26
forum
|

Iletus

+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Onko sijoitustiedossa aktiivisia laivaussektorin seuraajia? Avataan oma ketju Norjan Merkur-listalla olevalle ADS Crude Carriersille ja kirjoitellaan tämä auki, mikä auttaa itseäkin analysoimaan tarkemmin.

 

Kyseessä on 2018 listautunut yhtiö, joka omistaa kolme VLCC-luokan öljytankkeria, jotka ovat valmistuneet 2002. Sijoituskeissi on hyvin yksinkertainen; laivastolla on käyttöikää todennäköisesti jäljellä vuoden 2022 loppuun asti, minkä jälkeen laivat romutetaan. Toinen skenaario on jatkaa toimintaa vuosi kerrallaan ja kolmas epätodennäköisin, missä ostetaan uutta laivastoa toiminnan jatkamiseksi. 2019 kaikkiin laivoihin asennettiin scrubberit ja näin ADS voi operoida koko vuoden laivastollaan. Perjantain päätöskurssi oli 21,80 NOK

Firman speksit olivat 2019 lopussa seuraavat:

Mcap (3.4 close): n. $48,5 milj.

Debt: $36,6 milj.

Current assets: $21,1 milj. (enimmäkseen käteinen+ saatavat)

Vessels: $81,5 milj.

Osinkoa jaettiin 2018 tuloksesta $2 miljoonaa, joka maksettiin kvartaaliosinkona maaliskuussa. Alusten romumetalliarvoksi olen arvioinut yhteensä 12,5/osake NOK Q4-raportin perustella ($325 / ldt)

Öljytankkerisektori on äärimmäisen volatiili ja kulunut maaliskuu tarjosi monille firmoille lyhyen aikavälin pikavoiton, jonka ADSC ehti hyödyntää kohtalaisen hyvin kaikille kolmella laivallaan. Pitkässä juoksussa tärkein ajuri on kuitenkin öljynkulutus ja erityisesti USA-Kiina -kauppa. Koska ADSC on lyhytikäinen yritys, hyötyy se suhteellisesti kilpailijoitaan enemmän lyhyen aikavälin upswingistä. Lisäksi Q4/Q1 taite oli tankkerien spot-markkinalla vahva, minkä ADSC hyödynsi lähes täysimääräisesti. Näin ollen ADS ilmoittikin 30.3, että 2020 vuodelle on nyt kiinnitetty noin. 500 operointipäivää keskimääräisellä $72 000 TCE/d (Time Charter Equivalent) -vuokralla https://www.adscrude.com/2020/03/30/ads-crude-carriers-commercial-update/. ADS Page on vuokrattu $69 000/d hinnalla time-charterina 6 kuukaudeksi ja ADS Serenade sekä ADS Stratus jatkanevat spot-markkinalla. Pelkästään näiden tietojen perusteella ADS tekee $36 milj. TCE-liikevaihtoa puolelta vuodelta vuonna 2020. Karkeasti tämä muodostaa arvioni mukaan $19,8 miljoonaa liikevoittoa (oletuksena $3 milj operointikulut, $0,4 milj SG&A ja $5 milj. poistot per kvartaali). 

ADS PAGE ja Stratus palaavat spotmarkkinalle Touko-Kesäkuussa ja tällöin määräytyy tarkempi yhtiön 3Q tulos. Q4 on perinteisesti sektorin vahvin kvartaali, mutta koronatilanne sekä erityisesti öljysota tekevät tästä mahdottoman arvioida tarkasti. Mikäli toiset noin 500 päivää kuitenkin vuokrataan hyvin realistiseen $35 000 TCE/d hintaan, tekisi yhtiö lisää tulosta vuodelle 2020 noin $3,2 miljoonaa (oletuspoistot $4 miljoonaa/kvartaali Q3-Q4). Koko vuoden tulos olisi näin ollen $22 miljoonaa, mikä tarkoittaisi noin 10 NOK EPS:ää.

Olen arvioinut poistot yläkanttiin, mutta toisaalta tämä jättää pelivaraa ylimääräisille kuluille. Joka tapauksessa yritys tekee varovaisella arviolla nettotulosta 50% market capiinsa nähden tänä vuonna. Ylimääräinen kassa jaetaan kvartaaliosinkoina ja tulosta käytetään velkojen lyhentämiseen Cash-Sweep -ehdon mukaisesti aina siihen asti, että velat pienenevät 27 miljoonaan, mikä maksetaan pois sen erääntyessä. Mikäli koronatilanne helpottaa syksyyn mennessä on todennäköistä että Q4 on yhtä vahva kuin vuonna 2019 ja vuoden nettotulos huomattavasti korkeampi. Lisäksi yhtiö treidaa isolla alennuksella NAV:iin nähden.

 

Suositushan tämä ei ole, mutta omaan salkkuun tätä on osteltu reilusti, kuten muitakin tankkeriyhtiöitä ja downside vaikuttaa julki olevien numeroiden perusteella hyvin pieneltä. Pienenä yrityksenä tämä on kuitenkin helpohko arvioitava ja upside-vipu on korkea, mikäli alukset runnaavat spot-markkinalla hyvin. Osake treidaa noin 0,5 P/NAV:lla ja 1-2 P/E:llä. Normaalisti epäilisin value-trapia, mutta tästä keissistä sitä en ole löytänyt. Osakkeen päiväkohtainen heilunta on volatiilia, mutta toukokuulle asti yhtiön toiminta ei ole riippuvainen päivittäisistä tapahtumista tai spothintojen muutoksista. 

 

E: Korjattu laivojen ikä.

0
0
25.5.2020 - 19:08 #40234

grandeto

+12
Liittynyt:
25.5.2020
Viestejä:
4

Tämä on kyllä ollut mielenkiintoinen seurattava. 28.05.2020 tulee jäätävän kova Q1 raportti ulos, ja Q2 tulee myös olemaan 2000-luvun parhaita kvartaaleita tankkereille, silti esim. ADS:n osake ytd. -20%. 

Pari viikko kirjoitellut tästä Wordii valmiiksi ja mielellään tankannut lisää osakkeita 23nok osakehintaan.

https://onedrive.live.com/view.aspx?resid=4BF25DDC13124E68!972&ithint=f…

 

0
0
25.5.2020 - 20:43 #40241

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Olit @grandeto kasannut wordiin hyvin yhtiön ja alan perusteet, mitä en itse jaksanut tehdä. Avauspostauksen jälkeenhän kurssi kiipesi pian 30 nok tienoille, mistä valui takaisin nykyisille haminoille, noin 23 nok hintoihin. Olin ketjua aloittaessa ronskissa ylipainossa, mistä sitten keventelin position melko normaalin hajautusbetsin suuruiseksi.

Tällä hetkellä tilanne ei näytä läheskään yhtä hyvältä näytä kuin aiemmin, mm. näistä syistä:

 

- Öljyntuottajat leikkasivat tuotantoa, mikä tuo ylitarjonnan tankkerimarkkinoille, kun täytettyjä öljyvarastoja aletaan purkamaan. Hyvä Q4 -sesonki todennäköisesti meni siinä.

- ADSC ei saanut klousattua diilejä aivan niin hyviin hintoihin, mitä arvioin

- Stratus on telakalla? ja vuokrakurssit tulleet alas, saako hyvää diiliä signattua?

- Öljynhinnan contango poistui ja varastointiarbitraasi meni siinä. Tämä oli tärkein tekijä bullish-arvioon aiemmin.

- Teräksen hinta antaa romutusarvon laivoille, mutta se voi myös elää näinä turbulenteina aikoina teräksen kysynnän mukaan

- On totta, että yhtiö tekee Mcapiinsa nähden tulosta 50-60% ekan vuosipuolikkaan aikana 2020, mutta jos 2023 vuoteen asti ei tehdä tuottoa, jää osakkeen arvoksi suurinpiirtein nykyinen, noin 22 nok. Tämä on myös varsin todennäköinen skenaario.

 

Eniten omaan näkemykseen vaikuttanut kuitenkin laivurialan ROCK-starban, eli Joakim Hannisdahlin vahvasti bearish -näkemys öljytankkerisegmenttiä kohtaan vuosille H2/2020-2022. En nyt ihan omilla kannuksillani lähtisi vastaankaan betsaamaan. Hän oli ruuvannut arviotaan rajusti sen suhteen, että ADSC romuttaisi laivat 2022 ja lopettaisi toiminnan - nyt todennäköisyys romutukselle on 3%, mikä on vahva takinkääntö. Oma excelinihän näyttää, että NAV/osake pyörii tällä hetkellä noin 33 nok paikkeilla, mutta JH olettaa firman todennäköisemmin jatkavan toimintaansa tulevaisuuteen, kuin lopettavan - ja tuhoavan omistaja-arvoa matkan varrella, jolloin firmalle annetaan alan standardialennus NAV:iin nähden.

Tämä osake on melko yksinkertainen betsi, taseessa on 3 laivaa, jotka pitää muuttaa kassavirraksi. Ensin on maksettava näiden hankintaan ja rikkipesurien asennukseen käytetyt vivut pois. Tämän jälkeen jäljelle jää laivojen jälleenmyynti/romutusarvo+vuokraustoiminnasta kerätty käteinen, jonka sisäänvirtaus on epätodennäköistä tästä 2,5 vuotta eteenpäin. Merivesi ruostuttaa ja jälleenmyyntiarvo laskee päivä päivältä, tekipä yhtiö voittoa tai ei ja mikäli romutusarvoa ei saada realisoitua osakkeenomistajille rahaksi, jatkuu yhtiön taival todennäköisesti 0,5 NAV-kertoimella vuoden 2022 älkeen. Yhtiön arvo on äärimmäisen volatiili ja korreloi vahvalla vipuvaikutuksella öljytankkerivuokrien spot-hinnan kanssa.

Mielellään kuulen kyllä perusteluita suuntaan, jos toiseenkin, tämä on melko yksinkertainen yhtiö arvonmäärityksen harjoitustyöksi.

 

 

 

0
0
27.5.2020 - 02:50 #40301

grandeto

+12
Liittynyt:
25.5.2020
Viestejä:
4

Joo ensinnäkin loistavia kommentteja!

-Teräksen arvo saattaa kyllä laskea, varsinkin jos dayratet putoaisivat, ja paljon ikääntyviä tankkereita romutettaisiin lyhyellä aikavälillä? Yhtiö itse arvioinut teräksen arvon 18,5m per laiva, siihen on hyvä laskea esim. 25% laskuvara, jolloin tulisi n. 14milj usd per laiva

Lyhyellä (koko sijoituskeissi:hän melko lyhyt) välillä tärkeä, mitä tekee Stratus? (pidempi huolto, olisi kyllä katastrofi pienelle 3 laivan tankkeritalolle, yksi worst case scenario, varsinkin jos vahvat spot-hinnat olisi päällä)

18.05.2020

The current position of ADS STRATUS is at South East Asia (coordinates 1.21392 N / 103.88662 E) reported 1 min ago by AIS. The vessel is en route to FOR ORDERS, sailing at a speed of 6.1 knots and expected to arrive there on May 25, 06:00.

The vessel ADS STRATUS (IMO: 9248485, MMSI 636011434) is a Crude Oil Tanker built in 2002 (18 years old) and currently sailing under the flag of Liberia.

https://www.vesselfinder.com/vessels/ADS-STRATUS-IMO-9248485-MMSI-636011434

-Eli töissä pitäisi olla ja varmaan siinä 50k/d päivätaksoilla. Pitää meilata vaikka Ben Boilingille Q1 rapsan jälkee et mikä tilanne, jos ei tuu VLCC fixtureihin tai esim. Hannisdahlin twitteriin tietoa/matkaa.

Lähde: Charles R Weber Company

Jos Charles Weber Companyn researchia uskominen, niin aika jäätäviä 12 month timechartereja edelleen tarjolla :) Vaikka tosiaan harmittavasti missattiin huhtikuun lopun parhaat hinnat.

Tänään spot-markkinassa esim. solmittu v.2008 VLCC:lle 49K/d 82days! J.Hannisdahlin uusimmassa researchissa ADS Q3, kolmen laivan keskimääräinen päivätaksaksi arvioitu 32k/d ja Page on Q3 100% 69k/d taksalla, eli kahdelle muulle laivalle jäisi 14k/d päivätaksat.

Hurja olisi pudotus, mutta toisaalta ihan samalla tavalla meni tammikuu 100k/d -> maaliskuun alku 20k/d -> Ja maaliskuun loppu +100k/d ja tällä upeella tiellä ollaan vielä 50k/d taksoilla. Frontlinen CEO Robert Hvide Macleod muuten lupasi kävellä kesälomalla Oslosta Bergeniin jos Q2 aikana dayratet putoavat 20k/d tasolle. https://soundcloud.com/dnb_podcast/tanker-market-outlook-with-frontline-ceo-robert-hvide-macleod  2.30 kohdasta 😊

Ei tietenkään suuremmin haluis olla Hanniksen kanssa eri linjoilla, mutta pakko se on nyt, vähiten tankkereita sitten v. 1997 ja on iäkkäitä tankkerereita markkinoilla, 20% lähellä eläke-ikää, ja varsinkin ne mis ei ole scrubberia asennettua, varmaan aika nopeasti romutetaan jos Hannisdahlin arviot dayrateista tulevat. Ja jää taas vähemmän laivoja markkinoille. Ja ADS ei kanna sitä riskiä (alkup. suunnitelman mukaan), että esim. Kiina päättäisi tulla 50 uuden tankkerin kanssa markinoille ”pilaaman partyi.” (koska vlcc-tankkerin tilauksesta ensimmäisen matkaan menee 2v.)

 Source: Vesselsvalue/ @Milestaylor47

Hannisdahlilla twitterseuraajat noussut 6kk aikana 1k -> 10k. Aika kovin kiinnostus häneen (niin kuin varmaan koko tankkeri-skeneen) viime kuukausina noussut.

Mut Hannisdahlin kommentti, että 3% mahdollisuus, että yhtiö pysyisi alkup. suunnitelmassa romuttaa laivat 2022 loppupuolella, niin pidän tota loukkauksena Yhtiön kokenutta ja ammattitaitoista Johtoa kohtaan. Kyseenalaistan myös Hannisdahlin oman ammattitaidon tässä kommentissa / vrt hänen aikaisemmat researchit.

17.05.2020 Hannisdahlin Shipping Weekly 20/2020 raportissa, ADS:lle merkattu että 2022 loppuun asti markkinoilla ja sen jälkeen laivat romuiksi ja tienatut rahat omistajille. Ja kolmen päivän kuluttua 20.05.2020 tämä yhtiön alkuperäisen suunnitelman mahdollisuus onkin 3%? Ja tässä esim. 3kuukauden takaa Hannisdahlin ”ADS Special.”

Source: Joakim Hannisdahl, Cleaves

 

 

Jos Firman Ceolta kysytään tulevaisuudensuunnitelmia 21.05.2020

 

 

https://finansavisen.no/nyheter/shipping/2020/05/20/7529710/analytikere-uenige-om-hvor-lenge-tankfesten-varer

TANK: Men analytikerne er uenige om om hvor lenge tankfesten vil vare. Hannisdahl ovenfor er svært negativ, mens Clarksons Platou tror markedsfallet blir kortvarig og at oljeproduksjonen til OPEC+ allerede fra 2021 skrus kraftig opp mens Kepler også er positiv til utsiktene og har f.eks et kursmål på Frontline på NOK 160. Frontline-sjef Robert Hvide Macleod er forberedt på at tankmarkedet vil korrigere i forbindelse med at det fremover blir lagertrekk av olje, men viser til at ordreboken er den laveste på 25 år og tror oljeproduksjonen vil komme tilbake. (FA)

“Analyytikot ovat eri mieltä miten kauan tankkerijuhlat kestävät.

 Hannisdahl on erittäin negatiivinen.

Clarksons Platou uskoo markkinoiden laskun olevan lyhytaikaista, ja että OPEC+ öljyntuotantoa vahvistetaan jyrkästi jo vuodesta 2021.

Kepler on myös erittäin positiivinen ja heillä on Target Price esim. Frontlinelle 160NOK

Frontlinen CEO Robert Hvide Macleod kertoo että uusien tankkerien tilauskirja on pienin 25vuoteen ja uskoo öljyntuotannon palautuvan. "

22.05.2020 Danske Bankin, TP Frontlinelle 95 NOK (Hannisdahl 47,7NOK)

0
0
27.5.2020 - 11:30 #40318

Wanderer_In_Wo…

+3
Liittynyt:
11.9.2015
Viestejä:
17
grandeto kirjoitti:
Lyhyellä (koko sijoituskeissi:hän melko lyhyt) välillä tärkeä, mitä tekee Stratus? (pidempi huolto, olisi kyllä katastrofi pienelle 3 laivan tankkeritalolle, yksi worst case scenario, varsinkin jos vahvat spot-hinnat olisi päällä)

Miksi ennakoit Stratukselle pidempää huoltoa? Se oli toukokuun alkupuolelle Batamissa noin viikon mittaisessa ennalta suunnitellussa huollossa.

Kyllä kai se nyt keikalla on kun Persianlahdelle on suunta. Ja huomennahan tästä mitä luultavimmin tiedotetaan Q1-raportin yhteydessä.

0
0
27.5.2020 - 14:10 #40337

grandeto

+12
Liittynyt:
25.5.2020
Viestejä:
4
Wanderer_In_Wonderland kirjoitti:

 

grandeto kirjoitti:

Lyhyellä (koko sijoituskeissi:hän melko lyhyt) välillä tärkeä, mitä tekee Stratus? (pidempi huolto, olisi kyllä katastrofi pienelle 3 laivan tankkeritalolle, yksi worst case scenario, varsinkin jos vahvat spot-hinnat olisi päällä)

Miksi ennakoit Stratukselle pidempää huoltoa? Se oli toukokuun alkupuolelle Batamissa noin viikon mittaisessa ennalta suunnitellussa huollossa.

Kyllä kai se nyt keikalla on kun Persianlahdelle on suunta. Ja huomennahan tästä mitä luultavimmin tiedotetaan Q1-raportin yhteydessä.

Joo Stratus töissä!

Epäselvästi kirjoitettu meikältä tossa, mutta tarkotin siis yleisesti, että jos "worst case scenariota" miettii tulevaisuuteen niin yksi olisi , että jollekkin laivalle tulisi odottamaton yllättävä pidempi huolto /ongelmia tässä 2v aikana. Joo innolla ootetaan huomista q1 rapsaa!

 

 

 

 

 

0
0
27.5.2020 - 16:50 #40349

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Stratus suuntaa Persianlahdelle, joten töissähän sen täytyy olla. Diilistä ei tietty tietoa ja ADSC saanut järjestään muuta markkinaa heikompia.

Myös tuo Terjen vastaus on hyvä lisätieto ja ellei yhtiö kerro muunneltua totuutta, niin melko todennäköistä pitäisi olla vuonna 2022 laivojen romutus. Tavasin uudestaan Cleavesin ja Hannisdahlin matskua ja tosiaan se 3% "scrap-todennäköisyydelle" kuulostaa kyllä todella omituiselta arviolta, mutta arvioinnin vapaus toki analyytikolle suotakoon.Tosin, vaikka nykyiset laivat romutettaisiin, on silti mahdollista, että yritys hankkii uusia assetteja ja tällöin vaara NAV-alennuksen jatkumiselle on olemassa.

Odotellaan rapsa ja päivitellään luvut sen jälkeen. Maltillisella positiolla mennään verrattuna aikaisempiin..

0
0
28.5.2020 - 11:00 #40402

kahuuts

+77
Liittynyt:
7.11.2017
Viestejä:
64

ADS iski hienot luvut pöytään:
https://www.adscrude.com/2020/05/28/ads-crude-carriers-first-quarter-2020/

  • Net revenue¹ of USD 18.7 million for the quarter on average TCE¹ of USD 71,008 per day
  • Net profit USD 10.8 million, of which USD 10.5 million to be distributed in cash during Q2 2020 as follows:
    • USD 7.0 million dividend to shareholders, or USD 0.30 per share
    • USD 3.5 million loan amortization in accordance with the Dividend Amortization clause (in addition to USD 0.75 million repaid under the Cash Sweep clause)
  • ADS Page commenced six-month time charter on 5 April at a day rate of USD 69,000; ADS Serenade and ADS Stratus continue to operate in the spot market
  • Backlog estimated for around 95% of vessel days in Q2 2020 booked at an average TCE per day of approximately USD 65,000 

 

Q1 tulokset erittäin rajuja verrattuna kahteen viime vuoteen ja Q2 tulee olemaan luvuiltaa lähes tulkoon samanlainen.

0
0
1.9.2020 - 11:54 #48098

MrSamba

+23
Liittynyt:
27.7.2014
Viestejä:
25

Miltäs Q2 näytti ja onko tankkerien hintatasossa tapahtunut jotain odottamatonta? En ole jaksanut pientä päätäni vaivata kun täällä näytti olevan kovastikin asiantuntemusta ja hyvää analyysia.

0
0
2.9.2020 - 13:24 #48293

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Q2 tulos oli odotettu, koska käytännössä isossa kuvassa kaikki tulokseen vaikuttavat luvut oli tiedossa. EPS 0,37 $ ja poistot+kulut meni näemmä hyvin tarkasti alun viesteissäni arvioimaani. 0,18$ per osake jaettiin osinkoina ja lopuilla lyhennettiin velkaa. H1 tulos oli siis noin $21 miljoonaa

ja Q3 on vuokrattu 70% päivistä TCE-keskiarvolla 45k.

Q3 lukujen valossa tulee olemaan siis lievästi voitollinen, suoraan ottamalla tuo 70% ja 45k TCE/d, niin exceli sanoo 750k liikevoitoksi. Todellisuudessa jossain 1,0-2,5 miljoonan välimaastossa tullee tuo liikevoitto olemaan Q3. Q4 ennusteiden valossa jää tappiolliseksi.
Velkaa on nyt tällä hetkellä $32,5 miljoonaa. Kirjanpidollinen laivaston arvo 73,3 miljoonaa, joka voidaan vahvasti kiistää nykyisten spot-hintojen valossa. ADSC on poistanut laivaston arvoa nyt $4 miljoonaa kvartaalissa. P/NAV siis hieman yli 0,5, ja tämä arvostus on pysynyt melko vakaana markkinoilla.

Isossa kuvassa tankkeriskene on mennyt niin, että Norjan superstara-analyytikko Hannisdahl oli oikeassa ja häntä vastaan betsanneet tuularit ja twitterin suuri yleisö otti takkiin, huipulla ostaneet kohtuu rumastikin. Hannisdahlin mukaan markkina ei vieläkään ota täysin huomioon matalien spothintojen vaikutusta laivastojen jälleenmyynti-arvoihin, jotka ovat tankkeriosakkeiden kurssien tärkein ajuri.

Itse myin viimeisetkin tankkeriosakkeet, kuten myös ADSC:n joskus kesä-heinäkuussa enkä näe syytä kyseenalaistaa JH:n analyysejä. Tällä hetkellä ei ole havaittavissa erityistä ajuria P/NAV -arvostuksen purkautumiselle ykköseen, mikä tarkoittaisi 100% nousua ja on käytännössä maksimi, mitä tämä osake voi nousta, olettaen markkinatilanteen pysyvän paikallaan. Toisaalta scrapping value (joka elää myös markkinoilla) tuo yhtiölle maksimi downsiden.

 

0
0
9.9.2020 - 11:47 #49155

kahuuts

+77
Liittynyt:
7.11.2017
Viestejä:
64

https://www.adscrude.com/2020/09/09/sale-of-ads-stratus/

ADS Crude Carriers Plc (“ADS” or the “Company”) has entered into a memorandum of agreement to sell the vessel ADS Stratus for a price of USD 25.5 million. The vessel will be delivered to the new owners on or around 17 September 2020 following completion of her current spot charter.

 

Hyvä hinta vanhasta paatista

0
0
9.9.2020 - 13:01 #49172

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130
kahuuts kirjoitti:

https://www.adscrude.com/2020/09/09/sale-of-ads-stratus/

ADS Crude Carriers Plc (“ADS” or the “Company”) has entered into a memorandum of agreement to sell the vessel ADS Stratus for a price of USD 25.5 million. The vessel will be delivered to the new owners on or around 17 September 2020 following completion of her current spot charter.

 

Hyvä hinta vanhasta paatista

 

Kova, ADS myi laivan hieman laskennallista tasearvoa korkeammalla hinnalla. Näin ollen 1/3 laivaston tasearvosta muuttuu käteiseen ja teoriassa osakekurssin tulisi nousta noin 33%. Sijoittajaa tietenkin kiinnostaa jaetaanko rahat osinkoina vai hassataanko uuteen laivaan.

 

Markkina näyttäisi äänestävän tätä noin 60-40 osinkojen puolesta ja itsekin löin vetoa tästä. Firmalla nyt ei kuitenkaan pitäisi olla sen kummoisempaa visiota tai missiota kuin tuottaa maksit omistajille.

 

 

0
0
9.9.2020 - 14:24 #49188

kahuuts

+77
Liittynyt:
7.11.2017
Viestejä:
64

Hannisdahlilta heti päivitystä:

 

0
0
10.9.2020 - 08:14 #49336

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Norjan median ja yhtiön edustajien haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että laivaston uusiminen on pelikirjassa.

 

Stratus ostettiin yhtiöön muuten $22,5 miljoonalla (tietenkin myös scrubber asennettiin $4 miljoonalla) vuonna 2018, eli tämä alleviivaa loistavaa onnistumista myynnissä. 

0
0
13.10.2020 - 10:35 #54394

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Yhtiö ilmoitti ADS Serenaden myynnistä 25,5 miljoonalla dollarilla: https://www.adscrude.com/2020/10/13/sale-of-ads-serenade/. Eli nyt 2/3 laivastosta myyty käytännössä NAV-arvoon ja yhtiö jatkaa taseen purkamista, näin ollen NAV-alennuksen voisi odottaa purkautuvan sieltä 0,5:stä. Nyt kurssi 19 NOK ja NAV huitelee jossain 24-26 NOK tienoilla per osake, kun Q3 luvut eivät ole tiedossa.

 

Hyvää omistaja-arvoa maksimoivaa toimintaa johdolta!

0
0
13.10.2020 - 13:18 #54447

MrSamba

+23
Liittynyt:
27.7.2014
Viestejä:
25
Iletus kirjoitti:

Norjan median ja yhtiön edustajien haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että laivaston uusiminen on pelikirjassa.

 

Stratus ostettiin yhtiöön muuten $22,5 miljoonalla (tietenkin myös scrubber asennettiin $4 miljoonalla) vuonna 2018, eli tämä alleviivaa loistavaa onnistumista myynnissä. 

Mistä löysit yhtiön edustajien kommentteja mahdollisesta uusien laivojen hankkimisesta?

Olisi kiva tietää, jakavatko velan lyhennyksen jälkeiset rahat (vajaa $30m?) osinkona vai sijoitetaanko uuteen paattiin.

0
0
13.10.2020 - 16:43 #54484

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Tässä on yksi haastattelu Stratuksen myynnin jälkeen: https://finansavisen.no/nyheter/shipping/2020/09/09/7565036/skipssalg-b…

 

Q2 raportissa tämä on myös mainittuna. Samaa jargonia sielläkin heitettiin, eli "ylimääräinen käteinen jaetaan osakkaille ja pyrimme tarkkailemaan tilannetta. Uusia laivoja hankitaan, jos se on houkuttelevaa."

 

Suurin piirtein samat jargonit ovat luettavissa myös syyskuun yritysesittelystä: https://www.adscrude.com/wp-content/uploads/2020/09/ADSCrudeCarriers__P…

 

Hallituksen jäsen Bjørn Tore Larsen osti tänään noin 200 000 euron edestä osaketta 18,79 NOK keskihinnalla, eli kannattaa myös seurata mitä kädet tekevät.

0
0
22.10.2020 - 10:17 #55723

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

 

Ja sieltä odotettu uutinen:

"ADSC-ME: SELGER ADS PAGE FOR USD 25,5M

08:16 Oslo (TDN Direkt): ADS Crude Carriers selger fartøyet ADS Page for 25,5 millioner dollar, ifølge en melding fra selskapet torsdag. Levering til nye eiere ventes i løpet av november. "

Yhtiöllä on nyt ainoastaan käteistä taseessaan 26 NOK/osake nettona. Kurssi n. 20 NOK. 75 sentillä saa siis ostettua euron. Nyt vain päätös lakkauttaa yhtiö ja KIITOS 2018-2020 -paidat tilaukseen.

 

 

 

0
0
24.10.2020 - 13:25 #55969

Delta

+29
Liittynyt:
6.5.2020
Viestejä:
15

Jos oletetaan ettei uusia aluksia osteta ja yhtiö päätetään lopettaa, niin mitä vaihtoehtoja yrityksellä on rahojen jakamisessa osakkeenomistajille? Osinkoina jakaminen varmastikin on yksi tavoista, onko muita tapoja?

Lisäksi kiinnostaa mitkä ovat mahdolliset veroseuraamukset vaihtoehdoista? Itse omistan osakkeita osakeyhtiön kautta, joten kiinnostaa erityisesti miten verotus menee silloin.

0
0
24.10.2020 - 15:36 #55984

Bingo53

+2784
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013
Delta kirjoitti:

Jos oletetaan ettei uusia aluksia osteta ja yhtiö päätetään lopettaa, niin mitä vaihtoehtoja yrityksellä on rahojen jakamisessa osakkeenomistajille? Osinkoina jakaminen varmastikin on yksi tavoista, onko muita tapoja?

Lisäksi kiinnostaa mitkä ovat mahdolliset veroseuraamukset vaihtoehdoista? Itse omistan osakkeita osakeyhtiön kautta, joten kiinnostaa erityisesti miten verotus menee silloin.

Ennen lopettamispäätöstä vapaasta omasta pääomasta jaetaan osinkoina sopiva osa, muttei kaikkea. Lopettamispäätös tehdään päättämällä määräenemmistöllä asettaa yhtiö selvitystilaan. 

Selvitystilassa setvitään yhtiön varat ja velat, varoilla maksetaan velat pois. Tästä asiasta referaatti: Selvitysmenettelyn tarkoituksena on realisoida yhtiön omaisuus ja selvittää yhtiön velat. Lopulta osakas saa osuutensa mahdollisesta ylijäämästä eli jako-osan yhtiölle jäävästä nettovarallisuudesta. Jos yhtiön varat eivät riitä velkojen maksuun, selvitysmiehen on luovutettava yhtiö konkurssiin.

Ja näkökulma osakkeenomistajan kannalta:

Purkautuvan yhtiön osakkaan näkökulmasta kyse on vaihtoon verrattavasta luovutuksesta, jossa osakas vaihtaa purkautuvan yhtiön osakkeet yhtiöstä tulevaan jako-osaan. Yhtiön osakkaalle voi tällöin syntyä luovutusvoittoa tai -tappiota. Osakkaan verotuksessa sovelletaan TVL:n ja EVL:n luovutusvoittoa ja -tappiota koskevia säännöksiä (mm. TVL 45 §, 46 §, 50 § ja EVL 5 §, 8 §, 8 a §).

Linkki: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/60312/osakeyht…

Saadessaan jako-osan tämän arvoa verrataan osakkeen alkuperäiseen hankintahintaan ja osakkaalle syntyy joko verotettava voitto tai muista pääomatuloista vähennettävä tappio.

Tämä siis suomalaisen verottajan säännöillä. Norjan verotuksesta ja yhtiölainsäädännöstä en tiedä.

Samaa menettelyä ja verovaikutuksia joutuu pohtimaan se sijoittaja tai osakkeenomistaja, jolla nyt on Lohjan Puhelin Oy:n osakkeita. Siinäkin on ilmeisesti selvitystila edessä.

0
0
24.10.2020 - 16:09 #55985

Hold

+25
Liittynyt:
27.12.2015
Viestejä:
34

Yleensä ensimmäinen tavoite jokaisella organisaatiolla on pysyä hengissä. Eli ei kannatane pidätellä hengitystä rahojen jakamisen suhteen. Pesällisellä mukana keväästä.

0
0
24.10.2020 - 19:35 #55998

Bingo53

+2784
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013
Hold kirjoitti:

Yleensä ensimmäinen tavoite jokaisella organisaatiolla on pysyä hengissä. Eli ei kannatane pidätellä hengitystä rahojen jakamisen suhteen. Pesällisellä mukana keväästä.

Osakeyhtiön tarkoitus ei ole pysyä hengissä vaan tuottaa voittoa. Tähän näkökulmaan viite tulee suoraan suomalaisesta osakeyhtiölaista, viides pykälä:

5 §

Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Lähde: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060624

Jos voittoa tuottava omaisuus (tässä tapauksessa laivat) on myyty eikä uusia tuotannontekijöitä aiotakaan hankkia, yhtiön toiminta-ajatus on mennyt. Eri asia on, jos yhtiö alkaa tehdä jotakin muuta, vaikkapa sijoittaa rahoitusomaisuutta.

Jos jäljellä on pelkkä tuottamaton raha pankkitilillä, yhtiö on syytä purkaa tarpeettomana. Se ei pysty tuottamaan voittoa osakkeenomistajilleen ja sen ylläpitäminen olisi Suomessa vastoin osakeyhtiölakia. Asia ei koske ohimenevää huonoa hetkeä, mutta tämän usein unohtavat ne, jotka sinnittelevät kuolevaa yritystä hiipuvalla toimialalla.

0
0
30.10.2020 - 18:17 #56899

Hold

+25
Liittynyt:
27.12.2015
Viestejä:
34

Heh, täysin tiedossa mitä Suomen laki asiasta sanoo ja oletan, että sama myös Norjassa. Kommentti organisaatioiden prioriteeteista silti sama. Jos on yhtään ollut työelämässä niin asian pitäisi olla tuttu. Aiheesta on tehty myös akateemisia tutkimuksia. Anyway toivotaan että ADS:n osalta purkavat yhtiön tai eivät ainakaan lähde väkisin rakentamaan uutta laivastoa.

0
0
30.10.2020 - 19:06 #56907

Bingo53

+2784
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Niinpä. Viidennen pykälän tarkoitus ei oikeastaan ole pakottaa ketään mihinkään, vaan antaa osakkeenomistajille peruste, johon vedota vaatiessaan yhtiön asettamista selvitystilaan kun liiketoimintaa ei ole, mutta kiinteät kulut syövät omaa pääomaa.

Toinen käyttötarkoitus sille on perustella kannattamattomasta liiketoiminnan osasta luopumista - vaikkapa paperikoneen pysäyttämistä, jos se ei tuota.

0
0
13.11.2020 - 18:22 #59535

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Kaikki ADS:n laivakaupat on nyt klousattu. Samalla kurssi on hivuttautunut 20 NOK:sta 23:NOK:iin ja sanoisin, että 15% tuotto muutamalle viikolle kertoo siitä kuuluisasta markkinan tehokkuudesta. 18.11 osari, jolloin kerrotaan mitä käteispositiolla tehdään. NOK/USD vaihtelu vaikuttaa myös osakkeen arvoon riippuen siitä milloin dollarit vaihtuu kruunuihin.

0
0
18.11.2020 - 10:04 #59885

Iletus

OP
+110
Liittynyt:
7.10.2014
Viestejä:
130

Osari ulkona https://www.adscrude.com/wp-content/uploads/2020/11/ADS-Crude-Carriers-…

 

Yhtiö jakaa pääomanpalautuksina ja osinkoina ulos $55 miljoonaa, mikä vastaa tämän hetken kruunu/dollarin kurssilla noin 21,3 NOK/osake. Toiminta jatkuu ja loput käteisestä jätetään yhtiöön, joka tutkii uusia tilaisuuksia ostaa joko tankkereita/dry-bulk laivoja. 

Yhtiöön jää Q3 lopun kassavaroista $5 miljoonaa ja mahdollisesti toteutuneista laivakaupoista Q4 puolella kulujen jälkeen max toiset $5 miljoonaa. Arvelen, että käteistä jää noin $7-8 miljoonaa jakamisen jälkeen mikä vastaa 2,7 NOK/osake. Yhtiössä on siis käteistä noin 24 NOK/osake, kun transaktiokulut vähennetään laivakaupoista ja jakosummista.

 

Seuraava hankinta voisi olla vaikkapa Capesize-dry bulk alus, jos jotain täytyy arvella.

0
0