Kolumnit

Kiinteistösijoittajilla on aina laskeva korkonäkemys

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Odotan tällä hetkellä eurokorkojen laskevan enemmän kuin markkina odottaa. Tämä on vähän hönöä, koska on epätodennäköistä, että joku kotikonttoriekonomisti arvaisi korkoja jotenkin markkinoita paremmin. Vaikka 80-luvulla luin kansantaloustieteen (nyk. taloustieteen) sivuaineena muistaakseni hyvin tiedoin. Ainakaan en erinomaisin, koska sen muistaisin varmasti. Saattoivat olla siis tyydyttävätkin (= huonoimmat millä läpi pääsee).

Vielä tyhmempää oli pari viikko sitten kertoa näkemyksestäni korkokattokauppiaskaverilleni, joka kuittasi sen ”Kiinteistösijoittajilla on aina laskeva korkonäkemys”. Lisäksi se kertoi, että sen mielestä ”Korkokehityksessä on niin paljon liikkuvia osia, että jätän ennustelun muille. Katson vain markkinaodotuksen.”

Verenpaineeni nousi, joten alensin sitä ottamalla mukillisen viinaa. Kiihdyin ensinnäkin siitä, että ensimmäinen väite oli törkeän virheellinen. En nimittäin varsinaisesti ole kiinteistösijoittaja. Muistaakseni en omista kiinteistön kiinteistöä tällä hetkellä. Pörssinoteerattuja kiinteistösijoitusyhtiöitä löytyy salkuista, mutta se on vähän eri asia.

Toki en nyt ihan voi kokonaan kiemurrella irti väitteestä kiinteistösijoittamisestani. Väite miulla olevasta ikuisesti laskevasta korkonäkemyksestä on kuitenkin puhdasta propagandaa.

Pohjautui varmaan siihen, että ihan kaikki potentiaaliset katonostajat eivät ole kuitenkaan suojatarjouksesta lämmenneet. Varmaan yli yksi kiinteistösijoittajaa on vedonnut laskevaan korkonäkemykseensä. Miulla on joskus ollut nouseviakin korkonäkemyksiä, ja silloin olen yleensä pyrkinyt laskemaan kiinteistöaltistukseni niin lähelle nollaa kuin suinkin mahdollista.

Vielä pahempaa oli se, että väite korkojen ennustamisen turhanpäiväisyydestä on totta ainakin 99 prosentille niistä, joihin se mitenkään liittyy. Ja aika tasan sadalle prosentille niistä, jotka klikkasivat Alma-tädin tämän viikon täkyyn ”Asuntovelallinen, näin valitset itsellesi parhaan koron”. Tuon linkin takaa ei muuten löydy varmuutta parhaasta mahdollisesta korosta. Eikä mistään muualtakaan.

Eikä ole mitään syytä olettaa miun kuuluvan sellaiseen eliittiin, joka pystyy voittavasti ennustamaan korkoja. Varsinkin kun vuoden 2020 korkonäkemykseni olivat yhtä kartalla kuin vasemmistoliiton talouspoliittinen ohjelma.

Mutta spekulantti on spekulantti, vaikka rypsiöljyssä paistaisi. Näkemykseni vahvin selkänoja on, että EU:n ja USA:n tullisopimus on deflatorinen (= inflaatiota laskeva) Euroopalle. Ja etten usko Ukrainan sodan pikaiseen loppumiseen. Tämähän toisi sellaisen kysyntäpiikin rakennusteollisuuteen, että kiinteähintaisiin urakkoihin sitoutuneet rakennusliikkeet olisivat kuusessa kuin 2022-2023.

Aloin Mariana pohdiskella enkelien sanoja sydämessäni, kun luin suosikkiekonomistini Marianne Palmun keskiviikon epistolan Inderesin aamukatsauksesta. Tiesittekö muuten, että Marianne on Jeesuksen äiti ja isoäiti ainakin etunimensä perusteella?

Hävetäkseni tunnustan, että en muista kuulleeni FedSpeak-indeksistä ennen tätä. Toisaalta väitän lukevani The Economistia ja katsovani CNBC:tä. Molemmat pitävät paikkansa. Se ei pidä paikkaansa, että häpeäisin jotain. Olen lännessä pahamaineisia häpeilemättömiä eteläkarjalaisia.

A graph with blue lines

AI-generated content may be incorrect.

Tämä oli hauska käppyrä. Siinä siis pisteytetään keskuspankkiirien höpinöitä. Veikkaisin, että lähipäivinä laitetaan nupit vähän kaakkoon, koska perjantaiset USA:n työllisyysluvut kertoivat jopa USA:n väkivahvan talouden reagoivan Vakaan Neron itsetuhoiseen(kin) talouspolitiikkaan. Muutaman vuoden tauon jälkeen avoinna olevia työpaikkoja oli vähemmän kuin työnhakijoita.

Tämä antaa tilaa vähän kyyhkymäisemmälle (= korkoja laskevalle) korkopolitiikalle Atlantin takana. Sikäläisellä keskuspankilla nimeltään FED on kaksoismandaatti, eli pitäisi hoitaa maksimaalinen työllisyys ja hintavakaus (= kahden prosentin inflaatio.)

Sama homma EKP:n puheitten kanssa. Ikinä en muistanut käyrää nähneenikään. Toisin kuin Sari Essayah, en kiitä tästä Jeesusta. Vaan Jeesuksen äitiä ja isoäitiä.

A graph with numbers and lines

AI-generated content may be incorrect.

Euroopassakin ovat keskuspankkiirit jonkun verran vaihtaneet kyyhkynviittojaan haukannahkatakkeihin. En kyllä ymmärrä miksi. Tämä toki on konsistentti markkinoita laskevamman korkonäkemykseni kanssa.

Jos mie olisin EKP, painaisin korot alas ihan euroa heikentääkseni. Trumpin tullithan voi devalvaatiolla kostaa. Tämä nyt tietysti on vähän pehmeä idea, koska Oranssin miehen kanssa tehdyt sopimukset pitävät niin kauan kuin sitä huvittaa pitää niistä kiinni. Jonnat eivät ehkä muista, että Suomella ja Neuvostoliitolla oli 1939 talvisodan alla voimassa oleva hyökkäämättömyyssopimus.

Toisaalta EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde on poliitikko eikä puhdasverinen keskuspankkiiri. Arvailen kuitenkin, että jos inflaatio hiipuu, niin kyllä lyhyitä eurokorkoja lasketaan kuin lasketaankin. Lagardehan sanoi, että dataa seurataan, ja kuka sitä nyt keskuspankkiirin sanoja epäilisi.

Näkemystäni tukee Googlen tällä viikolla EU:lta saamat sakot. Nobelin rauhanpalkintoa tavoitteleva Trump paransi mahdollisuuksiaan uhkailemalla EU:ta uusilla tulleilla. Näillä ei voisi toteutuessaan oikein mitenkään olla talouskasvua edistävä ja siten inflaatiota kiihdyttävä vaikutus Eurooppaan.

Näiden pohdintojeni jälkeen päätin pitää korkonäkemykseni ennallaan, mutta laskea sen varmuusastetta. Merkittävimpänä vaikuttajana Marianne Palmun käppyrät. Kaikki muu kehitys tällä viikolla tuki näkemystäni. Silti lyhyistä koroista päättävät keskuspankkiirit, joten niiden lausunnoilla on väliä.

Täysin siitä riippumatta, mitä Kampin kotikonttoriekonomisti on niiden päätöksistä mieltä.

Keskustele Akin blogissa

Yhteistyökumppanit: Heikki Keskiväli

Liity suositulle Tähtäimessä osakkeet -sijoituskurssille. Poimi -15e alennus koodilla STIETO15

Artikkelit

Tuulipuvuilta vauhtia Kiinan osakeralliin

Johannes Ankelo
4.9.2025
east Lue lisää
Kolumnit

Nordea hyppii ja pomppii

Aki Pyysing
31.8.2025
east Lue lisää
Kolumnit

Kojamo tunnusti tosiasiat

Aki Pyysing
24.8.2025
east Lue lisää