Kolumnit

Stockasta saneerataan Lindex

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Kristallipallostani näki vuosi sitten kahden vuoden päästä tulevan Stockmannin velkasaneerauksen päättymisen ja Lindexin logistiikkakeskuksen valmistumisen. Omaksikin yllätyksekseni tämä veikkaus näyttäisi olevan osumassa.

Koko konsernin toimitusjohtajaksi keväällä nostettu Susanne Ehnbåge nimittäin kertoi perjantaisessa tilinpäätöstiedotteessa Lindexin ”kaikkikanavaisen jakelukeskuksen” valmistuvan syksyllä 2024. Ja velkasaneerausrotista ammutun kolmanneksi viimeisen tässä kuussa, vain kaksi (Lähi-Tapiola ja Nordika) on enää sähisemässä. Nordika on oikeudessa keväällä ja Lähi-Tapiolan kanssakin saataneen tänä vuonna vielä sovittua.

Tämä tarkoittaisi velkasaneerauksen päättymistä ja siten sekä yhtiön elämän helpottumista että osinkosadetta omistajille.

Omnichanelia kainaloon

Isona ihmeenä pidän, että silloin pelkän Lindexin toimitusjohtaja Enhnbåge kertoi toissa vuonna yhtiön investoivan ”omnichanel-varastoon” Ruotsissa 110 miljoonaa euroa. Ja että tässä budjetissa on pysytty. Joskin kruunun heikkeneminen on varmasti auttanut asiaa. Joka tapauksessa kovaa kulukuria Alingsåsissa, ottaen huomioon minkälaisessa kuusessa liki kaikki muut ovat rakennusprojektiensa kanssa viime vuosina olleet.

Kauppa se on mikä kannattaa

Olen yrittänyt paikkailla myös Stockmann-treideillä kiinteistösijoitusyhtiökuriani. Tosin ihan pelkällä holdillakin olisi tullut vuodessa kolmannes ansiotonta arvonnousua.

Pehmeä Q4, kova 2024

Viimeinen neljännes oli Stockmannilta vähän pehmeä, koska olivat varoittaneet tekevänsä oikaistua liikevoittoa 75-90 megaa, mutta tuli ”vain” 80M. Yleensä tuollaisiin loppuvuonna päivitettyihin haarukoihin osutaan vähän keskipisteen yläpuolelle. Näin ainakin mie itsekseni sekä toivoin että arvailin.

Yhtiö kertoi kuitenkin tekevänsä ensi vuonnakin 70-90 megaa, jippi-ai-jou, jippi-ai-jee! Eli Lindexin tulos ei ole vieläkään sulamassa, vaikka sitä on pelännyt luultavasti muutama muukin osakkeenomistaja kuin mie. Toisaalta kun Lindexin tarkoitus on naisten voimaannuttaminen ja inspiroiminen, on hyvin ymmärrettävää, että olen epämukavuusalueellani kokenut aiheettomia pelkotiloja.

Tämä tarkoittaisi perjantain hinnalla @2,815 ja tämän vuoden tuloksella P/E:tä 12 ja EV/EBITDA:a 5. Nämä tunnusluvut siis heikolla Ruotsin rähmällä keskellä taantumaa vaatekaupalla tehtynä ennen logistiikkakeskuksen valmistumista. Sama selkokielellä: Aika alhaisilta vaikuttavat tunnusluvut, eli osake on mielestäni maltillisesti hinnoiteltu.

Ruotsin logistiikkakeskukseen on investoitu jo 82 miljoonaa ja 28 megaa lisää olisi menossa. Nämä rahat eivät ole siis vielä tuottaneet konsernille yhtään palautusta. Mutta Susanne Ehnbågen näyttöjen perusteella valmistuessaan Alingsåsissa jyrää 2025 kuin Heinolassa 1973. Vaikka dollariin tarvittaisiin jatkossakin 10 kruunua ja 53 äyriä.

Dollari-kruunu valuuttasuhde on Lindexille tärkeä, koska ostavat paljon dollareissa, ja myyvät näistä ison osan kruunuissa. Valistunut Stockmann-treideri seuraileekin tätä valuuttaparia kuin Fortum-sijoittaja sähköfutuureja.

Stockmannin tuhkasta nousee Lindex

Koska olen osoittautunut niin päteväksi ennustajaukoksi, ennustan lähipäivinä tulevassa yhtiökokouskutsussa olevan esitys Stockmann Oyj:n nimenmuutoksesta Lindex Oyj:ksi. En muuten olisi 80-luvulla (tai muutama vuosi sitten) uskonut näkeväni sitä päivää, kun Konstsamfundet myy enemmistön Hufvudstadsbladetista Bonnierille tai Amos Anderssonin perintöyhdistyksen äänestävän Stockmannin pörssilistalta poistamisen puolesta. Kyseessä on siis vain konsernin nimenvaihdos pörssissä, Aleksin ja Manskun kulmassa säilyvät kirjaimet ja logot ennallaan.

Siitä ei ole kuin kahdeksan vuotta, kun ankkalammikossa nokiteltiin. Konstsamfundet ja Svenska Litteratursällskapet syyttivät Hartwall Capitalia Stockmannin valtausyrityksestä, kun se vaati Stockmannia yhdistämään osakesarjansa. Hartwallit eivät 2016 kuitenkaan pystyneet B-osakkeistaan A-sarjan veroisia tekemään. Velkasaneeraus lopulta hoiti osakesarjojen yhdistymisen vuonna 2021.

Huomattavaa muuten oli, että Stockmannin tavaratalot tekivät Q4 voittoa. Tästä huolimatta pörssijumalille suunnatuissa iltarukouksissani pyydän Lindexin onnistuvan myymään Stockan sveitsiläisten ja suomenruotsalaisten epäpyhälle allianssille (tai kenelle hyvänsä) ja sitten voitaisiin hinnoitella Lindexiä ruotsalaisen rättikaupan kertoimilla.

Mikä tarkoittaisi Hulluja Päiviä vielä nykyiseenkin pörssikurssiin.

P.S. Stockmannin omistajalistoilta löytyy muitakin metsäläistaustaisia yksityissijoittajia kuin mie. Ari Lahti, joka ei enää rahoita KuPSin tappioita, löytyy sijalta 30. Heikkilän/Viitikon Proprius Partners on 20:s ja FIMin entinen tähtisalkunhoitaja ja Palloiluseura Kynamon yleispelaaja Markku Kaluniemi on Susannen kahdestoista apostoli.

Nämä herrat ovat yleensä edustaneet itseäni viisaampaa rahaa.

P.P.S. 

Konstsamfundet pyörittää Stockmannin lisäksi mm. Amos Anderssonin kotimuseota Helsingin Yrjönkadulla. Kyseessä on hinta/laatusuhteeltaan erinomainen kohde, koska se on ilmainen. Ennakkovaraus kannattaa kuitenkin tehdä.

27.2.2023 Leif jäi Stockmannille töihin

Stockmann-keskustelu

Yhteistyökumppaniksi:

Näkyvyys Sijoitustiedossa, ota yhteyttä!

Kaupallinen yhteistyö

Kryptosijoitustuotteiden esiinmarssi jatkuu - Ethereum ETF seuraavana vuorossa Yhdysvalloissa

Kvarn X
16.7.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Heikki Keskiväli - Analyysissa tuore listautuja Kalmar

Heikki Keskiväli
16.7.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Nurminen Logistics vuotaa

Aki Pyysing
14.7.2024
east Lue lisää