Olet täällä

Artikkelit

Kulta uuteen nousuun parin kuukauden dipin jälkeen?

Kullan hinta kävi aiemmin tänä vuonna kaikkien aikojen huippulukemissaan, muttei jäänyt 2 000 dollarin päälle sen pidemmäksi aikaa kärvistelemään. Maailmanlaajuiset keskuspankkioperaatiot, taantuma ympäri maailmaa ja Covid-19-pandemia ovat antaneet tukea kullan hinnalle tämän vuoden aikana.

Kullan hinta on jo pari vuotta ollut vahvassa nousutrendissä pitkään jatkuneen sahaamisen jälkeen.

Odottaessamme seuraavaa FEDin elvytyspakettia, mahdollisesti samankokoista tai suurempaa kuin puolisen vuotta sitten, kullan hinta junnaa alamäessä huiputuksen jälkeen. Monet tekniset indikaattorit kertovat kullan ja kullankaivajaosakkeiden olevan nyt ylimyytyjä. Tämä antaisi tukea kullan yritykselle kohti uusia huippuja. Uudesta elvytyspaketista ja sen tarjoamasta likviditeetistä ei ainakaan olisi haittaa.

USA:n kymppivuotisen bondin reaalikorot ovat ennätysalhaalla, mutta miksei kullan hinta nouse?

Dollari-indeksi on sekin lähellä vuoden 2018 pohjiaan, mutta kullan hinta ei ole käyttäytynyt odotetusti näitä kahta kuvaajaa tarkastellessa.

Dollari-indeksin indikaattorit puolestaan puhuvat dollarin nousun puolesta voimakkaan laskun jälkeen. Normaalisti nousevan taalan hinta tarkoittaisi laskevaa kullan hintaa. Ehkä tällä kertaa ne kulta ja dollari nousevat käsi kädessä? Tai sitten taala voi jatkaa laskuaan. Tilanteesta on vaikeaa saada selkoa.

Mikä on aiheuttanut kullan hinnan laskun elokuun piikin jälkeen?

Korot: Kulta itsessään ei tarjoa korkoa tai maksa osinkoa, ja samalla se kilpailee dollareiden ja USA:n valtiovelkakirjojen kanssa paikasta sijoittajien portfolioissa. Korko USA:n kymppivuotisessa sai pohjakosketuksensa 0,508 prosentissa elokuun alussa, noin kolme viikkoa ennen kuin kullan hinta kävi huipuissaan. Korot ovat nousseet tasaisesti elokuun alusta.

Syyskuun lopussa korko oli 0,654 prosenttia ja joulukuun alussa se oli noussut jo 0,97 prosenttiin. Korkojen nousu aiheutti tappioita bondien holdaajille, mutta houkutteli pääomaa uusilta ostajilta. Osa pääomasta bondeihin tuli kullan kustannuksella.

Vaalit - Konsensuksen mukaan Joe Bidenista tulisi presidentti ja republikaanit kontrolloisivat senaattia. Tämä tarkoittaisi sitä, että uusi elvytyspaketti olisi luvassa, muttei niin valtavaa kuin innokkaimmat demokraatit haluaisivat. Tämä olisi hunajaa osakkeille ja samalla kullan houkuttelevuus turvasatamana laskisi.

Covid-rokotteet - Kehitysaskeleet koronarokotuksissa lisäävät toivoa pandemian nopeasta loppumisesta. Liikkeiden ja toimistojen avautumiset ja kysynnän nousu palauttaisivat talouden kasvuraiteilleen ja laskisivat työttömyyttä. Vahva talous puhuu korkeampien korkojen puolesta, mikä tekisi hallaa kullan hinnalle. Se tarkoittaisi myös korkeampia osakkeiden hintoja ja osakkeet kilpailevat kullan kanssa sijoittajien dollareista.

Markkinadynamiikka - Kullan “hinnasta” puhuttaessa ei sillä varsinaisesti tarkoiteta fyysistä kultaa niukkuuteen ja korkeisiin kaivamiskustannuksiin liittyen. Sillä tarkoitetaan enemminkin “paperikultaa”, eli COMEX-pörssissä treidattavan kultafutuurin hintaa. Se on voimakkaasti vivutettu kullan “oikean” hinnan indikaattori. Futuuritreidaamiseen liittyy paljon algoritmeja, momentum-treidaamista, stop loss- tasoja ja niin edelleen. Nämä aiheuttavat kullan hinnan ylireagoinnit verrattuna fundamenttianalyysiin. Fyysinen kulta tarkoittaa esimerkiksi kultakolikoita tai -harkkoja. Paperikultaa, joita ovat esimerkiksi kulta-ETF:t, ei ole läheskään kokonaan taattu fyysisellä kullalla. Kaikesta paperikullasta arvioiden mukaan vain 0,5 prosenttia on taattu fyysisellä kullalla.

Mitkä tekijät puhuvat nousevan kullan puolesta?

Monet yllämainituista kullan hintaan negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä eivät ole kestävällä pohjalla. Jos ja kun ne kääntyvät päälaelleen, tulee kullan hinta testaamaan uusia huippuja. Kymppivuotisen jenkkibondin korot ovat viimeiset kymmenen vuoden aikana olleet laskevassa trendissä. Jokaista piikkiä koroissa on seurannut romahdus.

Kullan hinta on taistellut tarmokkaasti korkopiikkejä vastaan.

Vaikka kullan hinta on ollut varsin volatiili viimeisen 12 kuukauden aikana, nousee 200 päivän liukuva keskiarvo tasaisesti. Samalla liukkari on toiminut tukitasona kullanhinnan laskuille, viimeksi marraskuun lopussa, jolloin se pomppasi takaisin keskiarvon päälle. Nousutrendi vuosikuvassa näyttää vakaalta.

Koronan toisen aallon pauhatessa lisärajoitukset ovat todennäköisiä ympäri maailmaa, mikä voi johtaa toiseen taantumaan monessa paikkaa ja hallitusten lisäelvytykseen. Tämä olisi mannaa kullan hinnalle. Huhtikuisen elvytyspaketin vaikutukset ovat selvästi havaittavissa kuvaajasta. Nopea dippi johtui paniikista, jossa sijoittajat myivät kaikkia omaisuusluokkia muuttaessaan niitä käteiseksi kriisin uhatessa.

Mikäli demokraatit saavat myös senaatin haltuunsa, avaa se oven heidän “Green New Dealille” ja muille ohjelmille. Tämä voisi mahdollisesti vaikuttaa negatiivisesti osakkeiden hintaan ja positiivisesti kultaan.

Myöskin koronakriisin loppuminen nopeasti rokotteiden ansiosta voi olla utopiaa. Monet uskovat kriisin jatkuvan paljon odotettua pidempään. Rokotteita on tarjolla vain rajoitettu määrä ja kaikkien rokottamiseen voi mennä muutamia vuosia. Vaikka pandemia katoaisikin, ei se välttämättä tarkoita talouden uudelleenkäynnistymisen onnistuvan mutkattomasti.

Ennusteita ensi vuodelle

Goldman Sachs on optimistinen jalometallin suhteen ensi vuodelle ja antaa tavoitehinnaksi 2 300 dollaria per unssi. “Analyysimme mukaan kullan rakenteellinen härkämarkkina ei ole vielä ohi ja se jatkuu ensi vuonna inflaatio-odotusten noustessa, dollarin heikentyessä ja kehittyvien markkinoiden kysynnän noustessa”, pankin raportti kertoo. “Toisaalta lyhyellä aikavälillä voi olla vaikeaa kehittää momentumia kumpaankaan suuntaan.”

Citibankin kultaennusteen mukaan kullan hinta olisi 2 200 dollarin kolmen kuukauden päästä ja 2 400 taalaa 6-12 kuukauden päästä.

HSBC:n jalometallipomo Jim Steel näkee kullan hinnan olevan 1 965 dollaria unssilta ensi vuonna. “Odotamme nousua alkuvuonna ja sen jälkeen maltillisempaa kehitystä. Huomioidaan, että ennusteemme on keskiarvo; kullan hinta noussee 2 000 dollarin tasoille joksikin aikaa ja treidaa myös 1 900 dollarin alla jonkin aikaa.”

Steel jatkaa: “Useimmat kultarallit johtuvat kahdesta tekijästä: velka ja likviditeetti. Tällä hetkellä kultamarkkina on hyötynyt sekä velasta että likviditeetistä, rahapolitiikka on ollut kullan hinnan puolella pitkän aikaa. Toisaalta kulta on herkkä geopoliittisille riskeille. Mikäli Yhdysvaltain kauppasota Kiinan kanssa loppuu ja paranee myös muiden valtioiden ja alueiden kanssa, olisi se negatiivinen signaali kullan hinnalle.”

Trading Economics uskoo kullan hinnan olevan 1 852 dollaria vuoden lopussa ja uskoo sen putoavan 1 749 taalaan seuraavan 12 kuukauden aikana.

Lopuksi australialaisen ANZ Bankin ennusteet seuraavalle kahdelle vuodelle.

Monet markkinaosapuolet vaikuttavat olevan positiivia kullan hintakehityksen suhteen seuraavan 12 kuukauden aikana, mutta eipä kenelläkään ole vieläkään himoittua kristallipalloa.

Yksi on kuitenkin varmaa: keskuspankkien jatkaessa rahan printtaamista, tulee sekä dollareiden että eurojen arvo laskemaan kultaa vastaan. Euron arvosta on kahdenkymmenen vuoden aikana kadonnut yli 85 prosenttia kultaan verrattuna ja sama trendi jatkuu.

Keskustele kullasta Sijoitustiedon palstalla.

Lähteet: Daily Reckoning, Sprott Money News, Forbes

---

Mainos: Voima Gold

Voima Gold Oy on suomalainen Voima Account-säästötilejä tarjoava yhtiö, jolla on Suomessa 20 työntekijää ja yli 100 suomalaista omistajaa.

Voima Account tarjoaa erinomaisen likviditeetin kullalle ja asiakas omistaa aina kullan 100 %:sti.

Tavallisella pankkitilillä talletussuoja on maksimissaan 100 000 EUR.

Voima Accountilla kulta on vakuutettu täyteen arvoon.

Voima Gold - kultapohjainen pankkipalvelu

---

Johannes Ankelo 12/2020: Kulta uuteen nousuun parin kuukauden dipin jälkeen?
Liity Sijoitustiedon jäseneksi