Kataisen hallitus oli aivan erinomainen kehumaan itseään fantastisista päätöksistään. Ehkä Jyrki olikin konsultoinut Pariisin ilmastoneuvottelijoita siitä miten tiedotetaan nimien saamisesta paperiin, joka ei oikeastaan sido yhtään ketään. Tosin minä ja monet muutkin uskovat, että sopimuksella on oikeastikin vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin tulevina vuosikymmeninä.

Kun poliittisia sopimuksia syntyy, vastuullinen spekulantti tutkii, mitä vaikutuksia niillä on hänen sijoituksiinsa. Lähdin tarkastelemaan omaa positiotani siitä oletuksesta, että päästöjä oikeasti leikataan tavalla tai toisella.

On selkeää, että päästöttömän tai vähäpäästöisen energian kanssa askartelevat voittavat tässä. Tälle tulee lisäkysyntää ilman muuta. Minulla ei kuitenkaan ole yhtään aurinkopaneeleihin tai tuulivoimaloihin keskittynyttä yhtiötä. Tämä johtuu siitä, että en koe omaavani kompetenssia arvata, mikä teknologia sillä sektorilla tulee pärjäämään ja mikä ei. Lisäksi en tykkää valtion tukiin nojaaviin firmoihin sijoittamisesta. Toki olisi kivaa esimerkiksi pyörittää riskitöntä tuulivoimalaa vähätuulisessa Pohjolassakin, mutta valtion tuet voivat myös joku tyyni päivä karata alta.

Sen sijaan minulla on kohtuullisesti Fortumia ja vähän UPM-Kymmeneä, joilla verraten iso osa bisneksestä tulee ydin- ja vesivoimasta. Näille toimialoille tässä kävi pitkällä aikavälillä varmasti hyvät. Hyvää tarkoittavat hömelöt, jotka ympäristöjärjestöjä pääsääntöisesti vetävät, toki kammoavat ydinvoimaa. Onneksi poliittinen päätöksenteko ei ole ainakaan kokonaan näiden käsissä.

Erilaiset energiatehokkuusvaatimukset tullevat kiristymään entisestään. Tämä toisi lisäkustannuksia kiinteistösijoitusyhtiöille. Tällä hetkellä olen hajauttanut kiinteistöni lähinnä Technopolikseen. Sen kiinteistökanta on kuitenkin verraten uutta ja yhtiön itsensä mukaan se ”pyrkii tarjoamaan jatkuvasti ympäristöystävällisempiä ja ekotehokkaampia toimintaympäristöjä.” Tätä on länkytetty jo monta vuotta, joten uskotaan sitten, että tämä sektori on Technopoliksella keskimääräistä paremmin hallussa. Vuokrakysyntäkin siirtynee jossain määrin vihreämpiin ratkaisuihin. Vihreää leimaa kun pyrkii jatkossa vilkuttamaan entistä useampi narikka. Technopoliksella on kaikenlaista LEED-luokitusta ja Green Office –merkkiä, ja hyvä näin.

Minulla on myös Saga Fursia jonkun verran. Turkisten kysynnälle onkin erityisen tärkeää pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Helsingin nykytalvessa ei paljon turkiksia tarvitse. Olen melko varma, että kovin moni Greenpeacestä ei tajunnut Pariisissa olevansa myös turkistuottajien asialla.  

Totesin, että tuskin tarvitsee hirveästi maanantaina hädissään reivata positiota ainakaan Pariisin ilmastosopimuksen vuoksi. 

Tosin tällaisten sopimusten seuraukset ovat aina hyvin monimutkaisia. Lisäksi esimerkiksi Venäjän ja Kiinan lupauksiin suhtaudun varsin epäluuloisesti. Mutta parempi olla edes sopivinaan, kuin ottaa avomarkkinasota siitä, kuka saastuttaa eniten.

-Aki Pyysing

http://www.technopolis.fi/yritys/sijoittajille/kestava-kehitys/vihreat-hankkeet-ja-jasenyydet/

Keskustele kolumnista ja aiheesta täällä

Samanlaiset artikkelit