Kolumnit

Ollekin on vielä aktiivinen

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Olen kutsunut Inission AB:n hallituksen puheenjohtajaa Olle Hultebergia ja CEO Fredrik Bergheliä Olleksi ja Pelleksi jo kahdella vuosikymmenellä. En tiedä ovatko herrat tietoisia seikkailuistaan Sijoitustiedon sivuilla. Luulisin kuitenkin, Google Translaten keksimisen jälkeen pienyhtiöissäkin jaetaan vieraskielisiä juttuja kaikille niillekin, jotka eivät välttämättä nähdä haluaisi. Jos saan joku vuosi houkuteltua liikekumppanini Karlstadiin, kysyn niiltä. Ja näytän yhdestä kahteen Meanwhile In Sweden -videota.

Olle downshiftasi syksyllä 80-tuntisista viikoista ja luopui markkinointijohtajan paikastaan, mutta jääden kuitenkin edelleen hallituksen puheenjohtajaksi. Pelle vakuutteli webcastissa englanniksi, että Olle on vielä kehissä. Hyvä niin, sillä Olle ja Pelle ovat tehneet elektroniikan sopimusvalmistuksessa aika paljon Antti Piippoa vakuuttavampaa jälkeä.

Merkkasin Inissionia sen listautumisannissa 2015. Sittemmin olen treidaillut sillä puoliaktiivisesti. Ja päätynyt omistamaan sitä jollain seitsemällä miljoonalla. Tosin vain Ruotsin rähmällä.

Miulla on vähän vielä hiuspussipäiden seteleitäkin, mutta ne sulkevat kasinoitaan lähes yhtä ahkerasti kuin Veikkaus omiaan, joten ei ole ihan hiljan tullut käytyä. Mutta kyllä sieltäkin vielä hoolipelejä löytyy.

Joissain asioissa Suomi ja Ruotsi ovat liki yhtä tyhmiä. Kuten Natoon liittymättömyydessä ennen Ukrainan sotaa ja liverahapelipolitiikassa viime aikoina. Noh, aina ei voi olla johtajaonnea, kuten Suomella Risto Rytissä 1944. Miten Suomi liittyi Pohjois-Atlantin puolustusliittoon vasta selkä seinää vasten, on historiallinen anekdootti, josta eivät historioitsijat Sauli Niinistöä kiitä. Paitsi jos Sale löytää kekkosena oman juhanisuomensa.

Olle ja Pelle käväisivät Suomessa pelastamassa Incapin konkurssilta, mutta sitten tyrkkäsivät lappunsa Kumin kanssa Kakkoseen melko halvalla. Ehkä ruotsalaiset insinöörit pitivät suomalaisten työmoraalia vähän arveluttavana. Mitä se taitaa ollakin, ainakin jos kotimaisen ay-johdon sanomaa kuuntelee: ”Ellette anna meille lainsäädäntövaltaa, emme salli töitä tehtävän”.

Inission teki kuitenkin uuden ryöstöretken Itämaahan ja osti Enedon. Pellen naama-analyysin perusteella tämä ei ole mennyt kuin Strömsössä:

Inventory that is not moving needs to be moved out. Enedo makes customized products and if customer does not order, material needs to be written off. Same thing is happening in Tunis (Italian company). In December alone 3-4 million krones write offs for these two companies. We need to clean up this situation.”

Olen seuraillut Pelleä nyt jo kohta kymmenen vuotta. Se aikoo oikeasti laittaa sekä suomalaiset, italialaiset että tunisialaiset järjestykseen. Myös Enedo oli konkurssikypsä kioski, ja ehkä hiuspussipäät pelastavat senkin. Ainakin toivottavasti.

Näitä pohtiessaan törmää säännöllisesti insinöörien kolmekirjaimisiin lyhenteisiin. Henkilökohtaisesti tekee mieli aina katkoa kahdesta kolmeen sormea, kun tulee joku ”OEM” tekstissä vastaan. Joka tarkoittaa ”Original Equipment Manufacturer”. Jollainen Enedo on. Joka tarkoittaa, että ne on tehnyt hölmöyksissään tavaraa varastoon ja kun niitä ei ole ostettu, Pelle kirjaa varaston arvon nollaan.

Sitten on myös “EMS”, joka tarkoittaa “Electronics Manufacturing Service”. Mikä on Inissionin peruskauraa. Sitä ne on tehneet ikuisesti. Joku haluaa koirien sähköisiä kaulapantoja ja Inission tekee ja toimittaa. Vai oliko ne lehmien sähköaitoja. Jotain sellaista kuitenkin.

Nyt olemme jännän äärellä, onnistuuko Pelle pankittamaan OEM:ssä yhtä paljon kuin EMS:ssä. En mie tiiä. Mutta Pellen mukaan OEM:ssä pitäisi olla paremmat katteet. Minkä miekin ymmärrän, että miksi. Toki tietysti myös isommat riskit. Tämänkin mie ymmärsin. Taidan olla nero.

Mutta sen tiiän, että Inission pitää webcastinsa nykyisin englanniksi ja niillä on IR-vastaavakin, toisin kuin esimerkiksi Ålandsbankenilla.

Joten olen aika varma, että Pelle tekee parhaansa saadakseen sekä Ollen suorittamaan että Inissionin myytyä kalliimmalla kuin nykyinen markkina-arvo 900M rähmää. Firma tekee omsättningiä 2,2Mrd ja tulostakin jotain 100M. Eli treidaa alle kympin P/E:llä lama-aikana.

Jään Ollen ja Pellen kyytiin tyytyväisempänä kuin Cityconin F. Scott Ballin. Joka aina kertoo, miten kaikki menee varmasti niin tolkuttoman hyvin. Toisin kuin Fredrik Berghel, joka on peruspositiiviisuudestaan huolimatta aina vähän huolissaan. Tykkään enemmän Pellestä.

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Kolumnit

Nordeassa jyrää

Aki Pyysing
21.4.2024
east Lue lisää

Toimitilan tuottoon voit vaikuttaa enemmän kuin asunnon tuottoon

Miika Vuorensola
21.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää