Minulla oli jossain vaiheessa haaveena päästä Helsingin taksiautoilijat ry:n vuoden taksiasiakkaaksi. Tämä vaikutti varsin haasteelliselta, koska nimilistalta löytyy aika kovan tason vaikuttajia entisestä puolustusvoimien komentajasta Lenita Airistoon. Mutta onhan ihmisellä hyvä olla unelmia.
Tosin vihasin Helsingin taksikeskusta sydämeni pohjasta siitä asti, kun aloin sitä säännöllisesti käyttää perheyhtiön kvartaali eli neljännesvuosisata sitten. Toki olihan se kiva, kun sai soitella monta kertaa keskukseen saadakseen uuden varausnumeron. Opin melko nopeasti soittamaan suoraan tolpalle, josta sai sovittua varman kyydin, jos joku tolpalta löytyi. Puhelimessani olikin muistissa tyyliin kymmenen eniten käyttämääni taksitolppaa.
90-luvun taksikuskeista kuitenkin tykkäsin. Ne osasivat aina perille, tiesivät kaikki kapakat ja vanhempi kaartikin laittoi sovinnolla Radio Cityn päälle. Joskus hätätilanteissa ajoivat pyynnöstä jopa reipasta ylinopeutta, koska hyvin tiesivät missä ja milloin nopeusvalvonta oli paikalla. Kyselin myös säännöllisesti sofööreiltä, olivatko kyydit lisääntyneet vai vähentyneet viime vuoden vastaavasta ajasta. Tätä taksikuski-indikaattoria olen oikeasti soveltanut pohdiskellessani, onko lama hellittämässä tai nousukausi tyssäämässä. Jos sattumalta löydän nykyisinkin jonkun kuskin, joka on ajanut jo viime vuosikymmenellä, kyselen edelleen samaa.
Pari vuotta sitten totesin, että keskiarvona kerta päivässä tahti tuskin riittää minulle koskaan vuoden taksiasiakkaaksi. Heitin unelmani roskakoriin ja latasin puhelimeeni Uberin. Olin sinänsä ollut ilahtunut tekstiviestitaksista, joka oli aikoinaan radikaali parannus taksin saatavuuteen. Minulle vaikeaan päätökseen (uusi ohjelmisto, yäk) vaikutti, että yksi tilattu tekstiviestitaksi pyyhkäisi kotioveni edestä, vaikka yritin sille huitoakin perään. Soitin keskukseen, josta kerrottiin, että kuskin mukaan asiakas ei ollut paikalla. Kuski valehteli, ei vain ollut osannut osoitteeseen, eikä nähnyt minua huitomassa. Epäilen vähän, että keskus ei välittänyt ystävällisiä terveisiäni eteenpäin.
Tiesin toki ainakin kuskien Uber-toiminnan Suomessa laittomaksi. Kartellit ja monopolit eivät varsinaisesti ole sydäntäni lähellä, joten osallistuin mielelläni taksimonopolin murentamiseen. Lisäksi tämä uusi sovellus osoittautui jopa minun kaltaiselleni nakkisormelle verrattain helppokäyttöiseksi. Meninkin oma-aloitteisesti aina Uberin etupenkille, ettei toiminta vaikuttaisi uberöinniltä, ja olin hyvin tyytyväinen palveluun niin koti- kuin ulkomailla. Oli hauska yllätys todeta, että Kaliforniassa pystyi samalla apilla tilaamaan Ubereita kuin Suomessakin.
Jatkoin myös laillisten taksien käyttämistä. Minulla oli logistiikkaongelmia, koska Uber-kuskit ovat haluttomia ottamaan kyytejä tolppien läheltä, sillä taksikuskit ymmärrettävistä syistä soittelivat halukkaasti poliiseja perään. Jos minulle olisi myönnetty joku monopoli, toki puolustaisin sitä innokkaasti. Perustelisinkin sen olemassaolon oikeutusta vähintään yhtä uskottavasti kuin taksikuskit omaansa.
Lisäksi Uberin tuoman paineen ansiosta laillisetkin taksipalvelut paranivat varsin nopeasti. Ensin tuli Valopilkku ja sitten Taksi Helsingin sovellus, joka toimii jo ihan näppärästi. Valtaosa Uberin ominaisuuksista on onnistuttu kopioimaan. Hinta ei kuitenkaan luonnollisesti vaihtele kysyntätilanteen mukaan. Hilpeänä yksityiskohtana mainittakoon, että Taksiliiton osastopäällikkö sanoi syksyllä 2014, että Valopilkku ei ole mikään vastaveto Uberille. Tosin jos olisin tuolloin syönyt Taksiliiton leipää, olisin saattanut väittää jotain vastaavaa.
Ensimmäinen Uber-kuski sai tuomion vuosi sitten. Hän sai pienen sakon ja rikoshyöty 12.000 euroa tuomittiin valtiolle menetetyksi. Tämän viikon torstaina Uber Suomi heitti pyyhkeen kehään, kun viranomaisten väkivaltakoneisto oli edennyt maajohtajan vakuustakavarikkoon asti. Tässä ei ollut ainakaan minulle mitään yllättävää. Laki se on huonokin laki.
Uber lupasi tulla takaisin, kun uusi taksilaki eli Liikennekaari astuu voimaan ensi kesänä. Myös muita kilpailijoita on Suomeen tulossa. Odotettavissa on taksien hintojen laskua ja tarjonnan lisääntymistä. Keskimääräinen taksiauto ei tosin ole enää sitten puolitoista vuotta vanha mersu. Epäilemättä loistoautoja kaipaaville tulee myös ylemmän hintaluokan tarjontaa. Mie olen yleensä kaivannut lähinnä varmaa kyytiä.
Mitä tekevät nyt työttömäksi jäävät Uber-kuskit odotusaikana? Minä vähän luulen, että iso osa heistä jatkaa pimeän taksin ajamista, kun kerran ovat homman oppineet. Heillä ei ole enää edistyksellistä sovellusta apunaan, mutta fiksuimmat ovat jo keränneet kanta-asiakkaita. Tuskin maksavat yhtään mitään veroja, ellei auto- ja polttoaineveroa sellaisiksi lasketa.
Markkinatalouden sääntely johtaakin kerran kerrasta lain rikkomiseen. Neuvostoliitossa harmaa talous kattoi taloudellisesta aktiviteetista reippaasti yli puolet ja nyky-Venäjälläkin sen arvioidaan olevan suuruusluokkaa 30-35 prosenttia.
Sanoin opiskelijaporukassa 80-luvulla, että Adam Smithin näkymätön käsi lopulta kaataa suunnitelmatalouden. Ihmiset nimittäin toimivat markkinaehtoisesti, halusi valtiovalta sitä tai ei. Kun muurit sitten murtuivat Neuvostoliiton rahanpuutteeseen, tunsin itseni melkoiseksi Nostradamukseksi.
Kun 1990-luku eteni vähän pidemmälle, ajattelin liberalismin ja markkinatalouden valloittavan koko maailman. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Tosin elin liberaalissa kuplassa, jossa tapailin enimmäkseen kaltaisiani sijoittajia ja pokerinpelaajia. Tuohon aikaan ei olisi pokeripöydässä uskaltanut kysellä ”Ovatko suvakit ihmisiä?”, kuten nykyään yksi sankari kahden promillen paremmalla puolella säännöllisesti tekee. Me olimme kautta linjan hyvin suvaitsevaisia - ja ylpeitä siitä. Olla suvaitsevainen ei muuten ole synonyymi sille, että haluaa elintasopakolaisia Suomeen elämään sosiaaliturvan varassa.
Sittemmin liberalismista on tullut kirosana sekä ns. suvakkien että ns. natsien keskuudessa. Käväisin Priden aikaan pari kertaa Suvakkilan ytimessä eli Kallion punavihreässä kuplassa kuuntelemassa stand up-komiikkaa. Pysyttelen näkemyksessäni, että maailma olisi parempi paikka, jos vasemmistolaiset hoitaisivat kaiken taiteen ja oikeistolaiset talouspolitiikan. En pysty antamaan lopullista tuomiota, suvaitsevatko maahanmuuttomyönteiset maahanmuuttokriittisiä vähemmän kuin toisinpäin. Molemminpuolinen viha vaikuttaisi kuitenkin olevan varsin syvällä. Tulemme näkemään sekä väkivaltaa että päihdeongelmia molempien osapuolten toimesta.
Voi olla, että liberalismi menettää jatkossakin lisää jalansijaa. Adam Smithin näkymätön käsi nimittäin rankoo yhteiskunnan rakenteita raskaalla kädellä jatkossakin. Monopolit kaatuvat pikku hiljaa yksi kerrallaan, ja kilpailurajoitusten entiset nauttijat ovat vihaisia. Mutta sosialismi ei enää lopullisesti nouse, vaikka varsin monet Atlantin molemmin puolin sellaisen perään haikailevatkin. Joku valtio saattaa kyllä Venezuelana päätyä kokeilemaan sosialismia, mutta vanha kunnon Adam kyllä läimäyttää haudan takaa ja seurauksena on lopulta valtion romahtaminen.
