Björn ”Nalle” Wahlroosin uusimman päiväkirjan ”Nurkkahuone” hankkiminen vaati enemmän voimistelua kuin luulin. Alakerrassani on heikosti varusteltu Suomalainen Kirjakauppa, mutta oletin Nallen sentään valikoimaansa mahtuvan.
Tässä olinkin oikeassa. Mutta ensimmäisen erän nallekarkkeja hamstrasivat entistä sprintteriä nopeammat. Luultavasti käyttivät epäreiluja apuvälineitä, kuten rollaattoreita.
Zoomerithan eivät ainakaan paperikirjoja lue, koska TikTokissa on helpommin ymmärrettävää ja visuaalisempaa sisältöä. Aika aikaansa kutakin, sanoi Nicolae Ceaușescu teloituskomppanian edessä joulupäivänä 1989.
Ihmettelen kyllä vielä Nurkkahuoneen suurta suosiota, koska olen taloushistorian harrastuksessani ollut ainakin internetissä semiyksinäinen. Välillä vaikuttaa siltä, että älypuhelittomat buumerit ovat ainoata seuraa, jossa voi edellisen vuosituhannen tai edes viime vuoden taloushistorian käännekohtia taivastella. Mutta ei niillä ole tunnareita Sijoitustietoonkaan.
Yhden hitin ihmeet, jotka veivaavat aina samaa levyä muiden tekemistä talouspoliittisista virheistä, ovat asia erikseen. Jos olet täsmälleen samaa mieltä, etkä millään tavalla kyseenalaista ehdotonta kantaansa, pääset helposti heidän silmissään järkihenkilöiden kirjoihin.
Nallekarkkikirjat
Patologiselle suomalaisen pörssihistorian harrastajalle Nallen päiväkirjat ovat pakollista luettavaa.
Joku kylpä on lainannut päiväkirjojen ensimmäisen osan ”Barrikadeilta pankkimaailmaan 1952-1992”, eikä palauttanut. Tai sitten ostin sen Tupulle tai Hupulle lahjaksi, mutta luin itse ensin. En muista. Väitteet vuosikymmeniä kestäneen runsaan alkoholinkäytön muistia parantavista vaikutuksista eivät välttämättä vertaisarviointia kestä.
Nämä kaikki kolme päiväkirjaa ovat taloushistoriallisia merkkiteoksia. Edellisestä eli ”Sateentekijät 1992-2001” tein vähän isommankin arviontyngän. Nalle ilahduttavasti sivuuttaa uusimmassaankin pullamössösukupolvien palvoman poliittisen korrektiuden ja arvioi edelleen tapaamansa väen fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia surutta.
Jäin pohtimaan, miten Wahlroos miuta kuvailisi. Emme tosin koskaan ole tavanneet siten, että Nalle sitä muistaisi. Ensimmäisessä fanitilaisuudessaan olin kyllä jo 1980-luvulla HKKK:n juhlasalissa. Kirjan tyylin mukainen kuvaus nykyisestä habituksestani olisi ”ainakin 20 kiloa ylipainoinen vajavaista ruotsia väkisin sönköttävä sattumaluutnantti”.
Jos on mahdollisuus päästä seuraamaan Nalle-showta livenä, menen pitkäaikaisena fanina varmasti. Suosittelen muillekin. Toki pitää tykätä brittihuumorista ja terävistä sivalluksista vasemmalle, oikealle ja keskelle. Ja parista alakoukusta vyön alle.
Kenen kannattaa käyttää Nurkkahuonetta?
Mikäli ei suomalainen pörssi-, talous- tai nallehistoria kiinnosta pätkääkään, kannattanee jättää Nurkkahuone väliin. Ei Nalle niin hyvä kirjoittaja sentään ole. Ainakaan suomeksi.
Harkitsin kyllä eräänlaisten päiväkirjojen hankkimista Nallen äidinkielellä muminsvenskalla kirjoitettuna, mutta kotitaloudessamme päätettiin äänin 1-1 hankkia kuitenkin suomenkieliset.
Mutta jos vähänkään kiinnostaa, ja lukeminen maistuu, sitten tämän lukeminen on suorastaan pakollista. Mikäli tahti on vaikkapa vain yksi kirja vuodessa, tässä on oiva optio.
Mitä kirjasta opin?
Kuulin ensimmäistä kertaa monista toteutumattomista kaupoista, jotka toteutuessaan olisivat siirtäneet mantereita. Tai ainakin värisyttäneet Itämerta. Koska en ole HS Kulttuurin kirja-arvostelija, en luettele niitä.
Luen nimittäin talouskirjallisuuttakin kuin jännäreitä. Eli en tosiaankaan googlaa kesken kaiken - enkä tietenkään etukäteen - mitä oikeasti tapahtui. Ja Björn Brorsson kirjoittaa kauppaneuvotteluista kuin Louis Masterson Morgan Kanen kaksintaistelusta Tombstonessa. Jos vihaa spoilereita, ja sitten jakaa niitä muille, toimii loogisesti kuin feministit muslimien maahanmuuton suhteen.
Olen ollut käsityksessä, että Nallella on vahva itsetunto. Tätä näkemystä en päässyt muuttamaan. Mutta nyt arvelen, että Wahlroos ymmärtää paremmin kuin keskimääräinen hankkenilainen, että sillä on käynyt monessa vaiheessa tosi hyvä tsägä. Erityisesti silloin, kun haluamiaan kauppoja on jäänyt tekemättä.
Erityismaininnan antaisin pokeriterminologian oikeasta käyttämisestä. Ellen olisi lukenut, että poikansa Thomas oli lukenut käsikirjoituksen etukäteen. Stubun kanssa löimme päitämme yhteen nollareitten pokeribuumin aikaisissa pokeripöydissä ihan huolella. Tein Pokeritietoon aikoinaan haastattelunkin Thomasista, mutta en löytänyt sitä Sijoitustiedon Akin vanhoista, sniif. Lost in Transition.
Kirjassa ei ole kuvia kummastakaan lapsesta, mutta miniästä sentään. Ja Ruotsin kuninkaasta useita. Thomastahan suunniteltiin kidnapattavaksi 2011, mutta virolaisten rikollisten onneksi jäi yrittämättä. Tuntemani Stubu olisi leiponut eestiläiset Tim Heathinä lattiaan. Huomionarvoinen tapahtuma vanhan pokerikaverini Timin kidnappausyrityksessä oli, että aussi menetti yhden hampaan, mutta sai yhden sormen.
Mistä saamme Nallelle seuraajan?
Björn Wahlroos on luopunut valtaistuimistaan Sammossa, Nordeassa ja UPM-Kymmenessä, joten tarvitsisimme rivakasti yhteiskunnallisesti aktiivisen yritysjohtajan äänitorveksi markkinatalouden ja vastuullisen talouspolitiikan puolesta. Siis sellaisen, jolla on edelleen kädetkin savessa ja siten enemmän uskottavuutta. Helppohan se on miljardöörin eläkkeeltä huudella, kuittaavat Nallen jutut pian väki, jonka elämän tavoite on tosi-tv, oma pesä ja pieni perhe.
Korvaajaa emme saa ainakaan Woltin Miki Kuusesta. Joka ensin kertoo hallituksen leikkausten vieneen suomalaisten uskon tulevaisuuteen. Ja sitten kiistää niin jyrkästi muuttavansa veropakolaiseksi Lontooseen, että on syytä epäillä verotuksen olevan tärkein syy Mikille muuttaa kauniitten naisten, hyvän ruoan ja aurinkoisen sään saarelle.
On varmaan kiva leikkiä Varajeesusta talousvasemmistolaisille tienattuaan 100x Fuck You -rahat kolmekymppisenä. Mutta olen havainnut varhaisen vaurastumisen nostavan ihmisissä esiin tunteen, että pystyvät kävelemään vetten päällä. Asiassa kuin asiassa. Vaikka ei siitä oikeasti olisi edes kutistustuntumaa.
Tosin bisnesstrategiana iloisena veronmaksajana ja oikeistohallituksen päälle räkivänä esiintyminen saattaa olla aika hyväkin. Nimittäin seuraava vasemmistohallitus tekee Woltin toimialalla tärkeitä päätöksiä. Ja suotuista poliittista kehitystä omalle yritykselleen tavoitellessaan, on monien bisnesetiikan sisällä tavoitella kansantaloudelle tuhoisia toimenpiteitä.
Enkä nyt Mikiä yksin syytä. Nallen kirjasta löytyy hyvin materiaalia myös EK:n viidennestä kolonnasta ja muustakin vasemman posken kääntämisestä. Nalle kuitenkin laittoi omiaan ampuvan terroristijärjestö Paperiliiton polvilleen ilman, että se firmalle maksoi juuri mitään. Tähän ei EK:n muilla vetureilla ollut munaa eikä ehkä varaakaan.
Mie vähän pelkään, että korvaajaa entiselle kommarille markkinatalouskansan ylipapiksi ei löydy mistään. Klassinen bisnesfilosofia on ”Pysy erossa politiikasta”. Ja tämä on fiksua. Polarisoituneessa yhteiskunnassa ei kannata suututtaa kumpaakaan puolikasta.
Mutta Suomi tarvitsisi kovasti karismaattista yritysjohtajaa, joka uskaltaisi saarnata koko kansalle markkinataloususkontoa. Ja sellaisella viestillä, joka keskustavasemmistolaisen Ison Mediamme julkaisukynnyksen ylittää.
P.S. Jään odottamaan tulossa olevaa Nallen poliittista muistelmateosta innokkaana kuin teinipoika deittejä, joista on etukäteen annettu ymmärtää.
