Olet täällä

Treidaajalla on riski tulla peliongelmaiseksi

14
8723
13.6.2021, 19:52
#1
+1306
Liittynyt:
9.6.2014, 17:41
Viestejä:
1366

"Peliongelmaan vähänkään alttiille arvopaperimarkkina on hyvin vaarallinen paikka. Aina saa actionia jostain päin maailmaa ja lisäksi kurssit muuttuvat kaltaiseni dinosaurussijoittajan perspektiivistä villiä vauhtia. Lisäksi viime aikoina on ollut hyviä mahdollisuuksia onnistumisten tunteiden kasautumiseen, mikä helposti tuo ongelmapelaamiseen johtavan kuolemattomuuden tunteen.

Mutta osakemarkkina on siitä paljon pokeria -–rahapeliautomaateista puhumattakaan – miellyttävämpi paikka betsailla, että kysymyksessä on plussummapeli. Osakkeiden omistajat omistavat oikeita yrityksiä, joista useimmat parhaansa mukaan tekevät niin paljon voittoa kuin pystyvät.

Joten en kehota itsestään ongelmapelaajan oireita löytäviä välttelemään osakemarkkinoita. Mutta suosittelen kaikkia osakesijoittajia realistiseen suhtautumiseen omaan suhteelliseen etuunsa. Useimmilla sitä ei ole, ja on paljon parempi odottaa pitkän aikavälin viiden prosentin reaalituottoja kuin jahdata epätoivoisesti moninkertaistujia."

Aki Pyysing: Treidaajalla on riski tulla peliongelmaiseksi

3
+1
0
-1
3
0
13.6.2021, 23:32
+787
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
428

Olipa kauniisti sanottu tuo KUN seuraava romahdus tulee. Vaikka viime vuosikymmenellä aloittaneet eivät sitä ehkä ole huomanneetkaan, pörssiromahdus on yhtä varmaa kuin auringon nousu. Vain ajankohta on vaikeampi ennakoida. 

Siksi eläkesalkun rakentajalle on aivan olennasta juuri tuo Akin mainitsema kotelon pitäminen kasassa pulkkamäessä. Onneksi sekin helpottuu mitä useamman romahduksen läpi menee markkinoilla mukana. Viime kevään Osakesäästötilien statistiikan voisi tulkita varovaisen hyväksi oireeksi siitä, että yksityiset eivät ainakaan suurina laumoina panikoineet? Eipä toisaalta nähtykään pitkää lamaa, vaan hetkellinen tasokorjaus, johon koko maailman sopivaa entrypointtia odotellut joutilas raha iski kiinni.  

Sitten kun eläkesalkku on kasassa ja rommauksesta on helppo ostaa lisää rutiinilla saattaa olla järkevää siirtää fokus sellaisen kuntoilulajin löytämiseen, joka parantaa omaa todennäköisyyttä nähdä vielä monta tulevaakin romahdusta. 

5
+1
0
-1
5
0
14.6.2021, 08:06
+721
Liittynyt:
31.3.2019, 16:16
Viestejä:
432

Romahdusten odottelu oli helppoa, kun salkku oli vielä niin pieni, että säännöllisesti palkasta tehdyt lisäsäästöt olivat isoja suhteessa salkun kokoon. Nyt, kun ne ovat tosi pieniä, niin romahdus pelottaa paljon enemmän. Aki mainitsi pitävänsä vain limiittiä, mutta mites muut? Oletteko laskeneet osakepainoa?

0
+1
0
-1
0
0
14.6.2021, 10:56
+787
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
428

mskomu kirjoitti:

Romahdusten odottelu oli helppoa, kun salkku oli vielä niin pieni, että säännöllisesti palkasta tehdyt lisäsäästöt olivat isoja suhteessa salkun kokoon. Nyt, kun ne ovat tosi pieniä, niin romahdus pelottaa paljon enemmän. Aki mainitsi pitävänsä vain limiittiä, mutta mites muut? 

En tiedä, kumpi meistä edustaa valtavirtaa ja kumpi on poikkeus, mutta minä näin asian juuri päinvastoin. Minä olin hyvin huolissani tuloihini nähden pienestä menetyksestä, kun edes korkorahastoni eivät näyttäneet tuottavan yhtään mitään (rahastoni suurten kulujen vuoksi). Tuli tunne, että mikään valintani ei toimi. Onneksi henkinen valmius käsitellä romahduksia helpottaa jokaisessa romahduksessa. Maaliskuussa 2020 salkusta häivisi kolmessa viikossa tämän talon hinta ja puolet kesämökistäkin. Olisi liioiteltua sanoa, etten ollut huolissani, mutta käytännössä pidin silti uteliaisuuttani kirjaa siitä, kuinka nopeasti pääsen kuinka syvälle vaikka ostin koko ajan lisää kaksin käsin. Kirjoitin tännekin syksyllä olevani palkkatiliä lukuunottamatta all-in kolmen kursseja nostavan ilmiön konstellaatiossa kun presidentin vaalit + vuoden vaihde + koronarokote tapahtuvat lähes samaan aikaan. 

Teoriassa tiesin jo aikoja sitten, että halvalla ostavan tuotto-odotus on kalliilla ostavat tuotto-odotusta suurempi, mutta se kirjaviisaus ei antanut minulle mielenrauhaa. Nyt minulla on tukenani oma kirjanpitoni, jonka nojalla näen näin myös tapahtuneen myös omassa salkussani. Jokainen tämän vuosituhannen omalla nimellään tunnettu merkittävä pudotus on vivunnut vuosittaista osinkopottiani ylöspäin normaalivuotta nopeammin. Tämän pitäisi olla selvää jo muutenkin, mutta ympäröivää maailmaa numeroina mallintavalle mielenrauha tulee siitä, että oman elämän numerot ovat järjestyksessä. 

mskomu kirjoitti:

Oletteko laskeneet osakepainoa?

Ei, vaan nostin toiseksi viimeisellä velkapaperimodulilla mitä oli jäljellä. Muistan tilanteenkin, koska olin päätöksen syntyessä poikani kanssa hiihtolenkillä. Hän työskentelee pankissa ja on ETF-sijoittaja. Tuli puhetta presidentin puheesta, jossa Niinistö lyhyesti mainitsi joidenkin EU-maiden velkaantumisen aiheuttaman riskin. Mainitsin siitä millaista tuhoa jonkin maan default tai merkittävä ulkoinen tuki tekisi valtioiden velkapapereista kootuille rahastoille ja poikani korjasi, että oikeasti se tuho alkaa kyllä jo siinä vaiheessa kun asia nousee puheeksi julkisuudessa ja epäluulo herää. Huomasin Seligsonin valtion obligaatiorahaston sisältävän (silloin) 20% Italian ja noin 15% Espanjan velkapapereita. Kävin sentään hiihtolenkin jälkeen saunassa, mutta sen jälkeen kyseinen rahasto lähti sekä minun että vaimoni salkusta kuin telkkä pöntöstä ja osakerahastoa tilalle. 

Amerikkalainen nyrkkisääntö on 100 - ikävuodet osakepainoa ja sille on yleensä perusteensa pelkällä salkun tuotolla elävälle. Luotan vielä sen verran suomalaiseen työeläkejärjestelmään, että meillä on varaa hyväksyä osakesijoitusten suurempi vuosittainen vaihtelu keskimäärin suuremman tuoton hintana. Lisäksi meidän eläkesalkut on rakennettu osinkotuotolle eikä myynneille, joten emme ole samalla tavoin arvosta riippuvaisia kuin salkun koko tuoton syöden olisimme. Siksi kuusikymppiset menevät täällä nyt 2-vuotiaan osakepainolla tavoitellen osinkopottia, joka täydentää työeläkkeen päälle nettotulot työvuosien tasolle.

Salkun arvon laskusta on tullut lähinnä kriteeri ostojen kiihdyttämiselle käytettävissä olevien varojen puitteissa. 

2
+1
0
-1
2
0
14.6.2021, 10:49
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

mskomu kirjoitti:

Aki mainitsi pitävänsä vain limiittiä, mutta mites muut? Oletteko laskeneet osakepainoa?

Nordea Investor näyttää mukavasti salkun allokaation sijoitukseni-sivulla. Vuodenvaihteessa sen salkun osakepaino oli yli 86%. Tänään se on pienempi, 82% ja korkopositioiden osuus on noussut:

Lunastin maaliskuussa teknorahastoista ja laitoin voittoeriä Nordea Vakaa Tuotto rahastoon - se on pääosin 60/40 allokaatiolla oleva yhdistelmärahasto ja tekee hidasta plussaa. Myin osakkeista tupakkayhtiö Altrian kokonaan hyvällä voitolla  toukokuussa, sillä siihen näytti kohdistuvan kansallisia paineita:

https://www.sijoitustieto.fi/comment/69154#comment-69154

Altria (MO) myy kellokasmerkki Marlboroa US rajojen sisällä ja Philip Morris (PM) kaikkialla muualla maailmassa.

En vielä ryhtynyt ostamaan PM osaketta, vaan laitoin varat osin REIT-yhtiöihin ja Cibukseen lisäyksinä, ETF-osuuden bondipositiohin - TIPS:eihin sekä Vanguardin Eurooppa ETF:ään. Lisäsin myös Vanguard FTSE All-worldia.

Korkopapereita - SPDR Barclays US Treasuryä ja iSharesin USD TIPS inflaatiosuojattuja papereita olen lisäillyt niin, että nyt 1/4 on Treasuryä ja 3/4 TIPS:ejä keskinäisessä suhteessa. Tämä on muuttanut koko salkun allokaatiota. Rahastoissa on lisäksi europpalaisia yrityslainoja.

Tavoite on päästä tämän salkun osalta 80/20 suhteeseen kesäksi - vahva osakepaino, mutta pappatyyliin vara ei venettä kaada.

Olen myös vähentänyt muutamaa osaketta noin 10% ja maksanut niillä kulutusluottoa takaisin nollille niin, että siinä on taas täysi luottolimiitti tarvittaessa käytössä. Se oli ihan korkomenoansa kannattavampi käyttö syksyllä kaiken noustessa, mutta nyt asiat ovat toisin.

2
+1
0
-1
2
0
14.6.2021, 11:00
+141
Liittynyt:
18.11.2016, 12:14
Viestejä:
118

mskomu kirjoitti:

Romahdusten odottelu oli helppoa, kun salkku oli vielä niin pieni, että säännöllisesti palkasta tehdyt lisäsäästöt olivat isoja suhteessa salkun kokoon. Nyt, kun ne ovat tosi pieniä, niin romahdus pelottaa paljon enemmän. Aki mainitsi pitävänsä vain limiittiä, mutta mites muut? Oletteko laskeneet osakepainoa?

Kaikki jenkkiosakkeet lähtivät viimeisen 3kk aikana. Edustivat valtaosaa salkusta aikaisemmin. Eurooppalaisia jäljellä vielä, mutta jos mitään uutta ei ilmaannu, dumppaan nekin kesäkuun aikana. Tuotto-odotukset ovat omilla mittareilla naurettavan matalia tuleville vuosille. Tällä hetkellä allocazione on eurooppalaiset osakkeet 11%, sijoitusasunnot 18%, bitcoin 14%, ether 57%. Käteistä ei ole. Osakelikvidit sitten ehkä Adaan (Cardano), mutta pitää ensin tehdä vähän taustatutkimusta. Jos aggressiivisempaa romahdusta nähdään osakkeissa, muuttuu nettosijoitusaste varmaankin aika paljon yli sataseksi, mitä varten pidän sijoituslainalupauksia elossa päivittäen niitä aina pankin vaatiessa (yleensä 3kk tai 6kk intervalleilla). Tosin oma perus skenaarioni ei ole mikään romahdus, vaan sideways markkina ja matala vola.

4
+1
0
-1
4
0
15.6.2021, 13:34
+33
Liittynyt:
5.12.2018, 18:24
Viestejä:
58

Vappuna 2021 laadin T75-peleihin Forssaan kimppasysteemin, siis raveihin, jolla lunastin yli 300 000€. Se oli jaettu 50 osuuteen ja yksi osuus voitti siis reilut 6000€. Se on Suomen ravien suurin voitto tänä vuonna toistaiseksi. Eihän tuo rahallisesti mikään mullistava voitto ollut,mutta se että ainoana sain laadittua koko maassa tuollaisen pelin joka vei koko potin ,  oli älyllisesti pelejä lähestyvän pelurin täyttymys. Tuli tyhjä olo ja hetken ajattelin että lopetan pelaamisen kokonaan. Olen kuitenkin harrastanut raveja yli 50 vuotta teinipojasta lähtien.

En ole tullut peliongelmaiseksi siinä mielessä että olisin tehnyt suuria tappioita vaikka muissa suhteissa elämässäni on ollut suuria haasteita mm. alkoholin suhteen nuorempana. Eli kaiketi olen addiktioherkkä ihminen. Mutta ongelmaa voi olla myös ajankäyttö ja siinä suhteessa addiktiota lienee ollut ja on ehkä edelleenkin. Voisihan näitä elämänsä tunteja käyttää järkevämminkin kuin videoilta hevosten juoksuja seuraten!

Vuosituhannen alussa harrastin minäkin päivätreidausta ja siihen kyllä koukutuin. EQ:n käyttöliittymä tuli tutuksi. Veroilmoituksissa oli aikamoinen läjä 9a lomaketta. :) 

Nyt olen palannut vankkaan B&H salkkuun ja se sopii minulle koska tunnen hevoset paremmin kuin yhtiöt. Iso osa omaisuutta on kyllä pörssissä kiinni ja onhan nämä hieman stressaavia aikoja kun niin paljon romahduksen enteitä ja spekulaatiota ilmassa. Pelko ja ahneus kamppailevat todellakin.

5
+1
0
-1
5
0
22.6.2021, 10:46
+141
Liittynyt:
18.11.2016, 12:14
Viestejä:
118

big bad bear kirjoitti:

Kaikki jenkkiosakkeet lähtivät viimeisen 3kk aikana. Edustivat valtaosaa salkusta aikaisemmin. Eurooppalaisia jäljellä vielä, mutta jos mitään uutta ei ilmaannu, dumppaan nekin kesäkuun aikana. Tuotto-odotukset ovat omilla mittareilla naurettavan matalia tuleville vuosille. Tällä hetkellä allocazione on eurooppalaiset osakkeet 11%, sijoitusasunnot 18%, bitcoin 14%, ether 57%. Käteistä ei ole. Osakelikvidit sitten ehkä Adaan (Cardano), mutta pitää ensin tehdä vähän taustatutkimusta. Jos aggressiivisempaa romahdusta nähdään osakkeissa, muuttuu nettosijoitusaste varmaankin aika paljon yli sataseksi, mitä varten pidän sijoituslainalupauksia elossa päivittäen niitä aina pankin vaatiessa (yleensä 3kk tai 6kk intervalleilla). Tosin oma perus skenaarioni ei ole mikään romahdus, vaan sideways markkina ja matala vola.

Tämä on nyt toteutettu ja enää jäljellä sijoitusasuntoja ja kryptoja (BTC, ETH, ADA). Seuraavaksi ajattelin istua käsien päällä määrittelemättömän ajan (mutta näillä näkymin pitkään) ja katsella, kun inflaatio ampuu taivaisiin ja 9/10 keskuspankista kiristävät rahapolitiikkaa samanaikaisesti. Popkornia pitää varmaankin olla valmiina. Jos FED ja EKP antavat osakemarkkinoiden korjata alemmaksi, suunnitelmana on mennä velkarahalla sisään noin -20% tienoilla.

1
+1
0
-1
1
0
4.7.2021, 15:27
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

Kesästä voi tulla tylsä. Se olisi huojentavaa.

Markkina-analyytikot sanovat sen tyylikkäästi: Kurssien ensimmäinen derivaatta on nouseva, mutta toinen derivaatta on laskeva. No arkikielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että kurssit ovat keskimäärin nousussa (kulmakerroin positiivinen) mutta nousu hidastuu (kiihtyvyys on negatiivinen).

Asia näkyy pelkokertoimen eli VIX-indeksin käyrässä - alla Chicago Board Options Exchange volatiliteetti-indeksin kolmen vuoden käyrä. Sen arvo on nyt 52 viikon alarajoilla, arvossa 15,2. Traderilla on tylsää, kun se pysyy alle 16.

Volatiliteetin odotetaan (tai toivotaan) taas nousevan ennen pitkää, ainakin ajoittain:

“With equity markets [at the index level] having been in a near-catatonic state, it’s inevitable that volatility should pick up,” remarks Julian Emanuel, chief equity and derivatives strategist at BTIG

Tähän lääkkeeksi suositellaan satulassa istumista, jalat molemmin puolin indeksiä S&P500 optioiden avulla:

And he’d play a rise in volatilities with options. In a client note, he recommended a straddle, simultaneously buying July 30 calls and puts on the S&P 500 index, a position that would pay off from big moves higher or lower but would lose the cost of premiums paid on the options if the market stays range-bound. If July brings fireworks beyond the Fourth, however, the bet would be a winner.

Laajemmin asiasta: https://www.marketwatch.com/articles/prepare-for-stock-market-volatility...

Jos tylsyys ärsyttää, voi ehkä olla oikea hetki kokeilla spekulatiivisia instrumentteja, joista Nordnetilla on pikaneuvot ohessa: https://www.nordnet.fi/blogi/nain-valitset-oikean-viputuotteen-ja-hyodyn...

Pieni sormiharjoittelu pitkästä aikaa voisi olla ihan hauskaakin. S&P 500 indeksin pisteluku 2.7.2021 oli 4.352,34 ja kuukausimuutos on ollut +3,0 %. Indeksillä on hyvät mahdollisuudet liikkua kumpaan suuntaan tahansa - ja lähes kaikki muutkin markkinat perässä.

Pointti tässä on olla yrittämättä liikaa, sillä se tulee kalliiksi. Kun salkussa on S&P 500 indeksi-etf:ää, bull-komponenttia ei tarvita. Etsinnässä olisi indeksin laskussa tuottoa antava, mutta juuri nyt halpa tuote. Pientä verestystä nykytuotteilla voisi kokeilla rahalla - kunhan se ei etene peliongelmaksi.

Löytyykö tästä aiheesta muiden kirjoittajien suosimia sijoitusvaihtoehtoja?

1
+1
0
-1
1
0
4.7.2021, 22:59
+25
Liittynyt:
19.11.2020, 01:27
Viestejä:
137

Nimikerkki Bingo. Longaa volaa = ostat osto-optioita ja delta hedgaat ne delta neutraaliksi.

0
+1
0
-1
0
0
5.7.2021, 09:10
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

Makaroonilaatikko kirjoitti:

Nimikerkki Bingo. Longaa volaa = ostat osto-optioita ja delta hedgaat ne delta neutraaliksi.

Tämä on yksi keino. Pulma siinä on, että indeksin arvon muuttuessa deltan neutraalina pitämiseksi pitäisi ostaa tai myydä indeksi-etf:ää ja siitä tulee kuluja. "While calculating the number of shares to buy/sell for a hedge seems straight forward, it is actually a bit more complicated because the value of delta is always changing, so your position will need to change over time."

Periaatteessa pitäisi ainakin kerran viikossa justeerata hedge neutraaliksi. Sopii päivätraderille.

"In an ideal world, a trade would be hedged instantly whenever delta became non-zero.

In practice however, this isn’t feasible as the transaction costs required to constantly respond to changes in delta position would make this an incredibly costly exercise, eroding any potential benefit of hedging the position in the first place."

Lisää asiasta: What Is Delta Hedging? Easy To Follow Guide (optionstradingiq.com)

Pointti on löytää tuote, jonka voi setlata kuukaudeksi, mennä laiturin nokkaan ja unohtaa.

0
+1
0
-1
0
0
5.7.2021, 15:39
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

Päädyin tässä alkeelliseen suojaukseen eli etsimään sijoitusinstrumenttia, joka korreloi käänteisesti volatiliteetti-indeksin kanssa. Niitä on, mutta melko edullinen näyttäisi olevan Lyxor S&P 500 VIX Futures Enhanced Roll UCITS ETF - Acc, tikkeri (VOOL) ja löytyy Frankfurtista, Xetrasta. Tiedot: https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/etf-listat/16129549-lyxor-sp-500

"Positioiden ylläpitämiseksi futuurisopimukset vaihdetaan (”rollataan”) eräpäivän lähestyessä jatkuvasti (viimeistään ennen futuurisopimusten erääntymistä) uusiin, maturiteetiltaan pidempiin futuurisopimuksiin." Avaintiedot: https://doc.morningstar.com/document/3d3978b5e02951ff73855dc4c95acc88.ms...

VOOL (sininen käyrä) toimi vivutettuna aika kauniisti käänteisesti SPDR S&P500 ETF:n (ruskea) ja Invescon EQQQ:n (tumman ruskea) koronadipissä ja on nyt tullut sopivaan ostokohtaan.

Tarkempi toiminta näkyy Nordnetin kuvassa. Harkinta perustuu siihen, kuinka paljon VIX-indeksi voisi tästä päivästä laskea eli instrumentti halventua - eipä paljonkaan - mutta hermoheikko markkina näyttää, että kunnon säikähdyksessä ylärajaa ei hevin löydy. 

Ostin sitä ensimmäisen erän ja tarkoitus on pitää tätä syyskuuhun saakka ja myydä pois. Myynti- ja ostohinnan ero plus kauppapalkkiot ovat sitten vakuutuksen hinta. Erälle tai ainakin osaerälle on hyvä asettaa myyntiraja - vaikkapa liukuva stop-loss, jolloin se tuottaa kun muut romahtavat. Eihän siitä muuten hyötyä ole.

0
+1
0
-1
0
0
5.7.2021, 16:09
+279
Liittynyt:
3.12.2020, 21:05
Viestejä:
487

VIX voi tuosta tulla alas vaikka 30-40% eikä se olisi vielä mitenkään  ihmeellistä

https://www.investing.com/indices/us-spx-vix-futures-streaming-chart

valitse 10 v. ajanjakso

 

1
+1
1
-1
1
1
6.7.2021, 09:11
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

Sijoitustieto kirjoitti:

"Peliongelmaan vähänkään alttiille arvopaperimarkkina on hyvin vaarallinen paikka. ... Lisäksi viime aikoina on ollut hyviä mahdollisuuksia onnistumisten tunteiden kasautumiseen, mikä helposti tuo ongelmapelaamiseen johtavan kuolemattomuuden tunteen.

Huoleni ei ole, että sijoittajasta tulisi peliriippuvainen vaan, että markkinasta tulee peliä. Rahavirta globaaleihin sijoitusrahastoihin on tänä vuonna ollut ennätyksellinen:

Lähde Financial Times: https://www.ft.com/content/85b06040-1993-4752-bf4f-7964fed3fe26

Globaalisektoriin on virrannut rahaa 580 miljardia dollaria vuoden ensimmäisen puoliskon aikana EPFR:n mukaan. BoA arvioi, että sama meno jatkuu loppuvuoden ja rahastoihin tulee rahaa vuonna 2021 saman verran kuin kahtenakymmenenä edellisenä vuonna. Osakerahastojen suosio tulee indeksien noususta - S&P500 on noussut 15% ja FTSE All World on noussut vähän yli 12%. Yksityinen raha etsii raivokkaasti paikkaa, josta ansainnan kasvu tulee.

Samanaikaisesti yksityissijoittajien määrä ja osuus on kasvanut - nämä toivat uutta rahaa osakkeisiin ja etf-rahastoihin viime kuussa nettomääräisenä 28 miljardia dollaria, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2014.

Näiden luultiin poistuvan markkinoilta kun talous avautuu. Toisin on käynyt - yli 10 miljoonaa uutta sijoitustiliä on jenkeissä avattu alkaneen puolen vuoden aikana JPM Securities mukaan. Se on sama määrä kuin koko vuonna 2020. Yksityissijoittajien vakaa usko ja toivo on ristiriidassa institutionaalisten sijoittajien ja pankkiirien lisääntyvään epävarmuuteen markkinoiden tilasta:

"Retail investors’ enthusiasm is in contrast to professional money managers’ growing unease about the market’s outlook. This has risen as markets on the surface appear placid, but volatility has grown around individual stocks."

Lisää asiasta WSJ: https://www.wsj.com/articles/retail-investors-power-the-trading-wave-wit...

Indrid Cold kirjoitti:

VIX voi tuosta tulla alas vaikka 30-40% eikä se olisi vielä mitenkään  ihmeellistä

Volatiliteetti voi kyllä laskeakin, mutta ajan merkit ja numerot näyttävät siltä, että on sen nouseminen on todennäköisempää. Siitä juontuu salkun suojauspuolen pohdiskelu niin, että se voisi myös tuottaa rahaa - ei paha, jos aavistukset volan suhteen toteutuvat. Kurssilaskua se ei ennusta eikä tässä siitä ole kyse.

0
+1
0
-1
0
0
7.7.2021, 10:53
+1639
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1390

Hiukan päivitystä jenkkimarkkinan arvostuksen indikaattoreihin tänään ja samalla tietoa siitä kuinka muualla markkinatilanne luetaan:

Ja päätelmä ylläolevista:

Lähde ja lisää kuvia: Buffett Indicator: The percent of total market cap relative to Gross National Product? (gurufocus.com)

Tähän nähden ei ole ihme, että varoja siirtyy puhtaista jenkkiosakerahastoista laajemmin hajautettuihin, kansainvälisiin rahastoihin. Osakesijoituksista ei luovuta, koska vaihtoehtoa ei kiinteistöjä lukuun ottamatta ole, mutta maantieteellinen sijoittelu on toisella tavalla painotettu. Rahavirrat näkyvät edellisessä viestissä.

Arvostusta selittää alhainen korkotaso ja se huomioiden osakkeet ovat vielä ymmärrettävissä hinnoissa:

Lähde ja useampia arvoita eri pohjilta: Current Market Valuation

Tästä syystä jokainen korkouutinen, korkoaavistus tai FED:n äänenpaino täräyttää markkinaa tolkuttomasti.

0
+1
0
-1
0
0