7.5.2024 - 09:56

Juha

+1389
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1502

https://mb.cision.com/Main/22256/3974399/2781618.pdf

"Sveitsiläisen Holy Cow! -hampurilaisketjun kannattava kasvu jatkui katsauskaudella erinomaisena Norjan ja Tanskan jatkaessa viime vuoden hyvällä kannattavuustasolla. Suomessa ruokaravintolaportfolio toimi odotetusti, ja fast foodin orgaaninen kasvu jatkui. Viihderavintoloiden osalta vuoden alku on ollut kaksijakoinen. Ostovoiman heikkeneminen näkyy erityisesti opiskelijoiden suosimissa yökerhoissa, kun taas pubit vetävät perinteisesti hyvin myös heikommassa taloussuhdanteessa."

"Odotamme kysynnän jatkuvan vaihtelevana myös toisella vuosineljänneksellä. Toimintamalli on kuitenkin hyvin joustava, ja luotamme kannattavan kasvun jatkuvan heikommassakin taloudellisessa syklissä. Korkotasolla on suora vaikutus kotitalouksien ostovoimaan. Mahdolliset koronlaskut piristävät kysyntää vuoden jälkipuoliskolla."

- NoHo ei osoita heikkouden merkkejä edes kaikella järjellä aika heikossa ravintolamarkkinassa, vaikka osari taisi vähän jäädäkkin. Kylmät säät saattavat kyllä iskeä toiseen kvartaaliin, sillä vain kunnianhimoisimmat ovat tarenneet terasseille ainakin Tampereella.

4
0
21.5.2024 - 22:20

Juha

+1389
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1502

https://www.kauppalehti.fi/porssitiedotteet/noho-partners-oyj-noho-partners-paivittaa-strategiansa-ja-pitkan-aikavalin-taloudelliset-tavoitteensa-strategiakaudelle-2025-2027/c7e67d07-5e54-5c5d-8e5a-37e43e93c5c6

Jotain burgeriyhteenliittymän tapaista suunnitteilla ulkomaiden valloitukseen?

”Osana uutta toimintamallia selvitämme strategisia vaihtoehtoja kansainvälisen liiketoiminnan kasvun vauhdittamiseksi.”

Muutoin aika selkeästi ilmaistut tavoitteet.

2
0
31.5.2024 - 06:59

Almanakka

+777
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
419

NoHo vaikutti kaikin puolin hyvältä yhtiöltä seurantalistalle. On kilpailuetuja, on fiksuja puhuva toimitusjohtaja, kasvua saatu paranevalla kannattavuudella jne. Lähdin pienen seurantarivin saattelemana tutkimaan, mutta jouduin valitettavasti pettymään. Eniten minua ärsyttää hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja sekä pääoman allokointi. Miksi hyvää ja menestyvää ravintolaliiketoimintaa halutaan ajaa pääomasijoitustoiminnan suuntaan?

Kertokaas NoHoa tuntevat miksi olen tässä väärässä, koska mielelläni olisin ja omistaisin yhtiötä enemmän tositarkoituksella.

2
0
31.5.2024 - 09:58

yomanyo

+42
Liittynyt:
16.12.2018
Viestejä:
24

Mulle jäi cmd:stä kuva, että kv. liiketoimintaa laajennetaan yhteistyössä pääomasijoittajien kesken siten, että po-sijoittaja tuo rahat, ostettava ketjun yrittäjä jää merkittäväksi omistajaksi ja Noho pääsee osakkaaksi (osakkuusyhtiö eli yli 20% omistus) tuomalla koneistonsa (hankinnat, tuntiseuranta jne) tyyliin ilmaiseksi tai hyvin pienellä oman pääoman panostuksella. Tuosta osuudestaan se voi halutessaan myöhemmin myös luopua. Samalla kerrottiin, että BBS:stä myydään isoin osuus sen jäädessä Nohon osakkuusyhtiöksi. 

En pidä em. mallia huonona, koska Noho on osoittanut alaa parempaa tehokkuutta ja pystyy optimoimaan uusien ostettavien ketjujen toimintaa kokemustaan, vakiintuneita toimintatapojaan ja tekoälyäkin käyttäen. Koska se investoi lähinnä osaamista, niin pääomia kv. kasvuun ei niin merkittävästi tarvita. Toki tuloksen ennustettavuus kärsii, mutta itse tulos on sitä tärkeämpi.

Strategiana on siis kasvaa Suomessa omin voimin ja kansainvälisesti pääomasijoittajien ja yrityspartnereiden kanssa ravintola-alalla. Pidän strategiaa hyvänä ja omistan osaketta edelleen mielelläni/ostanen lisää. Tietenkin sopivan toimitusjohtajan löytäminen on riski, mutta muu operatiivinen johto vaikutti olevan hyvin kartalla tehtävistään ja esitellystä strategiasta, joten itse kone toimii nyky porukallakin. Uuden toimarin rooli on pääomasijoittajamainen, mutta lähinnä potentiaalisten kauppojen neuvoitteluissa ja erityisesti resurssien allokoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden valinnoissa. 

En pidä huonona sitäkään, että Noholla on Norjassa ravintolapakkauksia valmistava yksikkö, joka toimittaa pakkaukset konserniin ja myy niitä myös muille ketjuille. Noho viestikin, että se voi kasvaa ravintola-alan toimijana eikä pelkästään ravintolaoperaattorina. Ymmärrän kyllä, että moni näkee rönsyilyn riskinä, joka vaikeuttaa tuloksen ennustamista. Itse kuitenkin pidän opportunistisesta strategiasta. Kasvavaa osinkoa en erityisesti halua, muttei se haittaakaan, jos kasvu onnistuu muutenkin jopa velkaisuutta pienentäen.

Eezyn fire sale oli minunkin mielestä virhe ja se tehtiin, koska siitä luopuminen vähensi siihen liittyvää strategista pohdintaa ja viestintää, eikä Eezyn menestystä tai myyntihintaa Nohon kannustimissa mitattu.

5
0
31.5.2024 - 10:21

Almanakka

+777
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
419

Hyvä vastaus, kiitos yomanyo!

Minua tuossa kansainvälisessä strategiassa ehkä eniten häiritsee se, että tarkoitus ei ole ymmärtääkseni jäädä omistamaan ostettuja ja kehitettyjä firmoja. Jos synergiat tarkoittavat sitä, että yhtiö on arvokkaampi NoHon omistuksessa, kuin sen ulkopuolella, niin miksi on järkevää lähtökohtaisesti tuhota synergiat myymällä kehitetty kokonaisuus ulos? Osa NoHon operatiivista hyvyyttä on kuitenkin nuo skaalan tuomat synergiat, jotka tässä mallissa mielestäni kadotetaan.

Minua ei siis myöskään häiritse tuloksen huonompi ennustettavuus, mutta en ole vaan yhtään varma onko pääoma yhtä hyvässä käytössä tässä uudessa mallissa kuin vanhassa. No, mielipidejuttuja ja oikeaa vastausta meillä ei ole. Löysin kuitenkin itselleni syitä olla olematta kyydissä isommin ainakaan nyt, vaikka lähtötilanteessa halusin löytää syitä olla kyydissä.

2
0
1.6.2024 - 20:34

Kulta-Into Pii

+3
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
2

Itse näen tuon kansainvälisen strategian hieman erilailla, jos puhutaan vain BBS. Tarkoitus on kuitenkin tehdä tavalla tai toisella omistaja-arvoa. 

Kasvatetaan F&B+Holy cow:ta asteittain isommaksi seuraavan 2-5v aikana, ilmeisen "helppoja" konsepteja monistaa ja muuttuu uuden yksikön avaaminen todella nopeasti kannattavaksi.

Kasvu on kannattavampaa ja nopeampaa kuin muu Nohon bisnes, joten jos tuo myydään tai listataan pörssiin 2-5v säteellä, niin tod näk ne arvostetaan hieman korkeammalle kuin Noho nyt fwd EV/EBIT 12~

Tai perjantain päätöksella 2024 ennusteilla EV/EBIT 13,8~

Luonnollisesti tähän keissiin myös vaikuttaa aika paljon makrotason laineet, jos kuluttajat eivät saa ostovoimaa korkojen laskusta, palkkojen noususta tai kansa ei työllisty, niin toki mörnitään tässä 7-10e maastossa varmaan tovi.

Vetoapua olisi suotavaa saada noista kolmesta.

Ensivuoden ennusteet pyörii epsin ostalta siinä 0,8€~, en näe mahdottomana että tälle voisi antaa p/e 15 valuaation kun ROE pyörii 20%~ paikkeilla, vaikka tase onkin vivutettu.

Silloin hintalappu olisi siinä 11,5-12,5 riippuen muuttujista. 

Riskejä on toki, kuten liian nopea kasvu ja handlataanko velkaantuminen samalla. + makrotason muuttujat mitkä voi lyödä oikein kunnolla kapuloita rattaisiin.

2
0
1.6.2024 - 21:13

Almanakka

+777
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
419

Kiitos hyvästä kommentista KIP!

En vieläkään vaan näe mikä se järki tälle ostamisen ja myymisen veivaamiselle on. Muuta kuin että se varmasti on Interan intresseissä ja ehkä omat paukut ei riitä. Jos synergiaa saadaan luotua NoHon sisällä myös BBS:lle (ja miksei saisi ainakin F&B osalta), niin miksi ne synergiat hukkaamalla saisi luotua arvoa jollekin? Jos NoHon kasvu on korkeampaa BBS:n ollessa sisällä, niin kai ne NoHonkin kertoimet voivat siitä nousta. BBS:n osalta osaisin jotenkin vielä ymmärtääkin sen, että se joudutaan joskus myymään kun pääomasijoittajakumppani haluaa exitin, mutta sitä en ymmärrä miksi tästä pitää tehdä jatkuva strategia sen sijaan että pyrittäisiin pitämään synergiat.

Siitä olen samaa mieltä, että valuaatio ei tässä ole esteenä. Minulle este on itseäni ärsyttävä pääoman allokointi. Monihan NoHon strategiasta selvästi pitää, joten ehkä firma palvelee suurinta osaa omistajistaan hyvin. Sitä pääomaa pitää BBS:t ja muut synergioineen itsellään voisi tietysti olla kertynyt vähän enemmän, jos pääomistaja ei tarvitsisi niin suuria osinkoja :)

Maailmassa on kuitenkin niin monta hyvää firmaa, joissa yhtä moni asia ei minua ärsytä, joten pysyttelen ainakin toistaiseksi sivussa tästä ja toivon NoHon onnistuvan valitsemassaan strategiassa.

0
0
8.8.2024 - 07:46

Almanakka

+777
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
419

Kirjoitin ajatuksia NoHosta, joka ei siis vieläkään ole salkussani. Hieman negaririskiä kyllä jää, koska ohjeistus nähdäkseni odottaa talouden jo lähtevän paranemaan. Mielestäni hyöty korkojen laskusta (jos sellaisia nähdään) tulee viiveellä, ja työttömyyskin saattaa huonossa skenaariossa nousta.

3
0
21.9.2024 - 05:44

Almanakka

+777
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
419

NoHo on saamassa uuden kotimaisen listatun kilpailijan Herlevin Street Food Groupista. Nykytiedolla en kyllä suhtaudu tähän vielä kovin vakavasti otettavana kilpailijana. Yhtiö on tulossa Rush Factoryn raunioille. Valitettavasti Suomessa on saatu näitä caseja jo jokunen, missä liiketoiminta kuolee ja kuoret käytetään uusiksi. Vähän kuin laittaisi kuoritun banaanin kadulta löydettyihin kuoriin. Linkki Iltalehteen

Kuva
2
0
21.9.2024 - 09:29

Pentti Jokinen

+78
Liittynyt:
4.6.2024
Viestejä:
19

Vaikea on vakavasti ottaa näillä tiedoin.. Naughty Burger sinäänsä ihan hyvä ketju ja miksei voisi onnistuessaan olla ihan relevantti peluri burgerimarkkinaan. Mutta tosiaan tämä "yhdistyminen" rush factoryn kanssa ja nämä "uudet liiketoiminnat" on kyllä melko puuhastelun makuisia. 20k tilaajan youtube kanava ei ansaitse paikkaa listautumisuutisoinnissa ja lähinnä kertoo, että ei ole mitään oikeeta kerrottavaa. Noh, toivotaan parasta ja selkeä fokus Naughty Burgerin kasvattamiseen lienee parasta mitä tältä voisi toivoa. 

2
0
23.9.2024 - 08:22

mskomu

+1398
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
689

Onhan tuolla nykyään myös "Dude It's Fresh" -kebabketjun alku. Aika niche-puolta tai kapeaan osaan markkinaa tämä mielestäni osuu, joka tietty jossain määrin leikkaa NoHon markkinaa, mutta en tosiaan itsekään oikein kilpailijana pitäisi, ellei lähde levittäytymään muunkin syömisen osalle, mutta voisi kuvitella, että pysyvät mieluummin osaamisalueellaan. Sikäli voi olla hyödyllinen seurattava, että ravintolakohtainen liikevaihtonsa tjmv. voisi kuvitella korreloivan NoHon kanssa ja siten tarjoaisi yhden ylimääräisen datapisteen.

2
0
8.10.2024 - 18:20

TEP1S

OP
+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

...ostanut osakekaupalla enemmistön H5 Ravintolat Oy:n liiketoiminnasta, ... Myyjänä transaktiossa ovat yrittäjät Lassi Vänttinen ja Marko Meronen, jotka jäävät merkittäviksi omistajiksi yhtiöön...

NoHo jatkoi tänään vakiintunutta linjaansa, jossa yritysostossa myyjät jäävät vähemmistöomistajaksi myymäänsä tytäryhtiöön/alakonserniin. Tällöin kyllä liikevaihto ja liikevoitto kasvavat nätisti, kun 100 % luvuista lasketaan mukaan yli 50% omistetusta tytäryhtiöstä, mutta sitten verojen jälkeisellä viimeisellä rivillä katoaakin merkittävä osa tuloksesta muille. Tai no IFRS-aikana "tilikauden tulos" vain jakautuu kahteen pottiin, emoyhtiön omistajille ja muille.

Käyttäen Q2 esimerkkinä (koska Eezy-myynnit ei enää vaikuta siihen): liikevoitto oli 9,7 M€, rahoituskulut ja verot söivät yli 6 M€, ja tilikauden tulos oli vain 3,5 M€, josta pörssinoteeratun emon omistajille kuului kuitenkin vain 2,2 M€ ja vähemmistöille 1,2 M€. Noin kolmannes tilikauden tuloksestakin valui siis oikeasti muihin suihin kuin listayhtiön omistajille.

Liikevoitto oli 9,7 (10,7) miljoonaa euroa ja laski 9,8 prosenttia.
Tulos oli 3,5 (4,1) miljoonaa euroa ja laski 15,9 prosenttia.
Osakekohtainen tulos oli 0,11 (0,17) euroa ja laski 37,5 prosenttia.

Pelkän käyttökatteen tai liikevoiton tuijottaminen johtaisi NoHon kohdalta pahasti harhaan."Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos" tai osakekohtainen tulos ovat suunnilleen ainoat tunnusluvut, jotka kertovat pörssisijoittajille oikeasti kuuluvasta tuloskehityksestä. Ja -16% tilikauden tuloksen muutoskin tarkoittikin oikeasti -38% tulosmuutosta omistajien näkökulmasta, kun vähemmistön kasvanut osuus huomioidaan.

Jännä nähdä, kuinka pitkään kuvio uppoaa sijoittajiin nyt kun firma on palannut entistä tukevammin tamperelaiseen Restamax-komentoon.

6
0