gonatsu

+247
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113

Tuskin monikaan Sijoitustiedon lukija on viime aikoina voinut välttyä näkemykseltä "Aasia halpa, USA kallis".

JOM Rahastoyhtiöt kirjoittelee aiheesta tuolla otsikolla. Ja Mikko Mäkinen timanttisessa talouskatsauksessaan toteaa kehittyvistä markkinoista seuraavaa:

  • Kasvava työväestö ja alhaiset arvostustasot. Yleisesti kehittyvien markkinoiden hinnat ovat hyvin alhaiset, mikä on aiemmin luvannut hyviä tuottoja pitemmällä aikavälillä. Olemme sijoittaneet kehittyville markkinoille ETF:n kautta.
  • Hyvin alhaisella arvostuksella tämä vaikuttaa hyvältä ostoikkunalta, vaikka korona tulee kurittamaan myös näitä markkinoita.

Ja toden totta, kun katsoo indeksien ja rahastojen käyriä eri markkinoilta, siltähän se näyttää.

Olen elänyt kuvitelmassa että globaalisti osakkeiden arvostustasot korreloivat merkittävästi keskenään, ja sitä myötä toki myös indeksit, ja tämä ei ainakaan tämän vuoden rytinöissä näytä pitävän paikkaansa. Mistä on kyse? Ajatellaanko kehittyvät markkinat jotenkin "syklisemmiksi"? Missä määrin keskuspankkielvytys (ja sen mahdollisuus - tai kääntäen puute kehittyvillä markkinoilla) selittää Yhdysvaltojen ja Euroopan arvostustasoja?

En siis koita kysyä olisiko nyt hyvä hetki ostaa kehittyviä markkinoita, vaan mistä arvostustasojen ero johtuu?

Olisi kiva kuulla näkemyksiä!

0
0
4.4.2020 - 11:36 #36561

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Nyt on huono aika ostaa kehittyviä markkinoita. Arvostustasot ovat toki matalat, mutta tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ulkomaisten sijoittajien rahat verotetaan tai sosialisoidaan helposti.

USA, Kanada, Australia, Pohjoismaat, Britannia, Sveitsi, Hollanti, Japani, Saksa ja Itävalta ovat tällä hetkellä niitä maita joihin itse uskaltaisin sijoittaa poliittisen riskin vuoksi.

Kehittyneet markkinat varsinkin indeksisijoittamalla ovat nyt strong avoid. Yksittäisiä osakkeita toki voi ostaa mistä vaan jos pää kestää.

0
0
4.4.2020 - 15:09 #36588

gonatsu

OP
+247
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113

Suurempi poliittinen riski kuulostaa ihan jäjelliseltä selitykseltä matalammille arvostustasoille. Mutta luulisi että siitä näkökulmasta juuri jonkin yksittäisen yrityksen kansallistamiseen olisi kynnys kaikkein pienin. Ulkomaille maksettavien osinkojen tms verottaminen ei kuulosta pitkässä juoksussa hyvältä idealta, sikäli että tuskin lisää ulkomaisia investointeja jatkossa.

En tiedä sitten miksi jokin useampia maita sisältävä indeksi olisi juuri nyt riskialttiimpi kuin suorat omistukset. 

Jotakin käytännön esimerkkejä eri tavoista miten ulkomaisten sijoittajien varat voidaan sosialisoida?

0
0
5.4.2020 - 18:29 #36666

Roquefort

+3
Liittynyt:
19.6.2019
Viestejä:
22

Itsekin harkitsen parhaillaan kehittyvien markkinoiden indeksirahastojen lisäämistä. Käytössä Vanguard FTSE Emerging Markets UCITS ETF, joka tullut tällä hetkellä noin 19 % alas koronakriisiä edeltävistä huipuistaan.

Perinteisillä arvostuskertoimilla kehittyvät markkinat vaikuttavat kohtuullisen edullisilta omaan historiaansa verrattuna. Myös länsimaisiin markkinoihin verrattuna arvostus on edullinen (mikä onkin luonnollista poliittiset riskit, korkeampi volatiliteetti, ym. huomioon ottaen).

Itse olisin kuitenkin odottanut koronan saavan aikaan suuremmankin laskun. Kehittyvien markkinoiden tämänhetkinen pudotus kalpenee monien länsimaisten pörssien pudotuksille. Niillä toisaalta arvostuskertoimet olikin venytetty ennen kriisiä paljon tiukemmalle.

Poliittista riskiä en näe indeksirahastoissa merkittävänä. Yksittäisiä kansallistamisia saattaa tietenkin aina ajoittain tapahtua, mutta en usko, että niillä olisi merkittävämpää vaikutusta indeksitasolla.

Minua kuitenkin pelottaa hieman rahoitussektorin suuri painoarvo kehittyvien markkinoiden indekseissä. Esimerkiksi mainitussa Vanguardin rahastossa rahoitussektorin osuus indeksistä on noin kolmannes.

0
0
12.4.2020 - 15:32 #37363

Cassim

+3
Liittynyt:
12.1.2015
Viestejä:
23
petteri kirjoitti:

Nyt on huono aika ostaa kehittyviä markkinoita. Arvostustasot ovat toki matalat, mutta tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ulkomaisten sijoittajien rahat verotetaan tai sosialisoidaan helposti.

Tästä mielipiteestä olisi mielenkiintoista kuulla lisää perusteluja?

0
0
12.4.2020 - 16:29 #37367

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
Cassim kirjoitti:

petteri kirjoitti:

Nyt on huono aika ostaa kehittyviä markkinoita. Arvostustasot ovat toki matalat, mutta tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ulkomaisten sijoittajien rahat verotetaan tai sosialisoidaan helposti.

Tästä mielipiteestä olisi mielenkiintoista kuulla lisää perusteluja?

Mie näen ulkomaalaisten sijoittajien rahojen sosialisoinnin/verottamisen uhan itsestäänselvyytenä, jota ei varsinaisesti edes tarvitse perustella. Onko nyt hyvä vai huono aika ostaa kehittyviä markkinoita, en tiedä. Mutta sosialisoinnin uhka on hyvä perustelu strong avoid -näkemykselle. 

0
0
12.4.2020 - 17:13 #37374

Marraskuu

+794
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
881
Aki Pyysing kirjoitti:

Jos taloushistoriaa on yhtään luettu noissa kehittyvissä maissa, niin pahinta mitä voit tehdä on sosialisoida yksityistä omaisuutta. Siihen sortuvat maat ajautuvat syviin lamoihin, joista nousu on todella vaikeaa. Voittoja voi verottaa, mutta omaisuuden sosialisointi on kuolemaksi

0
0
12.4.2020 - 20:35 #37386

mskomu

+1314
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
659

Politiikkaa ja järkeä ei kannata liiaksi sotkea keskenään, kun koittaa ennakoida tulevaa. Sosialisoinnin historia on pitkä siitä huolimatta, että se on aina tiedetty katastrofiksi. Tästä huolimatta sitä tarjottiin lääkkeeksi mm. Kreikassa Eurokriisin aikaan. Että kyllä uhka kehittyvillä markkinoilla on melkoinen.

0
0
12.4.2020 - 21:00 #37389

Marraskuu

+794
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
881
mskomu kirjoitti:

Politiikkaa ja järkeä ei kannata liiaksi sotkea keskenään, kun koittaa ennakoida tulevaa. Sosialisoinnin historia on pitkä siitä huolimatta, että se on aina tiedetty katastrofiksi. Tästä huolimatta sitä tarjottiin lääkkeeksi mm. Kreikassa Eurokriisin aikaan. Että kyllä uhka kehittyvillä markkinoilla on melkoinen.

Näinhän tuo on. Vaikka sosialisointi johtaa tuhoon, niin se ei tarkoita etteikö sitä virhettä toisteta kriisin keskellä.

0
0