Listaamattomat

+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Kuten moni on varmasti huomannut, maailmalla ja Suomessa on päällä sijoitusbuumi. Pörssilistautumisia tulee ennätyspaljon ja uudet sijoitusmuodot nostavat päätään. Yksi näistä uusista sijoitusmuodoista on listaamattomat kasvuyritykset, joka on suurelle yleisölle melko tuntematon alue. Eikä ihme, pääomasijoittaminen kasvuyrityksiin on ollut pitkään vain isomman rahan ja pienen piirin ulottuvilla. Julkiset listaamattomien yritysten osakeannit ovat kuitenkin muuttaneet tätä pelikenttää.

Sijoittaminen keskittyy Suomessa pääosin asuntoihin, rahastoihin ja pörssiosakkeisiin. Blogin tarkoitus on jakaa tietoa sijoittamisesta listaamattomiin kasvuyrityksiin ja toivottavasti antaa sijoittajille uusia vaihtoehtoja perinteisten sijoitusmuotojen rinnalle. Tulen käsittelemään mm. seuraavia aiheita:

- Miksi kasvuyritykset keräävät rahaa osakeannilla

- Pääomasijoittamisen tuottopotentiaalit ja riskit

- Miten kohteet poikkeavat toisistaan

- Kuinka onnistua pääomasijoittamisessa

- Passiivinen/aktiivinen pääomasijoittaminen

- Miten sijoittaminen listaamattomiin yhtiöihin käytännössä tapahtuu

- Suurimmat erot pörssisijoittamiseen

- Lukijoiden toiveaiheet

 

Toimin sijoitusasiamiehenä Kansalaisrahoitus Oy:lle, joka on järjestänyt osakeanteja kasvuyrityksille vuodesta 2012 alkaen. Avaan blogissa tulevia osakeanteja ja kasvuyrityksiä sijoituskohteina. Pyrkimykseni on myös julkaista blogissa menestyneiden pääomasijoittajien haastatteluja.   

- Jaakko Jääskelä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla sijoitusyhtio.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
24.11.2017 - 08:58 #16085

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Maailma on täynnä erilaisia yhtiöitä eri toimialoilta. Osa pärjää, osa ei. Markkinat eivät ole täysin identtiset missään: venäläinen on tehokkaampi Vodkan kuluttaja kuin ruotsalainen. Muualla voi seuransa jopa valita, meillä käydään kylässä vain Veikkauksella.

Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman suoraviivaisesti. Tarkoituksena ei ole yleistää liikaa, koska muuttujia on joka nurkan takana. Lienee kuitenkin selvää, nopea kasvu sitoo usein hurjasti resursseja. Yrityksen kasvaessa, on sen mm. neuvoteltava uusia sopimuksia, käynnistettävä uusia projekteja, rekrytoitava lisää työvoimaa ja rakennettava hallintoaan tehokkaaksi. Kaikki tämä sitoo resursseja ja se maksaa, mutta ei tuota välitöntä kassavirtaa. Vaikka tilauskantaa olisikin hyvin sisässä, kilahtaa firman kirstu vasta myöhemmin.

Kasvuyrityksen kassavirta sekä kassanhallinta tuottavat huomattavasti enemmän haasteita kuin vakiintuneen, maltillisemmin kasvavan yrityksen. Vakiintuneella yrityksellä kasvun kulut ovat suhteessa vähäisempiä ja vastoin liiketoiminnan kassavirta taas suurempi. Kasvuyrityskentässä kulujen ja tuottojen suhde on siis väliaikaisesti ns. väärinpäin, vaikkei puhuttaisi edes suurista investointikohteista.

Vakiintuneet yritykset hoitavatkin väliaikaiset rahoitustarpeensa lainarahalla. Kasvuyrityksen haaste on saada järkevän hintaista lainarahoitusta ilman omaa pääomaa tai positiivista kassavirtaa, oli yritys tai näkymät kuinka potentiaalisia tahansa. Toimiva rahoitus on myös yksi yritystukien vaatimus.

Kun järkevää lainarahaa ei heru, kasvuyrityksen vaihtoehdoksi jää rahan kerääminen laskemalla uusia osuuksia yrityksestä, joka toteutetaan yleensä osakeannin kautta. Kun omaa pääomaa on kerätty, voidaan rahoitusta täydentää lisäksi lainarahoituksella ja mahdollisilla yritystuilla. Tämä on kasvuyrityksiin sijoittaville otollinen paikka hypätä osakkaaksi mukaan. Rahoituspaineessa olevan korkean potentiaalin yhtiön osakkeiden hinta on huomattavasti alhaisempi kuin mitä se voi lähitulevaisuudessa olla. Samasta syystä osakkeita ei lasketa liikkeelle kuin tarvittava, pääomatavoitteet täyttävä määrä.  

Osakeannin tavoitteena voi rahoituksen lisäksi olla myös yhtiön keskittyneen omistusrakenteen laajentaminen tulevaa listautumista silmällä pitäen. Tästä lisää myöhemmin.

Seuraavassa osassa esittelen cleantech-alan kohdeyhtiötä Ductor Oy:ta, jolle Kansalaisrahoituksella on käynnissä vaihtovelkakirjamuotoinen rahoituskierros.

 

- Jaakko Jääskelä

Mikäli etsit korkean tuottopotentiaalin sijoituskohteita, ota yhteyttä 

 

Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä. Blogi on luettavissa myös sivustolla sijoitusyhtio.net

0
0
5.12.2017 - 13:00 #16565

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Sijoituskeissi – Ductor Oy (vaihtovelkakirja)

 

Suuri kiitos lukijoille tähänastisista yhteydenotoista ja kommenteista. Pyrin jatkossakin vastaamaan niihin mahdollisimman nopeasti. Sitten Ductoriin:

RISKIT (huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy huomattavasti korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

DUCTOR OY

Ductor Oy on 2009 perustettu helsinkiläinen cleantech-alan kasvuyritys, joka on luonut patentoidun teknologian mullistamaan biokaasuteollisuuden markkinoita.

Kunnianosoituksena teknologiastaan Ductor sai vuonna 2015 ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä apurahan erittäin kilpailusta EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta. Samana vuonna yhtiö palkittiin kansainvälisten pääomasijoittajien silmien alla arvostetun Global Cleantech Cluster Associationin Later Stage Awards -kilpailun voittajaksi. Kilpailussa menestyneet seulottiin yli 10.000 kohdeyhtiön joukosta.

Palkintoja pokannut teknologia onkin biokaasuteollisuudelle täysin poikkeuksellinen, isoon ongelmaan tarttuva, joka on todistettu testiolosuhteissa toimivaksi ja valmis globaalisti hyödynnettäväksi. Tämä on tuonut mukanaan yhtiöön merkittäviä pääomasijoittajia.

NYKYONGELMA

Tänä päivänä suurin osa maapallon energiankulutuksesta katetaan uusiutumattomalla energiantuotannolla. Seurauksena rajalliset luonnonvarat vähenevät ja ilmasto lämpenee.

Maapallolla on järjetön määrä jätemateriaalia (mm. kananlantaa ja ruokajätteitä), joille ei ole olemassa järkevää hyödyllistä käyttökohdetta. Valtavien jätemäärien vuoksi maa-alueet saastuvat ja ympäristö kärsii etenkin vesistöjen osalta. Kananlantajätteen määrän nopea kasvu on johtanut äärimmillään mm. USA:ssa siihen, että kananlannan vastaanotosta jopa maksetaan.

Biokaasu on yksi erinomaisista uusiutuvista energianlähteistä. Ilman julkisia tukia, sen tuotanto ei kuitenkaan ole vielä kannattavaa. Yksi suurimmista kannattavuuden ongelmista biokaasutuotannossa ovat korkeat raaka-ainekustannukset. Tänä päivänä raaka-aineena toimii pääasiassa ravinto(maissi ja bataatti). Jätemateriaalia(kananlantaa tai ruokajätettä) ei olla vielä pystytty hyödyntämään tehokkaasti, koska jätemateriaalin sisältämä typpi pysäyttää kaasun tuotantoprosessin biokaasutehtaassa. Näihin ongelmiin Ductorin kehittämä teknologia tarttuu.

RATKAISU

Ductorin mullistavalla teknologialla voidaan poistaa juuri typin ongelma tehtaan prosessissa ja näin käyttää raaka-aineena jätemateriaalia kaasun tuotantoon. Innovaatiolla on valtava merkitys tuotannon nopeuteen sekä raaka-ainekustannuksiin ja sille on olemassa suuri välitön kysyntä. Yhtiön teknologia tuo asiakkaille(biokaasulaitoksille) valtavat hyödyt: raaka-ainekustannusten huomattava alentuminen ja lisämyynnit sivutuotteena syntyvistä lannotteista.

MARKKINA JA NYKYTILANNE

Teknologia soveltuu sekä nykyisiin että uusiin biokaasulaitoksiin ja tuotteille on merkittävä globaali markkinapotentiaali. Pelkästään Saksa on rakentanut 8.000 biokaasulaitosta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja näistä laitoksista saksalaiset asiantuntijat(Fraunhofer Institute ja Ecoprog GmbH) ovat arvioineet 2.000 laitoksen olevan Ductorin teknologialle soveltuvia.

Yhtiöllä on jo neljä allekirjoitettua toimitussopimusta saksalaisten biokaasulaitosten kanssa ja n. 70 aktiivista asiakasneuvottelua käynnissä eri puolilla maailmaa, yhteisarvoltaan yli 300M€. Rahoituskierroksen pääomien käyttökohde onkin mm. kauppojen toimitus 2018 sekä taseen että organisaation vahvistaminen.

EXIT-SKENAARIOT

Yhtiön tavoitteena on vallata nopeasti globaalit biokaasumarkkinat ja kasvaa energiatalouden yhdeksi markkinajohtajaksi seuraavan viiden vuoden aikana. Lähtökohdat tähän tavoitteeseen ovat loistavat, koska suoria kilpailijoita ei ole ja innovaatio halutaan markkinoilla ottaa käyttöön nopeasti.

Viimeisen kuuden kuukauden aikana Ductoria kohtaan on osoitettu kiinnostusta listautumisanteja järjestäviltä tahoilta. Keskustelut kolmen tahon kanssa ovat johtaneet siihen, että yhtiö on julkistanut tavoitteekseen listautua 2018 aikana First North -listalle, mikäli liiketoiminta kehittynyt suunnitelman mukaisesti, listautumismarkkina säilyy edelleen suotuisana ja listautumisarvostus saadaan houkuttelevaksi sekä yhtiölle että nykyisille ja potentiaalisille sijoittajille. Listautumisprosessin käynnistämisen suhteen lopulliset päätökset tehdään H1 2018 aikana.

RAHOITUSKIERROS

Ductor Oy:n rahoituskierros toteutetaan vaihtovelkakirjalainana. Sijoittajalla on oikeus ja velvollisuus vaihtaa sijoitettu pääoma sekä kertynyt korko korkeariskisiin kasvuyrityksen osakkeisiin. Ehdoista tarkemmin rahoituskierroksen materiaaleissa.

 

- Jaakko Jääskelä

Pyydä antimateriaalit tai ota yhteyttä tästä.

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
5.12.2017 - 17:05 #16576

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Tamahan kuulostaa jannalta! Saadaan viela Jensin ja muiden foorumilaisten optiokokemus hyotykayttoon, kun voidaan porukalla laskea bondiin liitetyn option arvoa.

Tarvitaan vain enaa antitiedot - jos voisit Jaakko linkata ne esitteet tanne suoraan?

0
0
5.12.2017 - 17:42 #16581

KepilläJäätä

+448
Liittynyt:
11.1.2015
Viestejä:
377

Ristkithän tällaisissa teknologia start-upeissa ovat mielettömät. Viime tilikaudella yritys näyttää tehneen 1,3M€ tappion, liikevaihtoa ei lainkaan. Jos tyypillinen tuotekehitysvaiheen start-up niin taseeseen aktivoitu kuluja tuon tappion päälle reippaasti. Toisinsanoen kassavirran negatiivisuus on varmasti rutkasti enemmän.

Tuollainen teknologiapotentiaalin ja liikeidean hehkutus ilman näyttöjä odotusten realisoitumisesta on turhaa myyntijargoniaa. Lukuja tiskiin: Viimeinen vahvistettu tilinpäätös liitetietoineen, viimeinen kirjanpidon kuukausiajo sekä kuukausitason kassavirtalaskelma perusteluineen vähintään laina-ajalle. Ihmetellään sitten yhdessä firman burnratea ja minne asti rahat riittävät. Jos tilauksia on reilusti tiskissä niin tilauksia vastaan rahoituksen saaminen perinteisimmiltäkin rahoittajatahoilta kuten pankeilta lienee mahdollista. Aina näissä pistää pohdituttamaan onko tällainen vvk- joukkorahoituskierros sitten viimeinen oljenkorsi, kun tarkempia analyysejä tekevät rahoittajatahot eivät mukaan lähde.

Toki voi olla ok casekin. Ihan mielenkiinnosta tätä voitaisiin porukalla pureksia, jos tämän myyntihehkutuksen lisäksi olisi jotain ihan konkreettisia lukuja tänne yleiseen jakoon saatavilla.

 

e: Tuolta jotain materiaalia taitaa löytyäkin https://app.kansalaisrahoitus.fi/rounds/20. Tosin tarkemmat tiedot ovat rekisteröitymisen takana.

Ei ole tyypillinen vvk-vaihto-oikeudella vaan tämä on vaihtovelvollisuudella ja korko konvertoidaan myös. Eli eivät itsekään usko lainanmaksukykyä lähiaikoina löytyvän, mikä toki ihan ymmärrettävää jos isoa kasvukulmaa haetaan.

 

0
0
5.12.2017 - 18:15 #16582

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Kiitokset linkista! Vaikka antiesitteet viela uupuvat, hyvaa settiahan siella on tarjolla - ja 1 425 000 euroa jo jotkut onnekkaat ovat jo laittaneet kiinni!

Herkkuja saitilta - korostukset allekirjoittaneen:

  • Vaihtovelkakirjalaina, jonka perusteella sijoittajalla on oikeus ja velvollisuus merkitä korkeariskisiä kasvuyhtiön äänivallattomia C-osakkeita, joilla on etuoikeus Yhtiön varojenjakoon yhtiöjärjestyksen 3 pykälän mukaan
  • Sijoittaja ei saa siirtää lainaosuuksia tai pantata C-osakkeita ilman Yhtiön hallituksen etukäteen antamaa suostumusta. Lainaosuuksia tai C-osakkeita ei ole nykyisellään liitetty arvo-osuusjärjestelmään, eivätkä ne ole kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäynnissä. Näin ollen, toimivaa jälkimarkkinaa ei ole.
  • Lainan pääomalle kertyy kiinteää vuotuista korkoa 8,0 %. Korkoa ei makseta rahassa lainanhaltijalle. Lainanhaltijalla on oikeus ja velvollisuus vaihtaa kertynyt korko Yhtiön C-sarjan osakkeiksi.

Jos siis oikein ymmarsin, kyseessa on laina, joka on pakko muuttaa yhtion osakkeiksi ja korkokin maksetaan osakkeina. Kukas muuten arvottaa ne C-sarjan osakkeet ja/tai paattaa lainan vaihtokertoimen osakkeisiin?

Ovatko C-sarjan osakkeet siis niita etuoikeutettuja osakkeita (preferred shares - ei aainioikeutta ja etuoikeus varojenjaossa), joita esim. muutama kuukausi sitten saitilla ilmoitellut Asuntosaasto-kusetus mainosti?

0
0
5.12.2017 - 19:40 #16584

FinnishDGI

+264
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
322

Minun ensimmäinen ajatus oli, että tämähän sopii hyvin yhteen viime sunnuntain kolumnin kanssa.

Tuo vaihtovelvollisuus vaihtovelkakirjassa kuulostaa erityisen houkuttelevalta sijoittajalle; yhdistää kätevästi sekä lainan että pääomasijoituksen huonot puolet yhteen pakettiin.

0
0
6.12.2017 - 09:00 #16589

KepilläJäätä

+448
Liittynyt:
11.1.2015
Viestejä:
377
FinnishDGI kirjoitti:

Minun ensimmäinen ajatus oli, että tämähän sopii hyvin yhteen viime sunnuntain kolumnin kanssa.

Tuo vaihtovelvollisuus vaihtovelkakirjassa kuulostaa erityisen houkuttelevalta sijoittajalle; yhdistää kätevästi sekä lainan että pääomasijoituksen huonot puolet yhteen pakettiin

Ja vaikea kuvitella miksi tämä olisi optimaalinen instrumentti yrityksenkään näkövinkkelistä. Tällaiset putiikit eivät sormia näpsäyttämällä käänny kannattavaksi, joten pääomarakenteen terveyden kannalta sijoitusten kerääminen opon ehtoisesti on yleensä must. Toki tämänkin voi katsoa yrityksen kannalta kärsivälliseksi pääomaksi, koska sijoittajalla on kuitenkin vaihtovelvollisuus. Muiden rahoittajien näkökulmasta tämä kuitenkin menee vieraan pääoman puolelle ja heikentää pääomarakennetta & tunnuslukuja, eikä siten ainakaan helpota esim. pankkirahoittajien mukaan saamista toimitusten rahoittamiseen. 

Mielenkiintoista olisi kuulla järjestävältä taholta miksi juuri tällaiseen instrumenttiin on päädytty ja miten järjestelyn on tarkoitus palvella eri osapuolia?

Lähinnä herää kysymys onko antikierros paketoitu tällaiseen vvk- kääreeseen, jotta sijoitus vaikuttaisi suoraa sijoitusta vähäriskisemmältä velkapaperilta, jota se ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Näin saadaan ehkä uusia sijoittajia houkuteltua mukaan ja hyväksymään vaihtohetken heikompia valuaatio, millä suoraan antiin ei tässä vaiheessa saataisi sijoittajia mukaan.

0
0
6.12.2017 - 11:09 #16593

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Kiitos kaikille keskustelijoille, lähdetään yhdessä perkaamaan! Riskiähän näissä kohteissa riittää, se on selvä. Jotta sijoitus olisi kannattava, on potentiaalin ja positiivisten skenaarioiden todennäköisyyksien ylitettävä riskit. Alla vastauksia nousseisiin kysymyksiin:

 

VAIHTOVELKAKIRJA

VVK-laina on oman pääoman ehtoista pääomalainaa

VVK-laina on tässä tapauksessa käytännössä suora osakesijoitus, koska laina konvertoidaan joka tapauksessa osakkeiksi. Ehdot määrittävät konversiohinnan. Jos exit tapahtuu ennen 31.3.2019, konvertoidaan laina+kertyneet korot osakkeiksi 30% alle listaus/yrityskauppavaluaation, mutta kuitenkin maksimissaan 2,5€ per osake. Jos ennen 31.3.2019 ei tule exittiä, konvertoidaan laina+korot 1,5€ per osake.

Vaihtovelkakirjan kautta sijoittaminen listaamattomiin kasvuyrityksiin on maailmalla hyvinkin tavallista. VVK sopii hyvin tilanteisiin, joissa yhtiön arvon määritys on haastavaa.

 

C-OSAKE, JOLLA ETUOIKEUS VAROJENJAOSSA

Etuoikeus on tässä tapauksessa positiivinen. “Huonossa exitissä” C-sarjan osakkeenomistajille pyritään takaamaan ensin sijoittamansa pääoma takaisin. Hyvässä skenaariossa C-osakkeet ovat täysin mukana arvonnousussa, toisin kuin “preferred shares”-tyyppiset ratkaisut.

“(i) Jos jaettavien varojen yhteismäärä on yhtä suuri tai pienempi kuin A-sarjan ja C-sarjan osakkeiden yhteenlaskettu alkuperäinen merkintähinta lisättynä niille maksettavalla, jo päätetyllä, mutta maksamatta olevalla osingon määrällä, jaetaan varat A-sarjan ja C-sarjan osakkeenomistajille A-sarjan ja C-sarjan osakkeista maksettujen alkuperäisten merkintähintojen määrän mukaisessa suhteessa.

(ii) Jos jaettavien varojen yhteismäärä ylittää sen, mihin A-sarjan ja C-sarjan osakkeenomistajat ovat edeltävän kohdan (i) perusteella oikeutettuja, jaetaan ylittävästä osasta A-sarjan ja C-sarjan osakkeenomistajille määrä, johon he olisivat olleet oikeutettuja, mikäli A-sarjan ja C-sarjan osakkeet olisi vaihdettu B-sarjan osakkeiksi välittömästi ennen varojen jakoa.

(iii) Jos jaettavien varojen yhteismäärä ylittää sen mihin A-sarjan ja C-sarjan osakkeenomistajat ovat edeltävien kohtien (i) ja (ii) perusteella oikeutettuja, jaetaan jäljelle jäänyt osa B-sarjan osakkeiden omistajille heidän senhetkisen osakeomistuksen suhteessa.”

 

MIKSI HAETAAN OMAN PÄÄOMAN EHTOISTA RAHOITUSTA?

Alla sijoitusmuistiosta. Kuten KepilläJäätä sanoi, tilauksia vastaan saa lainaa. Tähän pyritään, mutta vaiheen ajaksi tarvitaan myös omaa pääomaa muiden toiminnan kulujen kattamiseksi, kunnes kassavirta kääntyy positiiviseksi.

“Yhtiön operatiivisen liiketoiminnan skaalaamiseen tullaan välittömässä lähitulevaisuudessa tarvitsemaan oman ja vieraan pääoman ehtoista rahoitusta. Lisäksi pohjoismaisten ja kansainvälisten pankkien sekä Finnveran kanssa on aloitettu lainaneuvottelut liittyen asiakastoimitusten rahoittamiseen. Rahoituksen hankkimisen onnistuminen osakeantien ja lainaneuvottelujen kautta tulee vaikuttamaan asiakastilausten toimitusnopeuteen ja näin ollen Yhtiön liiketoiminnan ja kassavirtojen kehitykseen.“

“Ductor on viimeisen 12-18 kuukauden aikana edistänyt neuvotteluja useiden uusien asiakkaiden kanssa varsinkin Saksassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Nyt tarjottavalla Lainalla kerättävät varat käytetään nykyisten ja uusien tavoiteltujen asiakastoimitusten varmistamiseen yhdessä pankkirahoituksen kanssa sekä voimakkaaseen kansainvälistymiseen. Ensivaiheessa Lainalla saatavat pääomat aiotaan hyödyntää esim. Saksassa vuonna 2018 konkretisoituvien neljän laitostoimituksen omarahoitukseen, näihin pankeilta saatavan rahoituksen lisäksi. Lisäksi varoja aiotaan ohjata myynnin jatkokiihdyttämiseen Saksan markkinalla ja uusien alueiden, kuten Aasian ja Yhdysvaltain markkinan avaamiseen. Varoja voidaan näin hyödyntää myös käyttöpääoman rahoittamiseksi ja Yhtiössä tarvittaviin rekrytointeihin. “

 

KEHITTÄMISMENOT TASEESSA JA BURN RATE

Kehittämismenoja on aktivoitu taseeseen n. 650k€ vuonna 2016 ja 600k€ vuonna 2015. Siten vuonna 2016 tuloslaskelman tappio + aktivoidut kehitysmenot olivat yhteensä noin 1,9M€

“Lainan Merkintäajan alkaessa Yhtiön kiinteät kuukausittaiset kulut (”burn rate”) ovat noin 125.000 euron tasolla.”

“Liiketoimintasuunnitelman mukaan vuoden 2018 luvut ovat seuraavat: liikevaihto 11.4m€, käyttökate -0.7m€, nettotulos -1.0m€.

Vastaavat luvut v. 2019: liikevaihto 64.4m€, käyttökate 4.3m€, nettotulos 3.6m€.

Break-even taso kannattavuuteen olettaen vuodelle 2019 suunniteltujen kiinteiden kustannusten tason: i) käyttökatetasolla positiivinen tulos vaatii n. 24m€ liikevaihdon, ii) nettotulostasolla positiivinen tulos vaatii n. 30m€ liikevaihdon.”

 

Tavoiteena on listautua n. vuoden päästä. Myös VVK:n ehdot kannustavat yhtiötä nopeaan exittiin ennen 31.3.2019.

 

Kaikki tiedot löytyy antimateriaaleista. Ne voi pyytää sähköpostilla tai lomakkeella.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

0
0
6.12.2017 - 15:23 #16600

KepilläJäätä

+448
Liittynyt:
11.1.2015
Viestejä:
377

Kiitos vastauksista. Eli kyse on oman pääoman ehtoisesta pääomalainasta. Vaihtovelkakirjalainoja varmasti käytetään kotimaankin start-up kentässä, monesti näitä näkee vaihto-oikeudella ilman vaihtovelvollisuutta, jolloin menee vpo:n puolelle.

Jotta sijoitus olisi kannattava, on potentiaalin ja positiivisten skenaarioiden todennäköisyyksien ylitettävä riskit.

Tämä juuri on se iso ongelma. Firma jolla ei ole liikevaihtoa/toteutuneita toimituksia ja monesti vielä teknologian toimivuuteen & ensimmäisiin toimituksiin liittyy isoja riskejä, niin vaihtoehtoisia skenaarioita on tuhottomasti ja niistä iso osa ei ole sijoittajalle suosiollisia. Se mikä on varmaa niin näissä joukkorahoituskierrosten materiaaleissa esiintyy aina varmasti skenaario sieltä optimistisimmasta päästä, ja harvalla tavallisella tallaajalla on kykyä mallintaa vaihtoehtoisia realistisempia skenaarioita.

Tilauksien lisäksi yritysten tulee todentaa toimituskykynsä Pankki/Finnvera -akselille tai vaihtoehtoisesti pääomasijoittajille jos opoa haetaan. Jos tämän tyyppisiltä toimijoilta tulee selkeästi vihreää valoa, niin kierroksen tutkimiseen voi jopa kannattaa uhrata aikaa. Tällöinkin valuaatio ei voi olla tuolla track-recordilla kovin montaa miljoonaa. Monesti juuri näissä joukkorahoituskierroksissa esitetään poskettomia valuaatioita, joilla ammattimaisesti toimivat pääomasijoittajat eivät putiikkiin suostu koskemaan.

Piensijoittajille nämä ovat mielestäni strong avoid. Toisaalta pelaavathan ihmiset lottoa ja muita Veikkauksen pelejä heikoilla palautusprosenteilla, niin miksei näistä voisi ottaa pientä jännityselementtiä omaan salkkuun. Erittäin harvalla piensijoittajalla löytyy sellaista liiketoiminta-, talousanalyysi- ja toimialaosaamista, että osaisivat näiden joukkorahoituscasejen riski-/tuottosuhdetta hahmottaa tai resursseja tutustua yritykseen riittävässä määrin. Yrityksestä ja joukkorahoitusalustoilta saataville ennusteille en liikaa painoarvoa laittaisi, sillä yrityksellä on intressit saada haettu pääoma kasaan ja alustalla provisio onnistuneesta kierroksesta, eli intressejä tuottaa kriittisiä analyysejä piensijoittajille ei löydy. Riski tulla kusetetuksi on iso. Itsellänikään ei tämän casen pureksemiseen löydy riittävää toimialaymmärrystä, joten sen tarkemmin en ota kantaa juuri tämän casen järkevyyteen.

Hieno toki että riskirahaa start-uppeihin saadaan kasaan, yhteiskuntahan tästä hyötyy jos näistä menestystarinoita saadaan, sijoittajat kantavat riskin. Täytyy vain toivoa että jokainen näihin sijoittava ymmärtää että isoin osa näistä caseista päätyy huomattavasti heikompaan lopputulokseen kuin mitä näissä myyntimateriaaleissa annetaan odottaa.

 

 

0
0
15.1.2018 - 15:14 #17549

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Miksi potentiaaliset kasvuyhtiöt hakevat rahoitusta yleisöanneilla?

 

Pyrin avaamaan tämän kertaisessa blogin osuudessa yleisöantien merkitystä suomalaisten kasvuyritysten rahoituskentässä.

  • Miksi ja missä vaiheessa olevat kasvuyritykset hakevat rahoitusta yleisöanneilla.
  • Mikä on mahdollistanut yksityisille sijoittajille markkinan sijoittaa suoraan lupaaviin listaamattomiin yhtiöihin.

 

Terve buumi

Kasvuyrittäjyys on nostanut huimasti päätään tämän vuosikymmenen aikana Suomessa. Startup-yhtiöiden tähdittämästä Slushista on tullut globaalisti merkittävä tapahtuma niin sijoittajille kuin yrityksille. Pääomasijoittajat puhuvat jopa startuppien ekosysteemistä Suomessa. Yhä useammin myös yksityiset löytävät pääomillensa kohteen kasvuyrityksistä, joka tuo mukanaan valtavat resurssit kasvavien yritysten rahoittamiseen. Mikä olisikaan pidemmällä aikavälillä kansantaloudellemme terveempää kuin tämä?

 

Viimeinen oljenkorsi?

Olen törmännyt alalla ennakkokäsityksiin, että yleisöannit olisivat kasvuyrityksille se viimeinen oljenkorsi, jota ennen pääomasijoittajat ja bisnesenkelit ovat tyrmänneet rahoitusaikeensa. Tämä oli aiemmin muutaman tuntemani ammattimaisenkin pääomasijoittajan käsitys listaamattomien yhtiöiden yleisöanneista. Markkinat ovat kasvaneet, käsitykset muuttuneet ja tänä päivänä näiden pääomasijoittajien omistamista yhtiöistä useat ovat hakeneet isoja kasvuvaiheen rahoituksia yleisöanneista. Pääomasijoittajien kirstut eivät ole pohjattomia, joten toisaalta yleisöanti voikin olla se viimeinen kasvun toteuttamisen oljenkorsi monelle todella lupaavalle kasvuyritykselle. Usein myös pääomasijoittajat osallistuvat yleisöanteihin puolustaen omaa suhteellista omistusosuuttaan.

 

Kasvuyhtiön elinkaaren vaiheet

On täysin eri tilanne, jos startup-yhtiö hakee siemenrahoitusta idealleen 100k€, puoli miljoonaa tuotekehitykseen tai valmiin tuotekehityksen selvittänyt kasvuyritys hakee pääomaa 5M€ kansainvälistymissuunnitelmansa toteuttamiseen.

Kasvuyhtiön vaiheet voidaankin jakaa karkeasti kolmeen osaan: siemenvaihe, kehitysvaihe ja kasvuvaihe. Pääomasijoittajat ja bisnesenkelit ovat yleensä mukana rahoittamassa enemmän yllä olevan jaottelun alkupäässä, jolloin ne voivat osaamisellaan parhaiten auttaa yritystä. Kun liiketoiminta kasvaa, pääomasijoittajan kyky auttaa käy pienemmäksi. Kasvuvaiheessa yleisöantien merkitys kasvaa, kun ajureina ovat enemmän raha ja kasvu. Viimeisimpiä listaamattoman yhtiön rahoituskierroksia ovat niin sanotut pre-ipot, joissa rahoituksen lisäksi motiivina toimii osakaskunnan laajennus ennen pörssilistautumista.

 

Pääomasijoitusyhtiö vai yleisöanti

Kun pääomasijoittaja sijoittaa yhtiöön merkittävän summan, se haluaa usein omistusosuuden lisäksi myös vaikutusvaltaa ja erityisoikeuksia. Tästä syystä kaikki yritykset eivät halua pääomasijoittajia mukaan vaan hakevat rahoitusta yleisöannilla, jolloin valta ja päätöksenteko pysyy yrittäjillä. Näissä tapauksissa yrityksellä täytyy olla omasta takaa resurssit viedä toimintaa eteenpäin, ilman pääomasijoittajien tukea.

Viiden miljoonan euron kasvurahoitus – kuinka helppoa on löytää Suomesta yksi tai kourallinen pääomasijoittajia, jotka haluavat sijoittaa yhteensä 5M€ yhteen listaamattomaan kasvuyritykseen? Pääomasijoitusyhtiötkin haluavat hajauttaa ja rahastoilla on omia rajoitteitaan. Usein lupaavien yhtiöiden kohdalla menetelläänkin niin, että muutamat pääomasijoitusyhtiöt- tai rahastot toimivat annin ankkurisijoittajina ja suurin potti kerätään osakeannin avulla yleisöltä. Tämä luo yleisölle loistavia paikkoja merkitä omistuksia samoilla ehdoilla kuin ammattimaiset pääomasijoittajat.

 

– Jaakko Jääskelä

Pyydä antimateriaalit tai ota yhteyttä tästä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
26.1.2018 - 11:48 #17796

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Yleisöanti – Finbiosoft Oy

 

Tervehdys lukijoille ja kiitos tähän astisista keskusteluista. Alla tiivistetty esitys erittäin mielenkiintoisessa tilanteessa olevasta Finbiosoft Oy:stä, yhtiöstä joka tuntuisi olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mitä mieltä olette?

 

FINBIOSOFT OY

Finbiosoft Oy on vuonna 2011 Espoossa perustettu innovatiivinen terveydenhuollon kliiniseen diagnostiikkaan erikoistunut ohjelmistoyritys. Yhtiö on lanseerannut vuonna 2015 markkinoiden ensimmäisen pilvipalvelupohjaisen (SaaS) Validation ManagerTM -ohjelmiston, jolla diagnostiikkatestejä valmistavat yritykset sekä niitä käyttävät laboratoriot voivat läpiviedä viranomaisten vaatimat suorituskyvyn osoittamistutkimukset eli ns. validaatiothelposti ja tehokkaasti, ilman kankeita ja sekavia Excel-viritelmiä. Palvelu on saanut ylistävää palautetta alan suurimmilta yhtiöiltä ja näin johtanut Validation Managerin kysynnän nopeaan lisääntymiseen.

 

VALIDOINTI JA SEN NYKYONGELMAT

Diagnostiikkatestien validointi tarkoittaa prosessia, jossa markkinoille tuotavan diagnostiikkamenetelmän suorituskyky osoitetaan käyttötarkoitukseensa viranomaismääräysten mukaisesti ennen myyntiluvan saamista (diagnostiikkayritys) tai ennen kliinistä käyttöönottoa (laboratorio).

Diagnostiikkatestien kehittäminen, myyntiluvan saaminen ja lopulta käyttöönottaminen kliinisissä laboratorioissa on monivaiheinen, hidas ja kallis kokonaisuus. Markkinoilla ei ole aikaisemmin ollut tarjolla riittävän joustavaa, monipuolista ja asiakkaita tyydyttävää ratkaisua, jonka vuoksi alan standardi on edelleen Excel. Validointia siis toteutetaan edelleen pääosin manuaalisesti yhtiöiden ja labrojen omilla Excel-viritelmillä, joka jo itsessään sitoo huomattavasti henkilöresursseja.

Vuonna 2017 voimaan tullut euroopanlaajuinen uusi diagnostiikkalainsäädäntö vaikeuttaa tilannetta entisestään, sillä se vaatii kaikkia diagnostiikkavalmistajia rekisteröimään uudelleen kaikki jo markkinoilla olevat diagnostiikkatestinsä viiden vuoden sisällä. Tästä on asiantuntijoiden mukaan arvioitu syntyvän jopa 5 miljardin euron kustannukset. Laki tuo varmasti osalle alan yhtiöistä merkittäviä haasteita ja taas Finbiosoftin palvelulle lisää kysyntää.

 

RATKAISU

Validation ManagerTM -ohjelmiston ratkaisulla voidaan todistetusti saavuttaa jopa 95 %:n aikasäästö nykyisiin käytössä oleviin menetelmiin verrattuna ja samalla tuoda merkittävää laadullista parannusta nykyisiin prosesseihin.

Se on markkinoiden ainoa ratkaisu, joka keskittää kaiken validaatiotiedon, mukaan lukien laitteistolta kerättävän raakadatan, yhteen paikkaan, tarjoaa täydellisen jäljitettävyyden, integroituu saumattomasti vaadittuihin laboratorio-analysaattoreihin ja poistaa kokonaan tarpeen exceleiden, statistiikka-ohjelmistojen ja muiden epäformaalien dokumenttien käyttämiseen validaatiodatan ja prosessin hallinnassa.

Validation Manager auttaa diagnostiikkatestejä valmistavia yrityksiä pääsemään markkinoille nopeammin ja laboratorioita saamaan parhaat menetelmät käyttöönsä viiveettä. Tämä tuo valtavan taloudellisen ja operatiivisen hyödyn testejä kehittävillä yhtiöille sekä niitä käyttäville laboratorioille.

 

FINBIOSOFTIN NYKYTILANNE

Finbiosoft Oy on nopean kasvun vaiheessa. Vuoden 2017 liikevaihto nousi 330 % edellisvuodesta. Liikevaihto tilikaudella 2017 oli n. 453 000 €.

Validation Manager -palvelu on vuoden 2017 aikana saavuttanut Suomessa hallitsevan markkina-aseman ja sen asiakkaisiin Suomessa kuuluvat useat merkittävimmistä sairaanhoitopiireille laboratoriopalveluja tarjoavista toimijoista (kuten HUSLAB, Nordlab, Tykslab, Satadiag), yksityisiä laboratorioita (kuten Yhtyneet Medix Laboratoriot) ja diagnostiikkayhtiöitä (kuten Mobidiag, Medix Biochemica).

Viime vuonna yhtiö onnistui murtautumaan Euroopan merkittävimmälle markkinalle Saksaan. Yhtiö solmi asiakkuuden Saksan yhden suurimmista laboratorioketjuista, Limbach Groupiin kuuluvan, MVZ Dr. Stein + Kollegen laboratorion kanssa. Referenssiasiakkuuden ansiosta Finbiosoft on onnistunut etenemään lupaavasti myös mm. Euroopan johtavan laboratorioketjunSynlabin kanssa. Synlab Group on koko Euroopan johtava laboratoriopalveluntarjoaja.

Vuoden 2017 aikana Finbiosoft on solminut merkittävän strategisen yhteistyösopimuksen yhden suurimman diagnostiikkayrityksen, Biomérieuxin kanssa. Biomérieuxin markkina-arvo on kirjoitushetkellä n. 8,8 mrd €.

 

MARKKINOINTI JA SKAALAUTUVUUS

Asiakashankintaan Finbiosoft tarvitsee koko ajan vähemmän ja vähemmän omia resurssejaan, koska alan piireissä sana kiirii nopeasti. Tiiviiden asiakassuhteiden lisäksi Finbiosoft onkin sitouttanut useimmat referenssiasiakkaansa myös pitkäjänteiseen markkinointiyhteistyöhön. Esimerkkinä markkinointiyhteistyöstä yhtiö on päässyt aktiiviseen neuvotteluyhteyteen lähes kaikkien Limbach-ryhmän muiden laboratorioiden kanssa (n. 30 itsenäistä laboratoriota).

Markkinassa Validation Manager -ohjelmisto on tällä hetkellä ylivertainen ja lähes ilman kilpailua. Ohjelmisto on erittäin skaalautuva, asiakas saa ohjelmiston käyttöön hetkessä. Skaalautuvuuden maksimoimiseksi ohjelmistoon ei tehdä asiakaskohtaisia kustomointeja, vaan jos muutoksia tehdään, tulevat uudet toiminnot yleisellä tasolla ja siten kaikkien käyttäjien saataville samanaikaisesti. Henkilöresursseja vaaditaan ohjelmiston käyttöönottokoulutuksiin, konsultointeihin sekä asiakastukeen. Erityisesti muun kuin englannin- tai suomenkielisen palvelun tarjoaminen tulee vaatimaan rekrytointeja.

 

EXIT-SKENAARIOT

Finbiosoftilla on merkittävä exit-potentiaali diagnostiikkamarkkinassa, jossa suuret yhtiöt parantavat kilpailukykyään jatkuvasti yritysostoin. Validation Manager -palvelu tarjoaa houkuttelevan kilpailuedun esimerkiksi suurille diagnostiikkayhtiöille ja laboratorioketjuille. Yhtiön suunnitelmana on kasvattaa liiketoimintaa ja yhtiön markkina-arvoa ennen yrityskauppaa tai listautumista laajentumalla suurille kansainvälisille markkinoille, joissa kysyntä on valmiina. Yhtiön tavoitteena on listautua tai myydä yritys 3-5 vuoden aikajänteellä.

 

OSAKEANTI

Yleisöllä on mahdollisuus merkitä suoraan yhtiön uusia osakkeita 1,2 €/kpl hintaan. Osakeannin enimmäismäärä on 3.000.000 €. 
Tarjottava omistusosuus n. 29,1 %.
Yhtiön arvostus ennen antia 7.306.800 € ja täysimääräisenä toteutuessaan 10.360.800 €.

Rahoituskierros koostuu pelkästään uusista osakkeista, eikä mukana ole osakemyyntejä. Rahat käytetään Finbiosoftin kansainvälistymiseen. Yhtiö tulee kasvattamaan merkittävästi myyntiverkostoaan ja markkinointitoimenpiteitään, ja se tarvitsee lisää henkilöstöä erityisesti liiketoiminnan kehityksen, suoramyynnin ja asiakastuen tehtäviin. Yhtiön tulee laajentaa myynti- ja tukiorganisaatio uusille Euroopan päämarkkinoille, jotta myyntistrategian mukaiset jakelukanavat saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä.

 

RISKIT (huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
1.2.2018 - 11:16 #17861

kaleeri

+79
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
255

Kun pääsee käytännössä ilman kilpailua myymään tuotetta ja vielä noinkin skaalautuvaa niin luulis hyvien olosuhteiden antavan mahdollisia virheitä paljon anteeksi. Vähän sama kuin nettipokerin pelaaminen 2000-luvun puolivälissä :) Rakentamista ja varmasti haasteita tässä on edessä kun aletaan ohuella organisaatiolla valloittaa maailmaa. Haasteista yllättävän vähän puhetta esityksessä.

Vaikuttaa potentiaaliselta yrityskauppakohteelta kun käytännössä yksi softa ja sen ympärille rakentuvat tukitoiminnot. Ehkä perustajat haluaa kasvattaa firmaa vielä ja myydä sitten kalliimmalla? Onko suunnitteilla kehitellä muita tuotteita?

0
0
7.2.2018 - 13:04 #18008

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Kiitos kommentista. 

Isoimmat haasteet tällä hetkellä ehdottomasti skaalaamisen ja kasvun toteuttaminen. Merkittävät asiakkuudet, tuotteen ylistävä palaute ja nopea kasvu kertovat kovasta kysynnästä ja potentiaalista, mutta toki pioneerihaasteet ovat merkittäviä, kun ala on konservatiivinen ja hidas muutoksissaan. Kasvun toteuttamien kannalta isoimmat haasteet tällä hetkellä myynti/henkilöstö resursseissa, johon myös antiraha menee. Uudet avatut markina-alueet vaativat lisää myyjiä sekä henkilöstöä asiakkaiden kouluttamiseen, palvelun käyttöönottoon ja asiakastukeen. Oikeiden sopivien henkilöiden löytäminen rekryprosessissa tietenkin myös iso haaste. Näistä kun yhtiö selviytyy niin potentiaali merkittävälle kasvutarinalle erinomainen. 

Yhtiön focus 100% tällä hetkellä yhtiön liiketoiminnan ja arvon kasvattamisessa. Tähän loistava paikka, koska markkinan kysyntä ainutlaatuiselle tuotteelle suuri.
Exit-potentiaalin osalta todennäköisin vaihtoehto yrityskauppa. Ala tunnettu aktiivisena yrityskauppojen osalta, etenkin isojen diagnostiikkayhtiöiden näkökulmasta. Jättiyhtiöiden tuotekehitys on ulkoistettu käytännössä kokonaan kasvuyhtiöille ja sopivia poimitaan markkinoilta isoilla pääomilla. Finbiosoftin softan asiakashyödyistä herääkin kysymys, miksi hyödyt kokenut diagnostiikkajätti haluaisi samat edut kilpaileville toimijoilleen mielummin kuin ostaisi yhtiön pois?

0
0
7.3.2018 - 16:26 #18512

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Startup-yritys vai kasvuyritys?

 

Viihdelehti Hesari kiteytti asian lähiviikon jutussa mielestäni hyvin:

Startup on nuori yritys, joka vasta etsii toimivaa liiketoimintamallia, jolla se tähtää nopeaan kasvuun.

Kasvuyritykseksi startup muuttuu, kun se on löytänyt skaalautuvan liiketoimintamallin ja lähtee voimakkaaseen kasvuun.

Kaikki on tulkintaa, oikeaa vastausta tähän ei ole.  Yllättävän usein törmää kuitenkin siihen, että jokaista kasvavaa listaamatonta yhtiötä käsitellään startup-yrityksenä.
Teollisen startupin ja lääkekehitys-startupin kasvutarinat ovat varmasti toisenlaiset, koska yhtiöiden kasvupolut, liiketoiminnat ja rahoitustarpeet poikkeavat isosti toimialojen välillä.

Rahoitustarve, riskit, tuottopotentiaali, arvostus ja sijoittajien mukaantulo poikkeavat huomattavasti toisistaan yhtiöiden elinkaaren eri vaiheissa.

 

Siemenvaihe

Alkuvaiheen startup-yritys aloittaa tyhjästä, olemattomalla kassavirralla. Kun startupin tuotetta tai palvelua vasta kehitetään, kulut kasvavat usein merkittävästi liikevaihtoa nopeammin. Tässä kuolemanlaaksovaiheessa riskit ja vastaavasti tuottopotentiaali ovat korkeimmillaan ja rahaa on saatava kuluihin. Tyypillisimmät startup-yhtiön rahoituskanavat ovat: yrittäjät itse, riskienkelisijoittajat, siemenvaiheen sijoituksia tekevät pääomasijoitusyhtiöt, valtion instituutiot ja osa joukkorahoittajista. Siemenvaiheen rahoituskierrosten koot liikkuvat kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin.

 

Kehitysvaihe (aikainen kasvuvaihe)

Kun kriittisin kuolemanlaakso on ylitetty, ottaa yritys stepin siemenvaiheesta kehitysvaiheeseen ja startup-yrityksestä kasvuyritykseksi. Tällöin tuote tai palvelu on jo todettu toimivaksi ja sitä kehitetään eteenpäin. Liikevaihto on kasvussa, mutta se ei itsessään vielä riitä kattamaan tuotekehityksen ja kasvuvaiheen kustannuksia.

Tarvitaan jatkorahoitusta, joka tulee pääasiassa nykyisiltä osakkailta, bisnesenkeleiltä, venture-rahastotoilta ja osakeanneista. Kehitysvaiheessa olevien yhtiöiden rahoituskierrosten koot ovat Suomessa tavallisesti sadoista tuhansista miljooniin. Riskit ovat edelleen korkeat, mutta jo huomattavasti siemenvaihetta pienemmät.

 

Kasvuvaihe

Tuotteen tai palvelun ollessa valmis, liikevaihdon kasvaessa voimakkaasti ja kansainvälistymisen ollessa vauhdissa, voidaan yhtiötä viimeistään kutsua kasvuyritykseksi. Tuotekehitysriskit ovat takana ja menestyksen potentiaali on jo konkreettinen, mikä näkyy myös yrityksen arvostuksessa. Exit-näkymät kuten listautuminen tai yrityskauppa ovat jo vahvasti suunnitelmissa.

Vaikka kasvu on vauhdikasta, liiketoiminnan kassavirta harvoin riittää tarvittaviin kansainvälistymisen investointeihin. Järkevän hintainen lainaraha on vielä näinkin myöhäisessä vaiheessa tiukassa eli keskiössä ovat osakeannit. Kasvuvaiheen sijoittajina toimivat useimmiten pääomasijoittajat, instituutiot, listaamattomat osakeannit ja listautumisannitRahoituskierrokset ovat miljoonissa euroissa. Aiemmin tämän vaiheen yrityksiin ei yksityissijoittajilla ollut mahdollisuuksia sijoittaa.

 

Yhteenveto sijoittajan näkökulmasta

– On täysin eri asia sijoittaa ideatason startup-yritykseen kuin kansainvälistyvään kasvuyritykseen.

– Alkuvaiheen startup-yhtiössä sijoittajan riskit ja tuottopotentiaali ovat korkeimmillaan, myöhemmissä vaiheissa riskit ja tuottopotentiaali huomattavasti maltillisempia.

– Sijoituksen riskitaso vaihtelee suuresti myös yhtiö- ja toimialakohtaisesti.

– Tänä päivänä yksityissijoittajilla on mahdollisuus sijoittaa samoihin listaamattomiin yhtiöihin kuin ammattimaiset bisnesenkelit ja pääomasijoittajat.

 

Seuraavan kohdeyhtiön esittely on tulossa ensi viikolla.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
11.3.2018 - 12:02 #18609

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Yleisöanti –  ZADAA (Digital Fabric Oy)

 

ZADAA – muodin markkinapaikka

Osa lukijoistakin on saattanut törmätä mobiilisovellus Zadaan. Digital Fabric Oy on vuonna 2015 perustettu vahvassa kasvussa oleva helsinkiläinen teknologiayritys, jonka lanseeraama Zadaa on suurin suomalainen alustatalouden mobiilipalvelu, jota on koskaan onnistuttu rakentamaan kuluttajamarkkinoille. Zadaa on lanseerannut palvelunsa vasta kahteen maahan ja on jo luonut Pohjoismaiden suurimman muodin kauppapaikan puhelimeen. Vuoden jälkeen yhtiön perustamisesta palvelulla oli jo 20 000 käyttäjää, tällä hetkellä käyttäjiä on yli 150 000. Zadaan ansaintamalli koostuu palvelumaksuista, jotka syntyvät kuluttajien välisistä kaupoista.

Zadaa-alusta toimii muodin kauppapaikkana, joka auttaa käyttäjiä myymään ja ostamaan itselle sopivia vaatteita. Käyttäjädatan ja koneoppimisen yhdistäen Zadaa luo yhä tehokkaampia algoritmeja, joiden ansiosta vaatteiden palautusprosentti on vain 1,5 % (esim. Zalando n. 35 %). Zadaa aikoo yhdistää vaatekaapit ympäri maailmaa luoden maailmanlaajuisen kauppapaikan, jossa kuka tahansa voi myydä tuotteitaan omasta ”putiikistaan” käyttäen nopeaa ja luotettavaa logistiikkakoneistoa.

Yhtiön toimitusjohtaja Iiro Kormi sai tänä vuonna merkittävän kunnianosoituksen, kun amerikkalainen talousmedia Forbes nosti tänä vuonna hänet top 30:n tärkeimmän alle 30-vuotiaan verkkokaupan vaikuttajan joukkoon. 

 

YHTIÖÖN SIJOITTANEITA MERKITTÄVIÄ SIJOITTAJIA

- Pääomasijoitusyhtiö Super Hero Capital

- Leena Niemistö (vuoden 2016 bisnesenkeli)

- Juho Jokinen (MLQ Invest Oy) (enkelisijoittaja, Dingle Oy:n perustaja)

- Umesh Gowda (enkelisijoittaja, tunnettu tekoälyosaaja)

(Tässä yleisöannissa osa nykyisistä sijoittajista sijoittavat lisää n. 450 000 euroa, joten yleisöantiin osallistuvilla on mahdollisuus merkitä Digital Fabric Oy:n osakkeita samoilla ehdoilla kuin ammattimaiset sijoittajat)

 

MARKKINAT

Alustatalouden trendi on juuri nyt kuumimmillaan, mutta se ei ole vielä täysin jalkautunut käytetyn muodin pariin. Kuten tiedämme, menestyneimmät ratkaisut ovat usein keskittyneet palveluiden välittämiseen, esimerkkeinä AirBnb ja Uber. Tästä johtuen Zadaan alustatalousratkaisu, jossa kuluttajat voivat välittää helposti ja turvallisesti fyysisiä tuotteita, on hyvin monia tahoja kiinnostava ratkaisu.

Vaatteiden second hand -markkina on 18 miljardin dollarin suuruinen ja sen on ennustettu kasvavan 11 % vuodessa. Toimialan kooksi vuonna 2021 on ennustettu 33 miljardia dollaria (Forbes 2017). Yhtiön näkemyksen mukaan realistinen markkinan koko voi olla jopa viisinkertainen ennusteeseen nähden, sillä potentiaali käyttämättömistä vaatteista vaatekaapissa luo täysin uuden markkinamahdollisuuden. Käytetyn muodin markkina ja käyttäjäkunta on niin laaja, ettei kierrätystä voi enää kutsua pelkäksi trendiksi tai ilmiöksi, vaan osaksi arkipäiväistä elämää.

 

ALAN ONGELMAT

Perinteisen offline- tai online second hand -toiminnan ongelmakohtia ovat logistiikka(myytävän tuotteen kuljetus), maksusuoritusten sopiminen, turvallisuus, tuotteen aitous ja sopivuus, ostajan löytäminen sekä myynnin vaivalloisuus.

Tästä syystä esimerkiksi suomalaisella kuluttajalla on keskimäärin noin 300 vaatetta kaapissaan (Aalto 2014), joista arviolta 10-20 % on vuoden aikana aktiivisessa käytössä. Loput 80-90 % jäävät vaatekaappiin käyttämättöminä ja hyväkuntoisina (Laitala 2014). Tämä vaatemäärä on täysin koskematonta markkinaa, sillä yksikään palvelu ei ole laajasti motivoinut kuluttajia sitä myymään.

 

RATKAISU

Ratkaisu on Zadaa. Palvelun nerokkuus on siinä, että tekoälypohjainen istuvuusalgoritmi yhdistää samankokoiset ja -tyyliset käyttäjät keskenään. Algoritmi pohjautuu tyylin ja fyysisen koon mukaan kerättyyn kuluttajadataan, jota koneoppiminen sekä tekoäly ratkovat. Täten jokainen Zadaan käyttäjä näkee uniikin itselleen räätälöidyn sisällön heti palveluun astuessaan.

Lisäksi kuluttaja ostaa toisilta kuluttajilta sekä myy omia vaatteitaan toisille kuluttajille käytännössä yhdellä napin painalluksella sijainnistaan riippumatta. Zadaa yhdistää useita eri logistiikkayritysten noutopisteitä yhdeksi isoksi maailmanlaajuiseksi toimitusverkostoksi. Tähän mennessä Zadaa Package on integroitu Matkahuollon, Postnordin, DHL Expressin, Deutshe Postin sekä DAO:n logistiikkaverkostoon. Liiketoiminta perustuu uniikkiin palveluun, jota ei ole tällä hetkellä saatavilla muilta alan toimijoilta.

Loppukäyttäjä hyötyy palvelusta ajan ja vaivan säästönä nauttiessaan turvallisesta ja itselleen sopivasta vaatteen toimituksesta. Lisäksi sekä säästetty että ansaittu raha motivoivat toimimaan jatkossakin aktiivisesti palvelun käyttäjänä. Monia motivoi myös ekologinen ja yhteiskunnallinen valinta.

 

NYKYTILANNE JA KASVUNÄKYMÄT

Suomen markkinakehitys osoittaa, että Zadaa olisi jo kannattava, mikäli se tyytyisi vain Suomen markkinaan. Palvelu on lanseerattu vasta Suomessa ja Tanskassa, mutta nyt kansainvälistyminen on vahvasti käynnissä ja yhtiö on menossa suurille markkinoille. Tavoitteena on vahva laajeneminen muualle Eurooppaan – ja sen jälkeen markkinajohtajuus globaalisti. Vuoden jälkeen yhtiön perustamisesta palvelulla oli jo 20 000 käyttäjää, nyt yli 150 000 käyttäjää.

Zadaan kyky tuottaa tarpeeseen perustuva palveluinnovaatio, kääntää se liikevaihdoksi hyvin pienillä resursseilla ja kasvaa nopeasti, kertoo markkinoilla olevasta suuresta kysynnästä sekä liiketoimintapotentiaalista. Zadaan kasvuvauhti on tällä hetkellä vahvaa, yhtiö välitti ensimmäisen miljoonansa (GMV) 19 kuukaudessa lanseeraushetkestä, toinen miljoona saavutettiin tämän jälkeen 5 kuukaudessa. Ennusteen mukaan seuraava saavutetaan 3 kuukaudessa. 2018 välitettyjen eurojen ennuste on yli 10 Meur. Ensimmäiseltä tilikaudelta 2016 liikevaihtoa kertyi 50.000€, 2017 se kasvoi lähes 300 000 euroon. Yhtiön nykydatan perusteella ja uusien markkinoiden avaamisella vuoden 2018 liikevaihtoennuste on n. 3,08 MEur.

Vuoden 2017 myynti Q3 ja Q4 on nelinkertaistunut vuoden 2016 Q3 ja Q4 myyntiin verrattuna. Käyttäjämäärä on kolminkertaistunut ja konversiot ovat tuplaantuneet. Nykyisen kehityksen perusteella odotettavissa on huomattavaa kasvua vuodelle 2018 pohjautuen toteutuneeseen nykydataan ja siitä muodostettavaan ennusteeseen. Yhtiö uskoo Saksan markkinoiden avauksen johtavan käyttäjämäärän ja liikevaihdon merkittävään lisäkasvuun.

Yhtiön tavoite on tuottaa miljardin euron GMV (bruttomyynnin volyymi) eli noin 200 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2021. Yhtiön skaalautuva ja kevyt rakenne mahdollistaa hyvän tuottomarginaalin. Tavoitteen mukaan 200 miljoonan euron liikevaihdosta voittoa tulisi 20 % eli 40 miljoonaa euroa, koska kiinteät kustannukset ovat matalat.

 

EXIT-SKENAARIOT

Yhtiön teknologian ja datan johdosta potentiaalisia suuria ostajia ovat isot vaatejätit, kuten esimerkiksi H&M, Bestseller, Zalando. Zadaan luomalla istuvuusalgoritmilla on potentiaali itsessään laskea verkkokauppojen palautusprosentteja sekä tarjota parempi ratkaisu kuluttajille ostaa itselleen sopivia vaatteita.

Yhtiön muina potentiaalisina ostajina saattavat olla myös online-verkkokaupat, kuten esimerkiksi Amazon ja eBay, tai datayhtiöt, kuten Facebook tai Google. Myös nämä yhtiöt ovat kiinnostuneita edellä mainituista asioista varsinkin datan osalta, jota ne voivat myydä edelleen mainostajilleen.

 

OSAKEANTI

  • Yleisöllä on mahdollisuus merkitä suoraan yhtiön uusia osakkeita hintaan 0,70 €/kpl.
  • Osake on B-Sarjan äänivaltainen osake, jolla on etuoikeus yhtiön varojenjakoon yhtiöjärjestyksen pykälän 4 mukaan.
  • Osakeannin enimmäismäärä on 4.000.000 €.
  • Tarjottava omistusosuus n. 31,6 %.
  • Yhtiön valuaatio ennen antia 8.653.190 € ja täysimääräisenä toteutuessaan 12.653.190 €.

 

RISKIT (huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä.

0
0
14.3.2018 - 14:51 #18660

kaleeri

+79
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
255

1. Onko dataa siitä, kuinka paljon yhden asiakkaan hankkiminen maksaa yhtiölle ja miten tämä on kehittynyt/kehittyy? Vastaavasti paljonko yksi asiakas tuottaa?

 

"Palvelu on lanseerattu vasta Suomessa ja Tanskassa, mutta nyt kansainvälistyminen on vahvasti käynnissä ja yhtiö on menossa suurille markkinoille. Tavoitteena on vahva laajeneminen muualle Eurooppaan – ja sen jälkeen markkinajohtajuus globaalisti."

2. Onko uusista markkinoista tarkempaa suunnitelmaa ja aikataulua?

 

3. Yrityksen haasteista ei puhuta mitään?

0
0
14.3.2018 - 19:03 #18674

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Kiitos kysymyksistä.

1. Joo tottakai. Datan rooli aina yksi keskeisimmistä, kun puhutaan alustatalouden liiketoiminnasta. Kasvuennusteet pohjautuvat juuri näiden lukujen väliseen suhteeseen.
Tämän hetkisen datan pohjalta asiakkaan keskimääräinen hinta on noin 5 € (markkinointikulu per asiakas). Asiakkaan hankinta hinta on laskenut lanseerauksesta lähtien siten,että lanseerauskuukautena Maaliskuu 2016 asiakkaan hinta oli 99€ ja tässä kuussa Maaliskuu 2018 asiakkaan hinta 2,7€. Asiakashinnan laskun ennustetaan jatkuvan, kun yhtiö hyötyy "network efektistä".

Vastaavasti asiakkaiden LTV eli kuinka paljon yksittäinen asiakas on tuonut rahaa sisään on kasvanut koko toiminnan ajan ja ennustetaan kasvavan jatkossakin.Vuoden 2016 ja 2017 toteutuneiden tuottojen perusteella voidaan laskea ensimmäisen vuoden asiakkaan elinkaaren tuotto-odotukseksi (LTV – Life Time Value) 12,32 €. Datan perusteella liikevaihto tulee kasvamaan enemmän suhteessa käyttäjämäärän kasvuun. 

2. Nykyinen rahoituskierros lisää kohdemaiksi Saksan, Ranskan, Englannin ja Benelux-maat. Saksa on näistä ensimmäinen, jonka yhtiö avaa kevään aikana. Siitä eteenpäin 3kk välein on tarkoitus avata seuraava maa.

3. Sijoitusmuistiosta löytyy melko kattavasti liiketoiminnan riskeistä ja haasteista. 
Pääpointit:
1. Haasteena kasvun jatkumo ja uusilla markkinoilla onnistuminen.
2. Kuluttajien välinen second hand -markkina ja kaupankäynti tai online-palveluliiketoiminnan tarjoaminen ei ole vahvasti säädelty ala globaalissakaan mittakaavassa. Toki tulevaisuudessa verkkopalvelut voivat olla enemmän verottajan tarkkailussa, kun kaikessa päivittäisessä liiketoiminnassa palvelut siirtyvät enemmän kohti verkkoa.
3. Luonnollisesti kilpailijat voivat lisätä omia markkinointipanostuksiaan ja yrittää näin hidastaa Zadaan kasvutahtia. Se ei kuitenkaan ole vahva tai pitkäaikainen tapa estää uusia toimijoita tulemasta markkinoille, sillä tuotekehitys on palvelualalla tärkein kilpailuetu.

0
0
11.4.2018 - 16:57 #19131

Gamblerrr3

+15
Liittynyt:
13.1.2017
Viestejä:
90

Moi,

Uskon että tää ketju ois "eniten" oikea kysymykselleni.

Eli itselläni on pienimuotoinen listaamaton OY muotoinen sijoitusyhtiö ja ajatuksenani olisi tehdä ensinmäinen oikea pääomasijoitus toiseen listaamattomaan vastaperustettuun rakennusalan yhtiöön.

Eli pari tuttavaa on perustanut noin kuukausi sitten raksa-alan firman jossa näen itse suht hyvää potentiaalia nousulle ja skaalautuvuudelle. He eivät ole itse vielä tehneet ite töitä(siis ite fyysistä osaa), mutta hommanneet jo suhteellisen hyvän määrän potentiaalisia asiakkaita etukäteen. He ovat molemmat laittaneet noin 10ke sisään firmaan kaluston hankintaa varten, mutta lisää rahoitusta tarvitsevat vielä koska pitää hommata about 20-50ke eestä kalustoa että pääsevät kunnolla alkuun.

Itseä luonnollisesti sijoitusyhtiötä pyörittävänä kiinnostaisi äärimmäisen paljon ns oikea pääomasijoitus eli missä en pelkästään ostaisi osakkeita vaan olisin itse kehittämässä liiketoimintaa, markkinointia jne.

Sitten itse varsinaiseen kysymykseen: tietenkin he itse päättävät firmansa valuaation mutta ajattelin kuitenkin ehottaa sellasta 20% osuutta heidän osakkeistaan 10ke betsillä, ei lähetä nyt liikaa itse valuaatioon mutta näkisin että heillä kohta alkaa hyvinkin tulee itse töitä ja kassavirta alkaa hetkessä virtaa firmaan kun alkavat tekee itse fyysistä työtä asiakkaillensa. 

Koska olisin tietenkin vähemmistö osakas osakeomistuksellani, niin mistä minun pitäisi mahdollisen diilin sattuessa huolehtia, meinaan tyyliin että saisin ikään "minulle kuuluvan osuuden" tuloksesta jne?

Eli kysyn vielä näin päin; onko yleinen "protokolla" sitten kuin heidän firmassaan on tulosta mitä jakaa osinkoina ulos niin ottaa valtaosa osinkoina(eikö listaamattoman yhtiön osinko tule minun firmalleni verottomana?) tietenkin omistus-suhteessa ja tähän sitten mahdollinen ansiotulo tulee normaalisti palkkana?

Kaikki tipsit/vinkit mistä erityisesti minun kannattaa huolehtia(sopimusta tehdessä) niin ovat erittäin tervetulleita! :)

 

0
0
12.4.2018 - 17:52 #19158

Ebitda

Liittynyt:
12.4.2018
Viestejä:
1

Osakeyhtiölaki antaa suojaa vähemmisosakkaalle, mutta ehdottamasti sinun kannattaa tehdä osakassopimus, jossa voit sopia tarkasti ja vapaamuotoisesti muiden osakkaiden kanssa pelisäännöistä.

Ensinnäkin tulee mieleen, että vaadit hallituspaikan, muistaen sen tuoman vastuun. Lisäksi kannattaa sopia muiden osakkaiden palkkiot/työpanos, jotteivät pääse nostamaan palkoilla tyhjäksi kassaa.

Kilpailukielto, voitonjako, lisärahoitus, osakkeiden panttauskielto - ei voi liiaksi korostaa, että tee sopimus huolella!

 

 

 

0
0
18.4.2018 - 21:07 #19285

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Gamblerrr3 kysymyksestä samaa mieltä kuin Ebitda. Korostaisin osakassopimusta ja luottamusta osakkaisiin. Voitonjaon osalta pelisäännöt on erityisen tärkeät, ettei operatiiviseen toimintaan osallistuvilla ole mahdollisuutta pelata sinua ulos.

Alla uusi kirjoitus, jossa pohdittu riskiä, tuottopotentiaalia ja arvostustasoa. Keskustelu ja kaikki kommentit ovat tervetulleita!

 

Kasvuyrityssijoittamisen tuottopotentiaali ja riskit

 

Riski on monisyinen asia. Yksi näkökulma hahmottaa sijoituskohteen riskitasoa on katsoa todennäköisyyttä, jolla sijoittaja menettää sijoittamansa pääoman. Turvallisimmassa päässä ovat valtion talletussuojan alaiset pankin määräaikaistalletukset, joille saa vuosikorkoa ehkä 0-2%. Toisessa päässä tätä riskiasteikkoa on lottoarvonta, jossa ei ole kuin pelkkä päävoitto. Tällaisessa lotossa pääomansa menettää lähes aina. Keskivälille asteikkoa asettuu rulettikierros tai kolikonheitto, jossa mahdollisuus on n. 50%. Kun linkitetään edellä mainittuja todennäköisyyksiä sijoittamiseen, riskin kasvaessa myös sijoituksen tuotto-odotuksen tulee nousta riskittömän talletuskoron 0-2% tasolta suuremmaksi riskin kasvaessa. Rationaalinen sijoittaja ei ota riskiä ilman vastaavaa korvausta.

Todellisessa maailmassa on enemmän muuttujia, kuten sijoitusaika ja erilaiset tulevaisuuden skenaariot, jotka tarjoavat eri kokoisia voittoja tai tappioita. Jos pohditaan vielä pelkkää sijoitetun pääoman menettämisen todennäköisyyttä kasvuyrityssijoitusten kohdalla, voidaan todeta ainakin seuraavia asioita. Mitä aikaisemmassa vaiheessa yritys on, sitä suurempi pääoman menettämisen riski keskimäärin on ja se yleensä madaltuu yrityksen mennessä eteenpäin. Kasvuyritysten riskiskaala on todella laaja. Erot toimialojen ja yhtiöiden välillä ovat merkittäviä. Esimerkiksi pienillä pääomilla ja matalalla kulurakenteella toimiva, jo kassavirtaa tuottava SaaS-ohjelmistoyhtiö tekee konkurssin helposti kymmeniä kertoja pienemmällä todennäköisyydellä kuin vaikkapa ihmelääkettä kehittävä tutkimusyhtiö.

Toisella puolella kolikkoa on tuottopotentiaali. Kohteiden, joissa pääoman menettämisen riski on suuri, täytyy vastaavasti tarjota suurta potentiaalia. Esimerkkinä käytetty lääkekehitysyhtiö voi onnistua 5% ajasta, mutta onnistuessaan kehitetty lääke voi olla niin arvokas, että yhtiön arvo nousee yli monikymmenkertaiseksi. Vähäriskinen SaaS-ohjelmistoyhtiö taas tuskin tarjoaa vastaavia pikavoittoja, mutta kasvaessaan nostaa arvoaan tasaisemmin.

Kolmas ulottuvuus, jota ei missään tapauksessa pitäisi unohtaa, on kasvuyrityksen valuaatio eli arvostus, mihin hintaan osakkeita myydään. Valuaation määrittely kasvuyrityksille on lähtökohtaisesti haastavaa; vaikka yhtiö olisi kuinka potentiaalinen ja vähäriskinen, voi liian korkea hinta tehdä hyvästä yhtiöstä huonon sijoituskohteen. Toisessa ääripäässä korkean riskin ja kehnon potentiaalin yhtiö voi olla hyvä sijoitus, jos hinta vaan on tarpeeksi houkutteleva. POTENTIAALI – RISKI – HINTA, siinä on kasvuyrityssijoittamisen pyhä kolminaisuus. Yleensä mennään jossain edellisten esimerkkien välimaastossa ja kolmen ulottuvuuden painotukset vaihtelevat kohteittain.  

 

– Jaakko Jääskelä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
25.4.2018 - 11:00 #19383

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Yleisöanti – Mobidiag Oy (18.4. – 22.5.2018)

 

MOBIDIAG OY on suomalais-ranskalainen uudenlaisten, innovatiivisten molekyylidiagnostiikkaratkaisujen kehittäjä ja kaupallistaja. Yhtiön avainkohdemarkkina on infektio- eli tartuntatautien diagnostiikka. Tuotteillaan yhtiö tehostaa terveydenhuollon laatua ja tehokkuutta ja auttaa taistelussa antibiooteille vastustuskykyisiä ”superbakteereja” vastaan.

VIDEO: https://www.youtube.com/watch?time_continue=4&v=-morINTD4aA

 

ONGELMA

Lääketieteen ja biotieteiden alalla on jo pitkään tiedostettu yksi tämän hetken suurimmista ihmiskuntaa uhkaavista terveyshaitoista: Holtittomasta ja vääränlaisesta antibioottien käytöstä johtuen bakteerit voivat kehittyä ns. superbakteereiksi, jotka ovat vastustuskykyisiä lukuisille, pahimmillaan jopa kaikille käytettävissä oleville antibiooteille. Tämä johtaa väistämättä tilanteeseen, jossa nykykeinot ja lääkkeet eivät pysty tarjoamaan hoitoa kaikille potilaille.

Taistelussa superbakteereja vastaan äärimmäisen tärkeää on estää vääränlaisen ja liiallisen antibioottihoidon käyttö. Tämä puolestaan vaatii sairaaloilta ja laboratorioilta tehokasta diagnostiikkaa, jotta potilaan taudin oikea aiheuttajabakteeri saadaan selville ja tarvittava antibioottihoito määriteltyä sen mukaan. Yhtälössä olennaiseen asemaan nousee diagnostiikan helppous, nopeus ja tarkkuus sekä myös superbakteerien ja niiden antibioottiresistenssiyden detektio.

Tartuntatautien diagnostiikassa on aiemmin käytetty pitkälti perinteisiä laboratoriomenetelmiä, jotka ovat hitaita, työläitä ja herkkiä virheille. Jotta tuloksilla olisi todellista vaikutusta potilaan primääriin hoitoon, tulokset täytyy saada nopeasti.

Tällaisia diagnostiikkamenetelmiä Mobidiag valmistaa markkinoille.

 

RATKAISU

Mobidiag tuo molekyylidiagnostiikan ratkaisut rutiinikäyttöön. Yhtiön päämääränä on tuoda molekyylidiagnostiikka markkinoille helppokäyttöisessä ja kohtuuhintaisessa muodossa.

Mobidiagin tuotevalikoima palvelee laajasti kaikkia laboratorioita pienimmistä yksiköistä suuriin keskuslaboratorioihin saakka. Tämä on yksi yhtiön kilpailuetu avainkilpailijoihin nähden. Tällä hetkellä Mobidiag tarjoaa markkinoiden kattavimman tuotevalikoiman ruuansulatuskanavan infektioiden molekyylidiagnostiikkaan. Näin se pystyy palvelemaan kokonaisvaltaisesti koko tätä merkittävää laboratoriotoiminnan aluetta, jolla diagnosoidaan lukuisia eri sairauksia.

Mobidiagin tuotteiden high multiplex – low cost of goods -yhdistelmä on äärimmäisen houkutteleva osaamisyhdistelmä myös diagnostiikka-alan suurille yhtiöille, jotka kasvattavat tuote- tarjontaansa usein yritysostoin. Yhdistelmä takaa Mobidiagille mahdollisuuden tuottaa laboratorioille sekä tarkkaa että nopeaa diagnostikkaa.

 

YHTIÖN RAHOITUS

Mobidiag-konserni on kerännyt historiansa aikana ulkoista rahoitusta jopa 75 M€. Jo pelkästään tämä kertoo Yhtiön tuotteiden uskottavuudesta ulkoisten rahoittajien ja alan tekijöiden silmissä.

Suurimmat rahoittajat:

Jean de Gunzburg 4,8 M€
Timo Syrjälä 4,6 M€
Tuomas Tenkanen (TJ) 2,7M€
Kansalaisrahoitus Oy:n yleisöannit 5,5 M€ + (4 M€)
Helsingin yliopistorahasto
EIB (Euroopan investointipankki) 11 M€ + (4 M€)
Finnvera 0,8 M€
Tekes 7 M€

 

TIIMI

Mobidiagin tiimi on yhtiön kokoon ja historiaan nähden hyvin poikkitieteellinen. Henkilöstössä yhdistyy korkean tason osaaminen mm. teknologian kehityksen, reagenssikehityksen, tuotannon, myynnin, markkinoinnin ja laatuasioiden parista. Yhtiön Ranskan tiimi on olennainen osa kokonaisuutta ja täydentää Suomessa toimivan henkilöstön osaamista. Tiimit on luotu toimintojen ja osaamisen mukaan, jolloin kaikissa toiminnoissa toimii jäseniä sekä Ranskassa että Suomessa yhdistäen poikkitieteellistä osaamista. Sijoitusmuistiossa tarkemmat tiedot Mobidiagin johdosta ja hallituksesta.

 

NYKYTILANNE JA TULEVAISUUS

Ulkopuolisten tahojen Mobidiagista tekemät selvitykset tukevat yhtiön omaa arviota sen vahvasta markkinapotentiaalista. Euroopan investointipankki, EIB, päätyi rahoittamaan Mobidiag Oy:n liiketoimintaa 15 miljoonalla eurolla. Samoin Arthur D. Little (ADL) -konsulttiyhtiön tekemän markkina-analyysin mukaan Mobidiagin tuoterepertuaari on juuri sitä, mitä markkinoilla nyt tarvitaan ja alan trendit tukevat yhtiön kasvua ja nimenomaista tuoteportfoliota.

Vuoden 2017 aikana Yhtiö on saanut molemmat laitealustat, Amplidiag Easy ja Novodiag, valmiiksi ja markkinoille. Yhtiö on nyt vahvasti siirtymässä tuotekehitysvaiheesta kaupalliseen vaiheeseen ja kasvuvaiheeseen. Kasvu tulee edellyttämään investointeja tuotantokapasiteettiin, uusien testien markkinoille tuomiseen ja niiden validointiin, sekä investointeja niin myynnissä kuin markkinoinnissa. Yhtiö rakentaa globaalia kasvustrategiaa yhdessä kansainvälisen konsulttitalon kanssa. Kasvu tulee edellyttämään merkittäviä lisäinvestointeja ja/tai vahvojen partnerisopimusten tekemistä USA:n ja Kiinan markkinoille. Liikevoiton odotetaan olevan positiivinen ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Yleisöannilla kerättävä rahoitus on osa Yhtiön kokonaisrahoitus- ja kasvusuunnitelmaa. Yhtiön vuoden 2018 arvioidut kulut ovat n. 18 M€. Suurimmat kuluerät ovat:

  • suuremman, n. 1 miljoonan kasetin vuosikapasiteetin tuotantolinjaston valmistaminen (4,3 M€)
  • myynti ja markkinointi (4,0 M€)
  • tuotekehitys, jossa pääpaino uusien testien kehityksen loppunsaattamisessa ja niiden ulkoisessa validaatiossa (8 M€)

Kasvun rahoittamiseksi yhtiö selvittää yhtenä mahdollisena vaihtoehtona listautumista pörssiin, mikä toteutettaisiin todennäköisesti muualla kuin Suomessa. Riippumatta valittavasta strategiasta on tärkeää, että yhtiö saa kassansa vahvaksi.

Yhtiöllä on kasvustrategia, johon onnistuessaan liittyy osakkeenomistajille exit-mahdollisuus. Luottamuksellinen suunnitelma on tarvittaessa saatavissa Kansalaisrahoitus Oy:ltä. Tiedon luovuttaminen edellyttää erillisen salassapitosopimuksen allekirjoittamista.

 

EXIT-SKENAARIOT

Bioteknologian alalle erittäin tyypillistä on, että suurimmat toimijat (noin 10-20 isoa, julkista yhtiötä) rakentavat organisaationsa lähtökohtaisesti myynnin, markkinoinnin ja tuotannon tarpeisiin. Tuotekehitystyö ei kuulu ydintoimintoihin, vaan suurimmat yhtiöt ostavat itselleen parhaaksi katsomansa osaamisen yrityskaupoin. Tämä on (kustannus)tehokas tapa kehittää tuoteportfoliota, sillä yritysostoilla tapahtuva laajentaminen ei aiheuta tuloslaskelmaan tutkimus- ja kehitystoiminnan kaltaisia pitkäjänteisiä kuluja.

Mahdollisia EXIT-skenaarioita Mobidiagille ovat yhtiön näkemyksen mukaan:

- IPO (listautuminen), todennäköisesti Suomen ulkopuoliselle markkinalle.

- Yhtiön myynti diagnostiikka-alan suurelle toimijalle (esim. Thermo Fisher Scientific)

- Yhtiön myynti lääkealan suurelle toimijalle (esim. Roche)

- Yhtiön myynti suurelle monialayhtiölle, joka operoi myös diagnostiikan alueella (esim. Danaher)

 

VERROKKIEN VALUAATIOITA EXITEISSÄ

Pienten ja keskisuurten molekyylidiagnostiikayritysten valuaatiot nojaavat vahvasti sekä kehitettyihin teknologioihin että tulevaisuuden odotuksiin markkinoiden ja myynnin kehittymisestä. Kaikki toimivaa teknologiaa tarjoavat pienyhtiöt ostetaan lähes poikkeuksetta, ja ostohinta perustuu teknologian mahdollisuuksiin, eikä niinkään ostettavan yrityksen liikevaihtoon.

 

Esimerkkejä yrityskaupoista alalta:

2009 Becton Dickinson osti HandyLab yhtiön (tuotteet vasta menossa markkinoille) kauppahinta n. 275 M$.
(https://www.genomeweb.com/dxpgx/bd-completes-275m-acquisition-handylab#.WtxVvNNuYWo)

2014 Roche Group osti Iquum yhtiön (liikevaihto n.10 M$) kauppahinta n. 475 M$.(https://www.roche.com/media/store/releases/med-cor-2014-04-07.htm)

2018 Qiagen N.V osti Stat DX yhtiön (ei liikevaihtoa) kauppahinta n. 147 M$-191 M$. (https://www.nasdaq.com/article/qiagen-to-acquire-statdx--quick-facts-20180131-01413)

 

Esimerkkilistautumisia alalta:

2015 Belgialainen Biocartis Belgian Euronext- pörssiin, listautumisella yhtiö keräsi 115 M€ rahoituksen ja päätyen noin 465 M€ markkina-arvoon. (liikevaihto n. 8,5 M€). Biocartiksen markkina-arvo 12.4.2018 oli 645 M€. (https://www.bloomberg.com/quote/BCART:BB)

2015 Saksalainen Curetis listautui Euronext -pörssissä Amsterdamissa ja Brysselissä, listautumisella yhtiö keräsi 44,3 M€ rahoituksen ja päätyen noin 157 M€ markkina-arvoon. (liikevaihto n. 1 M€). Curetiksen markkina-arvo 22.4.2018 oli 97 M€. (https://www.bloomberg.com/quote/CURE:NA)

 

OSAKEANTI (18.4. - 22.5.2018)

- Yleisöllä on mahdollisuus merkitä suoraan yhtiön uusia osakkeita 2€/kpl hintaan.
- Osakesarja on T-sarjan äänivallaton osake.
- Osakeannin enimmäismäärä on 4.000.000 €.
- Tarjottava omistusosuus on n. 5,8 prosenttia Yhtiön koko osakekannasta yleisöannin ja sen rinnalla toteutettavan VVK-annin jälkeen olettaen, että yleisöanti ja VVK-anti merkitään kokonaisuudessaan.

- Yhtiön valuaatio ennen antia on 64.328.094 € ja täysimääräisenä toteutuessaan 68.328.094 €. Osakeanti koostuu pelkästään uusista osakkeista, eikä mukana ole osakemyyntejä.

 

RISKIT(huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
25.5.2018 - 14:41 #20021

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Avainkohdat listaamattomiin kasvuyrityksiin sijoittamisessa

 

Isot kiitokset palautteista, ehdotuksista ja yhteydenotoista, joita blogin kautta on tullut. Pyritään jatkossakin pitämään asiat yhtä simppeleinä kuten tyypillisesti sijoittamisessakin kannattaa.

Sen olen huomannut, että noususuhdanteessa sijoittamisen “ohjeita” ja “vinkkejä” pursuaa joka puolelta. Valitettavasti moni suhtautuu niihin usein melko sokeasti. On kyse mistä tahansa omaisuusluokasta, sijoittamisesta pörssiosakkeisiin, listaamattomiin osakkeisiin, korkoihin, kiinteistöihin, raaka-aineisiin tai valuuttoihin, muodostuu tuotto yleensä siitä, että halvemmalla sisään ja kalliimmalla ulos. Jostain syystä halpaa aletaan tosissaan etsiä vasta kun kaikkialla on kallista.

Totuus on se, että jokaisen omaisuusluokan hallitseminen vaatii osaamista. Kun salkkuun valitaan omaisuusluokaksi listaamattomat kasvuyritykset, salkun allokaatio eli omaisuusluokkien välinen hajautus kasvaa ja tyypillisesti myös salkun tuottopotentiaali paranee. Kasvuyritysten sisältämät korkeat riskit ja tuottopotentiaali vaativat sijoittajalta tietyissä kohdissa erityisiä huomioita, jotta onnistumisia syntyy. Sijoituskohteena listaamattomissa kasvuyrityksissä lähtökohta on se, että tappioita voi tulla reilusti, mutta niin myös tuottojakin suhteessa moneen muuhun omaisuusluokkaan.

Tämänkertaisessa kirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi muutamia sijoittajan kannalta tärkeitä kohtia, jotka parantavat onnistumisen todennäköisyyttä listaamattomien yhtiöiden kohdalla.

 

YMMÄRRÄ MIHIN SIJOITAT
Tämä kohta pätee sijoittamisessa aina. Erinäköisiä härveleitä ja jopa huijauksia löytyy aina, on kyse mistä tahansa omaisuusluokasta. Suorissa osakesijoituksissa, ovat ne sitten pörssiyhtiöihin tai listaamattomiin yhtiöihin, on etunsa ettei sijoittajan tarvitse punnita sijoituksen monimutkaisuutta. Kansankielellä ostat yrityksen osakkeita ja olet yksi yrityksen omistajista, sillä selvä. Osakesijoitusten ymmärtäminen liittyy enemmän kohteeseen eli itse yritykseen, sen liiketoimintaan, markkinaan, kilpailutilanteeseen, toimialaan, yhtiön tiimiin, hintaan, potentiaaliin ja riskeihin. Niiden ymmärryksestä sijoituspäätökset tyypillisesti syntyvät.

 

HAJAUTA
Hajauttamisesta puhuessa, löytyy aina puolestapuhujia ja vastustajia. Rahoitusteoriat puhuvat hajauttamisen puolesta, osa sijoittajista taas kokee hajauttamisen olevan tuotolle liian suuri este. Korkean riskiprofiilin omaisuusluokissa hajauttamisen merkitys korostuu. Parhaimmillaan sijoittaja voi nostaa hajautuksen avulla tuotto-odotusta lisäämättä riskiä tai vaihtoehtoisesti vähentää riskiä tinkimättä tuotto-odotuksesta. Listaamattomien yhtiöiden kohdalla järkevään hajautukseen tulisi vaikuttaa myös se, minkä vaiheen yhtiöistä on kyse. Hajauta laajasti, mikäli rakennat portfoliota siemenvaiheen startup-yrityksistä ja taas voit enemmän keskittää sijoituksia mikäli portfolioon tulee myöhäisemmän kasvuvaiheen yhtiöitä.

 

ALLOKOI JÄRKEVÄSTI
Allokoinnissa on kyse siitä, mikä osuus hajautetusta salkusta sijoitetaan mihinkin omaisuuslajiin. Puhuttaessa listaamattomien kasvuyritysten allokoinnista omaan sijoitussalkkuun, on asia hyvin henkilökohtainen. Yleisesti ammattimaiset sijoittajat allokoivat listaamattomiin tyypillisesti n. 5-15 % ja taas ammattimaiset pääomasijoittajat jopa 50-100 % sijoitusvarallisuudestaan. Haarukka prosentuaalisesti voi olla hyvin laaja ja sitä tuleekin punnita riskin ja tavoitteiden kannalta. Yksinkertaisesti liian pieni allokaatio listaamattomiin yrityksiin ei tuota salkun kokonaisuuteen järkeviä tuottoja ja taas liian suuri allokaatio aiheuttaa pahimmillaan salkkuun suuria tappioita.

 

VARAUDU PITKÄÄN AIKAJÄNTEESEEN
Tämä kohta kannattaa huomioida erityisesti listaamattomien kasvuyritysten kohdalla. Arvonnousu on tyypillisesti pääasiallinen tulonlähde ja sijoituskohteet ovat epälikvidejä mahdollisiin exit-tilanteisiin asti (listautuminen, yrityskauppa tai sisäinen MBO), joten sijoitusten tuloutus saattaa kestää useita vuosia. Sijoittajana voit vaikuttaa aikajänteen todennäköisyyteen sillä, minkä vaiheen kasvuyrityksiin panostat. 

 

Aiheeseen liittyvä Kauppalehden juttu bisnesenkeli Riku Asikaisesta, joka on ammattimainen sijoittaja etenkin siemenvaiheen kasvuyhtiöissä.

 

Seuraavasta mielenkiintoisesta kohdeyhtiöstä tulossa yhteenvetoa pian.

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
30.5.2018 - 14:51 #20115

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Yleisöanti – Convion Oy  (29.5. – 30.6.2018)

(huom! anti keskeytetään mikäli merkitään täyteen ennen eräpäivää)

 

CONVION OY

Convion Oy:n liiketoiminta perustuu kiinteäoksidipolttokennoteknologiaan. Polttokennot ovat sähkökemiallisia laitteita, joihin syötetään reaktioaineita laitteen ulkopuolelta ja näin voidaan tuottaa sähköä pitkäaikaisesti.

Yhtiön historia ulottuu vuoteen 2002, jolloin Wärtsilässä aloitettiin SOFC-teknologian T&K-toiminta. Vuonna 2013 Wärtsilän SOFC-toiminnot, siihen liittyvä IPR ja osa henkilöstöstä siirrettiin Convion Oy:lle. SOFC-teknologiassa polttokennoja käytetään sähkön ja lämmöntuotantoon, polttoaineena voidaan käyttää maakaasua ja biokaasua. Tänä päivänä yhtiö on yksi maailman johtavista SOFC-teknologiaan perustuvien tuotteiden toimittajista ja omaa merkittävän patenttisalkun (35 patenttiperhettä, 150 patenttia) sekä pitkän kokemuksen alalla.

Convion kehittää ja kaupallistaa energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä tuotteita hajautetun sähkön ja lämmöntuotannon sovelluksiin. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä sähköntuotantoratkaisuja, jotka parantavat huomattavasti energian toimitusvarmuutta ja primäärienergian käytön tehokkuutta. Tuotteen loppukäyttökohteet ovat kaupallisia, teollisia, kunnallisia tai institutionaalisia kiinteistöjä, laitoksia tai alueita, joissa paikallisella sähkön ja lämmön tuotannolla voidaan saavuttaa etuja perinteiseen energiaratkaisuun nähden.

Kokoluokassaan tuote omaa noin kaksinkertaisen sähköntuotannon hyötysuhteen verrattuna kilpailevaan mikroturbiiniin. Tuotteet perustuvat kiinteäoksidipolttokennoteknologiaan, joka omaa energian tuottamiseen erinomaisen hyötysuhteen, on joustava käytettävän polttoaineen suhteen ja massatuotannossa kustannustehokas.

Pääomasijoitteisena kasvuyrityksenä Convion hakee yhteistyötä kansainvälisten yritysten kanssa, joille yhtiön tuotteet ja teknologia tarjoavat nopean kanavan kasvaville polttokennomarkkinoille.

 

NOPEASTI KASVAVA MARKKINA

Meneillään oleva energiamarkkinan murros kasvattaa hajautetun ja uusiutuvan energiatuotannon osuutta kokonaismarkkinasta. Globaalien kasvihuonepäästöjen ja paikallisten saasteiden haitat tukevat energiatehokkaiden ja päästöttömien tuotantomuotojen kasvua. Perinteinen uusiutuva tuotanto, kuten aurinko- ja tuulivoima, aiheuttaa energiantuotannossa ongelmia tuotannon suuren vaihtelun vuoksi.

Globaali polttokennomarkkina oli vuonna 2017 n. 650 MW. Historiallinen markkinakehitys on seurannut vuodesta 2011 aurinkoenergiamarkkinan kehitystä 15 vuoden aikaerolla. Sähkön tuotantoon tarkoitettujen polttokennojen markkinan ennustetaan kasvavan vuosittain 31,4 %.

Polttokennotuotteilla ennustetaankin olevan keskeinen rooli tulevaisuuden energian tuotannossa tarjoten ympäristöystävällisen vaihtoehdon hajautettuun energian tuotantoon.

Kasvava kysyntä ja ympäristöpoliittinen tahtotila puhtaalle energiantuotannolle tukee polttokennojen markkinakehitystä. Convionin käyttämä polttokennoteknologia vastaa hyvin muuttuvan markkinan tarpeisiin.

 

OMISTUSRAKENNE

– 68,44 % VNT Management Power Fund III Ky 
(VNT Management Oy on yksi ensimmäisistä pääomasijoitusyhtiöistä Euroopassa, joka on keskittynyt sijoittamaan uusiutuvaan energiaan, hajautettuun voimantuotantoon, energian säästöön ja puhtaisiin teknologioihin. Yhtiö hallinnoin kolmea rahastoa (Power Fund I, Power Fund II ja Power Fund III), jotka ovat kooltaan yhteensä 157 miljoonaa euroa.Yhtiö on aktiivinen erityisesti Pohjoismaisissa ja saksankielisissä maissa.)
– 11,42 % Wärtsilä Finland Oy
– 5,81 % TJ Erkko Fontell
– 14,33 % Muut 9 osakkeenomistajaa

(Yhtiön suurin osakkeenomistaja Power Fund III Ky on sitoutunut merkitsemään vähintään 500.000 ja enintään 1.000.000 antiosaketta tässä osakeannissa)

 

TIIMI

Convionin henkilöstö koostuu pitkän työkokemuksen ja korkean koulutustason omaavista insinööreistä, jotka ovat vahvasti sitoutuneita kaupallistamaan Convionin tuotteet kansainvälisille markkinoille. Kuusi Yhtiön palveluksessa nykyisin olevista kahdeksasta henkilöstä ovat Convionin perustajia ja kaikki henkilöt ovat Convionin omistajia. Convionin avainhenkilöt ovat tehneet tiivistä yhteistyötä 5–10 vuotta ja omaavat laaja-alaisen osaamispohjan kukin omilla vastuualueillaan. Tiimin ainutlaatuinen osaaminen perustuu pitkään, vuonna 2002 Wärtsilässä aloitettuun kehitystyöhön, henkilöstön ainutlaatuiseen osaamiseen ja innovatiivisuuteen. Sijoitusmuistiossa on tarkempaa tietoa yhtiön avainhenkilöistä.

 

NYKYTILANNE JA TULEVAISUUS

Vuosien 2017 ja 2018 vaihteessa yhtiö siirtyi tuotteiden kaupallistamiseen ja vuosi 2018 alkoikin positiivisesti ensimmäisillä tilauksilla tammikuussa. Merkittävin tilaus on LEMENE-projektin tuotetoimitus, jonka kustannuksia osatuloutetaan vuoden 2018 liikevaihdoksi. Keväällä käynnistyi myös Comsos-projekti, josta Convion saa ennakkomaksua noin 877.000 euroa. Yhtiö on mukana kolmessa EU-tukea saavassa hankkeessa.

Convionin kohdemarkkina on Aasiassa, etenkin Kiina, Japani, Korea sekä h2Epower-yhteistyön tukemana Intia. Yhtiö katsoo, että etenkin Aasiassa paikallinen kumppani ja valmistus ovat välttämättömiä, jotta ko. markkinalla voidaan kannattavasti kasvaa.

Vuonna 2021-2022 kassavirran ennustetaan kääntyvän positiiviseksi ja tuotantomäärän olevan n. 100 tuotetta vuodessa. Nykyisen toimittajaverkoston kanssa on tehty alustavat suunnitelmat 200 tuotteen valmistamiseksi Suomessa. Mikäli kysyntä kasvaa ensisijaisesti Aasiassa ja asiakkuudet tukevat tuotteiden paikallista valmistamista, on todennäköistä, että valmistusta tapahtuu myös Aasiassa joko lisenssillä tai yhteisomisteisen(JV) valmistajan toimesta.

 

LIIKETOIMINNAN HAASTEET

Energiantuotantoliiketoiminta on perinteistä ja varsin hidasliikkeistä toimintaa ja teknologisesti tuotannolle on aina olemassa jokin vaihtoehto. Jos uusi teknologia ei ole välttämätöntä, se ei helposti saa sijaa skaalautua niin suureksi, että se alkaisi olla suurten toimijoiden näkökulmasta tarpeeksi houkuttelevaa. Vähäinen tietoisuus teknologian eduista, korkea kustannustaso ja merkittävien referenssien puute hidastavat investointipäätösten tekoa. Pienelle varhaisen kasvun yritykselle hitaus aiheuttaa haasteita, koska projektien myyntiin tarvittava aika on pitkä.

 

EXIT-SKENAARIOT

Yhtiö pitää teknologia-exitiä selvästi todennäköisimpänä exit-muotona n. 2 – 5 vuoden kuluessa. Exit-tilanteessa Convion tarjoaa ostajalle mahdollisuuden penetroitua polttokennomarkkinoille ostamalla osaava tiimi, toimivaksi todennettu teknologia ja siihen liittyvä vahva patenttisalkku. Convion arvioi, että ostaja säästää näin 5-10 vuotta aikaa ja kymmeniä miljoonia rahaa verrattuna tilanteeseen, jossa tuotekehitys aloitettaisiin itsenäisesti.

 

OSAKEANTI (29.5. – 30.6.2018)

– Yleisöllä on mahdollisuus merkitä yhtiön uusia äänivaltaisia A-sarjan osakkeita, joilla on etuoikeus Yhtiön varojenjakoon yhtiöjärjestyksen 3 pykälän mukaan.
– Osakeannin enimmäismäärä on 4.000.000 €.

– Antiosakkeet vastaavat n. 26,8 prosenttia yhtiön koko osakekannasta osakeannin jälkeen olettaen, että osakeanti merkitään kokonaisuudessaan.

– Yhtiön valuaatio ennen osakeantia 10.918.200 €.

– Osakeanti koostuu pelkästään uusista osakkeista, eikä mukana ole osakemyyntejä.

Osakeannista tuleva rahoitus käytetään tarvittavien asiakasreferenssien toteuttamiseksi, henkilöstöresurssien kasvattamiseksi sekä pitkäaikaisten asiakassuhteiden luomiseksi. Oman pääoman määrä kasvatetaan tasolle, joka mahdollistaa pitkäaikaisten EIB-lainojen hakemisen.

 

RISKIT(huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
7.8.2018 - 09:24 #20789

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Yleisöanti – Bioretec Oy (6.8. – 4.9.2018)

(huom! anti keskeytetään mikäli merkitään täyteen ennen eräpäivää)

 

Tervehdys blogin lukijoille! Kesälomien jälkeen ensimmäinen kirjoitus käsittelee maanantaina 6.8. alkanutta mielenkiintoista Bioretec Oy:n osakeantia.  
 

VIDEO (TJ Tomi Numminen): https://www.youtube.com/watch?v=-0rdYyUPuZI

 

BIORETEC OY

Bioretec on tamperelainen vuonna 1998 perustettu biotekniikan kasvuyhtiö, joka kehittää, valmistaa ja kaupallistaa biohajoavia ortopedisiä implantteja. Yhtiö fokusoi toimintaa erityisesti lapsille suunnattuihin tuotteisiin, koska lapsipotilailla on erittäin tärkeää varmistaa kasvavien luiden ja kudosten luonnollinen toiminta. Lapsipotilaan hoidon kannalta paras vaihtoehto on käyttää luonnollisesti biohajoavia luu- ja pehmytkudosimplantteja.

Bioretecin tuotteet korvaavat perinteiset metalli-implantit ja näin tuovat merkittäviä etuja sekä potilaalle että terveydenhuoltojärjestelmälle, koska biohajovia implantteja ei tarvitse poistaa ihmisen kudoksista, kun ne ovat hoitaneet oman tehtävänsä. Tuotteilla on maailmanlaajuisesti tehty jo lähes 150.000 onnistunutta kirurgista operaatiota.

 

ALAN NYKYISET RATKAISUT JA BIORETECIN RATKAISU

Metalliset implantit:
Luu- ja pehmytkudosvammojen hoidossa on perinteisesti jo 1900-luvun alkupuolelta asti käytetty pääasiassa metallisia implantteja. Metalliset implantit poistetaan pääasiassa toisella leikkausoperaatiolla. Tästä aiheutuu potilaalle uusia riskitekijöitä sisältävä hoitotilanne, joita ovat mm. tulehdusriski ja nukutukseen liittyvät terveydelliset riskit. Lisäksi implantin poisto-operaatioon liittyy merkittäviä kustannuksia terveydenhuollolle.

Joissain tapauksissa metalli-implantit jätetään ihmiskudoksiin, mistä aiheutuu monia haittoja. Magneettikuvaus kudosalueella ei ole jatkossa mahdollista, koska metalli-implantti saattaisi magneetin voimasta pyrkiä ulos kudoksista. Mikäli luukudos on esimerkiksi korjattu metallilevyllä ja luualueelle kohdistuu uusi vamma, saattaa luukudoksessa oleva metalli-implantti aiheuttaa luukudokselle vakavampia vaurioita. Erityisesti pitkien luiden osalta esiintyy ongelmia luun laadun kehittymisessä, mikäli metallilevy kantaa luun puolesta kuormaa, luu ei vahvistu normaaliin vahvuuteensa.

Bioretecin biohajoavista implanteista hyödyt tiivistettynä:
– Ei tarvetta poistoleikkaukselle
– Turvallista käyttää
– Nopeampi toipuminen
– Taloudelliset hyödyt yhteiskunnalle
– Fyysiset hyödyt potilaalle
– Psykologiset hyödyt potilaalle

 

MARKKINAN KOKO JA KASVU

Ortopedisten implanttien kokonaismarkkinoiden arvo oli vuonna 2017 31 miljardia €, josta Yhtiön valitsemien indikaatioalueiden yhteenlaskettu markkinaosuus on 10 miljardia €.

Ortopedisten implanttien maailmanmarkkinoiden ennustetaan kasvavan vuosittain 3,5 %, mutta biohajoavien ortopedisten implanttien kasvun ennustetaan olevan nopeampaa, noin 8,4 %.

 

YHTIÖN TIIMI JA HALLITUS

Bioretec Oy:n tiimiä on vahvistettu viimeisen vuoden aikana merkittävästi osana yhtiön uutta strategiaa. Johtoryhmä yhdessä hallituksen kanssa muodostaa alalle poikkeuksellisen vahvan ja kansainvälisen kokonaisuuden. Tiimissä on erittäin paljon pitkäaikaista kokemusta ortopedisten implanttien alalta ja erityisesti eri osa-alueiden erityisosaamiset täydentävät toisiaan.

Hallitus koostuu henkilöistä, joilla kaikilla on vahva osaaminen ja pitkä kokemus life science -alan yhtiöiden kehittämisestä kansainvälisessä ympäristössä. Yhtiön johtoryhmässä toimitusjohtaja Tomi Nummisen vahva osaaminen aikaisen- ja kasvuvaiheen yhtiöiden kansainvälisen liiketoiminnan luomisesta ja kehittämisestä sekä lisäksi historiassa todistettu kyky saavuttaa yhdessä tiimiensä kanssa yhtiöille asetettuja strategisia tavoitteita aina Exit:iin asti luo perustan johtoryhmän operatiiviselle ja strategiselle toiminnalle.

(tiimin ja hallituksen henkilöistä ja taustoista tarkemmin antimateriaaleissa)

 

YHTIÖN HISTORIA, NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN ENNUSTEET

Bioretec aloitti varsinaisen operatiivisen toiminnan vuonna 2003. Vuosien 2003- 2007 välillä yhtiö keskittyi tuotekehitykseen ja valmistusprosessien luomiseen. Ensimmäinen tuote lanseerattiin markkinoille vuonna 2007. Vuosien 2007 ja 2016 välillä yhtiö ja sen rahoitusmahdollisuudet ajautuivat haasteelliseen tilanteeseen rahoitusmarkkinoiden kriisin seurauksena. Bioretecin liikevaihdon kasvu on kuitenkin vuodesta 2007 alkaen ollut keskiarvoltaan noin 17 % (CAGR), mikä kuvaa tuotteiden laatua ja käyttäjien arvostusta tuotteita kohtaan.

Vuoden 2016 aikana pääosakkeenomistajat tekivät päätöksen vaihtaa suurimman osan yhtiön hallituksesta ja uusi hallitus aloitti strategisen uudelleenarvioinnin yhtiössä. Yhtiöön luotiin uusi strategia, jonka keskiössä ovat erityisesti kaupalliseen menestymiseen tähtäävät toimenpiteet. Yhtiön johdossa tehtiin myös laajoja muutoksia ja osaamispohjaa ryhdyttiin uudelleen vahvistamaan. Vuoden 2017 aikana yhtiö on uudelleenfokusoinut toimintaansa. Yhtiö on merkittävästi vahvistanut osaamistaan ja keskittynyt uusien ainutlaatuisten tuotteiden tuomiseen markkinoille. Yhtiö keskittyy jatkossa vahvistamaan entisestään myyntiään ja markkinointiaan erityisesti lastenkirurgiassa käytettävissä tuotteissa.

Yhtiö julkaisi vuoden 2017 viimeisellä vuosineljänneksellä solmineensa merkittävän jakelusopimuksen Orthopediatrics Inc:n kanssa tuotteiden jakelusta ja kaupallistamisesta USA:ssa. Orthopediatrics on alallaan ainutlaatuinen yhtiö, joka keskittyy ainoastaan lapsikirurgiassa käytettyjen tuotteiden kaupallistamiseen. Tähän mennessä Bioretec on solminut tuotteidensa myyntiä koskevia jakelusopimuksia yli 40 maassa ja uusista jakelusopimuksista neuvotellaan jatkuvasti.

Bioretec on aloittamassa merkittävän vaiheen kasvussa. Yhtiö on saanut päätökseen tuotekehitysprojektin ja kliiniset kokeet maailman ensimmäiseen biohajoavaan luuydinnaulaan liittyen, mikä pienentää merkittävästi tähän ainutlaatuiseen tuotteeseen liittyvää tuotekehitysriskiä ja kasvattaa siten yhtiön arvoa. Tuotteeseen liittyvä myyntilupa-aineisto on lähetetty viranomaisille kesäkuussa 2018 ja yhtiö pyrkii lanseeraamaan tuotteen markkinoille vuoden 2018 aikana, mikäli myyntilupaprosessi etenee normaalisti.

Yhtiön liikevaihto laski tilikaudella 2017 verrattuna tilikauteen 2016. Liikevaihdon lasku johtui Venäjän (valtionrahoitus pieneni merkittävästi terveydenhuoltoon) ja Turkin (valuuttakurssimuutos) muuttuneista myynnin olosuhteista. Vuoden 2018 yhtiön liikevaihtoennuste on n. 2,1 M€. Bioretec tavoittelee saavuttavansa kuukausitasolla kassavirtapositiivisen vaiheen vuoden 2019 aikana ja positiivisen operatiivisen nettotuloksen vuonna 2020. Liikevaihtotavoite vuodelle 2022 on 10,2 miljoonaa euroa.

 

KILPAILU JA YHTIÖN KILPAILUEDUT

Biohajoavia implantteja valmistavat maailmassa tällä hetkellä jo useat yhtiöt. Vajaan kolmen vuosikymmenen aikana, jolloin biohajoavat implantit ovat olleet markkinoilla, niiden valmistajien määrä on vähitellen kasvanut. Valmistajia löytyy Euroopasta, USA:sta ja jopa Aasiasta.

Bioretec on maailmassa ainoa yhtiö, joka valmistaa tuotteensa itse kehittämällään prosessilla. Prosessin ja raaka-ainevalinnan ainutlaatuisella yhdistelmällä yhtiö on onnistunut kehittämään tuotteet, joiden ominaisuudet luovat uniikkeja ominaisuuksia tuotteille ja siten merkittävän kilpailuedun verrattuna kaikkiin markkinoilla toimiviin kilpailijoihin.

 

YHTIÖN SUURIMMAT RAHOITTAJAT JA OMISTAJAT

Vuoden 2017 loppuun mennessä Bioretec Oy on saanut yhteensä rahoitusta 23,3 miljoonaa euroa, joka koostuu pääasiassa suorista oman pääoman ehtoisista sijoituksista kokonaissummaltaan 18,4 miljoonaa euroa, Tekesin (nykyinen Business Finland) ja Finnveran myöntämistä lainainstrumenteista kokonaissummaltaan 3,2 miljoonaa euroa ja Tekesin myöntämistä tuotekehitysavustuksista kokonaissummaltaan 1,7 miljoonaa euroa.

Suurimmat rahoittajat (opo)  

Suurimmat osakkeenomistajat

(Tämän osakeannin yhteydessä osa yhtiön pääomistajista merkitsee osakkeita n. 0,6 M€ edestä samoilla ehdoilla, mitä yleisölle tarjotaan)

 

LIIKETOIMINNAN HAASTEET

Lääkinnällisten laitteiden markkina on erittäin vahvasti säädelty markkina, mikä vaikeuttaa ja osaltaan hidastaa uusien innovaatioiden tuomista markkinoille. Toisaalta tuotteiden loppukäyttäjät ovat erittäin konservatiivisia ja harkitsevia vaihtamaan opittuja ja totuttuja kirurgisia tekniikoita ja tuotteita uusiin innovaatioihin. Nämä lähtökohdat luovat alalle tyypillisiä haasteita saavuttaa uusille innovaatioille ja tuotteille markkinahyväksyntää nopeasti.

 

EXIT-SKENAARIOT

Life science -alalla yleisesti, kuten lääketeollisuudessa ja lääkinnällisten laitteiden teollisuudessa, suuret globaalit yhtiöt ovat käytännössä lopettaneet kokonaan oman tuotekehityksen. Isot globaalit yhtiöt seuraavat alalla innovatiivisten pienten yhtiöiden tuotekehitystä ja kaupallistamisprosessia ja täydentävät omaa tuoteportfoliotaan identifioituaan ainutlaatuisia tuotteita markkinoilla, jotka ovat saavuttaneet käyttäjäkunnan hyväksynnän.

Mahdollisia Exit-skenaarioita Bioretecille ovat yhtiön näkemyksen mukaan:

  • Yhtiön myynti yhdelle alan suurista toimijoista (esim. DePuy-Synthes, Arthrex, Zimmer-Biomet, Smith&Nephew, Stryker).
  • Yhtiön myynti voimakkaasti kasvavalle aasialaiselle monialayhtiölle, jotka etsivät tällä hetkellä voimakkaasti länsimaisia innovaatioita omaan tuoteportfolioonsa.
  • Listautuminen pörssiin Suomen ulkopuolisille markkinoille (alla pari esimerkkiä viimeaikaisista pörssilistautumisista lääkinnällisten laitteiden alalla):
    • Bonesupport AB (2017 – Tukholma), markkina-arvo listautumisen yhteydessä 120 M€. (listautumista edeltäneen tilikauden liikevaihto n. 10 M€ ja tappio n. 10 M€)
    • BBS – Bioactive Bone Substitutes Oy (2018 – Helsinki ja Tukholma), markkina-arvo listautumisen yhteydessä noin 24 M€. (listautumista edeltäneen tilikauden liikevaihto tuotteista 0 € ja tappio n. 4,4 M€).

 

MIKSI MIELENKIINTOINEN SIJOITUSKOHDE JUURI NYT?

  • Yhtiö on uudistanut strategiaansa merkittävästi ja muutos myyntiorientoituneeksi organisaatioksi on aloitettu vuoden 2017 alussa.
  • Ainutlaatuisen kilpailuedun omaavat tuotteet, joiden ominaisuudet ovat selkeästi kilpailijoitaan paremmat.
  • Bioretec lanseeraa markkinoille täysin ainutlaatuisen ja maailmassa ensimmäisen biohajoavan luuydinnaulan vuonna 2018.
  • Yhtiön arvo on kasvuvaiheessa vielä maltillinen, mutta kasvanut tasaisesti vuosien 2015-2017 osakeanneissa.
  • Yhtiön liikevaihto on kasvanut keskiarvoltaan noin 17 % (CAGR) ja Yhtiö ennustaa saavuttavansa kassavirtapositiivisuuden kuukausitasolla vuoden 2019 aikana, mikä tulisi merkittävästi nostamaan Yhtiön arvoa.
  • Yhtiöllä on koossa ydintiimi, joka on osoittanut kykenevänsä luomaan ja kehittämään kansainvälistä liiketoimintaa, kaupallistamaan uusia innovaatioita ja kasvattamaan merkittävästi kasvuyritysten arvoa.

 

OSAKEANTI (6.8. – 4.9.2018)

  • Yleisöllä on mahdollisuus merkitä yhtiön uusia äänivaltaisia osakkeita.
  • Yhtiön kaikki osakkeet kuuluvat samaan osakesarjaan ja niillä on keskenään samat osakeyhtiölakiin ja yhtiön yhtiöjärjestykseen perustuvat oikeudet.
  • Uusia osakkeita tarjotaan enintään 20.000.000 kpl merkintähintaan 0,10 € / osake.
  • Osakeannin enimmäismäärä on 2.000.000 €.
  • Yhtiön osakkeiden määrä ennen osakeantia on 76.039.350kpl, joten yhtiön valuaatio ennen osakeantia n. 7,6 miljoonaa euroa.
  • Osakeanti koostuu pelkästään uusista osakkeista, eikä mukana ole osakemyyntejä.

 

RISKIT(huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
12.8.2018 - 21:45 #20918

kaleeri

+79
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
255

Miten Bioretec eroaa hiljattain pörssiin listautuneesta yhtiöstä BBS-Bioactive Bone Substitutes? BBS valuaatio oli pre-money n. 24,5M€ ja Bioretec nyt 7,6M€, mistähän tuo yli kolminkertainen ero valuaatiossa muodostuu?

0
0
15.8.2018 - 12:46 #20986

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Kiitos kysymyksestä.

BBS-Bioactive Bone Substitutes kehittää ja kaupallistaa bioaktiivisia luutäytemateriaaleja. Näitä materiaaleja käytetään operaatioissa, joissa potilaalla on luussa alue, joka tarvitsee täytemateriaalia parantuakseen. BBS:n tuotteet eivät ole rakenteellinen tuki luulle, vaan niitä käytetään siis vain luupuutoksen korvaamiseen, jolloin heidän materiaali luun paranemisen kuluessa edistää uuden luun kasvamista alueelle, josta luuta puuttuu. Bioretecin tuotteita toisaalta käytetään luun murtumien korjaamiseen ja stabilointiin murtuman paranemisen aikana. BBS:n ja Bioretecin tuotteet eivät kilpaile keskenään, koska niiden käyttötarkoitus on eri.

Yhtiöiden, erityisesti ei-julkisten yhtiöiden, kuten Bioretec, valuaatio ei muodostu avoimilla markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan valuaatio muodostuu pääasiassa neuvotteluissa yhtiön pääosakkeenomistajien kanssa. Luonnollisesti valuaatiomuodostuksen taustalla vaikuttaa neuvotteluiden lisäksi useat muut näkökulmat, kuten globaali rahoitustilanne, yhtiön kehitysvaihe, pääosakkeenomistajien aiempien sijoitusten valuaatiot jne. Bioretecin osalta yhtiön ja yhtiön pääosakkeenomistajien neuvotteluissa rahoituskierroksen arvostukseen liittyen päädyttiin nykyiseen arvostukseen (n.7,6M€), jossa näkyvät sekä edellä mainitut asiat, että pääosakkeenomistajien usko yhtiön arvon merkittävään nousuun tulevaisuudessa.      

0
0
10.9.2018 - 14:41 #21388

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

Miten sijoittaa kasvuyrityksiin?

 

Sijoituspalveluyhtiö Springvest Oy:n ja Aalto-yliopiston tekemän sijoittajatutkimuksen mukaan 57 % osakesäästäjistä on kiinnostunut kasvuyrityssijoittamisesta ja alle 50-vuotiaista jopa 73 prosenttia. Tutkimuksen mukaan niillä, jotka eivät ole sijoittaneet, suurin este on ollut tiedon puute.

Ei ihme! Vielä muutama vuosi sitten piensijoittajilla ei ollut juurikaan mahdollisuutta sijoittaa listaamattomiin kasvuyrityksiin, ellei sitten päässyt sijoittamaan tuttavan firmaan tai toiminut itse aktiivisena enkelisijoittajana startup-kentässä. Käytännössä vaihtoehdoiksi jäi pääomasijoitusrahastot, joissa vaaditaan satojen tai vähintään kymmenien tuhansien eurojen sijoituksia, jos yksityissijoittajia otetaan mukaan ollenkaan.

2010-luvulla tilanne onkin muuttunut hurjasti piensijoittajan näkökulmasta. Finanssimarkkinoille on tullut toimijoita, jotka ovat tehneet sijoittamisen kasvuyrityksiin erittäin helpoksi. Yksinkertaisuudessaan toimijat järjestävät kasvuyritykselle osakeannin, josta lähes kuka tahansa voi kohdeyrityksen osakkeita ostaa – ihan samalla tapaa kuin listautumisannissa. Minimisijoitussummat ovat toimijasta riippuen yleensä parista tonnista kymppitonniin, mutta joidenkin toimijoiden järjestämiin anteihin mukaan pääsee jopa satasilla.

 

Mitä nämä toimijat sitten käytännössä tekevät?

- Analysoivat ison määrän kasvuyhtiöitä ja valitsevat niistä parhaimmat.

- Järjestävät osakeannin, jolla kerätään rahoitusta kasvuyritykselle.

- Markkinoivat osakeantia ja tarjoavat sijoittajille mahdollisuuden helposti merkitä kohdeyrityksen osakkeita digitaalisten alustojen kautta.

 

On hyvä huomata, että kuten osakeantien kohteena olevat kasvuyritykset, myös antien järjestäjät saattavat erota huomattavasti toisistaan. Ensimmäinen ero näkyy suoraan sijoituskohteissa; toinen järjestäjä saattaa keskittyä varhaisen vaiheen startup-yrityksiin, kun toinen taas listautumista lähellä oleviin verrattaen suurempiin kasvuyrityksiin. 

Toinen ero, joka kulkee osittain käsi kädessä edellisen kanssa, on osakeantien euromääräinen koko. Nykytoimijoilla Suomessa kierrokset ovat olleet sadoista tuhansista viiteen miljoonaan. Luonnollisesti suuremmat osakeannit ovat yleensä pidemmällä olevien kasvuyritysten rahoituskierroksia. 

Kolmas on eroavaisuus on toimijan palvelu. Osa panostaa enemmän digitaaliseen alustaan, jonka kautta sijoittajat voivat tutustua yhtiöön ja tehdä merkintöjä. Osa taas nojaa enemmän asiantuntijoihin, jotka pitävät kohteista yhteyttä sijoittajiin.

Neljäs ja sijoittajan kannalta tärkeä huomio on järjestäjän liiketoimintamalli. Osa järjestäjistä saa suoria rahapalkkioita antien järjestämisestä ja näin ollen hyötyy siitä, mitä enemmän anteja järjestetään. Osalla välittäjistä taas palkkio koostuu valtaosin kohdeyritysten omistuksista rahapalkkion sijaan. Jälkimmäisessä sijoittajan kannalta hyvä puoli on se, että järjestäjän liiketoiminnan menestys on riippuvainen kohdeyritysten menestyksestä, jolloin intressissä on valita anteihin vain parhaat mahdolliset kasvuyritykset.

Menestystä kaikille kasvuyritysten parissa! Seuraavan kohdeyrityksen esittely tulossa lähiaikoina.

 

– Jaakko Jääskelä

 

Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0
19.9.2018 - 18:36 #21527

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

UPLAUSE OY – yleisöanti (19.9.- 19.10.2018)

(huom! anti keskeytetään mikäli merkitään täyteen ennen eräpäivää)

Tervehdys lukijoille, syksyn toisessa kohde-esittelyssä Uplause

VIDEO(TJ Veli-Pekka Marin): https://www.youtube.com/watch?v=s6j6TUvbev4

 

UPLAUSE

Uplause Oy on suomalainen vuonna 2009 perustettu yritys, joka on luonut vuorovaikutteisen ohjelmistojärjestelmän urheilu- ja tapahtuma-alalle. Järjestelmä tarjoaa tapahtumille ainutlaatuisen ja tehokkaan tavan yhdistää yleisö, sponsori ja tapahtuma.

Idea syntyi aikanaan Suomessa perustajajäsenten kesken. Heitä yhdisti intohimo urheiluun, peleihin ja uudenlaisiin teknologioihin. Perustajajäseniin kuului muun muassa pelialalla erittäin ansioituneet yrittäjät Ilkka Paananen (Supercell Oy) ja Mikko Kodisoja (Supercell Oy). Ensimmäinen kansainvälinen asiakas oli koripallon MM-kisat Turkissa 2010. Tästä alkoi Uplausen maailmanvalloitus, joka on toistaiseksi vienyt Uplausen yli 20 maahan. Alusta on ollut käytössä yli 100:lla eri stadionilla ja tavoittanut kymmeniä miljoonia faneja.

Uplausen asiakkaita ovat maailman ehdottomat huiput urheilun ja tapahtumien alalla kuten kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA, useat NFL- ja NHL-seurat, Warner Music sekä Live Nation. Asiakaskunta on globaali, mutta erityisen vahva asema Uplausella on Pohjois-Amerikan suurilla markkinoilla, jossa kymmenet isot ammattilaisjoukkueet käyttävät Uplausen ohjelmistojärjestelmää. Järjestelmä on patentoitu Yhdysvalloissa.

Liiketoimintamalli perustuu yhtiön ohjelmistojärjestelmän lisensioimiseen. Lisenssimaksu on sidottu joko aikaperusteisesti tai sitten lisenssimaksu pohjautuu tiettyyn tapahtumaan, esimerkkinä jalkapallon MM-kisat Venäjällä. Lisenssimaksun suuruus määräytyy luonnollisesti lisenssikauden pituuden ja kattavuuden mukaan.

 

HENKILÖT

Uplause Oy:llä on koossa tiimi, hallitus ja neuvonantajat, jotka ovat osoittaneet kykenevänsä luomaan ja kehittämään kansainvälistä liiketoimintaa, kaupallistamaan uusia innovaatioita ja kasvattamaan merkittävästi kasvuyritysten arvoa.

Ydintiimi

  • Veli-Pekka Marin (TJ, Uplause Oy:n perustaja)
  • Heikki Aura (Liiketoiminnan kehitysjohtaja, Uplause Oy:n perustaja)
  • Jussi Marin (Luova johtaja, Uplause Oy:n perustaja)
  • Jalmari Ikävalko (Teknologiajohtaja)
  • Aki Rahkonen (Operatiivinen johtaja, Asiakastoimitukset)
  • Sacha Revet (Aluejohtaja Aasia)
  • Ken Yaffe (President Uplaude Inc. USA)
  • Fred Vint (Myyntijohtaja USA Etelä)
  • Joe Schrimpi (Myyntijohtaja USA Pohjoinen)

Hallitus

  • Aapo Bovellan (Proxy.vc)
  • Tuomas Saarinen (Apollonian SA)
  • Timo Sipi
  • Veli-Pekka Marin

Neuvonantajat

  • Ilkka Paananen (Supercell, Uplause Oy:n perustaja)
  • Mikko Kodisoja (Supercell, Uplause Oy:n perustaja)
  • Hannu Virta (jääkiekkovalmentaja, Uplause Oy:n perustaja)
  • Mika Sulin (TJ Starsquad Oy)
  • Timo Ahopelto (Lifeline Ventures)
  • Petteri Koponen (Lifeline Ventures)

 

YHTIÖN TALOUDELLINEN TILANNE JA TULEVAISUUS

2017 Liikevaihto 600.877 €
2017 Tulos 35.998 €

Yhtiön viimeisimmän tilikauden tulos kehittyi positiivissa merkeissä. Liikevaihto jatkoi kasvuaan ja yhtiön tilikauden tulos oli myös voitollinen. Meneillä olevan tilikauden osalta Yhtiö ennustaa liikevaihdon jatkavan kasvuaan. Vuoden 2019 osalta ennuste on myöskin positiivinen. Silloin päästään hyödyntämään tällä tilikaudella tehtyjä investointeja tärkeimmille markkinoille, varsinkin Yhdysvaltoihin. Yhtiö ennustaa, että vuoden 2019 liikevaihto tulee olemaan merkittävästi suurempi kuin meneillä olevalla tilikaudella.

Tällä tilikaudella Yhtiö on tehnyt edellistä huomattavasti suurempia investointeja, jotka tulevat omalta osaltaan vaikuttamaan tilikauden tulokseen. Yhtiö täten ennustaa, että 2018 tilikauden tulosta tulee rasittamaan Yhdysvalloissa erityisesti tehdyt investoinnit ja kertaluonteiset kuluerät tytäryhtiön perustamiseen liittyen. 2018 viimeinen kvartaali tulee määrittämään, onko Yhtiön tulos voitollinen meneillä olevalla tilikaudella. Vuoden 2019 osalta Yhtiö ennustaa, että tulos tulee olemaan selvästi voitollinen.

Yhtiön tavoite Pohjois-Amerikassa on kasvaa alan suurimmaksi yritykseksi, jonka asiakkaita ovat jatkossakin suurimmat urheiluseurat ja -liigat, mutta sen lisäksi uudet asiakkuudet sponsoroijien ja muiden urheilutapahtumien kanssa. Potentiaalia on valtavasti, mutta se vaatii entistä parempaa paikallista läsnäoloa.

 

CASE APOLLONIAN

Kesäkuussa 2018 Apollonian Global Capital S.A.S. ja Uplause Oy tekivät sopimuksen, jonka perusteella Apollonianin hallinnoima rahasto sijoittaa yhtiöön 2 M€ vuoden 2018 aikana, mikäli yhtiö saavuttaa tietyt sijoituksen edellytyksenä olevat tavoitteet. Tämän sijoituksen pohjalla on Apollonianin tekemä kattava selvitys (Due Diligence) Uplausesta. Raportti pohjautuu Uplausen henkilökunnan kanssa tehtyihin haastatteluihin ja yhtiöltä saatuihin tietoihin. Alla on lyhyt yhteenveto.

”Uplause on markkinajohtaja vuorovaikutteisissa ohjelmistojärjestelmissä ja mainonnassa. Yhtiöllä on poikkeuksellisen paljon erittäin korkean profiilin asiakkuuksia erityisesti urheilualalla. Nämä asiakkuudet pohjautuvat lisenssisopimuksiin, joiden uusiutumisaste on korkea”

Apollonian Insight -raportin mukaan Uplause omaa vahvan tuotekehitystiimin ja osaamisen, erittäin osaavan henkilöstön ja USA:ssa myönnetyn patentin ohjelmistojärjestelmälleen. ”Nämä yhdistettynä innovatiiviseen ohjelmistojärjestelmään, joka on modulaarinen ja helposti räätälöitävissä, luovat pohjan yrityksen aineettomien omaisuuksien arvostukselle, joka on arviomme mukaan 7.26 miljoonaa euroa. Tämä arvostus tulisi aktivoida taseessa käyttäen hyväksi IAS:n standardeja 36 ja 38 sekä IFRS:n standardia 9. Analyysin pohjalta Uplausessa on merkittävää piilevää arvoa sen nykyisen taseen ulkopuolella.”

”Uplause omaa vahvan aseman urheilualalla. Uskomme, että yhtiö omaa merkittävää kasvupotentiaalia myös uusissa segmenteissä, kuten julkisella sektorilla. Uplausen johtoryhmä on alallaan arvostettu ja yhtiön neuvonantajat sekä hallitus tuovat merkittävää lisäarvoa omalla osaamisellaan ja panoksellaan.”

”Raportissa arvioimme Uplausen tämän hetken yritysarvoksi 11.81 miljoonaa euroa. Uskomme, että Uplausen arvo voi olla 3-5 vuoden kuluttua noin 60 miljoonaa euroa, jos yhtiö toteuttaa kasvusuunnitelmansa. Yhtiön johdolla on selkeä visio, miten se aikoo kasvattaa yhtiötä. Tämän lisäksi on kriittistä, että organisaatiota saadaan vahvistettua uusilla täsmärekrytoinneilla. Yhtiön organisaatiomalli on kevyt ja uskomme, että henkilöstömäärää ei tarvitse kasvattaa liikaa, vaan yhtiö pystyy hyödyntämään kumppanuuksia.”

 

MARKKINAN KOKO

Urheilu- ja tapahtumamarkkinat ovat jatkaneet voimakasta kasvuaan. Maailmanlaajuisesti markkinan kokonaiskoon arvioidaan olevan yli 60 miljardia euroa. Tästä Yhdysvaltain osuus on yli 50 %. Jos mukaan lasketaan uusia lajeja ja tapahtumatyyppejä, kuten erittäin voimakkaassa kasvussa oleva elektroninen urheilu (E-Sports), voidaan hyvin sanoa markkinoiden olevan jo yli 100 miljardia euroa. Lisäksi yleinen markkinoinnin suuntaus on kohti digitaalisuutta sekä entistä enemmän digitaalisten ja vuorovaikutteisten pintojen hyödyntämistä, kuten ostoskeskuksissa tai kadunvarsilla olevat digitaaliset näytöt. Digitaalinen ulkomainonta on erittäin voimakkaassa kasvussa avaten myös merkittäviä mahdollisuuksia Uplauselle.

 

SUURIMMAT OMISTAJAT

 

LIIKETOIMINNAN HAASTEET

Urheilu- ja tapahtumaliiketoiminta on luonteeltaan paikallista. Suurin haaste liiketoiminnan kasvattamisessa on kyky olla paikallisesti läsnä. Ei ole kuitenkaan järkevää, eikä edes mahdollista, saavuttaa paikallista läsnäoloa kaikkialla. Paras strategia yhtiölle on keskittyä tärkeimpiin ja suurimpiin markkina-alueisiin ja maihin.

Toinen merkittävä haaste on kilpailukykyisen tuotevalikoiman kehittäminen ja ylläpitäminen. Urheiluala kehittyy nopeaa vauhtia ja uusia teknologisia ratkaisuja syntyy jatkuvasti. Tähän kehitykseen liittyy haasteita yhtiöllekin. On osattava olla ajan hermolla ja tehtävä oikeita päätöksiä siitä, mihin tuotteisiin ja teknologioihin tulisi keskittyä.

 

EXIT-SKENAARIOT 

Digitaalisuus ja vuorovaikutteisuus ovat voimakkaassa kasvussa tapahtumaliiketoiminnassa ja -markkinoinnissa. Uplause on kehittänyt vuosien saatossa vahvan aseman alalla sekä maineen innovatiivisena ja luotettavana kumppanina. Yhtiö olisi luonteva lisä moneen alan yrityksen tuotesalkkuun. Tällä hetkellä tärkeintä on kasvattaa liikevaihtoa pitäen samalla huolta kannattavuudesta. Kannattava ja kasvava yhtiö, jolla on ainutlaatuisia tuotteita, on erittäin kiinnostava kohde alan suurimmille toimijoille.

Mahdollisia Exit-skenaarioita Uplauselle ovat Yhtiön näkemyksen mukaan:

  • Yhtiön myynti yhdelle alan suurista toimijoista, esimerkiksi Daktronics, Ross Video, Wanda Group(Infront), Lagardere Sports and Entertainment.
  • Yhtiön myynti yhdysvaltalaiselle Private Equity -yritykselle.
  • Yhtiön listaaminen
  • Yhdistyminen kilpailijan kanssa ja tämän uuden yrityksen myynti yllämainituille tahoille tai listaaminen pörssiin.

 

MIKSI MIELENKIINTOINEN SIJOITUSKOHDE NYT?

 

1. Olemassa olevat asiakkuudet ja markkina-asema Yhdysvalloissa

  • Yhtiö on muutamien viimeisten vuosien aikana kasvattanut asiakkuuksiensa määrän nollasta useampaan kymmeneen
  • Yhtiön panostukset Yhdysvalloissa tulevat kaikella todennäköisyydellä nostamaan asiakkuuksien määrää merkittävästi vuonna 2019

 

2. Ohjelmistojärjestelmän kilpailukyky

  • Yhtiö on kehittänyt ainutlaatuisen ohjelmistojärjestelmän alalle, joka on voimakkaasti siirtymässä kohti Uplausen ydinosaamista – vuorovaikutteisia sisältöjä
  • Ohjelmistojärjestelmän kateprosentti on erittäin korkea, mikä mahdollistaa kannattavan toiminnan volyymien noustessa ja kyvyn reagoida mahdolliseen hintakilpailuun.

 

3) Tiimi

  • Yhtiöllä on koossa tiimi, hallitus ja neuvonantajat, jotka ovat osoittaneet kykenevänsä luomaan ja kehittämään kansainvälistä liiketoimintaa, kaupallistamaan uusia innovaatioita ja kasvattamaan merkittävästi kasvuyritysten arvoa.

 

4) Case Apollonian Global Capital – sijoittajan näkemys Uplausesta ja sen arvosta

 

OSAKEANTI (19.9.- 19.10.2018) JA KERÄTTÄVIEN VAROJEN KÄYTTÖ

Käynnissä oleva osakeanti on tärkeä osa kasvusuunnitelmaa mahdollistaen lisäinvestoinnit myyntiin ja markkinointiin. Uplause Oy aikoo käyttää osakeannissa kerätyt varat nopeuttaakseen edelleen kasvuaan ja lisätäkseen paikallista läsnäoloaan suurimmalla markkina-alueellaan. Yhtiö perusti kesäkuussa 2018 tytäryhtiön Yhdysvaltoihin ja palkkasi ensimmäiset myyntihenkilöt. Suunnitelmaan kuuluu tytäryhtiön perustaminen Espanjaan, minkä kautta tullaan hoitamaan Etelä-Euroopan ja osittain myös Latinalaisen Amerikan toiminnat. Lisäksi Iso-Britanniaan tullaan palkkaamaan oma edustus.

  • Yleisöllä on mahdollisuus merkitä yhtiön uusia äänivaltaisia A-sarjan osakkeita.
  • Yhtiön uusia osakkeita tarjotaan annissa enintään 1.230.000 kpl merkintähintaan 1,22 € / osake.
  • Osakeannin enimmäismäärä on 1.500.600 €.
  • Yhtiön osakkeiden määrä ennen osakeantia on 8.627.750 kpl, joten yhtiön valuaatio ennen osakeantia n. 10.5 miljoonaa euroa.
  • Osakeanti koostuu pelkästään uusista osakkeista, eikä mukana ole osakemyyntejä.
  • Samanaikaisesti osakeannin kanssa on käynnissä Apollonian Global Capital S.A.S -yhtiön hallinnoimalle rahastolle suunnattu osakeanti (1.643.381 A-sarjan osaketta).

 

RISKIT (huom!)

Yhtiö on startup-vaiheessa oleva kasvuyritys, joten sijoittamiseen liittyy huomattavia riskejä. Riskien toteutuessa sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan tai osittain. Korkea tuottopotentiaali perustuu suurelta osin tulevaisuuden odotuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Rahoituskierroksen merkintään liittyy korkeammat riskit kuin pidemmälle kehittyneisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin.

 

– Jaakko Jääskelä

Tarkemmat antimateriaalit lähetän pyynnöstä

0
0
11.10.2018 - 12:41 #21845

Listaamattomat

OP
+3
Liittynyt:
18.11.2017
Viestejä:
24

EXIT! – irtautuminen

 

Sanaa Exit on mahdoton välttää, kun on jollain tasolla tekemisissä listaamattomien startup -ja kasvuyritysten kanssa. Näiden kohteiden heikon likviditeetin takia, riskisijoittajat janoavat niiden exit-tilanteita eli irtautumisia. Tällöin nähdään lopulta se, miten sijoitus on taloudellisesti onnistunut tai epäonnistunut.

Tällä vuosituhannella ollaankin nähty globaalisti etenkin teknologiayritysten osalta hurjia tuottoja exit-tilanteiden kautta. Näihin tuottoihin ovat päässeet käsiksi pääasiassa yritysten perustajat ja ulkopuoliset rahoittajat, joihin kuuluvat yksittäisiä riskisijoittajia ja venture capital -rahastoja. Myös Suomeen onnistuneiden kasvuyritysten exit-tilanteet ovat tuoneet viime vuosina mittavia tuottoja. Näistä tuotoista eniten taloudellisesti hyötyneet ovat tulleet kansalle tutuksi todennäköisesti verotilastojen kärjestä.

 

MITÄ EXIT-TILANNE KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

 

Yrityskauppa

Listaamattomien kasvuyritysten positiivisista exit-tilanteista yleisin on yrityskauppa. Tällöin ostajataho tekee tarjouksen ostettavan yhtiön koko osakekannasta. Yrityskauppa voidaan toteuttaa käteistarjouksella(rahalla) tai osakevaihdolla, jolloin ostettavan yrityksen omistajat saavat kaupassa vaihdoksi ostavan yrityksen osakkeita. Vaihtoehtona voi olla myös molemmat, jolloin kaupasta saadaan ostajan osakkeita sekä käteistä.

Tänä päivänä useiden toimialojen isommat yhtiöt ostavat säännöllisesti kasvuyrityksiä. Syy tähän on usein se, että jättiyhtiöt ovat ulkoistaneet tuotekehityksensä kasvuyrityksille ja ostavat näitä markkinoilta, kun saatavissa on esimerkiksi uutta teknologiaa, arvokasta henkilöstöä, uutta markkinaa tai arvokkaita patentteja. Yrityskaupan motiivina voi toimia myös se, että kilpailija halutaan pois markkinoilta.

Yrityskaupat voivat toteutua myös osittaisena, jolloin kauppa ei koske koko osakekantaa. Tällöin exit-tilanne koskee niitä, jotka ovat myyjänä osakekaupassa. Tällaista tapahtuu esimerkiksi MBO-tilanteessa (Management Buy Out), jossa yrityksen nykyinen johto ostaa omistajilta osakkeita. Myös yhtiön ulkopuolinen sijoittaja saattaa tarjota yhtiön nykyisille omistajille osittaista exit-tilannetta, ostaessaan vähemmistö- tai enemmistöosuuden yhtiössä. Tämän tyyppisiä ostajia ovat esimerkiksi pääomasijoitusyhtiöiden buy-out rahastot ja joissain tapauksissa yksittäiset riskisijoittajat.

 

Listautuminen pörssiin

Osalle suomalaisista ovat tuttuja Helsingin pörssiin listautuneet yhtiöt. Jokainen näistäkin yhtiöistä on joskus perustettu, kasvanut listaamattomana yhtiönä ja päätynyt exit-tilanteessa kaupankäynnin kohteeksti pörssiin. Listautuvan yhtiön osakkeenomistajat voivat irtautua osakkeistaan listautumisen yhteydessä tai sen jälkeen myyntitoimeksiannolla pörssissä.

Itsessään listautuminen ei ole kovin yleinen exit-tilanne etenkään Suomessa. 2005-2007 välillä Pohjoismaihin tullut kevytrakenteinen vaihtoehtoinen osakepörssi First North on lisännyt listaamattomien kasvuyritysten exit-tilanteita. Tämä näkyy etenkin Ruotsissa, jossa on listattu paljon tuoreita kasvuyrityksiä verrattaen muihin Pohjoismaihin. Alla graafi listautumisista Tukholmassa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa 2000-luvulla.

 

Osinkoyhtiö

Voi olla, että listausta tai yrityskauppaa ei tule, mutta yhtiö kasvaa ja sen liiketoiminta kehittyy. Tällöin myös osakkeen laskennallinen arvo nousee. Kun yhtiö kääntyy kannattavaksi, alkaa se yleensä maksamaan omistajilleen osinkoa. Osakkeenomistajan kannalta osingon maksajaksi jäävä listaamaton voi olla erittäin hyvä vaihtoehto, koska listaamattomista yhtiöistä saatu osinko on kevyemmin verotettua kuin listatuista saatu osinko.

Tämän skenaarion todennäköisyys riippuu kasvuyhtiön luonteesta. Esim. lääkekehitysyhtiöllä ei usein ole mahdollisuuksiakaan viedä yritystä tuotekehitystä pidemmälle omin voimin, jolloin osinkoyhtiöksi muuttuminen on hyvin epätodennäköistä. On kuitenkin paljon kasvuyhtiöitä, jotka saattavat kasvaa ja jatkaa omin voimin. On olemassa lukemattomia suuria yhtiöitä, jotka eivät ole pörssissä.

 

Listaamattomien yhtiöiden kauppapaikka

Lähtökohtaisesti kasvuyhtiön osakkeet voi myös myydä ennen exit-tilannetta. Ostajan voi löytää itse tai osakkeet voi laittaa myyntiin Privanetin hallitsemalle listaamattomien osakkeiden kauppapaikalle, joka taitaa tällä hetkellä olla ainut laatuaan Suomessa. Aikaisemmin listaamattomia puhelinyhtiöiden osakkeita on myyty lehti- ja netti-ilmoituksilla tai listaamattomia hamstraaville jobbareille.

 

Lopettaminen

Omaehtoinen lopettaminen on harvinainen skenaario. Siinä tuskin koskaan puhutaan jackpotista, mutta se voi usein palauttaa sijoittajille osan tai miksei enemmänkin kuin sijoituksen takaisin. Isompia palautuksia voi tulla tilanteessa, jossa suuria pääomia vaativalle toiminnalle ei löydy ostajaa, vaikka toiminta olisi kannattavaa. Tällöin myydään kalusto ja jaetaan rahat omistajien kesken.

 

Konkurssi

Heikoin ja yleinen exit-tilanne on konkurssi, jolloin yritystoimintaa ei voida taloudellisista syistä jatkaa. Konkurssista harvemmin jää mitään osakkeenomistajille. Konkurssin jälkeen osakkeenomistajat pääsevät vähentämään hankintahinnan verotuksessa tappiona.

 

Seuraavan osakeannin esittely tulossa lähiaikoina. Menestystä lukijoille sijoittamisen parissa!

– Jaakko Jääskelä

 

Otan mielelläni vastaan palautetta ja kysymyksiä. Blogi on luettavissa myös sivustolla osakeanti.net

0
0