32
forum
|

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Tuorein osavuosikatsaus oli varsin lupaavan tuntuinen. Liikevaihto kasvoi 12%, josta 8% oli orgaanista ja loput suosiollisten valuuttakurssien ansiota. Vertailukelpoinen liikevoitto parani 60 % ja oli 10,7 MEUR (6,7). Viime vuonna tulosta rasittanut tehtaan siirto Kiinasta Indonesiaan on nyt saatettu päätökseen, jonka pitäisi tuoda nyt tästä eteenpäin merkittäviä kustannussäästöjä. Ilmeisesti viimeiset  kulut tehtaan siirrosta 1,2M€ kirjattiin nyt alas kertaluonteisiin kuluihin. Osakekohtainen tulos oli 0,10 EUR (0,11). Veroja mätkähti enemmän kuin aikaisemmin.

ovk:n mukaan uudet tuotelanseeraukset Jenkeissä ovat onnistuneet + valuuttakurssit antavat lisäpotkua. Jakelukanavien varastotasojen ennakoidaan olevan tyhjiä mikä ennakoi edellisvuotta parempaa talvimyyntiä. Oikeastaan ainoana murheenkryyninä oli Venäjän heikko tilanne, mutta on sielläkin ainakin rupla palautunut alkuvuoden romahduksesta.

Varsinainen yllätys löytyi laajasta tuloslaskelmasta. Osaakohan joku valottaa mikä mahtaa olla laajassa tuloslaskelmassa Muuntoerot 10,4M€:n erä, jota ei olla kirjattu tulosvaikutteisesti? Laaja laskelma löytyy oheisesta linkistä sivu 8/18 http://hugin.info/120091/R/1918754/686824.pdf Alla on vaan todettu, että se kirjataan ehkä joskus myöhemmin?! Laajan tuloslaskelman mukaan 1. kvartaalilla tuli voittoa lähes sama kuin koko viime vuonna yhteensä, joten ko. erän kirjaaminen tulosvaikutteisesti olisi sangen mukavalta kuulostava toimenpide.

Sanottakoon vielä, että Rapalaa löytyy sekä salkusta että kalapakista.

Lucky Luke

0
0
17.6.2015 - 11:11 #4211

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Inderes hehkuttaa Rapalaa tuoreessa päivityksessään: https://www.inderes.fi/system/files/company-reports/rapala_vuosipaivity…

Ydinkohdat:

- Vaikeudet takana: Liikevoittoennuste 22,9M€ (2014) --> 30,6M€ (2015), PE 13, LV+7%

- Yhtiö hinnoitellaan selvästi alle verrokkiryhmän

- Yritysjärjestelyjen todennäköisyys erittäin korkea positiivisin skenaarioin.

Kannattaa tutustua tarkemmin ja varsinkin mahdollisista sudenkuopista kuulisin mielelläni (Onko niitä?). Itse olen huomannut, että aina jossain päin maailmaa on poikkeuksellisen surkeat sääolosuhteet, jonka takia ko. kohteessa myynti kärsii ennustetusta.

Toissapäivänä Rapala noterattiin vuoden 2015 korkeimpaan arvoonsa, mikä on ihan asiallinen suoritus muuten vähän pehmeässä markkinassa. Välittäjä NEO on ollut myyntilaidalla nyt jo jonkin aikaa eikä ole hajua kuinka paljon sillä tavaraa riittää. Vaihtohan on ihan marginaalista, mutta toisaalta joku isompi myyjä voi tällaisessa osakkeessa tarjota myös otollisen ostopaikan.

Markkinaturbulenssit ei juuri ole osaketta heiluttanut mihinkään.

0
0
22.7.2015 - 11:24 #4546

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Se on sitten huomenna tilipäivä Rapalan kanssa, toivottavasti. Tai onhan Rapala tällä viikolla jo pari kertaa piirtänyt uudet 12kk huiput. Silti kurssi ei kovin paljoa ole vielä reagoinut tulevan tulosparannukseen. Kiinan tehtaan lopetuskulut kärsitty, Indonesian tehdas pyörii nyt täydellä teholla ja tämä tulee parantamaan katteita merkittävästi. Valuuttakurssit ovat todella suosiolliset. Tuotelanseeraukset ilmeisesti onnistuneet oikein hyvin.  Rapala on globaali brändijohtaja omassa markkinassaan. Näitä ei kovin montaa Helsingin pörssistä löydy. (Fiskars)

Kannattaa tutustua.

0
0
24.7.2015 - 00:10 #4575

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Kommentit Rapalasta. Olihan siinä paljon hyvääkin:

- Batamin uusi tehdas pyörii suunnitellusti, tuo säästöjä ja omaa potentiaalia parantaa jatkossakin. Säästöä olisi voinut toisaalta tulla enemmänkin vai valuiko ne kasvaneeseen varastoon? Jossain sivulauseessa mainittiin, että varastoja saatetaan purkaa jossain vaiheessa alennusmyynneillä, mikä taasen pienentää myyntikatetta mutta parantaa kassavirtaa.

- Jenkeissä kauppa käy todella liukkaasti, kasvua yli 30% vuodentakaiseen. Tämä teki jenkeistä jo suurimman markkinan kun samaan aikaan muu Eurooppa - markkina putosi johtuen Venäjän ja Ukrainan tilanteesta. Tämä tippuminen ei varmasti kenellekään ollut yllätys, mutta yllätys sen sijaan oli ainakin minulle, että Pohjoismaat - markkina putosi lähes 10% vuodentakaiseen verrattuna. Syyksi tähän tarjotaan kylmiä kelejä. En nyt itse ainakaan mitään kovin poikkeuksellista huomannut. Ainahan nyt jossain päin säät tämän verran optimikeleistä poikkeaa, että tätä on varmaan syytä huomioida kun pohtii Rapalan arvostustasoja ja potentiaalia yleisesti ottaen. 

- Yhtiö toisti loppuvuoden positiivisen ohjeistuksen kasvattaa sekä liikevaihtoa että tulosta. Hyvä näin, mutta varsinainen ison käänteen mahdollisuus taisi kuihtua julkaistun osarin myötä.

- En nyt ihan varma ole, mutta olikohan valuuttasuojausten kanssa mokailtu jotain kun kulut oli kasvanut kohtuu tuntuvasti. Kaipa joku analyytikko laskee tämän lähipäivinä auki niin ei tarvii perehtyä mikä kirjataan mihinkin momenttiin.

Tämän valossa sanoisin, että ehkäpä kurssi on suunnilleen siellä missä pitääkin. Maltillinen kasvu ja tuloksen parantaminen on ihan realistista, mutta mitään valtavaa käänneyhtiötä ei tästä taidettu saada.

0
0
14.9.2015 - 15:36 #5136

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

 

Mukavaa analyysia Lucky Lukelta. Itse olen Rapalaa silmäillyt jo usean vuoden ajan. Valitettavasti (mutta ymmärrettävästi) kurssi ei ole missään vaiheessa päässyt dippaamaan kunnolla ja täten on ostamiset jääneet väliin. Resistiivisenä osakkeena Rapala ei liiku ylös ja alas kovin voimakkaasti, mutta olen elätellyt toiveita päästä ostamaan kunnon alennusmyynneistä kun muiden yhtiöiden kurssit ovat heiluneet milloin Kreikan, Kiinan, Ukrainan tai FED:in tahdittamana.

 

Rapalan menestys pitkällä aikavälillä on ymmärtääkseni kiinni kahdesta asiasta, joista kummastakaan minulla ei ole henkilökohtaisesti hyvää näkemystä.

1. Kuinka hyvin kala nappaa kiinni rapalaan

Käsittääkseni Rapalan tuotteilla kala nappaa vähintään yhtä hyvin kuin muidenkin tuotteilla? Itse olen käynyt vain muutaman kerran mato-ongella moneen moneen vuoteen, joten kosketuspinta on hieman rajallinen. Appiukko olisi aika aktiivinen kalastaja, mutta on jäänyt vielä kysymättä mielipidettä Rapalan tuotteista. Minusta on myös varsin mahdollista kilpailijoiden kehittää jollain tavalla ylivertainen tuote, mikä voisi jopa romahduttaa Rapalan myyntimäärät ja katteet.

2. Brändin vahvuudesta

Rapalalla on vahva brändi, mutta onko kyseessä Coca-Colamainen ylivoimainen asema vai Opelmainen merkin tunnettuus ilman mitään tunnetta tai hinnoitteluvoimaa? En usko Rapalan tekevän mitenkään ylivoimaisia tuotteita, joten brändi on oikeastaan ainut tekijä mahdollistamassa korkeat katteet pitkällä aikavälillä ja kaikilla markkinoilla. Oma näkemykseni on että brändi on vahva ja suojaa katteita hyvin, harrastajat ovat valmiita laittamaan rahaa harrastukseensa ja maksavat hieman korkeamman hinnan "paremmasta" tuotteesta joka on kuitenkin pitkäaikainen ja iloa tuova, kalastajat ovat "taikauskoisia" ja käyttävät mielellään vanhaa hyväksi todettua merkkiä.

 

Onko muilla näkemyksiä Rapalan brändin vahvuudesta ja tuotteiden toimivuudesta?

0
0
14.9.2015 - 17:45 #5138

alea

+1
Liittynyt:
6.3.2015
Viestejä:
5

Kyllä noi rapalan tuotteet on omassa kalapakissa hyvin edustettuna. Toki jos kala on syönnillään, niin se nappaa kiinni mihin uistimeen tahansa enkä usko minkään ylivertaisen tuotteen kehittämiseen viehemarkkinoilla. Tärkein saalis mihin vieheet on suunniteltu, on kaksijalkainen :P

Jos rapalan brändiä pitää alkaa arvottamaan niin laittaisin sen Opel - Coca-cola -akselilla lähemmäs kokista.

0
0
14.9.2015 - 23:40 #5142

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Juu kyllä Rapalalla kalaa saa. Viime vuonna nostettiin eniten maailmanennätyskaloja Rapalan vieheillä.

https://www.rapala.ca/rap-flash/19-igfa-world-record-fish-caught-on-rap…

Jenkeissä kalastuksestakin on tehty showbusinesta. Rapalallakin on oma ammattilaistiimi, joka kiertää kalastuskisoja. Näiden tuoma näkyvyys on tärkeä markkinointi- ja brandin rakennuskanava. Helmikuussa maan ilmeisesti tärkeimmässä kalastuskilpailussa Team Rapala sai uutuusvieheillään kolme ukkoa viidentoista joukkoon ja sitä myöden rutkasti positiivista näkyvyyttä. esim.

http://peppercustombaits.com/in-cold-water-classic-shadow-rap-and-jiggi…

Tapahtumat televisioidaan ja ympärille rakennetaan messuja jne. Jenkeissä on kaikki suurta. Hupaisa yksityiskohta oli, että voittaja oli vissiin rakennellut vieheensä itse.

Rapalalla on muitakin brandeja ja tuotteita kuin uistimet. Tässä listaa. http://rapalavmc.com/company/group%E2%80%99s-own-brands

Yhteistä näillä ymmärtääkseni on, että tuotemielikuvaa pyritään pitämään laadukkaana.

Kalastusgenrestä Rapalalta puuttuu kelat ja vavat. Tämä on oikeastaan vähän outo juttu, koska globaalina toimijana Rapalan olisi mahdollista levittää tutuilla brandeilla ko. tuotteet todella kattavasti koko pallolle. Joku yhteistyökuvio niillä on virveleistä Shimanon kanssa, olisiko tämä ehkä jotenkin esteenä. Voisiko sopimuksessa olla esim. jotain kieltoja muista kilpailevista tuotteista?

Aina välillä tulee uusia ideoita urheilukalastukseenkin. Esim. jigit tai spinnerbaitit taitaa olla uudempaa suuntausta. Näihin Rapalalla on Storm tuotemerkki. Rapala on tarvittaessa sitten vaikka ostanut sopivan firman, jos jotain uutta ideaa on tulossa markkinoille. Todella tärkeä suojaa antava kilpailuetu on globaalit jakelukanavat. Rapalan tuotteita myydään vissiin n. 140:ssä maassa. Varmaan saneluvoimaa on melkoisesti kauppojen suuntaan kun iso osa hyllyillä tarjolla olevista kalastustarvikkeista on Rapalan eri tuotemerkkien alla.

Lähemmäs Coca Colaa siis ehdottomasti!

 

 

0
0
15.9.2015 - 10:09 #5148

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Kiitos näistä kommenteista, vahvistivat omia ennakkokäsityksiäni.

Taidan jäädä samaan tilanteeseen mistä aloitin: odotan hetkeä jolloin taskun pohjalla olisi muutama ylimääräinen euro ja hinta näyttäisi erityisen halvalta

0
0
13.2.2016 - 01:01 #7077

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Päivitelläänpä Rapalan kuulumisia. Osari oli oikeastaan odotetun tasapaksu. Sesonkiluonteisesti vaikea kvartaali ja sääolot pettivät. Mielestäni tämänkaltaisista jäättömistä Jouluista voisi jo tehdä uuden normaalin ja jos sitten pilkkikausi alkaakin jo joulukuussa, niin se olisi positiivinen sääolosuhde. Ei se tietty tulokseen vaikuta, mutta nyt jää selittelyn maku.

Vuoden 2015 osalta Liikevaihto oli sama, Liikevoitto vähän kasvoi ja osinko laski. Vuoden 2016 ohjeistus lupasi paranevaa mikä on positiivista. Venäjän ongelmat on vienyt ehkä 10% liikevaihdosta.

Varastotaso on noussut, mikä heikentää kassavirtaa. Tämän yhtiö nosti painopistealueeksi vuonna 2016. Varmaan kassavirtaa saadaan parannettua, kun Batamin uistintehtaan rakennusvaiheessa oli todennäköisesti pidetty normaalia korkeampia varmuusvarastoja. Henkilökunnan määrä oli lisääntynyt aika paljon, mutta aikaisemmin Kiinassa käytettiin yhtiön ulkopuolista työvoimaa ja nyt Batamissa työntekijät ovat palkkalistoilla, joten muutos ei varmaan liene kovin merkittävä.

Sen sijaan merkittävämpää on, että kurssi on pudonnut edulliselle 4e tasolle. Indereskin kiinnitti tähän huomiota ja antoi ostosuosituksen. Joku on nyt tankannut 4e tasolla pari päivää, vähävaihtoisen osakkeen laidalla on nyt löytynyt ostolaitaa. Tänään Rapala ilmoitti, että aloittaa omien ostot.

Veikkaan, että näillä tiedoilla lappu löysi nyt pohjakosketuksensa, mutta tuskinpa mitään valtavaa rekyyliä kuitenkaan nähdään ilman jotain positiivista tapahtumaa. Pikkuhiljaa parantaa, jos ohjeistus paremmasta vuodesta pitää kutinsa.Toivottavasti ei ainakaan saada kylmiä Juhannnuskelejä vaisun myynnin selitykseksi.

0
0
6.4.2016 - 13:06 #8026

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366
Lucky Luke kirjoitti:

 

Sen sijaan merkittävämpää on, että kurssi on pudonnut edulliselle 4e tasolle. Indereskin kiinnitti tähän huomiota ja antoi ostosuosituksen. Joku on nyt tankannut 4e tasolla pari päivää, vähävaihtoisen osakkeen laidalla on nyt löytynyt ostolaitaa. Tänään Rapala ilmoitti, että aloittaa omien ostot.

Veikkaan, että näillä tiedoilla lappu löysi nyt pohjakosketuksensa, mutta tuskinpa mitään valtavaa rekyyliä kuitenkaan nähdään ilman jotain positiivista tapahtumaa. Pikkuhiljaa parantaa, jos ohjeistus paremmasta vuodesta pitää kutinsa.Toivottavasti ei ainakaan saada kylmiä Juhannnuskelejä vaisun myynnin selitykseksi.

Rapala näyttää olevan päivän nousijana. Toki merkityksettömän pikkukaupan seuraksena. Kiinnittipä se  kuitenkin huomioni. Pohjilta ollaan noustu nyt kymmenkunta prosenttia.

Mielenkiintoinen havainto Rapalasta on muutokset omistajalistalla  : http://rapalavmc.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat

Suurin omistaja ostaa isosti lisää. Toinen lisääjä on yhtiö itse.

Mitään yhtiökohtaista ei ole kuulunut suuntaan tahi toiseen. Lämmintä oli globaalisti helmikuussa, pilaakohan se talvimyyntiä vai aikaistaa kesäsesonkia? Joka tapauksessa omistani pidän kiinni. Lähipiirillä on ainakin selkeästi luottoa tulevaisuuteen.

0
0
17.4.2016 - 15:46 #8186

Lucky Luke

OP
+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

George W. Bushin säätiö jakoi 50k$ shekin latinalaisamerikkalaisten lasten kalastusharrastuksen tukemiseen. Palkkioksi Ex- presidentille luovutettiin Rapalan promouistin tyylikkäästi signeerattuna.

Kuvastaa aika hyvin Rapalan brandin vahvuutta Jenkeissä. Ei tossa ihan mikä tahansa mitätön tuntemattomuus voi olla. Hyvä imagon kohotus!

Bush honored at event meant to get kids hooked on sport of fishing

0
0
25.1.2018 - 15:24 #17783

kahvi

+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Rapala tiedotti eilen ennakkotietoja vuoden 2017 tuloksestaan.

Jos tulkitsin oikein, niin liikevaihdon lasku on kiihtynyt hienoisesti Q4 aikana -3% tasolle (raportoidun ja vertailukelpoisen lv:n ollessa samalla tasolla Q4). Vielä Q3 liikevaihdon laskukulma oli -1% ja vertailukelpoisin valuutoin -2%. Liikevoitto oli vuonna 2017 noin 9 m€ (7 m€) ja vertailukelpoinen liikevoitto noin 11 m€ (19 m€).

Puolivuotiskatsauksessa kesällä 2017 Rapala raportoi varastojensa arvon olleen n. 100 m€ tasolla. Rapalan varastojen alaskirjausuhasta on raportoitu pitkin nettiä jo vuosikausia.

Kotisivullaan sijoittajat osion etusivulla Rapala esittää heittona (sivun oikeassa yläkulmassa): "Jakelun kautta pääsemme myös kalastuksen ulkopuolelle".

Olen omistanut usein menneinä 10 vuotena, vimeksi ehkä pieni salkkupyöräytys 2017 tai 2016. Vuonna 2018 en ole omistanut, voisin kuitenkin harkita jos varastojen tilasta tulisi selkeää näkemystä tai ratkaisua ja Rapalan liiketoiminnallinen agenda täsmentyisi selkeämmäksi.

Hinta-arvioni Rapalalle (kevät 2018): Pidän ihmeenä jos vuoden 2008 pohja pitäisi, n. 3,25 euroa. Mikäli 3,25 euroa murtuu, odotan osakkeen käyvän alle 3 eurossa jolloin osakkeen lopullisen pohjan määrittänee yhtiön kertoma jatkokehityksestään.

0
0
16.3.2018 - 12:41 #18710

mattis

+49
Liittynyt:
6.2.2018
Viestejä:
63

Onko kellään ideaa mitä Rapalassa tapahtuu? Ensin poljetaan kurssi alle finanssikriisin pohjien (3,13 vs. 3,25 euroa). Nyt on sitten noustu tasaisen varmasti pari viikkoa tasolle 3,70 euroa.

Johto on ostanut jonkin verran osakkeita tässä kuussa. Ainakin viime päivinä ostolaidalla on ollut erityisesti Carnegie. Nordea taas ostaa välillä myyntilaidasta yhden (1) osakkeen (Tätä tapahtunut jo parin viikon ajan).

0
0
20.3.2018 - 21:21 #18843

Vilho

+5
Liittynyt:
8.11.2017
Viestejä:
32

Itsekin olen koittanut seurailla, mutta ei ole osunut mitään uutta fundamenttitietoa silmään. Paremman puutteessa välittäjätilastoilla on kiva spekuloida ja ne miellyttävät ainakin omaa silmää viimeisen kuukauden osalta. Eli johtopäätöksenä se, että ostolaidalla häärivät muutkin kuin me Nordnetin bullerot. Toinen juttu onkin sitten se, että onko tällä tiedolla mitään informaatioarvoa:

 

0
0
9.7.2019 - 00:20 #26678

Timola

+8
Liittynyt:
28.5.2019
Viestejä:
37

Shimanon loppumisen seuraavista stepeistä ei ilmeisesti ole kuulunut edes huhuja? Jakelun osalta vaikuttaa alkaa tuntua negatiiviselta freerollilta, vaikka muuten joku intentio tästä lapusta tykkää - tai ainakin pidemmällä aikavälillä (+2v) matala riski?

0
0
9.7.2019 - 18:26 #26682

Olliko

+11
Liittynyt:
1.1.2017
Viestejä:
49

https://ml-eu.globenewswire.com/Resource/Download/4fbf161d-0b2a-401c-a7a2-2b1505185d7d

RAPALA VMC OYJ (“RAPALA”) HANKKII 49% DQC INTERNATIONAL-YHTIÖSTÄ, JOKA OMISTAA 13 FISHING -VAPA- JA KELABRÄNDIN, SIJOITTAA YHTIÖÖN JA SOLMII PÄÄTTYMÄTTÖMÄN MAAILMANLAAJUISEN LISENSOINTI- JA EKSKLUSIIVISEN JAKELUSOPIMUKSEN USA:N ULKOPUOLELLA

https://ml-eu.globenewswire.com/Resource/Download/88afd153-b039-443c-81c2-8d7c424cd364

0
0
18.7.2019 - 23:08 #26781

Olliko

+11
Liittynyt:
1.1.2017
Viestejä:
49

Keplerin laput näyttävät loppuneen, joten latu on sinällään auki hyvällä suorituksella ylös. Huomenna Rapalan puolivuotiskatsaus.

 

0
0
20.12.2019 - 18:53 #29762

kahvi

+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Erittäin merkittävä päivä tänään Rapalan osakkeessa. Osakkeen kahdeksantoistavuoden (18) takainen pohja 2,55 eur oli tänään rankassa testissä kovan kaupankäynnin alla. Kaksi blokkia vaihtui 2,4 euron hintaan, en tulkitse näiden rikkoneen edellistä osakkeen pohjaa tämän päivän sulkeutuessa 2,6 euron tasolle. Osakkeen volyymi on tänään ollut n. 658 000 kpl.

 

Ohessa Rapalan tapahtumia loppuvuonna 2019:

-Ohjaus loppuvuodelle 2019 19.7.2019:

"

  • Ohjeistus koko vuotta koskien pysyy muuttumattomana: Koko vuoden liikevaihdon vertailukelpoisin valuuttakurssein odotetaan olevan noin vuoden 2018 tasolla ja vertailukelpoisen liikevoiton* kasvavan viime vuodesta.
  • Toisen vuosipuoliskon odotetaan olevan vahva: ennätysvahva tilauskanta Pohjois-Amerikassa, Indonesian uistintehtaan tulosparannus sekä täsmällinen ja tarkka kiinteiden kulujen hallinta. Epävarmuudet ja riskit liittyvät Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiin kauppasuhteisiin, globaaliin talouskasvuun, Shimano-myyntiin jakelusopimusten muutosten jälkeen sekä vähittäiskaupan vuodenvaihteen ostokäyttäytymiseen.

"

-13 Fishingin haltuunottoa syyskuussa

-Toimarin vaihto syyskuussa

-Ilmoitus rakennemuutoksista ja sisäisistä järjestelyistä lokakuussa

-Hybridilaina ulos loppuvuonna.

 

En usko Rapalan povattuun tulosvaroitukseen loppuvuonna 2019 tai alkuvuonna 2020. On selvä, että toimarin vaihto ja konsernin toimintojen uudelleenjärjestelyt aiheuttavat kuluja, kertiksiä, mutta kuitenkin konserni voi ajella annetulla ohjeistuksella (yllä) vuosituloksen julkistukseen asti (huom. sanamuodot).

Mikäli Rapalassa on tapahtunut positiivinen kannattavuuskäänne, josta yhtiön ohjauskin vihjaa, on yhtiö mielestäni juuri nyt edullinen. Mahdollinen kannattavuuskäänne saattaa jäädä/jäänee kertiksien alle, mutta näkisin, että kurssi huomioi tuloksen positiivisen trendimuutoksen kertiksistä huolimatta. Yleensä ilmoitettuihin uudelleenjärjestelyihin suhtaudutaan positiivisesti, kirjauksista huolimatta (ei yllätys tälläkertaa). Lisäksi uusi toimarinimitys voi antaa yhtiölle uutta tuulta purjeeseen.

Oletetaan, että DDB:n massiivinen myynti päättyi tänään noihin kahteen 2,4 euron hintaiseen blokkiin. Vuoden 2001 lopussa tapahtunut alasmyynti 2,55 euron pohjaan korjattiin tuolloin reilun kuukauden sisään tammikuussa 2002 noin 4 euron hintatasolle. Olisiko Rapalasta tammirallikandiksi?

 

Suurimpia omistajia 30.11.2019. Kuka myy?

"

Viellard Migeon Et Compagnie Sa 15 000 088

Sofina S.A. 7 500 000

Sr Nordea Nordic Small Cap 4 732 364

Valtion Eläkerahasto 1 290 000

ODIN Norden 1 069 244

Shimano (singapore) Private Limited 889 680 olisiko tässä myyjä?

Rapala VMC Oyj 452 208

Sr Taaleritehdas Mikro Markka350 000

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 292 007

Coble James Jay 225 000

Sr Taaleritehdas Arvo Markka Osake 220 000

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo 155 000

"

0
0
20.12.2019 - 19:11 #29763

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401
kahvi kirjoitti:

En usko Rapalan povattuun tulosvaroitukseen loppuvuonna 2019 tai alkuvuonna 2020. On selvä, että toimarin vaihto ja konsernin toimintojen uudelleenjärjestelyt aiheuttavat kuluja, kertiksiä, mutta kuitenkin konserni voi ajella annetulla ohjeistuksella (yllä) vuosituloksen julkistukseen asti (huom. sanamuodot).

Hyvää pohdintaa. Tätä tuli itselle ladattua pitkin viikkoa perjantaita kohti kiihtyvällä tahdilla ja oli tosiaan jännä seurata mihin asti Danskelta lappua tulee.

Itse uskon että kamat olivat tähtisalkunhoitajan perintö ja Odin, mutta se selvinnee sitten viimeistään vuodenvaihteessa: https://www.arvopaperi.fi/uutiset/tahtisalkunhoitajan-suomi-rahasto-yhdistyi-isompaan-merkittavia-helsingin-porssin-osakkeita-joutui-myyntiin/80ef0dd0-1134-4d7d-9a0e-50192dda71e4 

0
0
21.12.2019 - 13:35 #29772

Sallinvest

Liittynyt:
21.12.2019
Viestejä:
2

Itselläni ollut kyseinen lappu omistuksessa vuodesta 2011. Niin kauan kuin Nordea pitää neljässä rahastossaan Rapalaa, en aio myydä. (Nordic Small Cap, Premium Tasapaino, Premium Maltti ja Säästö 50). Salkunhoitajat seuraavat kyllä atkiivisesti yhtiön tuloskuntoa ja haastavat johtoa. Oman ajan säästämiseksi peesailen heidän näkemystään yhtiöstä. En myöskään usko tulosvaroitukseen. 

Pidän Rapalan tuotevalikoimaa ja toimialaa hyvin kestävänä myöskin mahdollisen taantuman tai laman aikana. Harrastajat eivät jätä harrastuksiaan vaikka finanssisektorilla tapahtuisi mitä. Liikevaihdon kehitys on myös lupaavassa suunnassa.

0
0
12.2.2020 - 11:56 #31575

PerttiKotos

+96
Liittynyt:
12.12.2019
Viestejä:
153

Talvikalastusliiketoiminnalle ja Peltonen Ski:lle on tämä talvi ollut katastrofi. Uutta toimitusjohtajaa etsitään. Shimano-yhteistyö loppuu. Uusia saneerauskohteita etsitään.

Olemme jännän äärellä !

0
0
15.7.2021 - 17:31 #72407

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

https://ml-eu.globenewswire.com/Resource/Download/0febf848-e4a0-4485-b9…

Rapalan iltaosari oli todella hurja luvuiltaan, mutta oliko tuloshuippu tässä?

"Euroopassa näemme jo vähentynyttä aktiviteettia kalastukseen liittyvissä vähittäiskaupoissa, joka todennäköisesti vaikuttaa vuoden 2022 ennakkotilauksiin. Toimialan yleisen markkinasentimentin odotetaan hiljentyvän olennaisesti myös Pohjois-Amerikassa, mutta viiveellä Eurooppaan verrattuna. Yksityiset investoinnit veneisiin ja globaalit trendit ulkoilu- sekä kalastusalalla antavat kuitenkin suuntaa siitä, että kalastusmarkkina tulee olemaan jonkin verran korkeammalla tasolla verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan."

0
0