Kolumnit

Lakkoalennusmyynnit

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

AKT:n Parta-Ismo Kokko luultavasti taputti itseään selkään, kun sai sovittua muiden ammattiliittojen osallistuvan ahtaajiensa lakkoavustuksiin. Ja myös Teollisuusliiton Riku Aaltotukka & Iku-Turja Lehtonen olivat hyvin tyytyväisiä, kun oli keksitty, miten ay-liikkeelle mahdollisimman pienillä kustannuksilla saadaan aikaan elinkeinoelämälle mahdollisimman paljon vahinkoa.

Suomen taloudellinen hyvinvointi nojaa vientiin. Koska olemme käytännössä saari, saavat muutamat ahtaajat lakkoavustusten kannalta kustannustehokkaasti pysäytettyä suurimman osan ulkomaankaupasta. Tätä täsmäohjusta, jolla isot liitot maksavat pienen AKT:n lakkoilun omat tavoitteensa saavuttaakseen, pelkään käytettävän vielä monta kertaa.

Tajusin ay-liikkeen viimeisen taiston alkavankin heti huomenna, kun päiväkävelyllä ohitimme eläkeläispariskunnan, joka raahasi mukanaan melkein itsensä kokoisia vessapaperirullapaketteja.

Vaikka lakkoileminen loppuu hetkeksi, jatkuu hamstraaminen ikuisesti. -Juice Leskinen

Yhteiskunnan lakkoherkkyys vähentää investointeja ja siten heikentää työllisyyttä. Kyseessä ei ole oikeasti mikään mielipidekysymys. Siitä voidaan debatoida kuinka paljon. Ay-agitaattorien väitteiden mukaan vaikutus on täysin mitätön. Ei niidenkään täysipäinen osasto sitä nollaksi väitä. Pysyttelen väitteessäni, vaikka Patrizio Lainà xiittaisi, että pieni lakkoilu vain piristää työllisyyttäkin.

EK-lobbareiden mukaan taas pienistäkin ulosmarsseista seuraa vähintään massatyöttömyyttä ja nälänhätää. Jostain syystä ymmärsin jo alaikäisenä, että kun työnantajat kertovat lakkojen aiheuttamien vahinkojen suuruudesta, eivät ne ainakaan sen enempää maksa. Toki EK joutuu pysyttelemään lähempänä totuutta kuin SAK, koska Tampereen punakone tuottaa paljon enemmän vihervasemmistolaisia kuin talousrealistisia toimittajia.

Pörssi ottaa lakoista osumaa

Väliotsikkokin on sellainen väite, ettei sitä tarvitse kilpikonnia fiksummille eläimille juuri selittää. Tosin Helsingin pörssi ottaa vähemmän pataan kuin Oy Suomi Ab. Pörssiyhtiöt kun voivat siirtää toimintaansa sinne, missä katsovat voivansa parhaiten tulosta tehdä. Toki Ison Omenan siirtäminen Viroon on haastavampaa kuin ABB:n staattorinvalmistuksen. Jäähän meille kuitenkin satamien porteille lonkerolla käyviä staattoreita. Pakkosuomentajat kutsuvat nimittäin staattoreita seisojiksi.

Olettaisin, että epäinsinööreistä hyvin harvat tietävät mitä staattorit ovat. Avartaisin lukijoideni sivistystä asian suhteen, jos a) se onnistuisi lyhyesti b) ymmärtäisin itse, miten ne toimivat.

Lisäksi pörssi hinnoittelee tulevia kassavirtoja ja useimmat ymmärtävät lakko-osumat kertaluontoisiksi kuluiksi. Tietenkin olosuhteiden paskaantuminen (eng. enshitification) haavoittaa tuleviakin kassavirtoja.

Nähtäväksi jää, kykeneekö Ismo Kokko keväällä 2024 laittamaan useammalle yritykselle lapun luukulle kuin vastaraitistunut ja siten luonnollisesti äreä Risto Kuisma kesällä 1991. Rajat kiinni kaksi viikkoa taantumassa ei kyllä vielä riitä lamassa kuukauden lakkoilulla aikaansaatuihin konkursseihin mitenkään. Mutta Parta-Ismolla on nyt kädessään sellainen Paulin taikakaulin, että voi vielä Hölkkä-Risto tulla kateelliseksi.

Ei Risto tosiaankaan mikään lapanen ollut. Pysyäkseen 16 vuotta AKT:n puheenjohtajana demaritoverien puukottaessa aina tilaisuuden tullessa selkään täytyy olla Muhammed Alin iskunkestokyky. Ja kehään kesällä palaavan Mike Tysonin halukkuus herrasmiessääntöjen noudattamiseen.

Kirjoitin viime kesänä hallitusohjelman luettuani ”Jätän joka tapauksessa laukauksia myös yleislakon varalle”. Näyttäisi sitä, ettei pelkäämääni yleislakkoa tule, vaan Hakaniemen Ajatusten Vantaanjoet tyytyvät pelkkään ulkomaankaupan pysäyttämiseen. Ja tietysti täsmäiskuihin pehmeiksi toivottuja kohteita vastaan. En käytä tässä terroristivertausta, ettei pääsisi vasemmisto taas uhriutumaan. Tai oikeat terroristit loukkaantuisi.

Aki ottaa osumaa

Olen hävinnyt alkuvuodesta indeksille niin paljon, että alkaa jo hävettää. Rangaistukseksi itselleni laitan alkuvuoden näytöt tiskiin:

Keltainen viiva on OMXHGI, eli Helsingin indeksi, joka ottaa osingotkin huomioon. Mikä on sinänsä reilua, koska niin ottaa omakin salkkuni. Tuottoindeksin käppyrä menee siis koillista kohti vähän terhakammin kuin vastaavan hintaindeksin.

Jos muuten löydätte rahaston, joka vertaa kehitystään hintaindeksiin, älkää sijoittako siihen. Jos kusettaa esitteessä, on muutenkin vähintään pikkuvilunkiin taipuvainen.

Ja jos teette sijoituspäätöksiä miun höpinöitteni pohjalta, hakekaa edunvalvojaa. Tai vähintään siirtäkää kaikki sijoitukset vähäkuluisiin osakeindeksirahastoihin.

En muuten syytä huonosta menestyksestäni pörssissä ay-liikettä, vaan yhtä länsisuomalaisten mielestä rivosuista kolumnistia. Aion joka tapauksessa ostaa alkuperäissuunnitelmani mukaan mahdollisesta lakkokuopasta lisää osakkeita. Ammuksia on valitettavasti aika rajallisesti jäljellä, sniif.

Se mitä nämä kravateistaan hiljan luopuneet äijänköriläät eivät myönnä, on että

Duunarit ottavat osumaa

Sotaan ei ainakaan kannata lähteä, jos on tulossa pataan. Pääministeri Petteri Orpo näyttää kaivaneen esiin ainakin miut yllättäneen sisäisen kovuutensa ja valtiovarainministeri Riikka Purralla vaikuttaa olevan enemmän munaa kuin muutamalla keskimääräisellä kokoomuksen puheenjohtajalla yhteensä. En siis usko, että Orpo I taipuu kiristyksen edessä. Enkä oikein usko Hakaniemessäkään uskottavan, kunhan kiukuttelevat kovuuttaan näyttääkseen ja seuraavat puheenjohtajavaalit mielessä.

Terroristeille ei saisikaan koskaan maksaa lunnaita, tai ne toistavat operaatioitaan ikuisesti.

Joten kun savu hälvenee, ovat voimassa ne samat lait kuin ilman lakkojakin. Työvoiman kysyntä Suomessa on vähentynyt jonkun verran, ja tämä muuten laskee palkkoja tai ainakin palkkasummaa.

Yritykset ovat kuitenkin ottaneet siipeensä ihan kunnolla, ja se näyttää olevan ay-liikkeellemme tärkeämpää kuin suomalaisten työntekijöiden hyvinvointi.

Paljonko ay-johtajat työntekijöistä oikeasti välittävät voisi joku ilkeämielinen päätellä AKT:n työntekijöiden joulukuisesta ulosmarssista. Syynä olivat työsuojeluvaltuutetun mukaan liiton johdon ja työntekijöiden väliset heikentyneet suhteet. AKT:n puheenjohtajan Ismo Kokon mukaan hän ei ole luonnollisestikaan tehnyt mitään väärää.

Eräs miuta vanhempi tieteenharjoittaja väitti pokeripöydässä 90-luvulla, että huonoiten omia työntekijöitään kohtelevat monopolit ja ay-liike. Ainakin rahapelimonopolin osalta voin aika läheltä vaikkakin sivusta seuranneena vahvistaa. Lehtitietojen perusteella pitää AKT:nkin osalta paikkansa.

Jos olisin Petteri Orpo, olisin taipuvainen muistuttamaan, että jos tulee vielä lisää lakkoja, eduskunnan käsittelyyn on tulossa ansiokkaan kansalaisaloitteen ansiosta poliittisten lakkojen täyskielto. Aloitteen enemmistöhallitus voi ja pitäisikin hyväksyä. En pysty perustelemaan, miksi maksimissaan 24 tunnin mittaisetkaan ulkopuolisten tahojen vahingoittamisoperaatiot pitäisi lainsäätäjän sallia. Tai jos työnantajalle saa poliittisista syistä tehdä halutessaan vahinkoa, miksei samalla saisi vähän koneitakin rikkoa.

Sopimusten pitävyys on toimivan yhteiskunnan perusedellytys

Olen vähän unihäiriöinen. Joten en jaksa selittää sitäkään, miten sopimusten pitävyys on elintärkeää vakaalle ja kehittyvälle yhteiskunnalle.

Työehtosopimus on kuitenkin sellainen sopimus, että se pitää nykyisellä lainsäädännöllä ay-liikkeen puoleltakin, ellei se jostain poliittisesta syystä halua lakkoilla. Tarve lainsäädännön muuttamiseen ainakin tältä osalta on ilmeinen. Varsinkin kun ay-liikkeen yhteiskuntavastuullisuus on osoittautunut tänä vuonna rajallisehkoksi.

Totta kai myös lakko-oikeus on toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Joten toivotankin maanantaina alkaville lakoille 2024 samaa menestystä kuin SaiPalle.

25.6.2023: Yleislakko on otettava vastaan

11.10.2015: Tämä sota taitaa olla hävitty

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Kolumnit

Nordeassa jyrää

Aki Pyysing
21.4.2024
east Lue lisää

Toimitilan tuottoon voit vaikuttaa enemmän kuin asunnon tuottoon

Miika Vuorensola
21.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää