Kumppaniblogit

Mitä ihmettä analyysiyhtiö rakentaa videokanavaa

Inderes |
Jaa Twiittaa

Olemme kenties yksi erikoisimpia toimijoita konservatiivisella, tylsällä ja hidasliikkeisellä osakeanalyysitoimialalla (toimialalla, joka ei ole muuttunut 100 vuoteen*). Osakeanalyysibisneksen ollessa melkoisen murroksen kynnyksellä päätin käynnistää uuden blogisarjan, jossa kerron osakeanalyysitiimille epätyypillisistä asioista, joita me Inderesillä olemme tehneet. Ryhdyin yrittäjäksi 23-vuotiaana suoraan koulun penkiltä Vesa Puttosen akateemisten oppien saattelemana vuonna 2009. Perustajajengimme nuori ikä, bisneskokemuksen täydellinen puute ja tietty rämäpäisyys on johtanut moniin virheisiin matkan varrella, mutta olen samalla varma, että ilman näiden ominaisuuksien tuomaa ennakkoluulotonta ja rohkeaa kulttuuria ei tätä firmaa olisi olemassa. Pyrin blogeissa herättämään lukijoille uusia ideoita erityisesti yritysviestinnän näkökulmasta sekä avaamaan Inderesiä seuraavalle yhteisölle mihin suuntaan olemme analyysipalveluna kehittymässä. Kaiken perustana on rohkea, kokeilulähtöinen ja epäonnistumisetkin salliva kulttuurimme.

Ensimmäisen blogini teema on videotuotanto ja InderesTV, missä moni on ehkä huomannut aktivoitumisemme. Tuotamme nykyisellään noin 100 videota kuukaudessa ja tavoitamme niillä yhteisössämme yli 150 000 katselua kuukaudessa. Videoihin käyttämämme markkinointieurojen määrä on kuukaudessa lähempänä nollaa kuin tuhatta euroa. Erilliseen kalustoon on investoitu saman verran. Meillä ei ole erillistä omaa eikä ulkoa ostettua henkilökuntaa tekemässä valaistusta, ääntä, editointia eikä julkaisua. Kaikki tarvittava on ollut oikeastaan jo valmiiksi käsillämme.

Kynnys on kulttuurissa, ei teknologiassa

Monet kuvittelevat, että kallis teknologia ja kalusto ovat videotuotannon kynnys. Nykypäivänä tätä kynnystä ei enää ole. Näin ajattelevat elävät vanhassa maailmassa. Kalustoa ei tarvitse etsiä omaa taskua pidemmältä. Editointisofta löytyy samasta paikasta, ilmaiseksi. Jos tekee nopeaa ja kevyttä tuotantoa, ei hienoja editointeja lähtökohtaisesti tarvita. Yleisösi ei odota niitä. Jakelualustat ovat helppoja ja kaikkien saatavilla. Livecast-lähetyksen teknologia on ilmaista. Hienon kaluston, ammattikuvaajien ja -editoijien hankkiminen tappaa agiliteettisi ja reaktionopeutesi, mikä on yleisöllesi täydellistä valaistusta ja editointia paljon tärkeämpää.

Teknologista kynnystä ei siis ole. Kulttuuri on vaikeampi. Harva meistä on tottunut esiintymään ja puhumaan luontevasti kameran edessä. Meilläkin siihen tottumiseen on mennyt hemmetisti aikaa. Totuttautuminen onnistuu vain hyvän ja kannustavan meiningin ja esimerkkien kautta. Uskon, että yleisöllemme kaikki persoonat ovat kiinnostavia yksilöinä, juuri sellaisina kuin he oikeasti ovat. Emme halua laittaa ihmisiä tiettyyn muottiin ja tarkkaan esiintymiskoodiin. Esiintyminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse näytellä. Lopulta positiiviset tulokset ruokkivat itse itseään, kun ihmiset näkevät videoiden voiman. Analyysiraporttia voidaan lukea esimerkiksi 500 kertaa, mutta siitä tehtyä videota voidaan katsella 5000 kertaa. Video on todistanut palvelevansa käyttäjäkuntaamme. Videoista on tekemisen kautta tullut meillä kuin varkain osa normaalia toimistoarkea. 


Kuvassa videokamera, jalusta, tietokone, editointisofta, live-lähetysteknologia ja meille tärkeät kohderyhmät tavoittava jakelualusta.

Kokeile mennä liveksi

Möhlittyäni yhden video-otoksen kuvauksen sanojen mentyä solmuun noin viisi kertaa, pakotti kollegani vetämään saman videon livenä. Kannatti hypätä kylmään veteen. Olen ihmetellyt, miten heikosti Suomessa on otettu Live-lähetyksiä hyötykäyttöön. Niissä on monia hyötyjä. Ensiksi, ne ovat kaikkine virheineen aitoja. Yleisö tykkää aitoudesta ja live-lähetykset ovat kiinnostavampia. Lisäksi aikaa ei kulu uusiin ottoihin. Toiseksi, niitä ei tarvitse editoida ja julkaista. Aikaa säästyy tässäkin. Sosiaalisen median maailmassa ihmiset arvostavat aitoutta ja nopeutta paljon enemmän kuin hienoja editointeja. Lopuksi, live-lähetys mahdollistaa yleisön ottamisen mukaan lähetykseen kommentoimaan ja lähettämään omia kysymyksiään. Veikkaan, että kulttuurikynnys on live-lähetyksien yleistymissä iso este. Korporaatiomuottiin pakotetun työntekijän ei ole helppo mennä koko yrityksen brändiä edustavaan live-lähetykseen, koska uusiin ottoihin tai virheisiin ei ole varaa.

Miksi analyysit videoiksi?

Analyytikon on tehtävä sama perustyö ja tuhti raportti siitä huolimatta, että video on tullut mukaan jakeluumme. Video ei korvaa analyysiraportteja, mutta se on meille keino esittää asiantuntemustamme formaatissa, joka palvelee analyysin loppukäyttäjää paremmin. Teknologia videoissa on tehnyt analyysin(kin) uudet jakelu- ja tuotantoformaatit mahdollisiksi ja yrityksenä kilpailuetumme tulee kulttuurista, joka ajattelee asioita loppukäyttäjän näkökulmasta ja ottaa uutta teknologiaa rohkeasti ja ensimmäisenä käyttöön. Sinänsä mitään uutta emme ole itse keksineet.

Seuraavassa blogissa kerron, miksi teimme Facebook Messengeriin Chatbot-tekoälyn, jolle annoimme nimeksi Rasse.

*Financial Timesin artikkelissa 8.2.2017 ”Final call for the research analyst?” UBS:n globaali tutkimusjohtaja syytti toimialaamme innovaation puutteesta, koska ala ei ole muuttunut sataan vuoteen. ”Jos näyttäisin raporttia 1920-luvulta, yllättyisit kuinka samanlaisia ne ovat tänä päivänä,” artikkelissa todettiin. Suurin mullistus analyysin jakelussa on ollut se, että kirjalliset raportit ovat muuttuneet printistä PDF:ksi. Sata vuotta. Olisiko meidänkin toimialan aika muuttua? 

Inderes.fi -palvelusta löydät Helsingin pörssin suosituimmat osakeanalyysit. Luo ilmainen Inderes Free -tili, niin saat käyttöösi pörssin suosituimman aamukatsauksen, osakesuositukset ja tavoitehinnat sekä työkalun osakkeiden vertailuun.

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää