Olet täällä

Romahtaneet IPOt

19
18940
22.10.2020, 10:12
#1
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Joskus listautuvien yhtiöiden kurssi notkahtaa kivasti listautumisen jälkeen, kun pikavoittojen metsästäjät painelevat myynti-nappulaa, kun kurssi ei heti lähdekään kiivaasti toivottuun suuntaan..

Tässä joitakin poimintoja viime aikojen heinä-lokakuu listautumisista USA:n pääpörsseihin. Huonona puolena näyttää olevan, että firmat pääosin tuloksenteossa vielä pakkasella.

Katselin listan putiikkeja ja hiukan tarkemmin 25.9 20 listautunutta vuorovaikutteisia näyttösysteemejä valmistavaa saksalaista VIA Optronics AG:tä (VIAO). Se keräsi IPO-annilla 93,8 miljoonaa USD hintaan 15 USD/osake noin kuukausi sitten ja nyt noteeraus on pudonnut 44 %. Tutkin SECiin työnnettyjä papereita sen verran, että anti olikin tarpeellinen sillä oma pääoma oli heikossa hapessa. Tappio H1 /2020 on kuitenkin lähes puolittunut H1 /2019:stä ja tulos 4-6 /2020 oli vain vähän pakkasella.

En malttanut olla ryhtymättä seuraamaan puljua ja ottamatta sisään jo ensimmäistä erää 7,80 USD/kpl ja liittyä samalla firman postituslistalle. Firma näyttää jääneen USA:ssa hyvin vähälle huomiolle. Do your own homework! 

Mitä IPOihin yleisesti tulee, muistutuksena ”aina tietävän” Barron´s lehden mainio kansi alapeukkuineen syyskuulta 2012 Facebookin IPOn jälkeen. FB:n IPO-hinta toukokuulla 2012 oli 38 USD,  sen jälkeen kurssi notkahti kivasti 53 % 17 USD.hen ja eilinen noteeraus näyttääkin sitten jostain kumman syystä olevan 278 USD.

"A risky bet", todellakin yes

7
+1
0
-1
7
0
29.10.2020, 14:44
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Yllä mainitulla VIA Optronics AG:llä  (VIAO) mukavan näköistä kasvua juuri äsken  julkaistussa osavuosikatsauksessa.

https://investors.via-optronics.com/investors/press-releases/press-release-details/2020/VIA-optronics-Reports-Third-Quarter-2020-Results/default.aspx

3
+1
0
-1
3
0
10.11.2020, 15:56
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Kympillä listattiin tämmöinen kiinalainen Musti ja Mirri NYSEen kuukausi sitten  " Boqii Holding Limited (NYSE: BQ  ), a leading pet products online platform in China". Se keräsi IPOlla   77 miljoonaa USD. Nyt samasta tavarasta pyydetään alle 5. Valitettavaa, että putiikki vielä tappiolla. Do your own due diligence.

 

1
+1
0
-1
1
0
11.11.2020, 10:15
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Onkohan Nordnetin numeroista Heikin Ashilla kunnollista analyysiä?

https://www.nordnet.fi/blogi/nordnet-aikoo-listautua-tukholman-porssiin/

Kuinkahan tässä tulee käymään.

0
+1
0
-1
0
0
12.11.2020, 09:09
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Bingo53 kirjoitti:

Onkohan Nordnetin numeroista Heikin Ashilla kunnollista analyysiä?

https://www.nordnet.fi/blogi/nordnet-aikoo-listautua-tukholman-porssiin/

Kuinkahan tässä tulee käymään.

Ei ole tarkempaa analyysiä (vielä) mutta tästä voi silmäillä firman menoa.

https://nordnetab.com/wp-content/uploads/2020/11/Q3eng20.pdf

Asiakasmäärät, kaupankäyntivolyymit ja tulos sitä myötä ovat kasvaneet tänä poikkeuksellisena vuonna voimakkaasti. 

Kysymys on antihinnasta. Ennustan kuitenkin jo etukäteen, että  kun kerran Pohjoismaissa ollaan,  niin varmaan hinnasta täysin riippumatta anti ylimerkitään moninkertaisesti. laugh

Milloin sitten  todelliset "ilmaisvälittäjät " puskevat Pohjoismaihin? Nordnethan on kallis (varsinkin ulkomaisissa papereissa). Kuinka esim. Robinhood tarjoaa ilmaisen kaupankäynnin? Pääosin myymällä kaupat eteenpäin erikoistuneille kauppiaille, joita kutsutaan “internalisers”-firmoiksi. Miljardööri Ken Griffinin hallinnoiman hedge-rahaston kaksoisyhtiö Citadel Securities on yksi suurimmista "sisäistäjistä".Tätä käytäntöä kutsutaan maksuksi tilausvirrasta (PFOF) ja se tarkoittaa, että esim. Robinhoodin käyttäjät tietämättään eivät todellisuudessa käy kauppaa suoraan pörssissä. PFOF-järjestelmä  on kilpailukykyinen, ja sitä tekevät kaikki Robinhoodin kilpailijat, kuten Charles Schwab, TD Ameritrade ja E * Trade. Joidenkin arvioiden mukaan yli 75% kaikista vähittäispörssikaupan tilausvirroista Yhdysvalloissa käy näiden "sisäistäjien" läpi ennen pörssiin siirtymistä. Suuret volyymit pudottavat puolestaan "sisäistäjien" maksamia hintoja pörsseille.

Tässä IB:n kurssikäyrää, muiden listattujen välittäjien näyttävät samankaltaisilta. Koveneva välittäjäkilpailu näyttäisi purreen.

2
+1
0
-1
2
0
4/18
12.11.2020, 12:13
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Nodnetin tulevasta annista:

Heikin Ashi kirjoitti:

Ei ole tarkempaa analyysiä (vielä) mutta tästä voi silmäillä firman menoa.

https://nordnetab.com/wp-content/uploads/2020/11/Q3eng20.pdf

Asiakasmäärät, kaupankäyntivolyymit ja tulos sitä myötä ovat kasvaneet tänä poikkeuksellisena vuonna voimakkaasti. 

Kysymys on antihinnasta. Ennustan kuitenkin jo etukäteen, että  kun kerran Pohjoismaissa ollaan,  niin varmaan hinnasta täysin riippumatta anti ylimerkitään moninkertaisesti. laugh

Tuossa Q3 raportissa oli alla siteerattu kohta sivulla 12 osingon jakamisesta:

In addition, Nordnet has decided to change its dividend policy from intending to distribute 60 percent of the profit for the year to intending to distribute 70 percent of the profit for the year. In connection to this, the board decided that no divided will be recommended during 2020 for previous years.

Tälläpä voisi saada Nordnetin käytön kalliimpia kustannuksia ainakin osaksi takasin omaan pussiin. Täytyypä odotella antiesitettä.

0
+1
0
-1
0
0
12.11.2020, 13:34
+482
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
332

Heikin Ashi kirjoitti:

"A risky bet", todellakin yes

Näistä vanhoja legendaarisia virhearvioita on hauska arvioida jälkeenpäin nyt kun tapahtumakulku on tiedossa smiley

Omat ehdokkaani viime vuosisasada virhearvioiksi ovat: 

1. "Peace thru our life time" (Neville Chamberlain palatessaan Münchenin kokouksesta 1938)

2. "Die Mauer steht noch Hundert Jahre" (Erich Honecker, maaliskuu 1989)

Mutta riskin suuruutta ei silti voi päätellä yhden toteutuman perusteella. Vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että Facebookiin sijoittajan riskit olivat vuoden 2012 tiedon valossa aivan todelliset, haastaisin mieluummin kansilehden tekstissä "overvalued" väiteen, joka ei ottanut huomioon Facebookin potentiaalia. Ellei toteutuma ole low/medium/high skenaarioiden haarukassa, silloin ne skenaariot oli rakennettu puutteellisesti. Oikein rakennettujen skenaarioiden pohjalta olisi pitänyt nähdä myös tenbagger potentiaali, vaikka olikin täysin asiallista varoittaa sen toteutumisen epävarmuuden sisältämistä riskeistä. 

3
+1
0
-1
3
0
19.12.2020, 11:59
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Coinbasen IPO on aloitettu hyväksyntää edeltävällä asiakirjamenettelyllä valvovalle viranomaiselle ja aikaisin ajankohta on ensi vuonna. Coinbasen osaketta tarjotaan jo ostettavaksi ennen osakeantia:

Buy or sell Coinbase stock pre IPO via an EquityZen fund | EquityZen

Lukuja yrityksestä on saatavilla kovin vähän joten kaivaa kyllä saa.

Saman alan muut yritykset ja rahastot ovat hyötyneet siitä jo Roope Ankan käyttämästä keinosta, jossa seteleitä on liikaa, mutta haluttua abstraktiin arvoon perustuvaa on vähän.

Crypto Stocks Gain as Bitcoin Price Sets New Record (investopedia.com)

Tämä näkyy kryptovaluuttarahaston arvonoteerauksessa:

Alalle pyrkii myös uusia:

Sama tunku näkyy myös saksalaisen Bitcoin Group (ADE) kurssissa:

Yhdysvaltain hallinnon sulku siirtyi kahdella päivällä. Joulun alus ehkä alkaa jollakin tukipäätöksellä. Uutta, tuoretta ja vallatonta rahaa voi alkaa tulvia. Saa nähd vyöryykö se näihin vai johonkin muuhun, omaa tulevaisuuttaan hehkuttavaan.

0
+1
0
-1
0
0
21.1.2021, 20:53
+4
Liittynyt:
8.10.2020, 21:12
Viestejä:
9

Via optronics on ollut hyvä pickki, kiitos tästä vinkistä. Tasaista nousua pienellä vaihdolla, jos löytynee jotain infoa ks firmasta niin kiinostais kyllä lukasta linkkejä, en oikeen itse löydä kuin nettisivut tai sitten en osaa etsiä oikeista paikoista. Täytynee varmaan kaivella läppäriä esille ja alkaa kaivelemaan.

0
+1
0
-1
0
0
8/18
22.1.2021, 15:12
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

JpHellgren kirjoitti:

Via optronics on ollut hyvä pickki, kiitos tästä vinkistä. Tasaista nousua pienellä vaihdolla, jos löytynee jotain infoa ks firmasta niin kiinostais kyllä lukasta linkkejä, en oikeen itse löydä kuin nettisivut tai sitten en osaa etsiä oikeista paikoista. Täytynee varmaan kaivella läppäriä esille ja alkaa kaivelemaan.

VIAO on tosiaan noussut lähes kohtuullisesti eli 86 % siitä, kun se HA:n salkkuun tuossa ensimmäisessä viestissä mainitulla tavalla  kolahti. Prospectus löytyy SECin sivulta. Mm. yhtiön omistustausta on kiinnostava. https://www.sec.gov/Archives/edgar/data/1769116/000104746920005012/a2242433z424b4.htm

Eipä ole ihan kehnosti markkinalla  seilannut tuo ylempänä esitelty toinen notkahtanut IPO:  Kiinan Musti ja Mirri eli  BQ,   nousua viestistä nyt 105 %.

1
+1
0
-1
1
0
17.5.2021, 08:40
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Tässä vuoden 2020 kuumimpia, himoittuja IPO-osakkeita  ja niiden kauniita romahduksia huipuista, kun suurin kiima  oli ohi ja sijoitusmarkkinoiden gravitaatio on kylmän karusti palauttanut ne hieman  lähemmäs fyysista reaalimaailmaa eli maanpintaa.  Gravitaatio on yksi maailmankaikkeuden  neljästä  perusvoimasta yhdessä sähkömagneettisen voiman sekä  heikon ja vahvan ydinvoiman kanssa.  Se vaikuttaa massallisten kappaleiden lisäksi myös sijoitusmaailmassa.

 

 

8
+1
0
-1
8
0
17.5.2021, 12:11
+24
Liittynyt:
19.11.2020, 01:27
Viestejä:
83

Heikin Ashi kirjoitti:

Gravitaatio on yksi maailmankaikkeuden  neljästä  perusvoimasta yhdessä sähkömagneettisen voiman sekä  heikon ja vahvan ydinvoiman kanssa.  

Mites Pimeä energia? surprise

0
+1
0
-1
0
0
17.5.2021, 14:20
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Makaroonilaatikko kirjoitti:

Mites Pimeä energia? surprise

"Pimeä energia" osallistuu maailmankaikkeuden menoon mitä ilmeisimmin gravitaatiovaikutuksellaan, koska energia on massaa ja massa on energiaa, kuten meitä valisti jo setä Einstein.

Pimeä energia on toistaiseksi teoreettinen selitys kiihtyväksi havaitulle liikkeelle. Pimeäksi  energiaksi nimetty ilmiö  saa maailmankaikkeuden laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla. Tämä  muodostaa yli kaksi kolmasosaa universumin massa- ja energiasisällöstä. Kukaan ihmisapina (tai oman universumimme älyllisten olioiden näkökulmasta bakteeri) ei  kuitenkaan vielä tiedä, mitä pimeä energia on. Ilmiö  havaittiin vasta vuonna 1998, kun kaukaisten supernovien tutkimus osoitti, että maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy eikä suinkaan hidastu, kuten aiemmin oli tuumailtu. Universumin loppurysähdyksen eli samalla kaikkien pörssi- ym. romahdusten äidin  pelkoa ei siis ihan vielä ole.

"Kameleonttikentät" saattaisivat  olla teoriassa  pimeän energian aiheuttaman voiman taustalla.  Kenttien synnyttämä voima, joka olisi "viides voima" tuttujen gravitaation sekä sähkömagnetismin, vahvan ja heikon ydinvoiman rinnalla, riippuisi ainetiheydestä. "Viidettä voimaa"  ei ole yrityksistä huolimatta kyetty havaitsemaan, sillä teorian mukaan tiheillä alueilla – esimerkiksi Maan ilmakehässä – kentät heikkenisivät niin vähäisiksi, että voiman mittaaminen kävisi mahdottomaksi.

HA

Keittiökosmologi

2
+1
0
-1
2
0
12/18
17.5.2021, 15:19
+154
Liittynyt:
3.12.2020, 21:05
Viestejä:
330

tässä on kansantajuisesti selitetty maailmankaikkeuden mysteerejä

https://www.youtube.com/watch?v=tbM7cD1O6yY&ab_channel=phr0zenlawlphr0ze...

 

0
+1
0
-1
0
0
17.5.2021, 17:01
+726
Liittynyt:
21.8.2017, 23:04
Viestejä:
664

Mutta jos osakkeella ei ole bidejä, eikä vaihtoa niin onko sillä arvoa? Vai onko se Heisen-stock, jolla on arvo vasta jos se saadaan mitattua, mutta mittaus muuttaa sen valueta? Pördessähän on näitä osakkeita, joiden arvoa ja suuntaa ei voi oikein mitata tai ainakin toien mittaus vaikuttaa toiseen.

 

2
+1
0
-1
2
0
20.5.2021, 21:10
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Pääsääntö on ostaa osaketta, kun se on nousemassa pohjilta eikä laskemassa. Mukavia osakkeita löytyy paljon, mutta ne ovat kaikki nyt kalliita.

Joskus on poikettava säännöstä - vaikkapa vain kokeilun halusta. Jospa aika on erilainen tai tuntuu pinttyneen tapoihinsa. Välillä täytyy rällästellä ja remuta mistään piittaamatta. Yleensä se päättyy huonosti.

Päädyin viime viikolla ostamaan Coinbase Global Inc. (COIN) osaketta, joka ei muuta tee kuin laskee. Se tuotiin huhtikuun 14. päivä markkinoille USD 250 hinnalla, josta se ampaisi USD 429 tasolle. Sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä.

Olin pohdiskellut tätä yhtiötä jo aiemmin kryptokeskustelussa IPO:n aikoihin ja silloiset SEC:n raportin tuloslaskelmat olivat viestissä: https://www.sijoitustieto.fi/comment/68933#comment-68933

Vuonna 2012 perustettu yhtiö oli päässyt siihen, että se nyt teki positiivista nettotulosta.

Kuukausi on IPO:sta kulunut ja alkaa löytyä pohdiskeluja koska yritystä voisi ostaa ja millä hinnalla:

On esitetty tavoitehintaa USD 285 ja niin edelleen. Varoituksen sanoja on MarketWatchin analyysissä:

https://www.marketwatch.com/story/should-you-buy-coinbase-the-valuation-...

Olin laittanut alkuviikosta kymmenen päivän ostomääräyksen rajahinnalla USD 230 Nordeaan. Nämäpä näppärinä poimivat eilisessä rysäyksessä position hintaan USD 212 salkkuun. En edes ehtinyt hintaa muuttamaan. Se laski ostojen keskihintaa mukavasti.

Voi olla, että tässä päädytään Heikin Ashin IPO-listalle hyvällä miinuksella, mutta aikomukseni on pitää aina vain alempaa ostomääräystä ja katsoa mistä pohja löytyy tälle mysteeriosakkeelle. Varoituksen sana lukijalle: Älä missään tapauksessa tee niin kuin minä teen.

Joku mainitsikin, että joskus on maksettava siitä, että oppii jotakin uutta. Toivottavasti ei maksa kuitenkaan liikaa.

2
+1
0
-1
2
0
23.5.2021, 12:23
+1105
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
544

Kryptovaluuttaketjussa ja ylempänä  tarkemmin analysoitu, 14.4.2021  listautunut (offer price 381 USD/kpl) USA:n suurin kryptopörssi Coinbase Global inc (COIN) on nyt kivunnut hopeasijalle HA:n 200 viimeisimmän USA-listautujan  romahdusränkingissä nopealla spurtilla saavutetulla mainiolla tulosluvulla - 41 % eli noteerauksella 224 USD/kpl.  Tämä putiikki on suoriutunut siis heti kerrassaan hienosti ja ansainnut nopeasti pääsyn hyvin valikoituun ekslusiiviseen seuraan ja tarkempaan monitorointiin. Do your own homework, vaikka alla olevista linkeistä.

https://www.sec.gov/Archives/edgar/data/0001679788/000162828021006850/coinbaseglobalinc424b.htm#ieaae362603cf40bfa0bef8a383bacd66_64

https://s27.q4cdn.com/397450999/files/doc_financials/2021/q1/cb843fec-ede4-4ff0-be56-a69062543e57.pdf

 

 

2
+1
0
-1
2
0
3.6.2021, 11:25
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Mysteeriosake Coinbase (COIN) on alkanut hakea suuntaa. Viehätyin osakkeesta sen kassavirran vuoksi. Se ei anna mitään ilmaiseksi. Ohikulkijoita laskutetaan raskaasti ja isoille instituutioasiakkaille on kilpailukykyinen hinnottelu.

Amerikkalaiset ovat tippikansaa. Siellä ymmärretään ostaa tavara ja palvelu erikseen: maksetaan ravintolassa tavara (ruoka listalta) ja palvelu (tarjoilu tippinä) erikseen. Coinbasen maksullisten palveluiden vastineeksi asiakkaat haluavat hyvää ja luotettavaa palvelua. Aika näyttää ovatko ne hintansa arvoisia.

Pidän keskihankintahinnan alapuolella olevaa 14 päivän ostomääräystä voimassa, mutta vähään aikaan ei ole uudestaan napsahtanut. Keräilen vähin erin ja odottelen jotakin kaameaa uutista, joka taas romauttaa hetkeksi hinnan.

Coinbasen kassavirta on voimakkaasti positiivinen ja suotuisasti kehittyvä:

Lähde: https://finance.yahoo.com/quote/COIN/cash-flow?p=COIN

Yhtiötä analysoi 11...14 analyytikkoa ja suositus on melko yhteneväisesti osta.

Lähde: https://finance.yahoo.com/quote/COIN/analysis?p=COIN

Osakkeen tavoitehinta vuoden päähän on noin 395 USD, mutta vaihteluväli on suuri 225...650 USD. Ei ihme, kun tietää osakeiden lukumäärän ja osakekannan pöyristyttävän markkina-arvon 63 miljardia.

Siltikin osakkeen markkina-arvosta hyvin vähäinen määrä on shortattuna - usko hinnan laskemiseen on pienempi kuin sen nousemiseen. Tähän nähden varovainen pilkkiminen on mielestäni ihan perusteltua. Utelias voi aina olla omilla rahoillaan. Suositus tämä ei missään nimessä ole, kunhan harrastelen.

0
+1
0
-1
0
0
23.6.2021, 20:56
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Coinbase-harrastusta. Hinta näytää poukkoilevan 220 - 240 USD:n välillä ja päiväkohtainen vaihtelu näyttäisi suppenevan.

Kahden, kolmen viikon välein on ollut pilkkijän paikkoja. Otos on liian lyhyt sen kummempiin päätelmiin. Kvartaalin päättymisen odottelua.

0
+1
0
-1
0
0
19.7.2021, 17:57
+996
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1004

Coinbase oli tänään premarketissa 217 tasolla ja laitoin ostomääräyksen 215 hinnalle. Avauksessa napsahtikin taas erä sisään.

Hinta on edelleenkin vaihdellut pääpiirteissään 220...240 putkessa toukokuun puolivälistä asti. Neljännesvuosiraportista ei ole vielä aikataulua yhtiön sivuilla, joten tuloksen ja kassavirran kehityksen tietoja on vain odotettava.

0
+1
0
-1
0
0