Olet täällä

Viihdyttävää propagandaa – 'The Forecaster' -arvostelu

Jaa Twiittaa

Dokumenttifilmit ovat vaarallisia. Ihmiset usein ajattelevat, että dokumentti tarkoittaa sitä, että se kertoo mitä oikeasti tapahtui. Oikeasti kysymys on aina siitä, miten dokumentintekijä haluaa asiat esittää.

Minua yritetään manipuloida vääriin päätöksiin päivittäin sekä finanssimarkkinoilla että pokeripöydässä. Jos joka kerta astuisin vastapuolten minulle virittämiin sudenkuoppiin, olisin päätynyt uudelleen istumaan puku päällä johonkin pankkiiriliikkeeseen - tai mikä vielä pahempaa - inhoamiini (koulutukseni mukaisiin) laskentatoimen töihin jo kauan sitten. Tällä en tarkoita sitä, että olisin Hellmuthin Pilinä aina väistänyt kaikki luodit. Aika paljon on vuosikymmenten varrella tullut osumaa kaikilla rintamilla.

Niinpä on luonnollista, että ajattelen aina dokumenttia katsoessa, mitä sen tekijä haluaa minun ajattelevan - ja miten asiat oikeasti mahtavat olla.

Valtaosa katsojista ei tee näin. Minulla on yksi kaveri, joka nähtyään yhden 9/11-dokumentin, vakuuttui siitä, että tornit räjäytettiin liittovaltion toimesta. Tämän jälkeen ei ollut vaikeaa googletella asiaa tukevaa materiaalia. En halua enää keskustella tästä aiheesta hänen kanssaan, koska kyseessä olisi lähinnä hyödytön riidanhaastaminen. Meidän on parempi jutella jenkkifudiksesta ja muista tärkeistä asioista, joihin voimme suhtautua analyyttisesti ja loogisesti.

Toinen kaverini tykkää pizzasta ja katsoi yhden dokumentin, jossa vakuutettiin korkean kolesterolin vaarallisuuden olevan lähinnä lääketeollisuuden propagandaa kolesterolilääkkeiden myymiseksi. Tästäkään aiheesta ei ole vaikeaa löytää materiaalia, joka vahvistaa tämän näkemyksen.

Molemmat kysyivät, olenko nähnyt heidän dokumenttinsa, kun minä sekä pidän 9/11-salaliittoteoriaa järjenvastaisena että syön kolesterolilääkkeitä. Katsoin molemmat, koska pidän näitä molempia herroja selkeästi keskimääräistä älykkäämpinä yksilöinä. Kumpikin oli erinomaisen hyvin tehty tasan yhdestä näkökulmasta – ja täynnä loogisia virheitä. Hetken jänkäsin dokumenttien logiikkavirheistä kavereitteni kanssa, mutta totesin tilanteen toivottomaksi. Jos toinen haluaa uskoa salaliittoon ja toinen syödä pizzaa, on argumentointi asiasta kaivoon kannettua vettä. Uskovaisten kanssa ei kannattaisi ainakaan uskonasioista koskaan väitellä. Olemme edelleen ystäviä, mutta kummankaan dokumenttisuosituksiin en aio enää tutustua. Tehokkaammin käytän aikani esimerkiksi menemällä Tavastialle katsomaan White Knuckle Trioa ja Flaming Sideburnsia, kuten tein toissapäivänä.

Myönnän, että minulla oli The Forecasteria lauantaina katsomaan asettuessa vahva ennakkoasenne ja lisäksi vielä keskivahva kankkunen erinomaisen Tavastia-illan jäljiltä. Kun olin nuorena poikana pankissa töissä 80-luvun lopulla, luonani kävi useampi yrittäjä esittelemässä Elliotin aaltoteoriaa. Hyvin halvalla olisi pankkimme päässyt osalliseksi tarjoajien keräämään dataan, joka sitten tekisi paikallisesta säästöpankista globaalin tason pelurin. Koska olin juuri klassisen rahoitusteoriani ja Wayne Gretzkyni lukenut, en harkinnutkaan ostamisen esittelyä esimiehelleni. Väinö nimittäin sanoi, että mene sinne mihin kiekko menee, eikä sinne missä se nyt on. Tämä vaikutti toimivan, koska kaudella 85-86 Gretzky teki NHL:ssä 215 tehopistettä, ja tämä ennätys kestää vielä hetken. Nämä kaikki esittelijät muuten olivat tai menivät tietojeni mukaan poikki. Ehkä dataa olisi sitten pitänyt olla sumerilaisten ajoista asti, kuten Marty Armstrongilla, että olisivat pärjänneet paremmin.

The Forecaster kertoo Martin A. Armstrongin tarinan erittäin kiehtovasti ja kiinnostavasti. Toki miehen tarina on selkeästi keskimääräistä ”menin opiskelemaan, töihin, naimisiin, hankimme kaksi lasta ja erosimme”-kohtaloa kiinnostavampi. Hänestä tuli miljonääri vanhojen kolikkojen kaupalla jo 15-vuotiaana. Myöhemmin hän kehitti ”The Economic Confidence Modelin”, joka perustuu taloudellisiin sykleihin ja lukuun pii. Sen mukaan buumit ja krässit menevät ja tulevat 3141 päivän välein (=100 kertaa pii). Hän väittää ennustaneensa mallillaan 1987 Black Mondayn päivälleen ja sen lisäksi myös Nikkein romahduksen 1989 ja Venäjän taloudellisen luhistumisen 1999. Näillä eväillä hän onnistui keräämään sijoittajilta valtaisasti rahaa, ja joutui 1999 linnaan liittovaltion viranomaisten toimesta.

En tee enempää juonipaljastuksia, koska tämä dokumentti on oikeasti jännittävä ja mukaansatempaava, eikä tarina ole perussuomalaiselle tuttu. Ei muuten ollut minullekaan. Jos nyt yleensä joku vielä dokumentteja tosi-tv:n sijaan katsoo, tämä on sieltä paremmasta päästä. The Forecaster (=ennustaja) on hyvin tehty, ja vakuuttaa varmasti monet katsojansa rahamaailman ja valtioiden salaliitoista ihmiskuntaa vastaan yleensä ja Armstrongia erikseen. Tosin kriittiselle katsojalle on selvää, että se on tehty täysin Martyn ja tukijoidensa silmin. Missään vaiheessa hänen kertomustaan ei kyseenalaisteta mitenkään.

Tästä dokumentista en löytänyt loogisia virheitä, ellei sellaiseksi lasketa Sveitsin pyrkimystä kiinteään valuuttakurssiin. Sveitsi pyrkii Sveitsille sopivaan Sveitsin frangin kurssiin. Niin kauan kuin tilanne on, että Sveitsi haluaa heikompaa frangia kuin sijoittajat, se myös onnistuu tässä. Sveitsin keskuspankilla on nimittäin käytössään rajattomasti Sveitsin frangeja.

En ota mitään kantaa Armstrongin syyllisyyteen tai syyttömyyteen Ponzi-huijaukseen tai mihinkään muuhunkaan. Yksi hyvin tehty dokumentti ei minulle vain riitä vielä lopullisten johtopäätösten vetämiseen. Salaliittoteoriansa voivat tässä tapauksessa olla ihan oikeitakin. Minä en ole koskaan väittänyt, että salaliittoja ei ole. Niitä on vain näkemykseni mukaan tyyliin promille siitä mitä kansa yleensä ajattelee.

Olen iloinen, että katsoin dokumentin, koska sain siitä yhden ajatuksen, jota en ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Ne jotka suunnittelevat invaasiota johonkin, alkavat siirtää rahaa etukäteen. Jos tiedät hyökkääväsi Kuwaitiin yllättäen huomenna, olet hölmö, jos et osta öljyfutuureja kaikella rahalla etukäteen. En tiedä ostiko Saddam vai ei, mutta varmasti olisi kannattanut.

Olen edelleen sitä mieltä, että piihin perustuva sykli on täyttä huuhaata. Mutta olen täysin varma, että aika monet uskoivat 1. lokakuuta tänä vuonna tulevaan romahdukseen. Tämä nimittäin oli Armstrongin piisyklin seuraava tuomiopäivä. Dokumenttia katsoessani muuten luulin, että 1.10.2015 on ensi kuun ensimmäinen päivä, ja ajattelin jäädä jännäämään. Oikolukijani huomautti, että ”Tiedätkö mikä päivämäärä tänään on?” ja kirjoitin sitten kolumnin uusiksi. Pokeriammattilaiselle viikonpäivät ja kuukaudet ovat usein vaikeasti hahmotettavia asioita…

Ainakin Yhdysvaltain liittovaltion olisi pitänyt silloin laittaa lappu luukulle. Meidän syyskuun luisumme johtui varmasti osin näistä uskovaisista. Tämä ei ole huuhaata, oikeat ihmiset myivät oikeita osakkeita, koska uskoivat lokakuun ensimmäisen romahdukseen. Jos ennustaja onnistuu vakuuttamaan kansalle, että tuomiopäivä tulee, alkaa kansa valmistautua siihen. Historia tuntee useita tapauksia tuomionpäivää odotellessa tehdyistä joukkoitsemurhista.

Vaikka dokumentissa itse rautarouva Margaret Thatcher kertoo meille, että historia toistaa aina itseään, mie en vielä usko. Minä uskon kyllä, että historiasta löytää vastaavia tapahtumia, kuin mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mutta jos pörssikursseja pystyisi oikeasti ennustamaan historiallisen datan perusteella, olisi minut lyöty poikki näiden ennustajien toimesta jo kauan sitten.

Jos 1.10.2015 olisi osoittautunut jotenkin käänteentekeväksi päiväksi, olisin saattanut tutkina asiaa vähän enemmän. Kun näin ei sitten käynyt, taidan käyttää aikani jatkossakin enemmän hyviin bändeihin ja vähemmän Martyn maailmaa mullistavan lähdekoodin mallintamisyrityksiin.

Totta kai liittovaltio halusi Armstrongin maailmaa mullistavan lähdekoodin, jotta se voisi käyttää sitä vääriin tarkoituksiin. Jos en olisi millään lailla perehtynyt rahoitusmarkkinoihin, mutta katsonut dokumentin, olisin uskonut Martyn lähdekoodiin minäkin. Voi siis olla, että liittovaltio halusi, mutta lähdekoodin mullistavuuteen en usko. Ehkä liittovaltio sitten uskoi.

Luettuani 70-luvulla Edgar Rice Burroughsin John Carter-kirjoja olin täysin vakuuttunut siitä, että Mars näyttää punaiselta, koska siellä on ruoho punaista. En siis missään tapauksessa väitä, että oma lähdekoodini satujen kertojien tunnistamiseen olisi mitenkään erehtymätön.

Dokumentit ovat erittäin tehokas tapa käännyttää hyväuskoisia fiksujakin ihmisiä mihin tahansa uskontoon. Hyvillä dokumentaristeilla on käsissään merkittävä propaganda-ase. ”The Forecaster” on oikein hyvin viihdyttävää propagandaa, mutta mie en huomannut valtionvelkojen romahtaneen vielä neljä päivää sitten. Ehkä ne romahtivat, mutta en vaan sitten huomannut.

Tosin valtioiden veloille voi käydä vielä huonosti, ja olen vakuuttunut siitä, että jos näin käy, Marty kertoo meille, että minä osasin ennustaa tämän päivälleen. Ja pyytää sijoittajilta uutta rahaa.

Keskustele aiheesta täällä

Elokuvan sivut
Katso leffa ja Docventures -jälkipuinti