Kolumnit, Artikkelit

Tampereen kasino lopetetaan

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Vajaat kaksi vuotta sitten avattu Tampereen kasino suljetaan kunhan yt:t on lusittu läpi. Tämän voi päätellä Veikkauksen tiistaisesta hilpeästi otsikoidusta tiedotteesta ”Veikkaus investoi tulevaisuuden kilpailukykyyn ja ydinliiketoimintaan – kansainvälistyminen tärkeä osa kasvustrategiaa”.

Yritän kääntää veikkauskielistä tiedotetta selkosuomeksi:

”Muutosneuvotteluissa käsitellään myös mahdollista Tampereen kasinon sulkemista.”

Tampereen hooli on jo päätetty sulkea. Pohjois-Haagassa ei ole keksitty, miten monopolikasinon saisi Tampereella kannattavaksi. Veikkauksella oli Tampereen Hämeenkadulla oikein kukoistava Pelaamo, jossa oli Suomen parhaat säännölliset pokeripelit monen vuoden ajan. Veikkauksen Ajatusten Vantaanjoet sulkivat tämän, ja rakensivat syrjäisemmälle paikalle kolkomman peliluolan. Nykyisin pokeritkaan eivät siellä enää kunnolla pyöri.

”Neuvottelujen piiriin kuuluu lähes koko organisaatio ja yhteensä 825 veikkauslaista. Neuvottelut voivat johtaa enimmillään noin 240 henkilön työsuhteen päättymiseen sekä merkittäviin muutoksiin työsuhteen ehdoissa enimmillään 195 ihmisen osalta.”

Tuolileikit on ylätasolla leikitty ja nyt irtisanotaan noin 200 henkeä ja palkkaa alennetaan ehkä 170-180 veikkauslaiselta. Molemmille ryhmille tarjotaan pakettia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta, jolloin lopullisessa tiedotteessa voidaan todeta, että yt-neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jossa ei tarvinnut irtisanoa niin monta kuin alussa pelättiin.

”Haluamme olla kilpailukykyisiä tulevassa lisenssimarkkinassa sekä elinvoimaisia monopolimarkkinassa. Siksi tarvitsemme toimintaamme muutoksia, jotka koskevat koko yhtiötä.”

Kaikenlaista sitä pääsee lukemaan jopa Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekosken suuhun laitettuna. Mitenkähän nämä irtisanomiset tai Tampereen kasinon sulkeminen parantavat Veikkauksen kilpailukykyä lisenssimarkkinassa? Luopuessaan toisesta kasinosta Veikkaus luopuu samalla toisesta lippulaivastaan markkinoida tuotettaan. Toisaalta en miekään mielellään selittelisi, miten onnistuin rakentamaan kannattamattoman monopolikasinon.

Jotkut Bob Stupakit ja vastaavat ovat onnistuneet rakentamaan kannattavia kasinoita ihan kilpailluillekin markkinoille.

Casino Helsinki

”Veikkaus on kannattanut jo pitkään lisenssijärjestelmään siirtymistä”

Veikkauksen Blokkikoskien toimintamalli on ollut kohta seitsemän vuoden ajan, että tj. Sarekoski antaa yhden tiedotteen ja sitten vtj. Nummikoski hoitaa median. Torstain Ilta-Sanomissa Numppi jo sitten opettikin meille, että veikkauskielen ”jo pitkään” tarkoittaa reilua vuotta.

Veikkaus ja edunsaajansa nimittäin vastustivat lisenssijärjestelmää elokuuhun 2022 asti. Tuolloin Veikkauksen osavuosikatsauksessa tunnustettiin, että yhtiön aiemmin lobbaama linja maksublokkien riittämisestä nettimonopolille oli pelkkää ajanpeluuta ja sumutusta. Ei tietenkään näillä sanoilla, totuuden puhuminen kriminalisoitiin Veikkausperheessä jo 80-luvulla.

Reijo Anttila, Veikkauksen ex-päällikkö, kommentoi twitterissä aihetta:

Minä taas uskon että nyt lipsahti totuus... Edellistä vaalikautta ei kauaa ollut kulunut kun Veikkauksessa todettiin että sota on hävitty. Mutta kun juuri oli hallitusohjelmaan tullut nuijittua blokit ja johto oli vakuutellut sen riittävän piti kulisseja pitää pystyssä pitempään.”

Reijo oli parikymmentä vuotta monopolin leivissä, joten saattaa hyvin tietää, mistä puhuu.

Olen itsekseni hämmästellyt, miten poliitikkoja ei haittaa, että niille puhutaan yhdellä hallituskaudella sellaista, mikä seuraavalla osoittautuu saduiksi ja tarinoiksi. Ja edelleen silti uskotaan samojen kavereitten juttuja. Ehkä se johtuu siitä, että poliitikot joutuvat itse valehtelemaan niin paljon, etteivät jaksa kiinnittää huomiota, kun lobbarit jäävät kiinni muunnellun totuuden puhumisesta.

Joka tapauksessa ensin Blokkikosket viestittivät, etteivät nettiblokit kuulu suomalaiseen toimintamalliin. Sitten he kertoivat, että blokit pelastavat nettimonopolin. Ja nyt sitten kertovat Jeesuksen tulevan lisenssimallista.

Mikä meni Tampereella pieleen?

Kasinot monopolistaan huolimatta kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta mm. ravintoloiden, elokuvateattereiden ja kotisohvien kanssa. Olen käynyt aika monissa kasinoissa, ja en kuvailisi Tampereen kasinoa (toisin kuin Mikonkadun hoolia yleensä ja Fennia-Salonkia erityisesti) sanalla ”viihtyisä”. Kyseessä on hallia kiertävä kapeahko tila, jossa on pelikoneita, pokeripöytiä ja muitakin pöytäpelejä.

Hämeenkadulla suoritetaan approja ja sen keskeisemmälle paikalla Tamperetta oli vaikeata pelisaluunaa perustaa, kuin Pelaamo oli. Entinen Uros Live on kyllä Helsingin perspektiivistä hyvien rautatieyhteyksien päässä. Mutta syrjässä Mansesterin ihmisvirroista, paitsi lätkämatsien aikana. Hilpeänä anekdoottina kerrottakoon, että ainakaan kasinon alkuaikoina jäähallin puolelta kasinolle ei päässyt takki eikä pelipaita päällä. Ja ettei Ruotsin jääkiekkoliiton pomokaan päässyt ruotsalaisella ajokortilla sisälle.

Kukapa sitä nyt jäähallissa olevalle kasinolle haluaisi jääkiekko-ottelusta katsojia tiloihinsa houkutella. Olisihan se nyt vallan vastuutonta.

Näiden töppien merkitys lienee ollut kuitenkin pieni verrattuna tappiorajojen vaikutukseen. Monopoli ei nähdäkseni koskaan julkisesti myöntänyt, että livepelipaikkansa saavat ison osan rahoistaan hyvin pieneltä porukalta, jossa painottuvat rikolliset ja maahanmuuttajat. Nyt nämä pelaavat Veikkauskorttinsa tultua täyteen ihan muualla kuin laillisilla kasinoilla. Tämän kehityksen tiesivät tappiorajoista tulevaksi varsin monet, mutta ei sitä tietääkseni kukaan koskaan ääneen poliitikoille uskaltanut kertoa.

Lisäksi marginaalituote livepokeri otti osumaa Tampereellakin, kun pokeriturnauslippuja ei saa enää ostaa netistä. Tämä johtuu siitä, että ennen veikkauslaiset pitivät Poliisihallitusta paistina, johon ei juuri tarvitse kiinnittää huomiota. Ja nykyisin pihvinä, jonka edessä ovat polvillaan kuin Krista Kiuru. Kanta-asiakkaiden lähettäminen kotiin henkareita varten edistää paljon enemmän monopolivihamielisyyttä kuin vastuullisuutta. Tämä siis Poliisihallitukselle tiedoksi.

Jos veikkauslaiset eivät ole saaneet selitettyä Pohalle, että tässä maailmassa pankkitunnistautumisella pääsee tekemään aika suuremman luokan vastuuttomuuksia kuin ostamaan pokeriturnauslipun, vikaa on kyllä vastaanottimen lisäksi lähettäjässä.

Tosin Riihimäellä saattaa olla vielä voimissaan ex-arpajaispäällikkö Laihon henki, jonka mukaan pokeri on vaarallisin rahapeli, mitä maailmasta löytyy. Tämä käsitys pohjautui Jounilla siihen, että oli nuorena nimismiehenä ottanut pataan sökössä. Kyseessä täytyi siis olla superkoukuttava onnenpeli.

Joka tapauksessa ammattitaitoinen toimija maksaisi kasinolisenssistä Tampereella paljonkin paperirahaa. Tällainen transaktio on luonnollisesti vain viihteellistä pohdiskelua. Nokia Arena saa pian etsiä uutta vuokralaista.

Peliala on eri ala

Kun uusi Veikkaus aloitti, teki se pelikatetta vuodessa melkein kaksi miljardia ja voittoa plus arpajaisveroa yli 1,2 miljardia. Tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla voittoa veroineen reipas 300 miljoonaa (0,3 miljardia). Tasaisen vauhdin taulukolla tulos on pyöreästi puolittunut. Jos kyseessä olisi pörssiyhtiö, päitä pyörisi pitkin Pohjois-Haagaa.

Veikkauksessa puhdistukset koskevat kuitenkin yleensä lähinnä lattiatasoa. Toki hyvin palkattu keskijohto on myös jatkuvassa vaarassa, koska niistä saa säästöä kerralla enemmän.

Mie aloittaisin kuitenkin hallituksesta, jossa olisi hyvä olla edes jotain rahapelialan osaamista. Jotta nämä pystyisivät etsimään pätevän toimitusjohtajan, joka lopettaisi poliitikkojen pitämisen herkkusieninä, sopisi Veikkauksen riidat Poliisihallituksen kanssa ja ympäröisi itsensä rahapelialan ammattilaisilla.

Tämä tuskin toteutuu. Odotan Veikkauksen avainpositioihin edelleen palkattavan lähinnä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan pelanneet mitään, eivätkä aiokaan pelata. Ja keskittyvät suojelemaan ensisijaisesti omaa seuraavaa kuukausipalkkaansa.

Tosin rotat tapetaan yksi kerrallaan. Esimerkiksi Tere Sammallahti Veikkauksen hallintoneuvostossa on Blokkikoskille aivan oikein. Ei välttämättä mene ihan samanlainen corporate jargon läpi kuin tähän asti on mennyt.

”Välitämme ja huolehdimme heistä”

Näin päätti Sarekoski sokerisesti otsikoidun viestinsä koko henkilökunnan olemisesta Damokleen miekan alla. Saattoi monella työntekijällä tätä lukiessa puristua vähän nyrkki taskussa.

Ensin Veikkaus lopetti ravintolapelit. Sitten se sulki Feel Vegaseista pöytäpelit. Nyt se sulkee Tampereen kasinon ja muitakin livepisteitä.

Tähän tilanteeseen on tultu, koska Veikkaus typeryyksissään onnistui herättämään herkkusienet (= poliitikot & sopulit) yliaggressiivisella markkinoinnillaan. Eivätkä viitsineet pyörittää loputonta henkilöstörulettia. Näistä linjauksista vastasivat Veikkauksen hallitus ja operatiivinen johto.

Osasyy Veikkauksen johdon hönöilyihin oli ex-sisäministeri Ohisalo. Hän vaati Veikkaukselta vastuullisuustoimenpiteitä, mutta ei kertonut mitä ne ovat. Odotellessa näitä, hän piti pöydällään allekirjoittamattomina Veikkauksen toivomia peliuudistuksia. Sitten Veikka teki hätäpäissään sellaista, mitä kuvitteli Ohisalon haluavan.

Seuraukset tuntevat Veikkauksen työntekijät.

P.S. Pidän edelleen kiinni teoriastani, että Veikkauksessa ei johto vaihdu, koska perheestä karkotetut ovat liian suuria avautumisriskejä Veikkauskratian suhmuroinneista. 

Keskustele

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Kolumnit

Piinaviikko

Aki Pyysing
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Verkkokauppa.com nyt halpa?

Iikka Numminen
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

STIF - Teollisuuskonkari uuden räjähtävän kasvumarkkinan äärellä

Pentti Jokinen
11.10.2024
east Lue lisää