Olet täällä

Kolumnit

Markkinatalous voittaa niinistöistä huolimatta

Kun Berliinin muuri murtui, Pidin itseäni Ajatusten Saimaan Kanavana. Olinhan jo muutama vuosi aiemmin ennakoinut markkinatalouden tappavan komentotalouden ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi ajattelin suomalaisten kommunistien tekevän joukkoitsemurhan tai ainakin pyrkivän polttamaan vanhoja kirjoituksiaan.

Vuonna 2006 Hellmithin Pili eli, amerikkalainen pokeriammattilainen, joka vaatimattomuudessaan haastaa jopa Jani Mäkelän Joutsenosta, jätti Juha Helpin toiseksi maailmanmestaruusturnauksessa. Voittopuheessaan Pili kehui estottomasti itseään, mutta sanoi myös, että älkää Juhasta huolehtiko, ”Juha will get his bracelet”.

Pidän Hellmuthia kaverina, jota on vedetty aivan liian vähän turpaan, vaikka olisi päivittäin mukiloitu. Mutta tässä asiassa näin Pilin olevan oikeassa. Helppi oli jo 13 vuotta sitten huippuammattilainen, ja pelivuosia näytti olevan niin paljon edessä, että minun silmissäni tuleva maailmanmestaruus oli varma.

Sittemmin näin Juhan tulevan kakkoseksi useammassakin MM- turnauksessa, mutta tämä ei muuttanut todennäköisyyksiä yhtään mihinkään. Juhalta itseltään vaikutti jo vähän usko loppuvan, koska tänä vuonnakin sanoi hyvissä asetelmissä 10.000 dollarin WSOP limiittiholdemissa ollessaan, että ”eiköhän tässä jotain biittiä vielä tule”. Päivää myöhemmin viiden hengen suomalaisfanijoukkue huusi hyvissä häissä kuorossa ”Helppi on uusi maailmanmestari”.

Maallikoille on jotenkin hirveän vaikea ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevaisuuden tuotoista. Tämä johtunee 70-80-luvun lukuisista jääkiekkomaajoukkueemme nelossijoista. Kansakunnan muistikorttiin oli taltalla hakattu, ettei Suomi saa koskaan lätkämitalia. Mutta sitten Fööni jauhoi sisukkaasti purkaansa, vaikka neuvostovastustajat olivat kauheassa kankkusessa Calgaryssa 1988 ja seitsemän vuotta myöhemmin Ville Peltonen teki Globenissa tsägämaalin, toisen ja kolmannenkin.

Mutta nykynuoriso ei muista Pentti Matikaista, Curt Lindholmia tai Berliinin muurin murtumista. Meille nykyisille viisikymppisille tuntui viimeistään 1995 keväällä itsestään selvältä, että markkinatalous on voittava uskonto. Oliko sellainenkin aika, kun demarien puheenjohtajana oli Paavo Lipponen, vassareiden Suvi-Anne Siimes, kokkareiden Sauli Niinistö ja vihreiden Osmo Soininvaara? Kaikki siis vahvasti markkinataloususkovaisia. Nyt meillä on kaikissa puolueissa johto sellaisissa käsissä, jotka antavat mielellään valtion hoitaa yli 50 prosenttia taloudellisesta aktiviteetista. Tai ainakin väittävät sellaista äänestäjilleen.

Olin 2006 WSOP-katsomossa, ja muita Juhan kakkostiloja seurasin suorana internetin ihmeellisessä maailmassa. Vuonna 2019 olin huudattamassa fanilaumaa, joka huusi kuorossa ”TPS”, vaikkei kukaan vähänkään sivistynyt ihminen kyseistä joukkuetta kannata. Tämä johti siihen, että Juha Helppi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Lisääkin on tulossa, ellei Helppi heittäydy Global Clinicin vapaaehtoistyöntekijäksi yhtä täydellä sydämellä kuin tepsiä kannattaa.

On 80-luvulla koulunsa käyneen silmin hivenen ihmeellistä, että kympin tytöt sekä äänestävät Niinistön suvun populistisosialistin vaalivoitosta toiseen että tarjoavat tälle rajattomasti seksuaalisia palveluita.  Luulisi Villen sedän Saulin joutuvan harrastamaan melkoista itsekuria, ettei kerro julkisuuteen mitä veljenpojastaan ajattelee. Jos minun veljenpoikani ajaisi valtion roolin kasvattamista sataan prosenttiin taloudellisesta toiminnasta, en varmasti kykenisi pidättelemään itseäni ryhtymästä ainakin henkisesti väkivaltaisiin operaatioihin. Mutta poliitikot ovat paksunahkaisiksi hiillostettuja, ja tietävät äänestäjien palkitsevan niitä, jotka hyveellistä uskottavimmin esittävät.

Mutta sekä Berliinin muurin kaatuminen, Helpin maailmanmestaruus että markkinatalouden lopullinen käsien nosto maaliviivalla ovat lähinnä ajan kysymyksiä. Nämä ovat vaikeita asioita hyväksyä niille, jotka laittoivat osakesalkkunsa lihoiksi 2014 alkuvuodesta, ja ovat odotelleet markkinaromahdusta viisi pitkää nousuvuotta. Pörssikurssien vajoamisesta kuuden vuoden takaiselle tasolle ei ole muuten mitään varmuutta, vaikka 2014 syksyllä moni Hesarissakin guruksi esittäytynyt näin kertoikin.

Ihmisten taipumus oman hyvinvointinsa maksimoimiseen ovat markkinatalouden ylivoimaisuuden ja Ville Niinistön flaksin takana. Tälle eivät ihmisten altruismiiin uskovat voi yhtään mitään. Toki kokevat olevansa yhteishyvällä asialla Villeä tämän ”hyvä seksi parempi mieli” projekteja tukiessaan.

Pokerissa tulos tulee volyymi kertaa edusta. Tätä eivät ”ikuisista kakkosista” kirjoittavat journalistit ymmärrä. Sama väki siis kirjoittaa myös Vihreään Lankaan. Pokeria tuuripeliksi väittävät pitäisi laittaa saman teloituskomppanian eteen, kuin komentotalouden agendaa ajavat Tampereella koulutetut toimittajatkin. Juha Helpillä on niin iso etu verrattuna keskivertaiseen pelaajaan, että turnausvoittoja tulee lisää vääjäämättä, vain tarkka määrä on epäselvä.

Markkinatalouden toimivuus taas pohjaa ihmisten itsekkyyteen. En tietenkään uskalla Kallion baareissa ääneen sanoa, että luomuruokaharrastus on itsekästä perseilyä. Enkä siellä missä naapurin parempia hirvikoiria ammutaan enemmän kuin hirviä kerro näkemyksiäni arktisen maatalouden tukemisen rationaalisuudesta. Tämä johtuu siitä, että itsekkäästi koitan väistellä turpaansaamista. Kokeilin sitä yläasteella moneen kertaan, enkä tykännyt.

Vaikka Ville ja Sauli Niinistön tapaiset häikäilemättömät populistit saavat vaalivoiton toisensa perään, ei se estä Adam Smithin näkymätöntä kättä paukuttamasta näitä äänestäneitä kympin tyttöjä pakaroille. Juha Helppi voittaa pokeriturnauksia, koska pelaa muita paremmin, ja markkinatalous tappaa suunnitelmatalouden, koska se toimii ihmisten pysyessä itsekkäinä paremmin kuin punaisten ekonomistien kuten Patrizio Lainàn ajamat mallit. Mutta kärsivällisyyttä tarvitaan matkalla. Siitä kun kuulin Stig Wetzellin syöneen rekallisen banaaneja kuorineen Helsingissä 1974 oli Calgaryn olympiahopeaan 14 pitkää vuotta.

Aki Pyysingin foorumiblogi

"Asiakkaan ja varainhoitajan luottamuksellinen suhde on ensiarvoisen tärkeää. Sijoitamme omia varoja samalla tyylillä ja samoihin kohteisiin kuin asiakkaidenkin."
Liity Sijoitustiedon jäseneksi