Sotaan lähetetään mielellään vain nuoria miehiä. Nämä kun vielä tuntevat olevansa kuolemattomia ja lähtevät rinta kaaressa mihin tahansa hyökkäykseen. Vanhat perheelliset äijät taas pidetään mieluummin kotirintamalla, koska niillä on taipumusta enemmän väistellä luoteja kuin hakea vihollista tähtäimeen. Heille on jo selvennetty lasten äitien toimesta, että he ovat tavallisia kuolevaisia. Tämä on sinänsä yhteiskunnallisesti tyhmää, koska jos nuorella napsahtaa luoti otsaan, menee hukkaan enemmän elinajanodotetta ja hyviä työvuosia kuin vanhalla. Nuoren miehen kannalta itsensä tapattaminen on tietysti realisoitu älyvapaa riski.

Antaessani haastattelun Lännen Median Viki Saloselle hävetäkseni totesin, että minulla on salkussani tällä hetkellä ainakin 25 eri yhtiön osakkeita. Nuorena sijoittajana taas hajautin salkkuni tyypillisesti yhteen osakkeeseen. Itse asiassa sijoitusportfolioni alkaa olla niin hajautettu, että kohta jopa sijoituskirjailija Nerola voisi nähdä touhuissani aavistuksen vastuullisuutta. Minulla on sijoitusyhtiöitteni kautta omistuksessani listattuja yhtiöitä, listaamattomia yhtiöitä ja jopa operatiivisia yhtiöitä, joissa olen hallituksissa teeskentelemässä, että ymmärtäisin bisneksistä jotakin. Velkavipua käytän nykyisin hyvin maltillisesti.

Arvioin niin neutraalisti kuin pystyn, että poikkimenemistodennäköisyyteni on nykyisin käytännön nolla. Kun olin 23-vuotias, se oli varmasti yli yhdeksänkymmentä prosenttia. Nimi liki kolmen miljoonan markan velkapapereissa osakkeisiin sijoitettuna ja ilman mitään varallisuutta laman alla oli aika varma reitti Bustolandiaan. En todellakaan tajunnut tätä silloin, mutta onneksi olen sunnuntaina syntynyt ja selvisin 90-luvun alun vaaran vuosista luottotietoja menettämättä.

Muutama vuosi sitten vielä kauhistelin nuoren Pyysingin huimapäisyyttä. Nyttemmin olen tullut pohdinnoissani tulokseen, että toisin kuin sodassa, sijoitusmaailmassa nuorena riskien ottamisessa on paljonkin järkeä. Nuoren tyhjätaskuna syntyneen tärkein pääoma on hänen työkykyisyytensä. Edessä on vielä paljon vuosia, jolloin jaksaa painaa pitkää päivää. Jos onnistuu saamaan jostain jotain rahaa, ja menettää sen, ei sillä koko elämän onnellisuuden kannalta ole juuri merkitystä.

Pidänkin ohjeita ”säästä 100 euroa kuussa ja sijoita indeksirahastoihin ja vaurastu” lähinnä harhaanjohtavina. Oppikirjojen mukaisella hajautuksella kun varmistaa lähinnä sen, että koskaan ei tule mitään kunnon tiliä. ”Kunnon tilillä” tarkoitan elämää muuttavien rahojen voittamista. Toki jos elämänfilosofia on elää säästäväisesti ja varmistaa lopulta 60-vuotiaille lapsille kohtuullinen perintö, on säästämisessä ja hajauttamisessa paljonkin valoa.

80-luvun lopun sijoitusstrategiani oli tietenkin täysin älyvapaa ja pohjautui pitkälti epärealistisiin oletuksiin nuoren miehen sijoitusosaamisesta viidentoista prosentin heliborin olosuhteissa. Jos nyt olisin nuori varaton kauppatieteen ylioppilas, ottaisin vain sen verran velkaa, että pystyisin hoitamaan sen, vaikka kaikki sijoitukset menisivät nollaan. Mutta sijoittaisin silti myös velkarahalla ja sijoittaisin vain yhteen tai korkeintaan kahteen kohteeseen. Niitä sitten vahtaisin herkeämättä. Jos sijoitukseni menisivät mönkään, tekisin töitä niska limassa kerätäkseni uutta pääomaa ja koittaisin ensi kerralla osua sijoituksissani paremmin. Tavoitteenani olisi taloudellinen riippumattomuus jonain tulevana vuosikymmenenä.

Siinä taas on paljonkin järkeä, että olen viime vuosina tiputtanut riskiprofiiliani radikaalisti. Nykyinen elintasoni on minulle hyvin riittävä, enkä kaipaa parannusta kuin vyötärön seudulla, ja sielläkin pienempään suuntaan. Jos nyt joutuisin muuttamaan huonompaan asuntoon tai pohtimaan sitä, onko mustikoita varaa ostaa, olisi siinä aika paljon sopeutumista. Näin ollen puolustustaisteluun siirtymiseni on ihan rationaalista.

Omassa sijoitusstrategiassaan kannattaa ensimmäisenä ottaa huomioon oma riskinkantokykynsä. Jos pörssikurssien lasku ahdistaa, on parempi keskittyä kuukausisäästämiseen. Elämä on liian lyhyt elettäväksi jatkuvassa ahdistuksessa. Pörssikurssit nimittäin laskevat lähes yhtä usein kuin nousevatkin. Mutta jos tavoittelee sijoittamisella parannusta elintasoonsa, on tämä tehtävä riskinoton kautta. Riskinotto taas sujuu nuorena paljon sutjakammin. Lisäksi onnistuessa on paljon vuosia edessä nauttia spekulointiensa hedelmistä.

Nuorena on siis hyvä hyökätä sijoitusrintamalla, jos koskaan. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä sotaveteraaniystäväni muistutus talvisodasta: ”Siellä meni paljon sellaisia, jotka eivät olleet vielä päässeet edes sormella koittamaan”.

P.S. Kunnioitukseni HS:n taloustoimitusta kohtaan ei kovin paljon noussut, kun luin yhden toimittajistaan kolumnin, jossa vaadittiin ASP-järjestelmää sellaiseksi, että mahdollisimman moni nuori ryhtyisi asuntosäästäjäksi. Tämä on varmasti osalle ihan järkevä ratkaisu, mutta yhteiskunnallisesti kestämätöntä. Omistusasumisen suuri suosio on yksi merkittävimmistä syistä taloutemme jäykkyyteen. Jos sinulla on 200.000 euron arvoinen talo ja 300.000 eurolla velkaa Kajaanissa, et tosiaankaan ole ihan heti ottamassa kiinni Turusta tulevasta muuten houkuttelevasta työtarjouksesta.

Nerolan sijoitusfilosofiaa: http://www.hs.fi/talous/a1449470740297

Keskustelua täällä

Samanlaiset artikkelit