Artikkelit

YIT - Rakentajakorin puhtain paita

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Kilpailijoiden taistellessa ongelmien kanssa YIT etenee oikeaan suuntaan voitollisena yhtiönä. Analyytikot eivät kuitenkaan näe osakkeen hinnassa nousuvaraa.

Yhtiöstä

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. YIT kehittää ja rakentaa asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi yhtiö on vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä.

Yleisen Insinööritoimiston, eli YIT:n, juuret ovat sisällissodan jälkeisessä Suomessa, kun se perustettiin vuonna 1920. YIT oli 20- ja 30-luvuilla johtava vesilaitosten rakentaja.

Yhtiö listautui Helsingin pörssiin vuonna 1995. Kesäkuussa 2013 YIT Oyj jakautui kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi, rakennustoimintaan keskittyvään YIT:hen sekä uuteen, kiinteistöpalveluja tarjoavaan yhtiöön Caverion Oyj.

Kesäkuussa 2017 tiedotettiin Lemminkäisen sulautumisesta YIT:hen.

YIT oli vuonna 2018 Suomen 19. Suurin yritys liikevaihdolla mitattuna.

Yhtiön päämarkkina-alueet ovat Suomi, Venäjä, Baltian maat, Tsekki, Slovakia ja Puola. Henkilöstöä yhtiöllä on lähes kymmenentuhatta.

YIT:n suurimpia osakkeenomistajia ovat ruotsalainen Tercero Invest AB 11,61 prosentin osuudella ja työeläkevakuutusyhtiö Varma 7,55 prosentilla.

Yhtiön toimitusjohtaja on Kari Kauniskangas ja hallituksen puheenjohtajana toimii Harri-Pekka Kaukonen.

Syyskuinen pääomamarkkinapäivä

YIT täsmensi pääomamarkkinapäivässään strategiaansa vuosille 2020-2022. Yhtiön strategia keskittyy volyymien kasvatuksen sijaan kannattavuuden parantamiseen ja taloudellisen vakauden vahvistamiseen keskittyen ei-syklisiin liiketoimintoihin. Yhtiö hakee merkittävää kannattavuusparannusta Infra-segmentistä (potentiaalinen taso: +5 % vs. 2018 -0,9 %) ja muun muassa Asuminen Venäjä jäljellä olevista liiketoiminnoista (potentiaalinen taso: +12 % vs. 2018: -5,0 %).

Q3 2019

YIT:n kolmannen kvartaalin liiketulos heikkeni odotettua vähemmän. Analyytikkojen konsensusennuste liikevoitosta oli 24,2 miljoonaa euroa yhtiön raportoidessa voitoksi 25,7 miljoonaa euroa. Laskua vuoden takaisesta tuli kuitenkin reilusti, sillä tulos vuosi sitten oli 31,4 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto tarjosi Q3-raporttiin positiivista väriä. Konsensusennuste oli 651,7 miljoonaa euroa, mutta myynti kasvoikin 10% vuodentakaisesta nousten 807,5 miljoonaan euroon.

EPS oli viime vuoden vertailukaudella 0,17 euroa, ja tänä vuonna Q3:lla 0,13 euroa per osake. Jatkuvien toimintojen oikaistu EPS puolittui vuodentakaisesta 0,05 euroon.

Tilauskanta säilyi viime vuoden lukemissa ollen 4 764,3 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas uskoo yhtiöön valoisaan tulevaisuuteen: “Näkymämme ovat positiiviset. YIT:n tilauskanta on vahva, ja Mall of Triplan valmistuttua sijoitus arvostetaan käypään arvoon viimeisen neljänneksen aikana. Arvioimme yhtiön jatkuvien toimintojen oikaistun liikevoiton paranevan myös loppuvuonna edelliseen vuoteen verrattuna.”

Yhtiö muutti koko vuoden ohjeistustaan: Konsernin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon vuonna 2019 arvioidaan olevan välillä +6 prosenttia – +2 prosenttia verrattuna 2018 jatkuvien liiketoimintojen yhdistettyyn liikevaihtoon (pro forma, oikaistu 2018: 3 201 miljoonaa euroa). Aiemmin yhtiö arvioi liikevaihdon vuonna 2019 olevan välillä +5 prosenttia – -3 prosenttia verrattuna vuoteen 2018.

Vuoden 2019 tulosohjeistus perustuu muun muassa rakenteilla olevan asuntokannan arvioituun valmistumisajankohtaan ja yhtiön vahvaan tilauskantaan. Syyskuun lopussa tilauskannasta oli myyty 78 prosenttia.

Q3 heikkous oli odotettua ja vuosineljännesten välillä odotetaan merkittävää kausiluontoista vaihtelua. Vuonna 2018 YIT:n Q4 oli selvästi yhtiön vahvin neljännes, ja samaa odotetaan myös kuluvalle vuodelle.

Kilpailijat ahdingossa

YIT:n suomalaiset kilpailijat SRV Yhtiöt ja Lehto Group painivat vaikeuksien kanssa.

SRV Yhtiöt oli viime vuonna tappiollinen ja yhtiön johto odotti kannattavuusparannusta tälle vuodelle. Kuluvana vuonna uudet ongelmat ovat vaivanneet yhtiötä ja todellista parannusta yhtiön tulokseen joudutaan odottamaan uudelle vuosikymmenelle.

Vuoden 2016 huipuista (5,43 euroa) osakkeen hinta on tasaisesti vajonnut 1,32 euroon.

SRV:n Q3 2019  tulos oli odotuksia heikompi. Kvartaalin tappioksi yhtiö raportoi 7 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappiota tuli 3,1 miljoonaa. Liikevaihdon kasvu kuitenkin tarjosi valonpilkahduksen synkkyyteen: myynti kasvoi 208,4 miljoonasta 227,7 miljoonaan euroon.

Tulostason pettymys johtui toimitusjohtaja Saku Sipolan mukaan Venäjän sijoituksiin kohdistuvista arvonalennuksista ja kahden tänä vuonna valmistuvan projektin kateheikennyksistä.

Yhtiö ilmoitti myös tervehdyttämisohjelman aloittamisesta, joka keskittyy organisaation ja toimintakulttuurin uudistamiseen, taseen keventämiseen ja kassavirran vahvistamiseen sekä kustannussäästöihin.

Lehto puolestaan on vajonnut antinsa jälkeisistä lähes 14 euron huipuista alle kahden euron tasoille eikä tulosvaroitusketjulle näy loppua.

Viimeisin tulosvaroitus Lehdolta tuli perjantaina, kun yhtiö ilmoitti vielä raportoimattoman kolmannen vuosineljänneksen jäävän tappiolliseksi. Tämän arvioidaan johtavan siihen, että vuoden jälkipuolisko jää alkupuoliskon tavoin tappiolle. Lehdosta odotetaan, että vuoden loppuneljännes on tuloksellisesti positiivinen, mutta kolmannen neljänneksen tappio on viimeisen kvartaalin voittoa suurempi.

”Keskeisimmät vuoden toisen puoliskon liikevaihtoon ja liiketulokseen vaikuttavat tekijät ovat peruskorjaushankkeiden tappioiden jatkuminen vuoden kolmannella neljänneksellä, joidenkin asuntohankkeiden valmistumisten siirtyminen vuoden 2020 puolelle sekä asuntohankkeiden keskimääräisen katteen heikentyminen”, tiedotteessa kerrotaan.

Lehto raportoi Q3-tuloksensa 7. marraskuuta.

Odotukset tulevaan

Marketwatchin seitsemän analyytikkoa antavan YIT:lle “Pidä”-suosituksen konsensustavoitehinnalla 5,60 euroa. 2 analyytikkoa suosittaa ostamaan osaketta ja vain yksi suosittaa myymään.

YIT:n Q4 EPS:n samaiset analyytikot odottavat osuvan 0,42-0,56 euron väliin 0,47 euron konsensuksella.

Inderesin suositus YIT:n osakkeelle on “Vähennä”, tavoitehinnalla 5,30 euroa. Tavoitehinta nousi syyskuisesta tavoitehinnasta 0,20 euroa mutta suositus säilyi samana.

Keskustele YIT:stä

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää