Asumistukimenojen räjähdysmäinen kasvu on muodostumassa sietämättömäksi ongelmaksi. Ratkaisua etsitään kuumeisesti julkisuudessa ja kulissien takana, mutta heikoin tuloksin.
Ongelmaa on vaikea ratkaista viilailemalla niitä samoja mekanismeja, jotka ovat ongelman alun perin luoneet. Nyt ehdotetaan paluuta aiemmin käytössä olleeseen malliin, johon liittyviä ongelmia puolestaan pyrittiin ratkaisemaan nykyisellä mallilla, joka vain pahensi tilannetta. Harakalla on vuorotellen nokka tai pyrstö tervassa.
Asumistukeen kuten muihinkin yhteiskunnan tukimuotoihin liittyy kannustinloukkuja. Myös tukien valuminen hintoihin on kovin tuttua muistakin yhteyksistä.
Pidin viime vuosikymmenelle perustuloa niin typeränä ajatuksena, etten vaivautunut sitä edes kunnolla pohtimaan. Ajan mittaan aloin ihmetellä, kuinka niin moni arvostamani ajattelija tuntuu sitä kannattavan. Sitä kautta perustulon vastaanpanematon järkevyys vähitellen avautui myös minulle.
Aito perustulo, jossa jokainen täysikäinen kansalainen saisi kuukausittain suurehkon summan, joka korvaisi kaikki muut tuet, ja jokainen alaikäinen lisäksi pienemmän summan, joka korvaisi kaikki muut tuet, johtaisi lähes kaikkien kannustinloukkujen ja vinoumien poistumiseen.
Kun alaikäisen perustulo maksettaisiin huoltajalle, yksinhuoltajien asemakaan ei muodostuisi kohtuuttomaksi. Ja tuloverotuksen muutoksilla huolehdittaisiin perustulon liukuvasti (ei portaittain) kasvava verottaminen takaisin tulojen kasvaessa, jolloin kannustavuus säilyy tulotasosta riippumatta.
Tottakai tällainen järjestelmä on kallis, mutta se on myös tehokas. Jokaisen kannatta ottaa töitä vastaan ja pyrkiä elämässä eteenpäin, eivätkä tuet valu hintoihin. Nykyinen järjestelmä on myös erittäin kallis, mutta se on – jos joku ei ole vielä huomannut – myös erittäin tehoton.
Asumistuen poistuminen näkyisi vuokra-asuntomarkkinoilla niin, että vuokrataso ei enää olisikaan vuokralaiselle ”ihan sama” niin kauan kun ei ylitetä Kelan asettamia maksimirajoja. Kaikkien vuokralaisten kannattaisi suoraan Kelan maksimivuokratasoon suostumisen sijaan yrittää säästää vuokrakuluissaan.
Ratkaiseva ero tulisi siitä, että perustulon kolahdettua tilille jokainen maksaisi vuokransa omalla rahallaan. Kukaan ei enää voisi ajatella, että Kela maksaa vuokrani, joten minulle ei ole väliä mikä se vuokra on. Täytyy muistaa, että asumistuki ei ole ainoa elementti, jolla Kela vuokrien maksuun osallistuu. Asumistuen jälkeen vuokralaisen maksettavaksi jääviä vuokria maksetaan hyvin laajasti Kelan maksamalla toimeentulotuella. Asumistukisumman huima kasvu ei siis kerro lähellekään koko totuutta siitä, kuinka valtavia summia Kela vuokralaisten vuokrien maksamiseen kaikkiaan Suomessa syytää.
Perustuloon siirtyminen olisi valtava yhteiskunnollinen muutos. Ja todella vaikea sellainen. Käynnissä oleva perustulokokeilu on hyvä ensiaskel, vaikka siinä perustulo onkin liian pieni eikä siten korvaakaan kaikkia muita tukia, kuten näkisin aidosti toimivassa mallissa välttämättömäksi.
Perimmäinen kysymys on se, onko tähän lukuisten ei-kannustavien tukien viidakkoon, joka Suomeen on syntynyt, muuta todellista ratkaisua kuin äärimmäisen vaikea loikka perustuloon. Hyvinvointiyhteiskunnan me suomalaiset haluamme säilyttää, mutta nykytilannetta emme kestä. Järki ja kannustavuus on pakko saada systeemiin palautettua.
Perustulo on ratkaisuna erittäin vaikeasti toteutettava, mutta sitä pidän kuitenkin hyvänä, että jokin melko yleisesti asiantuntijoiden keskuudessa tunnustettu ratkaisu – vaikka kovin vaikeakin – ylipäätään pöydällä on. Ja ollaan kuitenkin jo niinkin pitkällä, että perustulokokeilu on Suomessa käynnissä, eli ihan pelkästä teoreetikkojen utopiasta ei ole enää kyse.
Fundeeraaminen on tärkeää. Mutta kuten eräs tunnettu fundeeraaja aikanaan usein totesi, lopulta tulee se piste, jolloin ”tarttis tehdä jotain”. Suomessa on tilanteen äidyttyä tarpeeksi pahaksi kyllä sitten lopulta pystytty hyvin vaikeitakin ongelmia ratkaisemaan. Ja joskus hyvin suurilla ja nopeillakin muutoksilla.
Tarvitaan rohkeutta tunnustaa tosiasiat ja hylätä jättiläismäiseksi paisunut tukirakennelma, joka ei yksinkertaisesti vaan toimi. Uskon ”kaikki pelaa” -ajatteluun niin urheilukentillä kuin yhteiskunnassa. Elämä ei voi rakentua sen ympärille, että kannustinloukku ohjaa istumaan vaihtopenkillä.
Kuten jo totesin, ongelmaa on vaikea ratkaista viilailemalla niitä samoja mekanismeja, jotka ovat ongelman alun perin luoneet. Tai syyttämällä niitä, jotka nykyjärjestelmästä hyötyvät.
Pöydällä on mahdollinen ratkaisu. Mitä jos kokeilisimme sitä?
Timo Metsola
Hallituksen puheenjohtaja
www.vuokraturva.fi
