Artikkelit

Coinbase listautuu Nasdaqiin tulikuumassa kryptomarkkinassa

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

USA:n suurin kryptovaluuttapörssi Coinbase ilmoitti joulukuussa aikeistaan listautua Nasdaqiin. Ilmoitukseen mennessä yhtiö oli kerännyt markkinoilta pääomaa 500 miljoonan dollarin edestä ja viimeisellä kierroksella ennen listautumista yhtiö arvostettiin 8 miljardiin taalaan.

Asetelma Coinbasen listautumiselle on hekumallinen: Bitcoin on lähellä kaikkien aikojen huippujaan ja uutisista voi joka päivä lukea kryptomarkkinan kannalta positiivisia uutisia. Bitcoinin markkina-arvo rikkoi maaliskuussa ensi kertaa biljoonan dollarin rajapyykin, tehden siitä suurimmillekin sijoitustaloille varteenotettavan vaihtoehdon.

Coinbasen listautuminen Nasdaqiin tapahtuu ensi viikon keskiviikkona.

Yhtiön taustaa

Coinbase Inc. perustettiin Brian Armstrongin ja Fred Ehrsamin toimesta vuonna 2012. Yhtiöllä ei ole fyysistä päämajaa, kaikki toiminta tapahtuu etänä.

Yhtiö toimii kryptovaluuttapörssinä paitsi Bitcoinille (BTC), myös monille muille kryptoprojekteille. Coinbasen kautta sijoittaja voi ostaa ja myydä kryptovaluuttoja, sekä jättää ne pörssiin säilytykseen.

Vuonna 2014 Coinbase rikkoi miljoonan käyttäjän rajan.

Vuonna 2017 yhtiö sai lisenssin kaupankäyntiin Etherillä (ETH) ja Litecoinilla (LTC).

Coinbase työllistää 1 249 henkilöä ja maaliskuussa 2021 sillä oli yli 56 miljoonaa käyttäjää.

Pörssi tarjoaa treidereille Coinbase Pro-palvelun ja institutionaalisille asiakkailleen se on rakentanut Coinbase Prime-palvelun. Instikka-asiakkaita yhtiöllä on yli 7 000.

Coinbase operoi yli 100 maassa.

Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 1,14 miljardia dollaria, vuoden ollessa 322 miljoonan taalan edestä voitollinen. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 483 miljoonaa taalaa ja yhtiö teki tappiota.

Coinbasen perustaja ja toimitusjohtaja Brian Armstrong tienasi viime vuonna hulppeat 59,5 miljoonaa dollaria, mikä on enemmän kuin JP Morganin Jamie Dimonin tai Goldman Sachsin David Solomonin tienestit.

Q1/2021 ja listautuminen

Coinbase päivitti yhtiötietojaan listautumisen alla. Yhtiö raportoi yhdeksänkertaisesta kasvusta liikevaihdossa, sen noustessa viime vuoden 190 miljoonasta dollarista 1,8 miljardiin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tiedot ovat alustavia eikä niitä ole vielä tarkastettu.

CNBC

Nettotulos kasvoi 730-800 miljoonaan dollariin viime vuoden 32 miljoonasta dollarista.

Coinbasella on kryptoja hallussaan 223 miljardin dollarin edestä ja pörssin kautta käytiin Q1:llä kauppaa 335 miljardilla dollarilla.

Q1:llä Coinbasella oli 6,1 miljoonaa kuukausittaista transaktiokäyttäjää (MTU). Jos kryptomarkkina lähtee laskuun, voi numero pudota neljään miljoonaan. Markkinan jatkaessa nousuaan Coinbasen aggressiivisin ennuste on 7 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää.

Coinbase kertoi yhtiöllä olevan 56 miljoonaa verifioitua asiakasta.

Coinbase on tähän mennessä ylisuoriutunut Bitcoiniin verrattaessa. Tehtiin sijoitus sitten ensimmäisillä rahoituskierroksilla tai viimeisellä, on Coinbasen tuotto oli Bitcoinia parempi.

Coinbasen listautuminen on uniikki siinä mielessä, että sen valuaation nousu peilaa kryptomarkkinan kasvua. Bitcoinin hinta on noussut vuodessa noin 700 prosenttia ja Etherin hinta yli 1 100 prosentilla.

CNBC

Coinbase aikoo rekisteröidä 115 miljoonaa A-luokan osaketta, joilla käydään tickerillä COIN. Suorassa listautumisessa Coinbase ei luo uusia osakkeita, vaan sallii nykyisten osakkeenomistajien myydä omistuksiaan uusille sijoittajille.

Coinbasen listautuminen tapahtuu aikana, jolloin kryptomarkkinat käyvät kuumana kysynnän kasvaessa. Instituutioiden palvelujen laajentuminen kryptoihin antaa sektorille entistä enemmän vauhtia. Morgan Stanley ja Goldman Sachs virittelevät kryptodeskejään kuumeisesti kuntoon.

Kryptomarkkina kokonaisuudessaan kasvoi maanantaina yli kahteen biljoonaan dollariin, josta Bitcoinin markkina-arvo on noin puolet. Vuotta aiemmin koko kryptomarkkinan arvo oli vain 208 miljardia taalaa, joten vuodessa sen arvo on kymmenkertaistunut.

Tammikuussa krypto hedge fundin Polychain Capitalin toimitusjohtaja Olaf Carlson-Wee uskoi Coinbasen arvon nousevan listautumisessa oli 100 miljardiin dollariin.

Forbesin tietojen mukaan yksityisillä markkinoilla käytyjen kauppojen perusteella yhtiötä arvostetaan tällä hetkellä noin 70 miljardiin. Tämä laittaisin Coinbasen samaan kastiin Airbnb:n, Zoomin ja Uberin listautumisten kanssa.

Listautumishinnoittelulle löytyy luonnollisesti myös kriitikoita. New Constructs-analyysifirman toimari David Trainerin mukaan Coinbasen odotettu valuaatio 100 miljardia on aivan liian korkea. “On vaikeaa suoralla naamalla perustella moista hinnoittelua kilpailun kiristyessä kypsyneellä kryptomarkkinalla. Sen nykyisten katteiden ja markkinaosuuden säilyttäminen tulee myös olemaan vaikeaa”, Trainer perusteli.

Coinbasen pääasialliset kilpailijat kuten Gemini, Kraken ja Bitstamp tulevat syömään Coinbasen markkinaosuutta alentamalla kaupankäyntikulujaan, kuten perinteisessä osakemarkkinassa on käynyt Robinhoodin ja Stashin ilmaannuttua markkinoille.

Coinbase nykyinen bisnesmalli nojaa voimakkaasti uusien asiakkaiden houkuttelemiseen kahden suurimman kryptovaluutan ostamiseen ja säilyttämiseen. Yhtiö aikoo jatkossa panostaa laajemman kryptopalvelupaketin kehittämiseen.

Tiedotteessaan Coinbase uskoo kryptomarkkinan kasvun jatkuvan institutionaalisen kysynnän kasvaessa.

Uskon, että Wall Streetin tavanomaiset hedge fundit alkavat FOMOilemaan tosissaan huomatessaan miten suurin kryptomarkkina jo on ja miten suuri potentiaali sillä on.

Anthony Pompliano, joka on yksi Bitcoinin näkyvimmistä puolestapuhujista, uskoo Coinbasen alkavan treidaamisen noin 100-150 miljardin markkina-arvolla.

Mitä mieltä valuaatioista? Onko Coinbase hyvä tapa sijoittaa kryptomarkkinoille? Keskustele lisää Sijoitustiedon Kryptovaluutat sijoituskohteina-ketjussa.

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Euro-osakkeille mietoa vastatuulta loppuvuodelle?

Johannes Ankelo
3.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Oriola Helsingin pörssin Walgreens - ikuisesti putoava kivi

Antti Leinonen
2.10.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Yrityksen myyminen ei ole epäisänmaallista

Aki Pyysing
29.9.2024
east Lue lisää