Kolumnit

Massimolle 50-vuotias on liian vanha

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Kun paljon ennustelee, välillä tulee hutejakin. Reipas kolme vuotta sitten odotin Paperiliiton ja AKT:n saavan Kaukaan PK1:n puhuksiin melko pian lakkonsa jälkeen. Näin ei käynyt, ellei ”melko pian” käsitetä kolmeksi vuodeksi. Olin tässä mielelläni väärässä, Lauritsalan paperimiehille lisävuodet olivat varmasti hyväksi.

UPM-Kymmene ilmoitti viime supertorstaina sulkevansa vuonna 1975 uudenkarhean PK1:n. Nuorempi veljensä PK2 (s.1981) teloitettiin 2015, eikä siis ehtinyt edes neljänkymmenen vuoden ikään. Isoveljensä sentään sinnittelee viisikymppiseksi asti.

Punaiset meinasivat muuten Lappeenrannasta 1918 lähtiessään räjäyttää paperitehtaan edeltäjän eli Kaukaan lankarullatehtaan, mutta tehtaan työntekijät sabotoivat suunnitelman. Tästä hyvästä heitä sitten valkoiset teloittivatkin ison määrän Linnoituksen mäkeen. Aika harva vakaumuksensa puolesta kuolleista eli niinkään vanhaksi kuin PK2.

Geelitukat eivät tykänneet

Analyytikot eivät varsinaisesti UPM:n osarille hurranneet. Liikevoitto jäi reippaasti anaalien odotusten alle ja tavoitehintoja höylättiin sekä Suomenlahden pohjois- että eteläpuolella. Perustelivat mm. jollain vuoden 2025 P/E 20:n ja EV/EBITDA 12:n kalleudella.

Mie en mökötellyt luvuista, vaikka kuraumppia löytyykin salkusta. Toimitusjohtaja Massimo Reynaudohan kertoi, että UPM tekee loppuvuodesta aavistuksen paremman. Niinpä otin osarinjälkeiseen aamulerpahdukseen putoavaa puukkoa vähän kahvasta kiinni @23,30.

A graph with colorful lines and numbers

AI-generated content may be incorrect.

Miulla on, Kaukaan sellutehtaan hajussa syntyneenä, pitkäaikainen on/off suhde UPM-Kymmeneen ja edeltäjiinsä. Häpeäkseni kuitenkin tunnustan, että pörssiyhtiö Kaukas Oy:n edes C-sarjaa ei ole koskaan ollut. Casimir Ehnroothin vetämä lauritsalalainen paperiyhtiö fuusioitiin Kymi-Strömbergiin elokuussa 1986. Ja vasta syyskuussa 1986 miulle tarjottiin KY:n Vaasankadun asuntolassa osakespekulantiksi tekevää ekstaasia.

Sen kaman edessä muuten Kallion kamat kalpenevat. Ja käyttäjillä on parempi elinajanodotus kuin esimerkiksi peukun imijöillä. Ja on muuten siinä mielessä erikoinen huume, että oikein annosteltuna vaurastuttaa käyttäjänsä.

Äkkinäisenä eteläkarjalaisena tuuppasin unenpöpperössä ostamani menemään heti perjantaina euron kalliimmalla. Mutta jäin miettimään, missäs sitä ollaan oltu. Tähän asti, kysyn vaan.

Syklillä päähän

Olen ollut maltillisella UPM-painolla, koska tiedän yhtiön ottavan osumaa mm. USA:n tulleista, heikosta dollarista, huonosta sellun kysynnästä, alhaisesta sähkön ja korkeasta puun hinnasta. Näissä kaikissa on tilanne päällä ja isosti. Miusta onkin aika ihme, että UPM tekee tässä suhdanteessa yhtään mitään voittoa. Kyllä ne Wahlroos ja Pesonen olivat aika velhoja, kun tämän koneen tällaiseen kuntoon jättivät.

Jos katsotaan niinkin hönöä tunnuslukua kuin P/B (=hinta per osakeohtainen varallisuus), niin se on UPM:llä 1,2. Ja olen vakuuttunut, että yhtiön ydin- ja vesivoimalat sekä sellutehtaat takovat vielä paremmassa suhdanteessa iloisesti hilpakkaa. Milloin tämä tapahtuu, en tällä kertaa lähde ennustelemaan. Varsinkin kun ei ole oikein mitään käsitystä. Mutta tapahtuu kuitenkin vielä.

UPM:n tase kyllä kestää syklin yli. Pahimmassa tapauksessa 1,50 euron osinkoa leikataan. Tähän kannattaa muuten osinkohaukkojen henkisesti valmistautua, vaikka ei se vielä varmaa ole. Pessimisti ei pety, sanoi Kimmo Matikainen.

Syklisiä yhtiöitä pitäisi yleensä ostaa syklin pohjalla eikä huipulla. Sitten kun horisontissa siintää varma suhdannenousu, pörssikurssi on jo lähtenyt Petsamoon päin. Joten ship it in, eikö?

Miulla on Columbon ”just one more thing”, miksi miulla on lappua vain maltillisesti. Se on ex-CEO Jussi Pesosen lempilapsi Leuna Saksassa. Biokemikaalijalostamo ”ilahduttavasti” käynnisti ensimmäisen kolmesta prosessistaan, hyvä hyvä. Tuleeko sieltä mitään muuta kuin turskaa ja ESG-sertifikaatteja, on miulle täysin epäselvää. Ja vähän epäilen kaikille muillekin olevan.

Pitäisin siis osaketta huutavana ostona, ellen pelkäisi kaikkea bisnestä, mihin liittyy isoja poliittisia riskejä. Ja uusia ennen näin isossa mittakaavassa testaamattomia teknologioita ja logistiikkoja. Leunassa yhdistyvät nämä kaikki tosi näppärästi. Toisenkin näistä kölähtäminen nimittäin riittää helposti miljarditappioihin.

Mutta toisaalta jo suuri Aladobix kertoi meille, että muuta ei tarvitse pelätä kuin taivaan putoamista niskaan. Joten eiköhän UPM:n suhteen loppukesä ollaan vain ja hodlaillaan. Ei mennä nukkumaan. Kun Leunaa odotetaan.

P.S. Olisin hyvin mielelläni ollut oikeassa, kun tammikuussa 2022 PK1-ennustusteni yhteydessä kirjoitin ”Putlerin talvihyökkäys on epätodennäköinen. Tähän tulokseen olen päätynyt pohtimalla mitä Vova ja kaverinsa Ukrainaan hyökkäämisestä oikeasti hyötyisivät. ”Ei mitään” oli tämän syväanalyysin lopputulos.”

Mutta tämäkin ennustus meni pieleen. Pitäisiköhän osakeindeksirahastosijoittamisen pikkuhiljaa kutsua?

P.P.S. Ymmärtävätköhän wokettajat vieläkään, miten paljon ääniä ne onnistuivat siirtämään demareilta persuille, kun pakottivat Paperiliitonkin vaihtamaan pääluottamusmiehistä -henkilöihin?

Tämä tuli mieleen, kun Kaukaan tehtaiden pääluottamushenkilö oli päässyt oikein Pravdankin haastateltavaksi.

Sijoitustieto Aki Pyysing 30.1.2022: Wahlroos ja Pesonen ovat isänmaan asialla

 

Keskustele aiheesta UPM-ketjussa.

Yhteistyökumppanit: Heikki Keskiväli

Liity suositulle Tähtäimessä osakkeet -sijoituskurssille. Poimi -15e alennus koodilla STIETO15

Artikkelit

Neste Q2/25: Markkina, Malinen vai molemmet?

Almanakka
28.7.2025
east Lue lisää
Artikkelit

Valmet Q2/25: Vahvat tilaukset, mutta ohjeistus ei vielä saleteissa

Almanakka
24.7.2025
east Lue lisää
Artikkelit

Irtosiko Rapala vihdoin pohjasta

Antti Leinonen
23.7.2025
east Lue lisää