Artikkelit

Korot nousevat makrodatan synkentyessä

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

FED nosti odotetusti ohjauskorkoaan keskiviikon kokouksessa 0,75 prosenttiyksiköllä, mutta samalla pääjohtaja Powell mainitsi, ettei vastaavan kokoisista korotuksista tule arkipäivää jatkossa. FED yksinkertaisesti reagoi villinä laukkaavaan inflaatioon.

Wall Streetin mukaan sijoittajan ei kannata panikoida, vaikka korotus oli suurin 28 vuoteen. Hidastuva kasvu ja haukkamainen FED ovat kuitenkin varsin otollinen yhdistelmä taantumalle.

Morgan Stanleyn Mike Loewengart: “Vielä kaksi viikkoa sitten 0,75 prosentin koronnostoa pidettiin hyvin epätodennäköisenä, ainakin lyhyellä aikavälillä. Inflaatio ei kuitenkaan ole kontrollissa, joten on selkeää, että FEDin täytyy reagoida aggressiivisemmin. Osakkeet laskivat tällä viikolla karhumarkkina-alueelle ja markkinat olivat pääosin jo hinnoitelleet voimakkaan koronnoston hintoihinsa. Kannattaa pitää mielessä markkinoiden myllertäessä, että lisää volatiliteettia on todennäköisesti luvassa  markkinoiden sulatellessa uutta normia. Sijoitusstrategiassa pysyminen volatiileilla markkinoilla on tärkeää - toisin sanoen, älä panikoi.”

Joulukuussa 2021 FEDin pankkipomot povasivat vuodelle 2022 noin 0,75-1 prosentin ohjauskorkoa ja vuodelle 2023 noin 1,25-1,75 prosentin maastoon.

Markkinat kuitenkin muuttavat nopeasti muotoaan ja pankkiirit perspektiiviään. Tällä hetkellä ohjauskorko on noin 1,5-1,75 prosentissa, eli jo paljon korkeammalla kuin joulukuussa osattiin ennustaa. Kaikki odottavat koron jatkavan nousemistaan, FOMC-osallistujien ennustavat sen osuvan noin 3,25-3,75 prosentin hujakoille vuoden lopulla ja 3,5-4 prosenttiin ensi vuonna.

Goldman Sachs odottaa toista 0,75 prosenttiyksikön korotusta heinäkuulle ja vuoden lopulle 3,25-3,5 prosentin FED Funds-korkotasoa.

Jenkkikuluttajien sentimentti ei tällä hetkellä naurata. Se on huonompi kuin koskaan aiemmin.

Philly FED-indeksi missasi odotukset +5 lukemasta ja vajosi negatiiviseksi ensimmäisen kerran sitten pandemiapaniikin.

Vastaava kuusi kuukautta tulevaisuuteen katsova indeksi näyttää sitäkin murheellisemmalta, se on alimmillaan sitten finanssikriisin. Huomionarvoista on miten nopeasti vuonna 2008 ja 2009 odotukset kuitenkin palasivat takaisin korkealle.

Uudet työttömyyskorvaushakemukset ovat jenkkilässä lähteneet pohjien jälkeen trendaamaan takaisin ylös. Tämän viikon lukema tosin oli sama kuin viime viikolla, 229 000 uuta hakemusta.

Jatkuvat hakemukset sen sijaan ovat edelleen pohjilla.

Puhetta on ollut myös stagflaatiopeloista. 70-luvun stagflaatio toimii usein viitteenä makrotaloudellisesta stagflaatiosta USA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Vuosikymmen alkoi öljyshokin aiheuttamassa taantumassa ja osakkeiden karhumarkkinassa. Vuonna 1974 markkina kääntyi, muttei osakkeiden absoluuttinen, eikä varsinkaan reaalituotto ollut päätä huimaavaa. Vuosikymmenen osakkeiden reaalituotto vuositasolla oli 0,1 prosenttia, vuosittaisen nimellistuoton ollessa 9 prosenttia.

Markkinoiden mielestä yhtiöiden ohjaukset ovat tällä hetkellä pahasti pielessä. Osakemarkkinoiden pudotuksen ja positiivisten tulosodotusten on historiassa ollut vain kaksi kertaa näin suuri.

Vuoden 2002 heinäkuuhun mennessä indeksit olivat pudonneet noin 30 prosentilla, mutta silloin kesti marraskuuhun asti ennen kuin tulosodotukset kääntyivät negatiivisiksi. Ne pysyivät negatiivisina noin kolme kuukautta.

Vuonna 2011 syyskusssa osakkeet romahtivat USA:n luottoluokituksen alentamisen takia. Vuoden 2012 Q1:llä tulosodotukset kääntyivät hetkellisesti negatiivisiksi.

Vuosina 2008 (finanssikriisi) ja 2020 (pandemia) tulosodotukset putosivat markkinoiden tahdissa.

Varallisuutta on tuhottu osake- ja bondimarkkinoiden tämänvuotisessa kaaoksessa enemmän kuin koskaan.

Sekä S&P500 että Nasdaq ovat ylimyydyssä tilassa, mutta pahempaakin on tämän indikaattorin mukaan nähty.

Mikäli uskoo teknisen analyysin fraktaaleihin (ja moni ei hyvistä syistä usko), tämän hetkisen S&P500-indeksin vertaus vuoden 2008 tilanteeseen antaa pelottavan kuvan. On hyvä pitää mielessä, että kuluttajaluottamus on jo nyt alempana kuin vuonna 2008 osakkeiden romahdettua pohjille.

Onko markkinoilla jo niin paljon pelkoa ja synkkiä ennustuksia, että pohja alkaa häämöttää? Vai onko osakkeilla vielä tilaa mennä alemmas? Kerro ajatuksistasi Sijoitustiedon foorumilla.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää