Olet täällä

Kolumnit

Vuodenvaihde tulee, oletko valmis

Jaa Twiittaa

”Jeesus tulee, oletko valmis” on parikymppisen Ismo Alangon nerokkaasti sanoittama Hassisen Koneen biisi vuodelta 1981.

”Jeesus tulee, oletko valmis?

Viritä virtes, osaatko psalmis?

Taivaan isä ja poika ooyy, rakkautta tänään halvalla myy

Taivaan isä ja poika ooyy, ratkaisut halvat meiltä löytyy”

Heikohkon runon kerran vuodessa rustaavana joudun kateudesta keltaisena tunnustamaan, että alankomaisiin teksteihin tuskin pystyisin, vaikka tekisin pitkänkin henkilökohtaisen empiirisen tutkimuksen LSD:n käytön vaikutuksista luovuuteen.

Mutta sen sijaan jaan vielä aika varmalla pohjalla olevia loppuvuoden ennustuksia: 1.) Jeesus ei tule. 2.) Vuodenvaihde tulee. Joten kannattanee valmistautua lähinnä jälkimmäiseen. Eli tarkistaa, ettei tee mitään verotuksellisesti hönöä.

Toki jos haluaa vasemmistolaisilta ääniä, myötätuntoa tai seksuaalisia palveluksia, kannattaa julkisesti väittää rakastavansa veroja. Sitten voi kuitenkin omassa yksityisyydessään pohdiskella, tuliko kaikki mahdolliset vähennykset tehtyä.

Kurat lihoiksi tarpeen mukaan

Jos omissa nimissään osakkeisiin sijoittava on vuoden aikana realisoinut voittoja tai saanut osinkoja, kannattaa kurkata löytyisikö salkusta myös realisoitavia tappioita verorasitusta kaventamaan. Boldatusta osiosta osakesijoittajille on kiittäminen Sipilän hallitusta, joka teki kansankapitalismin edistämiseksi melko matalalla profiililla eniten sitten Esko Ahon pääministerikauden. Myyntitappioiden vähennysoikeus kaikista pääomatuloista luiskahti läpi ilman, että Antti Rinne tajusi edes mitä tapahtui. Osakesäästötilistä toki sitten mekkaloivat kaikki tavanomaiset syylliset Li Anderssonista Timo Harakkaan.

Annankin vähän pidemmällekin menevän ennustuksen: Sipilän hallitusta tulee vielä historiankirjoitus muistamaan hyvällä, kunhan on vain toivuttu pakolaiskriisin aikaisista hätäisistä lipsautuksista ja lämmöissä Salla Vuorikoskelle lähetetyistä sähköposteista. Ainakin siis talousoikeistolainen historiankirjoitus.

Tonnit käteen

Jos ei ole myynyt mitään osakkeita koko vuonna, mutta salkussa on voitolla olevia sellaisia, kannattaa ottaa känni toteen Sanna Marinin piikkiin. Eli tuhannella eurolla saa vuodessa myydä verovapaasti osakkeita. Kunhan pitää huolen, että myydyn omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat ovat maksimissaan sen tonnin.

Pääoman omistajan kannattaa aina syödä työntekijöiden kasaamasta kuormasta, kun se vain on mahdollista. Kansan Uutisia suosittelen muillekin antikapitalistiterminologian opiskelemiseen. Aivan huikeita tekstejä mm. ex-meppi Esko Seppäseltä:

”Osingot ovat kuin maito, joka lypsetään lehmästä. Myyntivoitot taas tulevat pois myydystä oikeudesta lypsää sitä lehmää.”

Valitettavasti meillä löytyy sellainenkin väestönosa, joka ei ota KU:n juttuja pelkästään kielellisenä taituruutena.

Entä jos sijoittaa osakeyhtiömuodossa?

Itse sijoitan pääosin sijoitusyhtiöiden kautta. Vuodenvaihde ei merkkaa niille välttämättä mitään, koska tilikautensa loppuvat pitkin vuotta. Ja vaikka kaikki ajelisivat kalenterivuosilla, ei silti tarvitsisi tehdä mitään. Arvopaperikauppiasyhtiö voi käyttää tilinpäätöksessään osakkeen hankintahintaa tai pörssikurssia, kumpi nyt sitten sattuukin olemaan alhaisempi.

Olen parille kollegalleni ystävällismielisesti vinoillut, että heille pitäisi antaa Iloinen Veronmaksaja -palkinto, koska maksavat mieluummin 34 prosenttia kuin 20 prosenttia ja vielä joutuvat vuodenvaihteessa tekemään verotussyistä hiki otsalla kauppaa.

Toisaalta perinteinen suomalainen mies haluaa pitää asuntonsa, autonsa ja osakkeensa omissa nimissään. Yhtiön omistamat eivät tunnu siltä samalta. Katselevat sitten lähinnä säälien kaltaisiani raukkoja, joilla ei ole sen enempää autoa kuin asuntoakaan ja sijoituksetkin enimmäkseen yhtiömuodossa. Mutta joilla ei ole mitään pakkoa tehdä mitään verokauppoja.

Mistä niitä kuria on pystynyt tekemään?

OMXH25GI:n sisältämät raskaimmat suomalaiset osakkeet ovat tuottaneet tänä vuonna toistaiseksi reilut 20 prosenttia. Nimihirviö OMXH25GI on siis 25 suurinta suomalaista lappua sisältävä tuottoindeksi. Ja tuottoindeksi tarkoittaa sellaista indeksiä, joka pitää sisällään myös osingot. Pelkkiin hintaindekseihin onnistumisiaan vertailevat ovat yleensä muutenkin itsepetokseen taipuvaisia. Tai sitten yrittävät myydä rahastojaan tai omaisuudenhoitopalveluitaan.

Koska rinnassani sykkii pokeriammattilaisen kova ja armoton sydän, ilahduin tänään lukiessani osumaa ottaneista toimialoista Hufvudstadsbladetin Börsveckanista. Tämä siksi, että itselleni ei ollut näillä rintamilla käynyt mitään kylmiä.

Vaihtoehtoinen energia on ottanut tänä vuonna (miun sitä aiemmin huomaamatta) osumaa 30-40 prosenttia. Disruptiivisen teknologian osakkeet (kuten meemiosakkeet) ovat kyykänneet Jenkeissä 25 prosenttia, kun samaan aikaan S&P 500 on noussut yhtä paljon.

Tästä innostuinkin lainaamaan Ismo Alangon toista hienoa biisiä ”Oikeus on voittanut taas”. Niin monet kuolasivat ja vaahtosivat vaihtoehtoisesta energiasta vuosi sitten, että kuplaantuminen oli varmaa. Siis toivon vaihtoehtoiselle energialle kaikkea hyvää, mutta pidän kuitenkin Fortumini. En näe jääkarhujen silti pelastuvan, vaikka ostaisinkin ylihintaisia, mutta joillekin hyvän omantunnon tuovia ESG-osakkeita.

Meemiosakkeiden kyykkäämisessä kesti kyllä käsittämättömän pitkään. ”Ennen rahaa oli vain rahamiehillä, nykyisin sitä on kaikenlaisilla hampeilla” tapasi Munkkiniemen Eki (R.I.P.) meille nuorille pokeriammattilaisille 1990-luvulla sanoa. Tämä pitää kutinsa tämän päivän osakemarkkinoilla paremmin kuin koskaan.

Tästä huolimatta lähestyn vuotta 2022 uskontoni säilyttäneenä. ESG- ja meemikuplan osittaisen puhkeaminen vahvistama uskontunnustuksenihan kuuluu:

”Osakemarkkinat käyttäytyvät lyhyellä aikavälillä usein käsittämättömästi.

Pitkällä aikavälillä osakemarkkinat toimivat erinomaisen fiksusti.

Uudenvuodenaatonaaton orgiasuunnitelmat

Todennäköisesti lämpäisen vuoden viimeisenä pörssipäivänä taas limiitit pohjaan ja keventelen sitten heti ensimmäisestä pörssipäivästä alkaen omikronistakaan suuremmin murehtimatta. Jeesus ei tosiaan taida tulla koskaan eikä korona mennä lopullisesti mihinkään, mutta tammikuu ja salkunhoitajien uudet tilikaudet tulevat kyllä.

Kansan Uutiset/Esko Seppänen 13.9.2014: Tuloerot syntyvät aliverotetuista pääomatuloista

Veronmaksajat 2.2.2017: Onko myyntivoittoni verovapaa?

Taloustaito 7.12.2020: Myin osakkeita tappiolla – voinko vähentää tappioni osingosta maksamastani verosta?

Hassisen Kone: "Jeesus tulee"

Hassisen Kone: ”Oikeus on voittanut taas”

EDIT: Sohlasin OMXHGI ja OMXH25GI:n välillä. Jälkimmäinen on se, jossa on 25 osaketta ja edellisessä on enemmän lappuja. Jälkimmäinen ytd +22%, edellinen 18%.

 

Uusin osavuosikatsauskalenteri
Liity Sijoitustiedon jäseneksi