Olet täällä

Kolumnit

Terran luhistuminen ravisteli kryptovaluuttamarkkinoita

Kryptomarkkinoilla nähtiin poikkeuksellisen raju laskuviikko, jonka myötä bitcoin painui alimmalle tasolleen sitten joulukuun 2020. Rytinän pääasiallisena liikkeellepanijana oli Terran Luna ja UST kryptovaluuttojen romahdus, jonka heijastusvaikutukset iskivät koko markkinaan. Terra oli hankkinut suuren bitcoin-position UST:n tueksi ja joutui myymään niitä vauhdilla laskevaan markkinaan. Bitcoin on korreloinut meneillään olevassa laskusuhdanteessa vahvasti osakemarkkinan kanssa ja myös osakkeiden puolella viikko oli punainen eli yleinen markkinatunnelma ei ole ainakaan helpottanut tilannetta.

Monet kryptomarkkinaa vähemmän seuraavat kuulivat Terrasta ensimmäistä kertaa vasta sen romahduksen yhteydessä. Kyseessä oli nopeasti valtaviin mittasuhteisiin kasvanut järjestelmä, jonka merkittävin käyttötapa oli dollarin arvoa seuraavan UST-kryptovaluutan lukitseminen järjestelmään noin 20% vuosikorkoa vastaan. UST oli niin kutsuttu algoritminen vakaavaluutta, jonka arvon vakautusmekanismi perustui Lunan ja UST:n keskinäiseen suhteeseen. Järjestelmän käyttäjät pystyivät vaihtamaan luomaan UST-kryptovaluuttaa tuhoamalla Lunaa ja toisin päin. Järjestelmä intensivoi käyttäjiä vaihtamaan Lunaa UST-kryptovaluuttaa sen arvon noustessa yli dollariin ja päin vastoin arvon pudotessa alle dollarin.

UST poikkesi siis vakautusmekanismiltaan markkinoiden suurimmista vakaavaluutoista USDC ja USDT, joiden takana on liikkeelle laskettuja kryptovaluuttoja vastaava määrä reservivaroja. Terran järjestelmän taustalla toiminut Luna Foundation Guard oli hankkinut järjestelmän lisätueksi taseeseen myös noin 1,5 miljardin dollarin edestä bitcoineja, joten heilläkin oli jonkinlaiset reservivarat, mutta pienet suhteessa liikkeelle laskettujen UST-kryptovaluuttojen yli 18 miljardin markkina-arvoon verrattuna.

Syöksykierre lähti käyntiin massiivisesta varojen kotiutuksesta Terran järjestelmästä

Terran loppulaskenta alkoi maanantaina, kun joku varakas käyttäjä nosti UST-kryptovaluutalla tuottojen tekemiseen käytetystä Anchor Protocolista noin kahden miljardin edestä UST:tä ja alkoi myydä niitä massiivisesti. UST:n arvo romahti maanantaina aikana 75 sentin tuntumaan, mutta palautui kuitenkin tiistaina vielä 90 senttiin. Hinnan vakauttamismekanismina käytetty UST:n tuhoaminen Lunan luomiseksi oli rajattu järjestelmässä 100 miljoonaan UST-kryptovaluuttaan päivässä, mikä osoittautui riittämättömäksi, kun käyttäjät alkoivat myymään UST:tä tappioiden välttämiseksi. Vielä tiistaina näytti siltä, että järjestelmä selviää, mutta pian ne haaveet olivat utopiaa.

Romahdus pakotti järjestelmän taustavoiman Luna Foundation Guardin myymään bitcoin-reservejään, mikä painoi myös bitcoinin jyrkkään laskuun. Järjestelmän ongelmista lähti liikkeelle lumipalloefekti, joka aiheutti suuren romahduksen koko markkinassa ja painoi monet kryptovaluutat yli 20 prosentin päivälaskuihin useina päivinä peräkkäin. Bitcoin selvisi rytäkästä lopulta monia muita paremmin ja on tätä kirjoittaessa 16% laskussa viikon takaisesta.

Tapahtuman vaikutukset kryptomarkkinoiden tulevaisuuteen

Nopeassa tahdissa kryptovaluuttojen kymmenen kärkeen kivunneen Lunan ja UST:n katoaminen kartalta aiheutti tietysti järjestelmään investoineille valtavia tappioita ja laski luottamusta kryptomarkkinaan yleisesti. Myös Yhdysvaltain viranomaiset huomioivat tapahtuneen antamalla lausuntoja hajautetun rahoitusmarkkinan ja dollarin arvoa seuraavien vakaavaluuttojen reguloinnin kiristämisestä. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Janet Yellenin mukaan vakaavaluuttoihin liittyy taloudellista vakautta horjuttavia riskejä ja niiden tiukempi regulaatio olisi syytä saattaa voimaan vielä tämän vuoden aikana.

Muiden vakaavaluuttojen kehittäjille ja hajautetun rahoituksen toimijoille Terran nopea kasvu ja vielä pikaisempi romahdus on tietysti ikävä tapahtumasarja. Terran taustajoukot ja nokkamies Do Kwon suhtautuivat nähdyn ja Kwonin aikaisempien lausuntojen perusteella leväperäisesti järjestelmään liittyviin riskeihin niin käyttäjien varojen kuin koko järjestelmän tulevaisuuden kannalta.

Myös suurimmassa vakaavaluutassa Tetherissä (USDT) nähtiin pientä heiluntaa tällä viikolla, mutta se palautui nopeasti dollarin arvoon. Tetherin merkittävästä roolista kryptovaluuttamarkkinoilla on tällä viikolla uutisoinut muun muassa Helsingin Sanomat, jossa Coinmotionin instituutioasiakkuuksista vastaava kollegani Thomas Brand avasi sen toimintaperiaatteita. Brand arvioi artikkelissa, että osa USDT:n arvonheilahtelusta voi liittyä jopa sijoittajien sekaannukseen romahtaneen UST:n ja USDT:n (Tether) välillä. 

Yhtenä positiivisena puolena odotan muiden järjestelmien ylläpitäjien käyvän tämän jälkeen tarkasti läpi varautumistaan erilaisiin riskitekijöihin ja hyökkäyksiin. Kaikki viittaa siihen, että UST:n romahdus ei ollut sattumaa vaan organisoitu hyökkäys, jolla sen toteuttaja onnistui todennäköisesti tekemään massiiviset voitot. Tapausta onkin verrattu George Sorosin kuuluisaan hyökkäykseen puntaa vastaan vuonna 1992, jolla hän ja joukko muita sijoittajia käärivät miljardituotot shorttaamalla puntaa. 

Bitcoinilla on vähän tekemistä Terran kaltaisten hajautetun rahoituksen järjestelmien kanssa eikä siihen liity vastaavia systemaattisia riskejä. Bitcoinin tulevaisuuteen luottaville nähty pudotus onkin tarjonnut mahdollisuuden kasvattaa positioitaan huomattavasti alemmilla hintatasoilla kuin mitä on nähty pitkään aikaan. Vaikka epävarmuus markkinoilla edelleen jatkuu, niin bitcoinin pitkän aikavälin kehityksen huomioiden tilanne voi olla sijoittajille otollinen. Sen asema instituutioiden keskuudessa on jatkanut vahvistumistaan ja nähdyn kriisin aiheuttama alan mahdollisesti tiukentuva regulaatio voi jopa madaltaa kynnystä osallistua bitcoin-talouteen.

Keskustele kryptovaluutoista sijoituskohteena


Sijoitustiedon yhteistyötarjous Coinmotionille: Bitcoin, Ethereum, Litecoin ja Ripple (XRP). Kaupankäyntikulut -50% ensimmäisen kuukauden aikana -Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.
Liity Sijoitustiedon jäseneksi