10.6.2024 - 08:53

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Viikon talousohjelmaa hallitsee Dagens Industrin mukaan makrotalous, josta kerrotaan uusia tilastoja inflaatiokehityksestä USA:ssa, Ruotsissa ja Norjassa sekä saadaan tietoja ohjauskorkojen tulevista tasoista USA:ssa ja Japanissa.

Linkki DI: https://www.di.se/nyheter/viktiga-beskeden-du-inte-far-missa-kommande-veckan/

Painopiste tulevalla viikolla on todennäköisesti keskiviikko. Uuden mantereen aamusta eli klo 15.30 Suomen aikaa on saatavilla toukokuun inflaatiotrendi (CPI). Ja keskiviikkoiltana kello 21 Suomen aikaa keskuspankki Federal Reserve antaa korkoilmoituksen ja Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell pitää lehdistötilaisuuden.

Federal Reserven odotetaan edelleen pitävän ohjauskoron ennallaan 5,25-5,50 prosentissa ja enemmistö analyytikoista ennustaa Reutersin kyselyn mukaan ensimmäisen koronlaskun tulevan syyskuussa.

Linkki FED: https://www.federalreserve.gov/monetarypolicy/fomccalendars.htm

Painopisteen sanotaan olevan uudella korkouralla: aiemmin odotettiin tänä vuonna koronlaskua kolmesti, mutta nyt odotusten mediaani on supistumassa yhteen tai ehkä kahteen.

Ruotsissa huhtikuun BKT-lukuja odotetaan jo maanantaiaamuna. Ja perjantaiaamuna on luvassa inflaatiolukuja. Huhtikuun tilapäisen nousun jälkeen CPIF-inflaation odotetaan laskeneen jälleen toukokuussa, saavuttaen Riksbankin 2 prosentin tavoitteen, TT raportoi.

SEB-pankin mukaan perjantain kuluttajahintaindeksiluvut ja uudet tiedot Norjassa tällä viikolla tulevat olemaan tärkeitä maiden keskuspankeille. Samaan aikaan Japanin keskuspankin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa ennallaan perjantaina, kirjoittaa SEB:n analyysiosasto päivityksessä.

G7-maat pitävät huippukokouksen (50th G7 summit) Italiassa 13.-15. kesäkuuta.

3
0
13.6.2024 - 00:00

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

FED ei laske korkoa ja ennustaa tälle vuodelle vain yhtä koronlaskua

FED näkee asteittaista talouden viilenemistä ja kulkua kohti parempaa tasapainoa, mutta se ei ole vielä niin vakuuttunut, että laskisi korkoja.

“We see today’s report as progress and as, you know, building confidence,” Powell said. “But we don’t see ourselves as having the confidence that would warrant beginning to loosen policy at this time.”

Linkki CNBC: Fed meeting today: Live updates on June Fed rate decision (cnbc.com)

Tälle vuodelle oli alun perin suunniteltu kolmea koron laskua. Se näyttää nyt jäävän yhteen. Toisaalta ensi vuodelle 2025 voi olla tulossa yksi koronlasku aiempaa arviota enemmän.

NyTimes_FED_rates

FED:n ennuste yhdestä koronlaskusta tänä vuonna voi tulla yllätyksenä taloudelle ja sijoittajille, mutta nämä tuntuvat ennemminkin helpottuneilta. S&P 500 -indeksi päätyi 0,85 prosenttia korkeammalle. Valtionlainojen yieldit toipuivat osan aikaisemmasta laskustaan ja yleinen suuntaus pysyi positiivisena.

NyTimes_sp500

Linkki The New York Times: Live Updates: Fed Keeps Rates Steady and Forecasts Only One Cut This Year - The New York Times (nytimes.com)

Powell ihmettelee miksi jenkit ovat niin happamia talouden tilan suhteen eikä löydä siihen selitystä:

“I don’t think anyone … has a definitive answer why people are not as happy about the economy as they might be,” he said.

Jenkkitalous on Powellin mukaan kasvava ja työmarkkina vahva, joten ei pitäisi olla mitään syytä olla yrittämättä tai sijoittamatta.

2
0
28.6.2024 - 18:03

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Tuore PCE-indeksiluku viittaa hidastuvaan inflaatioon vahvan puolivuotiskauden päättyessä

Tämä FED:n päätöksissään käyttämä indeksiluku antaa viitettä siitä, että jenkki-inflaatio olisi toukokuussa hidastunut alhaisimpaan vuotuisarvoonsa kolmeen vuoteen.

Kuva
CNBC_PCE_index_may_2024

FED:n San Franciscon alueen päällikkö Mary Daly piti lukuja helpotuksen aiheena liiketoiminnalle ja kotitalouksille - nämä osoittavat rahapolitiikan toimivan.

The Fed focuses on the PCE inflation reading as opposed to the more widely followed consumer price index from the Labor Department’s Bureau of Labor Statistics. PCE is a broader inflation measure and accounts for changes in consumer behavior, such as substituting their purchases when prices rise. While the central bank officially follows headline PCE, officials generally stress the core reading as a better gauge of longer-term inflation trends.

Osakemarkkinan futuurit ottivat raportin tiedot vastaan kevyehkön positiivisesti, kun taas valtiolainojen yieldit reagoivat negatiivisesti. Yleisesti aprikoidaan tämän luovan mahdollisuuksia koronlaskuun syyskuussa.

Linkki pohdintaan CNBC: https://www.cnbc.com/2024/06/28/may-pce-inflation-report.html

Talouselämä ja poliitikot jenkeissä keskittyvät kuluttajahintaindeksiin eli PCI:hin (Consumer Price Index). Syynä on se, että inflaatiokompensoidut bondit ja sosiaaliturvamaksut ovat linkitettyjä PCI:hin.

FED kuitenkin on asettanut tavoitteensa PCE:n eli Personal Consumption Expendituren mittapuulla kahden prosentin tasoon. Muutos tapahtui 1996 Alan Greenspanin ollessa vallan kahvassa.

Inflaation laskeminen poikkeaa euroalueen ja brittien tavasta laskea inflaatiota, sillä jenkkitavassa on otettu huomioon asunnonomistajien kulut muutettuna vuokrankaltaisiksi kuluiksi ("owner equivalent rents"), jolloin kodinomistajien kulujen muutos tulee huomioituna indeksissä.

Euroopassa on keskitytty kansainvälisesti hyväksyttyyn Harmonised Index of Consumer Prices, jossa omistajasektorin kulut eivät ole lainkaan mukana.

Kuva
FT_HICP_index

Inflaatiolukujen julkistuksessa on alettu nähdä se pulma, että markkina pyrkii hinnoittelemaan laskevaa sykliä vastaan, jolloin FED:n pitäisi alkaa toimia markkinaa vastaan. Tämä on tullut esiin mitattaessa markkinan sensitiivisyyttä CPI:n suhteen.

Kuva
FT_difference_PCI_vs_PCE

The lack of clarity on what inflation actually is, has become a recipe for skittish market pricing.

Mittaamisen vaikeudesta ja kuluttajahintaindeksin sovittamisesta eri markkina-alueisiin toisten laskiessa appelsiineja ja toisten banaaneja kirjoitaa Financial Timesissä Tej Parikh : Why the Fed must change how it targets inflation (ft.com)

Artikkeli oli vielä äsken vapaasti luettavissa.

3
0
11.7.2024 - 17:41

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Kesäkuun kevenevä jenkki-inflaatio avaa mahdollisuuksia syyskuun koronlaskuun

Kuva
WSJ_us-cpi_2024_06

Jenkki-inflaatio laski odotuksia enemmän hintojen korotusten tahdin jatkaessa hidastumistaan. Sijoitusmarkkina alkaa vahvemmin odottaa FED:n ohjauskoron laskua.

Osakefutuurit ponkaisivat

Kuva
WSJ_stock_futures_2024_07

Kymppivuotisen yieldi tömähti

Kuva
WSJ_10years_trea_yield

Dixie eli WSJ:n dollari-indeksi naksahti vajaan prosentin alas

Kuva
WSJ_dixie_2024_07

CPI-luvun myönteisen kehityksen uutisointi vaikutti heti myös öljy- ja kultafutuurien hintoihin - lisää WSJ: How Markets Are Reacting to the June CPI Report, in Five Charts (wsj.com)

Kuluttajahinnat olivat nousseet kesäkuussa kolme prosenttia edellisvuodesta. Edellisestä kuukaudesta hinnat olivat laskeneet 0,1%. Kaiken kaikkiaan, hintatasojen hidastunut muutostahti on juuri sitä, mitä keskuspankki on edellyttänyt valmistautuessaan korkojen laskuun.

“This is the inflation report that we’ve been waiting for,” said Neil Dutta, head of economic research at Renaissance Macro. “The important story for the Fed is that this is happening at a time when the unemployment rate has been going up for the last three months, and the trade-offs are shifting.”

Linkki The New York Times: CPI Report Live Updates: Inflation Cooled Further in June - The New York Times (nytimes.com)

CME Groupin bondifutuureista laskemat todennäköisyydet korkojen muutoksille syyskuussa ovat vahvistuneet.

Kuva
CME_fed_watch

Linkki CME Group: CME FedWatch - CME Group

Kuva
CNBC_monthly_price_index

Linkki CNBC: CPI inflation report June 2024: (cnbc.com)

Fennoskandit juhlivat jo deflaation alkaneen: Chockbeskedet: Deflation i USA (di.se)

Noo, markkinat kertovat aikanaan.

2
0
31.7.2024 - 20:30

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

FED:ille on tulossa kuumottava syksy

The Fed releases its policy statement at 2 p.m. Eastern time on Wednesday. Fed Chair Jerome Powell speaks at a news conference at 2:30 p.m.

Tilaisuuden annista odotetaan tänään vahvistavaa vihjettä syyskuun koronlaskuun. Tarkkailussa ovat sanamuotojen muutokset seuraavissa:

- The first paragraph of the statement, which describes recent inflation and labor-market developments.

- The second paragraph, which describes the balance of risks between bringing inflation back to the Fed’s 2% goal and maintaining a strong labor market.

- The third paragraph, which includes key language known as forward guidance that spells out what officials are looking for before they cut rates.

Näistä päätellään onko FED raiteillaan kohti edessä häämöttäviä toimenpiteitä.

Tilanne kiristyy syyskuun jälkeen: marraskuun kaksipäivänen FED:n kokous alkaa päivän sen jälkeen kun viides marraskuuta oleva presidentinvaali on pidetty.

Linkki WSJ: What to Watch at the Fed's Meeting: How Strongly Will They Hint at an Interest-Rate Cut? - WSJ

FED:n kuuluu pitää rahapolitiikan päätökset irrallaan päivänpolitiikasta ja niinpä julkista ulosantia tulee leimaamaan poikkeuksellisen tarkasti selkeydessä ja ennustettavuudessa pysyttäytyminen.

0
0
1.8.2024 - 11:39

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

FED on joutumassa koiratappelun luuksi

Hesari - linkki: Yhdysvaltojen keskuspankki päätti pitää ohjauskoron ennallaan | HS.fi - ja Kauppalehti - linkki:  Fed piti korot ennallaan, mutta kiinnitti huomiota työllisyyden kehitykseen | Kauppalehti  jo kertoivatkin oleelliset tulkinnat FED:n viestinnästä eilen illalla.

Markkinat olivat eilen vauhdissa; Nasse nousi 2,64% ja Sepe 1,58%.

Avaamalla koronlaskun mahdollisuuksien ovea laveammalle, FED on matkalla keskelle oranssin bulldoggin ja mustan hevosen tappelunujakkaa. FED tulee ärsyttämään sekä republikaaneja, että demokraatteja aivan riippumatta siitä mitä päätöksiä se tekee.

Tekemällä koronlaskun ennen vaaleja närästäisi republikaaneja ja Trumpia, mutta pidättäytyminen tarvittavasta toimenpiteestä vaalien jälkeiseksi latistaisi taloutta ja saisi demokraatit kiehumaan.

Powell korostaa keskittyvänsä inflaation laskun varmistamiseen kuitenkin välttäen korkotasolla työntämästä taloutta taantumaan. Ja ainoastaan tähän ilman poliittisia tavoitteita.

“Our focus is strictly on that,” Powell said.

He fiercely disputed accusations that the Fed would be influenced by politics. “We never use our tools to support or oppose a political party, a politician or any political outcome,” Powell said. “Anything that we do before, during or after the election will be based on the data, the outlook and the balance of risks, and not on anything else.”

Linkki WSJ:September Interest-Rate Cut Would Thrust Fed Into Brutal Election Campaign - WSJ

Koska FED:n toimet voivat muuttaa taloudellisia tuloksia, niillä voi välillisesti ja epäsuorasti olla myös merkittäviä poliittisia seurauksia.

Talouden mallintaminen kertoo muun muassa sitä, että koska joukkovelkakirjasijoittajat odottavat jo tänä vuonna vähintään kahta ja mahdollisesti kolmea koronlaskua, niin tarkalla ajanhetkellä, jolloin keskuspankki laskee korkoja, ei pitäisi olla välitöntä ja merkityksellistä vaikutusta työmarkkinoihin, kasvuun ja inflaatioon.

Mutta luottokorttivelkaiset kuluttajat ja lyhytaikaisiin luottoihin tukeutuva liiketoiminta ei pääse hyötymään muutoksesta ennen kuin FED todella laskee ohjauskorkoa. Syyskuun koronlasku on jo omaksuttu tosiasiaksi markkinoilla ja lainakustannukset nousisivat ja muu rahamarkkina tiukentuisi, jos FED jättäisi syykuun koronlaskun tekemättä.

Trump kumppaneineen on suuntaamassa liekinheittimiä Powelliin ja haluamassa koronlaskun siirtoa marraskuulle ottaakseen kruunun itselleen talouden helpottumisesta.

Faulkender, who is now chief economist at the America First Policy Institute, a pro-Trump think tank, said starting a rate-reduction campaign before the election would tarnish the Fed’s credibility.

Demokraatit taas haluaisivat aikaistaa koronlaskua sillä perusteella, että perheiden suuret varallisuuserät kuten autot ja kodit ovat kallistuneet ja erityisesti nämä ostetaan velalla.

“Fiscal and monetary policy have worked to create an extraordinarily strong recovery. The finish line is in sight, and it would be tragic…for the Fed to stumble and fall with 0.1 miles left in the marathon,” said Bharat Ramamurti, a former economic aide at the White House.

Mustiin pilviin viitataan siellä ja täällä, mutta toistaiseksi oranssi buldogg tyytyy pohtimaan onko naamaan potkaissut hevonen musta vai minkä värinen. FED pitää päitä alhaalla ja yrittää olla joutumasta luuksi rytinän keskelle.

Sijoitusmarkkina on selvästi tyytyväinen vakaaseen etenemiseen ja keskuspankin puheiden luotettavuuteen, mikä näkyy vahvana valuuttana.

1
0
1.8.2024 - 13:29

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Englannin keskuspankin BoE korkopäätöstä odotellaan

The Bank Rate has been held at a 16-year high of 5.25% since August 2023.

Markkinat ovat hinnoitelleet 60% todennäköisyyden sille, että BoE alentaa korkoja elokuun ensimmäisen päivän kokouksessaan. Oddsit ovat pienemmät kuin ennen Euroopan keskuspankin koronlaskua, vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan inflaatio on jo saavuttanut keskuspankin edellyttämän 2% tason.

Epävarmuuteen on syynä pankin rahapoliittisen komitean jakautuneet mielipiteet. Touko- ja kesäkuussa seitsemän MPC:n (Monetary Policy Committee) jäsentä äänesti korkotason pitämisen puolesta ja kaksi 25 korkopisteen alentamisen puolesta. Mielipiteet olivat myös jakautuneita rahapolitiikan keventämistä puoltavan talousdatan suhteen. Maan merkittävässä palvelusektorissa hintojen nousu oli 5,7% kun pohjainflaatio pysyi 3,5%:n tasolla.

Kuva
CNBC_infla_us_eu_uk

Pankin viestintää korkokantojen suhteen on vaikuttanut myös vaalien johdosta pankille ajaksi 23 toukokuuta - neljäs heinäkuuta asetetut julkistusrajoitukset, joka pitää sisällään myös kesäkuun 20. päivän kokouksen tiedot.

Linkki: Bank of England's rate cut is on a knife-edge (cnbc.com)

Talousihmiset ovat kuitenkin varovasti koronlaskun kannalla. Välittöminä vaikutuksina arvioidaan olevan punnan hienoinen lasku ja toisaalta bruttokansantuotoksen ennusteita ruuvailtaisiin ylöspäin, mikä markkinoilla rajoittaisi taipumusta osakemyynteihin.

The decision will be announced at midday U.K. time and will be followed by a press conference. Thursday will also see the release of the quarterly Monetary Policy Report, which will contain economic growth and inflation projections.

2
0
1.8.2024 - 16:26

LappuLiisa

+407
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
399

https://www.theguardian.com/business/article/2024/aug/01/bank-of-england-cuts-interest-rates

The Bank of England has cut interest rates for the first time since the start of the Covid pandemic, moving to ease the pressure on households after ratcheting up borrowing costs to combat the worst inflation shock in four decades.

In a finely balanced decision after holding borrowing costs at the highest level since the 2008 financial crisis for a year, the Bank’s monetary policy committee (MPC) voted by a narrow majority to cut its base rate by a quarter of a percentage point to 5%.

Markkinoilta neutraali reaktio. FTSE-indeksit 0.3% plussalla.

1
0
2.8.2024 - 17:07

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Taantuman tunnusmerkeistä kinastellaan

Fedin entisen ekonomistin Claudia Sahmin luoma Sahm Rule -taantumaindikaattori vilkkuu nyt punaisena.

Sääntö on hieman tekninen, mutta suoraviivainen: Se sanelee, että Yhdysvaltain talous on todennäköisesti taantuman alkuvaiheessa, kun kansallisen työttömyysasteen kolmen kuukauden liukuva keskiarvo (joka pehmentää lukuarvojen volatiliteettia) ylittää viime vuoden alimman kolmen kuukauden liukuvan keskiarvon puolella prosenttiyksiköllä tai enemmän.

Over the past three months, the unemployment rate has averaged 4.13% — 0.53 percentage point above the three-month average low of 3.60% over the past year.

USA on nyt 0,53 prosenttia keskiarvoa korkeammalla, mikä taantumaindikaattorin säännön mukaan "laukaisee" kynnysarvon.

Powellin keskiviikon lausuman mukaan Sahmin sääntö on tilastollista säännönmukaisuutta eikä mikään taloustieteen sääntö, joka kertoisi että jotakin tulee varmasti tapahtumaan.

Sahm itse ei katso, että jenkkitalous olisi taantumassa. Hänen mielestään pandemian aiheuttamat työvoiman muutokset ja viime aikoina noussut maahanmuutto ovat saaneet Sahmin säännön ylikorostamaan työmarkkinan heikkoutta.

“We are still in a good place, but until we see signs of stabilizing, of leveling out, I’m worried,” said Sahm, a former Fed economist who is now the chief economist at New Century Advisors.

Linkki WSJ: https://www.wsj.com/economy/jobs/jobs-report-july-unemployment-economy-8b7e6db7

2
0
5.8.2024 - 16:58

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Kymppivuotisen ja kaksivuotisen valtiolainan erotus T10Y2Y on kääntymässä positiiviseksi

Kuva
FRED_T10YT2T_minus

Linkki FRED: 10-Year Treasury Constant Maturity Minus 2-Year Treasury Constant Maturity (T10Y2Y) | FRED | St. Louis Fed (stlouisfed.org)

Maanantai-iltapäivällä korkomarkkinat päättivät vihdoin Yhdysvaltain tuottokäyrän ennätyspitkän inversion. Kahden vuoden valtiolainan korko lopulta putosi alle kymmenen vuoden koron, voi olla huono merkki taloudelle - ennustaa edessä olevaa taantumaa - mutta historiallisesti se on myönteinen signaali osakemarkkinoille. Signaali vahvistaa edellytyksiä korkotason laskulle.

Kuva
US_yield_curve_inversion_uninverted

Linkki WSJ: Stock Market Today: Dow Drops 1100 Points; S&P 500 Slides Over 5%; Global Selloff Continues — Live Updates (wsj.com)

Kuva
WSJ_early_trading_indexes

In early trading, the Nasdaq Composite tumbled more than 4%. The S&P 500 fell more than 3% and the Dow was around 2.6% lower.

1
0
7.8.2024 - 10:40

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Sahmin sääntö ja elokuinen jenkkitalous

Kuva
NyTimes_Sahm_rule_2024_08

Asiaa on kysytty (Ben Casselman, The  New York Times) säännön laatijalta itseltään, joka lausuu tämän päivän tilanteesta: "Kun otetaan huomioon kaikki, mitä tiedämme tai luulemme tietävämme, Yhdysvallat ei ole taantumassa", Ms. Sahm sanoi. "Mutta riskit joutua taantumaan vaikkapa seuraavan kolmen tai kuuden kuukauden aikana? Ne ovat todella nousseet."

Linkki NyTimes: Stock Markets Signal Recession Fears. Here’s the Economic Outlook. - The New York Times (nytimes.com)

Suurin osa talouden merkeistä viittaa kuitenkin siihen, että talous olisi vähentämässä vauhtia mutta se ei ole pysähtymässä paikalleen.

Kulutuskulut, henkilökohtaiset tulot ja työpaikkojen kasvu – kaikki National Bureau of Economical Researchin käyttämät mittarit, joita se käyttää määrittääkseen milloin taantumat alkavat ja päättyvät – ovat pysyneet vakaasti positiivisina. Inflaatiokorjattu bruttokansantuotos kasvoi toisella neljänneksellä nopeammin kuin ensimmäisellä neljänneksellä ja sen odotetaan kasvavan jälleen kolmannella neljänneksellä. Muut tuoreet tiedot ovat osoittaneet odottamattoman vahvaa tuottavuuden kasvua ja hyvin elpyvää palvelusektoria.

Inflaatio on jäähtynyt merkittävästi, mikä antaa Fedille enemmän liikkumavaraa laskea korkoja, jos talous heikkenee entisestään murehtimatta niin paljon sitä, että se mahdollisesti käynnistää hintojen nousua uudelleen.

Tässä kömpelöä valtiolaivaa ohjataan laskeutumaan pehmeästi lentokentälle, mutta osumisessa on omat vaikeutensa: “It’s very hard to distinguish the difference between reaching the runway and plowing through it”.

Kuva
CNBC_Sahm_recession

Linkki CNBC: Sahm rule creator doesn't think that the Fed needs an emergency rate cut (cnbc.com)

Kippariksi tarvitaan tarkkaa silmää ja hyvää kellottajaa sekä ruoriin herkkäkätistä pilottia - ne ovat harvassa. Joten syksystä voi odottaa, että mäjähdetään sumussa köli edellä kenttään. Eka pomppu tulikin jo osakemarkkinoilta.

3
0
14.8.2024 - 15:46

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Jenkki-inflaation luvut tulivat

The numbers are out! Consumer prices rose 0.2 percent in July and were up 2.9 percent from a year earlier. “Core” prices, excluding food and fuel, were up 0.2 percent on a monthly basis, and 3.2 percent from a year ago.

Linkki The New York Times: (3) CPI Report Live Updates: Inflation in Focus With Stock Markets on Edge - The New York Times (nytimes.com)

Dagens Industri regoi: Inflationstakten i USA mattades av något i juli och kom in strax under marknadens förväntningar. Börsen handlas fortsatt upp efter beskedet.

USA:s inflation mattades av – var lägre än väntat (di.se)

Kauppalehti: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/inflaation-jaahtyminen-jatkui-yhdysvalloissa/654ddebb-4a6d-482a-971a-608d6c76e977

Kuva
US_CPI_2024_07_one_month
Kuva
CPI_2024_07_12month_rolling

Linkki: Consumer Price Index - July 2024 (bls.gov)

3
0
21.8.2024 - 17:47

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Wednesday:

The preliminary benchmark revision to nonfarm payrolls is due at 10 a.m. ET.

Fed minutes for policymakers' July meeting are at 2 p.m.

Thursday:

Weekly jobless-claims data is due at 8:30 a.m., followed by S&P's flash purchasing managers indexes at 9:45 a.m., and existing home sales at 10 a.m.

Friday:

Fed Chair Powell speaks on the economic outlook at 10 a.m., as part of this year's Jackson Hole symposium on economic policy.

Other speakers include Bank of England Gov. Andrew Bailey, who is due to speak at 3 p.m. the same day.

3
0
21.8.2024 - 22:11

Almanakka

+782
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
424

Teet Bingo todella hyviä summauksia makrosta ja yhtiöistä. Näitä on kiva lukea ja auttavat hahmottamaan isoa kuvaa, kiitos!

5
0
22.8.2024 - 16:28

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Almanakka wrote:

Teet Bingo todella hyviä summauksia makrosta ja yhtiöistä. Näitä on kiva lukea ja auttavat hahmottamaan isoa kuvaa, kiitos!

Kiitos kannustavista sanoista. Niiden jälkeen jaksaa seurata markkinoita ja talouden tuulia sekä pohdiskella niiden vaikutusta omaan ja toisten talouteen.

Tänne on myös tullut uusia kirjoittajia ja kommentit meiltä heille olisivat varmaan kaikille hyväksi.

Markkina hinnoittelee osakkeisiin syyskuun ohjauskoron alennusta USA:ssa ja Euroopassa.

Markets are fully pricing in a September cut.

FED:n avomarkkinakomitean heinäkuun 30-31 päivän tapaamisesta julkaistut muistiinpanot (minutes) antoivat ymmärtää, että aluepankkien johtajat olisivat liikkuneet näkemyksissään enenevässä määrin kohti syyskuun koronlaskun mahdollisuutta.

Linkki FOMC muistiinpanoihin: https://www.federalreserve.gov/monetarypolicy/fomcminutes20240731.htm

"Enemmistö osanottajista kokouksessa toi ilmi käsityksensä, että jos talousdata jatkaa kehittymistä nyt oletetulla tavalla, olisi hyvinkin asiallista keventää (raha)politiikkaa seuraavassa kokouksessa": ...it would likely be appropriate to ease policy at the next meeting.

Kokouksessa oli ollut joitakin (several - in the parlance the Fed uses in its minutes, “several” is a relatively small number) osallistujista jopa sitä mieltä, että koron alennusta olisi voinut tehdä jo heinäkuun kokouksesta alkaen. Kokous päätti kuitenkin silloin pitää ohjauskoron paikallaan.

Linkki CNBC: Fed minutes July 2024 (cnbc.com)

Euroopan osakehinnat olivat myös tänään nousussa. Euroalueen ostopäällikköindeksi eli Eurozone PMI (Purchasing Manager Index) osoitti liiketoiminnan euroalueella kehittyvän hiukan paremmin kohti kolmatta kvartaalia. Kasvu oli jopa vahvistunut, vaikkakin uudet tilauksevat jatkoivat vähenemistään.

HCOB Flash Eurozone Composite PMI Output Index(1) at 51.2 (July: 50.2). 3-month high.

Kuva
EUrozone_PMI_2024_08

Linkki: https://www.pmi.spglobal.com/Public/Home/PressRelease/0232066d48be4862af2d209c9cc82a95

Kehitys vahvistaa mahdollisuuksia eurokorkojen laskuun syyskuussa Euroopan keskuspankin toimesta.

Linkki CNBC: European markets: stocks, news, data and earnings (cnbc.com)

Jenkkien osakefutuurit ovat nyt torstaina vielä varsin hillittyjä sijoittajien odotellessa Jerome Powellin puhetta Jackson Holessa huomenna perjantaina.

Kuva
WSJ_stock_index_futures

There’s a saying that economic expansions don’t die of old age: They’re murdered by the Federal Reserve.

2
0
23.8.2024 - 17:26

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Time Has Come’ for Rate Cuts

JACKSON HOLE, Wyo.—Federal Reserve Chair Jerome Powell gave his strongest signal yet that interest-rate cuts are coming soon, saying the central bank intends to act to stave off a further weakening of the U.S. labor market.

“We do not seek or welcome further cooling in labor market conditions,” Powell said in prepared remarks for a speech at the central bank’s annual gathering in the Grand Teton National Park on Friday. “The time has come for policy to adjust.”

Fed officials’ next policy meeting is scheduled for Sept. 17-18. They are widely expected to lower the benchmark federal-funds rate at that meeting. 

3
0
23.8.2024 - 19:19

Antti Hyppänen

+1962
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
721

Katsoin tuon Powellin puheen läpi ja kirjoitin siitä tällaisen uutisen 


Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell piti tänään odotetun puheen Jackson Holen -konferenssissa. Powellin kommentteja odotettiin suurella mielenkiinnolla, sillä tässä kuussa ei pidetä lainkaan Fedin kokousta.

Powell aloitti puheensa kertomalla, miten talous on vihdoin toipunut pandemian jäljiltä. Inflaatio on laskenut merkittävästi, eikä työmarkkina käy enää kuumana. Myös toimitusketjujen pullonkaulat ovat pikkuhiljaa helpottaneet.

Fedillä on monista muista keskuspankeista poiketen kaksoismandaatti. Sen tarkoituksena on huolehtia inflaation lisäksi myös työmarkkinasta. Powellin mukaan Fed on toistaiseksi onnistunut mandaattinsa täyttämisessä hyvin, vaikka työtä onkin vielä tekemättä.

Jerome Powell kommentoi tämän jälkeen inflaatiota tarkemmin. Hänen mukaansa Fedin tiukka rahapolitiikka on painanut inflaation lähelle sen kahden prosentin tavoitetta, ja Powellin luottamus on myös kasvanut tavoitteen saavuttamiseksi.

Seuraavaksi Fed-pomo kertoi näkemyksensä Yhdysvaltojen työllisyystilanteesta. Työmarkkina on viilentynyt huomattavasti ylikuumentuneesta tilasta, jossa se oli pandemian jälkeen. Powell nosti tämän jälkeen esiin työttömyysprosentin, joka on noussut merkittävästi edeltävän puolen vuoden aikana.

Jerome Powellin mukaan työttömyysprosentin nousu ei johdu merkittävistä irtisanomisista, vaan työvoiman kasvusta. Moni muukin analyytikko on nostanut näkökulman esiin sen jälkeen, kun ns. Sahmin sääntö alkoi signaloida taantumaa kuun alussa.

Itse asiassa myös Sahmin säännön kehittäjä, Claudia Sahm, on samaa mieltä. Syy työttömyysasteen nousuun on myös Sahmin mielestä maahanmuutossa, joka on kasvattanut Yhdysvaltain työvoimaa miljoonilla työntekijöillä viime vuosina.

Powell summaa työmarkkinan viilentyneen, mutta ei ole tilanteesta huolissaan. Päinvastoin. Fed-pomon mukaan viilentynyt työmarkkina tarkoittaa inflaatiopaineen poistumista.

Yhdysvaltain keskuspankki on pelännyt viime vuodet inflaatio-odotusten nousua. Fedin teorian mukaan inflaatio lähtee kasvuun, jos ihmiset uskovat inflaation lähtevän kasvuun. Tämä odotus johtaa Fedin mukaan suurempiin palkankorotuksiin, mikä johtaa suurempaan kysyntään, ja niin edelleen.

Jerome Powell vetää yhteen talouden nykytilan seuraavasti: Talous kasvaa hyvää tahtia, mutta inflaatio- ja työllisyysdata signaloivat muutosta. Riski inflaation nousulle on hyvin vähäinen, mutta riski työllisyystilanteen heikentymiselle on kasvanut.

Seuraavaksi sijoittajat kuulivat Powellin suusta ne sanat, joita he ovat kuolanneet koko elokuun ajan.

The time has come for policy to adjust. The direction of travel is clear, and the timing and pace of rate cuts will depend on incoming data, the evolving outlook, and the balance of risks.

Fed-pomo näytti siis virheää valoa koronlaskuille. Powellin mukaan Fedin strategia palauttaa inflaation kahteen prosenttiin pitäen samalla huolta siitä, että työmarkkina pysyy riittävän vahvana. On myös hyvä nostaa esiin tämä kommentti:

We do not seek or welcome further cooling in labor market conditions.

Tämä tarkoittaa sitä, että Fedin fokus on nyt yhä vahvemmin työmarkkinassa. Jos Fed näkee merkittävää nousua työttömyysprosentissa, se tulee todennäköisesti reagoimaan tilanteeseen nopeasti koronlaskujen avulla.

Lopuksi Powell puhui kymmenen minuuttia inflaation kehityksestä pandemian aikana – miksi inflaatio yllätti analyytikot ja nousi niin korkealle. Voit kuunnella tämän osan puheesta alla olevasta upotuksesta.

Markkinat reagoivat Powellin kommentteihin positiivisesti. Jackson Holen puheessa ei kuultu yllätyksiä, mutta markkina oli hieman epäilevällä kannalla sen suhteen, näyttääkö Powell vihreää valoa koronlaskuille vai ei. Nyt tämä epävarmuus on poistunut

FedWatchin mukaan markkina pitää koronlaskua syyskuussa yhä varmana, eli tilanne ei ole tämän suhteen muuttunut viime viikkoina. Kyse on siitä, laskeeko Fed ohjauskorkoaan 0,25 vai 0,5 %-yksikköä. Tällä hetkellä todennäköisyydet ovat 65,5 % vs. 34,5 % sen suhteen, että syyskuussa nähdään 0,25 %-yksikön lasku.

Fedin seuraava kokous pidetään 17–18. syyskuuta. Sitä ennen saadaan vielä uutta inflaatio- ja työllisyysdataa, mikä voi kääntää todennäköisyydet vahvemmin 0,5 %-yks. laskun suuntaan.

7
0
28.8.2024 - 06:24

Almanakka

+782
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
424

Heikin kirjoitus tännekin talteen. Markkina tuntuu kyllä aika hauraalta, kun tällaiset asiat saavat aikaan näin valtavia liikkeitä. Likviditeettiä ei tunnu oikein olevan silloin kun sitä tarvittaisiin eniten.

0
0
28.8.2024 - 09:20

Marraskuu

+918
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
988

Almanakka wrote:

Heikin kirjoitus tännekin talteen. Markkina tuntuu kyllä aika hauraalta, kun tällaiset asiat saavat aikaan näin valtavia liikkeitä. Likviditeettiä ei tunnu oikein olevan silloin kun sitä tarvittaisiin eniten.

Markkinassa syntyy aina vääristymiä, jotka tarjoavat mahdollisuuden hyötyä. Noilla vääristymillä on kuitenkin aina tarve keskiarvoutua nollaan, jolloin esim. korkoetu kääntyy ajastaan käänteiseksi. Jos olet luonteeltasi sellainen, joka tykkää juhlia juhlat valomerkkiin asti, niin näistä kannattaa pysyä erossa. Mikäli ymmärrät poistua juhlista, kun on vielä hauskaa, niin nämä ovat sinua varten.

3
0
11.9.2024 - 16:39

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Kaupunkien kaikkien kuluttajien kuluttajahintaindeksi (CPI-U) nousi 0,2 prosenttia kausitasoitettuna, Yhdysvaltain työtilastotoimisto raportoi tänään. Kasvu oli sama kuin heinäkuussa. Viimeisen 12kuukauden aikana 'kaikki tuotteet' -indeksi nousi 2,5 prosenttia ennen kausitasoitusta.

Asumisen indeksi nousi elokuussa 0,5 prosenttia ja oli päätekijä kaikkien kohteiden nousussa. Elintarvikeindeksi nousi elokuussa 0,1 prosenttia heinäkuun 0,2 prosentin nousun jälkeen. Indeksi 'syöminen kodin ulkopuolella' nousi 0,3 prosenttia kuukauden aikana, kun taas kotiruoan indeksi pysyi ennallaan. Energian indeksi laski 0,8 prosenttia kuukauden aikana sen jälkeen, kun se oli pysynyt ennallaan edellisenä kuukautena.

Kaikkien tuotteiden indeksi, joista vähennetään ruoka ja energia, nousi 0,3 prosenttia elokuussa sen jälkeen, kun se oli noussut 0,2 prosenttia edellisenä kuukautena.

Elokuussa nousseita indeksejä olivat asuminen, lentoliput ja moottoriajoneuvot, vakuutukset, koulutus ja vaatteet. Käytettyjen autojen ja kuorma-autojen indeksit, kodin kalusteet, sairaanhoito, viestintä ja virkistys olivat niitä, jotka laskivat kuukauden aikana.

'Kaikki tuotteet' -indeksi nousi 2,5 prosenttia elokuussa päättyneeltä 12 kuukaudelta, mikä on pienin nousu 12 kuukauteen sitten helmikuun 2021. 'Kaikki tuotteet ilman ruokaa ja energiaa' -indeksi nousi 3,2 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana. Energiaindeksi laski 4,0 prosenttia elokuussa päättyneeltä 12 kuukaudelta. Ruokaindeksi nousi 2,1 prosenttia
viimeisen vuoden aikana.

Linkki: https://www.bls.gov/news.release/cpi.nr0.htm

Kuva
CNBC_CPI_indeksi_2024_08
Kuva
CNBC_PCI_pylväät

Stock market futures moved lower following the report though Treasury yields spiked.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2024/09/11/cpi-inflation-report-august-2024-.html

1
0
25.9.2024 - 15:50

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Ruotsin keskuspankki laski ohjauskorkoa 0,25 prosentilla 3,25:een.

The Executive Board has decided to cut the policy rate by 0.25 percentage points to 3.25 per cent. If the outlook for inflation and economic activity remains unchanged, the policy rate may also be cut at the two remaining monetary policy meetings this year. A cut of 0.5 percentage points is possible at one of these meetings.

Ennuste näyttää myös, että yksi tai kaksi koronlaskua lisää voi tulla mahdollisiksi ensi vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Korkotasoa siis lasketaan selvästi nopeammin kuin aiemmin keskuspankki on kertonut, mikä osaltaan viestii Ruotsin voimakkaammasta taloudellisesta toiminnasta ja inflaation asettumisesta lähemmäksi tavoitetta.

Ennuste Ruotsin inflaatiosta, bruttokansantuotoksesta ja korkotasosta useammalle vuodelle.

Kuva
Riksbanken_rate_inflation__2024_09

Korkoennuste vuoteen 2027 asti, aiemmat kesäkuussa ilmoitetut suluissa.

Kuva
Riksbanken_rate_forecast_2027

Linkki Riksbank: https://www.riksbank.se/en-gb/press-and-published/notices-and-press-releases/press-releases/2024/policy-rate-cut-by-0.25-percentage-points-to-3.25-per-cent/

Korkoennusteella on vaikutusta pohjoismaisiin kiinteistösijoituksiin ja se voi alkaa vaikuttaa kruunupohjaisten kiinteistörahastojen kursseihin. Asiassa on muina vaikuttajina Ruotsin talous, lähialueiden poliittinen epävarmuus, kruunun vaihtokurssi ja inflaation asettuminen, jotka voivat muuttaa rahapolitiikkaa.

1
0
25.9.2024 - 16:02

Indrid Cold

+510
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
673

käännätkö itse näitä vai koneella?  ei aina mene ihan putkeen

The policy rate is thus expected to be cut at a clearly faster pace than was previously communicated, which contributes to stronger economic activity 

Korkotasoa siis lasketaan selvästi nopeammin kuin aiemmin keskuspankki on kertonut, mikä osaltaan viestii Ruotsin voimakkaammasta taloudellisesta toiminnasta

oikeampi käännös olisi: korkoja odotetaan laskettavan nopeampaan tahtiin kuin aiemmin on annettu ymmärtää, se antaa tukea talouden toimeliaisuuden kasvuun

1
0
25.9.2024 - 16:34

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Indrid Cold wrote:

käännätkö itse näitä vai koneella?  ei aina mene ihan putkeen

The policy rate is thus expected to be cut at a clearly faster pace than was previously communicated, which contributes to stronger economic activity 

Korkotasoa siis lasketaan selvästi nopeammin kuin aiemmin keskuspankki on kertonut, mikä osaltaan viestii Ruotsin voimakkaammasta taloudellisesta toiminnasta

oikeampi käännös olisi: korkoja odotetaan laskettavan nopeampaan tahtiin kuin aiemmin on annettu ymmärtää, se antaa tukea talouden toimeliaisuuden kasvuun

Heh heh, hyvä huomio.

Luin ja käänsin tekstiä itse, mutta julkaisin varsinaisen lehdistötiedotteen korkoa koskevan osan sellaisenaan englanniksi.

Tuo jälkiosa ilmoituksen tekstistä jätin kääntämättä, kun siinä Riksbank selvästi koppavasti ottaa itselleen kunniaa koronlaskulla vahvistavansa - kontribuutiolla eli myötävaikuttamalla - maan taloutta. Voi ollakin, mutta muita viestimiä asiassa luettuani päädyin yleiskäsitykseen ruotsalaisen talouden voimakkuudesta, joka osaltaan antaa tilaa alemmalle korolle. Yrittäjillä itselläänkin on merkitystä.

Tässä on siis omaa näkemystä joukossa. Kun en ole mikään ammattitiedottaja, katson voivani sellaista ottaa tällaisella keskustelupalstalla.

2
0