Nuorena tunteet ovat voimakkaampia. Husulan Casinolla vuonna 1985 ajattelin, että olen saavuttanut onnellisuuden maksimin. Sillä olin onnistunut organisoimaan itseni Vehkalahdelle Peer Güntin keikalle ja Twist Twist Erkinharju löi juuri ensitahdit. Enkä ollut edes kovin paljon arviossani väärässä. Kouvolan pojat vetivät 17-vuotiaan silmin huikean setin ja vielä bonuksena suunnittelemattomankin encoren loppuunmyydylle Husulalle.
Tietäjät tietävät, että Kouvolan trio voitti Rockin SM:n 1984, mutta suurin menestyslevynsä ”Backseat” julkaistiin vasta 1986. Pitkätukat olivat siis urallaan juuri parhaassa nousussa, mutta eivät vielä ottaneet sitä saavutettuna etuna.
Ainakin 80-luvun fysiikassa opetettiin, että entropia kasvaa ajan myötä. Vastaan voi pyristellä, mutta mitään ei voi. Niinpä Husulan Casino on ollut vuosikymmeniä korkeintaan varastona. Mutta Peer Günt kiertää edelleen.
Kävin kymmenkunta eri kertaa ainakin neljässä eri kylässä katsomassa T.Nikkiä, Tsöötz Kettulaa ja Twist Twist Erkinharjua, eli Edward Griegin musiikkia Henrik Ibsenin näytelmään vuosina 1983-2005. Nämä saattoivat tosin kaikki olla viime vuosituhannen puolella.
Pokeribuumin ja tsunamin vuotena 2005 Timo Nikki siippansa kehotuksesta ja Turkuun muutettuaan antoi Twist Twistille ja Tsöötzille kenkää bändistä liiallisen dokaamisen vuoksi. Tämä vahvistaa teoriaani, että pelkästään Turussa syntyminen ei kiristä pipoa, vaan myös sinne muuttaminen.
Satakuntalainen Petteri Orpokin saattoi olla ihan huumorintajuinen, mutta se muutti Turkuun opiskelemaan. On muuten jännä valoilmiö, että porilainen ja eteläkarjalainen läppä tykkäävät toisissaan. Molemmissa paikoissa vittuilu on välittämistä, eikä jotain anteeksipyydeltävää.
Ei sillä, etteivät Tsöötz ja Twist Twist olisi ennen keikkoja ryypänneet. Erkinharju avautui Rumballe 2013:
”En pystyisi ikinä vetämään tuplabassareita sillä valonnopeudella, millä jotkut pikametallihörhöt niitä vetävät. Silloin ei varmaan pystyisi olemaan kännissä keikalla. Itse olen aina pelannut varman päälle ja ottanut muutaman ennen keikkaa.”
Lisäksi parhaimmillaan aivan uskomaton rumpali kertoi paskantaneensa nahkahousuihinsa Lapuan keikalla 1987, joten ihan muutamaan se ei ole aina välttämättä jäänyt.
Olin joka tapauksessa live Peer Güntittä pari kolme vuosikymmentä. Arvelin, että bändi ilman rumpaliaan olisi vähän kuin alkoholiton olut. Voihan se siis vaikka maistuakin, mutta känniin ei tule varmasti. Twist Twistin pallin paikkaaminen on helppoa kuin Susijengissä vähän huonoa päivää pelaavan Lauri Markkasen korvaaminen, ajattelin.
Lauantaina Vaahteramaljan (jos ette tiedä, mikä on Vaahteramalja, hävetkää) jälkeen oli kuitenkin näppärästi Korjaamolla T. Nikin nykyinen bändi. Kävin kurkkaamassa.
Basistin hauis on korkeintaan puolet Tsöötzin vastaavasta, eikä rumpalilla ole Erkinharjun raivosta neljännestäkään.
Timo Nikki laulaa edelleen möreästi ja skebakin pysyy käessä.
Tarinan ensimmäinen opetus yrittää olla, että olisivatpa Teijot Kettula ja Erkinharju jaksaneet ryypätä kohtuudella. Eli vasta keikan jälkeen. Ei kai edes Turussa olla niin nihilistejä, ettei shown jälkeen voisi lärvejä vetää? Joka tapauksessa en suunnittele meneväni enää katsomaan Nikin jazzbasistia ja ravintolarumpalia. Menee vain keltamustaa, mutta nuorta sydäntä sykähdyttäneet muistot pilalle. Elleivät lapsenlapset vaadi.
Toisaalta Kouvolan Yön Timo näytti nauttivan soittamisesta ja keikalla oli kohtuullisesti väkeä, jolla alkaa veri virtaamaan pitkästä aikaa suonissa muistakin kuin verenpainesyistä, kun kuulevat Vuorenpeikkojen tanssin tulevan kajareista.
Ymmärrän hyvin, että Nikki laittoi vanhat kaverinsa lauluun, kun ei jaksanut katsella niiden ryyppäämistä. Keikan ja haastattelujensa perusteella se vaikuttaa elävän hyvää elämää. Joten tarinan toinen opetus yrittää olla, että viinan- ja huumeiden huuruista rock’n’roll -elämää ei ole pakko kitarasankarinkaan elää. Jimi Hendrix saattaisi olla eri mieltä. Jos olisi elänyt yli 27-vuotiaaksi.
Timo Nikki täytti tänä vuonna 65 vuotta. Kumpi on onnellisempi: Hendrix haudassa vai Nikki Turussa?
Ja sitten vielä rakennan aasinsillan osakesijoittamiseen:
Grindaaminen kannattaa osakkeissakin. Kun tarpeeksi kauan tekee sitä. Soittaa vain hyvää perusmusiikkia ja yleisö tulee. Ei joka ilta eikä jokaiselle keikalle, mutta tulee.
Tämän viikon kivitaulu ovat Akin kolme teesiä:
- Osakkeen vanhaan hintaan ei välttämättä palata koskaan.
- Kertaosinko ei ole mikään tae tulevista osingoista.
- Stop-loss on teknistä analyysiä.
Tapasin nimittäin viikolla yleisesti uskottavia sijoittajia, jotka eivät selkeästi näitä hyväksy. Toisaalta kaikki eivät tykkää Peer Güntistäkään. Tosin nämä teesit eivät ole mielipidekysymyksiä.
Paitsi ehkä kohdan kolme vaatii teknisen analyysin määritelmää. Ja sen tajusin vasta tällä viikolla, muut ovat Seppo Saariotakin vanhempia perusriffejä.
Löysin internetsistä tällaisen:
”Tekninen analyysi on rahoitusmarkkinoilla käytetty menetelmä, jossa historiallisia hintatietoja ja kaupankäyntivolyymia tutkitaan tulevien hintaliikkeiden ja trendien ennustamiseksi.”
Stop-loss on taas strategia, jossa etukäteen määrätty hintamuutos triggeröi kurien realisoimisen. Mitä muuta tämä on kuin hintatietojen tutkimista?
Mie pysyttelen siis vanhassa uskonnossani
”Price is what you pay, and value is what you get”.
Eli nähdäkseni kurssien heilunta on vaikeasti ennustettavaa, mutta lopulta ne lähestyvät ”oikeita” hintoja. Jolloin selviää, olenko arvioinut ”valuen” aikoinaan väärin.
P.S.
Oli hilpeää lukea Soundista Peer Güntin ensimmäisen levyn arvostelu 1985. Siinä mainittiin, että yleensä kaverit, jotka laulavat, etteivät halua olla rocktähtiä, eivät haluaisi mitään muuta enempää. Ja että biisiensä nimet, kuten ”Bad Girls”, "Hard Through the Night" ja “Wild Women” viittaavat vähän Kouvolaa suurempiin ympyröihin.
Toivottavasti arvostelija ei koskaan törmännyt Tsöötziin ja Twist Twistiin Kouvolan tai missään muussakaan yössä.
Keskustele kolumnista Akin päiväkirjassa
