Olet täällä

Kolumnit

Vuoden 2018 tilinpäätös

Joka vuosi meidän kaikkien olisi hyvä arvioida mennyttä vuotta. Se ottaa vähän aikaa, mutta voi opettaa paljon.

Omalta kohdaltani mennyt vuosi oli jossain määrin paras 9-vuoden ammattilaisuralla. Olin aika usein väärässä ja tein ajoittain virheitä. Mutta kokonaisuutena opin paljon ja tuloskin oli hyvä. Ei lähellekään ennätystulos prosenteissa, mutta prosessi on tärkein. Tulokset seuraavat kyllä. Toki +59 % on hyvä tulos millä mittarilla tahansa, varsinkin kun lähes kaikki osakemarkkinat ja muut omaisuuserät laskivat vuonna 2018.

Blogin ja kolumnien kirjoittaminen on ollut varmasti yksi tekijä, joka on auttanut toimimaan vähän ammattimaisemmin. Kun kukaan ei valvo ja taloudellisestikaan ei ole mitään pakkoa raataa, voisi helposti päätyä pelaamaan muutaman viikon tietokonepelejä tai matkailemaan duunin teon sijaan.

Sijoittaminen ja treidaaminen kun eivät ole aina hauskaa. Etenkään kun vaatii itseltään aika paljon, ja syyttää itseään varmuuden vuoksi, vaikka kyse voi olla vain satunnaisuuden kääntöpuolesta. Näistä asioista kirjoittaminenkin tuntuu joskus puulta. Jossain määrin ihmisen menestystä määrittää kuitenkin se, kuinka toimii, kun kaikki ei mene niin mahtavasti.

Pokerissa puhutaan usein tilttiin menosta. Työelämässä ihmiset palavat loppuun. Sijoittamisessa ihmiset esittävät olevansa vahvempia kuin ovatkaan. Melkein kaikkiin se koskee, kun omaan salkkuun tuntuu putoavan vähän väliä uusia pommeja.

Sijoittamisessa moni reagoi hautaamalla päänsä hiekkaan. Pahimmillaan lisää virhettä suurentamalla surkeasti meneviä omistuksiaan.  On helppo luovuttaa tai pitää taukoa töistä. Joskus luovuttaminen onkin ihan oikea liike, jos olet mennyt yli pisteen, jossa tekemisessä ei ole enää tolkkua.

Ammattimaisuus on taas sitä, että jatkaa oikeiden asioiden tekemistä — satoi tai paistoi. Sitä on mahdoton kuvailla ihmisille, kuinka 200 päivän hyvä päätöksenteko kumuloituu jo yhdessä vuodessa. Ei väliä onko päätös suuri vai pieni, ei pidä päästää itseään helpolla ja tehdä mukavinta päätöstä. Mukavin päätös on usein se, mihin meidän kaikkien päätöksenteon vinoumat ohjaavat. Eli et myy omistamaasi yhtiötä, vaikka se antaa sijoitusperusteesi romuttavat tulosvaroituksen. Jätät ostamatta suunnitelman mukaisesti osakkeita, koska tilanne onkin pelottava. Teet toimeksiantosi laiskasti. Itselleni on lisäksi tärkeää tehdä joka päivä tulosta lisääviä päätöksiä.

Kaikki ne pienet oikeat päätökset kohentavat rahallisen pääoman lisäksi myös henkistä pääomaa. Häviäminen ärsyttää jo itsessään, mutta jatkuvien huonojen päätösten takia häviäminen nakertaa miestä vielä paljon enemmän.

Itselläni kaiken kulmakivi on tuottojen säännönmukaisuus. Kyllä, Genmabista oli mukava saada 6-numeroinen päivätili. Mutta silti tärkeämpiä ovat ne jokapäiväiset hyvät päätökset. Ja etenkin niiden pahojen kämmien välttäminen.

Mennyt vuosi tarkemmin

Tuskin menee kovin paljon pieleen, jos jaottelee, että vuoden tuotoista 45 % oli lyhyen aikavälin treidauksesta ja loput 14 % vähän pidemmistä positioista. Ensimmäisen puolivuotisen osakevalinnat olivat hyviä, toisella taas sattui mukaan turhan monta pommia.

Tasaisuutta osoittaakseni, näytän vielä kuvaajan siitä, kun tein vuoden verran päivittäistä seurantaa päiväkaupasta, jonka tulokset ovat alla kuvassa:

Kun katsoo edellisestä katsauksestani salkkuani elokuulta, voisi ajatella, että syksy meni todella heikosti? Arvo-osakkeiden valinnan suhteen menikin, mutta minimoin vaikutuksia karsimalla salkusta osakkeita, kun ne tuottivat pettymyksiä. Kun puu alkaa kaatua, on parempia astua pois alta ennen kuin mätkähtää.

Samoin, kun öljy nousi ja nousi, vaikka Yhdysvalloista tuotantoluvut ylittivät odotukset joka kuukausi, öljyfutuurit kannatti myydä. Kun faktat muuttuvat, muutan näkemystäni. Politiikassa takinkäännölle on jotenkin käsittämättömän negatiivinen leima. Mutta, arvostatko sinä ihmistä, joka periaatteesta pitäytyy näkemyksessään, vai ihmistä, joka myöntää olleensa väärässä?

Sorruin aika usein ylitreidaamaan, eli tekemään liikaa kauppaa. Algoritmit ovat fiksumpia ja tehneet kaupankäynnistä hyvin arvaamatonta. Tällöin pitäisi käydä kauppaa vain, kun jotain oleellista tapahtuu. Sanoisin, että suurin osa kaupoistani ovat vähän hengettömiä kokeiluja, joiden arvon voi kyseenalaistaa.

Kun käy yli 300 miljoonalla eurolla kauppaa vuodessa, syntyy siitä kulujakin aika lailla. Kaupankäyntikulut yhdessä datan, bloomberg terminaalin ja analyysien kanssa ylittivät ensi kerran 100 tuhatta euroa. Nämä ovat toki jo vähennetty esittämistäni tuotoista. Vähintään kulut olisi hyvä pitää jatkossa kurissa, mieluiten painaa lievään laskuun.

Samaan asiaan liittyen, helpoin tapa lisätä tuottoja, olisi yksinkertaisesti pitää voitollisia sijoituksia ja treidejä pitempään. Se nyt vain on niin mukavaa ottaa voittoja kotiin. Ammattimaisuuteen kuitenkin kuuluu tehdä myös valintoja, jotka ovat mukavuuden sijaan oikeita.

Onnistumiset ja epäonnistumiset

Tavoitteeni on joka vuosi parantaa toiminnan skaalautuvuutta. Suurimpien voittojen sarakkeesta näkeekin, että oikeastaan kaikki merkittävät voittosarakkeet ovat melko likvideistä tuotteista. Siinä mielessä tuottojen parantaminen on enemmän kysymys rohkeudesta ja epämukavuuden sietämisestä kuin mahdollisuuksien määrästä. Kymmenkertaisella pääomalla tuottoprosentit kärsisivät merkittävästi, mutta toisaalta absoluuttiset voitot kasvaisivat hyvin.  

Koko vuodelta 2018 kerätyt voitot ja tappiot eri osakkeista ja tuotteista:

Positiivisella puolella:

  • Genmab-treidistä kirjoitin pitemmin blogissani.
  • Amer treidistä kerroin jo kolumnissani. Olisi ehkä pitänyt sinnitellä loppuun asti jonkinlaisella positiolla, mutta hyvä voitot silti. M&A kaupankäynti alkoi enemmän kiinnostaa ja opiskelin asiaa lisää.
  • Orionista suurimmat voitot tulivat shorttaamalla, mutta myös pohjilta nousuista olin parikymmentä prosenttia mukana.
  • Koko vuoden tuloksesta noin 1/3 tuli lääkeyhtiöistä. Jossain määrin voi kyse olla sattumasta, mutta toisaalta en edes ole erityisen perehtynyt sektoriin. Yksi vuoden 2019 tavoitteista on opiskella etenkin pohjoismaalaiset yhtiöt paremmin.
  • Metsä Boardissa oli aika paljon ilmaista lounasta tarjolla. Tämän lisäksi sain kaikki osavuosikatsaukset aika hyvin kohdilleen. 
  • Pitkät, kuukausien shortit tuottivat kyllä voittoa, mutta aika vähän niistä saataviin harmaisiin hiuksiin nähden. Tesla ja Ambu olivat tuottavimmat pitkät shortit, mutta molemmat nousivat aika rajusti ennen kuin treidi lopulta toimi. 

Negatiivisen puolen huomiot:

-Tappiot etenkin niin sanotuista arvoyhtiöistä kiihtyivät nopeasti, kun markkinat alkoivat taipua. Ainoa suuri lyhyen aikavälin treiditappio on Outotec.

-Tästä ensimmäinen huomio on, että otan aivan liian vähän riskiä lyhyen aikavälin treidauksessa.

-Toinen huomio on, että vaikka Outotecin sulattamon sulamiseen liittyvä tappio ei ole kovin iso, sen tekotapa oli tyypillinen idiotismi. Eli hyvä putken jälkeen vähän liikaa itsevarmuutta. Position lisääminen kannattaa tehdä mieluummin hitaammin kuin nopeammin, kun osakekurssi haraa vastaan.

- Lehto, XXL ja Bayer ovat hyviä caseja momentumia vastaan taistelemisesta. Niissä ajattelee, että hinnoittelu sallisi jo pettymyksen, mutta sitten puun takaa iskeekin vielä odottamaani paljon pahempi pettymys. Tuntuu, että markkinat ovat melko hyviä ennakoimaan heikosti suoriutuvien osakkeiden tulevia pettymyksiä, joten ehkä junan alle ei kannata hypätä, ellei tee jotain omaa tutkimusta, joka ostamiseen antaisi syyn. Kun pääoma ja panokset kasvavat, pitää myös tutkimuksen laadun parantua. Johdon ennusteita pitäisi aina epäillä, ellei johdolla ole erityisen hyvä uskottavuus. 

Makrotreidit

Vuonna 2018 oli neljä isompaa makrotreidiä (% vaikutus salkkuun suluissa)

  • Short S&P500 ja Russell 2000 hedgenä Eurooppalaisia osakepositioita vastaan (+2,8%)
  • Long öljyyn ja öljyntuottajiin keväällä ja kesällä (+2,8%)
  • Kahteen kertaan iso long Ruotsin kruunuun (+1,8%)
  • Short Eurooppalaisiin valtioiden velkakirjoihin (-3,3% )
  • Long Eurooppalaiisiin osakkeisiin alakuloista lisäten ja syksyllä keventäen (n. +6%). Keskimääräinen osakepaino (hedget huomioiden) oli silti 30-40% tasolla.

Tänä vuonna laskuihin tankkaaminen ja nousuihin keventäminen oli ihan hyvä strategia. S&P500 shortit olivat yllättäen voitollisia, vaikka niitä oli lähinnä alkuvuodesta ja vähän syksyllä. Eurooppalaiset joukkovelkakirjat olivat suhteellisen vahvoja. Eurooppalaisissa osakkeissa luovin melko hyvin ajoitusten suhteen ja osakevalinnat olivat syksyyn asti onnistuneita. Syksyllä mukamas halvoista yhtiöistä tuli lunta tupaan niiden antaessa tulosvaroituksia yksi toisensa perään. Markkinat (toisin kuin analyytikot) tuntuvat olevan nykyään aika fiksuja fundien ennustamisen suhteen, joten momentumia pitää kunnioittaa enemmän.

Panostan makrokuvaan aika paljon, koska siellä skaalautuvuus on todella suuri. Normaalina vuotena tämä alue tuskin on mikään kultakaivos. Mutta joinakin vuosina sieltä voi tulla paikkoja, jotka ovat sekä erittäin tuottavia että täysin skaalautuvia. Täytyy kuitenkin muistaa, että parhaillakin on etu suurimmilla markkinoilla vain hetkittäin.

Tärkeimmät kehityskohteet vuodelle 2019

Vuosina 2013, 2015 ja 2017 olen tehnyt melko isoja kämmejä. Ei ainoastaan näkemykseni ole ollut jostain asiasta väärä, mutta olen vielä tehostanut vaikutusta lisäämällä panoksia. Eivät ne ole vuotta täysin pilanneet, mutta se on ollut sitä epäammattimaisuutta.  Rikotaan tämä joka toinen vuotinen ketju niin, ettei vuonna 2019 tehdä mitään vastaavaa. Virheitä tulee aina, mutta isoja virheitä ei ole pakko tulla.

Sen ajan, kun teen töitä, teen sitä keskittyneesti ja päästämättä itseäni liian helpolla. Sitten kun on aika vapaalle ja levolle, pidän vapaata ja lepään. Tämä sen sijaan, että tekisi töitä vähän puolivaloilla, muttei uskalla pitää paria kuukautta vuodessa lomaa, koska pelkää missaavansa jotain. Motivaattoriksi laitetaan kuukauden ulkomaan bonusmatka marraskuulle.

-Unohda tuottojen päivittäinen katselu, ja keskity prosessiin. Prospektiteoria takaa, että tuloksia seuraamalla olet onnettomampi kuin vain parhaasi tekemällä.

-Pyritään pitämään tämän vuoden aikana hyvän momentumin osakkeilla vähintään yhtä suuri paino kuin arvo-osakkeilla. Treidauksessa momentum-osakkeilla pitäisi olla moninkertainen paino.

-Tee analyysejä yksittäisistä osakkeista enemmän.

-Juoksuta voittoja osakkeissa ja treideissä pitempään.

-Tee treidauksesta systemaattisempaa. Formalisoi strategiat ja hyvä tavat, ja kirjoita ne ylös. Ohjeilla joku pystyy ennen pitkää tekemään samat asiat ja itse voi keskittyä muuhun.

-Nostan yleensä tavoitteina sen mukaan, kun menee paremmin. Tämä on varma tapa olla jatkuvasti vähän tyytymätön. Jossain vaiheessa on hyvä tyytyä.

Uusi vuosi, uudet kuvio

Aika harvoin mitään tärkeää rakennetaan yksin. No ehkä Jeff Bezos perusti Amazonin yksin, muttei hänkään väitä sitä yksin rakentaneensa.  Varmasti Einstein vietti pitkiä aikoja yksin yhtälöidensä kanssa, ja Mozartkaan tuskin apua kerjäsi sinfonioihinsa. Mutta jos puhutaan ihan tavallisista ihmisistä, me olemme aika avuttomia yksin.

Kävin katsomassa viime viikolla mainion Bohemian Rhapsody -elokuvan. Bändin kaikki jäsenet olivat omilla tavallaan poikkeuksellisen lahjakkaita. Yhdessä he kirjoittivat ja soittivat lukemattomia klassikkoja. Freddien Mercuryn erottua bändistä, kumpikaan puolisko ei saanut oikein mitään järkevää aikaan. Kuuntele vaikka ensin Queenin Bohemian Rhapsody, ja sen jälkeen Freddien suurin hitti Living on My Own. Freddie on yksi historian parhaista laulajista ja lauluntekijöistä, mutta hänkin tarvitsi tiimin lisäämään yksityiskohtia ja poistamaan suurimmat älyttömyydet.

Samoin rahoitusmarkkinoilla on aivoituksiensa kanssa helposti turhan yksin. Jos olet pienten yhtiöiden arvosijoittaja, niin en näe niin suurta etua tiimin tuesta. Mutta, jos käyt kauppa ympäri maailman kaikilla aikajänteillä, ja samalla haluat tehdä listaamattomiin yhtiöihin sijoituksia, alkaa kädet ja silmät käydä turhan vähiin. Ja kaikkein tärkeintä, kukaan ei ole kertomassa ajattelun sokeista pisteistä.

Sen takia teen jatkossa sijoitus- ja muut kuviot pätevän kaverin kanssa yhteisen firman alla. Vähän lisää pääomia, lisää resursseja, osaamista ja mahdollisuuksia. Tarkoitus pitää optiot auki kaikkiin suuntiin, mitä kaikkea jatkossa tehdään.

Tein kauppaa Nordnetin trading-huoneelta kahdeksan vuotta. Nyt tein tilaa muille treidereille, ja siirryin ensimmäiseen omaan toimistooni. Vaimokin kiittää, kun monitorihirviö ja satakunta sijoituskirjaa muuttivat pois lastenhuoneesta.

Muuten, tämä on viimeinen Daytraderin kolumni. Kirjoitan jatkossa omalla nimelläni. Keskustelupalstalla jatkan vielä Daytraderinä.

Keskustele ja kommentoi: Daytraderin blogi

Osavuosikatsauskalenteri Q2/2019
Liity Sijoitustiedon jäseneksi