Kolumnit

Kolumni: Naisilla olisi kilpailuetua rahoitusalalla

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Käytyäni maaliskuun lopussa KY Financen pokeritapahtumassa kehottamassa kyltereitä nauttimaan pokerista, olen yrittänyt selvittää, miksi rahoituksen lukijoista niin naurettavan pieni osa on naisia. Tosin kun mie kävin KY Financen kokouksessa joskus 80-90-luvun vaihteessa, paikalla ei ollut yhtään naista. Nykyisestä yhdeksänjäsenisestä hallituksesta löytyy sentään pari kravatitontakin. Vastausta x-kromosomivajeeseen en ole löytänyt, vaikka olen tentannut sekä nuorempia että vanhempia tieteenharjoittajia.

Rahoituksen lukeminen nuorena on nimittäin helpoimpia reittejä vaurastumiseen. Jos valmistut normaalissa ajassa, hankit ensin vähän alan työkokemusta nälkäpalkalla ja et ole sosiaalisesti rajoittunut, tiesi on auki Lontoon lasitorneihin. Näissä voi sitten viettää seuraavina vuosina kaiken valveillaoloaikansa, mutta suuren yleisön mielestä täysin kohtuuttomalla korvaustasolla.

Lisäksi rahoituksen opiskelu helpottaa oman varallisuuden kasvattamista, koska sijoittamisen perusteet tulevat väkisinkin tutuiksi. Päätyy sitten töihin mihin tahansa, on varakkaaksi tuleminen liki väistämätöntä, jos saa tulot miinus menot yhtälön positiiviseksi ja osaa sijoittaa ylijäämän tolkullisesti.

Huomattavaa on, että rahoitus on oppiaineena vaativaa vain matematiikanvihaajille. Jos yläasteen matematiikka ei tuottanut suuria murheita, ei niitä ole edessä kauppakorkeakoulujen rahoituksen opinnoissakaan. Kympin tytöille Aallon rahoituskurssit olisivat vaatimustasoltaan ylioppilaskirjoituksia selkeästi helpompia. Muutama hassu kaava haltuun, sisukasta excelin pyörittelyä ja osaa pyöreästi kaiken, mitä tarvitaan.

Koska alalla on huutava pula naisista, olen varma, että useimmissa alan kiskoissa palkattaisiin lähtökohtaisesti tasavahvasta työnhakijaparista se jakkupukuinen. Itse asiassa naisella luultavasti saisi olla vähän takamatkaakin ja tulisi valituksi silti. Saa nähdä, koska tasa-arvovaltuutettu tai feministit nousevat barrikadeille tällaista raakaa syrjintää kohtaavien miespuolisten rahoitusalalle pyrkivien puolesta.

Esimerkiksi Elina Lepomäki nimitettiin Royal Bank of Scotlandin directoriksi vain 25-vuotiaana vuonna 2007. En siis väitä, että Elina syrjäytti jonkun pätevämmän pukupojan, vaan käytän häntä esimerkkinä alalla olevista mahdollisuuksista.

Mutta löysähkö opiskelu, erinomaiset työllisyysnäkymät ja älyvapaat korvaukset eivät ole saaneet houkuteltua akkalaumoja rahoituksen opiskelijoiksi. Uusilla rahoitusalan tuttavuuksilla vaikuttaa olevan aina sama univormu, eli tumma puku ja munat tukevasti jalkojen välissä.

En ymmärrä yhtään, miksi homma jatkuu ennallaan vuosikymmenestä toiseen. Koitan vielä käännyttääkseni nuoria naisia rahoitususkoon vetäistä epätoivoisesta ja poliittisesti epäkorrektista narusta: Jos on kauppakorkeakoulussa opiskelun lisäksi etsimässä aviomiestä, rahoituksen lukijoista löytyy sellaisia aviomieskandidaatteja, joilla on todennäköisesti tulevaisuudessa parhaimmat tulot ja ovat luultavasti harvimmin kotona häiritsemässä.

Samaa vinoutunutta sukupuolijakaumaa olen ihmetellyt koodareissakin. En ymmärrä koodaamisen vaativuudesta juuri mitään, mutta minulle on väitetty, että keskinkertaiseksi ohjelmoijaksi tuleminen ei vaadi kovin ihmeellisiä, mutta niistäkin on huutava pula. Sukupuolten välisiä eroja kyvykkyydessä tuskin on olemassa, paitsi ehkä raskaan ja sovinistisen koodariläpän sietokyky.

Tällä hetkellä työttömiä koodareita löytyy lähinnä huumeluolista, vähän juopoillekin riittää hyvin töitä. Mutta naisia vain ei alalle tahdo hakeutua kuin aivan minimaalisesti.

Mie en tällä kertaa ala länkyttämään oikeistopropagandaa siitä, miten naisten ja miesten palkkaerot johtuvat lähinnä siitä, että he valitsevat mieluummin lastentarhanopettajan kuin ohjelmistoinsinöörin uran.

Sen sijaan kehotan vanhempia kannustamaan tyttäriään rahoitusekonomeiksi tai koodareiksi tai vielä mieluummin molemmiksi. Jonkun nimittäin täytyy tulevaisuudessa maksaa hoivahenkilöstönne palkat, ja tällaiseen tarkoitukseen on varmempaa luottaa sujuvasti koodaavaan rahoitusekonomityttäreen kuin puolueiden vaalilupauksiin tulevaisuuden hyvästä terveydenhuollosta.

Keskustelua aiheesta tässä ketjussa

 

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Listautumisannit eivät pörssiä nosta

Aki Pyysing
14.4.2024
east Lue lisää