Kolumnit

Nasdaq Eurooppa valehtelee

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Olen pokeripöydissä saanut paljon siedätyshoitoa siitä, että pelaajat kertovat jaoista tarinoita, joita ei tapahtunut. Ainakaan niin kuin mie ne näin ja muistan. Lisäksi olen lukenut Kauppalehdestä noin 40 vuotta sitten, kun kauppaneuvos Nils Etola kertoi, ettei osta Stockmannin osakkeita yhtään lisää samaan aikaan kun kaikilta Etoloilta tuli viiden tuhannen kappaleen ostotoimeksiantoja Unitakseen Stockasta. Mie voin kertoa tämän, koska en ollut Unitaksessa töissä, vaan kuulin tarinan kilpailevan pankin meklarilta joskus 80-luvulla.

Silloin ei ollut arvopaperimarkkinalakia olemassa, mutta pankkisalaisuus kyllä oli jo voimassa. Omien asiakkaitteni 80-luvun jutuista kerron pelkästään suullisesti ja vain jos olen varma, että keskustelua ei nauhoiteta.

Joten en ole oikeasti jakelemassa kuolemantuomioita corporate jargonin eksperteille, jotka tietävät, että virheitään ei saa koskaan myöntää. Tai muuten tulee kenkää. Aviomiehetkin tietävät, että jos he osoittavat vaimonsa olleen väärässä, avioliitto on turvallisesti kalkkiviivoilla.

Koska en ole naimisissa Nasdaq Euroopan kanssa, väitän, että ne tällä viikolla surutta valehtelivat. Sain niiltä tiistai-iltana viestin, jonka luin keskiviikkoaamuna:

”Nasdaq Nordicilla on tänään 29.7. ollut laajoja teknisiä ongelmia, jotka vaikuttivat toimeksiantojen käsittelyyn. Näiden ongelmien seurauksena Nasdaq Nordic on päättänyt peruuttaa kaikki kaupat, jotka on tehty klo 18:00:08 alkaen tänään niillä markkinoilla, joita ongelmat koskevat.

Tämä tarkoittaa, että jos olet tehnyt kauppoja klo 18:00:08 jälkeen tänään pohjoismaisilla markkinoilla, kyseiset kaupat tullaan perumaan. Pyydämme sinua tarkistamaan toimeksiantosi ja tarvittaessa tekemään uudet.

Pahoittelemme tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Jos sinulla herää kysyttävää, asiakaspalvelumme ja meklarimme auttavat.

Ystävällisin terveisin

Nordnet”

Olen lukenut niin paljon höpön pöpön tiedotteita, että ilman muita näyttöjä päättelin tämän tiedotteen olevan suora valhe. Kaverini ovat valittaneet jo pitkään, että kun ne ostavat jotain -10% hintaan ja sitten myyvät -5% ja sitten Nasdaq ilmoittaa, että ostot perutaan. Mutta ei myyntejä. Eihän kauppojen perumisesta tule kenellekään vahinkoja. Päätöksistä voi valittaa vaikka äidilleen, mutta ne eivät muutu.

Nyt nämä perumiset osuivat ensimmäistä kertaa omalle kohdalle, ja miun mukin reunat tuli yo. pashatiedotteesta täyteen. Mie siis ymmärrän, että syyllinen ei ole Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen, vaan Nasdaq Helsingin ja/tai Arvopaperimarkkinayhdistyksen eunukkihallitukset.

On aika varmaa, että jonkun ison pelurin algoritmit alkoivat yskiä tiistai-iltana ja ne tekivät omistajalleen epäedullisia kauppoja. Ja sitten ”Risto” soitti yhdistyskaverilleen ”Henrikille”, että eiköhän peruta kaikki kaupat, ja koiteta huomenna paremmalla menestyksellä uudestaan. Tuskin tästä mitään meteliä heinäkuussa kuitenkaan nousee. Eikä meillä hiusgeelit lopu, kävi miten kävi.

Tällä kertaa kauppoja ei peruttu pelkästään länsisuomalaisilta kaikkien kavereilta, vaan myös kaakon itsemurhaajasuvuista siinneiltä hyvin tappelunhaluisilta tyypeiltä, joiden äidit ovat harkinneet jälkiaborttia jo pitkään. Eivät vain ole uskaltaneet suorittaa.

Mie kirjoitin xitteriin heti herättyäni vihaisen viestin. Hyeenat haistoivat veren ja sekä Alma-tädin että toisen Ilta-Pulun toimittajat soittelivat. Mie olen noudattanut pitkään linjaa, että annan kaikille paitsi Seiskalle. Tämä on luultavasti ollut liian konservatiivinen linja, koska Panu Hörkkö vaikuttaa moraaliltaan Saska Saarikoskeen verrattuna olevan Armand Duplantis vastaan Antti Kalliomäki. Tämä on muuten rohkeasti sanottu, ei koskaan kannattaisi aliarvioida Pravdan vihaa. Kysykää vaikka Wille Rydmanillta, ellette miuta usko.

Noh, joka tapauksessa Iltalehden jutusta ilmenee, että rosvot on saatu kiinni.

Pyysingin toverituomioistuimessa

”Iltalehti tavoitti Nasdaqin Euroopan mediayhteyshenkilön Hampus Stenbergin kommentoimaan pörssin ongelmia. Hän vaati saada kysymykset sähköpostilla, ”jotta vastaa kysymyksiin varmasti oikein”.”

tarkoittaa tunnustamista. Sähköpostilla vastataan, kun on tehty jotain rivoa, mutta ei haluta tunnustaa. Tavanomainen corporate jargon -menettelytapa. Nordeassa ei Kuuskullin aikana saanut telkkariin mennä kukaan, paitsi Casper itse, ja sekin suostui vain suoriin lähetyksiin. Napoleon-kompleksi on muuten finanssialalla aika tavanomainen ammattitauti.

”Nasdaq kertoi, että tekninen vika on korjattu ja sen juurisyy selvitetty. Stenberg ei vastannut kysymykseen vian juurisyystä.” taas tarkoittaa, että vika on ollut golfkavereitten algoritmeissä. Tätä en miekään tunnustaisi. En ole tunnustajasukua. Jos kysytään, teitkö kaverillesi palveluksen vähän arveluttavalla hallinnollisella päätöksellä, vastaus on täältä ikuisuuteen ”Ei”. Ja samaa fiksua linjaa vetää Nasdaq.

Vaikka yritän olla ikuinen optimisti, en usko tilanteen paranemiseen. Finanssialan parhaat kyvyt eivät hakeudu Nasdaqille eivätkä Finanssivalvontaan, ja molempien ryhmien etujen mukaista on olla kaikille mukava. Paitsi jos jonkun vaimo on kännipäissään ostanut parilla sadalla eurolla jotain osaketta suljetun ikkunan aikana. Silloin ollaan näyttävinään kovuutta.

Kauppalehti 30.7.2025: Nasdaqin sekoilu pilasi Aki Pyysingin päivän

Iltalehti 1.8.2025: Aki heräsi ja huomasi yli 100 000 euron kauppojen hävinneen – Suusta pääsi ruma sana, antaa nyt rajua palautetta

Keksustele aiheesta Akin päiväkirjassa.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit

Seurannan aloitus: Vaisala

Almanakka
2.8.2025
east Lue lisää
Artikkelit

Kulta on ollut vuosituhannen paras sijoituskohde

Johannes Ankelo
1.8.2025
east Lue lisää
Artikkelit

Neste Q2/25: Markkina, Malinen vai molemmet?

Almanakka
28.7.2025
east Lue lisää