Kolumnit

Menesty hyvien rutiinien avulla

Taloudellinen Ajattelija |
Jaa Twiittaa

Tiedätkö mitä haluat elämältäsi? Jos osaat vastata tähän kysymykseen, olet vahvoilla. Pystyt piirtämään viivan kohti unelmaasi ja lähteä kävelemään pitkin sen luokse johtavaa polkua. Perille pääseminen todennäköisesti edellyttää uusien asioiden oppimista ja kokemista.

Kun tietää mitä haluaa, voi aktiivisesti tehdä sellaisia asioita, jotka tuovat tavoiteltavaa kohdetta lähemmäksi ja konkreettisemmaksi. Kun näitä asioita toistaa säännöllisesti, niistä muodostuu hyviä rutiineja (eng. habits). Vastakohtana huonoja rutiineja taasen ovat sellaiset toistuvat tekemiset, jotka vievät kauemmas omista tavoitteista tai eivät edesauta tavoitteen saavuttamista, vaikka energiaa vievätkin.

5 vuotta sitten, kun aloin vasta oivaltaa mitä "haluan tehdä isona", en olisi ikinä voinut kuvitella kuinka nopeasti olen päässyt kohti tavoitettani. Jos joku olisi tullut tuolloin kertomaan, missä olen 5 vuoden päästä, olisin kohteliaasti nauranut hyvälle vitsille. Olin juuri aloitellut työuraa, ei tyttöystävää, asuin vanhempien luona, ei omaisuutta eikä mainittavia työelämän taitoja, joita voisi leveroida.

Kun pikakelaan tähän päivään, niin olen unelmieni työuralla, vaimo, omistusasunto, jonkin verran omaisuutta ja kohtuullinen määrä työelämätaitoja, joista yritykset ovat valmiita maksamaan. En keksi hyvän tuurin lisäksi mitään muuta selitystä nopealle kehitykselle kuin hyvät rutiinit. Sen jälkeen, kun tajusin mitä haluan, aloin keskittää aikaani ja energiaani noiden tavoitteiden saavuttamiseen. Kun peilasin elämääni tavoitteitani vasten, niin loppujen lopuksi oli kohtuullisen helppo tunnistaa ne rutiinit, jotka tuhlasivat energiaani. Näiden karsiminen elämästä oli aluksi tuskallista, sillä esimerkiksi videopelejä olen pelannut läpi elämäni. Mutta vähitellen fokus eteenpäin vieviin rutiineihin terävöityi (ja on varaa terävöityä vielä jatkossakin).

Pystyn sanomaan riittävällä osumatarkkuudella mitkä rutiineistani vievät minua kohti tavoitteitani ja mitkä eivät. Uusien hyvien rutiinien omaksuminen vaatii aikaa, energiaa ja kärsivällisyyttä. Huonot rutiinit ottavat niiden paikan, jos keskittyminen herpaantuu. Tätä voisi verrata puutarhaan, jossa rikkaruohot alkavat rehottaa, jos istutettujen kasvien hoivaamisesta ei pidä huolta.

Kun lätkäisin itselleni tavoitteeksi miljoonan euron nettovarallisuuden kymmenessä vuodessa, tarkoituksena oli inspiroida itseäni johonkin mahdottomalta tuntuvaan asiaan, joka kaikesta huolimatta kuitenkin on mahdollinen, koska niin moni on sen saavuttanut. Lisäksi tämän 10 vuoden tiukan aikarajan oli tarkoitus saada alitajuntani heti pohtimaan kaikkia mahdollisia keinoja saavuttaa tämä tavoite ja luoda kiireen tuntua. Tämä pakotti omaksumaan uusia rutiineja heti eikä vuosien kuluttua, sillä muuten tavoite karkaisi auttamatta. Konkreettinen esimerkki tavoitteen myötä syntyneistä uusista rutiineistani on bloggaaminen, joka on pakottanut minut jäsentämään ja kehittämään ajatteluani.

Kuinka voit omaksua hyviä rutiineja?

Jotta voisi kestävästi omaksua hyviä rutiineja, pitää olla jokin syy tehdä niin. Ja sen syyn pitää olla omasta sisäisestä motivaatiosta lähtöisin. Oma menestyksen palo toimii polttoaineena hyvien rutiinien syntymiselle. Joku toinen voi kyllä kertoa kuinka tulisi toimia, mutta ilman omaa halua muuttua, voi saavuttaa korkeintaan väliaikaisia tuloksia.

Asettamalla itselleen tavoitteen, joka lähtökohtaisesti vaatii muutosta elämässä, luo otollisen maaperän uusien hyvien rutiinien kehittymiselle. Jos asennoituu valmiiksi elämään niin, että vain muutoksen kautta voi saavuttaa itselleen asettamat tavoitteet, niin hyvät rutiinit alkavat kukkia kuin itsestään. On helpompi päästää irti vanhasta, jos tiedostaa, että se ei riitä tai se on paremman tulevaisuuden tiellä.

Kun tavoite on kerran asetettu, niin sen saavuttamista pitää säännöllisin väliajoin seurata. Jos näin ei tee, on vaikeaa arvioida toimivatko rutiinit vai eivät. Jos tavoite ei vain tule lähemmäksi, niin tämä on selvä signaali siitä, että hyväksi ajatellut rutiinit eivät olekaan hyviä, vaan pitää palata takaisin suunnittelupöydälle ja keksiä jotain uutta. Jos taas tavoite lähenee, niin tämä ruokkii motivaatiota ja lisää jaksamista. Olo muuttuu energiseksi ja itsevarmaksi.

Jokainen asettaa omat tavoitteensa elämässä. Vain jokainen itse tietää mitä elämältään haluaa, joten tavoitteet voivat olla mitä vain. Jos todella uskoo siihen mitä itse haluaa, niin pitää unohtaa mitä muut ajattelevat. Kaikki ovat epäluuloisia ja nauravat mahdottomille tavoitteille alkuun, mutta nauru loppuu siihen, kun kehitystä alkaa tapahtua ja tilalle tulee uteliaisuutta. Menestyksen myötä uteliaisuus muuttuu ajan kuluessa hyväksynnäksi ja ehkä jopa arvostukseksi (mikäli näillä nyt on niin merkitystä).

Mikään yllä mainitusta ei ole mahdollista ilman päättäväisyyttä. Elämä on liian lyhyt ikuiseen jahkailuun. Itse poltin vuosia siihen, kun en tiennyt mitä elämältäni haluan. Sen jälkeen, kun päätin mitä se on ja keskityin siihen, niin elämäni on ollut paljon onnellisempaa ja merkityksellisempää kuin silloin, kun yritin pitää kaikki ovet avoinna. Sulkemalla ovia uusia avautuu, mutta sitä ei vielä tiedä ennen kuin aiemmat ovet ovat sulkeutuneet. Tästä viiveestä johtuen ovien sulkeminen voi tuntua pelottavalta.

Löydä itsellesi sopivat rutiinit

Hyvä rutiini on niin subjektiivinen käsite, että esimerkkejä löytyy niin paljon kuin on ihmisiä. Jokainen määrittelee itse hyvät rutiininsa sen mukaan vievätkö ne kohti omia tavoitteita vai eivät. Tai tekevätkö ne elämästä merkityksellistä vai eivät. Tärkeintä on, että ne vievät elämässä eteenpäin.

T.A.

Taloudellisen Ajattelijan Blogiin

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Kolumnit

Piinaviikko

Aki Pyysing
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Verkkokauppa.com nyt halpa?

Iikka Numminen
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

STIF - Teollisuuskonkari uuden räjähtävän kasvumarkkinan äärellä

Pentti Jokinen
11.10.2024
east Lue lisää