Tiedän voittaneeni jalkapalloammattilaisilta Ladbrokesin 2000-luvun puolenvälin nettipokereissa kuusinumeroisen summan. Pokeriammattilaisille urheilutähdet ovatkin yleensä parhaita mahdollisia asiakkaita: Paljon enemmän rahaa kuin ymmärrystä juuri nyt pelattavasta pelistä, mutta rajattomasti kilpailuhenkeä.
Luultavasti vain rikolliset mättävät Euroopassa enemmän rahaa uhkapeleihin kuin ammattiurheilijat. Suomessa nämä molemmat kasinoiden perusasiakasryhmät on onneksi saatu pääosin siirrettyä pois laillisista peleistä.
Niinpä melkein korkkasin tänään aamuyöstä NHL:n viidennen finaalin Florida-Edmontonin erätauolla, kun luin Hesarista Pikkuhuuhkajien maalivahdin sijoittamishistoriasta. Rahapelien lisäksi auto, kellot ja naiset ovat uransa alku- ja myös loppuvaiheissa olevien urheilutähtien tavanomaisimmat sijoituskohteet.
Joten 205-senttisen Lucas Bergströmin ”Eniten indeksirahastoihin, vähän kryptoihin ja startupeihin” loksautti neljän päivän absolutistin suun janoisesti auki.
Epäilen, että jos laittaisi kyselyn
Kuka sanoi seuraavaa:
” Ajattelen, että sijoitusten hajauttaminen on järkevää. Suurin osa sijoituksistani on keskitason riskin kohteissa, ja pieni osa on sijoitettuna korkean riskin sijoituskohteisiin. Minulla on hyvä portfolio.”
- Jasmin Hamid
- Martin Paasi
- Merja Mähkä
- Lucas Bergström
vaihtoehto neljä ei sijoittajapiireissä saisi kovinkaan montaa osumaa. Mutta näin Pravda kertoi jalkapallomaalivahdin sanoneen.
Hesarin oli luonnollisesti haastettava keinottelu ja kysyttävä, miksi kryptovaluuttoihin kannattaa sijoittaa. Lucaksen vastaus oli lyhennettynä ympäripyöreähkö ”Ne ovat mielenkiintoisia”. Miekin olisin luultavasti kysynyt toimittajana samaa.
Nostatettuani vähän kryptokiihkoilijoiden verenpainetta, teen tunnustuksen: Jos olisin sijoitusurani alussa, todennäköisesti miullakin jotain kryptoniittiketjua olisi salkussa piilossa. Mie nyt kuitenkin osallistuin paineen alla lukion kimppalottoonkin vuonna 1985. Fomottamista vastaan taisteleminen on vaikeampaa nuorena kuin silloin, kun hiekkahoito on murrosikää lähempänä.
Lisäksi treidasin aikuisehkolla iälläkin 1992-1995 vielä optioita raivokkaasti. Eli pelasin nollasummapeliä kovalla reikillä. Ja ilman tietoa ulkomaisten sijoittajien rahavirroista, kuten joillain optiopelin osapuolilla varmasti oli.
Tai oli miulla kerran. Soitin Alfred Bergiin Marco Granskogille kysyäkseni jotain. Marco lähti selvittämään asiaa ja unohti tangentin auki. Kuulin Matti Taipaleen sanovan taustalla ”It looks horrible, doesn’t it?”. Tästä päättelin rivakasti ulkomaalaisten olevan lähinnä myymässä juuri sillä hetkellä. Ja taisin sitten tuupatakin lisää jotain osto-optioita menemään.
En siis tuomitse 22-vuotiaiden kryptosijoituksia, vaikka itse en 58-vuotiaana niihin koske. Ottamattomuuteeni on selkeä peruste: Jos ottaisin sellaisessa tuottamattomassa hyödykkeessä pataan, jossa miulla ei taatusti ole mitään markkinaedgeä, ratkeaisin varmuudella ryyppäämään. Ja dieetti kusisi taas kerran.
Jos kryptojen markkina-arvo lähipäivinä tuplaantuu nykyisestä kolmesta biljoonasta dollarista kuuteen biljoonaan (= noin 40 Warren Buffettia), kasino vain onnittelee voittajia. Ja pelaa niiden kanssa mielellään pokeria.
Edmonton Oilersin peliongelmat
Päädyin viime yönä yömyssyjen puutteessa katsomaan Edmonton Oilers – Florida Panthersia. Edmonton otti pataan 2-5 ja ottelun viimeisen maalin teki kaveri, joka laukoi SM-liigauransa ensimmäisen maalin Lappeenrannan Kisapuistossa. Kyseessä siis oli KalPan kasvatti Eetu Luostarinen. Neljän suomalaisen Florida johtaa Stanley-Cupin finaalisarjaa 3-2, hyvä hyvä.
Kannatin kyllä Edmontonia silloin kun siellä pelasivat Tikkanen, Kurri ja Ruotsalainen. En kuitenkaan ole NHL:ssä ollut seurauskollinen, vaan suomalaisten rooli ratkaisee kulloisenkin suosikin.
Toivottavasti Eetu hoitaa sijoituksiaan paremmin kuin urallaan reippaat 70 megaa tienannut Oilersin Evander Kane. Laitahyökkääjä teki muutama vuosi sitten henkilökohtaisen konkurssin, jossa löytyi 10 megaa varallisuutta ja 27 megaa velkoja. Tässä vaiheessa Kane oli tienannut vasta 53 miljoonaa.
Yleensä ammattiurheilijat menevät poikki vasta uran jälkeen, mutta Kane luisteli nopeammin. Esi-isänsä Morgan Kanekin oli tosi nopea, joskin lähinnä vetämään Coltin kotelosta. Toki on parempi mennä poikki jo kesken uran, koska voi vielä tienata miljoonia ja pitää niistä tiukemmin kiinni.
Tarinan alaopetus voisi muuten olla, että jos joku kertoo olevansa entinen ammattiurheilija, se ei tarkoita hänen olevan edelleen luottokelpoinen. Jos oli aikoinaankaan.
Kolumnin pääjuoni on kuitenkin
Tee työtä, jolla on tarkoitus
Millenniaaleille - zoomereista puhumattakaan - ei kuulemma enää riitä, että tienaisi työstä tarpeeksi ja sen tekeminenkin olisi vähintään siedettävää. Vaan pitää myös pysäyttää ilmastonmuutos, luontokato ja Helsingin keskustan liikenne. Joten niille lienee turha kertoa, miten onnellinen olin, kun tajusin nousseeni nettovaralliseksi joskus kesken vuoden 1993 johdannaissotien.
Tuulettelen kuitenkin vapautuneesti nuorison reaktioista välittämättä, kun kuulen nuoren jalkapalloammattilaisen kartuttavan ja hoitavan varallisuuttaan fiksusti. En siis ota mitään kunniaa itselleni Bergströmin sijoituksista. Ehkä on joskus lukenut juttujani, luultavasti ei.
Olen kuitenkin vastuullisen osakesijoittamisen saarnamiehiä, ja haluan uskontoni etenevän. Erityisesti nuorten keskuudessa, koska ateismin paraatimarssille nuorisojuhlissa asetti korona pahoja miinoja tielle. Toivotan siis Lucas Bergströmille kärsivällisyyttä valitsemallaan sijoittajapolulla ja onnea jalkapallouralle.
Vaikka Pikkuhuuhkajat ottivatkin tänään Ukrainalta pataan.
HS 15.6.2025: Lucas Bergström oppi Chelseassa ”brutaalin bisneksen” ja hajautetun sijoittamisen
Bvmsports.com: NHL players who went from millionaires to bankrupcty