Kurssillahan ei sinänsä ole väliä, vaan kokonaismarkkina-arvolla/EV:llä. Mutta anyways, tällä hetkellä kuivarahtitaksat on todella matalina ympäri maailmaa, joten lähikvartaalit tuskin tuovat firmalle helpotusta.
Inderes-foorumin yhtiöketjuun oli linkattu eilen illalla julkaistu yhtiöraportti. Lieneekö julkinen. Itselläni taitaa olla premium oikeudet ja raportti luonnollisesti aukeaa. Itse yhtiöön en ole tutustunut.
Ei tuossa todellakaan ole järkeä. Alla lainaus tiedotteesta.
Lisäksi Summa Defence on solminut viisi osakevaihtosopimusta hankkiakseen kuusi eri yritystä tytäryhtiöikseen. Näihin yrityksiin kuuluvat Lännen Tractors Oy, Lännen MCE AB, Aquamec Oy, Nordic Yards Oy tytäryhtiönään Uudenkaupungin Työvene Oy, Intlog Oy ja LightSpace Group Inc (USA) (yhdessä "Kohdeyhtiöt"). Lisäksi Summa Defence on sopinut ostavansa Sybimar Oy:n osakkeet Aura Mare Oy:ltä, joka on Meriaura Group Oyj:n toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen Jussi Mälkiän määräysvaltayhteisö ja jota omistaa myös Meriaura Group Oyj:n hallituksen jäsen Ville Jussila.
Kohdeyhtiöiden tiedot (luvut tuhatta euroa, ensin LV ja sitten voitto) Asiakastiedon tietojen perusteella:
Kuva
Tiedotteessa tosin lukee:
Summa Defencen ja Kohdeyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2024 oli alustavien tilintarkastamattomien lukujen mukaan 49,5 miljoonaa euroa ja käyttökate -4,2 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä Summa Defencen tytäryhtiöiden yhteenlaskettu tilauskanta on noin 200 miljoonaa euroa.
Meriaura Oy liikevaihtotieto Nordnetista LV 79 miljoonaa ja liikevoitto oli -16 miljoonaa euroa (paljon investointeja?).
Yhteensä tulevan yrityksen LV on noin 130 miljoonaa ja liikevoitto reilusti pakkasella.
Tulevalla yrityksellä tulee olemaan 866 801 277 + 3 972 398 486 = 4 839 199 763 osaketta. Koska päätöskurssi oli tänään 0,17 euroa niin tuleva yhtiö arvostetaan 823 miljoonan arvoiseksi. Melkoinen valuaatio.
Yritysjärjestelyssä Meriaura Oy:n nykyiset omistajat saavat uudesta yrityksestä vain 6,7%, Meriauran tj ja hallituksen jäsenen Jussi Mälkiä ja hallituksen jäsen Ville Jussila yhteensä 11,2% ja Summa Defencen nykyiset omistajat 82%. Melkoinen tilipäivä joillekin tulossa, kun osan omistus taas liudentuu.
Lisäksi Meriauran tj ja hallituksen jäsenen Jussi Mälkiä ja hallituksen jäsen Ville Jussila pääsevät kätevästi eroon riippakivestään Sybimar Oy:sta. Minkähänlainen suhmurointi tässäkin on takana, kun sekin ala on melko kaukana puolustusteknologiasta.
Joka tapauksessa, pieni ryhmä saa paljon ja muut osakkeenomistajat jätetään rannalle ruikuttamaan liudenneen omistuksen kanssa.
Meriaura Groupin osakeomistus jakautuisi Osakevaihdon jälkeen seuraavasti:
Summa Defencen perustajat, kohdeyhtiöiden nykyiset omistajat, Aura Mare Oy ja sijoittajat: 82,1 %
Meriaura Invest Oy: 11,2 %
Meriaura Groupin nykyiset omistajat (pl. Meriaura Invest Oy): 6,7 %
Meriaura Invest Oy on Meriaura Groupin lähipiiriyhtiö.
Summa Defence Oy on suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni, joka omistaa useita suomalaisia alan yrityksiä. Konsernin taustalla on suomalainen Aktiiviomistajat-sijoittajaryhmä.
Meriaura Group Oyj ("Yhtiö") tiedotti 29.1.2025, että se on allekirjoittanut ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jolla se ostaa puolustus- ja turvallisuusalan yhtiöitä yhteen kokoavan Summa Defence Oy:n koko osakekannan osakevaihdolla ("Osakevaihto"). Osakevaihto liittyy järjestelykokonaisuuteen, jossa samalla myydään Yhtiön tytäryhtiö Meriaura Oy:n osakkeet Meriaura Invest Oy:lle sekä hankitaan suunnatusti Yhtiön omia osakkeita Meriaura Invest Oy:ltä. Yhtiön varsinainen yhtiökokous hyväksyi 24.4.2025 järjestelykokonaisuuden ja valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään järjestelykokonaisuuden täytäntöönpanosta.
Kaikki edellytykset järjestelykokonaisuuden täytäntöönpanon aloittamiselle eivät ole vielä toteutuneet, jonka vuoksi Yhtiö täsmentää aiemmin antamaansa arviota järjestelyn toteutuksen aikataulusta. Täytäntöönpanon odotetaan tapahtuvan arviolta toukokuun 2025 kuluessa. Kaupankäynnin Osakevaihdossa annettavilla uusilla Yhtiön osakkeilla First North Growth Market Sweden ja Finland -markkinapaikoilla odotetaan alkavan arviolta 2.6.2025.
Onkohan pojille tullut riitaa siitä, kuka saa missäkin järjestyksessä myydä lappujaan?
Tätä on yrittänyt shortata yksi jos toinenkin, mutta lappuja on tosi huono saada lainaan. Kumma homma.
Sitä mie ihmettelen miksi Alma-täti on ollut niin hiljaa tästä kuplasta. Pravdalle tämä on liian monimutkainen, pitäisi osata yhteen- ja kertolaskua, mutta jos mie olisin Alma-täti, laittaisin Ari Rajalan tekemään tunnissa yrtitysanalyysin ja Olli Herralan kirjoittamaan jutun toisessa. Ari on pätevä yritysanalyytikko ja Olli viimeisiä vielä aktiivisia oikeistolaisia toimittajia, jota ei pelota että puliveivarit soittelee perään.
Tällaisia firmoja kun näkee listattuna raportoimassa liiketoiminnastaan yhtään mitään, niin menee jo osin uskottavuus koko pörssivetoiseen markkinajärjestelmään, koska tällaisissa tapauksissa ainoa liiketoimintaa yllä pitävä merkityksellisyys on rahan lypsäminen rahoitusmarkkinasta.
Ei niin väliksi onko se sijoittajilta, rahoituslaitoksilta, asiakkailta ennakkomaksuina (kunnes jossain oikeudessa tapellaan kun ei voida toimittaa) tjsp lypsettyä, kunhan vaan pääomahana pysyy auki jostain ja karavaani porskuttaa. Sitten kun riittävästi markkinaan syötetty sutta, niin vaihdetaan nimeä, yhdistellään vähän liiketoimintoja ja sekoitetaan pakkaa siten, että päästäisiin taas jostain lypsämään lisää.