Kolumnit

Wahlroos ja Pesonen ovat isänmaan asialla

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Suosittelin perikunnan vanhimpana edustajana vanhemmilleni asunnon myymistä Lappeenrannassa. ”Missäs myö sitten asuttais?” oli reaktio. Kerroin, että se ei ole perillisten murheita. Mutta Chymoksen karkkitehtaan ja Kaukaan paperikoneiden sammuttamisen jälkeinen myyntipaine Lappeenrannan asuntoihin sen sijaan on.

Paperiliitto ja AKT nimittäin aikovat lakkoilla UPM-Kymmenen Kaukaan LWC-tehtaan kiinni lopullisesti. Lokakuun Capital Market Dayssä UPM kertoi, että graafisten paperien kysyntä laskee viisi prosenttia vuosittain. Lakon aikana menetetään väkisin joitain asiakkuuksia, joten UPM Communications ottanee osumaa vielä enemmän.

Yli puolet (54%) UPM:n LWC:n tuotantokapasiteetista sijaitsee Suomessa. Tästä 2/3 on Raumalla ja 1/3 Lappeenrannan Lauritsalassa. Raumalla on uudemmat koneet, joten sulkemispaine kohdistuu itään. Vaikka eihän siitä ole kuin hetki, kun lauritsalalaiset ylpeilivät maailman moderneimmilla Valmetin LWC-paperikoneilla. Vuonna 1981 käyttöön otettu PK2 suljettiin 2015. Sulkemispäätös PK1:stä tehtäneen melko pian lakon jälkeen. Eivätpähän sitten yläastekaverit enää pullistele lyhyillä koulutuksillaan, helpoilla duuneillaan ja kovilla liksoillaan.

Samaan aikaan Fazer kilpailuttaa kaupunkeja uuden karkkitehdasinvestointinsa kanssa – ja sitten lopulta rakentaa sen jonnekin keskemmälle Suomeen. Chymoksen tehtailta Lappeenrannassa sammutettaneen valot reilun sadan vuoden toiminnan jälkeen vuonna 2025.

Kaakossa tulee vielä paljon parjattuja pitkäkilpisiä kovasti ikävä. Nähdäkseni on ihan mahdollista, että turismi Venäjältä alkaa rullata uudestaan jo ennen kuin Lappeenrannan halkijuoksun perinteiseltä lähtöpaikalta Chymoksen portilta lakkaa teollinen toiminta.

Kuulun niihin poliittisiin analyytikkoihin, joiden mielestä Putlerin talvihyökkäys on epätodennäköinen. Tähän tulokseen olen päätynyt pohtimalla mitä Vova ja kaverinsa Ukrainaan hyökkäämisestä oikeasti hyötyisivät. ”Ei mitään” oli tämän syväanalyysin lopputulos.

En kuitenkaan suunnittele teollisia tai muitakaan investointeja Lappeenrantaan, sillä Kaukaan PK ykkösen ja Chymoksen tehtaiden sulkeminen valuttaa eteläkarjalaista talousverta kuin venäläiset ruotsalaista Hattujen sodan Lappeenrannan taistelussa 1741.

Tämän viikon osavuosikatsauksen yhteydessä toimitusjohtaja Jussi Pesonen ilmoitti, että UPM jatkaa uuden biojalostamonsa suunnittelua Rotterdamissa eikä Kotkassa. Miten se alakertaamme mahtuisi, ei ole miulle vielä selvinnyt. 

Tämä toki oli päätetty jo aiemmin, mutta ilmoitus säästettiin lakon keskelle, jotta saataisiin Paperiliiton Petri Vanhanen ja AKT:n Ismo Kokko näyttämään juuri niin pahiksilta kuin ovatkin. Eivät tosin syyllisiä Rotterdamin ja Kotkan maantieteellisiin suhteisiin.

Wahlroos ja Pesonen väärissä syytteissä

En suosittele Nallelle enkä Jussille Lauritsalan Bar Miljassa tai uudenkarheassa Wanhassa pankissa vierailua ainakaan sen jälkeen, kun PK1 lakkaa puskemasta 80-luvun lopulla Erotiikan Maailmallekin kelvannutta LWC:tä. Ay-liike nimittäin varmasti henkilöi lopettamispäätöksen tähän voimakaksikkoon, joka on vuodesta 2008 (Pesonen tj 2004 alkaen) menestyksekkäästi johtanut UPM:ää.

Ay-väki yhä edelleen länkyttää porvarien pahuuttaan tai ahneuttaan irtisanovan oikeaa työtä tekevää kansanosaa. Opiskelukaverini ovat työurillaan joutuneet irtisanomaan tuhansia työntekijöitä. Yksikään ei ole koskaan kehuskellut, miten sitä taas pääsi kirvestä heiluttamaan. Päinvastoin, aika synkkänä ovat yt-neuvotteluiden aikaan olleet hyvin talousoikeistolaisessakin seurassa.

Olen täysin vakuuttunut, että Wahlroos & Pesonen hyvin mielellään työllistäisivät mahdollisimman paljon suomalaisia. Yhtään kannattavaa paperikonetta ei UPM-Kymmene tule sulkemaan. Kumpikaan heistä ei lisää rahaa varsinaisesti tarvitse. Kun iät alkavat kutosella, alkaa legacyllä olla enemmän merkitystä kuin marginaalisella lisärahalla.

Mutta jo osakeyhtiölainkin mukaan osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Toimitusjohtajat ja hallitusten puheenjohtajat tekevät sitä työtä, johon heidät on palkattu.

Ay-johto taas maksimoi pelkästään omaa asemaansa ja palkkojaan, eivätkä välitä työllisyydestä tuon taivaallista. En tosin heitä erityisesti syytä, sillä ay-liikkeessä vaikutetaan valittavan toinen toistaan kovempia lakkokenraaleja vuosikymmenestä toiseen.

UPM ottanee lakossa vielä pataan

Lehtitietojen perusteella pahoin pelkään, että Paperiliitto ei taivu millään toimialakohtaisiin sopimuksiin UPM:n kanssa. Lakossa taistellaan vallasta eikä rahasta. Kun muiden paperiyhtiöiden kanssa on sopimukset tehty, on Paperiliitolla varaa lakkoilla hyvinkin pitkään. Kojamon osingot pääsevät siis tuottavaan työhön.

Tajuttuani tämän, harkitsin alkukuusta pitkästä aikaa äiskän UPM-Kymmenien myymistä. Mutta kun sain tarkistettua, että kymmenen vuotta omistusta tulee täyteen 2024, jätin umpit salkkuunsa. Sanna Marinille en paljon hehkutetuista ideologisista syistä anna yhtään enempää rahaa kuin on pakko. Lisäksi lakonaikaisia toimituksia ohjataan UPM:n Keski-Euroopan tehtaille varmasti niin paljon kuin suinkin pystytään.

Sipilän vika tämäkin

Juha Sipilän hallituksella oli tilaisuus nostaa lakkosakot realistiselle tasolle ja kieltää teollisuutta tappavat tukilakot. Timo Soinin olisi tähän saanut kyllä suostumaan, sen verran innokkaasti tuntui ministeriauton takapenkki keväällä 2015 perussuomalaisten puheenjohtajaa kutsuvan.

Mutta kun ei. Ei puututtu rakenteisiin, vaan puuhasteltiin ostovoimaa heikentänyt ”tuottavuusloikka”. Mistä oli Suomen pitkäaikaiselle kilpailukyvylle apua lähinnä sen verran kuin pakkasella housuihin kuseminen lämmittää.

Joka uskoo vasemmistohallituksen tekevän rakenteellisia uudistuksia, voi yhtä hyvin uskoa SaiPan tämän kevään liigamestaruuteen.

Joustavuus toisi elinikää 

Mikään paikallinen sopiminen tuskin lopullisesti pelastaisi Kaukaan PK ykköstä. Mutta nähdäkseni työntekijöillekin on parempi valvoa paperikoneen puksutusta useampia kuin vähempiä vuosia.

Tätä joustoa en usko löytyvän. Lakon jälkeen tulee sulkemispäätös, ja siitä tullaan Lauritsalassa syyttämään Wahlroosin ja Pesosen ahneutta.

Jos itse olisin Paperiliiton Capo di tutti capi, vaatisin ensisijaisesti sopimuskaudelle paperikoneiden lopettamisrauhaa. Tämän saadakseni olisin valmis vaikka minkälaisiin paikallisiin joustoihin. Isänmaallisina miehinä Wahlroos ja Pesonen suostuisivat tähän, vaikka vähän hampaat irvessä. Ja pääsisivät hyvillä mielin eläkkeelle jättäen taakseen kolmella vuosikymmenellä erinomaisesti johdetun modernin teollisuuskonsernin.

Tosin vaaliohjelmallani ei tulisi valituksi minkään ay-liiton johtoon, joten tämä nyt oli vain tällainen osakespekulantin spekulaatio.  

P.S. Urheilutietoknoppina kerrottakoon, että kolumnikuvan alta löytyy oikea vastaus kysymykseen ”Kuka oli aloittajana Lauritsalan Kisan voitokkaassa viestijoukkueessa Lappeenrannan halkijuoksussa 1987?”

P.P.S. Kiitokset DI Jari Paakkariselle, joka sai sijoituskirjoituksillaan miut tajuamaan, että Kaukaan PK1:n päivät ovat valitettavan vähissä.

Lakostakin voi keskustella UPM-ketjussa

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää