Idealistit ottavat luodin rintaansa ensimmäisessä hyökkäyksessään ja pragmaatikot voittavat sotia. Tämän perusfilosofiani mukaisesti olemme alkaneet ottaa Helsingin Rintamamiesten Asunto- ja Tukisäätiön omistamaan hissittömään kiinteistöön myös sotaorpoja sotaveteraanien lisäksi. Sotaveteraaneilla ei enää jalka nouse kolmanteen kerrokseen ihan kuten nuorilla miehillä, sotaorvot taas nuorempina vielä hetken pärjäilevät.
Petteri Orpo taas esitteli ensimmäisen budjettinsa. Koska hän on uusliberalistisen kokoomuspuolueen valtiovarainministeri, budjetin loppusumma oli edellistä suurempi, ja valtion velanotto entisestään lisääntyy. Tämä on meille keski-ikäisille suurten ikäluokkien lapsille hyväksi, koska meidän ei näitä velkoja tarvitse koskaan maksaa. Valtion velka on erilaista kuin yksityinen velka kuten taistolaisekonomistit meille kertovat – valtion kuolinpesä joutuu usein vastaamaan kuolleen veloista toisin kuin yksityishenkilöt. Jos ylivelkaantunut henkilö kuolee ja perilliset hoitavat perunkirjoituksen ja muut muodollisuudet asiallisesti, velat jäävät velkojien luottotappioiksi. Konkurssin tehneeseen valtioon taas lainoittajat suhtautuvat aiheellisesti epäluuloisesti vielä pitkään. Onneksi minun lapseni vaikuttavat hyvin työkykyisiltä ja –haluisilta, koska heidän ja heidän lastensa eläkemaksuillaan ja veroillaan hoidetaan Suomen julkisen sektorin nykyinen velkaantuminen.
En halua pragmaatikkona syyllistää Petteri Orpoa henkilökohtaisesti löysästä budjetista, koska ymmärrän jotain poliittisista realiteeteista, toisin kuin Kokoomuksen Nuorten libertaarisiipi. Budjetti on parasta, mihin parjattu oikeistohallitus pystyy. On turha kuvitella, että Juha ”ryysyistä rikkauksiin” Sipilä ja Petteri ”haluan, että sukunimeäni ei taivuteta” Orpo voisivat kaksistaan kävellä sekä keskustan eduskuntaryhmän perinteisen pekkarislaisen siltarumpupolitiikan että kokoomuksessa suositun pietikäisläisen ”leikataan muista vaalipiireistä ja ajetaan kännissä, mutta ei myönnetä” –politiikan yli.
Elän sellaisessa lapsenuskossa, että sekä Sipilä että Orpo ymmärtävät, että sääntelyä vähentämällä, verokiilat ja tukihimmelit poistamalla ja palkansaajien verotusta ja sivukuluja keventämällä voitaisiin saada Suomen talous nousuun. Mutta tämä ei ole poliittisesti realistista, koska seuraavat vaalit tulevat ihan pian ja hallitus on kiky-sopimuksensa myötä ay-liikkeen panttivankina.
Alan olla melko vakuuttunut, että kauppojen aukiolon vapauttaminen ja festarien kalja-alueiden tuleva poistaminen jäävät tämän hallituksen merkittävimmiksi virstanpylväiksi. Muu touhu jää juustohöyläilyksi ja tempputyöllistämiseksi investointivähennyksillä. Mutta ollaan kiitollisia näistä. On hyvä että kauppoja on avoinna myös kotiintuloaikaani eli puoli neljältä aamuyöstä ja minulle sopii erinomaisesti, että Järvenpään Puistobluesiin ei tarvitse ensi vuonna salakuljettaa omia viinoja.
En ole aiemmin kirjoittanut, että pörssiyhtiöiden listaamattomia kovempi osinkoverotus on iso ongelma Suomessa, koska en ole halunnut kuulostaa lisää liksaa omilleen vaativalta ay-pomolta. Osakesäästäjien Keskusliiton (jonka jäsen olen ollut viime vuosituhannelta asti) ajamat pienet verovapaat osingot ovat tempputyöllistämistä, eli siis merkityksetöntä näpertelyä. Se, että hyvin johdetut yhtiöt pysyttelevät pörssin ulkopuolella verotussyistä taas on kansantaloudelle merkittävän vahingollista. Monet suomalaiset pörssin ulkopuoliset yhtiöt käyvät puolustussotaa, jossa pyritään säilyttämään olemassa oleva varallisuus eikä oteta isoja riskejä. Tämä on samanlainen sota, jota pääsääntöisesti nykyisin itse sijoittajana käyn, joten ymmärrän toki takana olevan filosofian. Julkisilta yhtiöiltä taas me ahneet sijoittajat tuppaamme vaatimaan kaikenlaisia kasvustrategioita, tai päädymme äänestämään myyntimääräysten muodossa.
Kyllästyneenä vasemmiston Suomeen raahaamiin valtion dynaamista kättä hehkuttaviin ”kansantaloustieteilijöihin” ja hallituksen saamattomuuteen yritän nyt Don Quijotena hyökätä tuulimyllyjä päin, ja kerron vähän tarinoita oikeasta elämästä.
Pankeista ei ole saanut oikeaa riskirahaa 80-luvun jälkeen. Rahaa saa, jos on hyvät vakuudet ja osaa laatia kassavirtalaskelman, joka näyttäisi hoitavan velat. Mie olen sijoittajana saanut pankista rahaa aina halutessani, oikeat bisnesideat omanneet puuhakkaammat ja energisemmät reaalitalouden askartelijat taas ovat olleet enemmän vaikeuksissa. Toimivasta pörssistä sen sijaan saavat rahaa kaikenlaiset Pelle Pelottomat, joista osa on oikeallakin asialla. Oikeisiin pelleihin uskovat taas sitten vaurastuvat näiden rinnalla ja väärät pellet valitsevat menettävät rahansa. Olen vuosikymmenten varrella löytänyt sekä oikeita että vääriä, mutta olisin aina toivonut, että valinnanvaraa olisi vielä enemmän. Tätä prosessia muuten kutsutaan taloustieteessä ”resurssien allokoinniksi”, joka tosin on jo sellaista liturgiaa, että sitä ei keskimääräinen äänestäjä jaksa kuunnella kovin pitkään.
Hyvinvoivalla osakepörssillä olisi talouteen oikeita eikä Antti Rinteen lupaamia dynaamisia vaikutuksia. Suomessa eivät kuitenkaan supercellit listaudu, vaan ne myydään Japaniin. Listautumalla hirtät itsesi raskaisiin tiedonantovelvollisuuksiin ja korkeampaan osinkoverotukseen. Meillä sen sijaan hyvällä menestyksellä listautuvat esimerkiksi vanhusten hoivatiloihin investoivat yritykset. Tosin hoivatilojen tarve on selkeä, ja miksi julkinen sektori maksaa sijoittajille lähes kymmenen prosentin tuottoja on demariperheeseen syntyneelle kummallista. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi sijoittajat ottavat tämän tuoton mielellään vastaan.
Idioottimaisen pörssiyhtiöiden osinkoverotuksen lisäksi olen halunnut avautua väärien ihmisten huonosta liikkuvuudesta. Olen väistellyt aihetta, koska olen pelännyt kuihtuvalle paikkakunnalle jämähtäneiden suojatyöpaikkaansa puolustavien omistusasujien suhtautuvan vihamielisesti. Ne ihmiset, joiden olisi hyvä olla rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa liikkuvat tosin jo nyt oikein hyvin. Kolme näppärintä suomalaista nuorta liikemiestä, jotka tunnen, ovat kaikki muuttaneet jo kauan sitten matalamman verotuksen maihin. Asuntojen varainsiirtovero ei muuten ole tärkein ongelma ihmisten liikkuvuudessa kuin kiinteistönvälittäjien silmin. Yleinen verotuksen taso taas on. Se ajaa pois Suomesta juuri niitä, jotka pystyisivät generoimaan verotuloja ja luomaan työpaikkoja. Ihmiset yksilötasolla tekevät päätöksiä käteen jäävä raha edellä, vaikka vasemmistoekonomistit eivät tätä julkisesti myönnäkään.
Tilastokeskuksen mukaan kantasuomalaiset muuttavat nettomääräisesti ulkomaille. Nämä muuttajat eivät tällä kertaa ole konkurssikypsän pohjanmaalaisen talon nuorempia poikia kuten viime vuosisadan alussa, vaan juuri niitä kielitaitoisia ja dynaamisia ihmisiä, joiden olisi Suomen kannalta hyvä pysyä Suomessa. Tätä eivät tilastotieteilijät ehkä pysty osoittamaan, mutta asia on itsestään selvä. Lisäksi ne Pohjanmaan sata vuotta sitten muuttaneet nuoremmat pojat olivat nekin ihan näppärää väkeä.
Orvoilla on ongelmana, että he eivät voi soittaa vanhemmilleen ja kysyä neuvoa, ne kun ovat jo hiekkahoidossa. Tosin osalla vanhemmista ei ole kompetenssia hyviin neuvoihin, vaikka elossa olisivatkin. Petteri Orpo voisi toki puolestani soittaa edeltäjälleen Sauli Niinistölle tämän näkemyksistä löysästä taloudenpidosta. Tosin riskinä soittelemisessa vanhoille valtiovarainministereille on, että väärä kaveri vastaa. Esimerkiksi Brysselistä löytyisi vuoden 2008 paras valtiovarainministeri, joka voisi Orpolle opastaa, miten vaalit voitetaan lupailemalla sairaanhoitajille kaikenlaista kivaa.
Ehkä on parempi, että Petteri Orpo ei soita vanhemmilleen, vaan ihan itse ponnistelee sen eteen, että Suomessa kannattaisi tehdä työtä myös avoimella sektorilla.
