Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

25.1.2017 - 16:34 #11073

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Onni on löytää ruokakaupasta pehmeitä luumuja tammikuussa ja löytää ja saada haltuunsa tyhjäksi luulemastaan Netelleristä 516 dollaria. Eiköhän tässä ala olla päivän työt tehty, ja voi lähteä baariin palkitsemaan itseään.

0
0
27.1.2017 - 16:33 #11092

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Elän jännityksen aikoja. Menin eilen Tallinnaan aamuhämärissä silmät ristissä 10.30 lautalla. Poikkeuksellisesti en juonut kuin pullon vissyä lautalla, koska ajattelin olevan asiallista mennä hallituksen kokoukseen selvänä. Niinpä kävellessäni paluulautalle puolentoista kilometrin putken puolessa välissä tajusin jättäneeni puhelimen toimistolle latautumaan. Kyseessä viimeinen lautta ja halukkuus jäädä Tallinnaan yöksi hyvin matala. Puhelin jäi latautumaan ja luulisi olevan hyvin latautunut.

Pyysin sitten lähettämään puhelimen seuraavana päivänä. Mitään saman päivän kuljetuspalveluita ei kuulemma löytynyt. En uskonut ja ehdotin pyytämään hintaa Tallinkilta tai menemään satamaan neuvottelemaan jonkun kaljanraahaajan kanssa. 174(!) eurolla löytyi joku kuriiri tuomaan kympin puhelin lahden yli. Kämpilleni on aavistuksen monimutkaista päästä ja puhelimeen vastaaminen ilman puhelinta on aavistuksen haasteellista, joten laitoin ohjeet mukaan, miten sisään pääsee. Lisäksi annoin puhelinnumeron, johon voi soittaa, mutta vastaaja tosin ei ole paikalla. Sieltä onkin jo joku huonosti englantia puhuva soittanut laivan olevan myöhässä eikä ollut koskaan saanut mitään ohjeita. Tämä on kokeneen huolitsijan mukaan kuljetusyhtiöillä käytäntö. Lähestymisohjeita ei säännönmukaisesti kuriirille asti toimiteta mielenrauhaa häiritsemään.

Epäilen projektin kohta päätyvän kuitenkin maaliin ja pääseväni kohta taas takaisin älypuhelimelliseen onnelliseen maailmaan.

Joo, olisin voinut hakea uuden puhelimen (sellainen pitäisi muutenkin hankkia, nykyinen Lumia laukeaa näinä päivinä) ja sim-kortin, mutta siinäkin olisi ollut paljon liikkuvia osia. Lisäksi illan Happoradiokeikan liput olivat puhelimessa. Nekin ehkä olisi saanut palautettua, joo.

Hupaisaa tässä on, että en ole koskaan hävittänyt kännykkää, vaikka olen baareissakin notkunut kännykkä taskussa vuodesta -92 yli oman osuuteni. Obv kännissä pidän huolta tavaroistani paremmin kuin selvinpäin. 

0
0
30.1.2017 - 16:16 #11155

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Mie oon aina ihmetellyt Wall Street -elokuvan uhkausta "I'm gonna dump your stocks". Mitä sitten, jos joku painaa väkisin osaketta laitaan? Sittenhän sitä saa halvalla lisää. Toki margin callia ei saa tulla.

Yllätyin vähän Privanetin kurssireaktiosta, kun liki kaikki kolumnin tieto oli periaatteessa julkista. Tehokkaat markkinat, my ass. Yhdellä kolumnilla kurssi pahimmillaan alas jotain 12 pinnaa. Olisinkohan rikkonut arvopaperimarkkinalakia tai jotain, jos olisin shortannut ennen kolumnia. En kyllä koskaan tekisi niin. En siksi, että olen niin korkeamoraalinen, vaan koska sekä pokerissa että sijoitusmarkkinoilla pääsääntöisesti maineensa voi menettää vain kerran.

 

0
0
8.2.2017 - 13:44 #11400

big bad bear

+502
Liittynyt:
18.11.2016
Viestejä:
274
Aki kirjoitti:

Yllätyin vähän Privanetin kurssireaktiosta, kun liki kaikki kolumnin tieto oli periaatteessa julkista. Tehokkaat markkinat, my ass. Yhdellä kolumnilla kurssi pahimmillaan alas jotain 12 pinnaa. Olisinkohan rikkonut arvopaperimarkkinalakia tai jotain, jos olisin shortannut ennen kolumnia.

Et olisi rikkonut mitään lakia. Tähän ansaintalogiikkaan perustuvia hedge fundeja tai itseään due diligence investment firmeiksi nimittäviä pelureita on pilvin pimein, ehkä kuuluisimpana viime vuosina ollut Jenkkiläinen Muddy Waters Research. Ajatuksena siis on tutkia yrityksiä ja niiden avainhenkilöstöä äärimmäisellä tarkkuudella, löytää niistä lokaa, laittaa shortit päälle ja sen jälkeen julkaista mahdollisimman laaja ja aukottomasti perusteltu analyysi. Yhtään mitään moraalitonta tai epäeettistä tässä ei omasta mielestäni ole, sillä tarkoitus on nimenomaan paljastaa laittomuuksia, korruptiota, kusetuksia ja niin edelleen. Se, että itse siitä hyötyy samalla ei ole millään lailla epäreilua - niin kauan kun julkaistavat tiedot pitävät paikkansa.

Jos muistan oikein, Muddy Waters taisi julkaista TeliaSonerastakin scheissea pari vuotta takaperin. Ja silloinkin osake reagoi väkivaltaisesti.

 

0
0
8.2.2017 - 16:11 #11404

wunderbra

+66
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
130

Hyvähän se vaan on, jos totuudenpuhumiseen on rahallinen insentiivi. Tästäkään syystä en ymmärrä miksi 2008 jälkimainingeissa shorttaamisesta tehtiin vaikeampaa.

0
0
21.2.2017 - 12:09 #11711

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Persuja äänestävä sijoittaja ampuu itseään jalkaan siinä missä Väyrystä äänestävä stadilainenkin: Soini: "Osinkoverosta voi löytyä korvaava kohde"

Vaalinalusaika on yhtä hermoja stressaavaa aikaa kuin vaalitulosten plärääminenkin. Poliitikot eivät pysty olemaan heittämättä kaikenlaista populistista soopaa.

Kalle Isokallio kiteytti poliitikkojen matemaattisen osaamisen hyvin blogissaan: "Lyhyt matematiikka".

Tehtävä kaksi: "Suomen bruttokansantuote on noin 140 miljardia, kokonaisverokertymä noin 90 miljardia ja valtion budjettialijäämä noin 10 miljardia. Kuinka monta prosenttia bruttokansantuotteen tulisi kasvaa, jotta valtion budjetti olisi tasapainossa nykyisillä veroasteilla?"

Tämä on näköjään liian vaikea tehtävä jopa pääministerille, joka kertoo meille, että mitään leikkauksia ei tarvita.

0
0
21.2.2017 - 12:39 #11715

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Aki kirjoitti:

Kalle Isokallio kiteytti poliitikkojen matemaattisen osaamisen hyvin blogissaan: "Lyhyt matematiikka".

Tehtävä kaksi: "Suomen bruttokansantuote on noin 140 miljardia, kokonaisverokertymä noin 90 miljardia ja valtion budjettialijäämä noin 10 miljardia. Kuinka monta prosenttia bruttokansantuotteen tulisi kasvaa, jotta valtion budjetti olisi tasapainossa nykyisillä veroasteilla?"

Tämä on näköjään liian vaikea tehtävä jopa pääministerille, joka kertoo meille, että mitään leikkauksia ei tarvita.

Mä en tajua tätä kolumnia.

 

Miksi ton oikea vastaus on 15% eikä 11%?

 

Miten kolmosen vastaus on laskettu? Joko se yrittäisi ottaa huomioon sen että ne ihmiset silloin katoaa täältä veroja maksamasta kokonaan, jolloin annetun vastauksen etumerkki on väärä, tai se olettaa että kaikki maksavat iloisesti kaikki tulonsa, mutta unohtaa että moni niistä 700 "vähintään miljoonan tienaavasta" tienaa paljon enemmän, jolloin taas annettu vastaus on liian pieni.

 

Vitosessa ton kuljetuksen hinnan täytyy olla päin helvettiä, ensinnäkin siksi että Suomessa yleensäkin myydään banaaneja ihan liiketoimintana, ja lisäksi siksi että ei rekkakuljetus maksa kymmeniä euroja per kilometri.

0
0
21.2.2017 - 13:19 #11716

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534
JR kirjoitti:

Miksi ton (kakkosen) oikea vastaus on 15% eikä 11%?

11 pinnalta vaikuttaisi minustakin. 64,3%:n veroasteella BKT:stä (jota tosin ei varsinaisesti veroteta, mutta siihen veroasteella viitattaneen) päästään 100M (alijäämän verran suurempaan) verokertymään 11 prosenttia suuremmalla 155,4M BKT:lla.

JR kirjoitti:
Miten kolmosen vastaus on laskettu? Joko se yrittäisi ottaa huomioon sen että ne ihmiset silloin katoaa täältä veroja maksamasta kokonaan, jolloin annetun vastauksen etumerkki on väärä, tai se olettaa että kaikki maksavat iloisesti kaikki tulonsa, mutta unohtaa että moni niistä 700 "vähintään miljoonan tienaavasta" tienaa paljon enemmän, jolloin taas annettu vastaus on liian pieni.

Ei sitä noilla tiedoilla voi laskea, koska ei kerrota, paljonko ne tosiaan tienaavat, eikä mikä on niiden nykyinen veroaste.

JR kirjoitti:

Vitosessa ton kuljetuksen hinnan täytyy olla päin helvettiä, ensinnäkin siksi että Suomessa yleensäkin myydään banaaneja ihan liiketoimintana, ja lisäksi siksi että ei rekkakuljetus maksa kymmeniä euroja per kilometri.

Tämä onkin väärillä oletuksilla annettu, miekin tajusin heti. Tosin laskuesimerkissä annetaan joku arvo, ja sillä sitten lasketaan. Saattaa olla olemassa jotain kuljetustukia tai jotain, joiden kimppuun Kalle Isokalle tähtää, en tiedä.

En toki suorilta tarkistanut mitään vastauksia tai laskelmia. Jos olisin itse tehnyt vastaavan jutun, olisin käyttänyt laskut ennen julkaisua Lauttasaaren Valolla tarkistuslaskennassacool.

0
0
21.2.2017 - 13:32 #11718

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485

Jep, normaalisti toki voidaan todeta että annetaan arvot, ja niillä lasketaan, mutta tällaisessa yhteydessä missä laskut yrittää karrikoida jotain todellisen maailman ilmiöitä olis ihan hyvä että annetut arvot ja tehtävät olis vain yksinkertaistuksia reaalimaailmasta eikä ihan huuhaata. Ja olis toki hyvä jos kirjoittaja laskis oikein, kun jutun ydin yrittää olla että "näin helppoa matikkaa nää asiat on".

Siitä mämmitehtävästä mä tykkäsin. Sen takia myös annoin jonkun verran pinnoja että muissa oudolta näyttävissä tehtävissä on joku juju jonka missaan täysin.

0
0
21.2.2017 - 13:33 #11719

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Joo oli kyllä harvinaisen huono tuo Isokallion kolumni jopa iltalehteen. JR:n mainitsemien lisäksi myös tehtävässä neljä on iloisesti vähän tullut pilkkuvirhettä.

Ja tuskin kukaan haluaa että Sipilä tai muut lähtisivät tässä maassa vaalien alla totuuksia laukomaan mediassa. Edes näiden vaalien, sillä lopputulos olisi että vaalikarjan marssiessa uurnille meillä olisi sellainen punaviherdemarivalta että worst case-skenaariot voidaan laittaa uusiksi. 

0
0
6.3.2017 - 08:45 #11923

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Jotkut jopa osaavat lopettaa huipulla sovinnolla, toisin kuin Findan Jarmo Leino. Soini ja HIM lopettivat samana päivänä, HIM tosin jo alamäessä. Mutta HIM palaa vielä takaisin. Soini keskittyy Millwallin seuraamiseen ja opettelee koiran ulkoiluttamista liukastumatta.

Sampo Terho ilmoittaa tänään kahdeltatoista asettuvansa puheenjohtajaehdokkaaksi. Jussi Niinistö kertoi sen jo eilen. Hän sanoi, että tulevan pj:n pitäisi olla myös presidenttiehdokas. Suomessa ei kukaan ehdota itseään. Vaikea päättää, mitä toivoisi. Toisaalta Allah-aho voisi rauhassa marginalisoida puolueen, toisaalta uudet vaalit olisivat katastrofi. Ehkä varovainen peukutus Terholle itsekkäistä syistä. Allah-ahon tv-esiintymisten lisääntyminen korottaisi kohta viisikymppisen verenpainetta kummasti. Piti suorittaa tarkistuslaskenta, muistinko oikein ja kyllä: Kepu + kokkarit + RKP + hihhulit = 102 paikkaa. RKP:n saa hallitukseen luopumalla pakkoruotsittomasta kokeilusta, jonka Sanni Grahn-Laasonen muutenkin yrittää haudata. Kuinka paljon kokoomus haluaa vuotaa omalla persurajapinnallaan pakkoruotsin takia jää nähtäväksi. Mie muuten jaksan hämmästellä väkeä, joille äänestyspäätös tule pelkästään pakkoruotsista tai maahanmuuttopolitiikasta. Mainittakoon, että kannatan pakkoruotsin poistamista ja työperäisen maahanmuuton helpottamista. Humanitaarista maahanmuuttoa emme kestä, koska sillä saamme vielä Allah-ahon pääministeriksi. Toisaalta Teuvo Hakkarainen sosiaali- ja terveysministerinä toisi oikeasti vapaamman viinan ja leveämmät kadut. Kristillisille pitäisi varmaan luvata homojen suojaikärajan nostaminen tai jotain muuta mitä Jeesus ei saarnannut. Olen muuten varma, että Jeesus ei todellakaan äänestäisi kristillisiä. 

On ollut hilpeää seurata demarien presidenttiehdokaskamppailua. Jutta ei fiksusti suostunut menemään häviämään. Hyvät toveriveljet eivät halua kukaan toistaa Paavo Lipposen surullista kampanjaa 2012 ja sen 6,7%:n tulosta. Paavon kampanja muistutti meitä siitä, että aika ajaa meistä kaikista ohi. Minun aikani paras pääministeri oli viimeisessä kampanjassaan lähinnä surullisen hahmon ritari.

Minulla erääntyi yksi korkeakorkoinen bondi ja ajattelin tarkkailla sen kanssa kaikessa rauhassa ja monta päivää sen sijoittamiseen menikin. Olen tankannut Technopolista ja täydennellyt kaikenlaista pientä ja keventänyt vähän Nordeaa. . OP:n Karhinen sanoi hiljan, että pankkisektorilta lähtee puolet tuloista pois lähivuosina. Vaikka Reijo lähinnä arvailee, saattaa hän olla asiaan ihan perehtynytkin, joten pankkipainoani en nostane entiselleen. Paitsi jos Vilenin Sulo halvalla saa.

 

0
0
6.3.2017 - 09:18 #11925

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

En usko etta Terho asettuu ehdolle. Halla-aho on jo valittu ja Terhon mentori.

Lisaksi tata tukee se ettei tama porukka ole perusnarsistia joka haluaisi kayda julkista kilpaa. Introvertteja.

Halla-aho on muuten oikeistolaisin poliitikko talouspolitiikassa vaalikonevastausten perusteella, mutta kuplassasi et tietenkaan tata ymmarra 

0
0
6.3.2017 - 09:23 #11926

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534
RIP_Pot kirjoitti:

En usko etta Terho asettuu ehdolle. Halla-aho on jo valittu ja Terhon mentori.

Lisaksi tata tukee se ettei tama porukka ole perusnarsistia joka haluaisi kayda julkista kilpaa. Introvertteja.

Halla-aho on muuten oikeistokaisin poliitikko talouspolitiikassa vaalikonevastausten perusteella, mutta kuplassasi et tietenkaan tata ymmarra 

Tiesin kyllä kuplassani, että talouspolitiikassa olemme Jussin kanssa hyvin lähellä. Mie kannatin TTIP:tä kuten Allah-ahokin. Mutta en kannata EU-eroa, kuten Jussi, ja siinä se sitten olikin. EU-kritiikkiä kyllä kannatan, ja tässä itse asiassa Jussi onkin ollut parhaimmillaan. Johtopäätöksensä vaan on eri. Lisäksi epäilen johtopäätöksen olevan sen, jolla aivan oikein arvelee olevan kannattajiensa tuki. Yhden asian populisteja pidän yleensäkin arveluttavina, vaikka kannattaisin linjaakin. Ja karvalakkikansan ja liivimiesten provosoimista kadulle pidän lähinnä rikollisena.

EDIT: Lisäksi tiesin Allah-ahon olevan Terhon mentori. Mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun yritetään isänmurhaa puolueen edun niin vaatiessa. Voi kyllä epäonnistuakin, minun betsirahani menisivät Jussille. Kahdeltatoista nähdään, asettuuko Sampo ehdolle.

0
0
6.3.2017 - 09:44 #11927

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

Halla-aho on aarirealistinen eika varmasti aja Suomen EU-eroa. Voi toki sita henkilokohtaisesti kannattaakin mika antaa leveragea EUn suuntaan. Toisin kuin kaikkien muiden poliitikkojen, jopa Soinin, rahmallaan olo.

Halla-aho ja hommalaiset eivat muuten ole populisteja vaan (inho)realisteja. Narsisti Soini oli populisti. Nama porukat eivat ikina sopineet yhteen ja ajautuivat liittoon kaytannin pakosta. Nyt tulee avioero.

0
0
6.3.2017 - 10:11 #11930

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

- Pitäisi vähintään määritellä, missä vaiheessa voidaan katsoa, että jäsenyys Euroopan unionissa ei ole Suomen kansallisten etujen mukaista. 

- Eroaminen EU:sta ja eurosta pitäisi ottaa strategiseksi tavoitteeksi. En tietysti ole kauhean optimistinen sen suhteen, että tämä tapahtuisi kauhean nopeasti.

No tämä on juuri sitä realismia ja  leveragen hakemista EU:n suhteen. Jos nyt joku ei ole sattunut huomaamaan, niin Lipposesta saakka harjoitettu avoin EU:n perseennuolenta on johtanut siihen, että Suomi mallioppilaana maksaa kaikkien muiden kusetukset ja hyväksyy kaikkien muiden sopimusrikkomukset mukisematta kasvu- ja vakaussopimuksesta pakolaissopimuksiin, jne. Tällä kaikella on voitettu kivoja virkoja komissiosta Suomen ylimmälle johdolle, mutta ei sitten kyllä yhtään mitään muuta.

Terho jättäänee pj-vaalin väliiin, koska jos Terho tänään ilmoittaa, että lähtee ehdolle, niin Halla-aho luultavasti ei lähde ja PS oli sitten siinä. PS pysyy Terhon johdolla hallituksessa, mutta saa 2019 EK-vaaleissa 7 % ja mikään ei muutu. Tätä tietysti haluavat kaikki muut.

Halla-aho on lahjomaton. Hän on Suomen ainoa poliitikko, joka jättäisi politiikan, jos kokisi, ettei sillä ole enää substanssimerkitystä. Hänellä on siten enemmän uskottavuutta kuin kaikilla muilla Suomen poliitikoilla yhteensä ja siksi häntä pelätäänkin niin paljon.

Halla-aho on myös erittäin hyvä priorisoimaan ja antaisi muiden poliitikkojen ja puolueiden jauhaa paskaa, kunnes häneltä kysyttäisiin olennaisista asioista, joihin hän sanoisi murhaavan todellisen käsityksensä. Juuri tätä suomalaiset pettyneet haluavat ja siksi Halla-aho nostaisi PS:n 20+ % puolueeksi.  

Halla-ahon ainoa miinus on hänen Venäjä-vastaisuutensa, joka on hänen ainoa ideologinen, ei järjellinen, poliitikan lohkonsa. Tottahan siinä on faktat oikein, mutta Suomi nyt on Venäjän naapuri ja voi joko kärsiä tai hyötyä. 

0
0
6.3.2017 - 10:27 #11931

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534
RIP_Pot kirjoitti:

Halla-aho on lahjomaton. Hän on Suomen ainoa poliitikko, joka jättäisi politiikan, jos kokisi, ettei sillä ole enää substanssimerkitystä.

Ja palaisi tutkimaan slaavilaista filologiaa ja tuntiopetusmarkkinoita? Kielitieteilijänä Allah-aho sai 1500 egeä/kk. En pidä tätä väitettä kovin uskottavana. Toki totuuden tietää vain Jussi itse, eikä sitä meille varmasti luotettavasti kerro.

0
0
6.3.2017 - 10:32 #11932

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12
Aki kirjoitti:

 

RIP_Pot wrote:

 

Halla-aho on lahjomaton. Hän on Suomen ainoa poliitikko, joka jättäisi politiikan, jos kokisi, ettei sillä ole enää substanssimerkitystä.

 

 

Ja palaisi tutkimaan slaavilaista filologiaa ja tuntiopetusmarkkinoita? Kielitieteilijänä Allah-aho sai 1500 egeä/kk. En pidä tätä väitettä kovin uskottavana. Toki totuuden tietää vain Jussi itse, eikä sitä meille varmasti luotettavasti kerro.

Halla-aho on hyvin epätyypillinen poliitikko. Tämän lisäksi hän on harvinaisen suora ja johdonmukainen. Tapaamistani ihmisistä hän muistuttaa eniten JR:ää. Autistinen fiilis, mutta ei sairaalla, vaan keskittyneellä tavalla. Halla-aho ei ole koskaan viihtynyt ulkomailla ja on varmasti saanut tarpeeksi pendelöinnistä Brysselin ja Helsingin välillä. Hänellä on vissiin edelleen peritty pieni Eiran luukkunsa, jossa vissiin on täysin tyytyväinen. Halla-ahossa ei ole tippaakaan kunnianhimoa. Pelkkää substanssihimoa. Samalla häntä vituttaa valtavasti, jos kokee, ettei hommat etene. Lopetti Scriptankin kirjoittamisen luultavasti, koska alkoi inhota sitä, ettei asioille kaikesta huomiosta huolimatta tapahdu mitään.

Fiilikseni on, että Halla-aho inhoaa nähdä itsensä kuvia. On kieltäytynyt käytännössä kaikesta mainonnasta, millä PS on menettänyt tuhansia ääniä. Politiikka saattaa olla Halla-aholle jatkuvasti poltteleva ja kirvelevä vaate, jonka hän riisuisi, jos vain vitutukseltaan pystyisi päästämään irti.

Tältä pohjalta on aika vaikea uskoa, että Halla-aho jäisi hengaamaan debiilien kanssa eduskuntaan sen jälkeen, kun kaikki toivo substanssipuolesta on kadonnut.

0
0
6.3.2017 - 12:08 #11938

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

Olin väärässä. Terho asettui ehdolle. Halla-aho (jonka nimen HS kirjoittaa muuten väärin) kertoo omasta päätöksestään 2 viikon sisällä. Arvaisin, ettei lähde kilpailemaan Terhoa vastaan. No se siitä. Siis Persuista. Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti. HV persut, petitte rankasti. Suosittelen äänestämään Harry Bogomolofia Helsingin kunnallisvaaleissa. Pitää Kulosaaren ja Töölön siistinä.

0
0
6.3.2017 - 12:09 #11939

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534
Aki kirjoitti:

Sampo Terho ilmoittaa tänään kahdeltatoista asettuvansa puheenjohtajaehdokkaaksi. Jussi Niinistö kertoi sen jo eilen. Hän sanoi, että tulevan pj:n pitäisi olla myös presidenttiehdokas. Suomessa ei kukaan ehdota itseään.

Jääköön sanomatta, että mitäs mie sanoin. Taisi olla ensimmäinen seuraamani persujen tiedotustilaisuus.

0
0
6.3.2017 - 13:47 #11943

hauturi

+3079
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
RIP_Pot kirjoitti:

Suosittelen äänestämään Harry Bogomolofia Helsingin kunnallisvaaleissa.

Jonka nimen Dharma kirjoittaa muuten väärin

0
0
6.3.2017 - 13:52 #11944

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12
hauturi kirjoitti:

 

RIP_Pot wrote:

 

Suosittelen äänestämään Harry Bogomolofia Helsingin kunnallisvaaleissa.

 

 

Jonka nimen Dharma kirjoittaa muuten väärin

No minä en ole Hesarin toimittaja, enkä mitään muutakaan, joten minun kirjoittamisillani on sen mukaisesti väliä.

0
0
6.3.2017 - 13:55 #11945

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

Todettakoon nyt tähän vielä, että Perussuomalaisissa ei oikeasti muutu mikään Sampo Terho on ollut pitkään Timo Soinin sätkynukke, joka on toimeenpannut Jabban mielivaltaa eduskuntaryhmässä. Nyt kun Terho hylkäsi PS:n opposition eli Halla-ahon, niin sama meno jatkuu PS:ssä Terhon kaudellakin. Hillo valuu tolpasta puolueen uskollisille ja kannatus sulaa jonnekin Vasemmistoliiton alapuolelle, mutta RKP:n yläpuolelle. Voi jopa olla, että PS pääsee välillä takiaisena hallitukseenkin, kun tarvitaan uskollista koiraa.

Suomen yksipuoluevalta jatkuu niin kauan kuin julkisella sektorilla riittää luottoa. Sitten alkaa jengivalta.

0
0
6.3.2017 - 15:34 #11948

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

Luin Terhon haastattelun ja samalla valkeni Soinin kirjoittaman kupletin juoni. Terho siis sanoi haastattelussa, että toivoo, ettei Jussi Halla-aho asetu ehdolle (toisin sanoin), koska edustaa itse sitä, mitä Jussi edustaa. Tämä on täyttä paskaa. Soini tajusi, että Jussi Halla-aho haastaa hänet kesän puoluekokouksessa ja Soinille olisi edessä kavereineen ajolähtö. Soini teki taktisen vetäytymisen ja nyt Soinin puppetista Terhosta tulee PS:n pj, mutta Soini jatkaa ministerinä ja käytännössä vallassa (koska hallitsee PS:n säätiötä, jolle puolue on 1,7me velkaa ja 18 vuotta vuokraa 11 500 e/kk).

WP, Soini! Olet kyllä läpeesi peluri mies ja erittäin taitava. IKINÄ en äänestä puoluettasi.

0
0
7.3.2017 - 11:54 #11961

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Eilisen päivän suurin riemuaiheeni ei ollut Saga Fursin kurssinousu, vaan Heikki Pursiaisen Yleissitovuus on sopimisen vastakohta Kauppalehdessä: "Työmarkkinakeskustelua hallitsevat totuudesta piittaamaton kielenkäyttö ja epätodet hokemat" ja "Yleissitovuus on kuitenkin sopimisen vastakohta. Yleissitovia ehtoja on noudatettava, halusipa sitä tai ei ja kuuluipa sopimuksen solmineisiin liittoihin tai ei" sekä "Yritys nostaa palkka tuottavuutta korkeammaksi johtaa siihen, ettei työpaikkaa synny ollenkaan" ovat puhdasta kultaa. Pursiainen ansaitsisi Liberalta lisää palkkaa ainakin yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottamansa lisäarvon puolesta. Tosin Heikki joutuu neuvottelemaan tästä varmasti ilman ay-liikkeen tukea

0
0
7.3.2017 - 12:19 #11962

RIP_Pot

+1
Liittynyt:
4.3.2017
Viestejä:
12

Yleissitovilla tosin hillittiin palkkojen nousua ennen kuin Ahonen paperiliitosta otti irtioton. Samaan ajoittui myos viennin romahdus, josta ei toivuttu. Mutta se on mennytta. Nyt tapellaan vahenivista resursseista ja tappelu vain kiihtyy.

0
0
10.3.2017 - 11:28 #11999

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Katselin salkkuani piristääkseni mieltäni, miten törkeän hyvää treidiä olenkaan tehnyt. Ensin katselin Nokiaa, joka uhkaavasti lähestyy keskihankintahintaani alhaalta päin. Olen veivannut 2010 lähtien eessuntaas reippaat kymmenkunta kertaa. Ryhdistäydyin avioeron jälkeen nimittäin sekä pokerissa että osakemarkkinoilla. Ensin pienemmillä ja myöhemmin isommilla määrillä itseluottamuksen ja likviditeetin kasvaessa. Kaikki kiepautukset voitolla, how very nice.

Lähempi tarkastelu ei ollut aivan niin mieltä ylentävä. 2016 tammiralliin valmistauduin ostamalla myös Nokiaa @6,63. Myin kaksi kolmasosaa positiosta tammikuussa voitolla, vaikkei tammirallia koskaan tullutkaan. Tämän 2/3 ostin takaisin ja irrotin taas 2/3 marginaaliplussalla. Sitten tuplasin panoksen @5,86 ja heitin uudestaan tuplausnoppaa @5,03. Otin vielä alkuperäisen lisää @4,51 ja vielä yksi laukaus @4,01.

Tämä ei ole kovin mairitteleva suoritus.

1.) Tavallaan @6,63 ostetut ovat vielä sylissä. Fifona tietysti ei, mutta minun perspektiivistäni kyllä. Miksen myynyt koko hivakkaa, vaan 2/3? Miulla ei ollut Nokiasta mitenkään positiivinen näkemys, jäin vain lussuttamaan ja markkina oli luisussa. Don't buck the trend, 'cause the trend is your friend.

2.) Heitin tuplausnoppaa kahdesti. Sitten neiteilin, enkä heittänyt enää, vaikka olisin voinut. Nyt miulla oli jo positiivinen näkemys Nokian kurssikehityksestä (sama firma ja 40% hinnasta pois auttoi asiaa). Pitäisi vetää hame päälle, sanottiin Etelä-Karjalassa ennen vanhaan (ja sanotaan vieläkin huolimatta pyrkimyksistä sukupuolettomaan yhteiskuntaa).

0
0
11.3.2017 - 14:51 #12003

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Erkki Sinkko kertoo Kauppalehden haastattelussa, että menee pankkiin aina jonkun kaverin kanssa, koska vanhusten ei kuulu mennä yksin pankkiin. Rangaistavaa on Sinkon muukaan vanhuksille paskan myymisen sijaan vanhusten yksin pankkiin meneminen. Vaikka olenkin jossain määrin eri mieltä paskan myymisen tuomittavuudesta, täytyy sanoa, että harvinaisen avoin lausunto vanhukselta.

Mie muistan hyvin, kun eläkkeelle olevalle mummilleni tuupattiin pankista eläkevakuutus syliin. Mie kielsin siltä sitten yksin pankkiin menemisen. Mutta en kyllä varsinaisesti suhtautunut pankin toimintaan mitenkään positiivisesti ja suunnittelin kaikenlaisia (toteuttamatta jääneitä) kostoiskuja, kuten yleisönosastokirjoittelua. Jos tuolloin olisi ollut Sijoitustieto olemassa, olisin riipaissut kolumnin pankin osoitetiedoilla ja "varkaus", "petos" ja "hyväksikäyttö" -tyyppisillä adjektiiveilla varustettuna. Nykyisin on, joten olkaa siellä pankeissa tarkkana ainakin miun sukulaisten kanssa.

0
0
14.3.2017 - 15:38 #12032

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Tänään hilpeyttä herätti Veikkauksen tiedote Suomen ja Itävallan pokeripooilien yhdistymisestä. Tämähän tapahtui nopeammin kuin ajattelin, eli vain vähän myöhässä. "Pokerikumppanin valinnassa Veikkaus on painottanut erityisesti kumppanin pelitoiminnan luotettavuutta ja vastuullisuutta. Käytännössä Österreichische Lotterienin pelitoimintaa pyörittää sen tytäryhtiö Win2day, joka täyttää Veikkauksen ja Suomen viranomaisten edellyttämät vastuullisuusstandardit."

Suomeksi: Otimme sen valtiollisen toimijan kumppaniksi, joka huoli meidät. Svenska Spelhän antoi kättä naamaan kauan sitten. Täsmennetään sen verran, että pidän verkkojen yhdistymistä hyvänä asiana. Monopolin jeesustelevaa tiedottamista taas huonona vitsinä.

0
0
2.4.2017 - 12:30 #12411

Aki Pyysing

OP
+11672
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6534

Suomessa oli näköjään vaihdikas aprillipäivä. Mie en tehnyt yhtään aprillipilaa täysin poikkeuksellisesti. Tosin se johtui somen vähäisestä käytöstä. Näköjään kaikenlaiset kamelit ovat nyt krokotiilien kanssa parisuhteessa.

TOP3 löytämäni:

#3 Paavo Väyrysen väitettiin olevan samalla vaalilistalla murhamiehen ja muiden tuomittujen rikollisten sekä kristillisten kanssa. Tämä ei nyt mennyt keltään läpi. Paavo perushuumorintajuttomana yksilönä tuohtui tästä pilasta.

#2 Persujen puoluesihteeri väitettiin vaatineen viikon aikaa ottaa katumuspilleri kunnallisvaalien ehdokasasettelussa. Ei kai mikään puoluesihteeri myönnä, että heille voi tulla huteja? Eikä kukaan kuvittele, että joku luulisi, että viikon jälkeen sitten olisi kaikki mätä löydetty. Tulisi vain uusi deadline. Deadlineen mennessä on joko valmista tai ei. Kunnallisvaalien tiedettiin tulevan jo jokunen vuosi sitten. Tämä saattoi joltain mennä läpikin.

#1 Kim Lindströmin väitettiin pitävän järjettömänä myyntien ajoittamisen yrittämistä, koska kukaan ei voi ennustaa pörssikursseja. Sen sijaan Kim itse ajoittaa ostojaan, eikä osta juuri nyt. Miten sitten ostoja kannattaa ajoittaa, jos kukaan ei kerran osaa ennustaa? Ei kovin uskottavaa. Tämä tosin meni kaikilta läpi, oli sen verran taitavasti kirjoitettu.

Ihmettelin hiljan, miten pörssikurssit eivät olleet havaintoni mukaan oikeastaan ollenkaan liikkuneet edellisestä päivästä. Sitten tajusin kyseessä olevan lauantain. Pokeriturnausviikoissa on se hauska puoli (olen Macaossa), että viikonpäivät eivät aina ole ihan varmuudella hallussa. Tämä ei ollut tosiaankaan ensimmäinen kerta, kun lauantaina kurkkaan, missäs pörssikursseja pidetään. Myös sunnuntaiosumia löytyy, mutta vähemmän. Kun pyrkii joka päivä tarkistamaan tilanteen, muistaa usein, että edellisenä päivänä haroi tyhjää.

Käykääpäs rivakasti äänestämässä, vielä on hyvin aikaa. Keskimääräisen Sijoitustiedon lukijan ääni menee valistuneemmin perille kuin keskivertokansalaisen. Vanhempiani olen useasti yrittänyt lahjoa olemaan menemättä, mutta aina ovat käyneet laittamassa numeron lappuun. Mie linkkasin ennakkoäänestyspaikalle täysin poikkeuksellisti ensimmäisenä mahdollisena päivänä, koska se oli ainoa mahdollinen päivä. Miekin olen aina äänestänyt, kerran seurakuntavaaleissakin. Äänestäisin vieläkin jotain homopareja virkansa menettämisen uhalla vihkivää pappia, mutta kirkosta 1990 eronneet eivät kuulemma saa enää äänestää. Eikä sitä pappiakaan siis (eivät ole kai ehdolla), mutta jotain sen tukijaa.

0
0