Kolumnit

Kolumni: Holhouksen alle kuuluvat sijoittajat

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

En missään tapauksessa pahastunut Investors Housen tarjouksesta vaihtaa omia osakkeitaan Oraviksi. Tämä käynnisti prosessin, jossa osakkeen kurssi on noussut liki 50 prosenttia ja yhtiöstä on tehty realistinenkin ostotarjous. IH:n tarjouksen ymmärsivät toki kalasteluksi kaikki vähänkin sijoitussivistyneet.

Hauskaa on ollut huomata, että Oravan osakaslistoilta löytyi monta ihmistä entisestä elämästäni eli pankki- ja omaisuudenhoitoajoiltani. Nämä entiset toisten rahojen hoitajat hallinnoivat nykyisin lähinnä omia rahojaan, kuten minäkin. Näistä yksikään ei ollut aikeissa hyväksyä vaihtotarjousta, jossa oravat arvostetaan 55 prosenttisesti ja sijoittajien talot 105 prosenttisesti. Oravan hallituskin sai tämän viiden minuutin laskutoimituksen suoritettua kolmessa viikossa ja päätyi viime keskiviikkona suosittelemaan osakkaille tarjouksen hylkäämistä.

Samana päivänä järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa ilmoitettiin Elite Varainhoito Oyj:n kilpailevasta tarjouksesta, jossa Orava muutettaisiin Reitistä Eliten hallinnoimaksi erikoissijoitusrahastoksi. Tässä Oravan osuudenomistajat olisivat saamassa indikatiivisen tarjouksen mukaan arviolta 92 prosenttia nykyisen asuntokannan nettoarvosta.

Perjantaina tätä tarjousta täsmennettiin. Olin pelännyt kahdeksan prosentin lisäksi karkaavan paljon muutakin, koska asuntorahastot yleensä nimensä mukaan rahastavat rajusti. Päälle olisikin vielä tulossa kolmen prosentin lunastuspalkkio, joka laskisi omistusajan myötä. Lunastamaan pääsisi ehkä 2018 loppupuolella, jos kaikki menee Eliten kannalta kuin elokuvissa. Yleiset hallintapalkkiot olivat pienemmät, kuin mitä julkisuudessa oli arvailtu.

Päätin pakottaa itseni katsomaan Inderesin Roastin viime keskiviikolta. Vieraana oli IH:n toimitusjohtaja Petri Roininen. Minulle oli no-brainer hylätä IH:n tarjous, joten lisäarvoa päätöksentekoon ei ollut tulossa. Roast olisi ollut paljon hilpeämpi, jos se olisi pidetty tunnin myöhemmin ja päästy myös käsittelemään Eliten tarjousta. Pulkkinen ”roastaa” vieraitaan varsin helläkätisesti, joskin kysyy ihan oikeita kysymyksiä. Vastauksia ei sitten kuitenkaan kovin paljon kyseenalaisteta, vaikka ne olisivat perinteistä tyhjää corporate jargonia.

Inderesin Roastissa Petri Roininen

Investors House on kuulemma kiinteistösijoitusyhtiö, jolla on kolme tuottolähdettä eli asuntojen tuotto, toimistojen tuotto ja management-tuotto. Se yhdistää teollisen logiikan ja raha- ja finanssialan osaamisen. Lisäksi sillä on kasvustrategia. Oikein kiva.

Roinisen mukaan IH eroaa Oravasta siten, että rakenteellisesti se on sijoitusyhtiö ja suhtautuu kannattavuuteen vakavasti. ”Miksi näin, kun molemmilla yhtiöillä samoja omistajia” - kysymykseen Roininen vastasi ”meillä on kuuden hengen kokenut johtoryhmä” –tyyppisellä diibadaaballa. Uudelleen asiasta kysyttäessä (kun vastausta kysymykseen ei tullut) tuli vastaus ”Nyt ollaan ajamassa Investors Housen toimintamallia Oravaan”.

Lisäksi käytiin läpi hilpeitä yleisökysymyksiä kuten ”Miten Investors House hyödyntää digitalisaatiota?” Nettitilan riittämättömyyden takia en käy läpi vastausta.

Erittäin aiheellinen kysymys oli ”Oliko Technopolis pönttö myydessään Skinnarilan kiinteistön, kun siitä käytännön heti tehtiin iso arvonkorotus?” Tähän Roininen ei oikeasti vastannut, vaan höpisi ”synergiasta” ja ”isoista kokonaisuuksista”. Minä ja muutama muukin Technopoliksen omistaja muuten koki viime vuonna uutisen Lappeenrannan ongelmakampuksen myynnistä positiivisena uutisena Technopoliksen omistajille.

Vielä parempi kysymys oli ”Miksi osakkeenomistajien kannattaa ottaa pataan vaihtotarjouksen yhteydessä kaksi euroa NAVia?” ”Pitäisin tärkeänä kannattavuusnäkökulmaa”, vastasi Roininen. Kun lyödään yhteen kahta sijoitusyhtiötä, mie pidän hyvin tärkeänä omaisuuden arvostuksia, mutta olenkin vanhakantainen sijoittaja, jolle hinnalla on väliä.

Joku viihdyttävä, mutta yliampuva kolumnisti oli viime sunnuntaina epäillyt, että IH:n osaketta on pumpattu. Roininen kertoi, että ei tunne kirjoittajan taustaa ja motiiveja. ”Pumppaamisen” hän luonnollisesti kiisti jyrkästi. Minun tietojeni mukaan kirjoittajalla on 30 vuoden kokemus geelitukkien myyntipuheiden kuuntelemisesta, ja hänen motiivinaan on omaksi ilokseen aina välillä sunnuntaisin käydä läpi yliampuvimpien satusetien ja –tätien tarinoiden aukkoja. Lisäksi hänellä on Oravan osakkeita, eikä hän näe niiden arvonmuodostukselle valoisaa tulevaisuutta samojen kavereiden käsissä, jotka olleet mukana johtamassa Oravan nykyiseen taloudelliseen ahdinkoon.

Oravan tiedotustilaisuus

Kysyin Oravan hallituksen varapuheenjohtajalta seisooko hallitus osavuosikatsauksen osakekohtaisen NAVin 9,95 takana. Odotetusti siellä kerrottiin seisottavan. Toivottavasti Eliten ulkopuoliset arvonmäärittäjätkin pääsevät edes lähelle, ajattelin. Ehkä ne pääsevätkin. Asuntojen hinnathan ovat sisukkaasti lähinnä nousseet. Toivossa on hyvä elää, sanoi äidinäidinisässäni ollut lapamato.

Minulle tiedotustilaisuuden tärkein anti oli, että uskon Oravan ”riippumattoman” hallituksen toimivan osakkeenomistajien edun mukaisesti. Olin pelännyt riippumattoman hallituksen olevan IH:n pääomistajista riippuvainen, kun kerran he esittävät tätä kolmikkoa Oravan uuteen hallitukseen. Tästä huoleni pääosin hälvenivät, koska IH:n tarjoukselle tuli hylsy ja kun vielä esiteltiin kilpaileva tarjous. Lisäksi kaivoin vähän tietoja kolmikosta, josta tiesin etukäteen vain Petra Thorenin tenniksestä. Taustojensa perusteella tämä trio tuskin haluaa pilata mainettaan oravannahkojen loppunyljennässä.

Eliten tarjouksen pohdinta

Lyhyesti kirjoitettuna Eliten tarjous on toiselta planeetalta kuin Investors Housen. Sujuvasanainen Roininen luonnollisesti hyökkäsi kilpailevan tarjouksen kimppuun. Totta on, että tarjous on vasta indikatiivinen, mutta kaiken järjen mukaan Elite on tosissaan. Hehän saisivat haltuunsa merkittävän varallisuusmassan, paljon uusia asiakkaita ja lisäksi pankkiiriliike tulee olemaan ilmaiseksi esillä mediassa niin kauan kuin Oravasta väännetään.

Oravan osakkaiden kannalta pelkään, että tämä on parasta mitä on tulossa. Selkeästi mieluummin ottaisin toki vastaavan rahatarjouksen vastaan. Roininen kauhisteli transaktion kuluja ja toki ne osakkeenomistajien kannalta ikäviä ovatkin. Mutta asuntorahastomallissa Oravan NAV tulisi likvidiksi. Minun on vaikea nähdä skenaariota, jossa Oravan osakekurssi nousisi itsenäisenä tai Investors House –hallinnoituna lähellekään NAVia. Niin paljon badwilliä on arvonkorotuksilla, hallintoyhtiöhimmeleillä ja lähipiirin kaupoilla saatu Oravan lyhyehköllä pörssitaipaleella aikaan.

Eliten tarjouksessa näen selkeän win/win mahdollisuuden. Elite tienaa ja osakkeenomistajat saavat paremman hinnan osakkeistaan. Pahimmassa tapauksessa saatan taas kerran epäonnistua yhdessä uratavoitteessani, olen nimittäin tähän asti onnistunut välttämään rahastosijoitukset. Mutta jos näen parhaan rahallisen odotusarvon tulemaksi vaihtaa oravat rahasto-osuuksiksi, ja sitten jossain vaiheessa lunastuttaa osuudet, teen sen. En sentään ole tavoitteissani uskonnollinen.

IH:n vaihtotarjouksen hyväksyjät

Petri Roininen oli kuulemma saanut vanhempia sijoittajia suorastaan hurmostilaan Investors Housen omassa tiedotustilaisuudessa. Toivottavasti he olivat IH:n osakkeenomistajia, joiden olisi kuulunutkin olla iloisia, jos oravaa tulisi heidän yhtiöönsä sisään alihinnalla. Roinisen tehtävä on ajaa omien osakkeenomistajiensa etuja ja niitä hän onkin tällä vaihtotarjouksella varsin pätevästi yrittänyt ajaa.

Vaihtotarjouksen jo hyväksyneitä Oravan isoja omistajiakaan ei tarvitse omien syyttää omien etujensa huonosti ajamisesta. Hehän pääsevät Investors Housen suunnatussa annissa yhtiöön sisään NAV-hinnoissa ja samalla yrittävät kannustaa muita vaihtamaan Oravansa puolella NAVista. Heidän hyvinvointinsa kannalta ihan ovela liikku. Hyväuskoisten sijoittajien uunottaminen onkin aina ollut sekä varsin suosittua että hyvin kannattavaa.

Joka tapauksessa kehotan lapsenlapsia valppauteen. Jos teidän isoisänne tarttuu Investors Housen tarjoukseen, suosittelen papan holhoukseen hakemista. Minä otin aikoinani mummin salkun hoitooni, kun tälle eläkeläiselle oli myyty pankissa eläkevakuutus.

Toimenpiteet

Ostin vähän lisää Oravaa Eliten ostotarjouksen jälkeen. Tämä oli toki riskisempi ratkaisu, kuin aiemmin ostaa 1,6 euroa halvemmalla. Uskon ja toivon, että Eliten tarjouksesta jää käteen enemmän.

Ennen ylimääräistä yhtiökokousta alkaa varmasti valtakirjakampanja tai useampia. Eliten tarjouksen hyväksyminen vaatisi 2/3 yhtiökokousenemmistön. Tämä on täysin mahdollista saavuttaa. Suosittelen tulemaan yhtiökokoukseen tai antamaan valtakirjan jollekin luotettavalle taholle, jolla on samat intressit kuin itsellä.

Oravan hallitus toimisi ryhdikkäästi, jos se välittömästi irtisanoisi hallintasopimuksen, jossa on 12 kuukauden irtisanomisaika. On itsestään selvää, että nykymallin jatkumista eivät kannata muut kuin hallintayhtiöstä rahaa saavat osakkeenomistajat.

Aiheesta aiemmin:

Aki Pyysing 17.9.2017: Kuinka monta kertaa pikkuoravat antavat nylkeä itsensä?

Aki Pyysing 20.8.2017: Oravannahan metsästyksessä

Keskusteluketjut: Orava, Investors House

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Artikkelit

Osakkeet huipuissaan, mutta vola nousussa

Johannes Ankelo
8.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Syksyn omituisin sijoituscase

Antti Leinonen
7.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Lyhyitä korkoja ja pörssisähköä

Aki Pyysing
6.10.2024
east Lue lisää