Artikkelit

Tokmanni - halpakauppa se on joka kannattaa

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Tokmanni on ollut yksi tämän vuoden suomalaisia pörssiraketteja nousten alkuvuoden seitsemästä eurosta marraskuun huippulukemiin yli kahteentoista euroon.

Yhtiöstä

Tokmanni on suomalainen kauppaketju, joka vuoden 2015 liikevaihdolla mitattuna oli sekä Suomen että Pohjoismaiden suurin halpakauppaketju. Suomessa Tokmannin kanssa halpakaupassa kilpailevat mm. Halpa-Halli, Puuilo ja ruotsalaisen Rustan omistukseen siirtyneet Hong Kong -tavaratalot

Yhtiö sai alkunsa vuonna 1989 kun Kakkosten veljekset Kyösti ja Kari perustivat Okman Oyj:n. Pari vuotta myöhemmin nimi vaihdettiin Tokmanniksi. Kauppaketju kasvoi voimakkaasti Itä-Suomessa 90-luvun laman aikana ja vuosituhannen alussa päätettiin kauppaketjun levittämisestä muualle Suomeen.

Pääomasijoitusyhtiö CapMan hankki vuonna 2004 Tokmannista 51 prosentin osuuden ja yhtiö alkoi kasvaa voimakkaasti valtakunnallisesti esimerkiksi yritysostojen ansiosta.

Vuonna 2012 ruotsalainen Nordic Capital osti Tokmannin kokonaisuudessaan.

Huhtikuussa 2016 Tokmanni listattiin Helsingin pörssin listoille.

Yhtiöllä on lähes 200 myymälää ympäri Suomea verkkokaupan lisäksi.

Vuonna 2018 Tokmannin liikevaihto oli 870 miljoonaa euroa ja liikevoitto 50,3 miljoonaa euroa. Henkilöstöä yhtiöllä viime vuonna oli keskimäärin 3415.

Yhtiön markkina-arvo 12,18 euron osakekurssilla on 717 miljoonaa euroa ja osinkotuotto 4,1 prosenttia.

Yhtiön toimitusjohtajana toimii Mika Rautiainen ja hallituksen puheenjohtajana Seppo Saastamoinen.

Yhtiön suurin omistaja on Takoa Invest 17,91 prosentin siivulla.

Liiketoiminta

Tokmannin tuotevalikoimasta löytyvät muun muassa seuraavat tuotekategoriat:

  • Kodin puhdistus ja henkilökohtainen hygienia
  • Pukeutuminen
  • Työkalut ja sähkötarvikkeet
  • Koti ja sisustus
  • Puutarha
  • Vapaa-aika ja kodintekniikka
  • Elintarvikkeet

Elintarvikkeita Tokmanni tarjoaa lähinnä kuivassa muodossa, joskin tuoreita elintarvikkeita tarjoaa 13 myymälää.

Yhtiön omia tuotemerkkejä ovat muun muassa Autoplus, BBQ King, Brücke, Future TT Sport, Ideale+, Iisi, Kraft, Kotikulta, Pola, Priima, Tok Garden ja Vaeltaja.

Muu tuotevalikoima koostuu kansainvälisistä ja kotimaisista tuotemerkeistä sekä ei-brändätyistä tuotteista.

Tokmanni tähtää vakaaseen ja kannattavaan pitkän aikavälin kasvuun. Yhtiön tavoitteena on lisätä myyntipinta-alaa noin 12 000 neliömetrillä vuosittain, mikä vastaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää.

Yhtiö parantaa kannattavuuttaan lisäämällä suoraa tuontia ja omien tuotemerkkiemme osuutta myynnistä. Lisäksi yhtiö parantaa käyttöpääoman hallintaa paremmilla prosesseilla ja työkaluilla hankintatoiminnassa, toimitusketjun hallinnassa ja tuoteryhmäjohtamisessa, sekä kehittämällä myymälätehokkuutta. Tavoitteena on säilyttää operatiiviset kustannusten nykyisellä tasolla suhteessa liikevaihtoon.

Kilpailijat ja osakkeen arvostus

Tokmannin kilpailijakunta on suuri, sillä kauppaketjun tuotevalikoima on laaja. Kilpailuilla vähittäiskauppamarkkinoilla pahimpia kilpailijoita ovat S-Ryhmä ja K-Ryhmä, halpakaupat kuten Halpa-Halli, Puuilo, Rustan Hong Kong, Clas Ohlson sekä erikoiskaupat kuten Gigantti, Ikea, Biltema ja XXL.

Verrataan Tokmannin tunnuslukuja sekä kotimaisiin että ulkomaisiin verrokkeihin:

Verrattaessa Keskoon ja jenkkiketjuihin Target ja Costco, Tokmanni on maltillisesti hinnoiteltu P/E-lukujen suhteen.

EV/EBIT-luku, joka kuvaa yhtiön markkina-arvon ja liiketuloksen suhdetta antaa Tokmannille myös verrattaen maltillisen arvostuksen verrokkeihin lukuja peilatessa. Yhtiöllä menisi 21 vuotta markkina-arvonsa tekemiseen olettaen että nykyinen liiketulos pysyisi ennallaan.

Tokmanni maksaa myös mainioita osinkoa verrattuna ryhmän suurempiin verrokkeihin.

Vaikeuksien kanssa painivaan Stockmanniin verrattuna Tokmanni on markkina-arvoltaan reilusti suurempi. Stockmannin markkina-arvo on 161 miljoonaa euroa ja Tokmanni on sitä tällä mittarilla verrattuna jo 4,5 kertaa suurempi.

Vähittäiskauppa-alan murros luo vaikeuksia kaikille yhtiöille, erityisesti talouskasvun hiipuessa. Tokmannille, samoin kuin Keskolle, talouden heikkenevät näkymät voivat kuitenkin olla positiivinen käänne defensiivisinä yhtiöinä. Talouden sakatessa kuluttaja katsoo entistä tarkemmin euronsa perään ja Tokmanni voi tunnuslauseensa “Fiksun ostamisen puolesta” mukaisesti kasvattaa markkinaosuuttaan lisää tiukan euron aikakaudella.

Tämä vuosi ja Q3 2019

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Tokmannin tulos jäi odotuksista, mutta yhtiö päätti maksaa osinkoa ennakoitua enemmän, mikä lähetti osakkeen alkuvuodesta tasaiseen nousuun.

Yhtiön osakkeen ainoa kupru toistaiseksi tälle vuodelle tuli Q1-raportista, kun alkuvuoden tulos jäi miinukselle. Tulos tosin oli odotettu ja vaikka Tokmanni kasvoi ja kasvatti myyntiään odotettua paremmin, osake oli laskussa huhtikuun raportista kesäkuun alkuun, jolloin osake kävi 7,37 eurossa. Sen jälkeen arvonnousua on tullut huimat 65 prosenttia.

Elokuussa yhtiö raportoi odotuksia merkittävästi paremmasta tuloksesta onnistuneen kevätsesongin johdosta.

Q3:lla Tokmanni ylitti analyytikkojen odotukset reilusti ja osake ampaisi heti 14 prosentin nousuun.

Tokmannin liikevaihto kasvoi 10 prosentilla 231,5 miljoonaan euroon, analyytikkojen odotusten ollessa 229,6 miljoonaa euroa.

Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 21,9 miljoonaan euroon viime vuoden 15,5 miljoonasta. Analyytikkojen konsensusennuste liikevoitoksi oli 18,9 miljoonaa euroa.

Tokmannin kaikkien tuoteryhmien myynnit kehittyivät positiivisesti Q3:lla. Erityisesti työkalujen, vapaa-ajan, kodin, sisustuksen ja puutarhan tuotteiden myynti oli vahvaa. Näissä tuoteryhmissä omien tuotemerkkien ja suoran tuonnin osuudet ovat korkeat. Tämä vaikutti positiivisesti myyntikatemarginaalin kehitykseen.

Liikevoittoprosentti kasvoi samoin voimakkaasti 7,4 prosentista 9,5 prosenttiin.

EPS nousi 0,17 eurosta 0,27 euroon, analyytikkojen konsensuksen ollessa 0,22 euroa.

Yhtiö nosti ohjeistustaan ja ennustaa vahvaa liikevaihdon kasvua (aiemmin hyvää) vuodelle 2019 perustuen vuonna 2018 hankittujen ja avattujen uusien myymälöiden sekä vuonna 2019 avattavien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon sekä vertailukelpoisen liikevaihdon hyvään (aiemmin lievään) kasvuun. Konsernin kannattavuuden (vertailukelpoinen liikevoittomarginaali) odotetaan paranevan viime vuodesta.

Toimitusjohtaja Mika Rautiainen on tyytyväinen liiketoiminnan kehitykseen ja kommentoi hyvää tulosta veronpalautusten vinkkelistä: ”Vahvaa myynnin kehitystä tuki myös veronpalautusten ajoittuminen aikaisemmista vuosista poiketen elo- ja syyskuulle. Samalla on hyvä muistaa, että veronpalautusten aikataulumuutos saattaa vaikuttaa tänä vuonna joulusesongin myyntiin”

Odotukset tulevaan

MarketScreenerin neljältä analyytikolta keräämän datan perusteella yhtiö saa “Osta”-suosituksen keskimääräisellä tavoitehinnalla 12,88 euroa.

MarketScreenerin keräämät tavoitehinnat ovat Tokmannin kohdalla osuneet mainiosti kohdilleen yhtiön listautumisannista lähtien (keskimääräinen tavoitehinta sinisellä, osakkeen hinta mustalla):

Keskustele Tokmannista lisää Sijoitustiedon palstalla.

03.05.2024 | Tampere-talo

Sijoitusmessut™ 2024. Sijoita tulevaisuuteen.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää