Suurin murhe useimmilla osakesijoittajilla on mahdollinen pörssikurssien lasku. Tämän vuoksi jotkut sijoittajat preferoivat listaamattomia sijoituksia. Tosin mitä epälikvidimpi osake on, sitä enemmän se karhumarkkinalla pääsääntöisesti laskee. Vaikka osakkeella ei tehtäisi yhtäkään kauppaa, on sen potentiaalinen myyntihinta radikaalisti kuitenkin tippunut.
Nuorempana tieteenharjoittajana jouduin myymään välillä hyvin epälikvidejä lappuja ja se ei ollut mitenkään helppoa touhua. Ostajat hyvin ymmärsivät heidän käteisensä olevan kuningas ja väistelivät alaspäin heti mitään myyntipainetta havaitessaan. Jos mikä tahansa rahasto väittää listaamattomien sijoitustensa olevan tänä päivänä edelleen erinomaisella tolalla, tähän on syytä suhtautua epäluuloisesti.
Kun CNN:n Fear & Greed vilkuttaa Extreme Fearia, hyvin harvat osakesijoitukset ovat varsinaisesti nousseet. Lisäksi on ihan loogista, että epälikvidimmät ottavat enemmän osumaa, vaikka se ei missään ikään kuin näkyisi.
Pakkorealisaatiot kannattaisi myyntipuolella väistää
Olin tällä viikolla näkevinäni jo jotain pakkorealisaatioiden poikasia. Tämähän tarkoittaa, että rahoittaja myy asiakkaan vivutetut laput väkisin, kun niiden vakuusarvo ei enää riitä.
Tähän tilanteeseen itsensä päästäminen on typeryyttä. Minimissään pitää itse painella nappeja, vaikka ei yhtään mieli tekisi. Osakkeiden vakuusarvoja voinee ihan itsekin seurata kaikilla välittäjillä.
Toki ymmärrän sen, että kaikkina kurssilaskupäivinä ei välttämättä huvita omaa pörssiruutua avata. Ainakaan kankkusessa. Tästä miulla on muutakin kuin kutitustuntumaa. Mutta silti osakkeitani ei ole koskaan pakkorealisoitu, ei edes 90-luvun alussa. Pään pensaaseen painaminen ei surkeassakaan tilanteessa auta yhtään.
Sen sijaan pienellä askartelulla ja pakkorealisoijien puukkoja koppailemalla voi pärjäillä epälikvidehköissäkin kioskeissa. Loppuviikosta ostin useasta kiinteistösijoitusyhtiöstä joko pakkorealisoijien tai sitten ulkomaalaisten irtautujien lappuja. Ostajan perspektiivistä näiden kahden sijoittajaryhmän toiminta näyttää samalta ja on hyvin suotuisaa.
Backaheden (siniset pallot ostoja, punaiset myyntejä):
Backahedenin kurssi lähti ärhäkästi alkuvuodesta koillista kohti, kun toinen pörssiyhtiö Stenhus Fastigheter osti lappua isosti. Melko stabiilin tuoton kiinteistöyhtiöissä lyön yleensä ylämäessä pehmeästi vastapalloon ja niin tälläkin kertaa.
Hilpeää oli sitten ostella myytyjä osakkeita pari kuukautta myöhemmin takaisin, kun joku tällä viikolla painoi Backahedeninkin paniikkinappulaa. Kauppa se on mikä kannattaa. Keskustelupalstalle voi tulla joku akateemisesti sivistynyt vapaasti kertomaan, miten hukkaan rahani kaupankäyntikuluihin.
Yritin tässä sanoa, että Backaheden ei ole ollut mikään huippusijoitus. Mutta pienellä aktiviteetilla on tullut parempi tulos kuin jos olisin jäätynyt nousuissa tai laskuissa.
Havaintojeni mukaan siviilit eivät voi nousuissa myydä osakkeita, koska he olettavat nousun jatkuvan ikuisesti. Laskussa taas ei pysty irrottamaan, koska samasta osakkeesta sai hetki sitten enemmän. Lopulta tällainen sijoittaja yleensä huomaa, että se ei kykene myymään osakkeitaan koskaan. Sitten selitetään vähintään itselleen, että kyvyttömyys myydä osakkeita on ”strategia”.
Toinen, missä luulen kopanneeni tällä viikolla pakkorealisointeja, on Fleming Properties:
Kuvan skaalaus näyttää vähän epäselvästi, miten SOK:n pääkonttori Vallilassa roikahti 105 -> 99. Visuaalisesti kehnoa graafia puolustelen sillä, että siitä erottaa selvästi, miten ostin lappua koronakuopassa maaliskuussa 2020. Tältä näyttää markkinapaniikki hyvin ohuessa (=vähävaihtoisessa) lapussa. Vaikka korona ei varsinaisesti juuri vaikuttanut yhtiön bisneksiin, jossa tuotot ja kulut on pitkälti ankkuroitu SOK:n varaan. Enemmän vahinkoa tuli Meiran paahtimon ullakkopalosta.
Cibuksessa luulin jo irrottaneeni lähes lopullisesti. Jätin vuoden 2021 kovassa nousussa salkkuuni vain keräilyerän.
Mutta niin vain pääsin ostelemaan loppuviikosta reilun vuoden takaisia myyntejäni halvemmalla takaisin. Yleensä loivaliikkeisissä ja muutenkin tasapaksuisen tuoton lapuissa tehdyt pienet välitilit ilahduttavat aina. Tosin Ruotsin kiinteistösijoitusmarkkinoilla on riittänyt viime vuosina hyvin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuten Cibuksen jyrkkä nousu 2021. En siis myynyt osakkeitani, koska ne olivat voitolla tai koska Cibus oli huono yhtiö. Haiskahti vain kalliilta. Ja sitten melko pian vielä kalliimmalta. Nyt taas vaikuttaa uudestaan edulliselta.
Kirjoitin ainakin vuonna 2018 ”Paniikki on spekulantin paras ystävä”. Luultavasti olen kirjoittanut samasta aiheesta vähän eri sanoin joka vuosi ja vielä useampaan kertaan.
Tällä kertaa tämän viikon 4,5 prosentin notkahduksen ajoitus sopi jopa sunnuntaina syntyneelle keskimääräistä paremmin: Aspire Globalin lunastustarjouksesta olivat tulleet rahat tilille jossain vaiheessa viime perjantaita.
Koronakuopassa maaliskuussa 2020 tehdyt Aspiren suurehkot lisäykset osoittautuivat siis lopullisen kannattaviksi. Ihan näin hyvin en välttämättä usko ensi ja tämän viikon Extreme Fear -ostoksilleni käyvän.
Extreme Greed -aikaan tehdyille ostoilleni ei käy mitenkään. En nimittäin silloin osta yhtään mitään. Paitsi ehkä samppanjaa onnistuneiden myyntien kunniaksi.
