Olet täällä

Kolumnit

Unissasi!

Unissani esiintyy yleensä ajallisesti lyhytkestoisia tilanteita, jotka pohjustavat ja perustelevat jotain unessa kokemaani tunnetilaa. Kuten esimerkiksi, minulla on unissani usein kiire lentokentälle, ja passi ja rahat ovat hukassa. Kiireen tuntu, epäonnistumisen pelko ja varasuunnitelmien nopea harkitseminen ovat siis unen ainoa varsinainen sisältö.

Tiede ei osaa sanoa unista vielä oikeastaan yhtään mitään. Sen verran tiedetään, että aivojen pitää antaa levätä, että ne toimisivat kunnolla. Unet voivat olla aivojen buuttaantumisen sivutuote, jonkinlaista satunnaista tarinan kerrontaa, kun päivän tapahtumat, pitkäaikaiset muistot ja oma persoonallisuus kiehuvat kattilassa yhdessä random walkin eli satunnaisen kohinan kanssa.

Joidenkin mielestä unien näkeminen on eräänlaista simulaattoriharjoittelua. Aivot harjoittelevat kiire-, pakenemis- ja väkivaltakohtauksia, jotta valveilla nämä toiminnot sujuisivat paremmin.

Ei siis ole yllättävää, että joissakin alkukantaisissa kulttuureissa heimo kokoontuu kuulemaan ja keskustelemaan jäsentensä näkemistä unista. Yksilön tila ja suoriutuminen on yhteisöä koskettava asia.

Yksi unistani on jäänyt erityisesti mieleeni. Siinä olin tarpomassa rynnäkkökivääri kädessä, muuten siviilivarusteet päällä ja perhe mukana. Muodostelmassa korkealla lentävät sotilaslentokoneet pudottivat jotain, jättäen peräänsä sateenkaaren väreissä kirkuvan vanan. Haistoin otsonin tuoksun. Tajusin unessa, että sota (?) oli hävitty – paskiaiset olivat ionisoineet ilmakehän.

Uni jäi mieleen hassun superaseen takia, mutta sittemmin olen miettinyt enemmän tuota loppua. Heräsinkö sen takia, että uni loppui? Miksi se loppui juuri tuohon kohtaan? Olinko luovuttamassa, ja mitä siitä olisi seurannut? Vai jatkamassa taistelua, ja mitä siitä olisi seurannut? Oliko unen tarkoitus opettaa minua luovuttamaan oikeassa kohdassa?

***

Kevät 2020 tulee jäämään aikakirjoihin. Luonto näytti meille paikkamme, ja rakentamiemme järjestelmien haavoittuvuuden. Tappioprosentin ei tarvitse olla kummoinen, että sen seurauksena lajina, ja yksilöinä, vetäydymme arvioimaan tilannetta uudelleen – odottamaan, että vaara on ohi.
 

Osakemarkkinat laskivat yhdessä kuukaudessa noin kolmanneksen, ja pohjien löytymisen jälkeen nousu on syönyt kurssilaskusta noin puolet. Kuten niin pitkään kuin muistamme, kurssinousu on ollut USA:n puolella parempaa kuin Euroopassa keskimäärin, ja Suomen kurssikehitys on ollut parempaa kuin Eurooppassa keskimäärin.

Tämä on aika tuttu tilanne. Erilaisia flash- tai kauppasotakrässejä, suuruusluokaltaan 10-20 prosenttia, on nähty aiemminkin. Niiden perään tulleet nousut ovat olleet yhtä lailla nopeita, ja pääsääntöisesti vuoden sisällä on jo kolkuteltu vanhoja huippuja.

Tässä valossa olisi melko loogista olla juuri nyt onnellinen osakesijoittaja – tai viimeistään rynnätä ostoksille, kun vielä alennushintaan osakkeita saa.

Tilanne on kuitenkin koronan myötä ennennäkemätön. Talouden täydestä pysäyttämisestä ja pitkän aikavälin vaikutuksista ei ole kokemusta. Entäs jos tämä on kuin 90-luvun Suomen lama, tai vuoden 2008 globaali finanssikriisi?

Finanssikriisissäkin markkina laski ensin nätisti hieman päälle 20 prosenttia, ja pohjien löytymisen jälkeen nousu söi kurssilaskusta noin puolet. Jos erehdyit ostamaan tuon nousun jälkeen alkukesästä 2008, olisit päässyt kokemaan 53 prosentin arvonpudotuksen. Siinä ei paljon olisi lohduttanut, että sentään huipuissa et mennyt ostamaan – silloin arvonpudotusta olisi tullut 58 prosenttia. Sijoittajalle tuollaisella erolla lopputuloksissa ei ole mitään henkistä merkitystä.

Eli pitäisi arpoa, olemmeko nyt finanssikriisissä. Ehkä. Velkatasot ovat valtavat, ja aivan varmasti kaapeista löytyy taas luurankoja, ihan kuten viime syksynä pieni kireys rahamarkkinoilla meinasi käynnistää LTCM-henkisen hedge fund-kriisin, jota USA:n keskuspankki ryntäsi operaatioillaan paikkaamaan. Euroopassakin havahduttiin kymmenen vuotta sitten Etelä-Euroopan velkaongelmiin ja siten Keski-Euroopan pankkien ongelmiin vasta finanssikriisin avittamana. Kunnon laskukautta onkin verrattu vuoroveteen, joka paljastaa, kuka uimareista on nakkena.

Karkeasti voisimme siis hahmotella skenaarioanalyysin lopputuloksena, että jos meillä on nyt finanssikriisi, salkku voisi sulaa seuraavan 12 kuukauden aikana jopa puolella, mutta jos tämä on tavanomaisempi hetkellinen shokki, kurssit ovat 12 kuukauden päästä viidenneksen korkeammalla.

Jos jää odottamaan osakkeiden arvon puolittumista, voi päätyä sivustakatsojaksi ja ulos nousumarkkinasta. Sekin on riski. Jos taas on nyt mukana, ja kurssit puolittuvat, voi joutua odottamaan pitkään, että kurssit elpyvät takaisin nykytasolle. Finanssikriisissä siihen meni neljä vuotta.

Minä ajattelen niin, että en osaa sanoa, onko todennäköisyys Ison Puhdistavan, Travis Bickle-tasoisen romahduksen tapahtumiselle 30% vai 60%. Enkä oikeastaan edes välitä. Tiedän, että horisonttini on pitkä, ja minulla ei ole jäljellä olevani sijoitusajan puitteissa halua ottaa sitä riskiä, että tämä on vain syvä korjaus eikä romahdus. Riski katsomoon jäämisestä on liian suuri. En pudota rynkkyä, vaikka pelottaakin.

Kommentoi kirjoitusta ja lue Juhanin aiemmat tekstit blogiketjusta: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta

Jarkko Aho (Random Walker) 4/2020: Helsingin pörssin arvostus ja kiinnostavimmat osakkeet koronakriisin keskellä
Liity Sijoitustiedon jäseneksi