Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

5.6.2020 - 16:17 #40984

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Jännä päivä. Kulmunin ero tuli itselle puskan takaa, mutta en ole aktiivisesti päivänpolitiikkaa nyt keväällä seurannut kun korona alkoi tulla ulos korvista.

Hyvää fiilistä lisää myös kesäinen tunnelma salkussa. Alkavat tulla järkeville arvostustasoille nuo omat pääfirmat (pl. Elisa, joka toivottavasti ei tulekaan).

Huomasin tuossa eilen, että Restelin softalla saa kätevästi tilattua ja maksettua safkat. Lisäksi Tradekan 20% alennus tulee ongelmitta (kojuilta ostettaessa ei ole toiminut) ja kupongitkin toimivat: 2,40 euroa hampparista + 10 kananugetista + dipistä ei ehkä ole terveellistä, mutta halpaa. Osto kauppajonosta ja ei tarvitse pitkään odottaa kun matkalla kotiin nappaa mukaan. Kätevää!

Vähitellen alkaa olo virkistymään. 12 tuntia tuli nukuttua viime yönä, ja luovuttua ainakin hetkeksi "~32 tuntia valvomista ja 16 tuntia unta"-rytmistä johon mentiin Civilization VI-grindin suosiollisella avustuksella. Ihmeen hyvin sekin kyllä sujui. Huomenna pienet grillibileet kolmestaan ja muutenkin paluuta normaaliin. Opinnot eivät etene (se vitun kandi), mutta antaa olla etenemättä. Fiilis jos puskee jokin sadepäivä väsätä sitä niin sitten tehdään.

Pokeripuolelta kopioituna: Pistin hupia ja hyötyä tilaukseen. Pokerikirjan muodossa hyöty: Modern Poker Theory. Hupina kevyttä iltalukemista eli Albert Speerin Inside the Third Reich, joka on ollut jo pitkään lukulistalla. Loppuviikolla sopivassa kohtaa voisi lukaista Kari Kairamon elämänkerran loppuun (löytyi kierrätyspinosta ja alun perusteella ihan lukukelpoista matskua).

Edellinen pokerikirjallisuusostos oli O'Kearneyn satelliittikirja. Toisin kuin se (ei mitään uutta tietoa minulle) niin tämä uusi kirja ainakin osuu sellaiselle alueelle missä on kehitettävää kun deepstack-peliä en ole pelaillut juuri koskaan. Shortstack MTT ja satelliittipeli on ollut hallussa jo tosi pitkään, mutta jos yksi optio on mennä PKO-peleihin ja toinen optio mennä isompiin bineihin ja pudottaa pöytämäärää takaisin tasolle 2-4 niin lienee hyvä tutustua myös uusiin haasteisiin. Reba- ja satelliittistrategioihin ei tuo deepstackin opiskelu ollut mitenkään järkevää, koska kummassakaan ei tule yli 30bb+ normitilanteita juuri vastaan. Eikä omppuhilloon teksukirjojen opiskelu.

0
0
8.6.2020 - 14:03 #41117

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kaikki vähennykset meni läpi, niin verottajalta tulee rakebackia 350 euroa lisää. Loppukesän menot saanee itse asiassa suurelta osin kuitattua palautuksilla kun niitä tulee se 1,8k€, niin ei tule suurta painetta siltä suunnalta.

Vuosi on enää alle tonnin miinuksella, kun salkun alisuorittajat Nordea ja Citycon ovat vähän lähteneet ylös. Aspiren pikkupositiokin on kasvanut ihan kivasti, mutta tosiaan saa olla vielä hyvän aikaa salkussa.

Telia mietityttää. Osake on 15%-20% edelleen miinuksella vrt. alkuvuosi, vaikka pörssi on alkuvuoden luvuissa ja firma ei todellakaan ole ottamassa markkinaa enempää osumaa koronasta. Olisiko peliliikkeen paikka jos ostaisi erän sitä ja kultaluoton tappiin? Kaikki muu seurantalistallani on nyt liian kallista ostoon suhteessa positioon.

E: Ostin 1000 kpl á 3,261 (nyt 5500 kpl). Kallistahan tämä oli pohjiin verrattuna, mutta edellinen osto oli 3,50 tasolta ja mielestäni pörssin arvostustason noustua tämä diili oli suhteessa parempi kuin pohjilta 2,90-tasolta. 

Kevennystä tekisi toki edelleen mieli. Lukuihin verrattuna kaikki omistukset ovat tällä hetkellä jossain kohtuuhintaisen ja edullisen välissä eikä ole pakottavaa fiilistä keventää, joten not today.

0
0
9.6.2020 - 19:34 #41225

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tänään taas salkun alisuorittajat lähti toiseen suuntaan.

Pitäisi jossain kohtaa kyl päivitellä joitain kurssihälytyksiä, molempiin suuntiin. Spreadit on koronakriisin jälkeen isot, esimerkiksi Wärtsilä 5,00 ja 12,00. Toki tuli esimerkiksi sitä ostettua aivan liian aikaisin, ja jäi ostamatta sitten myöhemmin kun kolmannes ostohinnasta oli suurimmillaan poissa kursseista.

0
0
11.6.2020 - 19:13 #41378

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kymmenen pinnaa turskaa salkkuun kolmeen päivään, hetkellinen oli ilo breikissä. Pelitkin menneet huonosti (lähinnä daily kassut, vetoja en ole jaksanut alkaa vielä lyömään kunnolla). Pähkinöitä toki.

Ei olisi edes pitänyt vilkaista, nyt kaverin kans ulos rantaraitille ja juomat messiin kylmälaukkuun mukaan. Jonkin verran helpotusta tuo, että Las Vegasin peruuntuneiden lentojen massitkin oli tulleet tilille eli yhdessä veronpalautusten kanssa tulee jotain 2,7k€ budjettia niistä tälle kesälle -> ei tarvitse kotiutella masseja arvo-osaketililtä ainakaan ennen syksyä.

Kämppä täynnä juomista ja sapuskaa, who me worry.

Kandi on pöydällä hautautunut muun tavaran alle laugh

0
0
16.6.2020 - 18:22 #41751

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Vähän koomaista menoa on ollut. Civilization 6-grindiä eniten, eilen saatiin sentään muutama juokseva homma tehtyä. Juhannus näillä näkymin menee kaupungissa, ei ole oikein mökkejä löytynyt. Toki ex tempore-reissulle vielä voi päätyä.

Olen kans miettinyt tulevaisuudensuunnitelmia. Melkoisen hämärän peitossa ovat, etenkin jos pelit jäävät vähemmälle. Pokeriin pitää jostain löytää uutta motivaatiota ja ehkä uusia pelejäkin. Optioita on, mutta niiden toteuttamiskelpoisuudesta ja etenkin mielenkiinnon säilyttämisestä pidemmällä tähtäimellä ei oikein ole mitään hajua.

Jos pokeri kiinnostaa, niin striimailen tänään lähinnä knockout-turnauksia pidemmän kaavan mukaan: https://www.twitch.tv/farseerfinland

Lupaava startti striimille, kun ei saanut kunnolla unta. Heräsin puhelimeen aamukympiltä ja sen jälkeen ei enää saanut unta. No, nukuttiinhan siinä jotain 2,5 tuntia.

0
0
21.6.2020 - 04:20 #42047

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kas, Ilkka oli maksellut juhannusosingot. Ja Altian viikko sitten tulleet osingot olivat menneet ihan ohi. Hyvin on seurattu sijoituksia.

Lämmintä on ollut, ja ensi viikolla on vielä lämpimämpää. Onnistuin jo aatonaattona iltapäivän ja illan aikana polttamaan itseni, joten muuten on oltu ulkona lähinnä yö- ja myöhäisempään ilta-aikaan. 

Tuota ensi viikon ennustetta katsellessa voi vain todeta että olisipa mökki. Ehkä parin vuoden päästä on, mutta ensin private banking ja pääomia kuntoon. Pitäisi kyl olla myös talviasunto jossain Kanarialla. Kallista olisi kyl hankkia molemmat.

Kaikenlaista on taas pähkäilty ja suunniteltu. Tässä esimerkiksi ensimmäinen raakaversio pelikalenterista:

18:30 33$ PLO8 Bounty Hunter Fast
18:32 82$ NLO8 hyper PKO 
(18:34 22$ Hyper NLH latereg)
(18:45 22$ Bounty Hunter Hyper)
(19:10 27$ Hyper NLH 3-stack)
(19:14 27$ Omania NLO8 latereg)
(19:15 11$ Bounty Hunter Turbo)
(19:27 82$ NLO8 hyper)
20:00 55$ PLO8 Big Bounty Hunter 
20:05 27$ NLO8 hyper PKO
(20:05 33$ Hyper NLH latereg 20:34)
(20:32 27$ NLO8 PKO)
(20:45 33$ Bounty Hunter Hyper)
(20:45 22$ PKO turbo)
(20:48 / latereg 21:22 16,5+r NLO8 hyper)
(21:05 11$ Hyper NLJ latereg 21:34)
(21:14 44$ Omania PLO8 latereg)
21:30 33$ PLO8 Bounty Hunter Fast
(21:35 27$ NLH hyper latereg 22:09)
21:38 82$ NLO8 hyper PKO 
(21:50 22$ PLO8 latereg)
21:56 100€ 50r latereg
(22.13 20€ 10r Sputnik latereg)
(22:32 / latereg 23:36 27$ NLO8 turbo)
22:34 40€ 20r latereg
(22:45 33$ Bounty Hunter Hyper)
22:56 50€ 25r latereg
22:56 20€ 10r latereg
23:00 22$ PLO8 Big Bounty Hunter 
(23:00 215$ PLO8 Big Bounty Hunter)
23:28 20€ 10r Titan latereg
(23:28 100€ 50r Sputnik latereg)
23:36 40€ 20r Mosh Pit latereg
23:40 20€ 10r PLO8 latereg
23:48 55$ NLO8 hyper PKO
23:56 100€ 50r latereg
00:34 20€ 10r Mosh Pit lite latereg
(00:45 33$ Bounty Hunter Hyper)
(1:02 10€ 5r turbo multiperse latereg)
(01:38 82$ NLO8 hyper)

40 turnausta sisäänostot 1735,5 ~ abi 43,4

39 ilman 215 sisäänostot 1520,5 ~ abi 39

39 50% myyty MU 1,1 82-100 bineistä sisäänostot 1175,1 ~ abi 30,1

Jos suunnilleen tuon kalenterin saisi 85-prosenttisella teholla 3x 40 kertaa pelattua (1000 tuntia suunnilleen kun messissä vähän suunnittelua ja opiskelua) vuonna 2021 niin voisi koittaa pokereista 60 000 euron vuotta. Siihen päälle slotit + kassut ehkä 20k ja sijoituksista 20k niin olisi 100k overall ihan doable ja menisi ~1500 tuntia. 

Olen tässä kaikkia muita vaihtoehtoja sivuhommiksi miettinyt, mutta taitaisi olla järkevämpää suunnitelmien sijasta tehdä sitä mitä osaa ja jos siihen kylkeen tulee jotain helposti sovitettavaa niin otetaan sitten messiin. Esimerkiksi AMK-hommiin voisi yhdistää jonkun firman perustamisen ja alkaa konsultoimaan. Olen vain ihan helvetin paska monetisoimaan osaamistani (ja lisäksi pirun laiska luonne), eikä se taitaisi siihen auttaa.

Tekemisen puolella ollut hiljaista. Yksi pitkä ja yksi lyhyt pokerisessio mennyt kehnosti, positiivista kyllä ei tullut tappiota. Kassut kans breikkiin. Enimmäkseen lomailtu, proffa kyl jo ahdisteli kandin perässä. Se positiivista, yliopistolla ei yleensä hätyytellä opiskelijoita ja pitäisihän tuo saada pöydältä pois ja parta ajettua, 2kk jo kasvanut kun lupasin itselleni ettei lähde ennen kuin kandi on palautettu.

0
0
21.6.2020 - 08:42 #42054

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Mun blogista voi sitten one-lineroivat trollit poistaa ihan huoletta. 

0
0
21.6.2020 - 14:23 #42063

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110
Gg kirjoitti:

Kuka sulta muka ostaa siivuja pokeriturnauksista markupilla? haloo

Käsittääkseni mark-upilla tarkoitetaan erotusta joka maksetaan hyvänmiehen lisänä pokerinpelaajalle siitä ilosta että hän suostuu ottamaan laivaan muitakin kuin vain itsensä (#Wikipedia). Kun aikoinaan itse olin tässä skenessä mukana, niin jopa 30% mark-upit oli arkipäivää menestyville MTT-haille. En nyt tarkemmin lukenut paljon Farseer "ottaa välistä", jos se nyt oikea termi on, mutta kuningaalle se mikä kuninkaalle kuuluu. Farseer on mielestäni suomi-MTT -skenen aliarvostetuimpia pelaajia. Mitä itse yritin kyynelten välistä GA-kerhossa sopertaa oli se että olisin menestynyt MTT:ssä jos olisin ymmärtänyt:

1) mistä raha tulee MTT:ssä

2) kunnioittanut rahaa

3) tehdä pelisuunnitelma ja pysyä siinä (mitä, missä, miten monta pöytää, monta tuntia olen valmis pelaamaan häiriöittä?) 

4) repeat, repeat, repeat suunnitelman mukaan (jos väsyttää niin ottaa breikin. Pyrkii viikko/kuukausitavoitteeseen ja kun se tehty niin ottaa brekkiä tai jotain vastaavaa).

Farseerin kaltaiselle pelaajalle 60t.€ vuodessa on realistinen, mutta siihen saa pelata kunnolla ja vaikeetahan se tekee jos pitää kasinotilejä perustella siinä kyljessä. Ylipäänsä tämä Farseerin suoritus saada 20t.€ vuodessa kasinosaiteilta on ällistyttävin juttu tällä foorumilla, vaikka täällä monenlaista kukkopoika-tarinaa saa lueskella. Kantsii Farseer olla tarkkana, että jos saa bännejä saiteille ja perustelet uusia tilejä niin saattaakin jonnekasino.com kuulua samaan Seychelli-saariryhmittymään, Deposit jää sisälle ja Kuluttajamies ihmettelee mikset pelannut Veikkauksella. Mielestäni tämä on pitkässä juoksussa real problem tekemisissäsi, mutta fiksuna poikana tietysti otat riskit huomioon. Summa summarum, jos pystyt vuosittain tekemään yli 5000€ kasinobonuksilla pidän sitä mielettömän kovana suorituksena. Tässä kohtaa voi sanoa että ei kannata yrittää kotona, koska vaatii huimapäistä ymmärrystä ja itsekuria.

Pidä vaan leuka ylhäällä ja älä käy kaljan kanssa veljeilemään, moni fiksumpikin ukko siihen kompastunut. MTT-aikatauluasi pidän erittäin kunnianhimoisena, koska pöytämäärä nousee sangen suureksi mutta itsehän tiedät parhaiten. Teliaa en olisi itse ostanut, mutta jätkällä on varmasti vuosien harjoittama pelisilmä kyseiseen yritykseen. Paljon mainostamani Asiakastieto Group vaihtoi nimensäkin Enentoksi. Kuulostaa ihan ruotsalaiselta slottivalmistajalta nykyisin cheeky

Tähän loppuun vielä kirjoitan, että mukava kun on tälläinen Sijoitustieto, johon voi vähän kirjoitella tosissaan tai kieli poskessa. Kaikkea mitä tänne itse kirjoitan ei ole tarkoitettu otettavaksi tosimielellä. Tärkeintä että yrittää parhaansa, ja tekee asioita jotka tekisi muutkin iloiseksi.

 

0
0
21.6.2020 - 21:15 #42083

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

5000€ vuosi on aika helposti tehtävissä kyllä. Ja varsinkin jos laskee mukaan vedonlyöntibonarit. Se vaatii vaan joka päivä sen ~tunnin duunin.

 

Eihän se ole kun hiukan alle 14€ päivä. Pienistä puroista se tulee kasinoilta. 

0
0
22.6.2020 - 01:06 #42090

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tuon ohjelman pöytämäärä ei sinänsä nouse kovin isoksi, koska siellä on paljon hypereitä, turboja ja lateregattavia reboja. Eikä kaikkia tarvitse rekata, sulussa olevia voi tarvittaessa pudotella pois. 23-24 on aika hapokas, siinä on paljon hyviä pelejä mutta muuten on hiljaisempaa ja tarkoitus on pitää pöytämäärä lähtökohtaisesti neljässä (korkeintaan kuudessa, mutta neljä parempi jos on niin haastavia ja intensiivisiä pelejä menossa kuten isoja omaha high-low hyper progressive knockouteja joissa tilanteita tulee koko ajan). Eikä tuota koko kalenteria tarvitse käydä läpi, on ihan ok heittää vaikka 23-03 sessio jos sopii aikatauluihin ja päiväsessioihin tulee jossain kohtaa luotua oma kalenteri.

Aikoinaan oli hyvä kun oli samantasoisia pelaajia painamassa samoja pelejä, niin pystyi splittamaan osuuksia peleistä. Vähensi varianssia, eikä tuhonnut valueta niin paljon kuin osuuksien myynti. 1,15 MU porukka halusi ostaa kun noita 82$ hyperhilloja grindasin, ja 1,4 MU meni parhaimmillaan ison binin turneet leaderboardien kanssa. Jäivät sijoittajat noista vielä hyvin voitolle, mutta vaatii luottamusta ja toki kassaa. Osuuksia pelatessa en kyl ite lyö mitenkään lekkeriksi, vaan vedän toisinaan liiankin tosissaan.

Rebuyt taas rekattuna add-oniin taas tuovat suoraa etua, kun normaalisti 100 euron hinnalla saa 90-95 euron edestä merkkejä ja noissa ~105 euron edestä. 100 euron peleihin vain omasta mielestäni pitäisi olla pokeriin pyhitettynä 100 000 euron pelikassa, mitä ainakaan minulla ei ole (pidän esimerkiksi pörssi- ja asunto-omaisuutta erillään pelikassasta). Ja jo 10 000 euron häviäminen tuntuisi ihan vitun pahalta.

Nyt pelin taso on kyl ruosteessa, mutta eiköhän se löydy kun saa pelejä alle. Jos intoa löytyy. 25 tuntia intensiivistä turnauspokeria viikossa on jo paljon, sen rinnalla jokin nopea kasinogrindaus on virkistävää vaihtelua. Pitää myös hyvin erossa -EV-peleistä, kun päivittäin saa painella slotteja ja siitä saa vielä keskimäärin ihan hyvää tulosta.

Tyhmähän se olisi joka ilmaiseksi leipätöitä tekisi toiselle. Mielestäni tuo Gg:n viesti oli pelkkää aivotonta ja sisällötöntä vittuilua, enkä itse toivoisi että noita tähän tai muihin blogeihin päästettäisiin derailamaan. Eri mieltä saa olla ja esimerkiksi Laskupäivän viestit tuovat hyvää keskustelua foorumille vaikka välillä olen ihan eri mieltä. Mutta mitä valueta tuollaisista "vittu sä oot paska"-viesteistä joilla koitetaan vain provota on foorumille?

Juomiin ja kävelyyn oon nyt koittanut ottaa sellaista leikkimielistä jubaa, että jokaista juotua annosta (lähinnä tölkkiä) kohden tulisi vedettyä noin 2000 askelta. Kuluisi about puolet siitä kalorimäärästä mitä juomista tulee eikä vaadi ihan hirveästi suuntaan tai toiseen. Nyt ovat olleet kivat kelit myös yökävelyille. Koska juhannuksen aatonaattona tosin terassi- ja puistoreissulla onnistuin polttamaan itseni aika pahasti niin pitää ottaa tulevalla viikolla vähän varovaisemmin.

Vähän on tullut mökkejä katseltua. Vuokraaminen on vähän onnenkauppaa, jos varaa paljon etukäteen niin on ihan arpapeliä mitkä on kelit ja viime hetken varaustilanne on aina kysymysmerkki. Jos 2021 saisi sen verran säästöön että private banking-raja ylittyisi, voisi 2022 koittaa grindailla käsirahan johonkin kivaan mökkiin. Talvella tosin varmasti tulee katseltua kakkoskämppää jostain etelästä, mutta sitä tuskin tulee hankittua ihan heti elleivät blokit iske.

0
0
22.6.2020 - 11:58 #42103

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

"Rebuyt taas rekattuna add-oniin taas tuovat suoraa etua, kun normaalisti 100 euron hinnalla saa 90-95 euron edestä merkkejä ja noissa ~105 euron edestä."

Hei! Pelasin itse aikoinaan paljon MTT:tä. Voitko avata tarkemmin mitä tarkoitat tuolla lauseella? Itse en sitä ymmärrä.

Kertoisitko viimeiseltä vuodelta parilta, miten sinun mielestäsi netin MTT-skene on muuttunut vai onko muuttunut yhtään? Mitä ajattelet Starsin ja Betfairin mergeristä, näkyykö millään tapaa? Itse olin viis vuotta sitten varma että tekoäly+botit valtaa ja kaataa koko nettipokerin, mutta hyvin ovat uhkapelifirmat niitä vastaan taistelleet ja palauttaneet pelaajille rahoja jos näitä keijokepuleita ovat peleistänsä bonganneet. Ylipäänsä koko nettipokeri on liikevaihto-mielessä jäänyt entistä enemmän kassun + vedonlyönnin jalkoihin.

Ekan kerran deposin vuonna 2005 pelisaitille, sen jälkeiset 15 vuotta on "yllättänyt" minut seuraavilla tavoilla:

1) Slottien koukuttavuuden ja näyttävyyden kasvu

2) Kiinasta ja Intiasta ei tullut länkkäri-softien pelaajamäärien kasvattajia (Kiinassa suurin verkko kattaa enemmän pelaajia kuin kaikki länkkärisaitit yhteensä, mutta länkkäri ei pääse rekkaa sille saitille)

3) Miten chew-and-out -mentaliteetilla saitit lopulta toimivat, kun olet lahjoittanut rahasi niin eipä kukaan soittele perään ja kysy miltä nyt tuntuu

4) Aina tuntuu löytyvän ihmisiä jotka pelaavat ja pelaavat

0
0
22.6.2020 - 12:18 #42105

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

Minkälaista mökkiä olet ajatellut? Esim. millainen ranta ja pitääkö olla meri, järvi vai riittääkö mikä vaan lampi, tontin ilmansuunta etelään-länteen vai ei väliä, tie perille vai saari, etäisyys pk-seudulta, minkä kokoinen & ikäinen, pitääkö olla sähköt, juokseva vesi tai viemäri? Jos haluaa <2-3h matkan päästä pk-seudulta ja esim. hyvä tontti, sähköt ja tie perille, joku kohtuukokoinen & -kuntoinen mökki, eikä mikään rämetontti, niin maksaa minimissään 200-300k. Ylläpito vaatii melkoisesti aikaa, ja käytöstä huolimatta juoksee pääomakulut, kiinteistövero, tiemaksut, sähkön perusmaksut etc. Jotta mökin omistamisessa olisi järkeä, siellä pitäisi myös voida viettää paljon aikaa. Muuten vuokraaminen on ylivoimaista. Toki jos mökillä olisi hyvä netti, sä voisit hoitaa pelit sieltäkin käsin? 

0
0
22.6.2020 - 12:27 #42106

Arto

+1057
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
287
Velho kirjoitti:

Minkälaista mökkiä olet ajatellut? Esim. millainen ranta ja pitääkö olla meri, järvi vai riittääkö mikä vaan lampi, tontin ilmansuunta etelään-länteen vai ei väliä, tie perille vai saari, etäisyys pk-seudulta, minkä kokoinen & ikäinen, pitääkö olla sähköt, juokseva vesi tai viemäri? Jos haluaa <2-3h matkan päästä pk-seudulta ja esim. hyvä tontti, sähköt ja tie perille, joku kohtuukokoinen & -kuntoinen mökki, eikä mikään rämetontti, niin maksaa minimissään 200-300k. Ylläpito vaatii melkoisesti aikaa, ja käytöstä huolimatta juoksee pääomakulut, kiinteistövero, tiemaksut, sähkön perusmaksut etc. Jotta mökin omistamisessa olisi järkeä, siellä pitäisi myös voida viettää paljon aikaa. Muuten vuokraaminen on ylivoimaista. Toki jos mökillä olisi hyvä netti, sä voisit hoitaa pelit sieltäkin käsin? 

Vaimoni on halunnut mökkiä, jotta voisi sisustaa. Pyörittelin mielessäni budjettia:

70 m2 uudisrakennus 200ke

tontti 60 min Helsingin keskustasta ??

Kaikki mukavuudet eli pieni uusi omakotitalo siis

Tontti tietysti ratkaisee kokonaishinnan

0
0
22.6.2020 - 22:56 #42126

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tännehän on tullut viestejä, koitetaan vastailla pointteihin.

Rebuyt: Noissa on tapana, että tietyn ajan jälkeen tulevalla lisäostolla (add-on) saa enemmän merkkejä kuin sisäänostolla (buy-in) tai uudelleenostolla (rebuy). Eli jos esimerkiksi sisäänosto ja uudelleenosto antaa yhden yksikön verran merkkejä ja lisäosto kaksi yksikköä, niin rekkaamalla suoraan add-oniin saa enemmän merkkejä. Rakea huomioimatta, niin jossain turnauksessa missä otetaan vaikka 100 sisäänostoa, 100 uudelleenostoa ja 50 lisäostoa niin kahdella yksiköllä (sisäänosto ja lisäosto) saa 2,4 yksikön edestä merkkejä. Jos vaikka normaalista satasen turneesta saisi 90 euron edestä pelimerkkejä raken jälkeen, saisi rebuy-turnauksesta vastaavan raken jälkeen 108 euroa.

Betfair ja Stars: Betfair ei ole koskaan ollut mikään merkittävä tekijä nettipokerimarkkinoilla ja se on ollut pitkään yksi skini monien joukossa iPokerilla. Tuolla yrityskaupalla en näe suurta merkitystä nettipokerin puolelle.

Overall pokerin puolesta isoin ongelma on ollut tarjonnan ja kilpailun vähentyminen. Monet urheiluvedonlyöntiin ja kasinoon keskittyvät saitit ovat heittäneet pokerin pellolle kokonaan, koska niistä ei tule sellaista rahavirtaa sivustoille millä olisi merkitystä.  Regulaatio on toki tuhonnut .com-sivustojen pelaajapoolia pahasti, koska monet isommat maat ovat suljetuissa tai semisuljetuissa verkoissa. GGPokerin nousu on poikkeus isossa joukossa, mutta koska nettipokerille löytyy aina kysyntää niin lajin kuolemiseen kokonaan en usko.

Turnauspokeriin en näe että botit tulevat olemaan mikään suora merkittävä uhka koskaan. Turnauksissa on niin monia tapoja tehdä bottien elämä tukalaksi, että ne eivät iske lävitse ja helpompaa rahaa on saatavilla käteispeleistä ja sittareista. Sen sijaan bottipelaajat (jotka käyvät solverin kanssa kaikki pelitilanteet läpi ja huomioivat muuttuvat asiat) ovat isompi uhka. Turnauspelaamiselle kolluusion uhan näen suurempana kuin botit, esimerkiksi tää case jonka kävin kantapään kautta selvittämässä: https://www.highstakesdb.com/8256-player-busts-high-stakes-collusion-ring-busted-at-partypoker.aspx . Etenkin paljon paikkoja jakavat satelliitit muuttuvat täysin biittaamattomiksi jos kolluusiorinkejä kasaantuu.

Mökki: En ole tarkempia speksejä muuten miettinyt, mutta omistusmökissä pitäisi tosiaan olla sähköt + mahdollisuus saada toimiva netti (teknologia toki on tässä kehittynyt nopeasti) että voi tarvittaessa hoitaa pelit ja vaikka streamit mökiltä käsin. Sisävessan vaadin kanssa ihan mukavuuden vuoksi. Ranta olisi toki hyvä olla suoraan mökiltä, mutta jos 100 kiloa säästää sillä että uimaranta on 200m päässä niin säästö otetaan. Sijainti pitää miettiä tapauskohtaisesti, ja tässä itse asiassa jaettu omistajuus houkuttaisi,

Yksi optio olisi koittaa hankkia sukutila omistukseen. Neliöthän ei mitään maksa, mutta siellä olisi lampi + savusauna + sähkösauna valmiina. Helvetisti vain liikaa vaivaa sen hoitamisessa, ellei saa kaverien kanssa jotain "deal of conveniencea" käyttöön. Tyyliin ite hoitaa rahoituksen / omistuksen ja ystävät saa käyttöön kun hoitavat kaiken vaivalloisemman homman. Mestat ovat aika kaukana, sukulaisia vähän turhan paljon lähellä mutta lähivuodet tulevat "hoitamaan" jälkimmäisenkin ongelmat kuntoon.

0
0
23.6.2020 - 04:13 #42136

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Jos et nae bottausta uhkana turnauspokerille et ymmarra peliteoriaa/AI:ta kovinkaan hyvin. Turnausspesifisten tilanteiden, kaytetaan niista tassa vaikka nimitysta ICM, huomioonottaminen on AI:lle varsin suoraviivainen tehtava. 30bb turnaus on paljon yksinkertaisempi AI-avaruus kuin 100bb cash. Tama on yksinkertainen matemaattinen tosiasia.

0
0
23.6.2020 - 10:27 #42163

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Pörssimörssäri kirjoitti:

Jos et nae bottausta uhkana turnauspokerille et ymmarra peliteoriaa/AI:ta kovinkaan hyvin. Turnausspesifisten tilanteiden, kaytetaan niista tassa vaikka nimitysta ICM, huomioonottaminen on AI:lle varsin suoraviivainen tehtava. 30bb turnaus on paljon yksinkertaisempi AI-avaruus kuin 100bb cash. Tama on yksinkertainen matemaattinen tosiasia.

Et suoraan sano niin, muttä tästä voisi päätellä, että ajattelet että GTO-ratkaisu turnauspeliin on suunnilleen normaali GTO-ratkaisu ICM:n läpi pestynä. Tämä ei välttämättä ole edes kovin kaukana totuudesta, mutta ero on siinä miten hyvä lähestymistapa GTO on turnauksiin - paljon huonompi kuin käteiseen. Koska pelaajat turnauksissa lähtökohtaisesti vahingoittavat toistensa ev:tä joka kerta laittaessaan merkkejä samaan pottiin, on turnauspelin GTO-ratkaisu vähän kuin prisoner's dilemman GTO-ratkaisu, eli aika kaukana oikeasti hyvästä pelaamisesta.

0
0
23.6.2020 - 14:45 #42217

Branchoa

+59
Liittynyt:
15.5.2020
Viestejä:
79

Oot selkeesti enemmän  PLO8 pelaaja. Onks jotain syytä? Tarkotan siis, että koetko, että niissä on pehmeempi fieldi vai onko vaan sun lempipeli? 

 

Itellä fiilis, että PLO8 peleissä ois enemmän valueta, mut toisaalta kun itelläkään kärsivällisyys ei meinaa kestää jatkuvaa pottien splittailua niin ei niitä jaksa pelatakaan. Taisin vastata omaan kysymykseeni.

0
0
23.6.2020 - 16:19 #42231

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

^^ Aivan oikein JR - ajattelin juurikin GTO:ta joka ottaa chippien epalineaarisen arvon huomioon ICM:lla tai muuten (paremmin). Ja totta, tuo ei ole turnauksiin optimaalisin lahtokohta. Mutta mikaan ei itseoppimista samoin kuin parhaat cashbotit oppii pelaamalla toisiaan vastaan. Ja tarkeimpana, turnauspokerin fieldit on niin huonoja etta pelkka ICM-GTO -botti printannee rahaa merkittaville tasoille asti. Pidan myos selvana, etta jotkut ovat rakentaneet tallaisia turnausbotteja. Turnauksissa ei lopulta kumminkaan ole mitaan sellaista mita kone ei osaisi "ajatella".

0
0
23.6.2020 - 17:40 #42242

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Pörssimörssäri kirjoitti:

30bb turnaus on paljon yksinkertaisempi AI-avaruus kuin 100bb cash. Tama on yksinkertainen matemaattinen tosiasia.

Lähinnä koitin selittää, miksi olen tästä tosi eri mieltä - että turnaukset olisivat AI:lle käteistä helpompi kohde. Varmasti niihinkin on tehtävissä botteja, jotka ovat todella hyviä. Käytännössä kaikkiin peleihin nykyään on, kunhan joku tarpeeksi skarppi vaan viitsii.

Pörssimörssäri kirjoitti:

Mutta mikaan ei itseoppimista samoin kuin parhaat cashbotit oppii pelaamalla toisiaan vastaan.

Tässä päädytään taas tuohon ongelmaan, että GTO ei ole hyvä lähestymistapa turnauksiin, ja "itseään vastaan pelaamalla" päädytään approksimoimaan GTO:ta. GTO:n määritelmä on, että se on strategia, josta poikkeamalla kukaan ei voi saada etua, jos kaikki muut pelaavat sitä. Käteisespelissä, jos vastustajasi vahingoittaa itseään, hän auttaa sinua (unohdetaan rake ja marginaaliset multiway-tilanteet). Eli jotain etua on tulossa ihan sillä, että antaa vastustajan tunaroida. Turnauksessa, jos vastustajasi vahingoittaa itseään, tilanteesta riippuen etu menee joko sinulle tai fieldille, ja tapauksissa joissa se menee fieldille, hän saattaa vahingoittaa myös sinua.

Voidaan muodostaa turnaus-metagameja, joissa GTO-pelaaja häviää enemmän kuin raken. Tämä ei riko GTO:n määritelmää - yksittäiset vastustajat eivät saa etua jaoissa joissa he tekevät virheitä GTO-pelaajaa vastaan, mutta he siirtävät ev:tä sekä itseltään että GTO-pelaajalta muulle fieldille. Yksinkertainen esimerkki tällaisesta fieldistä olisi luultavasti field, jossa pelaajat callaavat aivan liikaa.

Tällainen peli on AI:lle paljon työläämpi biitattava, kuin sellainen jossa se voi olettaa vastustajien pelaavan täydellisesti, ja päätyä hyvään strategiaan sen oletuksen varassa.

0
0
23.6.2020 - 17:53 #42244

Jack Torrance

-64
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
256

Botit pelaavaat yleisesti huonoiten paisteja vastaan, koska eivät adjustaa ja exploittaa samalla tavalla nopeasti paistin tendenssejä, kuin hyvä ihmispelaaja. Turtsien loppupään peli paisteja-  ja heikompia reguja vastaan pelatessa, eli adjustaukset näihin verrattuna muuhun fieldiin merkitsee turtsapelaajalle paljon. 

 

Icm botti turnauksiin on varmaan ollut niitä ensimmäisiä botteja, mitä pokeriin on keksitty. Puskee ja maksaa GTO - rangeilla, ei näiden bottien tarvitse tehdä max. tulosta vs. fieldi, kunhan aina tekevät ratkaisuita, joita vastaan ei voi saada edgeä. Niin kauan kuin turtseista löytyy merkittävä määrä paisteja, niin kyllä siellä hyvät ihmispelaajat pärjää, mutta minun mielestäni vahvasti siitä syystä, että 1) paistit rahoittavat pelit (kuten kaiken pokerin) 2) botit pelaavat lähestulkoon aina epäoptimaalisesti paisteja vastaan mikä korostuu erityisesti turnausten shortstack pelissä, jossa turnauselämä on aina vaarassa. 

En ymmärrä miten gto rangeja pelaava botti ei muuten, kuin juurikin rajaamieni esimerkkien valossa voittaisi ihmisiä. On tosin otettava huomioon, että hyvien pelaajien ranget ovat turtseissa 100 usd+ sisäänosto käytännön bottiranget .

0
0
23.6.2020 - 17:57 #42245

Jack Torrance

-64
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
256

Vastasin samaan aikaan, aika pitkälti Jr näyttää sen selittäneen.

0
0
23.6.2020 - 18:14 #42247

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

En toki mistaan yllaolevasta ole eri mielta. Tarkoituksenani oli sanoa lahinna se etta esim piolla leikkiessa tajuaa kuinka alyttomasti pelipuu yksinkertaistuu kuin tiputetaan 100 BB:sta normaaleihin turnaussyvyyksiin. Talla laskentasaastolla voi turnaustilanteina mallintaa jo aika intensiivisesti. Voi esim pelata jokaisesta stackkidistribuutiosta turnauksen loppuun ja siten huomioida chip-raha -epalineaarisuuden jo melko hyvin.

0
0
23.6.2020 - 18:19 #42248

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Pörssimörssäri kirjoitti:

En toki mistaan yllaolevasta ole eri mielta. Tarkoituksenani oli sanoa lahinna se etta esim piolla leikkiessa tajuaa kuinka alyttomasti pelipuu yksinkertaistuu kuin tiputetaan 100 BB:sta normaaleihin turnaussyvyyksiin. Talla laskentasaastolla voi turnaustilanteina mallintaa jo aika intensiivisesti. Voi esim pelata jokaisesta stackkidistribuutiosta turnauksen loppuun ja siten huomioida chip-raha -epalineaarisuuden jo melko hyvin.

Tää tuntuu menevän inttämiseksi, joten jätän tämän joka tapauksessa viimeiseksi vastaukseksi.

Pelipuu pienenee kun stackit pienenevät, mutta jotta sen laskenta voi johtaa johonkin hyödylliseen turnauksissa, tarvitset todellista vastaavan mallin vastustajien käytöksestä, toisin kuin käteispeleissä. Ilman sitä mallia ei ole mitään hyötyä siitä, kuinka syviä simulaatioita pystyt ajamaan, ja sellaista mallia ei voida muodostaa tyhjiössä laskemalla.

Se chippiarvojen epälineaarisuus ei itsessään ole se vaikea osa.

0
0
24.6.2020 - 22:40 #42396

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kairamon elämänkerta luettu. Hyvin mielenkiintoinen ja vaikutusvaltainen persoona, josta on kirjoitettu todella vähän.

Suomessa masennus ja muut mielenterveyden ongelmat sekä itsemurha olivat 1980-luvun lopulla vielä sellainen tabu ettei persoonaa riepoteltu julkisuudessa. Toisaalta perään tuli 1990-luvun alun lama ja Ollilan kunnianotto Nokiasta, joten Kairamon tarina on jäänyt hyvin pimentoon. Miehen nimi tunnetaan ja liitetään Nokiaan, mutta Suomen nuorinta vuorineuvosta ja hänen toimintaansa joka läpäisi koko Suomen ja osan Euroopankin taloudellisesta ja poliittisesta kentästä ei tiedetä juuri muuta. Ainoa elämänkerta on kirjoitettu vuonna 2000, teknokuplan varjossa ja pitkälle Nokiaan peilaten (mikä näkyy kirjan nimessäkin: Kari Kairamo - Kohtalona Nokia). 

Nuo aiemmin tilatut kirjat (Modern Poker Theory ja Inside the Third Reich) tulivat tänään, mutta sen verran paksuja että tuskin kunnon yritystä lukea tulee ihan hetkeen. Koitan pitää siitä kiinni että ainakin toinen kirja on luettu ennen kuin tilaan lisää. Olisi tuolla kirjahyllyssä paljon muutakin luettavaa, itselläni on kirjoja varmaan lähes 10 hyllymetrin verran. Niin, ja opinnotkin pitäisi vielä saattaa loppuun.

Slottien kylmä kausi päättynyt ainakin toistaiseksi, kilo sieltä uppia viimeiseen viikkoon-pariin. Ihan hyvä, vähentää painetta kotiutella tavallisiin elinkustannuksiin.

Sijoituksissa ei muutosta, aika huonosti hepat vetää mutta Telia on ylempänä kuin edellinen ostos. Talouden makroluvut kyllä kauhistuttavat, mutta jos optiona on pitää rahat käteisenä tai kiinni suhteellisen solideissa firmoissa niin firmat tuntuvat edelleen paremmalta idealta. Ilman isoa vipua, toki.

Omppuhilloon: Mielestäni se on paljon mielenkiintoisempi peli, ja toki siinä on myös isommat edget etenkin nopean struktuurin turneissa. Normi-teksu alkaa olla kaluttu läpi ja melkoisen tylsää.

0
0
3.7.2020 - 19:22 #43112

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tänään sain mailit käytyä lävitse -> terassille tästä loppuillaksi. Ei nyt varsinaisesti mitään sytyttänyt, vaikka kävin talousuutisia lävitse ihan kohtuullisen määrän. Lähinnä Cityconin lisäily ollut mielessä, mutta on jäänyt kun ei ole keksinyt mitään myytävää ja rolleja ei saa lisättyä helposti mistään.

Ollut kyl tosi ohut motivaatio tehdä mitään, vaikka kelit viilenivätkin. Vielä kun sekin vähäinen motivaatio hajautuu moneen hommaan niin mikään ei etene. Pokeritkin olleet lähinnä muutama hyperhilloturnauksia ilman mainittavaa menestystä, selkeästi huomaa ettei pidempään settiin tunnu riittävän kiinnostus tai keskittyminen. Jännästi myös tappiot tuntuu harvinaisen pahalta, vaikka ei näillä rolleilla pitäisi kovin huolissaan alle satasen pelien swingeistä olla.

Kassut on vedetty joka päivä. Kuivan toukokuun jälkeen lähes pari tonnia uppia kesäkuun loppupuolelta kelpaa kyllä. Vedonlyönti alkaa hiljalleen piristyä, mutta olen lähinnä vetänyt muutamia pikkupromoja kassujen ohessa. Toki voisi lomailla, mutta jos tunnilla päivässä kevyitä hommia saa yli kilon kuussa valueta niin kyllä se tekee mieli ottaa.

Inside the Third Reichia nyt noin 400 sivua luettu, eli ollaan jo yli puolivälin. Speer on kyllä mielenkiintoinen historiallinen hahmo ja kirja antaa mielenkiintoisen kuvan Natsi-Saksan valtarakenteista ja sisäisistä jännitteistä. Oikeastaan harmi että kirja tulee luettua vasta nyt eikä esimerkiksi lukioaikoina. Tuohon aikaa tosin rollit olivat sellaista luokkaa että menoja piti priorisoida ja lisäksi tietokoneeseen sain oman netin vasta joskus vuonna 2004 lukion lopulla eikä kirjojen tilaus ollut yhtä helppoa kuin nykyään.

0
0
3.7.2020 - 19:59 #43118

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Hypoteesina esitan, etta oletko miettinyt mahdollisuutta, etta slottien rullauksella ja keskittymisvaikeuksilla & motivaationpuutteella on yhteys?

Itse olen huomannut, etta esim pokeri, treidaus ja jo sosiaalinen media aiheuttaa tietynlaista karsimattomyytta. On vaikeaa vaan olla. Voisi sanoa, etta edellamainitut aiheuttaa jonkinlaisen ADHD:tilan, vaikka perusluonteeltani olen rauhallinen asioihin paneutuja.

Hyvaksi laakkeeksi olen todennut yksinkertaisen nettipiuha irti viikoksi -approach. Kummasti alkaa keskittymiskyky palautua, mielikuvitus laukata ja ilo palautua naurettavan yksinkertaisiin asioihin. Toki pari ekaa paivaa on kuin heroiiniaddikti ilman heroiinia.

Voisin kuvitella, ainakin itselleni, etta slottien rullaus olisi pahinta mahdollista myrkkya zen-tilalle.

0
0
4.7.2020 - 18:41 #43181

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Ihan looginen ajatuskulku, ainoa että slotit eivät todennäköisesti ole merkittävä syy. Kun en striimaile, niissä hommat menee yleensä näin: depoa - pistä autospinit  käyntiin - vaihda peliä - autospinit käyntiin - merkkaa tulos ylös ja tuo kertaa niin paljon kuin promoja on (alle kymmenen päivässä). Pelit pyörii ilman ääniä muiden softien takana. Selkeä ja ajallisesti hallittavissa oleva kokonaisuus, ohi alle tunnissa. No problem, voi pistää safkat Foodorasta tilaukseen ja/tai poreammeen täyttymään siksi aikaa.

Vedot ja sosiaalinen media, pörssi ja pokeri ovat osa sitä isompaa ongelmaa. Etenkin sellaiset hommat, jotka eivät ole "tee nyt, saa valmiiksi ennen yötä ja sit voit unohtaa". Kuten nyt nämä jäljelläolevat opinnot. Eritoten myrkkyä ovat sellaiset hommat, missä joutuu olemaan toisien tekemisistä riippuvainen ja aikatauluttamaan omia hommiaan sen mukaan (sen sijaan että painaisi kerrasta loppuun).

Alun perinhän minun piti reissata kaveripariskunnan kanssa Las Vegasiin yli kolmeksi viikoksi nyt kesäkuussa. Se olisi ollut aika pitkälle irti netistä-reissu, mutta tämä korona on ollut siitä tosi paska että maisemanvaihto / reissuunlähtö ei ole ollut optio. Himassa kun on käytännössä niin tietokone / kännykkä-yhdistelmä on pääosin käytössä. Lisäksi kaikki tekemättömät hommat on usein mielessä. Parhaat kaverit ovat nyt olleet kesäkuun buukattuna joko perhe-elämään tai töihin niin alustavasti mietitty Suomen-kierroskin jäänyt väliin, autottomana paha lähteä yksin.

0
0
7.7.2020 - 01:25 #43349

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Nyt on loputkin pokeriliput muutettu masseiksi (ja yhdeksi lipuksi, jossa kuitenkin voimassaoloaikaa syyskuuhun). Ei tarvitse niiden vanhenemista murehtia.

Sitten pokerit loppukuuksi tauolle, jätän tosin yhdelle striimipäivälle jolloin myös pelataan vielä varauksen loppukuulle. Tälle viikolle laitoin tavoitteeksi saada kandin kakkosversion kasaan, vetää päivittäiset kasinovedot (korkeintaan tunti päivässä) ja pari juoksevaa hommaa. Kokonaisuutena max. 40 tunnin hommat, loput ajasta vedetään kuin Ellun kanat. Sopivan viileätä ja vaihtelevaa ettei terassit houkuta nyt liikaa lomalle, toivottavasti loppukesällä tulee vielä parempia kelejä.

Ajatus on saada kandi pakettiin kuun loppuun mennessä (yhdelle viikolle tarkoitus laittaa tuon lopullisen version tekeminen, varmaan 20.7-26.7 tai sen jälkeinen viikko) ja vetää himassa ollessa noi kasinot ja samalla tarkistaa mailit, niitä ei kuitenkaan tule hirveästi ja 10 minuutin homma joka menee kassujen kanssa samalla jos tsekkaa läpi joka päivä. Kandissa aikataulu riippuu toki paljon tarkastajasta, ei ole kohteliasta vaatia kommentteja heinäkuussa mutta uskon että ne tulee kun pääasiassa hän on jo eläkkeellä.

0
0
7.7.2020 - 19:01 #43402

Farseer

OP
+1990
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Valuet himaan, oli vanha HBO-tili pistetty kiinni joten uutta kokeilua pariksi viikoksi ja Billions pyörimään. Ei taida valitettavasti viimeinen jakso ehtiä tulemaan, mutta katsellaan nyt parissa viikossa muuten tuo kausi ja mahdollisesti muuta, jos on sadekelejä enemmän.

Salkku pyörii 150 kilon ympärillä, mistä 20 kiloa sijoituslainaa. Visiot on vähissä, kaipa tällä on riittävän hyvä mennä kun ei ole aikaa eikä oikein innostustakaan paneutua näin rajoitetuilla pelimerkeillä.

Normielämän kulujen osalta olen miettinyt ihan liikaa nyt niiden pienentämistä. Keväällä menot olivat luonnollisesti pienet kun ravintoloihin, reissuihin ja huvituksiin ei mennyt masseja, nyt ne ovat kasvussa ja se on aivan ok. Laskeskelin että 1500 euron kuukausikuluilla pl. mahdolliset reissut pitäisi ihan hyvin pärjätä, keväällä kuukausimenot ovat olleet luokkaa 1000-1300 euroa kuussa.

Tuon 1500 euroa kuussa (viimeiset 18kk aika tarkkaan on saatu kassuilta ja vedoista) jos saisi keskimäärin panostamalla sen tunnin päivässä rahapeleihin, niin ei tarvitsisi sijoituksia realisoida. Pahin pelihimokin pysyy hallinnassa kun ei täysin eroa ota, mutta pitää olla tarkkana että jää tuohon tuntiin (mailit ja muut joutuu kuitenkin tsekkailemaan ainakin pari kertaa viikossa).

Kuunvaihteessa vitutti kun unohdin jo toisen kerran tehdä kaupan Nordeassa. Eihän tuo ole kuin 5,85 euron mälli (1,95/kk), mutta typerää kun silläkin voi ostaa jonkun yksittäisen osakkeen ja missata kulut. Ostin nyt sellaisen jo valmiiksi, ensi vuonna kun tulee sijoituksiin keskityttyä enemmän voisi ostaa yhden jokaista Helsingin pörssin firmaa niin pysyy ajantasalla yhtiötapahtumista sitä kautta ja saa tarvittaessa osallistumisoikeuden yhtiökokouksiin (mitä ei ole vielä tullut käytettyä).

0
0