13.1.2025 - 14:46

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Pepsi ja Pringles-lastut tulvivat Syyriaan vallanpitäjien avatessa taloutta

Assadin aikaan dollarien käyttö oli rajattua aivan kuten ulkomaisten tuotteiden maahan tuontikin. Nyt kauppojen hyllyt täyttyvät tuontitavarasta. Pääkaupunki Damaskuksen alueella kaupoista alkaa löytyä turkkilaista pullotettua vettä, saudeissa tehtyjä lihaliemikuutioita, libanonilaista maitojauhetta ja läntisiä suklaamerkkejä, kuten Twix ja Snickers, kertoo Financial Timesin Sarah Dacouch artikkelissaan Damaskuksesta.

Kaikki maahantuotu tavara on uutta, sanovat markettien työntekijät. Kuluttajat ovat innoissaan juustonaksuista ja Pepsin tyyppisistä uusista juomista. Kaikki aiemmin myyty oli Syyriassa valmistettua.

Assad julisti ulkomaisen valuutan omistamisen laittomaksi yrittäessään vahvistaa Syyrian punnan asemaa kolmetoistavuotisen julman konfliktin aikana. Tällöin hallinto myös nosti rajusti tulleja valtion tuloja lisätäkseen. iPhonen tuontitulli oli viime vuonna lähes 900 dollaria.

Tämän takia syyrialaisten oli pysyttävä paikallisesti valmistetuissa tuotteissa lukuun ottamatta joitakin tuotteita, joita ei valmistettu Syyriassa vaan salakuljetettiin Libanonista, kuten soijakastike.

Uusi hallinto on sittemmin hyväksynyt kaupankäynnin myös dollareissa ja kertonut uusista, alemmista tulleista. Paikallisen valmistuksen käyttämien raaka-aineiden hinnat laskevat alenevien tullien myötä ja helpottavat kuluttajatuotteiden valmistusta.

“Our main task in this period is to pump blood into the arteries of the economy, preserve institutions and serve citizens,” Maher Khalil al-Hasan, the minister of internal trade, told state news agency Sana this month.

Turkista tuli vuosia maahan tuotteita Syyrian pohjoisen Idlibin maakunnan kautta. Nyt tuotteet ovat alkaneet jatkaa matkaansa muualle maahan samoin kuin Libanonista henkilöautoilla rajan läpi tuodut tuotteet.

Paikalliset tuotemerkit pysyvät merkittävästi tuontitavaroita halvempina. Pullo syyrialaista ketsuppia maksaa 14.000 Syyrian puntaa (eli noin yhden dollarin) kun Heinz maksaa marketissa 78.000 Syyrian puntaa. Toiset tuotteet ovat halventuneet - esimerkkinä banaanit, jotka sisällissodan aikana muuttuivat päivittäistavaroista ylellisyydeksi ovat alkaneet saapua rannikon suunnasta ja samalla halventua merkittävästi. Vihanneskauppiaiden mukaan kaikki tavarat - tuodut ja paikallisesti tuotetut - ovat alkaneet halventua: ulkomaiset ananakset maksavat vain viidenneksen aiemmasta hinnasta ja paikalliset perunat neljänneksen aiemmasta.

Aiemmin Assadin hallinnon aikana maanviljelijöiden oli tiesulkujen läpi ajaessa annettava merkittävä määrä kuljettamistaan tuotteista tiensulun pitäjille, joista monet olivat Basharin veljen Maherin johtaman neljännen divisioonan ylläpitämiä. Hävikki oli korvattava nostamalla hintoja.

Linkki Financial Times: Syria flooded with Pepsi and Pringles as rulers open economy

Ranskalaisen nauravan lehmän paluu - The Laughing Cow juustotuotteen brändi - on kirvoittanut kirpeitä lausumia:

“How long has it been since you saw this smile?” said one Syrian in a video on Instagram of the brand’s famous bovine mascot. “The ass has left and the cow has returned.”

Kuva
FT_laughing_cow_syria

Toivo näyttää heräävän ainakin joissakin osin Lähi-Itää, ja leivän päällekin alkaa ihmisillä riittää levitettä.

trending_up +3
5.2.2025 - 19:21

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

“Riviera of the Middle East.” - “Make Gaza Beautiful Again.”

Trump nousi valtaan osittain siksi, että sai vakuutettua äänestäjilleen, että Amerikka vetäytytyy kaiken maailman kriiseistä, lopettaa jenkkinuorison kuluttamisen toisten ihmisten sodissa ja kertoi globalistien ja neokonservatiivien poistuneen repulikaanien riveistä: “The old Republican Party of RINOs, neocons and globalists is gone. And it is never coming back”.

Tiistaina Trump rummutti paluuta Lähi-Idän "vereen ja hiekkaan" jälleenrakentamaan Gazaa, jonka hänen omat neuvonantajansa olivat sanoneet kestävän 10...15 vuotta. Lähimmät Trumpin pro-Israel tukijat kutsuivat ajatusta ääliömäiseksi. Netanyahun tavoitteena oli ollut varmistaa, ettei Gaza toimisi terroristien pesänä tästä eteenpäin, mutta: Trump, he continued, took that concept “to a much higher level.”

Presidentin lähimmät avustajat ovat sanoneet niille, jotka vähättelevät tämän aikeita alkaa hallita Grönlantia, Panaman kanavaa ja muita paikkoja, että tämä on kuolemanvakavana niistä.

Veteraanidiplomaatit eivät pidä Trumpin Gaza-suunnitelmia vakavasti otettavina. Israelissa jenkkien suurlähettiläänä Obaman aikaan toiminut Dan Shapiro sanoo aikeen maksavan massiivisen määrän rahaa ja jenkkien sotilasvoimaa eikä sille olisi mitään tukea alueellisilta avainkumppanimailta.

Trump puhuu Gazasta grynderipohjalta, johon hän voisi laajentaa Amerikan vaikutusvaltaa käärmeöljykauppiaan markkinajargonilla: You know, Gaza’s interesting, it’s a phenomenal location, on the sea, the best weather. Everything’s good. Some beautiful things could be done with it,” Trump told reporters on Jan. 20, after being sworn in.

Trumpin omat avustajat ovat käyneet Gazassa arvioimassa ja pitävät sitä asuinkelvottomana. Näiden mukaan rauhan saavuttamisen tarkoitus on ensisijaisesti palauttaa turvallisuus alueelle ja löytää pysyvä asuinsija Palestiinan ihmisille. Trumpin itsensä mukaan Gaza on ensiluokkainen pala kiinteistöä ja oli kysynyt Netanyahulta puhelimessa millaisia hotelleja sinne voisi rakentaa, keskustelussa mukana olleen henkilön kertomana.

Samaa Trump oli puhunut Zelenskylle: Ukraina voisi olla hyvä kiinteistökehityskohde, erityisesti Odessan kaupunki.

Trump puhuu ulkopolitiikasta usein kiinteistötermein. “So I did Golan Heights. You know that’s worth $2 trillion, they said, that piece, if you put it in real-estate terms. But it is worth more than that,” Trump told donors at a fundraiser in New York last summer.

Trumpin lanko Jared Kushner katsoo Gazaa myös rakennuskohteena ja oli maininnut siitä, että "se voisi olla hyvin tuottava".

Linkki WSJ: Trump Campaigned on Ending Foreign Entanglements. Now He Wants to Own Gaza. - WSJ

Mikä tahansa suunnitelmallinen rakentaminen edellyttäisi palestiinalaisten siirtämistä Gazan alueelta läheisen Egyptin tai Jordanian alueelle. Arabimaailma ei tätä tietenkään hyväksy vaan panee vastaan siitä syystä, että siirto veisi pohjan yrityksiltä perustaa Palestiinan valtio.

Arabimaiden johtajilla on toinenkin syy vastustaa turvapaikan tarjoamista miljoonille gazalaisille - aiemmat kokemukset. Palestiinan pakolaiset ovat olleet arabihallintojen päänsärky Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948 alkaen.

Palestiinan pakolaiset levisivät ympäröiviin valtioihin vuoden 1948 Arabi-Israel sodan aikana ja Kuuden päivän sodassa 1967, sytyttäen kipinät konflikteihin, jotka ovat jatkuneet näihin päiviin asti.

Kuva
WSJ_palestinian_displacements

Liike on vuosikymmenten aikana kasvanut palestiinalaisia majoittavia hallintoja uhkaaviksi poliittiseksi painajaisiksi pakolaisten keskuudessa olevien taistelijoiden takia, jotka vähän väliä hyökkäilevät Israeliin. Pakolaiset asuvat arabimaissa pakolaisleireillä, joita huoltaa Unrwa.

Ympäröivät arabimaat vastustavat Trumpin ajatusta siirtää gazalaiset heidän harteilleen: Foreign ministers of Jordan, the United Arab Emirates, Saudi Arabi, Qatar, and Egypt met Saturday and said Palestinians’ ability to remain on their land should be ensured, and they rejected any attempts to forcibly remove them.

Palestiinalaisten leirit Länsirannalla ja Gazan kaistalla:

Kuva
WSJ_palestinian_camps_west_bank

Konflikti vain laajenisi Lähi-Idän alueella, jos palestiinalaisia ajettaisiin täyttämään jo nyt kymmeniä vuosia paikallaan paisuneita leirejä.

Libanonissa on noin puoli miljoonaa palestiinalaista kahdellatoista leirillä. Taisteluhenkeä ylläpitää Israelia vastustava Hezbollah, joka saa rahoituksensa shiamuslimeilta ja Iranilta.

Kuva
WSJ_palestinian_camps_lebanon

Palestiinalaiset elävät leireillä eikä heille myönnetä oikeuksia tai kansalaisuutta, jottei asia häiritsisi libanonilaisten sunnien, shiojen, kristittyjen, druusien ja muiden ryhmien herkkää tasapainoa.

Jordanialla on suurin palestiinalaisten populaatio eli 2,4 miljoonaa pakolaista. Useimmilla on Jordanian kansalaisuus, mutta Jordan edellyttää näiden palaamista Palestiinan omaan valtioon, kun sellainen muodostuu.

Kuva
WSJ_palestinian_camps_jordan

Egyptin viranomaiset sanovat yli 110.000 ihmisen tuleen rajan yli Gazasta sodan alettua, mutta osa ei ole jäänyt Egyptiin. Egypti on viime aikoina sallinut egyptiläisten protestoida kaduilla sitä vastaan, että gazalaisia uudellesijoitettaisiin Egyptiin.

Egyptian President Abdel Fattah Al Sisi has called Trump’s call for relocation an “injustice.”

“I must keep public opinion in mind, not that of Arabs or Egyptians, but the opinion of a general public who sees what has befallen the Palestinian people over the past 70 years as a historical injustice,” Sisi said in a speech Wednesday. “I do not think [displacement] can happen again.”

Irakista palestiinalaiset pakenivat 2003 Saddamin hallinnon romahdettua Jordaniaan. Vuoden 1948 sodassa 80.000 palestiinalaista pakeni Syyriaan kahdelletoista leirille ja heitä on nyt vajaa puoli miljoonaa.

Kuva
WSJ_palestinian_camps_syria

Persian Lahden kuningaskunnat eivät ole ylläpitäneet yhtään palestiinalaisten pakolaisleiriä vaan ovat asennoituneet tarkastelemaan näitä lähinnä parempaa elämää etsivinä maahanmuuttajina. Lahden alueella on noin 600.000 palestiinalaista, mukaan lukien muutamia, jotka ovat saavuttaneet merkittävän aseman.

Hallitsevat perheet tuntevat kuitenkin ärtymystä palestiinalaisten irrottamisesta juuriltaan: “The Palestinian cause is popular, and the Gulf governments fear that any Palestinian discontent within their countries would spread to natives and other expatriates unhappy with the ruling families.”

Linkki WSJ:Why Arab States Hate Trump’s Plan to Relocate Palestinians - WSJ

Ärtymyksen kiristyminen tuli ilmi vuonna 1990, jolloin Jasser Arafat julisti tukeaan Irakille sen tunkeuduttua Kuwaitiin. Tämä johti siihen, että Kuwait ajoi maasta 300.000 palestiinalaista.

No Trump ei ujostele: President Donald Trump said the United States “will take over the Gaza Strip,” and “we’ll own it.

Trump sanoi myös, että Gazassa nyt oleskelevien palestiinalaisten eli noin kahden miljoonan ihmisen on lähdettävä alueelta ja asetuttava muualle Lähi-Itään, muun muassa Jordaniin ja Egyptiin. “Gaza is a hellhole,” Trump said at the White House.

The former New York real estate developer later suggested that Gaza eventually could be “the Riviera of the Middle East,” where “the world’s people” could make their homes.

Linkki CNBC: Trump's Gaza takeover plan does not include Palestinian residents

Kukaan ei ole kuitenkaan kertonut miten USA voisi saada laillisen oikeuden käyttää ja hallita Gazaa sitä rakentaakseen.

trending_up +6
13.1.2026 - 22:10

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Iran, maailman seitsemänneksitoista suurin maa asujaimistolla ja maa-alalla mitaten

Iran on noussut otsikoihin maan talouden heikentyessä ja protestien alkaessa palaa 92-miljoonaisen kansan keskuudessa. Iran ulottuu pohjoisessa Kaspian mereltä etelässä Omanin lahdelle, jossa sijaitsevat öljyn kuljettamisen ja kaupan kannalta kriittiset vesitiet. Tähän sisältyy Hormuzin lahti, jonka kautta kulkee viidennes kaikesta maailman öljykuljetuksista.

Iranin historia on vuosituhantinen ja kulttuurisesti rikas. Iranin bruttokansantuotos on 418 miljardia dollaria, joka tekee siitä maailman 36 suurimman talouden. Työttömyysaste on 7,2%.

Maan aikuisten lukutaito on 89 prosenttia ja nuorison jo noin 99%, vaikka luvut vaihtelevat kaupunki- ja maaseudun välillä. Iran on merkittävä öljyn ja kaasun tuottaja. Se luokitellaan maailman yhdeksänneksi suurimmaksi öljyn tuottajaksi ja kolmanneksi suurimmaksi maakaasun tuottajaksi.

Kuva
AlJazeera_Iran_maantiede

Iran on Lähi-Idän toiseksi suurin maa Saudi-Arabian jälkeen. Iranin rajanaapureita ovat Iraq, Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Azerbaizan, Turkki ja Armenia. Iranin koko on noin kuudesosa Yhdysvalloista, suurin piirtein Alaskan kokoinen.

Kuva
AlJazeera_Iran_how_big

Suurin osa iranilaisista asuu maan läntisessä osassa, jossa vuorten välissä on reheviä laaksoja ja jokia, joista väestö saa elantonsa. Teheranin asukasluku on 9,6 miljoonaa ja kaupungin historia ulottuu kuuden tuhannen vuoden päähän.

Mashhad on Iranin koillisosassa sijaitseva toiseksi suurin kaupunki, jossa asustaa 3,4 miljoonaa asukasta. Kaupungin historia ulottuu 1200 vuoden taakse ja se on pääasiallinen uskonnollinen keskus. Sinne tulee miljoonia pyhiinvaeltajia kaikkialta maailmasta.

Isfahan on kolmanneksi suurin kaupunki 2,3 miljoonine asukkaineen. Isfahanissa sijaitsevat pääasialliset koulutusinstituutiot ja se on tämän maan Manse eli tekstiili-, teräs- ja valmistusteollisuuden keskus, sisältäen myös ydinvoima- ja lentokoneteollisuutta.

Muut kaupungit ova, suluissa miljoonaa: Shiraz (1.7), Tabriz (1.7), Karaj (1.6), Qom (1.4) and Ahvaz (1.3 miljoonaa asukasta)

Kuva
AlJazeera_Iranin_asukkat

Maan keski-ikä on 33-34 vuotta ja kolme neljäsosaa asuu kaupunkialueilla. Suurimmat ikäryhmät ovat syntyneet Islamilaisen Vallankumouksen jälkeen eikä heillä voi olla muistikuvia Shaahi Pahlavin hallinnon ajoista.

Koulutuetut iranilaiset ovat paljolti muuttaneet muihin maihin hankalien taloudellisten olosuhteiden vuoksi.

Yhdeksän kymmenestä iranilaisesta on shiamuslimi ja sunni- sekä muut muslimit ovat noin 9 prosenttia kansasta. Loppuun yhteen prosentiin kuuluu vähemmistöuskontoja kuten bahai, kristityt ynnä muut pienet ryhmät.

Kuva
AlJazeera_iranin_etniset

Maan virallinen kieli on farsi (persia), mutta monilla alueilla puhutaan muita kieliä.

Linkki Al Jazeera: A simple visual guide to Iran and its people | Explainer News | Al Jazeera

Iranilaiset ovat nyt nousseet protestoimaan maan hallintoa vastaan tavarapuutteen, inflaation ja korkeiden hintojen johdosta. Mellakoissa on ilmeisesti tuhansia kuollut. Internet on kytketty pois ja hallituksen joukot jahtaavat Muskin satelliittiyhteyksiä Starlinkiä käyttäviä nitistääkseen kuvien ja kertomusten toimittamisen ulkomaille.

Trump yllyttää mellakoitsijoita kaappaamaan vallan ja vakuuttaa avun olevan tulossa:

“Iranian Patriots, KEEP PROTESTING — TAKE OVER YOUR INSTITUTIONS!!!,” Mr. Trump wrote.

“Save the names of the killers and abusers. They will pay a big price. I have cancelled all meetings with Iranian Officials until the senseless killing of protesters STOPS. HELP IS ON ITS WAY. MIGA!!!”

Trump on uhannut sekaantuvansa asevoimin Iranissa mellakoitsijoiden puolelle, jos viranomaiset käyttävät tappavaa voimaa näitä vastaan. Tällä ei näytä olevan vaikutusta. Iranin hallinto lähettää puolestaan tekstiviestejä, joilla se uhkaa tappaa protestoijat.

Linkki NyTimes: Trump Urges Antigovernment Protesters in Iran to ‘Take Over’ - The New York Times

Islamilainen Tasavalta puolestaan kutsuu omia kannattajiaan nousemaan kaduille protestoijia vastaan ja kutsuu mellakoijia jenkkien ja Israelin agenteiksi.

Kun ohjukset alkavat lentää, ne paukkuvat ensiksi Israeliin ja jenkkien tukikohtiin Lähi-Idässä - rauhanpalkinnon metsästäjän puhaltaessa bensaa liekkeihin.

Linkki WSJ: Trump Tells Iranian Protesters ‘Help Is On Its Way’ - WSJ

Kuva
Crude_oil

Öljystä on kuitenkin kyse.

trending_up +2
16.1.2026 - 17:39

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

"Locked and Loaded" Trump päätti toistaiseksi olla hyökkäämättä ristiretkelle Iraniin

Kuva
USA_vs_Iran_military_power_2020

Teherania ei nujerreta millään muutaman helikopterin sieppausjoukolla, joka jenkkien pitäisi muistaa Shaahi Pahlavin sortumisen ajoilta ja USA:n lähetystön panttivankidraamasta 1979-81. Iranin johto olikin ilmoittanut olevansa valmis sotaan, jos Trump puuttuu sotilaallisesti sen toimiin mielenosoittajiaan vastaan.

Trump oli alkuun nyrkit pystyssä menossa paukkuen paikalle, "hit them hard". Tähän Iranin parlamentin puhemies vastasi heidän ottavan jenkkien tukikohdat, keskukset ja laivat laillisiksi kohteiksi vastaiskuille.

Iran eli Islamilainen tasavalta on maailman kuudenneksitoista rankattu puolustusvoima Global Firepowerin 145:n vertaillun maan joukossa. Siinä jenkit ovat resursseiltaan numero yksi.

Iranin vuotuinen puolustusbudjetti on 15,5 miljardia dollaria, mikä on vain vähäinen osa jenkkien 895 miljardin dollarin vuotuista kulutusta vastaan. Iranin armeijan suuruus on 580.000 palveluksessa olevaa ja 200.000 henkilön koulutettu reservi. Nämä jakautuvat perinteiseen armeijaan ja Islamic Revolutionary Guards Corps (IRGC) eli puolimilitaariseen, uskonnolliseen asejoukkoon. Näiden lisäksi Guardsin ohjauksessa on Quds Force, joka toimii muiden maiden vastarintaliikkeiden (Hezbollah, Islamic Jihad etc.) kanssa yhteistoiminnassa.

Vastaavasti Yhdysvalloilla on 1,3 miljoonaa aktiivipalveluksessa olevaa ja 766.000 reservissä olevaa sotilasta. Maavoimia verraten, Iranilla on 1.713 tankkia, kun USA:lla on 4.640 sekä 65.825 panssaroitua ajoneuvoa, kun USA:lla on 391.963 kappaletta.

Global Firepowerin data osoittaa, että Iranilla on enemmän hinattavaa tykistöä (2.070 vastaan jenkkien 1.212) ja enemmän liikkuvaa raketinheitinkalustoa (1.517 vastaan USA:n 641), mutta Iran on suuresti jäljessä meri- ja ilmavoimissa.

The U.S. has over 13,000 aircraft, compared with Iran’s 551, with vast superiority in fighter aircraft and dedicated attack and transport planes. On the seas, Iran’s fleet of 107 vessels is nearly four times less than the U.S.’s 440-strong fleet.

Iran has no aircraft carriers or destroyers, while the U.S. has 11 and 81, respectively. However, Tehran has a large fleet of speedboats and submarines that can disrupt shipping traffic and global energy supplies passing through the Persian Gulf and the Strait of Hormuz.

Linkki Newsweek: How Iran's military compares to the US's  - Newsweek

Iraniin säntäämisen sijaan Trump tuntuu etsivän keinoja taloudellisten pakotteiden ja ohjusiskujen joukosta varsinaisten joukkovoiman käytön sijaan. Tämä lienee helpotus Israelille ja saudeille, joihin Iranin ensivasteet olisivat kohdistuneet.

Ja amerikkalaisille, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita uskonsotaan ja ristiretkiin liittymään, sijoittajista puhumattakaan.

...markets hadn’t been moved by Trump’s actions and rhetoric on Iran, Venezuela, and Greenland partly because no other large economic or military powers had responded.

“Markets are looking at these events in isolation, and it would likely take a unique response to each flare-up to drive more market agita,” (CNBC)

trending_up +2
23.1.2026 - 16:06

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

"New Gaza" - Lähi-Idän tyylikkäin pilvenpiirtäjäalue ennakkomyynnissä Davosissa

Jenkit esittelivät tuoreen suunnitelman Davosissa kuinka Gazan alue rakennetaan romuläjistä uusiksi asuin-, teollisuus- ja viljelyalueiksi 2,1 miljoonaiselle telttaväelle. Esittely tehtiin samassa yhteydessä kuin allekirjoitettiin Trumpin rauhanneuvoston asiakirjat.

Kuva
DW_gaza_plan_riviera

Slides showed dozens of skyscrapers stretching along the Mediterranean coast and housing estates in the Rafah area. (BBC)

Trump hehkuttaa sijainnin merkitystä: "I'm a real estate person at heart and it's all about location. And I said: 'Look at this location on the sea. Look at this beautiful piece of property. What it could be for so many people.'"

Trumpin vävy Jared Kushner, joka auttoi lokakuussa voimaan tulleen tulitauon välittämisessä, sanoi Gazaan pudotetun 90 000 tonnia ammuksia ja raunioina on 60 miljoonaa tonnia terästä, tiiltä ja betonia.

Kushner kertoi suunnittelussa työryhmän hylänneen ajatuksen muodostaa ensin 'vapaa alue' ja 'Hamasin alue' vaan päätyneen siihen, että tämä olisi yksinkertaisesti 'käänteentekevä menestys' - And then we said: 'You know what, let's just plan for catastrophic success'," he told the ceremony.

Yhdysvaltain "yleissuunnitelman" kartalla oli "rannikkomatkailulle" varattu alue, jolle tulisi 180 tornitaloa sekä useita vyöhykkeitä "asuinalueille", "teollisuuskomplekseille, datakeskuksille, edistyneelle valmistukselle" ja "puistoille, maataloudelle ja urheilutiloille".

Kuva
BBC_gaza_master_plan

Uusi satama ja lentokenttä rakennettaisiin Egyptin rajan lähelle, ja Egyptin ja Israelin rajojen kohtaamispaikalle rakennettaisiin "kolmikantainen rajanylityspaikka".

Rakentaminen tehtäisiin neljässä vaiheessa aloittamalla Rafahista ja asteittain siirtymällä kohti Gaza Cityä. Kartassa on myös tyhjä maakaistale, joka kulkee Egyptin ja Israelin rajoilla. Se näyttää merkitsevän Trumpin 20-kohtaisessa rauhansuunnitelmassa "turvallisuuskehäksi" kutsumaa aluetta, jossa Israelin joukot pysyvät, "kunnes Gaza on asianmukaisesti turvattu".

Toisella dialla kerrottiin, että "Uuteen Rafahiin" tulisi yli 100 000 pysyvää asuntoa, 200 koulutuskeskusta ja 75 lääketieteellistä laitosta. Kushner sanoi uskovansa, että "Uuden Rafahin" rakentaminen on "toteutettavissa" kahdessa tai kolmessa vuodessa.

"We've already started removing the rubble and doing some of the demolition. And then New Gaza. It could be a hope, it could be a destination, have a lot of industry."

Hän lisäsi, että tulevina viikkoina Washingtonissa järjestetään konferenssi, jossa julkistetaan maiden rahoitusosuudet ja hahmotellaan "upeita sijoitusmahdollisuuksia" yksityiselle sektorille. (Eli Palestiina on pantu myyntiin).

Hamas has previously refused to give up its weapons without the creation of an independent Palestinian state. But Trump warned the group: "They have to give up their weapons and if they don't do that, it's going to be the end of them." (BBC)

Toistaiseksi Gazassa on miljoona ihmistä ilman asianmukaista suojaa ja 1,6 miljoonaa kärsii ruoan puutteesta.

Kuva
DW_gaza_rubble

Kushner also declared that the demilitarisation of Gaza was "starting now", noting that "without security nobody is going to make investments". Speaking at Davos, Israeli President Isaac Herzog praised the "efforts of President Trump and his leadership". But he warned: "The real test has to be Hamas leaving Gaza".

Linkki BBC: US unveils plans for development of 'New Gaza' with skyscrapers

Aiemmin Trump oli kuvaillut paikkaa muutettavaksi Lähi-Idän Rivieraksi. Tuolloin hän vaikutti myös hieman epämääräiseltä kysymyksissä, jotka koskivat siellä asuvien palestiinalaisten kohtaloa.

Hän sanoi, että sinne tulisi asumaan "maailman ihmiset... myös palestiinalaiset, palestiinalaiset asuvat siellä. Monet ihmiset asuvat siellä".

Linkki DW: Kushner presents 'master plan' for rebuilding postwar Gaza

Aurinkoa etsivät voivatkin ryhtyä laittamaan sivuun papua viikko-osakkeeseen Palestiinassa ja viritellä uikkareita sukelluskuntoon.

trending_up +2
6.2.2026 - 13:03

Aki Pyysing

+16517
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7941

Aidosti ilahduin tästä jutusta. Olen nimittäin lukenut Economistista vastaavia jo kauan sitten. Sieltä varmaan paine tullutkin jutun julkaisuun, koska old school Pravdan toimittajat (Marko Junkkari etc.) pitävät The Economistin maailmankuvaa (= arvo- ja markkinaliberaali) esikuvanaan. Kuten miekin. Nuoret lukevat Guardiania (=vasemistolaisempi) ja siihen suuntaan Pravda on viime vuosikymmeninä ryöminyt. Johtunee osin siitä, että Guardian on ilmainen.

Pidän kuitenkin kavereita, jotka väittävät Hesarin olevan pelkkää vihervasemmistopropagandaa sisältävä läpyskä lähinnä hönöinä. Paitsi, että paperilehdet varsinkin arkisin ilmestyvät muodossa "läpyskä" eli aika ohuita.

Sitten pidän kavereita, jotka väittävät, ettei Pravda julkaisisi vihervasemmitstolaista propagandaa ihan yhtä hönöinä. Kyllä Pravda uuden hellittelynimensä Hamasin Sanomat on ihan ansainnut. Mie en villu ymmärrä, miten Kekkoslovakian USA- ja Israelvastaisuus kantaa vielä tähän päivään asti. Mutta niin se vain näyttää kantavan. Rajalinjat ovat täsmälleen samat (=oikeisto vs vasemmisto) kuin silloin. Tosin nykyisin palestiinalaiseterroristien kannatus on ohuempaa ja rajaviiva enemmän vasemmalla, koska kansa on oikeistolaistunut ja on muitakin tietolähteitä kuin Yle ja paikallislehti.

Ilahduin siis siitä, että imo juttu osoittaa Suomen journalismilla olevan toivoa. Vaikka nämä Pravdan "Eat the Rich" -ajojahdit välillä vähän kauhistuttavatkin. Mutta toisaalta ne tuovat lukijoita, en voi täysin tuomita.  

trending_up +4
19.2.2026 - 12:00

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

USA valmistautuu Iran-viikonloppuun ampumalla ensin ja neuvottelemalla sitten

Rauhanpalkintoja pyssyillä metsästävä jenkkijohto kipittelee nyt kananaskelia edes takaisin pohtiessaan nitistäisikö Iranin valtiojohdon uskonsotaan sotkeutumalla vai uskoisiko itämaisia vakuutteluja.

Joka tapauksessa USA on keskittänyt Lähi-Itään suurimman ilmavoima-arsenaalin sitten Irakin sodan vuonna 2003, jolloin Lähi-Idässä operoi 863 lentokonetta. Paikalla on lentotukialus ja toinen on ollut matkalla jo toista viikkoa. Jenkit valmistautuvat usean viikon toimenpiteeseen, joka tulisi olemaan aivan muuta kuin "one-and-done Midnight Hammer strike", jonka jenkit tekivät viime kesäkuussa Iranin ydinaseiden valmistuspaikkoja vastaan.

Kuva
NyTimes_middle_east_destroyers_location

Valkoisen Talon neuvotteluissa Iranin edustajien kanssa Genevessä ei ole edistytty ja osapuolet ovat kaukana toisistaan. (Karoline Lewitt - White House press secretary, WSJ)

Trumpin vaihtoehdot ovat tappaa Iranin poliittinen ja asevoimien johto tarkoituksenaan kaataa hallinto ja samalla tehdä ilmaisku, jolla rajoitettaisiin Iranin kykyä vastaiskuun ja myös tuhottaisiin ydinaseen valmistuskapasiteettia ja ballististen ohjusten valmistuspaikkoja. Operaatio veisi viikkoja.

Trump on antanut ymmärtää, että hän pitäisi parempana diplomaattista sopimusta, joka tarkoittaisi Iranin ydinohjelmien lakkauttamista, alueellisten puolisotilaallisten joukkojen hajottamista ja ballististen ohjusten purkamista.

Iranin ei todennäköisesti hyväksy mitenkään viimeistä kohtaa, koska sillä ei ole paljon ilmavoimia ja se luottaa ohjuksiin tärkeimpänä pelotteenaan.

Trump on antanut ymmärtää, että hän välittää pääasiassa ydinasekysymyksestä, kertomalla toimittajille haluavansa Iranin lopettavan uraanin rikastamisen.

USA:n kumppani alueella eli Israel haluasi jenkkien käyttävän ensisijaisesti aseellista painostusta Teherania kohtaan ja tekevän lopun Iranin ballististen ohjusten tuotannosta. (WSJ)

Jenkeillä on nyt etulyöntiasema Iraniin nähden, koska Israel tuhosi Iranin ilmapuolustuksen viime vuonna.

Iranilla on joitakin kortteja pelattavanaan tässä kampanjassa, mukaan lukien edelleen huomattava ohjusarsenaali, jonka he voivat suunnata Yhdysvaltojen tukikohtiin ja liittolaisiin alueella, sekä sotilasjoukot, jotka voivat yrittää sulkea öljytankkereille elintärkeän Hormuzinsalmen.

”Suoraan sanottuna parasta mitä tästä voisi seurata olisi se, että paikalle lähetettyjen joukkojen dramaattinen kasvu olisi riittävä osoitus siitä, ettei Trump leiki voimankäytöllä ja tämä kannustaisi Iranin johtajia pääsemään sopimukseen", sanoo David Deptula, eläkkeellä oleva kolmen tähden ilmavoimien kenraali, jolla oli merkittävä rooli vuoden 1991 Irakin vastaisessa Desert Storm -kampanjassa.

Kuva
NyTimes_us_iran_campaign_ford_location

Ulkomaiset viranhaltijat ovat kuitenkin epäileviä tällaisten toiveiden suhteen ja arvelevat Iranin vain yrittävän viivytellä:

But U.S. and foreign officials are increasingly pessimistic that Iran will agree to the U.S.’s demands. Instead, they said, Tehran might only be willing to suspend its nuclear-enrichment activities for a short period—perhaps until Trump is out of office.

Trumpilla on nopeasti laukeava sulake ja käy hetkessä kuumana turhautuessaan pidentyviin rupatteluihin sekä määrää iskut.

Iran hopes it can use negotiations to delay any U.S. attack, but it also realizes that Trump is likely to grow frustrated with prolonged talks and order strikes, according to foreign officials familiar with Tehran’s thinking. Trump has repeatedly threatened an attack on Iran should negotiations fail.

Yhdysvaltain ilmavoimat on lentoseurantatietojen mukaan äskettäin siirtänyt kymmeniä suihkuhävittäjiä ja tukikoneita Muwaffaq Saltin lentotukikohtaan Jordaniassa ja Prinssi Sultanin lentotukikohtaan Saudi-Arabiassa. Näihin kuuluvat lisää F-35-, F-15- ja F-16-hävittäjiä, E-3 Airborne Warning and Control System -hävittäjä ja E-11 Battlefield Airborne Communications Node -hävittäjät. Lisää hävittäjiä on tulossa.

Samaan aikaan Yhdysvaltain laivastolla on tällä hetkellä 13 alusta Lähi-idässä ja itäisellä Välimerellä tukemassa mahdollista operaatiota, mukaan lukien lentotukialus USS Abraham Lincoln ja yhdeksän ballististen ohjusten torjuntaan kykenevää hävittäjäalusta. Toinen lentotukialus, USS Gerald R. Ford, ja sen iskuosaston neljä hävittäjäluokan alusta ovat matkalla.

Linkki WSJ: U.S. Gathers the Most Air Power in the Mideast Since the 2003 Iraq Invasion - WSJ

Kuva
NytImes_us_carrier_destroyers_hormuz

The U.S. military buildup includes dozens of refueling tankers, rushed to the region by United States Central Command, more than 50 additional fighter jets, and two aircraft carrier strike groups, complete with their accompanying destroyers, cruisers and submarines, U.S. officials said. (NyTimes)

Linkki NyTimes: Maps: Where the U.S. Is Building Up Military Force Near Iran - The New York Times

Iranilaiset eivät ole jääneet toimettomiksi vaan ovat pyytäneet venäläiset kumppaninsa tuekseen järjestämällä Hormuzin salmeen sotaharjoituksia:

Venäläinen sotalaiva saapui Hormuzinsalmeen ja telakoitui Iranin Bandar Abbasin satamakaupunkiin ennen torstaiksi suunniteltuja sotaharjoituksia, Iranin ja Venäjän valtion tiedotusvälineet kertovat.

Harjoitukset järjestetään lähellä Omanin rannikolla purjehtivaa lentotukialus USS Abraham Lincolnia.

"Amerikkalaista sota-alusta vaarallisempi on ase, joka voi lähettää sen meren pohjaan", Iranin korkein johtaja Ali Khamenei sanoi tiistaina. (WSJ)

Linkki WSJ: Iran Is Getting Ready for War With the U.S. - WSJ

Nykytilanne on erilainen kuin Yhdysvaltojen aikaisemmissa puuttumisissa Lähi-Idän tilanteisiin. Yhdysvaltain ilmavoimat ovat nyt paljon pienemmät eikä sillä ole Yhdysvaltojen ja liittoutuneiden maajoukkoja tuettavana. Eikä myöskään kansainvälistä koalitiota ole lainkaan olemassa, ellei Israelin ilmavoimat liity kampanjaan. Yhdysvallat on tässä yksin - varsinkin haukuttuaan kaikki liittolaisensa.

Toisin kuin vuonna 1991, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat kieltäneet ilmatilansa käytön Yhdysvaltojen mahdollisiin iskuihin. Monet jenkkien sotilaslentokoneista on keskitetty Jordaniaan. Toisaalta sotilasteknologia, mukaan lukien kyky suorittaa tarkkuusiskuja, käyttää häiveteknologiaa ja hyödyntää avaruutta, on parantunut.

Silti Trumpin hallinto on edelleen epävarma siitä, mitä pommituskampanjan jälkeen voisi tapahtua. (WSJ)

CSIS:n asiantuntijat epäilevät pelkän ilmapommituksen riittävyyttä ja arvelevat asiassa kuluvan viikkoja ja kuukausia ilman, että tiedetään onko asiassa lopultakaan edistytty.

For a president who ran for office promising to keep the United States out of wars, Mr. Trump is now considering what would be at least the seventh American military attack in another country in the past year, and his second on Iran. (NyTimes)

Rauhanpalkinnot ovat näköjään nyt hyvin tähtäimessä ja laukaistaessa kaatuvat ketoon kauniisti.

On aika lisätä öljy-yhtiöiden osakkeita, sillä öljyhinnat voivat hyvinkin nousta uppoavien hävittäjäalusten tukkiessa Hormuzin salmen.

trending_up +3
21.2.2026 - 18:44

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Iranin pelotteleminen ei tule olemaan jenkeille helppo nakki

Saksa, Puola, Ruotsi, Italia ja Serbia ohjeistavat kansalaisiaan lähtemään välittömästi Iranista. Muut maat suosittelevat olemaan matkustamatta maahan. Britit ja USA vähentävät voimakkaasti henkilöstöä Qatarissa, Al-Udeidin lentotukikohdassa. Brittien lähetystö Teheranissa on suljettu. USA:n lähetystö Dohassa toimii listättyjen varotoimien tilassa ja rajoittaa matkustelua alueella.(BBC)

Iran sulki ilmatilansa torstaina illalla 22.15 GMT kaikilta lennoilta (US FAA) ja jatkoi aamuyöhön saakka. Lentoyhtiöt ovat alkaneet reitittää uudelleen lentojaan (Air India, Lufthansa).

BBC: A UK Ministry of Defence spokesperson declined to comment on reports that UK personnel were being withdrawn "due to operational security".

Linkki BBC: US and UK pulling some personnel from Qatar military base

Al-Udeid is the largest US military base in the Middle East and about 10,000 personnel are based there, as well as about 100 UK staff. It is not clear how many will be leaving.

Kuva
BBC_us_hyökkäys_iran_doha

Iran ei ole mikään Venezuela, jossa jenkkien oli helppoa puuttuvan ilmasuojauksen vuoksi tehdä nopea sisään-ulos operaatio "...with speed and violence".

Iranin kohdalla ei ole mitään halpaa, helppoa, puhdasta sotilasoperaatiota tehtävissä. Pelkona on jenkkien jumittuminen pitkään ja sotkuiseen sotaan keskellä heidän välivaalivuottaan.

Iranilla on Lähi-Idän suurin ja monipuolisin ohjusarsenaali alueen sotilasasiantuntijoiden mukaan. Iranin keskipitkän kantaman ballistiset ohjukset pystyvät kulkemaan yli 1 200 mailia, mukaan lukien amerikkalaiset tukikohdat aina Länsi-Turkissa ja laajemmin Lähi-idässä, mukaan lukien Israel ja Persianlahden valtiot. Iranin valtionmedia kertoi lauantaina, että Iran oli ensimmäistä kertaa testannut mereltä käsin toimivaa ilmapuolustusohjusta, jonka kantama oli yli 150 kilometriä, viime viikolla Hormuzinsalmessa järjestetyissä sotilasharjoituksissa. Sen arsenaaliin kuuluu droneja ja laivojen vastaisia ​​aseita, vaikka Iranin ohjusvaraston nykyinen lukumäärä on epäselvä sen kesäkuussa Israelin kanssa käymän 12 päivää kestäneen sodan jälkeen.

Kuva
NyTimes_Iran_can_hit_back

Teheranin strategia on nopeasti eskaloida sotku useaan paikkaan yhtaikaa niin, että "koston levitessä tuska samalla leviää". Niinpä merialueen arabivaltiot, joissa on useita amerikkalaisia tukikohtia alkavat hermostua mistä tahansa jenkkihyökkäyksestä, jossa sonta lentäisi lopulta niitä vastaan.

In January, Saudi Arabia and the United Arab Emirates, both of which are close U.S. allies, said they would not permit the United States to use their airspace for attacks. That stance may not ultimately shield them from Iranian retaliation, experts say.

An Iranian counterattack could strike major cities in Israel. The Israeli military used interceptors to shoot down the majority of Iran’s missiles during the war in June. Yet its supply of interceptors is running low after more than two years of fending off attacks from Hamas in Gaza and Hezbollah in Lebanon, intelligence officials say. (NyTimes)

Pienikin hyökkäys saattaa helposti levitä alueelliseksi sodaksi. Iran toimii sijaisarmeijojen avulla: Iran operates an “axis of resistance” that uses proxy forces across the Middle East, including the Houthis in Yemen and Hezbollah in Lebanon.

Vaikka nämä sijaisjoukot ovatkin viime kahinoissa heikentyneet, ne voivat helposti haitata amerikkalaisia joukkoja muodostamalla useita rintamia ja vahvistamalla konfliktia Iranin rajojen ulkopuolella. Näistä esimerkkinä vaikka houthikapinallisten hyökkäykset Punaisen Meren kaupalliseen laivaliikenteeseen.

Kuva
NyTimes_hormuzin_salmen_laivaliikenne_ja_hyökkäys

Iran on aiemminkin uhannut sulkea Hormuzinsalmen ja pysäyttää laivaliikenteen, jossa kulkee viidennes maailman öljyvaroista ja maakaasusta.

Mikä tahansa salmen häiriö nostaisi energian hintoja pilviin, sanoi Claire Jungman, öljy- ja energiakauppaa seuraavan Vortexa-yrityksen meririskien ja -tiedon johtaja.

Linkki The New York Times: Why Attacking Iran Could Be Riskier Than Capturing Maduro - The New York Times

Samaan aikaan seilaaminen sinne ja tänne alkaa riepoa amerikkalaisia merimiehiä, jotka ovat olleet merillä yhtäjaksoisesti kesäkuusta alkaen.

- President Trump’s decision to extend the USS Gerald R. Ford’s deployment for a second time is taking a toll on sailors and their families.

- The USS Gerald R. Ford has been at sea since last June, with its deployment extended twice, potentially lasting 11 months.

Lentotukialusten tavanomainen rauhanajan palvelumääräys on kuusi kuukautta pitkä, jota voidaan muutamalla kuukaudella pidentää. Fordin seilorit ovat olleet jo kahdeksan kuukautta poissa kotisatamasta ja matkasta näyttää tulevan 11 kuukautta pitkä, mikä jo rikkoisi jenkkilaivaston ennätyksiä.

Overtaxed crews can be a problem across the Navy’s fleet, beyond just the Ford. In April and May 2025, near the end of an eight-month deployment, the aircraft carrier USS Harry S. Truman lost several jet fighters while countering Houthi rebel attacks in the Red Sea. A Navy investigation blamed the high operational tempo of the mission.

Linkki WSJ: Missed Funerals and Blocked Toilets: Iran Deployment Takes a Toll on U.S. Sailors - WSJ

Joten tässä sodanjohto on lähettämässä väsyneitä, liian pitkään reissussa rähjääntyneitä joukkoja ja kalustoa hyökkäämään omaa maataan puolustavaa, kuoleman edessä täysin pelotonta joukkoa vastaan tämän omalla maalla, keskellä hyvin vihamielistä maastoa, merivettä ja ohjuksia.

Nakki tämä ei ole ja sijoitusten kannalta vaikea ennakoitava.

trending_up +3
23.2.2026 - 15:50

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Steve Witkoffin mukaan Trump ihmettelee miksei Iran jo ano armoa ja anna periksi

BBC:n Persian alueen kirjeenvaihtajien saamien tietojen mukaan Trumpin pääneuvottelija Iranin suhteen eli kiinteistöheppu Steve Witkoff kertoo Fox-uutisille Trumpin ihmettelevän Iranin tyyneyttä hänen uhatessaan rajoitetulla aseellisella iskulla, jos Teheranin ydinohjelmasta ei synny jotakin sopimusta:

US President Donald Trump is questioning why Iran has not yet "capitulated" in the face of Washington's military build-up in the Middle East, the US president's special envoy has said. (BBC)

Konservatiivijenkit ovat tottuneet siihen, että heidän uhatessa pyssyllä vastustaja ainakin pysähtyy neuvottelemaan. Asia on toisin fatalismiin maailmannäkemyksensä perustavilla kohtaloonuskojilla - jos heidän osansa on sotia, olkoon sitten niin.

Opiskelijamellakat ovat taas käynnistyneet viikonloppuna Teheranissa sekä useissa yliopistoissa hallintoa vastaan ensi kertaa sitten tammikuun. Hallintoa vastustavat ovat kantaneet "Leijona ja Aurinko"-lippua, joka oli Iranin symboli ennen vuoden 1079 islamilaista vallankumousta. Ihmisten on kuultu huutelevan "Javid Shah" eli kauan eläköön kuningas. Persian shaahin jälkeläiset ovat kuitenkin kaukana eikä maassa ole monarkialle juuri sijaa. Toisissa yliopistoissa vastamielenosoittajat ovat polttaneet USA:n ja Israelin lippuja.

Trump on tukenut ja rohkaissut protestoijia lupaamalla, että apua on tulossa tukialusten ohjussiiloissa.

Niinpä - apua laivalasteittain: In recent weeks, the US has been building up its military presence near Iran and in the wider Middle East region. The deployment includes the world's largest warship, USS Gerald R Ford, appearing to be heading towards the region. USS Abraham Lincoln aircraft carrier has also been deployed, along with destroyers, combat ships and fighter jets.

Tätä nyt pääneuvottelija Wikloff pitää omasta mielestään oleellisena pointtina ja ihmettelee, miksei muslimi taivu paratiisin portin aukeamisen edessä:

"Why, under this sort of pressure, with the amount of sea power and naval power that we have over there, why haven't they come to us and said, 'We profess that we don't want a weapon, so here's what we're prepared to do?'" (BBC)

Linkki BBC: Trump curious why Iran has not 'capitulated', Witkoff says

Iran ei ole ollut juurikaan ollut halukas ilmestymään edes Geneveen Sveitsissä pidettäviin neuvotteluihin ja enimmäkseen ilmoittelevat antavansa erilaisia ehdotusluonnoksia paperilla toisilleen. Seuraavaa neuvottelua arvellaan torstaiksi, mutta sille ei juurikaan kannata laittaa painoa. 

Iranin 93-miljoonainen saraseeni-väki ei juurikaan piittaa argumenteista länsimailta, jotka alkavat itkeä, jos hampurilaiset ja pepsi loppuvat kesken.

Kuva
Iran_vs_USA_size

Persianlahdella julmuutta ja kuolemaa on nähty vuosituhansia eikä trumppilaisten ristiretki seldzukkeja vastaan ole mikään uutuus. Vaikka kuinka ristiretkeläiset katkoisivat saraseenien päitä, lopulta läntiset pakanat kyllästyvät ja palaavat tyhjin käsin kotimaahan kehumaan itseään.

Linkki Al Jazeera: Iran-US tensions: What would blocking Strait of Hormuz mean for oil, LNG? | Explainer News | Al Jazeera

Iranin hallinto pitää sotaan lähtemistä pienempänä riskinä kuin luopumista uraanin rikastamisesta ja ballististen ohjusten kehittämisestä itselleen, sanovat alueen ajatusmaailmaan perehtyneet asiantuntijat. Tämä tietenkin saa jenkkihallinnon sekoamaan.

The authoritarian clerics who rule Iran see those concessions — which, in their view, could compromise their core ideology and sovereignty — as a greater threat to their survival than the risk of war. (NyTimes)

“Avoiding war is indeed a high priority, but not at any cost,” said Sasan Karimi, a political scientist at the University of Tehran who served as the deputy vice president for strategy in Iran’s previous government. “At times, a political state — especially an ideological one — may weigh its place in history as heavily as, or even more heavily than, its immediate survival.”

Trumpin hallinto vaatii Iranilta asioita - nollarikastusta uraanille, jottei sillä olisi kykyä rakentaa ydinasetta, ballististen ohjusten kantomatkan rajoittamista, puolisotilaallisten joukkojen rahallisen tukemisen lopettamista - joissa Iranin punaiset linjat on ylitetty eikä se halua enää neuvotella niistä.

Vaikka osapuolet tapaavatkin ensi torstaina, kummankaan on vaikea esittää ratkaisua, jolla osapuolet voisivat peruuttaa pois konfliktista.

Trumpin kiinteistökauppiaat pitävät Teherania heikkona, uskovat sen taipuvan ja ovat lapsenmielisinä ihmeissään miksei näin käy vaikka "Oranssi Nero" haluaa.

Iranin todellista valtaa ohjaa ideologia, sitä tukevat poliittiset kovan linjan kannattajat ja sitä vahvistaa lähes puolen vuosisadan aikana vakiintunut monimutkainen valtarakenne.

”Iranille Yhdysvaltojen ehtoihin alistuminen olisi vaarallisempaa kuin uuden Yhdysvaltojen iskun kokeminen”, sanoo Ali Vaez, International Crisis Groupin Iranin johtaja. ”He eivät usko, että kun he antautuisivat, Yhdysvallat helpottaisi painetta. He uskovat, että myöntyminen vain rohkaisisi Yhdysvaltoja venyttämään uusia vaatimuksia.”

"Mielestäni heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin asettaa panoksensa armeijan puolelle", Danny Citronowicz, Atlantic Councilin asiantuntija lisää.

Vuonna 2023 huthi-kapinalliset suistivat raiteiltaan Yhdysvaltain armeijan kampanjan, jonka tarkoituksena oli pysäyttää ryhmän hyökkäykset kansainvälistä laivaliikennettä vastaan ​​Punaisella merellä. Ryhmä hyökkäsi jatkuvasti Yhdysvaltain drooneja ja kansainvälisiä aluksia, mukaan lukien amerikkalaista lentotukialusta vastaan.

31 päivää kestänyt yhteenotto maksoi Washingtonille reilusti yli miljardi dollaria, ja jenkit pääsivät lopulta sopimukseen sen sijaan, että olisivat ottaneet riskin pitkittyneestä sotilaallisesta selkkauksesta.

Kuva
Iran_vs_USA_hormuz

Uusi konflikti nostaisi bensiinin hintaa dollarilla tai kahdella gallonalta ja se voi tuntua erittäin riskialttiilta Mr. Trumpille ennen syksyn välivaaleja.

Useat asiantuntijat muistuttavat, että Iran kieltäytyi taipumasta Yhdysvaltojen ehtoihin edellisen sodan jälkeen ja että jos se selviäisi tästä toisesta, se luultavimmin kieltäytyy uudestaan.

Linkki NyTimes: For Iran’s Rulers, Refusing U.S. Demands Is a Risk Worth Taking - The New York Times

Ajatus siitä, että sota joka kerta joko tekisi Iranista joustavamman tai helpottaisi diplomatiaa, on pelkkää tuhannen yön satua.

Näistä sodan rummutuksista huolimatta Trump ei ole hakenut kongressin hyväksyntää sotaan lähtemiseen eikä ole puhunut suoraa ohjeistusta amerikkalaisille. Huomenna on vuosittainen unionin tilaa käsittelevä, State of the Union -puhe ja ehkäpä tiedämme enemmän puheen jälkeen.

trending_up +4
27.2.2026 - 17:51

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Trump on jo hävinnyt sotatoimet Irania vastaan ennen kuin ne alkoivatkaan

Iran ei voi voittaa Yhdysvaltoja sotilaallisella voimalla tai armeijaan upotetuilla varoilla mitaten. Tämän tietäen Trump uhkaa Irania lisäämällä Lähi-Idän alueella asevoimien kalustoa ja uskoo sen pakottavan Iranin johdon neuvottelemaan sopimuksen. Iran puolestaan pitää neuvotteluja vain sotajuonena, jolla Yhdysvallat viivyttää avaavaa sotatoimea saadakseen aikaa siirtää joukkoja, kalustoa ja tiedustelua paikoilleen.

...the current negotiations are simply a tactic to buy time to better prepare for the inevitable.

Häviön tunnustaminen hyväksymällä omaa asemaa heikentävä sopimus, jonka Washington jälleen rikkoo ei ole Teheranin ainoa vaihtoehto. Lisäksi Teheran ei tee mitään Trumpin allekirjoituksella, oli se sitten kuinka suurella tussilla paperille maalattu.

Iranilla on aiempaa kokemusta U.S.-Iran neuvotteluista. Iranin kanssakäymistä Yhdysvaltain kanssa varjostavat sen kokemukset ydinvoimaa koskevasta yhteissopimuksesta JCPOA (Joint Comprehensive Plan of Action). Yhdysvaltojen, Kiinan, Venäjän, Ranskan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Saksan, Euroopan unionin ja Iranin vuonna 2015 allekirjoittama sopimus tarjosi pakotteiden lieventämistä vastineeksi Iranin ydinohjelman täydellisestä läpinäkyvyydestä. Teheran hyväksyi sopimuksen, vaikka siinä oli joitakin sille epäreiluja määräyksiä, mukaan lukien jotkin Yhdysvaltojen pakotteet, jotka pysyivät voimassa.

Iran täytti velvoitteensa – se on tosiasia, jonka Kansainvälinen atomienergiajärjestö on toistuvasti vahvistanut.

Vastineeksi Yhdysvallat allekirjoittajana ei kuitenkaan pitänyt kiinni omasta osuudestaan ​​sopimuksessa. Vuonna 2018 Trump vetäytyi yksipuolisesti JCPOA:sta ja otti uudelleen käyttöön maksimaalisen paineen pakotteet, joiden tarkoituksena on ollut lamauttaa Iranin talous. Se on ollut karu muistutus siitä, että amerikkalaisten lupaukset eivät ole sitovia.

Johtajana, joka ei ole osoittanut minkäänlaista kunnioitusta amerikkalaisten omien liittolaisten etuja kohtaan "Amerikka ensin" -politiikallaan, Trumpin ei voi odottaa kunnioittavan amerikkalaisten vastustajien etuja. Vaikka Valkoiseen Taloon valittaisiin demokraattipresidentti, silloinkaan ei ole mitään takeita siitä, että JCPOA-sopimus voitaisiin saattaa voimaan.

In the US’s polarised political climate, an American president’s signature is only valid until the next election.

Iran ei tee mitään Trumpin nimellä paperissa. Meneillään olevat neuvottelut ovat Iranin näkökulmasta vain savuverhoja, joiden tarkoitus on tuudittaa vastustajat väärään turvallisuuden tunteeseen.

Nyt Irania yritetään pakottaa neuvotteluilla vielä aiempia suurempiin myönnytyksiin. Jos Iran perääntyy ja alistuisi Yhdysvaltojen vaatimuksiin, Trump – joka oitis hyödyntää havaittua heikkoutta – yksinkertaisesti siirtäisi maalitolppaa. Vaatimukset siirtyisivät Iranin ydinohjelmasta tänään sen ballistisiin ohjuksiin huomenna ja hallinnon vaihdokseen sitä seuraavana päivänä.

Yhdysvaltojen painostukseen liittyy myös sen kumppanin Israelin tarve saada vähennettyä pahimman vihollisensa eli Iranin varusteluastetta ja sotilaallista kykyä. Tämän tietäen Iranin näkökulmasta Trump ei millään sopimuksella tule tyytymään vaatimuksiin, vaan jatkamaan painostusta täydellä voimalla.

In this context and given its recent experience, it would be foolish for Iran to rely on US promises and negotiated agreements. (Al Jazeera)

Yhdysvaltojen ja Iranin nykyisessä pattitilanteessa panokset ovat korkeat ja täysimittainen sota on sen todennäköinen lopputulos.

Vaikka Yhdysvallat voisi saavuttaa alustavan voiton sotilaallisen ylivoimansa ansiosta, se voi myös juuttua pitkittyneeseen vastarintaan Iranin vuoristoisessa maastossa. Trumpin taipumusta sapelinkalisteluun hillitsee hänen vastenmielisyytensä tappioita kohtaan - niinpä selkeä päättäväisyyden osoitus voisi pakottaa Trumpin perääntymään.

Iran ei myöskään ole yksin normalisoituaan suhteensa Saudi Arabiaan vuonna 2023 Kiinan, Omanin ja Irakin myötävaikutuksella. Nyt kolme vuotta myöhemmin tämä tuottaa tulosta Saudi Arabian, Omanin, Turkin ja Qatarin lobatessa Trumppia hillitsemään itsensä ja säilyttämään alueen hatara tasapaino.

Linkki Al Jazeera, Yang Xiaotong, mielipidekirjoitus: Iran cannot defeat US military might, but it can still win | Opinions | Al Jazeera

Iranin tie rauhaan – ja ainoa keino vastustaa amerikkalaista tykkivenediplomatiaa – ei ole Yhdysvaltojen sotilaallisen voiman vastustaminen, vaan hyvien suhteiden luominen omiin naapureihinsa ja alueellisen vakauden hyväksyminen osana kansallista turvallisuutta.

Iran hyvin todennäköisesti voittaa tämän sodan vaikka Trump joitakin taisteluja ilman muuta nimeääkin omiksi voitoikseen.

Toisaalta Trump on ahtaassa raossa: Trump is in a bizarre position, experts say.

Trump’s envoy Steve Witkoff ... told Fox News on Sunday that Iran was “probably a week away from having industrial grade (nuclear) bomb making material”.

Trump väitti edellisen hyökkäyksen jälkeen tuhonneensa Iranin ydinohjelman tai ainakin haitanneensa sitä merkittävästi - ja nyt, alle vuoden kuluttua ydinohjelma onkin jälleen uhkana Yhdysvalloille.

Kaikki argumentit eivät oikein osu kohdalleen asiaa analysoivien mielestä. Ilmeisesti nyt huolena on enemmänkin Iranin ballististen ohjusten arsenaali.

The ballistic missiles are very important to this because they worked quite well in the 12-day war. Iran’s proxies failed to deter Israel, and the nuclear programme failed. Iranians learned the only pillar of domestic defence that worked was their missile programme.”

Iran’s ballistic missile arsenal is a casus belli, or justification for war. (Middle East Eye)

Yhdysvallat on käyttänyt nyt niin paljon varoja kaluston liikuttamiseen ja asemoimiseen Lähi-Idän sodan näyttämölle, ettei se enää voi perääntyä lavalta ja sanoa, että katsojat saavat lippurahansa takaisin.

"Effectively, Israel knows that they can drag Trump into a war. So, by his thinking, far better that he initiate it and be in control."

In the end, instead of bluffing the Iranians into a deal, Trump may end up giving Israel and interventionists in Washington the war they have wanted all along, Kelanic (Rosemary Kelanic, a Middle East expert at Defense Priorities, a Washington-based think tank) said.

Linkki: 'Trump logic:' How Trump went from declaring victory over Iran to the cusp of a new war | Middle East Eye

Jenkit epäröivät vielä hyökkäykseen ryhtymistä. Syynä ei ole se, etteikö jenkeillä olisi asevoimaa tarpeeksi. Iranin tapauksessa voimavara ei muutu nopeudeksi ja nopeus on se valuutta, jota Trump ensisijaisesti arvostaa: It has hesitated because, in the case of Iran, power does not translate into speed, and speed is the currency Donald Trump values most.

The common belief in the West is that Iran is weak, overextended and just putting on a brave face. However, this belief is based on a mistaken idea: that a war with Iran would be quick, controllable, and ultimately end in a way that benefits the United States. This view is dangerously naive.

Linkki: Why Trump Hesitates to Go to War with Iran | Al Jazeera Centre for Studies

Trump näyttää nyt kävelevän unissaan kohti sotaa, mutta ei näytä edes yrittävän rakennella valetta, johon se perustuisi. Jenkkien häviö tässä kapinassa näyttää varmistuvan vääjäämättömällä tahdilla.

trending_up +2
28.2.2026 - 12:44

Almanakka

+1542
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
768

On tämä typerää aikaa. Porukka mehustelee twitterissä undereidensä osumista pölymarketissa sodan alkamisajankohdasta, koska tottahan siitä pitää tehdä viihteellisiä vedonlyöntejä koska sota alkaa.

Toisaalla usan pääsotatomppeli hegseth uhoaa kuinka Anthropic ei saa toimia osastonsa kanssa, koska kieltävät käyttämästä teknologiaansa ihmisten massavalvontaan tai täysin autonomisiin asejärjestelmiin. Kummalla näistä puuha-pete siis haluaisi leikkiä? Ja miksi velhetissä sen pitäisi antaa tehdä se? Ei mennyt montaakaan tuntia, kunnes hidastuvan käyttäjäkasvun kanssa ketä tahansa tarvittavaa nuoleskeleva sam altman ilmoitti, että no open ai:lla kyllä suostutaan puuha-peten leluksi, jos sillä hyödytetään omaa välitöntä rahallista tilannetta.

O tempora, o mores.

Salkussa on 49 % sotateollisuuteen liittyviä firmoja ja veikkaan, että vaikka en ostaisi niitä maanantaina lisää, voin maanantaina kertoa olevan yli puolet.

Kaikki boomerit aina sanovat näin, mutta ennen oli kyllä paremmin.

trending_up +7
28.2.2026 - 13:05

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Almanakka wrote:

On tämä typerää aikaa. Porukka mehustelee twitterissä undereidensä osumista pölymarketissa sodan alkamisajankohdasta, koska tottahan siitä pitää tehdä viihteellisiä vedonlyöntejä koska sota alkaa.

Toisaalla usan pääsotatomppeli hegseth uhoaa kuinka Anthropic ei saa toimia osastonsa kanssa, koska kieltävät käyttämästä teknologiaansa ihmisten massavalvontaan tai täysin autonomisiin asejärjestelmiin. Kummalla näistä puuha-pete siis haluaisi leikkiä? Ja miksi velhetissä sen pitäisi antaa tehdä se? Ei mennyt montaakaan tuntia, kunnes hidastuvan käyttäjäkasvun kanssa ketä tahansa tarvittavaa nuoleskeleva sam altman ilmoitti, että no open ai:lla kyllä suostutaan puuha-peten leluksi, jos sillä hyödytetään omaa välitöntä rahallista tilannetta.

O tempora, o mores.

Salkussa on 49 % sotateollisuuteen liittyviä firmoja ja veikkaan, että vaikka en ostaisi niitä maanantaina lisää, voin maanantaina kertoa olevan yli puolet.

Kaikki boomerit aina sanovat näin, mutta ennen oli kyllä paremmin.

Ihan alkuun, en millään tavalla moralisoi tai tuomitse sua...

Mutta miten sun sotateollisuuspanostus poikkeaa Polymarketin vedonlyöjistä?

Mun mielestä ihan sama asia, kun julkisesta pörssistä puhutaan. Ja en näe siinä mitään vikaa. Ongelman näen siinä vaiheessa, kun joku käynnistää sodan nostaakseen sotaosakkeidensa hintaa tai voittaakseen vedonlyönnin. Eiköhän sitäkin nykyään tapahdu.

trending_up +3
28.2.2026 - 13:30

Almanakka

+1542
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
768

Omistan eurooppalaista aseteollisuutta, koska uskon Euroopan olevan pakotettu varustautumaan ryssän uhatessa ja koska näytämme jääneen asian kanssa yksin. Koen nämä yhtiöt ja tuotteensa pakollisiksi. Viihteellisen (tai sisäpiiritietoon perustuvan) vedonlyönnin aiheesta koen aika turhaksi ja vähän kuin asialla mässäilyksi. Etenkin, jos sodan puhjettua menee asiaa hehkuttamaan someen.

trending_up +2
28.2.2026 - 13:44

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Almanakka wrote:

Omistan eurooppalaista aseteollisuutta, koska uskon Euroopan olevan pakotettu varustautumaan ryssän uhatessa ja koska näytämme jääneen asian kanssa yksin. Koen nämä yhtiöt ja tuotteensa pakollisiksi. Viihteellisen (tai sisäpiiritietoon perustuvan) vedonlyönnin aiheesta koen aika turhaksi ja vähän kuin asialla mässäilyksi. Etenkin, jos sodan puhjettua menee asiaa hehkuttamaan someen.

Uskot siis, että nämä yritykset tulevat olemaan tuottavia, ja olet siksi ostanut niitä. Miten tämä eroaa siitä vedonlyönnistä? Sisäpiiritieto ei ole merkityksellinen ero, koska se vaikuttaa aivan samoin sekä vetoihin että osakkeisiin.
 

Eikö somessa hehkuttamista ole tämän keskustelun aloittanut viestisi?

trending_up +1
28.2.2026 - 13:45

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

Lentoja reititetään uudelleen sotimisen alettua Lähi-Idässä

Lähetystöjä tyhjennettiin perjantaina maiden käskyttäessä muuta kuin välttämätöntä henkilöstöä poistumaan Israelista ja Lähi-Idän asemamaista.

Yhdysvaltain pääkaupungissa, Washingtonissa kärsivällisyys loppui ja vallan kahvassa olijat pukivat kypärät päähän: "There were earlier signs that Washington was losing its patience with Iran after the White House said, after previous talks, that Iran was not addressing its core demands." (CNBC)

Kuva
FT_trump_war_interest_will_end_badly

"We will measure our success not only by the battles we win, but also by the wars that we end — and perhaps most importantly, the wars we never get into.” - Trump viime vuonna.

How ironic — and dangerous — that, just a year into his presidency, he has developed a taste for the wars of choice that he once denounced. (Gideon Rachman, Financial Times)

Linkki Financial Times: https://ft.pressreader.com/13892026022400000000001001

This time, Mr. Trump vowed “to raze their missile industry to the ground” and “annihilate their navy”. He then called on Iranians to overthrow their government when the U.S. military assault came to an end. “It will be yours to take,” he said. “This will be probably your only chance for generations.”  (NyTimes)

Energiamarkkinoilla öljyn hinta on noussut kuuden...seitsemän kuukauden huippuhintoihin (73 dollaria barreli) markkinan arvellessa tuotannon ja tarjonnan tulevan nykimään sodan vääjäämättömän laajenemisen johdosta.

Iran, a founding member of OPEC, is a major oil producer and sits at the heart of the strategically vital Strait of Hormuz, through which about 20% of the world’s oil passes.

Linkki CNBC: Trump says U.S. military has begun major combat operations in Iran

Petrostates in the Middle East are rushing to export crude. Saudi Arabia has shipped about 7mn barrels a day this month, its highest since 2023, while oil exports from the UAE are set to hit a record 3.5mn b/d in February, according to data company Kpler.

Linkki Financial Times: https://www.ft.com/content/f5563121-d6e7-4c26-ba31-7a09993753d2

Maersk on reitittämässä uudelleen öljykuljetuksia Punaisen Meren välttääkseen.

Teheranin ydinohjelma on vuosikymmeniä ollut kiistakapulana ja ristiriitaisten tietojen pohjalta on ollut vaikea tietää onko ohjelma tauolla vai eteneekö se.

Kuva
FT_iran_nuclear_sites

Satelliittikuvien mukaan uraanin rikastus Iranissa on keskeytyksessä viime kesän pommituksen jäljiltä: Based on satellite imagery and monitoring of nuclear sites, experts say Iran’s uranium enrichment program appears to be on hold, following Israeli and US attacks last June when the US used 30,000-pound “bunker buster” bombs on the main enrichment facilities, Natanz and Fordow, and fired missiles at a third site in Isfahan. (FT)

Kansainvälisen atomienergiajärjestön mukaan Iranilla on 400 kilogrammaa 60-prosenttiseksi rikastettua uraania. Iran sanoo tuon varaston olevan hautautuneena pommitusmurskan alla. Uraani pitää rikastaa 90-prosenttiseksi, jotta sitä voitaisiin käyttää aseen materiaalina.

Iranin ballististen ohjusten varasto hupeni viime vuoden sodassa Israelia vastaan. Iran ampui noin 550 keski- ja pitkän matkan ohjusta ja vielä enemmän tuhoutui Israelin ilmaiskuissa Iraniin. Sen jälkeen Teheran on valmistanut ohjuksia kellon ympäri. Tiedustelu arvelee Iranilla olevan vielä tuhansia lyhyen kantaman (300...1000 km) ohjuksia.

Iran has a number of ageing Chinesemade antiship missiles deployed on shore or on fast attack craft. Its antiship missiles could be used against commercial shipping and against US naval vessels. (FT)

Linkki Financial Times: https://ft.pressreader.com/1389/20260228/281586657078804

Iran on kohdistanut iskujaan Yhdysvaltojen resursseihin Persianlahden arabimaissa kostona hyökkäykselle Iraniin. Iranin hallitus vahvisti lauantaina hyökkäyksensä useisiin kohteisiin, mukaan lukien Bahrain, Kuwait, Qatariin ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat eli maihin, joissa sijaitsee Yhdysvaltain lentotukikohtia. (Reuters)

Linkki Reuters: Live: US and Israel strike Iran as Trump says action give Iranians chance to 'topple their rulers' | Reuters

Kahina vaan laajenee Lähi-Idässä ja tulee haittaamaan raaka-ainekauppaa.

trending_up +1
28.2.2026 - 13:56

Almanakka

+1542
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
768

JR wrote:

Almanakka wrote:

Omistan eurooppalaista aseteollisuutta, koska uskon Euroopan olevan pakotettu varustautumaan ryssän uhatessa ja koska näytämme jääneen asian kanssa yksin. Koen nämä yhtiöt ja tuotteensa pakollisiksi. Viihteellisen (tai sisäpiiritietoon perustuvan) vedonlyönnin aiheesta koen aika turhaksi ja vähän kuin asialla mässäilyksi. Etenkin, jos sodan puhjettua menee asiaa hehkuttamaan someen.

Uskot siis, että nämä yritykset tulevat olemaan tuottavia, ja olet siksi ostanut niitä. Miten tämä eroaa siitä vedonlyönnistä? Sisäpiiritieto ei ole merkityksellinen ero, koska se vaikuttaa aivan samoin sekä vetoihin että osakkeisiin.
 

Eikö somessa hehkuttamista ole tämän keskustelun aloittanut viestisi?

En ole ihan varma pystynkö auttamaan sinua, jos et näe asioiden välillä mitään eroa. Mutta eipä sillä ole väliäkään.

Erikoista, että sait kutinan, että hehkutin jotain.

trending_up +4
28.2.2026 - 14:41

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Almanakka wrote:

 

En ole ihan varma pystynkö auttamaan sinua, jos et näe asioiden välillä mitään eroa. Mutta eipä sillä ole väliäkään.

Erikoista, että sait kutinan, että hehkutin jotain.

No eihän millään tietenkään ole mitään väliä. Enkä tarvitse apuasi.

Mikä ero sitten näiden asioiden välillä on? Perinteisesti pörssiä erotellaan vedonlyönnistä sillä, että pörssi rahoittaa yritysten perustamista. Linkki pörssiosakkeiden ostamiseen ja tämän uusien yritysten luomisen välillä on häviävän pieni...
 

Almanakka wrote:

 

Salkussa on 49 % sotateollisuuteen liittyviä firmoja ja veikkaan, että vaikka en ostaisi niitä maanantaina lisää, voin maanantaina kertoa olevan yli puolet.

Teet toki tyylikkäästi selväksi, että susta maailmanrauha ois paljon kivampi, mutta totta kai tämä on somessa hehkuttamista sijoituksista.

Ja taas, ei siinä ole mitään väärää, mutta miksi koet jotain ylemmyydentunnetta niihin vedonlyöjiin?

trending_down Alle 0
28.2.2026 - 14:52

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Almanakka wrote:

Saat anteeksi tulkintavirheen.

Selitä nyt ihmeessä auki, mikä sun sijoituksista tekee niin erilaisia kuin niistä vedonlyöjistä, joita halveksit?

trending_down Alle 0
28.2.2026 - 15:00

Almanakka

+1542
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
768

En tunne sua ja mun oletus voi olla väärä. Vaikutat kuitenkin aika hankalalta persoonalta ja vähän besserwisseriltä. Tämä puhtaasti mun tulkinta eikä varmaan totuus. Kuitenkin, koska näin on, tuntuu alentavalta lähteä selittelemään itseään hankalalle besserwisserille. Siksipä en siihen ryhdy. Tulkinta kuitenkin oli väärä, vaikka ymmärrän kyllä miten siihen voi päätyä.

trending_up +10
28.2.2026 - 15:16

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Almanakka wrote:

En tunne sua ja mun oletus voi olla väärä. Vaikutat kuitenkin aika hankalalta persoonalta ja vähän besserwisseriltä. Tämä puhtaasti mun tulkinta eikä varmaan totuus. Kuitenkin, koska näin on, tuntuu alentavalta lähteä selittelemään itseään hankalalle besserwisserille. Siksipä en siihen ryhdy. Tulkinta kuitenkin oli väärä, vaikka ymmärrän kyllä miten siihen voi päätyä.

Eli ilmeisesti sulla on vaikeuksia muotoilla vastausta, joka olis edes itsellesi uskottava.

trending_down Alle 0
28.2.2026 - 15:37

Druuge

+616
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
484

Tai ehkä on vain parempaa tekemistä, kuin vääntää rautalankaa lauantai-iltapäivässä jollekin, joka parhaansa mukaan yrittää löytää siitä atomin mentäviä loogisia aukkoja.

trending_up +9
28.2.2026 - 15:54

JR

+5972
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1857

Druuge wrote:

Tai ehkä on vain parempaa tekemistä, kuin vääntää rautalankaa lauantai-iltapäivässä jollekin, joka parhaansa mukaan yrittää löytää siitä atomin mentäviä loogisia aukkoja.

Täällä on paljon ihmisiä, jotka saavat kiksejä voitetuista väittelyistä. Myös lauantaisin. Ja vastaukset viesteihini ovat varmaan yhtä pitkiä, kuin ne helpot vastaväitteet.

trending_down Alle 0
28.2.2026 - 17:27

huone105

+17
Liittynyt:
18.12.2025
Viestejä:
16

Lähi-idässä on kohtaa taas yksi maa sisäisessä kaaoksessa ja Eurooppa jälleen pakolaisaallon vastaanottaja. 

Kiitos Trump.

trending_down Alle 0
28.2.2026 - 18:02

Bingo53

+4830
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2986

"Eeppisen Raivon" toivotaan laantuvan lyhyenä

The Defense Department posted on social media that the Iran mission’s name is “Operation Epic Fury.”

Lähinnä punttisalilla hikoileva puolustuministeri Pete Hegseth jakoi asian tiedoksi sosiaalisen median postituksena.

Israel named its own operation “Lion's Roar,” after naming the strikes targeting Iran in June 2025 “Rising Lion.”

Sodan johdosta aiheutuu inflaatiota nostavia talousvaikutuksia. Aluksi paikallisille talouksille ilmatilan sulkemisten kautta ja kaupankäynnin katkoina. Myöhemmin koko maailmantalouteen ja eniten öljymarkkinoiden seurausvaikutuksina. Capital Economicsin mukaan Iranin öljyn tuotannon pidentyneet katkokset tai vaikeudet Hormuzin salmen liikenteessä nostaisivat öljyn hinnan sataan dollariin ja samalla nousisi myös maakaasun hinta. Sellainen hintataso lisäisi globaalia inflaatiota 0,6 ... 0,7 prosenttia. Tämä ravistelisi jo ennestään haurasta, tariffien riepomaa kansainvälistä taloutta, voisi rohkaista keskuspankkeja lopettamaan korkojen laskemiset ja jopa tönäistä niitä nostamaan korkoja. (WSJ Georgi Kantchev)

Yhdysvaltain sotavoiman keskittäminen Lähi-Itään ennen jenkkien ja Israelin nyt lauantaina alkaneita iskuja arvellaan kustantaneen jenkkiveronmaksajille noin 630 miljoonaa dollaria Elaine McCuskerin mukaan, joka toimi Trumpin ensimmäisen kauden hallinnon budjettivastaavana Pentagonissa ja toimii nyt ajatushautomin jäsenenä. Kahdentoista aluksen siirto ja sadan lentokoneen lennättäminen on muodostanut kuluista suurimman osan. Nämä ennen iskuja alkaneet kulut sisällytetään melko helposti Pentagonin 839 miljardin dollerin budjettiin.

Kun iskut nyt ovat alkaneet, kokonaiskulut alkavat nousta riippuen siitä minkälaisia lentokoneita käytettään, miten tankataan ja kuinka paljon kuluvaa aseistusta uusitaan. (WSJ)

Kuva
WSJ_iran_hyökkäykset

Tankkeriliikenne alkaa välttää Persianlahtea, etsii suojaa Qatarista tai Yhdistyneistä Arabiemiraateista tai ei tule lainkaan alueelle. Brokers said a loaded supertaker chartered by Shell that was supposed to cross the Strait of Hormuz is now idle in the Arabian Gulf and another is now crossing the strait at full speed on its way to South Korea. Two more Shell-chartered supertankers that were supposed to cross are now idle near Iraq. (WSJ)

Trump on yllyttänyt iranilaisia nousemaan hallintoansa vastaan ja kaatamaan sen. Trump olettaa sotimisen loppuvan vallankeikaukseen. Saa nähdä, muutama pamaus siellä ja täällä ei vielä taida johtaa asiaan.

Vallankaatajilla voi olla vastassa Iranin julmuudestaan tunnetun vallankumousarmeijan joukot, jotka jo ovat harjoitellet omiaan vastaan listimällä opiskelijamielenosoittajia. Iranin joukot sanovat iskeneensä Yhdysvaltain laivastotukikohtaan Bahrainissa kostaakseen Yhdysvalloille hyökkäyksen. Yhdysvaltain laivaston viidennen laivaston päämajan läheltä Manamasta, Bahrainista, nähtiin nousevan valtavia mustia savupilviä. Vahinkojen laajuus on epäselvä, eikä Yhdysvallat ole kommentoinut asiaa.

Kuva
NyTimes_iran_strikes

Muualla alueella Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Qatar, Jordania ja Kuwait – joissa kaikissa on Yhdysvaltain sotilastukikohtia – kertoivat siepanneensa niitä kohti ammuttuja ohjuksia. Dohassa Qatarin puolustusministeriö ilmoitti torjuneensa useita ohjuksia, jotka ilmeisesti kohdistuivat al-Udeidin lentotukikohtaan, joka on alueen suurin Yhdysvaltain tukikohta. (BBC)

Iskut muuttuvat vähitellen sodankäynniksi ja varmasti nostavat Eeppistä Raivoa.

trending_up +3
28.2.2026 - 22:28

Tinggeli

+3275
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
2030

JR wrote:

Täällä on paljon ihmisiä, jotka saavat kiksejä voitetuista väittelyistä. 

Totta kirjoitat. Tosin se mitä Almanakan kirjoituksia olen ympäri nettiä lukenut, niin vahva käsitykseni on, ettei Almannakka kuulu näihin.

trending_up +6
28.2.2026 - 22:35

Tinggeli

+3275
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
2030

huone105 wrote:

Lähi-idässä on kohtaa taas yksi maa sisäisessä kaaoksessa ja Eurooppa jälleen pakolaisaallon vastaanottaja. 

Kiitos Trump.

Jos Iranin nykyinen pappishallinto kaatuu ja Iranista tulee pitkästä aikaa jonkin tyyppinen demokratia, niin se nimenomaan helpottaa osaltaan EU alueelle muuttavien siirtolaisten määrää. Ei lopeta, mutta vähentää. Lisäksi se parantaa naisten asemaa Iranissa ja joissakin muissa maissa mitä ei tule missään nimessä unohtaa.

 

trending_up +4
28.2.2026 - 23:02

TL

+1766
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1340

Hmmm. Sotimalla ja pommittamalla demokratia on tainnut levitä.... Ihan helvatan huonosti.

trending_up +3
28.2.2026 - 23:29

huone105

+17
Liittynyt:
18.12.2025
Viestejä:
16

Tinggeli wrote:

huone105 wrote:

Lähi-idässä on kohtaa taas yksi maa sisäisessä kaaoksessa ja Eurooppa jälleen pakolaisaallon vastaanottaja. 

Kiitos Trump.

Jos Iranin nykyinen pappishallinto kaatuu ja Iranista tulee pitkästä aikaa jonkin tyyppinen demokratia, niin se nimenomaan helpottaa osaltaan EU alueelle muuttavien siirtolaisten määrää. Ei lopeta, mutta vähentää. Lisäksi se parantaa naisten asemaa Iranissa ja joissakin muissa maissa mitä ei tule missään nimessä unohtaa.

 

Voisihan demokratia kai olla Iranissa mahdollinen jos jollain tavalla päästäisiin palaamaan sinne vuoteen 1979, vaikka eihän maa silloinkaan ollut demokratia, mutta heikko onnistumisprosentti tällaisissa vallanvaihdoissa USAlla on ollut jos muistelee Vietnamia, Irakia, Syyriaa, Libyaa, Afganistania. Kaikkialla maailmassa ei kai osata arvostaa demokratiaa samalla tavalla. 

trending_up +1
1.3.2026 - 05:46

Farseer

+3081
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1956

Itse kovasti toivoisin, että uskonnolliset hullut saataisiin tuhottua Iranissa. Toki toivon, että se tapahtuisi kaikissa maailman maissa.

Mutta historiallinen Persia on ehkä raadollisin esimerkki tilanteesta, jossa edistynyt valtio on pakotettu kivikaudelle vain sen takia, että uskonnolliset hullut on päästetty valtaan. Toivon siis, että ajatollah khamenei ja jokaikinen hänen uskonveljensä- tai sisarensa tapetaan ilman mitään tunnontuskia.

trending_up +2