Olet täällä

Kolumnit

Yhtiökokous on Pohjanmaalla juhlapäivä

Hupparikansa on löytänyt jo Helsingin yhtiökokouksetkin. Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä sijoittaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena. Yhtiökokouksiinhan ei ole pukeutumisvaatimuksia, ei edes Pörssiklubilla pidettäviin, mikä varmasti tuottaa siellä kravatteihin ja nykyisin myös jakkupukuihin tottuneelle henkilökunnalle sydämentykytyksiä.

Ennen tätä viikkoa olin käynyt yhdessä pohjalaisessa yhtiökokouksessa. Kävin nimittäin vuonna 1999 Ylistarossa Vaasan Läänin Puhelimen (vuodesta 2008 Anvia, vuodesta 2017 Viria) yhtiökokouksessa, jossa osallistujilla oli pääosin Pörssiklubillekin kelpaavat vetimet. Mie tosin laskin tasoa olemalla paikalla ilman hirttäytymisvälinettä kaulassa. Päädyimme yhtiökokousraporttini perusteella myymään VLP:mme Kuopion Puhelimelle, eli reissu ei ollut merkityksetön.

Luettuani Ilkka-Yhtymä Oyj:n yhtiökokouskutsun, joka ei sisältänyt ehdotusta omien osakkeiden ostamisesta, totesin olevan taas aika eteläkarjalaispojan uskaltautua lakeuksille. Pyysin mukaan turvanaiseksi yhden savolaisen, ettei miukumiseni olisi ainoa huomiota herättävä aksentti.

Olen pelannut jenkkifudista, mutta en koskaan yöpynyt Seinäjoella, joten päätimme mennä paikalle jo edellisenä iltana. Paikkakunnallahan on tähtinähtävyyksiä, kuten Alvar Aallon suunnittelemat Lakeuden Risti, kaupungintalo ja kirjasto sekä Pub Härmän Häjy. Näistä illalla auki oli vain karaokebaari, jonka edustalla ei liene vuoden 2006 jälkeen ammuttu ketään. Pubi onkin ehdottomasti matkan arvoinen turistikohde: Pari vanhempaa herrasmiestä vahvassa laitamyötäisessä ja nuorisoa laulamassa Suomi-iskelmää ainakin toisiaan koskettavasti. Seiniltä löytyi Jim Beam -kitara ja sekä Karhu- että Jaloviina-julisteita, aivan huikeaa.

Yhtiökokous oli kolmelta, mikä on erinomainen aika. Kymmeneltä alkavat pitäisikin lailla kieltää. Olin arvellut, että maailma ei Pohjanmaalla ole 20 vuodessa niin paljon muuttunut, että yhtiökokouksiin tultaisiin verkkareissa. En harkinnutkaan AC/DC-paitaa, vaan pukeuduin sovinnolla kauluspaitaan ja pikkutakkiin. Tämä oli hyvä valinta, sillä yhtiökokouskansa oli pääosin puvut päällä, kuten olin arvellutkin. Edustan nimittäin vanhanaikaista näkökantaa, jonka mukaan vieraiden olisi syytä kunnioittaa mahdollisuuksien mukaan isäntien määrittämää pukeutumisen tasoa, vaikka varsinaisia ohjeistuksia ei olisi annettukaan.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Timo Aukia, joka kehui, miten yhtymä on vahvasti matkalla kohti digitaalista tulevaisuutta. Lisäksi yhtiö aikoo laajentua myös kokonaan mediatoimialan ulkopuolelle.

Miuta vähän kylmäsi. Yhtiöllä on myytyään valtaosan Almoistaan kassassa rahaa 60 miljoonaa euroa, josta osakkeenomistajille jaetaan tänä vuonna 10 miljoonaa. Yhtiön markkina-arvo on 100 miljoonaa, ja sillä on vielä Almaa kurssilla 6,12 noin 55 miljoonan edestä. Tästä voidaan pyöristellen laskea, että Ilkan muun liiketoiminnan arvo on sijoittajien silmin MIINUS 15 miljoonaa.

Koska tämä on absurdi arvio alueellisen mediamarkkinajohtajan plussalla olevasta liiketoiminnasta, on ehkä relevantimpi arvio, että ensimmäisen osingonjaon jälkeen jääneet 60 miljoonaa rahaa arvostetaan markkinoilla selvästi alle 45 miljoonan.

Toimitusjohtaja Olli Pirhosen katsaus ei tuonut vuosikertomuksen lukeneelle juuri uutta. Helmikuussa tehty somessa.comin hankinta käytiin toki läpi. Miekin kävin sivuilla, ja harkitsen vielä, alanko somevaikuttajana promota ensin nettikursseja kuivakuppaukseen vai syötävää kultaa. Leikki sikseen, en tuomitse hankintaa, jonka hintaa en tiedä ja joka kuitenkin tähtää valtakunnalliseen toimintaan.

Yhtiökokouksen ylivoimaisesti viihdyttävin osio oli

Yhtiökokouskeskustelu

Ilkan lehdet toteuttavat digi-ideaa, jota olen monilta muiltakin mediataloilta toivonut: Niihin voi ostaa päivän katseluoikeuden 1,70 eurolla. Tekniikka on kehittynyt, koska edellisen kerran kun ostin jonkun Pohjalaisen (Ilkka-Yhtymän toinen päälehti Ilkan lisäksi) Saga Furs -uutisen, oli pakko syöttää luottokortin numero. Nyt yhtiökokousraportin osto hoitui tekstiviestillä.

Miulle ovat monet toimittajat väittäneet, että heidän toimintansa on riippumatonta lehden omistajan tahdosta. Päätoimittaja on tietysti asia erikseen. Voi olla, mutta Pohjalaisen juttuun yhtiökokouskeskustelusta oli kyllä poimittu lähinnä hengetön osuus vaikutelmalla, että kokousväen kysymyksiin olisi vastattu muutenkin kuin ”Teemme parhaamme” ja ”Tiedämme kyllä”-vastauksilla.

Yksi osakas sivisti ainakin miuta siitä, että Ilkka julkaisee maakunnan keskustavihamielisintä lehteä. Tällä varmaan tarkoitettiin Pohjalaista, joka onkin entinen kokoomuslehti. Pohjalaisen nykyinenkin päätoimittaja oli kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana, ei päässyt, ja aikoo palata päätoimittajaksi. Tämä on taas nostanut protesteja toimittajakunnassaan.

Ilkkahan taas on entinen keskustalehti. Molemmat ovat nykyisin virallisesti riippumattomia aviiseja.

Toinen kysyi toimitusjohtajalta, onko hän tietoinen ajoista, jolloin koko maakunta tuki vaikeuksissa ollutta Ilkkaa kymmenen vuoden etukäteen maksetuilla tilauksilla. Oli kuulemma sellainenkin aika, jolloin yhdellä pyörän jopparilla jaettiin koko lehti.

Kysyin savolaiselta avustajaltani, ymmärsikö hän, mikä on joppari. ”Varmaan vähän niin kuin tsuppari”, oli vastaus. Eipäs olekaan, vaan se mitä Itä-Suomessa kutsutaan tarakaksi, on pohjanmaaksi joppari. Matkailu avartaa ja parantaa kielitaitoakin.

Pirhoselta kysyttiin myös liiketoimintaan liittyvä kysymys, joka kiinnosti kovasti miutakin. Eli ”Mikä on kehutun Digi-Ilkan osuus bisneksestä?” Toimitusjohtaja ei tiennyt suorilta, mikä oli suorastaan vähän kummallista. Mutta hän arvioi kuitenkin suuruusluokaksi 5-10 prosenttia.

Lopulta myös kysyttiin, aikooko Ilkka käyttää varojaan myös omien osakkeiden ostoon. Tähän vastasi, kuten asiaan kuuluukin, hallituksen puheenjohtaja kertomalla, että kaikkia vaihtoehtoja tutkitaan. Lisäksi kokouksen puheenjohtaja huomautti, että jos olisi suunnitelmia, joista ei ole tiedotettu, ei niistä pörssiyhtiö voisi yhtiökokouksessa kertoa. On muuten yleinen ongelma, että kun toimiva johto on kertomassa jotain oikeasti kiinnostavaa, niin kokousta johtava juristi hyökkää väliin.

Lämpenin tästä kysymään kysymyksen, johon voi kyllä vastata. Eli ”Miksi Ilkka ei ole ostanut omia osakkeitaan, vaikka pörssikurssi on neljä ja yhtiöllä on varallisuutta viisi euroa. Parempaa investointia, kuin sellainen, joka tuottaa 25 prosenttia lisäarvoa per kauppa ei yhtiöllä oikein voi mitenkään olla tarjolla”.

Aukia vastasi tähän järjestämällä yleisökysymyksen, haluavatko osakkaat osinkoja vai omien osakkeiden ostoa. Pidin vastakkainasettelua vähän arveluttavana temppuna, sillä en ollut esittämässä osingonjaosta luopumista, vaan omien ostojen aloittamista.

Nämä voitonjakometodit eivät sulje toisiaan pois. Omien ostamisella ei ole välittömiä veroseuraamuksia, mutta osingonjaolla on. Mutta ymmärrän, miksi osakkaat, jotka aikovat jättää osakkeensa perinnöksi, preferoivat osingonjakoa. Heillehän ei muuten tule yhtiöltä koskaan kassavirtaa. Mutta yhtiön, jolla on kassassaan läjäpäin rahaa, ja jota ei pörssissä arvosteta lähellekään edes likvidin omaisuuden arvoon, pitäisi ilman muuta ostaa omia osakkeitaan. Näin siis edellyttäen, että yhtiö oikeasti ajaa osakkaiden etua.

Ajattelin kerääväni puolelleni saman verran kannatusta kuin siniset eduskuntavaaleissa. Mutta suureksi yllätyksekseni pohjalaiset osakkaat olivat hyvin kartalla, ja käsiä nousi ihan reilusti kannattamaan myös omien ostamista. Olin tosin jo etukäteenkin käsityksessä, että Seinäjoella osataan yrittämisen lisäksi sijoittamisen perusteet paremmin kuin esimerkiksi Lappeenrannassa. Uskallanko tämän lausunnon jälkeen vielä mennä tapaamaan yrittäjäveljiäni ainakaan Miljan Plussaan, on vielä pohdinnassa.

Tähän keskustelu tilinpäätöksestä päättyikin. Seuraavana kohtana oli tilinpäätöksen vahvistaminen. Kokouksen puheenjohtaja hauskuutti ainakin miuta mainitsemalla, että jos osinkoja haluaa, olisi parempi hyväksyä.

Muu oli normaalia ammattitaitoista kokouksen läpijuoksutusta. Keskustelua käytiin vielä kohdassa lahjoitusvaltuutus. Yksi osakkaista oli huolissaan, aiotaanko 50.000 euron lahjoituksia mahdollisesti tehdä kovinkin monta, kuten tekstistä voi ehkä päätellä. Puheenjohtaja sanoi, että hän lukee tekstin niin, että hallitus voi tehdä vaikka 50.000 yhden euron lahjoitusta, mutta kokonaissumma ei saa olla sen suurempi. Tämä vastaus huvitti miuta ja tyydytti kaikkia.

Huumorintaju onkin kokouksen puheenjohtajalla ominaisuus, josta on usein varsin kuivissa yhtiökokouksissa paljon iloa. Vielä viime vuosituhannella luulin, että puheenjohtajan tärkein tehtävä näissä kinkereissä on antaa mahdollisimman vähän puheenvuoroja, että päästään nopeasti kahville. Tai Hartwallin tapauksessa kaljalle ja vanhan hallituksen puheenjohtajan aikoina Reveniossa jopa viinille.

Kokouksen jälkeinen kohokohta oli, kun yksi hallintoneuvoston jäsen tuli nykäisemään hihasta ja kysymään, olinko se, joka oli vaatinut omien ostoja. Hän kertoi myös itse kannattavansa asiaa. Totesinkin hänelle, että kun printtibisneksessä ollaan, niin rahan printtaaminen menisi sujuvasti mukaan toimialaan.

Päädyin toisesta pohjalaisesta yhtiökokouksestani eri johtopäätökseen kuin edellisestä. En nykyhinnalla liene myymässä osakkeitani, vaan jään tarkkailemaan tilannetta. En usko Ilkan johdon olevan ainakaan aikeissa tuhlata osakkaiden rahoja, vaan pyrkivän kannattaviin investointeihin. Omaisuuden aliarvostus tuo suojaverkkoa Ilkan mahdollisiin äkkinäisiin yritysostoihin.

Markkinat suhtautuvat Ilkan tuleviin investointeihin epäluuloisesti. Tätä epäluuloa osakkeita omistamattoman toimivan johdon ja osakkaiden intressien ristiriitaisuudesta voisi hälventää tehokkaimmin johdon sitouttamisen lisäksi omien osakkeiden osto-ohjelmalla. Sellaista ei kuitenkaan liene tulossa, ainakaan ennen ensi kevättä, jos silloinkaan.

Osakemarkkinat toimivat sittenkin

Aloittaessani Ilkka-projektini 2016/7 vuodenvaihteessa osake noteerattiin @2,67 ja tuolloin Alma oli vitosen paikkeilla. Tässä hintasuhteessa ei ollut mitään järkeä, joskin tämä tilanne säilyi varsin pitkään.

Nyt Ilkka sulki @3,87 ja Alma @6,12. Ilkasta on tullut osinkoja 0,12 + 0,14 + 0,2 = 0,46 euroa ja Almasta 0,16 + 0,24 + 0,35 = 0,75 euroa. Jätän tarkemmat laskelmat niistä kiinnostuneille, mutta kaikkien Almojen vaihtaminen Ilkkaan vuodenvaihteen 2017 tienoilla olisi ollut toistaiseksi onnistunut operaatio. Nythän Ilkan ja Alman suhde on höllempi, ja tulevaisuudessa voi käydä mitä vain.

Kaikkien Almojen myyminen @6,66 ja niiden vaihtaminen Ilkkaan @3,20 syyskuussa 2017 meni vielä paremmin. Eli hintasuhde leveni (1,87 -> 2,07) siitä, kun tein ensimmäiset Ilkka-ostokseni. Tuolloin ajoin yhdessä harvoin kauppaa käyvistä sijoitusyhtiöistäni läpi tämän operaation. Hintasuhteen levenemisessä ei ollut logiikkaa, mutta niin se vain lyhyellä aikavälillä osakemarkkinoilla välillä menee. Ilkka-projektini on entisestään vahvistanut uskoani perusteesiini osakemarkkinoilla, joka on:

Lyhyellä aikavälillä osakemarkkinat käyttäytyvät usein ilman takaraivoa, mutta pitkällä täysin rationaalisesti.

P.S. Onko maakunnallisille uutisille kysyntää? Alla tämän päivän Pohjalaisen viisi luetuinta uutista:

1. Järjetöntä! Pohjanmaan pelastuslaitos laukoo suorat sanat vaarallisen pääsiäisperinteen vaalijoille – ”Vei resursseja juuri sieltä, missä niitä tarvittiin” Julkaistu 21.04.2019 11:15

2. Sauna ja piharakennus tuhoutuivat tulipalossa Maalahdessa Julkaistu 21.04.2019 10:54

3. 20-vuotias vaasalainen ajoi kovaa ylinopeutta Vaasan keskustassa Julkaistu 20.04.2019 14:27

4. Autoilija törmäsi hirveen Mustasaaressa perjantaina illalla – hirvi loukkaantui Julkaistu 20.04.2019 14:08

5. 83-vuotias kuljettaja oikaisi ryhmittymissäännöissä Vaasan keskustassa – autot kolaroivat Julkaistu 20.04.2019 14:44  

Keskustele Ilkka-Yhtymästä

Akin kolumneja Ilkka-Yhtymästä aiemmin:

Ilkan pitäisi ymmärtää ostaa omia osakkeitaan 11/18

Ilkan pohjalaisen liiketoiminnan markkina-arvo on miinus 20 miljoonaa euroa 7/17

Willimies nuijamiehen kimpussa 1/17

Antakaa minulle vihamielinen yritysvaltaus 5/15

 

 

Tuplaa tulosi ja sijoita ne tuottavasti: Tienaa, sijoita ja vaurastu -koulutusseminaari Helsingissä syyskuussa 2019. Kouluttajana mm. Jarkko "Random Walker" Aho.
Liity Sijoitustiedon jäseneksi