Hävettää vieläkin myöntää, että vuonna 1978 ajattelin jokerin tullessa lottokuponkien kylkeen kyseessä olevan rahasammon. Kun kerran kaksi numeroa arvaamalla sai markalla kaksikymppiä, ajattelin, että eihän tässä voi mitenkään hävitä. Kaksi numeroa oikein kun sai käsittääkseni kerran kahdestakymmenestä. Lisäksi oli olemassa mahdollisuus isompiin voittoihin. Miksi samoihin aikoihin ala-asteen opettajani antoi minulle matematiikasta kympin, en ymmärrä. Selvästikään en 11-vuotiaana ymmärtänyt todennäköisyyksistä sen enempää kuin keskimääräinen vihervasemmistolainen toimittaja talouden realiteeteista.
Poikkeuksellisesti annan nykyisin itselleni vähän anteeksi silloisen ymmärtämättömyyteni, koska en realistisesti olettaen oikein voinut paremmasta tietää. Todennäköisyyslaskentaa ei ollut kukaan opettanut, enkä valitettavasti ole sellainen matematiikan ihmelapsi kuin lukion opettajani myöhemmin luuli, ja lisäksi kaikki sukulaiseni pitivät lottoa varteenotettavana sijoitusmuotona.
Osakesijoittamiseen olen päätynyt, koska minulle opetettiin pienestä pitäen, että ”Maailmassa on vain kaksi luokkaa, omistava luokka ja työtä tekevä luokka”. Tosin tätä väitettä pidin absurdina, koska sen esittäjällä, omasta mielestään työtä tekevän luokan edustajalla, oli oma auto ja asunto, tosin ainakin jälkimmäinen suurelta osin velkarahalla ostettuna. Kannettuani yhden kesän vesiämpäreitä Lappeenrannan kauppahallista T:mi Sirkka Peitsoman kahvikioskille ja kehityttyäni roskisten pesussa jo melko näppäräksi, pidin hyvin tavoiteltavana siirtyä omistavaan luokkaan työtä tekevän luokan sijasta.
Jokerisijoitukseni eivät tosin hoitaneet pääsyäni pois työtä tekevästä luokasta. Muutaman kierroksen ammuttuani huteja luovutin toiminnan kannattamattomana. Kiitän pokerijumaliani edelleen sekä vuoden 1978 jokerin osumattomuudesta että kevään 1995 limittiholdemissa saamistani erinomaisen hyvistä osumista. Edellisestä olisi voinut kehittyä peliongelma, jälkimmäisestä tuli ammatti, jossa olen viihtynyt erinomaisen hyvin reilut pari vuosikymmentä.
Vaikka kotikasvatukseni todennäköisyyslaskennan suhteen oli puutteellinen, työn tekoon kasvattamistani pidän täydellisenä. Minulle nimittäin kerrottiin joka vaiheessa, että se joka ei töitä tee, ei sen syömänkään pidä. Tosin Lauritsalan munakarvattomillekin pakollisia tiskivuoroja pidin niin vastenmielisenä, että asennutin vuosikymmen myöhemmin vuokra-asuntoon omalla kustannuksellani tiskikoneen. Vanhana torimyyjänä sain onneksi neuvoteltua vuokraisännältä puolet kustannuksista vuokranalennukseksi sen jälkeen kun olin jo koneen tilannut. Kodin opit mielessä olen tehnyt paljon töitä pokerin eteen (tosin enimmäkseen kauan sitten) ja myös sijoituksieni suhteen (Sijoitustiedon perustamisesta lähtien taas enenevässä määrin).
Kasinovuosinani olen nähnyt ison määrän juuri täysikäistyneitä kavereita, jotka ovat selkeästi päässeet ennakkoperintörahatyyppisiin rahoihin käsiksi. Pieni osa niistä rahoista on minulla, suurimmalla osalla on ostettu RAY:n toimesta sokeille keppejä ja maksettu SOSTE:n tyhjäntoimittajien palkkoja. Nämä tapaukset nimittäin viettivät valitettavan vähän aikaa pokeripöydässä, mutta viihtyivät ruletin parissa hyvinkin pitkään.
Tarkkailtuani tätä toimintaa muutaman kymmentä tuhatta tuntia, olen päätellyt, että lapsille ei ole hyvä antaa selvää rahaa käteen, vaikka siihen olisi varaakin, vaan jokaisen olisi hyvä ansaita omat rahansa itse.
Mutta lapsille voi antaa vielä paremman kasvatuksen, kuin mitä mie sain. Jos niille onnistuu opettamaan, että hedelmäpeleissä ei voi voittaa, on jo saavutettu paljon. Lisäksi jos onnistuu selittämään uskottavasti, että osakkeiden omistaminen ei ole syntiä, vaan järkevää rahojen sijoittamista, on antanut lapsilleen enemmän kuin sen miljoona dollaria jonka Donald Trumpin isä ”lainasi” pojalleen.
Minulla ei ole mitään kasvatustieteellistä koulutusta. Olen kuitenkin varma, että jos lapset opettaa lottoamisen sijaan sijoittamaan, niistä tulee ceteris paribus onnellisempia.
P.S. Meidän lehdistömme toki tekee parhaansa demonisoidakseen kaiken omistamisen. Luin viime yönä kasinolta tullessa Hesarin ”Laulun kahdeksasta miehestä”. Mitä ilmeisimmin toimittaja Tommi Nieminen on saanut samanlaisen kotikasvatuksen työtä tekevästä ja omistavasta luokasta mitä miekin ja ostanut tarinan annettuna. Mie taas en näe mitään ongelmaa, että jollain on paljon enemmän rahaa kuin minulla ja myös paljon enemmän kuin itse koskaan tarvitsevat.
Olisi hyvin yllättävää, jos maailmanmarkkinoiden globalisoituessa joku ei onnistuisi kloonaamaan tuotettaan isoksi rahaksi. Sekään ei haittaa, että sivutuotteena maailmasta köyhyys ja nälänhätä ovat vähentyneet radikaalisti. Niemistä mitä ilmeisimmin nämä molemmat ahdistavat pahasti. Tekstin perusteella hän kannattaa sekä Pikettyn globaalia varallisuusveroa että Tobinin veroa. Toki rikkailta rahojen verottaminen pois kuulostaa houkuttelevalta. Tosin ongelmana on, että tällaisia veroja aletaan vältellä aggressiivisesti ja pääoman lähtiessä karkuun omaisuuden tuototkin pyrkivät karkaamaan verokarhun kynsistä. Tobinin vero taas tekisi rahoitusmarkkinoista toimimattomat. Mutta mitä näiden vaikutuksista, koska se on niin väärin, että Bill Gatesilla, Warren Buffetilla ja Mark Zuckerbergilla on niin paljon arvosta osakkeita.
Minua suurempi ajattelija kertoi tuossa hiljan, että niillä, joilla on rahan tekemisen kyky, kannattaisi tehdä sitä rahaa. Sitten he voivat vanhemmiten osoittaa ison osan rahoistaan sellaisille, jotka taas osaavat tehokkaasti harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Näin muuten näistä Hesarin framille nostamista kahdeksasta ainakin Gates, Buffet ja Zuckerberg pyrkivät toimimaankin.
