Käyttäytymistaloustieteellisiä havaintoja arkielämästä

17
forum
|

Jones

+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Tervehdys! Sijoitustietoa on tullut seurattua tarkalla silmällä alusta asti ja jokunen viesti kirjoiteltuakin. Blogittamisen aloittaminen on käynyt joskus mielessä, mutta lopullinen sytyke on jäänyt puuttumaan. Mistä lie nyt tuli, mutta lounaalla keksin että tänään alkaa.

Pokeritaustaa löytyy kuten täällä vähän joka toisella ja muistan aikanaan, kuinka tuli ennen ensimmäistä pokeriblogia aprikoitua kiinnostaako ketään, olenko tarpeeksi hyvä pelaaja että "voin" blogittaa ynnä muuta turhaa. 

Itse asiassa koen sekä pokeri- että sijoitusmaailmassa mielenkiintoisimpina elämänmakuiset ja aidot pienempien tekijöiden kirjoittelut. Simo Karjamaan blogi tällä palstalla käy hyvänä esimerkkinä ja varmaan edesauttoikin myös tämän blogin syntyä. 

Ja vaikka blogituksessa kävisikin niin ikävästi, että jossain vaiheessa into hiipuisi ja kirjoittelut loppuisi, niin mitäpä tuossa. Suurta vahinkoa tuskin kenellekään tulisi aiheutettua. Nettovaikutus lienee usein joka tapauksessa voiton puolella.

ITSESTÄNI

Olen 33-vuotias Savolinnasta kotoisin oleva nykyinen kuopiolainen. Opiskelin aikanaan Savonlinnassa tradenomiksi ja niillä lapuilla jäin jumiin myyntialan tehtäviin teleoperaattoreille pariksi vuodeksi. Olin hyvä asiakaspalvelija, mutta surkea myyjä ja homma oli vastenmielistä pakkopullaa.

Samalla opiskeluaikoina alkanut pokeriharrastus tuotti mukavasti lisätuloja aina enemmän ja enemmän. 2015 aloitin käymään kauppiksessa maisterivaihetta, mutta ihan täysipäiväiseksi opiskelijaksikaan ei houkuttanut heittäytyä, koska opintotukikuukausia ei ollut riittävästi jäljellä.

Silloiset työt ottivat napsun vieläkin aggressiivisemman myynnin suuntaan - asiakkaita olisi pitänyt käydä käytävältä pyydystelemässä liikkeeseen - ja tuossa vaiheessa ajattelin, että nyt riittää. Laskeskelin, että pokerilla pystyn niukin naukin elättämään itseni. Lopetin työt ja aloin lyömään netissä korttia illat pitkät.

Homma lähti rullaamaan erittäin hyvin. Verkostoiduin pokerifoorumeilla muiden pelaajien kanssa ja sain todella hyvää tukea pelini kehittämiseen. Ostin myös valmennusta. Vielä kun soppaan lyötiin se, että tulokset ylittivät odotusarvon, niin mikäs siinä oli kesällä 2015 pelailla muun muassa Vegasissa. 

Vuodet 2015-2017 menivät hyvin pitkälti pokerin merkeissä ja matkusteltua tuli sen tiimoilta todella paljon. Tässä sivussa opinnotkin valmistuivat pokeriammattilaiselle epätyypillisesti tavoiteajassa. Tähtäin oli koko ajan palkkatöissä. Itse asiassa muistan sen hätkähdyttävän tunteen, kun vuoden 2015 päätteeksi excelissä laskin vuosiyhteenvetoa ja tajusin, että jumalauta - meikäläinenhän on ollut todellakin pokeriammattilainen! Vuoden aikana oli nakerrettu pienistä peleistä voittoa 25,6k$ ja sen lisäksi vielä 9k$ arvosta liveturnauspaketteja ja -lippuja.

Edelleen tulee pokeria pelailtua harrastuksena, mutta live kiinnostaa enemmän kuin netti. Mukava meriitti tuli tänä syksynä kun voitin livepokerin SM-kisojen pääturnauksen. Vegasiin lähden heti kun korona hellittää.

Urheiluvedonlyönti on myös aina kiinnostanut. Ei niinkään itse pelaaminen vaan itse skenen seuraaminen ja teoriapuoli. Kiinnostus sai aikaan sen, että päädyin ESBC:lle yhdeksi kesäksi pokerin sivussa hommiin ja sen jälkeen olenkin osa-aikaisena muutaman tunnin kuussa sinne pakertanut kaikenlaista aina formulavedoista vakiovihjeisiin.

Opintojen loppuvaiheessa verotus kiinnosti kovasti ja pääsinkin Verohallinnolle kesätöihin. Sille tielle on tullut jäätyä. Olen tehnyt yritysverotusta laidasta laitaan ja tällä hetkellä olen ollut verotarkastajana kohta jo pari vuotta. Todella mielenkiintoista puuhaa. On vain kovin erilaista, mitä moni kuvittelee. Ei mennä enää firmoihin ja pengota kuitti kuitilta jokaista tositetta. Sen sijaan oleellisiin veroriskeihin keskitytään rajaamalla tarkastus tiettyihin asioihin, eikä aina katsella tositteita esimerkiksi ollenkaan. Ennen koronaakaan ei paljon paikan päällä firmoissa käyty vaan etänä hoituu Teamsin kautta yhteydenpito, kirjanpitomateriaalithan on nykyisin pääosin sähköisiä.

Sijoittamisen aloitin joskus 2014 ja indeksirahastoilla on pääosin menty. Välillä olen vaihtelun vuoksi ostanut jotain suoraakin osaketta. Olen ajatellut, että olisi mielenkiintoista seurata kun on ihan rahaakin kiinni. Pokeritaustasta johtuen kuitenkin odotusarvon kautta tulee asioita mietittyä hyvin vahvasti. Näin ollen eipä ole kiinnostanut yhtään seurata missä lukemissa ne omat osakkeet seilaavat random walkkiaan ja olen myynyt kaikki pois.

Suurimman yksittäisen sijoitukseni tein vuoden päivät sitten ja ostin Kuopion keskustasta vanhasta talosta hyvän pohjaratkaisun pikkuyksiön. Tässä on tarkoitus se pari vuotta asua ja sitten laittaa vuokralle. Taloyhtiön hallitukseenkin pääsi kun ei yhtiökokouksessa aktiivisesti kieltäytynyt. Taisin totta puhuen olla jopa halukkain.

BLOGIN SISÄLLÖSTÄ

Käyttäytymistaloustieteet ovat mielenkiintoisia. Otsikosta huolimatta tämä blogi sisältänee muutakin, mutta varmasti myös noihin liittyviä havaintoja sekä pohdintoja. Kaikenlaisia jänniä havaintoja sitä tekee, kun seuraa ihmisten päätöksiä raha-asioissa. Asunto-osakeyhtiökuviot ovat myös merkittävä tekijä omassa varallisuudessani eli noistakin aion kirjoitella. Julkkariremppaa pukkaa heti ensi vuonna. 

Myös ihan arkielämän taloudellisista valinnoista ja vaihtoehtoiskustannuksista aion raapustaa. Välillä sitä saa ihan uskomattomista pikkupihistelyistä hyviä kicksejä. Katsotaan miten juttua irtoaa. Useampi tarina on jo mielessä, mutta jätetäänpä seuraavaan kertaan.

0
0
16.12.2020 - 13:09 #61869

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Kovasti tulee Kuopion myytäviä asuntoja seurailtua. Tosiaan vuoden-parin päästä pitäisi ostaa seuraava ja tuosta ehkä tulee se ensimmäinen varsinainen oma koti, johon haluaisi vähän panostaa.

Kaksioita olen katellut ja joku 40-50 neliötä riittää hyvin tällaiselle ei-materialistille. Uudiskohteissa on hyvänä puolena mielekkäät avarat pohjaratkaisut, vanhemmat taas ovat usein aikamoisia sokkeloita. Toki samalla rahalla saa aika monta neliötä enemmän sitä vanhaa sokkeloa kuin uudenkarheaa.

Mielellään omaa saunaa en ottaisi ja uudiskohteissa se useassa on. Taloyhtiösaunassa löylyt kerran viikkoon riittävät hyvin ja eipähän tarvitse itse siivota. Kuulemma jos rakennusvaiheessa jo ostaa uudiskohteen, niin saunan tilalle on usein mahdollista tehdä vaatehuone, jota arvostaisinkin enemmän. 

Matti Vanhanen taitaa laittaa kapuloita sijoitussuunnitelman rattaisiin, jos menee läpi tuo 450% lainakatto vuosituloista. Tiukkaa tekee esim. vuoden päästä ostaa seuraavaa asunto, jos nykyisen aikoisin vuokralle jättää. Nykyiseen sidoin minimit vain omaa rahaa ja 95% on lainaa. Saattaa olla, että joutuu tämän yksiön kuitenkin myymään pois. Noihin lainoihin varmaan huomioidaan opintolainakin ja sitä on parikymmentä tonnia. 

Tulevaisuuden ennustaminen on haasteellista ja sekin on mahdollista, että tässä vaikka pariutuu ennen seuraavan asunnon ostoa ja sehän muuttaisi tilannetta huomattavasti. Tämän hetkisen Tinder-menestyksen perusteella ei ole kuitenkaan akuuttia riskiä. Ehkäpä Sijoitustiedon blogisti on kuitenkin sellainen status, että nostaa markkina-arvoa?

0
0
17.12.2020 - 18:27 #61955

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Puhelinoperaattorit pihtaavat parasta liittymätarjousta asiakkailtaan, ja se ärsyttää myös Kuluttajavirastoa: Jakaa ihmiset kahteen kastiin 

Oheista Ylen uutista (14.12.) lukiessa palasi taas mieleen vanhat teleoperaattoriajat ja yleisesti operaattoreiden toiminta. Kannatan vapaata kilpailua hyvin monessa asiassa, mutta tuossa saisi kyllä suitsia laittaa. Ne jotka jaksavat vatkata liittymiään operaattorilta toiselle voittavat ja uskollisia asiakkaita rangaistaan. Eipä siinä kovin rinta rottingilla oltu liikkeen tiskillä kun nykyasiakas tuli kysymään omaan liittymäänsä päivitystä ja myymälä on tapetoitu toinen toistaan komeammilla tarjouksilla, joista kaikki olivat ainoastaan uusille asiakkaille suunnattuja. 

Myös provisiomallit oli rakennettu siten, että uusista liittymistä lähinnä palkittiin. Tämä toki taas ohjasi myyjiä tekemään kaikenlaisia kikkailuja, joissa omien asiakkaiden liittymiä suljettiin ja avattiin uusia tilalle. Myös ns. taskuliittymiä tehtiin paljon. Kyseessä oli liittymä, joka käytännössä meni asiakkaan pöytälaatikkoon odottelemaan myöhempää käyttöä. Parhaimmat myyjät saivat puhuttua tämän siten, että täytyyhän sitä joka ihmisellä varaliittymä olla. Vertaa Tukion varaluistimet ja Hannu Jortikka.

Ylipäätään olen ikionnellinen, ettei nykyisissä töissä tarvitse myydä mitään.

0
0
19.12.2020 - 08:00 #62092

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231
Jones kirjoitti:
Kannatan vapaata kilpailua hyvin monessa asiassa, mutta tuossa saisi kyllä suitsia laittaa. Ne jotka jaksavat vatkata liittymiään operaattorilta toiselle voittavat ja uskollisia asiakkaita rangaistaan.

Eihän tuo vielä mitään...

... kun vertaa sähköön.

Olen viimeiset vuosikymmenet ottanut sähkösopimukseni vuoden tai kahden vuoden määräaikaisina, ja sähkönmyyjien hinnoittelu ja tarjoukset ovat olleet aina täysin absurdeja.

Nyt sähköni loppuu ensi kesäkuussa, ja nykyinen sähköntoimittajani lähettää meiliä tai tekstiviestiä vähintään kerran viikossa, ja kehottaa uudistamaan sopimuksen. Hinnalla joka on selkeästi korkeampi, mitä tarjoavat netissä...

... jopa Helen olisi halvempi...

0
0
1.1.2021 - 18:22 #62758

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

LUVUT TISKIIN

Jo blogia aloitellessa harkitsin, että pitäisikö laittaa kylmästi koko varallisuus kaiken kansan nähtäville, mutta jäin vielä tuota aprikoimaan. Olen kuitenkin nyt päättänyt niin tehdä. Nostaa varmaan omaakin motivaatiota seurata tilannetta ja saada varallisuutta ylöspäin kun summat on näkyvissä. Lisäksi veikkaan, että konkreettiset lukemat kiinnostavat lukijoitakin. Naputtelin äsken kaiken exceliin ja tulokset näyttävät seuraavilta.

Sijoitukset
Seligson 20 064
Nordnet 1 307
S-osuudet 600

Pankki-, säästö- ym. tilit
OP 2 349
Nordea 383
Svea 25 810
Pelitilit 2 011
Käteinen 610

Kiinteä omaisuus
Asunto 118 000

Lainat
Asuntolaina 109 244
Opintolaina 22 419

NETTOVARALLISUUS 39 471

Salilla eräs päivä aprikoin, että mitähän tuo oma nettovarallisuus voisi olla ja arvelin sen enempiä laskematta, että olisiko 25 tonnin paikkeilla eli olihan tuo positiivinen ylläri. Tuota Svean säästötiliä (0,8% korko, ei kuluja) olen pitänyt väliaikaisena rahojen parkkeerauspaikkana. Esimerkiksi viime vuonna myin kaikki rahastot pois, jos vaikka ostaisin remppaa kaipaavan asunnon ja noille olisi ollut tarvetta, tyrkkäsin rahat Sveaan odottelemaan. Noh, ei ollut rempalle tarvetta ja olen sen jälkeen tuolta siirrellyt rahoja takaisin indeksirahastoihin hiljakseen. Ei mennyt hukkaan tämä lukujen auki perkaaminen, sillä juuri äsken totesin, että eihän tässä ole mitään järkeä missään 0,8% korossa seisottaa tuollaista määrää varallisuutta. Joten laitoin 20k siirron tulemaan pankkitilille ja tunkaistaan nuo kerralla indekseihin kun saapuvat. 

S-osuuksien määrä on myös vähän hatusta heitetty, kun sitä ei taida edes verkkopankista nähdä. Olikohan noita parhaimmillaan 13 kappaletta, mutta olen eronnut osuuskunnista, jotka ovat lopettaneet osuusmaksun koron maksamisen. Pikavilkaisulla pankkitapahtumiin löytyy vain neljästä osuuskaupasta saapunut korko, eli heikoksi on mennyt. Pitäisiköhän taas käydä päivittämässä tilannetta ja eroamassa turhista vai jättää rahat sisään, jos vaikka joku päivä noista tulee pörssiyhtiöitä?

Hauskan käyttäytymistaloustieteellisen havainnon tein itsestäni, kun olen viimeisen viikon aikana tehnyt vähän isompia hankintoja. Hankin sohvan, AirPods Prot, työtuolin ja merinovillakerraston. Näihin rahaa pitkälti toista tonnia. Tuntui alitajuisesti hyvälle tehdä hankinnat alta pois nyt ennen kuin alan seuraamaan kuukausittaista nettovarallisuustilannetta, ei sittne heti tammikuussa tule ikävää monttua käyrään. Voi olla, että olisin samoissa hankinnoissa tammikuussa pihistellyt vähän enemmän.

0
0
2.1.2021 - 16:26 #62796

Simo Karjamaa

+230
Liittynyt:
8.11.2020
Viestejä:
47

Moro Jones!

 

Mukava kuulla, että olet diggaillut meikäläisen kirjoituksista ja innostunut nyt itsekin kirjoittamaan. 

 

Suomi on kyllä pieni maa, opiskelin nimittäin itse Savonlinnassa restonomiksi vuoden verran aikoinaan. Lisäksi työskentelin erään teleoperaattorin alihankkijalla aspana (puhelin- ja chat) vajaan vuoden. Mulla on kyllä samanlaisia ajatuksia kyseisestä alasta mitä sulla. Itsekin olin hyvä asiakaspalvelija, mutta huono myyjä. Ärsytti myös se, että koko alalla oli ihan hirveä tietoperusta mistä tuli asiakkailta kysymyksiä (mobiili, laajakaista, tv-palvelut, tietoturva, laskutus, hyvitykset jne). Oli mukavampi vaihtaa nykyisiin hommiin missä ei ole niin isoja asiakokonaisuuksia, eikä tarvitse myydä yhtään mitään. Oli kuitenkin ihan hyvä kokemus käydä kokeilemassa, kun siinä sai ymmärrystä ns liiketaloudellisista asioista, ja näki miten "isossa talossa" asiat toimii.

 

Tuo sun viimeisen viesti "Luvut tiskiin" oli mielenkiintoinen. Siitä intoutuneena tein itsekin laskelman omasta nettovarallisuudesta. Tuli siitä muuten mieleen, että oletko harkinnut suoria osakeostoja vai aiotko jatkaa noilla nykyisillä spekseillä (indeksi) tulevaisuudessa?

 

Jään odottamaan tulevia postauksiasi!

0
0
5.1.2021 - 13:46 #62981

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41
Simo Karjamaa kirjoitti:

Tuli siitä muuten mieleen, että oletko harkinnut suoria osakeostoja vai aiotko jatkaa noilla nykyisillä spekseillä (indeksi) tulevaisuudessa?

Markkinat eivät varmastikaan ole täysin tehokkaat, mutta sen verran kuitenkin, ettei valtaosa ammattilaisista niitä biittaa, joten en näe mitään syytä miksi itsekään biittaisin. Tästä johtuen olen valinnut passiivisen indeksisijoittamisen. Ajoittain on herännyt ajatus, että jotain lappua voisi kuitenkin ostaa ihan mielenkiinnosta ja silloin tulisi ehkä seurailtuakin kyseistä firmaa tarkemmin. Vuosi sitten näillä perusteilla ostinkin Huhtamäkeä. Pidän itseäni tylsänä tyyppinä ja Huhtamäkeä tylsänä puljuna, joten tuohan mätsäsi profiiliini varsin hyvin.

Noh, huomasin keväällä etten ollut käyttänyt sekuntiakaan Huhtamäen seuraamiseen vaikka oli ollut koronadippikin. Päädyinkin johtopäätökseen, että mitäpä sitä turhaan veroja makselemaan osingoista, joten pistin sijoituksen lihoiksi ja rahat indekseihin. Eiköhän tässä lähitulevaisuudessa mennä ilman suoria osakeomistuksia.

Kiitoksia muuten palautteesta blogini suhteen!

0
0
16.4.2021 - 21:31 #69055

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Niinhän tässä blogiprojektissa kävi, että vähän meinaa päivitykset jäädä harvaan. On kuitenkin tapahtunut tässä kaikenlaista ja kiirettä pitänyt. Takaraivossa on useitakin kirjoittamisen arvoisia aiheita.

Tässä yksi erittäin ajankohtainen. Olen ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleissa ehdolla, täällä Kuopiossa ja Kokoomuksen riveissä. Kirjoitin Savon Sanomien yleisönosastolle ajankohtaisesta aiheesta ja juttu tuli ulos tänään. Päätin vähän profiloitua, kun rauta oli nyt kuumaa. 

Tässä alkuperäinen kirjoitukseni. Lehteen päätynyttä versiota oli muokattu aivan hivenen.

Lotto ei kannata

Nilsiään tipahti Loton historian suurin voitto. Onnittelen voittajia. Savon Sanomissa (13.4.) asiaa ja kyläkaupan tunnelmia käsiteltiin ykkösuutisena aukeaman verran.

Elämänmakuinen voittajatarina on Veikkaukselle parasta mahdollista mainosta. Todennäköisesti Lottoa pelataankin lähiaikoina näillä nurkilla normaalia enemmän. "Kun kerran noin lähelle sattui, miksen minäkin voisi voittaa", ajattelee moni.

Ja tottahan se on. Sinäkin voit voittaa päävoiton. Mahdollisuus vain sattuu olemaan jonkin verran heikompi kuin yksi 18 miljoonasta.

Saman päivän lehdessä Jukka Oksaharju kolumnissaan ihmetteli suomalaisten vähäistä innostusta sijoittaa. Perinteillä lienee merkitystä. Suomalaiset ovat Veikkauksen tehokkaan markkinoinnin ansiosta lottokansaa. Oksaharju tarjoili lääkkeeksi talousopetuksen lisäämistä kouluissa.

Veikkaus palauttaa pelaajille Lottoon sijoitetuista rahoista voittoina 41,1 prosenttia. Vertailtaessa pelkästään erilaisia uhkapelejä toisiinsa, tämä on pelaajan kannalta erittäin vähän.

Vielä noita lukuja surullisempi kohtalo on valtaosalla lottoajista, sillä voittoina jaettavasta rahasta ei päädy murusia enempää muille kuin päävoittajille. Käytännössä keskivertopelaaja ei saa koskaan kovasta yrittämisestä huolimatta päävoittoa ja panoksista palautuu jokunen prosentti.

Erilaisten sijoitusrahastojen kulut ovat viime vuosina laskeneet. Näihin pääsee kiinni hyvin pienellä pääomalla, esimerkiksi kymmenellä eurolla kuussa. Tuotto-odottama kulujen ja verojen jälkeen voi olla noin viisi prosenttia.

Laittamalla viikoittainen kymppi loton sijasta sijoitusrahastoon 50 vuoden ajan, kasassa on lopulta yli satatuhatta euroa. Toki tämä ei ole yhtä jännittävää kuin jokalauantainen haaveilu, mutta kurinalainen sijoittaminen on varma tapa kerätä varallisuutta.

Jos suomalaisista tulisi lottokansan sijaan sijoittajakansa, kasvattaisi se sekä kansalaisten että koko kansantalouden vaurautta. Tästä voisi todeta Veikkauksen mainoslauseen tavoin: Suomalainen voittaisi aina.

Oksaharjun ehdotus talousopetuksen lisäämisestä kouluissa on kannatettava ajatus. Kuopiossa tätä tulee alkaa edistämään.

Sen sijaan, että tavoittelee äkkirikastumista kerran viikossa, suosittelen seuraavaa: uskalla vaurastua hitaasti kerran elämässä.

Joni Liimatta
kunnallisvaaliehdokas
Kokoomus

0
0
27.5.2021 - 17:15 #70494

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Olen taloyhtiömme hallituksessa ja tarkastan viime vuoden kirjanpitoa pistokokeellisesti. Näissä kuulemma käy usein isännöintitoimistoilla sellaista, että toisen taloyhtiön kuitit menevät toisen taloyhtiön kirjanpitoon. Eipä ole löytynyt virheitä kuitenkaan nyt.

Sen sijaan näitä isännöintitoimiston laskuja jaksan kyllä ihmetellä. Kun pidetään vaikkapa yhtiö- tai hallituksen kokous, niin veloittavat erikseen tuntihinnan isännöitsijän työstä riippuen onko päivä- vai ilta-aika, tilavuokraa omasta toimistostaan, kopiointiin ym. materiaaleihin liittyviä kuluja (hinta per sivu) ja jopa isännöitsijän kokouspalkkion. Nämä sitten on kaikki vielä kirjailtu eri tileille kirjanpitoon. Tuossahan on jo valtava hallinnollinen homma.

Varmaan kyseessä on kuuluisa alan yleinen käytäntö, mutta onkohan millekään isännöintifirmalle tullut mieleen veloittaa ainostaan kiinteää kustannusta isännöinnistä kuukausittain ja hinta sisältäisi vaikkapa 2-4 kokousta tarpeen mukaan? Äkkiähän laskisivat keskiarvon noista erikseen veloitetuista kuluistaan vuositasolla ja leipoisivat sen kiinteään hintaan mukaan. 

0
0
28.5.2021 - 07:49 #70508

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Jones kirjoitti:

Varmaan kyseessä on kuuluisa alan yleinen käytäntö, mutta onkohan millekään isännöintifirmalle tullut mieleen veloittaa ainostaan kiinteää kustannusta isännöinnistä kuukausittain ja hinta sisältäisi vaikkapa 2-4 kokousta tarpeen mukaan? Äkkiähän laskisivat keskiarvon noista erikseen veloitetuista kuluistaan vuositasolla ja leipoisivat sen kiinteään hintaan mukaan. 

On, ainakin sinnepäin.

Mulla on kaksi hyvää ystävää  siirtynyt pokeriammattilaisuudesta isännöintiin. Kumpikaan ei katkennut vaan tutustuivat alaan ja näkivät jäätävän valuen juurikin koska "alan käytännöt". Molemmilla menee nyt järkyttävän lujaa ja vaikka en tarkkaan tiedä miten toimivat niin perusline on ei-kusettaa ja ei rip off ja se riittaa alalla joka on ollut hyvin kartellisoitunut ja rip off. Esimerkiksi Emännöintitoimisto entrysi alalle nimenomaan kulmasta, että nyt tehdään toisin kuin "alalla ollut käytäntö" ja siitä nimikin.

Oon  onnellinen noiden jätkien menestyksestä. Oon aina ollut sitä mieltä, että terävän kynän ei kannata automaagisesti tapella toisiaan vastaan vaan voi etsiä alan, jossa vastassa lähinnä kuivuneita tusseja.

0
0
28.5.2021 - 17:42 #70522

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Joo itsekin tuossa talvella isännöitsijän toimintaa ihmetellessä ajattelin, että mitähän siitä tulisi jos serkun kanssa pistettäisiin isännöintifirma pystyyn. Itse olen KTM ja serkku tuleva rakennustekniikan DI. Hetken jo ihan googlailin millaisia lisäkoulutuksia vaatisi, mutta sillon jäi sikseen. Ihan hyvä uraputki on valtion leivissäkin kehkeytymässä, niin odotusarvomielessä yrittäjäksi lähteminen olisi varmasti huono valinta, mutta olisihan tuossa muita etuja. Pääsisi toteuttamaan itseään ja todella suunnittelemaan prosessit alusta asti.

Kilpailuedun tuntuisi saavuttavan jo sillä kun tekisi mitä käsketään ja välillä extrabonuksena itse oma-aloitteisestikin tekisi jotain.

0
0
28.5.2021 - 18:02 #70524

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203

Pakko kompata tätä isännöintikeskustelua. Olen itsekin harkinnut sitä uravaihtoehtona kun huomasin millaista se touhu on ja kilpailutinkin vähän vaihtoehtoja kun piti vaihtaa isännöitsijä. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Taloyhtiöissä on melkoista paistia myös hallituksessa aika ajoin, mutta suosittelen kyllä yleensäkin konsultatiivisissa busineksissa pitämään sen whitehat-linjan. Asiakasta ei kusta silmään, vaikka se olisi vähän kuutamolla.  

0
0
1.7.2021 - 19:00 #71340

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41

Taloyhtiön yhtiökokouksessa minut valittiin hallitukseen ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa sen puheenjohtajaksi. Tarkoituksena on hoitaa hommia jämerämmin kuin talossa on aiemmin hoidettu. 

Julkisivuremppa painaa päälle ja sitä rahoittaaksemme päätimme myydä taloyhtiön omistaman entisen taloyhtiön asunnon. Vuokralainen lähti juuri pois.

Asunto on kohtuullisessa kunnossa, mutta ensimmäisessä kerroksessa ja autot ajavat käytännössä ikkunan alta. Kiinteistömaailman välittäjä arvioi hinnaksi 100k (itse ajattelin juuri samaa) ja ehdotti, että tarjouskaupalla kannattaa myydä ja lähtöhinnaksi 90k. Noin aiommekin edetä, mutta kilpailutin vielä välitystä. Bo LKV ehdotti normaalia kauppatapaa ja 109k pyyntiä. Kuulemma heidän stailauspalveluillaan 105-110k toteutunut kauppahinta olisi realismia. Päätimme sitten tuota yrittää.

Mielenkiinnolla seuraan mihin hintaan lopulta menee. Psykologista peliähän asuntokauppa pitkälti on ja voihan se olla, että tarjouskaupalla hinta olisi jäänyt vaikka alle sataseenkin, mutta nyt kun reilusta pyyntihinnasta lähdetään liikkeelle, niin lopulta kaupat syntyvät reilulla satkulla. Bo:n virtuaalistailauksesta on eräällä tutulla hyviä kokemuksia, joten katsotaan miten käy.

0
0
1.7.2021 - 19:07 #71342

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Jones kirjoitti:

 

Julkisivuremppa painaa päälle ja sitä rahoittaaksemme päätimme myydä taloyhtiön omistaman entisen taloyhtiön asunnon. Vuokralainen lähti juuri pois.

 

Mitä maksaa per m2? Tehdäänkö ikkunat myös?

0
0
1.7.2021 - 20:52 #71369

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41
Dharma kirjoitti:

 

Jones kirjoitti:

 

Julkisivuremppa painaa päälle ja sitä rahoittaaksemme päätimme myydä taloyhtiön omistaman entisen taloyhtiön asunnon. Vuokralainen lähti juuri pois.

 

 

Mitä maksaa per m2? Tehdäänkö ikkunat myös?

Ikkunat uusittiin linjasaneerauksen yhteydessä viitisen vuotta sitten.

Käytännössä uusitaan vain julkisivuelementtien saumat sekä sitten tehdään parvekeremontti jossain laajuudessa. Jos kaikki parvekkeet lasitettaisiin yhtiön piikkiin (tämä vielä auki) kustannusarvio olisi 166€/m2. 

0
0
1.7.2021 - 20:54 #71370

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Jones kirjoitti:

 

Dharma kirjoitti:

 

Jones kirjoitti:

 

Julkisivuremppa painaa päälle ja sitä rahoittaaksemme päätimme myydä taloyhtiön omistaman entisen taloyhtiön asunnon. Vuokralainen lähti juuri pois.

 

 

Mitä maksaa per m2? Tehdäänkö ikkunat myös?

 

Ikkunat uusittiin linjasaneerauksen yhteydessä viitisen vuotta sitten.

Käytännössä uusitaan vain julkisivuelementtien saumat sekä sitten tehdään parvekeremontti jossain laajuudessa. Jos kaikki parvekkeet lasitettaisiin yhtiön piikkiin (tämä vielä auki) kustannusarvio olisi 166€/m2. 

Ok. Kiitos tiedosta! Yritän ylläpitää ajantasaista peruskorjaushinnastoa taseessani nykyarvoituksia varten. Tuolla summalla ei tosiaan paljoa mitään julkisivulle tehdä, koska kyseessä onkin elementtiseinä.

0
0
2.7.2021 - 08:33 #71396

ttr

+116
Liittynyt:
7.3.2019
Viestejä:
144
Jones kirjoitti:

Olen taloyhtiömme hallituksessa ja tarkastan viime vuoden kirjanpitoa pistokokeellisesti. Näissä kuulemma käy usein isännöintitoimistoilla sellaista, että toisen taloyhtiön kuitit menevät toisen taloyhtiön kirjanpitoon. Eipä ole löytynyt virheitä kuitenkaan nyt.

Sen sijaan näitä isännöintitoimiston laskuja jaksan kyllä ihmetellä. Kun pidetään vaikkapa yhtiö- tai hallituksen kokous, niin veloittavat erikseen tuntihinnan isännöitsijän työstä riippuen onko päivä- vai ilta-aika, tilavuokraa omasta toimistostaan, kopiointiin ym. materiaaleihin liittyviä kuluja (hinta per sivu) ja jopa isännöitsijän kokouspalkkion. Nämä sitten on kaikki vielä kirjailtu eri tileille kirjanpitoon. Tuossahan on jo valtava hallinnollinen homma.

Varmaan kyseessä on kuuluisa alan yleinen käytäntö, mutta onkohan millekään isännöintifirmalle tullut mieleen veloittaa ainostaan kiinteää kustannusta isännöinnistä kuukausittain ja hinta sisältäisi vaikkapa 2-4 kokousta tarpeen mukaan? Äkkiähän laskisivat keskiarvon noista erikseen veloitetuista kuluistaan vuositasolla ja leipoisivat sen kiinteään hintaan mukaan. 

Luultavasti ovat päätyneet tohon tarkkaan jaotteluun sen takia, että jotkut taloyhtiöt ovat syyttäneet kiskurihinnoista ja halunneet nähdä tarkasti, mistä maksut muodostuvat. Eli että ei varmasti makseta mistään turhasta. Sen sijaan maksetaan sitten varmaan juurikin tosta vaatimuksen aiheuttamasta lisätyöstä...

0
0
3.7.2021 - 14:33 #71575

Jones

OP
+84
Liittynyt:
25.10.2015
Viestejä:
41
ttr kirjoitti:

 

Jones kirjoitti:

Olen taloyhtiömme hallituksessa ja tarkastan viime vuoden kirjanpitoa pistokokeellisesti. Näissä kuulemma käy usein isännöintitoimistoilla sellaista, että toisen taloyhtiön kuitit menevät toisen taloyhtiön kirjanpitoon. Eipä ole löytynyt virheitä kuitenkaan nyt.

Sen sijaan näitä isännöintitoimiston laskuja jaksan kyllä ihmetellä. Kun pidetään vaikkapa yhtiö- tai hallituksen kokous, niin veloittavat erikseen tuntihinnan isännöitsijän työstä riippuen onko päivä- vai ilta-aika, tilavuokraa omasta toimistostaan, kopiointiin ym. materiaaleihin liittyviä kuluja (hinta per sivu) ja jopa isännöitsijän kokouspalkkion. Nämä sitten on kaikki vielä kirjailtu eri tileille kirjanpitoon. Tuossahan on jo valtava hallinnollinen homma.

Varmaan kyseessä on kuuluisa alan yleinen käytäntö, mutta onkohan millekään isännöintifirmalle tullut mieleen veloittaa ainostaan kiinteää kustannusta isännöinnistä kuukausittain ja hinta sisältäisi vaikkapa 2-4 kokousta tarpeen mukaan? Äkkiähän laskisivat keskiarvon noista erikseen veloitetuista kuluistaan vuositasolla ja leipoisivat sen kiinteään hintaan mukaan. 

 

Luultavasti ovat päätyneet tohon tarkkaan jaotteluun sen takia, että jotkut taloyhtiöt ovat syyttäneet kiskurihinnoista ja halunneet nähdä tarkasti, mistä maksut muodostuvat. Eli että ei varmasti makseta mistään turhasta. Sen sijaan maksetaan sitten varmaan juurikin tosta vaatimuksen aiheuttamasta lisätyöstä...

Tämäkin voi olla. Itse kylläkin yrittäjänä pyrkisin ennemmin pääsemään eroon tuollaisista persaukisista ruikuttajista. 

0
0