Olet täällä

Kolumnit

Pankista saa rahaa – ellei ole yritys tai maahanmuuttaja

Rikolliset laittoivat 80-luvulla spurguja pesulle ja nostamaan asuntolainoja pankista. Sataprosenttisiksi lainan vakuuksiksi kelpasivat konnien denoille myymät (asuntoina pankinjohtajille esitellyt) kusiluiskat. Aika harvat dirikat tosin viitsivät käydä vakuuksia paikan päällä katsomassa, vaan olivat tyytyväisiä, kunhan saivat jotkut osakekirjat holviin.

Kävin reiluna parikymppisenä pankkitoimihenkilönä vuonna 1991 kurkkaamassa monta tällaista kohdetta ensimmäisenä pankin edustajana. Olin liikenteessä hyvissä ajoin eli yleensä pari kolme vuotta sen jälkeen, kun heti ensimmäinen korkoerä oli jäänyt rästiin. Hilpeimpänä yksityiskohtana muistan tontin, jossa ei ollut isännöitsijäntodistuksen mukaista rakennusta lainkaan, mutta jonka päältä meni sähkölinja.

Saatuani Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa syventävät opintoni 80-luvun rahamarkkinoiden vapautumisesta valmiiksi, olen jäänyt tarkkailemaan suomalaisten pankkien luotonantopolitiikkaa asiakkaan ja välillä (nykyisinkin) osakkeenomistajankin perspektiivistä. Olen havainnut niiden antavan hövelisti lainoja, kun vakuuksien arvot ovat huipussaan ja vetävän laman pohjalla hanat tiukasti kiinni.

Teknokuplassa saivat pokeriammattilaisetkin

Esimerkiksi 1999 teknokuplan ollessa jo pitkälle pullistunut, sain uudesta pankista prosentin marginaalilla muistaakseni 80-prosenttisen asuntolainan paritalon puolikkaaseen. Tässä ei olisi muuten mitään kummallista, mutta kerroin ensitapaamisella pankinjohtajalle olevani pokeriammattilainen, ja tämä oli sen mielestä lähinnä tosi hauskaa. Mitään todisteita tuloista ei tarvinnut esittää. Jaa, toki olihan miulla kaverini näkemättä tekemä arviokirja. Jossa oli kyllä ihan realistinen arvio luukun arvosta. Ja olin oikeastikin hyvätuloinen ja vakavarainen pokeriammattilainen. Jos olisin ollut itse luottoa myöntämässä enkä hakemassa, olisin kyllä käynyt kuitenkin katsomassa mörskän.

Tosin tämä olisi ollut hätävarjelun liioittelua. Joskus viime vuosikymmenellä maksoin tämän asuntolainan viimeisen erän. Luultavasti vuosi oli 2014. Muistaakseni kun 1999 ei saanut 15 vuotta pidempiä.

Se parempi tarina pokerista ja asunnoista

Olen nostellut vuosikymmenten varrella paljon kaikenlaisia muitakin lainoja. Useimmiten olen tarvinnut luottoja erilaisiin sijoitusprojekteihin. Pari kertaa on miut onnistuttu viekoittelemaan omistusasumiseenkin. Hilpeää kyllä molemmat asunnot menivät alta (ja osaomistuksestakin) avioerojen yhteydessä.

Toisesta näistä lyhentelen lainaa vieläkin. Hyvä kuitenkin, että oli taloudelliset mahdollisuudet tällaisiin järjestelyihin. Korkoja en luonnollisesti enää maksa, kuten eivät muutkaan fiksuja lainoja 2000-luvun puolessavälissä ottaneet.

Teknokuplan jälkeen irtisanottiin limiittiluotot

Teknokuplan puhkeamisen jälkeen oli taas hetki aikaa, kun pankeista ei saanut rahaa lainkaan. Sampo osti Mandatumin (sniff) ja löysi yhden sijoitusyhtiöni riskiluoton, jossa oli vakuutena puhelinosakkeita arvoltaan noin kymmenkertainen määrä käytössämme olleeseen luottolimiittiin verrattuna. Limari painostettiin muuttamaan viiden vuoden lyhennettäväksi luotoksi. Maksoimme sen etuajassa kolmeen vuoteen pelkillä vakuuksien osuuspääoman koroilla. Pankki tienaisi tuolla luotolla luultavasti vieläkin, ellei olisi pakottanut sitä takaisin maksamaan.

Finanssikriisin alla kaasua

Finanssikriisin lähestyessä pankit aloittivat luonnollisesti ärhäkän marginaalikilpailun. Asuntolainan korkoni taisi luiskahtaa johonkin kuukauden euribor+0,30-tasolle. En ihan varmaksi sano, koska Nordea on ovelasti poistanut uudesta verkkopankista lainojen marginaalitiedot. Saattaisivat asiakkaat muuten liikaa kilpailuttaa lainojaan. Itse en usko kuitenkaan nollakorkoista (kuukauden euribor = -0,55%, kokonaiskorolla lattia nolla, viitekorolla ei) parempaa tarjousta saavani, joten ikke ubehag Frank, en aio kilpailuttaa.

Yrityksille luotot ovat kalliimpia

Sain baarissa ahaa-elämyksen bidata yhdestä asunnosta, kun kuulin sen olevan myytävänä. Tässä tapauksessa oli muitakin syitä kuin maksimaalinen tuotto. Jos kaupat tulevat, oletan saavani huonompaa tuottoa kuin spekulatiivisella osakesijoittamisellani saisin. Mutta 53-vuotiaana voi jo vähän ruveta downshiftaamaankin, eikä välttämättä tarvitse yrittää juosta oravanpyörää maksimivauhtia.

Luonnollisesti selvittelin rahoitusmahdollisuuksia, oikein kahdestakin pankista. Olin kuullut vahvoja kaupunkihuhuja, että yritykset saavat lainaa kalliimmalla kuin yksityiset, joten kyselin tarjouksia molemmista. Tosin lupasin taata yrityksen lainat.

Selvisi, että yksityishenkilönä saisin lainaa suuruusluokkaa 0,5% marginaalilla ja 90% hankintahinnasta. Yritykselle taas luoton hinta olisi 1,5% tai ehkä enemmänkin ja tulossa olisi vipua max 75%, jos sitäkään. Pitäisi sitoa kuulemma nykyisin 12 kuukauden euriboriin. Tämä vastasi pyöreästi ennakko-odotuksiani, joskaan tässä ei ole mitään järkeä.

Pankin perspektiivistä olisi siis kannattavampaa, että olen yksin vastuussa lainasta, eikä suinkaan sijoitusyhtiöni ja takaukseni. Ei tarvitse olla entinen pankkitoimihenkilö ymmärtääkseen, että kaksi vastaajaa lainalla on parempi kuin yksi, jos niistä toinen on se sama. Lisäksi yhtiöllä on omia pääomia suuruusluokkaa kymmenen kertaa mahdollinen kauppahinta ja voisi ostaa sen käteiselläkin.

Vanhana, mutta optimistisena spekulanttina otan luottoa reaalivakuuksia vastaan rutiininomaisesti. Kiinnittämätön kiinteistö on vakuuksien vajaakäyttöä, kuuluu vanha viidakon sanonta.

En kiukuttele pankeille, oletan tämän skitsofreenisen tilanteen johtuvan pankkisäätelystä ja vakavaraisuusvaatimuksista.

Pankkisäätelystä johtunee ainakin osin, miksi aina nousukauden huipulla pankeissa painetaan kaasua ja kuopan pohjalla himmaillaan. Osansa asiassa voi toki olla pankkiirien ymmärrykselläkin. Hivenen hymähtelin, kun molemmat pankit tekivät pakollisen, mutta automatisoidun tilinpäätösanalyysin sijoitusyhtiöstä. Jos mie rahoittaisin tällaista yhtiötä, selvittäisin mitä se omistaa ja mitä se pystyy/haluaa pantata ja millä omavaraisuusasteella se on ajellut. Sijoitusyhtiön tuloksella on lähinnä viihdearvoa. Mutta olenkin digisaurus, joka ei aina ymmärrä automaattisen tietojenkäsittelyn autuutta.

Sopeudun kuitenkin nykymaailmaan sovinnolla, varsinkin kun en lainaa välttämättä mihinkään tarvitse. Kunhan ahneuksissani vivuttelen. Luultavasti otan luoton omiin nimiini ja maksan keisarinnalle, mitä keisarinnalle kuuluu. Jos siis kauppa toteutuu. Innokkuuteni on jo vähän hapantunut.

Olisin siis ollut ottamassa lainan ja sijoituksen yritykselle lähinnä alhaisemman veroprosentin ja kirjanpidon yksinkertaisuuden vuoksi. SDP:n veropolitiikan seuraaja Lauri Finér vaimoineen kutsuu tätä verovälttelyksi ja markkinataloushenkisemmät verosuunnitteluksi. 

Maahanmuuttajalle kättä naamaan, vaikka vakuudet ja kassavirta kunnossa

Triggeröidyin tähän kolumniin lähinnä, kun kuulin surullisen tarinan ahkerasta maahanmuuttajayrittäjästä. Ei miulla ole mitään oikeita taloudellisia ongelmia. Ellen sekoa täysin käsiin, elän taloudellisesti riippumatonta elämää hautaan asti ja perillisillekin jäänee jotain mistä kinastella.

Mamuystäväni on nimittäin perustanut yrityksen ja Hitas-arpajaisissa kävi flaksi. Tosin rahoituksesta pitäisi saada pankilta 60 prosenttia, kun on muutamassa vuodessa saanut säästettyä kasaan vain 40 prosenttia ostohinnasta. Potentiaalisen rahoittajapankin tileille tullut pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuva kassavirta riittäisi normiehtoisen luoton hoitamiseen kevyesti. Ja lisäksi Hitaksen rahoittaminen 60-prosenttisesti on pankille tasan nollatason riski.

Pankki sanoi ei, Ei Ei Ei. Noh, markkinataloudessa pankilla on toki oikeus valita asiakkaansa. Mutta onhan se nyt vähän surullista, että ainoa (luonnollisesti sanomaton) hylsyperuste oli lainanhakijan synnyinmaa. Kuka tahansa aki, vaikka Lauritsalassakin syntynyt, olisi saanut lainan liput liehuen. Welcome to Finland, the land of opportunity. Sosiaaliturvan nostaminen maahanmuuttajille on ok, itsensä elättäminen ja normaalin pankkilainan saaminen ilmeisesti ei.

Mikä ratkaisuksi?

Valitettavasti tämä on sikäli hedelmätön kolumni, että en tiedä mitä pitäisi pankkisääntelyn suhteen tehdä. Kunhan nyt vingun sen epäkohdista.

Mutta kun EKP yrittää painostaa pankkeja myöntämään lisää luottoja, voidaan todeta, että se ei ole ainakaan täysin onnistunut. Lisäksi joku ilkeämielinen voisi päätellä, että pankkiirit voivat edelleen laulaa Apulannan tahtiin Viisaus ei asu meissä.

Keskustele

Tutustu Suomen suosituimpiin viputuotteisiin ilman välityspalkkiota
Liity Sijoitustiedon jäseneksi