Olet täällä

Kolumnit

Palvelu palaa vielä

Tammikuun ensimmäisenä DNA:n Helsingin kaapeliverkossa soi 99,7 MHz:n kohdalla bassoradio. Tässä ei muuten mitään vikaa, mutta olin kuunnellut juuri tuolta taajuudelta Radio Rockia neljätoista vuotta.

En hätääntynyt, koska HTV:n kaapelikanavat ovat miulle tuttu juttu vuodesta 1986. Ne ovat taas vaihtaneet taajuuksia - kuten aina välillä tekevät – päättelin. Yritin siis googlata uuden taajuuden netistä. DNA:n sivuilta löytyi 99,7MHz.

Nyt olinkin jo sitten hukassa kuin Punahilkan isoäiti. Arvelin päivityksen jääneen tekemättä ja päätin käydä kaikki kanavat läpi. Miulla on vuonna 1985 käytettynä ostettu viritin, joten tämä ei ole ihan niin näppärää, kuin joillain uudemmilla hifistelyvehkeillä.

Löysin uusia kanavia, kuten Ysärin ja Kasarin, mutten Radio Rockia. Suunnittelin joku päivä meneväni alakerran DNA:lle kiusaamaan pikkupoikia ja siihen asti sinnitteleväni Radio Cityllä.

Sitten sainkin Marce Rendiciltä pikakutsun Radio Rockin DJ-vieraaksi. Ajattelin tappaa kaksi härkästä yhdellä iskulla ja selvittää samalla taajuusasiat. Tosin Marce ei tiennyt DNA:n taajuuksista mitään, eikä radiokanavan päivystävä teknikkokaan. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että DNA:n kaapelisignaalista vastaa juurikin DNA. Tämä oli sinänsä melko loogista.

Niinpä sitten päätin seuraavana kankkuspäivänä hyökätä DNA:n myymälään. Puhelimessa tunnin pari roikkuminen kun ei ole käsitykseni ihan parhaasta viihteestä. Kampin Kauppakeskuksen DNA:n kioskissa taas pääsee yleensä asiakaspalvelijaan käsiksi melko nopeasti.

Onnistuinkin piirittämään yhden nuoren DNA-miehen. Tunnissa selvisi, että DNA:n kaapelitaajuudet Helsingissä ovat sekaisin ja vikailmoitus tehty. Lisäksi jos haluan tehdä muutoksia yritykseni DNA-tilaukseen, miun on pakko soittaa yrityspalveluun. Y- ja pankkitunnuksillla palveluun ei jostain syystä päässyt.

En ole vielä soittanut, mutta teen sen toivottavasti huomenna. Ja irtisanon samalla kaikki tarpeettomat televisiokanavani, jotka maksavat suuruusluokkaa 1.500 euroa vuosi. En ole tehnyt tilaukselleni mitään kymmeneen vuoteen, ja tuskin olisin tehnyt koskaan, ellei 1.) DNA olisi yrittänyt parhaan mukaansa viedä tuen Welho-sähköposteilta 2.) ole tarjoamatta fyysistä yritysasiakaspalvelua 3.) sekoittanut radiotaajuudet ilman vikailmoitusta omilla nettisivuillaan.

Mie uskon, että Aurejärvet tekivät kansantaloudelle palveluksen, kun myivät DNA:n Telenorille. Lisäksi profetoin, että useammalla alalla palaa vielä palvelut takaisin. En varmasti ole ainoa keski-ikäinen maksukykyinen asiakas, joka ei ole kovin hintasensitiivinen palveluista maksamisen suhteen.

Jostain löytyy vielä pankki, jossa voi soittaa pankinjohtajalle suoraan ja yritysasiakaspalvelullinen teleoperaattorikin. Ehkä jopa viime vuosituhannen Stockmannin korvaava vaateliike, josta voi yhdeltä myyjältä ostaa vuoden kaikki vermeet kerralla. Ainakin näille olisi paljon markkinarakoa.

Olen pohdiskellut viime päivinä DNA:n entisen suuromistajan Findan ostamista. Tommi ja Sami ovat tehneet kioskista DNA:n myyntirahoilla sijoitusyhtiön. Tämä on pienemmän riskin tie, kuin Jarmo Leinon suunnittelemat yritysostot osakkeenomistajien rahalla. Tällainen operaatiohan on Ilkka Oyj:ssä Pohjanmaalla käynnissä ja olen osakkeenomistajana kauhusta niin jäykkänä, kuin keski-ikäinen mies olla voi.

Sijoitusyhtiön olisi nimittäin verotuksellisesti edullista ostaa toista listaamatonta sijoitusyhtiötä, koska osingot ovat verovapaat. Lisäksi näitä saa yleensä kivalla substanssialennuksella ja Aurejärvet ovat ihannevävypoikiin viittaavasta ulkonäöstään huolimatta ihan näppäriä salkunhoitajia.

Hyviä asioita tapahtuu, kun ostaa substanssialennuksella Findaa, joka puolestaan hankkii muita alennuksella hinnoiteltuja pohjoismaisia sijoitusyhtiöitä.

En kuitenkaan tehnyt Findaan lisäsijoituksia, koska Finda ei tuota mitään osavuosikatsauksia. Vuosikertomus on sentään tulossa. Mie luulen, että vuosi on miun kaltaiselleni entiselle sprintterille liian pitkä aika odottaa tietoja.

Mutta ehkä Tommi ja Samikin 2020 parantavat palvelua ja alkavat julkaista osareitakin?

Aki Pyysing: Yhtiökokous on Pohjanmaalla juhlapäivä

Aki Pyysing: Kun Findan tulevan ex-toimitusjohtajan muisti pätki

"Uskomme parhaiden sijoituskohteiden löytyvän Aasiasta."
Liity Sijoitustiedon jäseneksi