Pokeri pelasti Sami ”LarsLuzak” Kelopuron onnenpeleiltä

Niille sivistymättömille, jotka eivät tiedä kuka Sami ”LarsLuzak” Kelopuro on: Nuori mies nousi nettipokerissa maailman huipulle toissa vuosikymmenellä. Hän miekkailee siellä edelleen.

Harmillisesti jäi tekemättä Pokeritiedon Teerenpeli Samista. Lussu oli kyllä luvannut tulla, mutta tekijätiimin (=mie) motivaatio lopahti koko sarjaan ennen kuin saatiin aika sovittua. Kahdeksankymmentäyksi kappaletta riitti miulle.

Mutta onneksi Alakerran Antti teki Sami Kelopurosta Kärkipari-podcastin. Kuuntelin podcastin tuoreeltaan, eli vain viisi kuukautta sen julkaisemisen jälkeen. Joudun toteamaan, että myö oltaisiin, vaikka Nerolankin kanssa, tehty huonompi. Mutta kuvalla. Ja käytännön varmasti huonommilla äänillä. Jatkuva, mutta aiheellinen mukina Pokeritiedon Teerenpelien heikosta äänenlaadusta sai miut nimittäin neljä vuotta sitten heittämään hanskat tiskiin.

Pokerihistorian taltioiminen on kuitenkin arvokas asia. Tosin LarsLuzak ei ole pelkkää historiaa, vaan elävää elämää. Haastattelua tehtäessä Samilla oli uran paras muutaman viikon jakso takana. Ottaen huomioon, että nettilegendalla on vyöllään mm. yli puolen miljoonan dollarin rahastus vuodelta 2011 sekä netti- että liveturnauksesta, voitaneen hyväksyä periodi kohtuullisen menestyksekkääksi.

Onnellisten Saarella

Sami on Onnellisten saaren miehiä. Viihtyi hyvin lapsuudessaan ja asuu edelleen. Pelasi futista, salibandyä ja kävi partiossa, kuten kaikki itseään kunnioittavat lauttasaarelaiset.

Koulu kulki kuulemma kohtuullisesti. Matikka oli ykkösaine, mutta pitkä jäi kesken, kun oli sellainen asenne, että mennään sieltä mistä aita on matalin. Ylioppilaaksi Sami tuli normaalissa aikataulussa, keskinkertaisilla arvosanoilla ja minimipanostuksella.

Pokeri pelasti onnenpeleiltä

Olen seurannut Sami Kelopuron pokeriuraa puolitoista vuosikymmentä, joten en odottanut haastiksesta itselleni suuria paljastuksia. Mutta kyllä puolentoista tunnin syvähaastattelusta aina yksi löytyy:

Pokeri nimittäin pelasti Samin onnenpeleiltä. Hänellä oli peliautomaattitaustaa ennen pokeria ja pokeri tuli vahvasti kuvioon vasta 18 vuoden ja viiden kuukauden iässä.

Sami tietää muutaman muunkin pitkän linjan ammattilaisen, joilla on sama tausta. Miekin tunnen näitä, mutta en ole nostanut asiaa juuri tapetille. Vaikka tarina olisi tosi, jos se on suurelle yleisölle liian epäuskottava, syö se kertojan uskottavuutta.

Vauhdikkaasti huipulle ja vähän takapakkiakin

Samin nettiura alkoi Paffilta, jossa Lussu pelasi 25/50 senttiä käteispeliä ja parinkympin turnauksia. Parissa hassussa vuodessa LarsLuzak oli Texas Hold’Em headsupissa (kaksinpelissä) maailman paras – Antin mukaan ainakin jonkun mielestä. Samin omasta mielestä kuitenkin vain yksi parhaista.

Lahjakkuutta täytyi olla, koska työnteko ja opiskelu ei silloin ollut juuri kuvioissa.”

Usein armeija tuhoaa lupaavia urheilijauria, mutta vuonna 2007 inttiin menneelle Lussulle kävi toisin.

Intistä päästessä pelin taso oli niin iso ja voittoja niin paljon, että jatko-opiskeluvaihe jäi kokonaan pois. CV on aika tyhjä, sillä töitä ei ole tullut juuri tehtyä. Lyhyt puhelinmyyntiurakin päättyi potkuihin.”

Muistan hyvin, kun miulle ennestään tuntematon nuori mies haastoi miuta kasinolla 2008ish 5.000 euron heads up -matsiin. Jos tuntematon esittää haasteen, on yleensä altavastaaja. Lisäksi pelasin jossain varsin hyvässä täyden ringin käteispöydässä. En siis ottanut kiinni.

Juha Helppi lopulta löytyi Fennia Salongista Samille vastukseksi. Littoisten Lyöntikone taisi voittaa molemmat kaksi pelattua.

Usein on pohdittu, oliko suomalaisilla pinnoja toisistaan Full Tiltin NoseBleed -peleissä. Niitähän pelasivat Lussun lisäksi varsin monet muutkin nuoret suomalaiset pokeritähdet. Mie en koskaan uskaltautunut, sniif.

Ei ollut pinnoja myytynä Full Tiltin peleistä, ei edes 300/600 tai 500/1000 -peleistä. En usko, että kellään suomalaisella oli.”

Supertähtivuosiensa jälkeen tuli Samille vaikeampiakin vuosia, koska superlahjakkuudellakin voi pokerissa pärjätä vain rajallisen määrän aikaa.

Aika pian tuli uusi sukupolvi, jolla analyyttisempi suhtautuminen peliin. 2007-2009 kovimmista pelaajista ei enää kukaan pelaa korkeimman tason heads up -peleissä.”

Yksi pitkään pokeriyhteisöä vaivannut arvoitus ei haastattelussa selvinnyt: Sami ei itsekään muista, mistä nimi Lars Luzak tulee.

Omahan aloittaminen tasolta 200/400 koitui Samin mukaan kohtalokkaaksi. Osaamistasonsa alussa oli ” melkein säännöt”.

”No limitin oppiminen kävi luonnollisesti, mutta se ei välittynyt heti omahaan. Siirryin omahaan, koska isot käteispelit siirtyivät sinne.

Sami ei juuri arvosta juurikaan titteleitä, vaan pitkäaikaista voittamista ja voitettua rahaa.

”High Stakes -käteispeleissä monella oli yksi ranneke ja sekin oli jo hävinnyt.”

Jos joskus voittaisin WSOP-rannekkeen (mahdollista, joskin epätodennäköistä) tekisin ainakin parhaani ollakseni hävittämättä sitä.

Opiskelemalla uuteen nousuun

Lussu alkoi ensimmäistä kertaa kunnolla opiskelemaan peliä vasta vuoden 2014 lopulla, jolloin mixed-pelitkin tulivat kuvioihin. Joskin isot mixedit kuolivat melko pian. Ainakin ne kuolivat ennen kuin mie kävin niitä edes kokeilemassa. Joskus noihin aikoihin nimittäin harkitsin hetken uutta nettiuraa mixed-peleissä, mutta projekti jäi savolaiseksi.

”Kun aloin opiskelemaan, olin sekä turnausfieldissä että omahassa TOP-satasen ulkopuolella. Nykyisin tilanne on kohentunut sen verran riittävälle sijalle, että pärjää hyvin.”

”Ihan kärkeen ei ole mitään mahdollisuuksia, vaikka tekisi miten paljon töitä. Nykyisessä tasossakin pysymisessä riittää hyvin tekemistä.”

Opiskeluprosessistaan Lussu kertoi:

”Ihan alussa en missään nimessä tehnyt mitään. Esiaste oli jutella kaverien kanssa, että mitä sä tässä tekisit. Sen jälkeen siten trackerit ja hudit. Ja sitten equity toolit. Solverit sitten tulleet viimeisenä.”

Opetusvideoista oli ollut jossain vaiheessa hyötyä, mutta sitten Lussu alkoi olla tekijöiden kanssa ratkaisuistaan yhä useammin eri mieltä.

Ihan parhaat pelaajat eivät välttämättä niitä videoita tee.”

Nykyisin omahaa ja turnauksia

Vaikka Sami on ollut pääsääntöisesti käteispelaaja, ovat turnaukset jossain määrin aina olleet mukana matkassa.

Toinen puolikas peleistä turnauksia ja toinen käteisomahaa.”

Kun isot käteispelit ovat harvinaistuneet ja turnaustarjonnassa käynyt toisinpäin, on painopiste mennyt enemmän turnauksiin.”

Monacon trippi

Lussu asui Monacossa 2009-2011, joka olikin hänen mukaansa paras paikka pelata pokeria.

Edelliset kaksi vuotta oli mennyt todella paljon veroja Full Tiltin peleistä. Valinta oli halusiko pelata niitä pelejä, vai pienentää pelejä.”

Monacoon muutto vaatii, että ei saa olla rikosrekisteriä ja ”jotain” rahaa pitää tallettaa. Kämppä luiskahti vähän ”isomman puoleiseksi” ja vuokra oli yli kymppitonnin kuussa.

Ulkomaille muutto ei ole enää käynyt mielessä, koska nyt on tyttöystävän kanssa kaksi koiraakin. Ehkä jostain talvisin valoisammasta ja lämpimämmästä paikasta kakkosasunto kuitenkin kiinnostaa.

Jos tulisi jotkut pitävät nettiblokit, nuoret suomalaiset pokeriammattilaiset kyllä taas muuttaisivat Monacoon, Lontooseen tai muihin vastaaviin paikkoihin.

Niska ei kestä liveturnauksia

Krooninen niskavamma lopetti Samin livepelit; kohta kymmenen vuotta on mies ollut pelaamatta liveturnauksia.

Jos liveturnauksessa haluaa pärjätä, niin se on sitten viikon istuminen ja se on liikaa. Kotona olen panostanut ergonomiaan, jossa se onkin selkeästi helpompaa.”

Nettipokerin tulevaisuus

Uutta turnaustrendiä ei välttämättä enää tule, jos nykyiset solverit osaa asiansa. Jotain pientä muutosta joku nokkela voi aina keksiä. Tuntuis, että ei enää kauheesti mitään, mutta voihan se olla, että tulee uuden sukupolven solveri.

Ongelmaksi voi tulla tietokonetehon nousu. Ja tämä ongelma voi olla jo olemassa. Mutta tuskin tässä on kvanttitietokoneita kotikäyttöön ihan pian tulossa.”

Tilttaamaton Lussu

Lussulla ei ole ollut pahoja tilttiongelmia koskaan.

Alkuaikoina ehkä enemmän, mutta sitten ne ovat jääneet pois. Ei ole oikein neuvoja siihen. Kunhan pitää itsestään huolta ja elää terveellisesti.”

Eikä ole miullakaan. Enkä ole aina edes Samin neuvoja noudattanut.

Kova opiskelumoraali

En salli itselleni lipsumisia enkä laiskottelua opiskelun suhteen. Halveksun itseäni, jos en saa tarpeeksi tehtyä. Pokerinpelaajat eivät ole varsinaisesti laiskoja, mutta mukavuudenhaluisia kyllä, ja siitä sitten saa etua. Opiskelu on työntekoa, mutta pelaaminen ei ole nyt hupia, vaan varsin helpolta tuntuvaa työtä.

Lahjakkain suomalainen pokerinpelaaja

Eelis Pärssisen täytyy olla poikkeuksellisen lahjakas. En usko, että tekee niin paljon töitä kuin minä, mutta pärjännyt paremmin.”

Pokerinpelaaja, jota katsonut aina ylöspäin?

”Ei ole sellaista pokerinpelaajaa. Ehkä Phil Ivey joskus, mutta sekin vain sen takia, kun se on niin cooli tyyppi. Poistui turnauksistakin omasta uloskäynnistä, ettei joudu mihinkään haastatteluihin.”

Samin Pitkän Puukon Yö Partyllä

Partylla Samia vastaan tuli pari vuotta sitten peluri, joka löi kyljyksille joka vaiheessa ja kaikilla korteilla. Lussu valitsi korttinsa vähän tarkemmin. Sessio alkoi Samin nukkumaanmenoaikaan, joten jossain vaiheessa kymmentuntista urakkaa hän jo pohdiskeli, selviääkö sessiosta hengissä. Tällaista peliähän ei kukaan itseään kunnioittava pokeriammattilainen koskaan lopeta.

Lopulta LarsLuzakilla oli pöydällä 1,4 miljoonan dollarin stäkki, uransa suurin. Vastassa oli joku kasinojackpotin voittaja. Kerran näinkin päin, yleensä pokeriammattilaiset joutuvat surullisena seuraamaan, kun hyviä pokerirahoja työnnetään kasinopeleihin, joissa ei voi voittaa.

Patterihiiret ovat paskoja

Kerran Lussulla loppuivat hiirestä patterit potissa Thomas Wahlroosia vastaan. Samilla oli saletit ja Thomas löi. Arviolta 170.000 dollarin potti karkasi. Sen jälkeen ovat varahiiret olleet hyvin ulottuvilla.

Samasta, joskin pienemmästä, syystä luovuin patterihiiristä kokonaan jo vuosia sitten.

Tulevaisuudessa pokeria ja sivistystä

Vuonna 2010 23-vuotias Sami Kelopuro sanoi, että tuskin on enää kolmekymppisenä pokeriammattilainen. Toisin kävi.

Tuskin teen koskaan mitään dramaattista lopettamispäätöstä, jos vaan on pelejä mitä pelata. Jotta pokeri ei olisi enää täysipäiväistä työtä, täytyisi löytää uusi intohimon kohde.

Sivistykseen (=lukemiseen, dokkareihin, podcasteihin yms.) voisi käyttää enemmän aikaa.”

Menestys tuli Sami Kelopurolle niin nuorena ja nopeasti, että on ihme, ettei Samilla noussut omasta eikä kenenkään muunkaan tietämäni mielestä koskaan kusi päähän.

LarsLuzakista voi suomalainen pokeriyhteisö olla ylpeä.

P.S. Olen voittanut kaikki Sami Kelopuroa vastaan pelaamani headsupit. Vuoden 2012 Midnight Sunin 2.000 euron rebuy-omahassa jäimme kahteen likkaan – ja mie voitin. Teoreettisesti on mahdollista, että onnella oli osuutta asiaan.

P.P.S. LarsLuzak kirjoitti ansiokasta blogia aikoinaan Pokeritietoon ja sen mentyä staattiseksi Pokerisivuille. Näillä sivuilla on paljon pokerihistorian siipien havinaa – ja paljon arvokasta pokeristrategiaa:

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää